Rehellisyys uhka liberalismille

Globaalia liberaalieliittiä edustavat akateemikot, ideologit ja politiikot kertovat meille jatkuvasti miten yhteiskunnassamme ei ole tarpeeksi tasa-arvoa, demokratiaa, yksilönoikeuksia, feminismiä, humaaneja arvoja. He näkevät kaikki yhteiskunnan ongelmat kumpuavan epätasa-arvosta, epädemokraattisuudesta, rasismista, seksismistä tai homofobiasta. Jos kuitenkin heidän vihollisensa sattuu voittamaan vaalit, niin kuin kävi Donald Trumpin kanssa, niin liberaalieliitti ja heidän uusvasemmistolainen zombilaumansa huutaa naama punaisena ja kuola poskella, että kansa äänesti väärin, ja että vaalit olivat epädemokraattiset ja että Trump on rasisti, fasisti, sadisti ja natsi. 

Liberaalieliitin mielestä kansan äänestystulokset eivät koskaan johdu siitä, että liberaalieliitin toiminta olisi johtanut äänestäjien taloudelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen ahdinkoon, jonka seurauksena äänestäjät äänestävät liberaalieliittiä vastaan. Liberaalieliitin mielestä kaikissa muissa on vika, mutta ei heissä, heidän fanaattisessa ideologiassaan, taikka metodeissaan joita he käyttävät oman ideologiansa levittämiseen. 

Jos heidän vihollisensa vaatii humaania, tasa-arvoista tai oikeudenmukaista kohtelua, niin se on epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaista. Liberaalieliitin mukaan heidän vihollisensa ovat aina pahiksia, moraalisesti väärässä tai ainakin tyhmiä. Eihän liberaalisen kuplan ulkopuolella elävät ihmiset ole oikeutettuja tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen kohteluun.

Hyvänä esimerkkinä oli Trumpin presidentinvaalit, jossa liberaalieliitti masinoi mediakoneistonsa hyökkäämään aamusta iltaan joka päivä Trumpia. Trump kuitenkin voitti USA:n presidentinvaalit, joka hermostutti liberaalieliittiä. Muiden presidenttien vaalivoittojen aikana media on yrittänyt yhdistää kansaa ja puhua vaalitappion hyväksymisestä, mutta kun Trump voitti, niin mediapersoonista politiikkoihin alkoi julistamaan miten heidän pitää syöstä Trump vallasta ja tehdä vallankumous. Media pommitti skandaalisia feikkiuutisia Trumpista yhä uudestaan ja uudestaan aamusta iltaan. Milloin Venäjäyhteyksiä ja milloin seksikohua, mutta aina hyökäten Trumpia ja nakertaen hänen julkikuvaa. Liberaalit mediaeliitti ei siis välittänytkään oikeudenmukaisuudesta tai rehellisyydestä. He näin toimiessaan paljastavat oman mediaimperiumin luonteen, joka on valtava propaganda-ase, eikä rehellisen tiedon ja totuuden levittäminen.

Liberaalieliitille ei käy mielessään, että he olisivat tämän tarinan pahiksia. He eivät kykene näkemään, että valkoinen keski- ja työväenluokka on voinut jo pitkään pahoin, ja äänestäisi Trumpia, koska he haluavat muutoksen tuohon pitkään jatkuneeseen valkoisiin ja työväkeen kohdistuneeseen hyökkäykseen, jonka seurauksen koko länsimainen järjestelmä on heikentynyt. Yhä isommaksi kasvava rikkaiden ja köyhien kuilu, työttömyys, maahanmuuton seurauksena johtuva turvattomuus, mielenterveysongelmat, väkivalta, päihteet, yksinäisyys ovat laskeneet valkoisten eurooppalaisten syntyvyyttä ympäri maailmaa. Selkeästi valkoiset eurooppalaiset voivat huonosti, mutta se ei liberaalieliittiä kiinnosta. Päinvastoin! He iloitsevat asiasta. Ja tästä syystä valkoinen työväki alkaa organisoitumaan oman henkilökohtaisen etunsa puolesta korjatakseen näitä liberaalieliitin luomia ongelmia. Liberaalieliitti tietysti hermostuu tästä. He kutsuvat valkoisia työttömiä ja työssä käyviä keskituloisia rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi, koska heillä ei ole aikomustakaan tehdä kompromissia valkoisten työväen intressien kanssa. Heidän mielestään valkoisella työväenluokalla on otsaa ajaa omaa etuaan ja että heitä pitäisi rankaista oman edun tavoittelusta.

Totuus yhteiskunnallisista ongelmista, liberaalien retoriikasta ja vaihtoehto-oikeiston noususta on aivan toinen mitä liberaalieliitti meille kertoo. Jos heiltä kysyy, niin ainoa ongelma maailmassa ovat pahat ja moraalittomat valkoiset rasistit, jotka eivät ymmärrä kuolla sukupuuttoon, antaa massamaahanmuuton syrjäyttää heidät ja täten jäädä historiaan. 

Me emme tarvitse liberaalien ehdottamaa tasa-arvoa, demokratiaa, yksilönoikeuksia, feminismiä, humanismia, tai muutakaan moraaliarvoa, vaan yhteiskunta tarvitsee luottamusta, rehellisyyttä, yhteenkuuluvuutta, edunvalvontaa ja oikeudenmukaisuutta. Rehellisyyden ja luottamuksen pitää olla tärkein moraalinen arvo yhteiskunnassa, koska se luo vahvan pohjan ongelmista puhumiselle ja täten ongelmien ratkaisulle. Valitettavasti näin ei ole, ja kaikki julkinen keskustelu on vain liberaalia propagandaa. Yhteiskunta tarvitsee luottamusta kansalaisten keskuuteen. Yhteiskunta tarvitsee luottamusta luokkien välille. Yhteiskunta tarvitsee luottamusta politiikkojen ja äänestäjien välille. Yhteiskuna tarvitsee luottamusta yleisesti järjestelmän instituutioiden ja byrokratian toiminnan välille. Yhteiskunta vaatii luottamusta kulttuuriseen arvomaailmaan ja sitä levittäviin tahoihin. Demokratiassa tärkeimpiä luottamussuhteita on median ja äänestäjien välinen suhde, joka on jo pitkään ollut tulehtunut liberaalipropagandan takia. Näin ollen luottamus näiden kaikkien eri tahojen välillä on karissut ja se johtuu siitä, että poliittista retoriikkaa ja moraalimaailmaa käytetään työkaluna ihmisten moraaliseen kiristykseen ja häpäisemiseen, josta syntyy poliittinen korrektiivisuus, jolla pyritään ajamaan muita intressejä kuin itse kansalaisten omia. Tietysti tästä ei voida olla rehellisiä, koska silloin kansalaiset tietysti heräisivät asiaan, vaan liberaalia propagandaa pitää jatkaa, jotta liberaalieliitti pysyy vallassa.

Yhteiskunta ei loppupelissä toimi ilman luottamusta, vaan alkaa rappeutumaan. Tietysti kansalaiset sopeutuvat, mutta sopeutuminen ilmenee mielenterveysongelmina, päihteiden käyttämisenä, itsemurhina, väkivaltana ja tietysti aivottoman viihde-elämän kasvuna. 

Ainoa tapa miten luottamusta yhteiskunnassa saavutetaan on uuden arvomaailman luominen ja vanhan liberaalisen arvomaailman syrjäyttäminen. Tuo terveempi arvomaailma koostuisi rehellisyyden ja totuuden tavoittelusta. Se loisi uutta dynamiikkaa  kansalaisten kesken. Kaikki sosiaalinen yhteistyö aina yrityksistä, yhdistyksistä, kommuuneista aina yksilöiden välisiin kauppasopimus, ystävyys ja parisuhteisiin vaatii eheytyisi luottamuksen ja rehellisyyden elvyttämisen kautta. Tietysti sisältään epärehellisimmät ihmiset ja instituutiot eivät kestäisi tätä muutosta, mutta se onkin omasta mielestäni hyvä asia. 

Yhteisön keskeinen yhteistyö ja sosiaalisuus eivät vaadi sen kummempia ideologioita, kuten tasa-arvoa, feminismiä tai humanismia. Luottamusta ei voi ole ilman rehellisyyttä, ja yhteisö joka rakentuu rehellisyyden ympärille on kestävä. Näin ollen terveen yhteiskunnan pitäisi hylätä monimutkaiset modernit ja todellisuudesta irtaantuneet ideologiat ja siirtyä tavoittelemaan rehellisyyttä/totuutta korkeimpana johtavana arvonaan, jotta yhteiskunnan sisällä vallitsee keskeinen luottamus. 

Otetaan vaikka käytännön esimerkki. Kaikki poliittiset puolueet Suomessa sanoo ajavansa tasa-arvoa. Suomessa ei ole yhtään puoluetta, joka ei sano ajavansa tasa-arvoa. Jopa Perussuomalaiset, jotka jatkuvasti maalataan "fasistiseksi" ja "rasistiseksi" puolueeksi ajaa puolueohjelmassaan tasa-arvoa. Mutta jos kysyt keneltä tahansa äänestäjältä, politiikolta tai yhteiskuntakriitikolta tasa-arvosta ja siitä onko Suomessa tasa-arvoa, niin harva vastaa "kyllä, suomessa on tasa-arvoa". Miksi? Koska tasa-arvo itsessään on abstrakti ja usein subjektiivinen käsite, jota kukaan ei pyri määrittelemään rehellisesti ja objektiivisesti. Koska kaikki ovat erimieltä siitä mikä on tasa-arvoa, niin koskaan sitä ei tulla saavuttamaan kaikkien mielestä. Silti tasa-arvosta puhutaan aivan kuin kaikki olisivat samassa yhteisymmärryksessä, vaikka todellisuudessa eivät ole. Se että ihmiset pystyisivät olemaan yhteisymmärryksessä edes tässä suhteessa jo vaatii lähtökohtaista rehellisyyttä ensiksi termin rakenteesta ja siitä miten sitä yhteiskunnassa käytetään. 

Usein kuulee puhuttavan, että demokratia, tasa-arvo, vähemmistöjen oikeudet, yksilöoikeudet, humanismi ja vapaus ovat "eurooppalaisia arvoja". Moni vasemmisto- ja oikeistoliberaali yrittää puolustaa noita arvoja ja induvidualismia "eurooppalaisuudella". Tämä ei tietysti pidä paikkaansa. On totta, että valistuksenajan arvomaailma kehittyi 1700-luvun Euroopassa, mutta se ei tee tasa-arvoa, vapautta, taikka "ihmisyyttä" mitenkään enemmän eurooppalaisiksi kuin etnonationalismi, rehellisyys ja luottamus. Eurooppassa ei ole koskaan ollut mitään yhtenäistä arvomaailmaa, mutta etnokeskeisyys, rehellisyys ja luottamus ovat todistettavasti helleenisestä kreikasta saakka olleet eurooppalaisia arvomaailmaa. Totuus on, että tasa-arvo ja ihmisyys ovat enemmän judeokristillisiä ja budhalaisia arvoja, eli lähtöisin intiasta ja lähi-idästä. On siis historiallisesti väärin väittää tasa-arvoa ja muuta valistuksenajan arvomaailmaa eurooppalaiseksi arvomaailmaksi, kun se ei niin ole. 

Jos kuitenkin pitäisi löytää historiallinen eurooppalainen arvo, joka jossain mielessä ylittäisi eri eurooppalaisia kansoja ja aikakausia, niin se olisi rehellisyys. Rehellisyyden tavoittelu onkin ollut koko läntisen kehityksen edesauttaja jo antiikin Kreikan ajoilta saakka kuin myös viikingeillä. Viikinkien yhdeksän jalon arvon toinen arvo heti urheuden jälkeen oli rehellisyys. Rehellisyys oli siis myös viikingeille tärkeä arvo, ja vaikka viikingien pakanallinen arvomaailma sekoittui kristinuskoon, niin se jatkoi arvokulttuurisesti elämistään koko pohjoisessa Euroopassa. 

Vaikka viikingit ihannoivat rehellisyyttä, niin rehellisyyden ja totuuden tavoittelu on ollut tärkeä asema helleenisessä filosofiassa. Muinainen Kreikka kukoisti filosofian, tieteen, matematiikan, juridiikan sodankäynnin kautta, koska heidän kulttuurinsa perustui rehellisyyteen ja totuuden etsimiseen.  Filosofit kuten Socratesin ja Aristotelen ajatuksissaa rehellisyys ja totuuden ymmärtäminen oli keskeisessä osassa. Tuolta  helleenisestä Kreikasta ja heidän arvomaailmastaan meille on kehittynyt juridiikka, jotta me tiedämme osapuolien välisissä konfliktikysymyksissä mitä oikeasti on tapahtunut, eli mikä on totuus. Samoin myös luonnon tarkastelusta on kehittynyt tiede, jotta me ymmärtäisimme mahdollisimman todenmukaisesti miten maailma toimii. Matematiikka oli puhdasta logiikkaa  ja täten totuuden tavoittelua.

Syy miksi antiikin kreikkalaiset, jotka koostuivat eriävistä heimoista ja kaupunkivaltioista pystyivät yhdistymään ja näin ollen voittamaan suuren ja mahtavan persialaisarmeijan johtui luottamuksesta ja luottamus johtui rehellisyydestä. Se että sotatilanteessa voidaan toimia voitokkaasti vaatii luottamusta ja luottamus vaatii rehellisyyttä. Sodassa tiedustelu on tärkeä osa, joka vaatii myös realistisia metodeja todellisuuden ja sitä kautta mahdollisuuksien ennakointiin. Kaikki tämä vaatii realistista näkemystä, joka taas vaatii tieteellisen ja analyyttisen, ja ennen kaikkea rehellisen metodin arvioida vihollista. Ainoa asia, jossa sota vaati epärehellisyyttä on vastustajan harhauttaminen. Muussa tapauksessa kaikki yhteinen toiminta vaatii rehellisyyttä, jotta voidaan toimia luotettavasti. Kaikki läntisen kehityksen takana olevat teknologiset ja yhteiskunnalliset saavutukset johtuvat rehellisyydestä ja jonkin tason luottamuksesta.

Näin ollen jos määrittelemme yheiskuntaa ja sitä mikä pitäisi olla yhteinen moraalinen arvo yhteiskunnan keskellä, niin sen pitäisi olla rehellisyys ja luottamus. Tasa-arvo ja vapaus molemmat ovat epärehellisiä moraaliarvoja, jotka perustuvat siihen olettamukseen, että kaikki osapuolet jotka vaativat tasa-arvoa ja vapautta ovat rehellisiä ja vilpittömiä, eivätkä hyväksikäytä systeemiä. Näin ollen molemmat tasa-arvo ja vapaus ovat arvoja, jotka perustuvat kaikkien osapuolten keskenäiseen luottoon ja rehellisyyteen. 

Molemmat arvot tasa-arvo ja vapaus ovat abstraktioita, joita ei realistisesti niiden mielivaltaisen subjektiivisuuden takia voida edes tavoittaa. Jokaisella on oma määritys siitä mikä on tasa-arvoista ja mikä vapautta. Rehellisyys ja objektiivinen totuus taas ovat yhteisöllinen vaatimus, joka pitää täyttyä, jotta yhteiskunta voi hyvin ja kansalaiset voivat luottaa toinen toisiinsa ja päättäjiin. Rehellisyys ja luottamus ovat paljon realistisempia päämääriä kuin tasa-arvo ja vapaus, joita voidaan tavoittaa tieteellisellä metodilla ja perspektiivien vilpittmällä analysoinnilla ja vertailulla. Samaa ei voi sanoa tasa-arvosta ja vapaudesta.

Voimme osoittaa tämän tarkastelemalla tasa-arvo ontologisesti. Esimerkiksi tasa-arvo tarkoittaa tasaista ihmisarvoa. Arvo tässä tapauksessa viittaa tehtyyn arvioon, jolloin arvio kaikkista ihmisistä on todettu tasaiseksi. Näin ollen meille herää kysymys siitä miten ja mikä määrittää ihmisarvon ja miksi ihmisten keskellä vallitsisi yhtäläinen arvokkuus? Totuus on, että maailmassa on 7 miljardia ihmistä ja tuohon 7 miljardiin ihmiseen mahtoo monta raiskaria, murhaajaa, valehtelijaa, huijaria, ryöstäjää ja muuta vastenmielistä ihmistä, jotka eivät mielestäni ole samanarvoisia kuin monet tuntemani moraalisesti hyvät ihmiset, jotka eivät raiskaa, murhaa, valehtele, huijaa tai ryöstä ihmisiä. Näin ollen arvioija pitää jollain tapaa määritettää miten arvo määriytyy ja mistä. Onko käytöksemme päättämään ihmisarvomme? Miten se mitenkään voisi sitten olla yhtäarvokasta? Jos pelkkä anarkia ei riitä määrittämään yhteistä arvoa ihmisille, niin meille jää kysymys.  Miten me päätämme siitä mikä on semmoinen auktoriteetti, joka päättää ihmisten arvokkuudesta? Onko se jumala, kuningas, tuomari vaiko paperinpala?  Ja eikö tuommoinen auktoritaarinen arvomääritys jo itsessään ole paradoksisesti epätasa-arvoista? Onhan se aika huvittavaa, että monarkia taikka jumala julistaa ihmiset tasa-arvoisiksi. Varmaan moni ateistiksi itseään kutsuva humanisti ja egalitaristi kokisi tämän kysymyksen vaikeana.

Tasa-arvon paradoksaalinen luonne ei lopu siihen. Koska tasa-arvon lähtökohtaiset määritykset ovat täysin tulkinnanvaraisia on meillä ongelma. Joskus arvona nähdään yksilöiden hierarkittomuus ja toisaalta yhteinen ihmisarvo, joka subjektiivisesti tai valtion auktoriteetilla ihmisarvo arvioidaan tasaiseksi. Tasa-arvon kannattajat eivät koskaan halua olla rehellisiä tässä suhteessa, kun he pyrkivät määrittelemättä tasa-arvoa. He pitävät tasa-arvoa hyvin epämääräisenä moraalisena meeminä, jota he mantramaisesti jankkaavat uudestaan ja uudestaan. He vetoavat siihen jatkuvasti, mutta jättävät sen määrittämisen muiden mielikuvitukselle. He perustelevat kaiken tasa-arvolla, mutta eivät oikeasti koskaan toteuta itse "tasa-arvoa", ja miksi he toteuttaisivatkaan, kun he eivät pysty objektiivisesti edes määrittelemään mitä tasa-arvo on. Suurinta pärinää ja kiukunpunaisia katseita saa aikaiseksi, kun egalitarismista paasaavilta vaatii tasa-arvoista käyttäytymistä ja kohtelua. Sillä ne jotka kaikkein eniten paasaa tasa-arvosta ovat niitä suurimpia sortajia ja muiden hyväksikäyttäjiä.

Painostamalla tasa-arvon määritystä looginen väittely on helppoa voittaa. Tasa-arvon objektiivinen määrittäminen tarkoittaisi sitä, että tasa-arvo määritellään niin, että kyseinen asia voidaan tieteellisesti, eli fyysisesti mitata ja laskea. Tämä tarkoittaisi sitä, että tasa-arvo olisi joku fyysinen olotila ja saavutus, jota kohti me voisimme edes jossain määrin pyrkiä saavuttamaan. Ihmisten saavutuksia ja fyysistä kokoa ja kykyjä voidaan mitata, mutta tämä ei tietenkään korreloi tasa-arvoa ihannoivien liberaaliaktivistien arvomaailman ja ihanteiden kanssa, sillä he idealistisesti näkevät ihmiset tabula rasa "sieluina", joille he julistavat saman/tasaisen ihmisarvon. 

Tasa-arvon määrittäminen fyysisesti, eli objektiivisesti voidaan vaan toteuttaa määrittelemällä jokin standardi, jolla ihmisten fyysistä kykyä arvioidaan. Otetaan vaikkapa juoksukilpailu, jossa kaksi juoksiaa pystyy juoksemaan saman ajan. Noiden kahden juoksijan tulosten kesken voimme todeta heidän olevan juoksussaan tasaisia. Tietysti ihmisen fyysiset kyvyt kehittyy ja rappeutuu, ja ihmiset elävät ja vanhenevat ja näin ollen muuttuvat, eikä välttämättä saman tuloksen saaminen molemmilta ole mitenkään mahdollista. Ja miksi sen pitäisi olla? Pitäisikö kaikkien ihmisten olla fyysisesti tai henkisesti samanlaisia? Mielestäni ei. Koen ihmisten muottiin laittamisen jo lähtökohtaisesti vastenmielisenä, mutta äärimmäisyyksiin viety tasa-arvoajattelu ja sen nimissä ihmisten tasapäistäminen on mielestäni moraalitonta ja kaikenlisäksi järjetöntä. Itse uskon henkilökohtaiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja hierarkian tavoitteluun, jossa ihminen pyrkii kehittymään ja nousemaan omissa intohimon kohteissaan parhaalle mahdolliselle tasolle.

Tässä myös näkyy vanhan vasemmisto ja uuden vasemmiston ajatteluerot. Ennen vasemmisto oli hyvin materialistinen ja analyyttinen ryhmä, jonka tavoitteet olivat jokseenkin realistiset ja tavoiteltavissa. Vanha vasemmisto näki ihmisarvon suoraan suhteutettuna varallisuuteen ja tuloihin, ja näin pyrki tuloerojen pienentämisen kautta laskemaan eriarvoisuutta. Koska he näkivät tuloerojen luovan luokkajakoa ja näin ollen yhteiskunnallista eriarvoisuutta oli siis loogista tasata tuloja, luoda työpaikkoja ja turvata kohtuulliset toimeentulot kaikille yhteiskunnassa eläville. He näin määrittelivät ihmisarvoa rahassa, vaikka se monen mielestä saattaa kuulostaa moraalittomalta tai vähintäänkin kylmältä, mutta totuus on, että se tuotti hyvinvointia ja oli varmaan lähtökohtaisesti tähän astisista tasa-arvon määritteistä paras.

Näin ollen vasemmistolla oli hyvin objektiivinen tapa määritellä ihmisen arvoa ja se johtikin pohjoismaiden ja koko maailman vaurastumiseen toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka se monen mielestä ihmisarvon mittaaminen rahalla yhteiskunnassa saattaa kuulostaa hyvin moraalittomalta asialta, niin sen lopputulos oli käytännössä lähin mitä vasemmisto pyrki. 

Uusvasemmisto taas pyrkii ihmisten abstraktiin tasapäistämiseen. He moralisoivat pahoiksi kaikki menestyjät ja ihannoivat juopottelua ja muuta rappioelämää, koska he näkevät sen kapinana byrokratiaa ja pahaa kapitalististsa yhteiskuntaa vastaan. Heille tasa-arvo kysymys oli liberaalisesti yksilön sielun ja vapauden kysymys. Tästä lähtökohdasta tulee kaikki vinkuvat anarkistit ja moraalilarppia toteuttavat yliopistonuoret, jotka analysoivat kulttuuria ja kulttuurissa esiintyviä arvoja ja hierarkioita moraalisesti pahoina asioina ja näkivät kaikkialla sortoa ja epätasa-arvoa, vaikka hyvinvointi ja onnellisuusindeksit kasvoivat, samanaikaisesti kun teknologia toi helpotuksia arkielämään, jonka seurauksena keskiluokka kasvoi ja tavallinen duunari voivat paremmin kuin koskaan. Se että uusvasemmisto lähti analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa järjettömistä lähtökohdista ei tietenkään tarkoita, etteikö yhteiskunnassa ja sen kulttuurisessa elämässä ollut mitään analysoitavaa taikka kritisoitavaa. Ongelmana oli, että vasemmistolle itselleen on kehittynyt hyvin idealistinen ja täysin abstrakti näkemys siitä miten asiat on ja miten niiden tulisi olla, jota he eivät itse halua kyseenalaistaa lähtökohtaisia olettamuksiaan.

Tässä mielessä itsekkin olen vanha vasemmisto kannalla. Heidän ajamat tuloeron kavennus on asia, jota voidaan mitata ja laskea, ja näen tuloerojen kavennuksen ja työpaikkojen luomisen yhteiskunnallisesti hyvänä asiana, vaikka monessa asiassa olenkin heitä vastaan. Uusvasemmisto ei silti halunnut nähdä tätä hyvinvoinnin kasvua hyvänä asiana, vaan kokevat sen rikkovan heidän vallankumouksellista taisteluaan ja olevan ristiriidassa heidän tasa-arvo-käsitteensä kanssa. 

Kun tuloerot sitten vihdoin saatiin pieniksi, niin johtaville vasemmisto intellektuelleille kävi sisäinen ongelma. Heitä ei enää yksinkertaisesti tarvittu. He silti halusivat pysyä relevantteina ja vallankumouksellisena ja näin ollen he siirtyivät tasa-arvon materiaalisesta määritteestä määrittelemään tasa-arvoa abstraktiksi sosiaaliseksi hierarkiaksi, jota he tietysti eivät pyri fyysisesti mitenkään määrittelemään. Näin he voivat jatkaa tasa-arvon tavoittelua mitä ihmeellisimmissa asioissa kuten seksuaalisuudessa, etnisyyksissä, epämuodostumista, sairauksista ja vaikkapa vasenkätisyydessä. Tästä lähtökohtaisesta epärehellisyydestä johtuu, ettei tasa-arvoa nykyisellään koskaan tavoiteta. Se on kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi.

No entäs vapaus? Eikö vapaus ja eteenkin yksilönvapaus ole moraalisesti tärkeä arvo yhteiskunnassa. No ei todellakaan ole. Tämä kuulostaa hyvin radikaalilta, mutta yhteiskunnassa yksilö ei ole koskaan tärkeä. Yhteiskunnassa kaikki yksilöt on paikattavissa, eikä maailma lopeta pyörimistään, jos yksi henkilö kuolee tai jää sairaslomalle. Yhteiskunnassa tärkein on kokonaisuuden hyvinvointi ja tuo hyvinvointi saavutetaan parhaiten rehellisyydellä ja luottamuksella. 

Vapaus nihilistisyydessään on yhtä järjetön kuin tasa-arvo, sillä se viittaa siihen, että jokin asia/objekti/henkilö voi olla vuorovaikuttamattomassa tilassa ja näin ollen vapaa. Jos uusvasemmisto päättäisi julistaa vapauden määrittämisen määrittämällä ensiksi kuka vapautta sortaa, niin voittamalla ja vapauttamalla ihmiset sortajasta voisi kamppailu vapauden puolesta joskus loppua. Uusvasemmisto ei kuitenkaan halua koskaan lopettaa vallankumoustaan, ja sen takia ei halua määrittää mikä heitä sortaa. Näin ollen he väittävät, että vapaus on korkea arvo ja arvo jo itsessään. Näin heidän ei tarvitse määritellä koskaan mikä heitä sortaa ja keksiä sortaja sitä mukaa kun löytyy jotain uutta. Tietysti tuommoinen leijaileva vuorovaikuttamaton tila, jossa ihminen ei ole missään vuorovaikutuksessa on täysin mielikuvaharjoitusabstraktio ja täysin mahdoton. Niin kauan kuin asiat ovat vuorovaikutuksessa, niin niitä rajoittaa vuorovaikutus. Ja jos vuorovaikutus rajoittaa, niin ei ole mitään vapautta. Yhteiskunta kuin koko materiaalinen maailma koostuu vuorovaikutuksesta ja se miten tuo vuorovaikutus tapahtuu määrää miten ihminen tai yhteiskunta voi ja minkälainen hierarkia ihmisten kesken yhteiskunnassa on. 

Tuosta vuorovaikutuksesta ja hierarkiasta tietysti syntyy oikeistolainen arvomaailma ja ajatus vastuusta. Nihilistinen vapaus itseisarvona sotii vastuuta vastaan, sillä vuorovaikutukseton täydellinen vapaus on myös vastuutonta. Liberaalit yleisesti pyrkivät näkemään yhteiskunnan pahana ja yksilöä rajoittavana asiana, ja näin ollen yhteiskunnallinen vastuu nähdään myös yksilöä rajoittavana asiana. Yhteiskunnan kannalta vastuu on tärkeämpää kuin vapaus ja siksi nihilistinen liberalismi sotii yhteiskuntaa ja sen hyvinvointia vastaan.

Olemme nyt loogisesti päässyt siihen johtopäätökseen, että tasa-arvo ja vapaus ovat molemmat yhteiskunnan kanssa sisäisesti ristiriidassa ja ovat abstrakteja moraalisia arvoja, jotka sotivat yhteiskuntaa vastaan, mutta ovat myös sisäisesti ristiriitaisia abstraktioita. Ja koska ne sotivat itsessään yhteiskuntaa vastaan, niin ne ihmiset jotka noita konsepteja käyttää niiden absoluuttisessa nihilistisessä määrityksessä ovat irrationaalisia. Ja koska he ajavat noita liberaaleja arvoja ja moralisoivat niiden pohjalta ovat he myös lähtökohtaisesti epärehellisiä omasta arvomaailmastaan. Näin ollen nykyisellään rehellisyys/luottamus/vastuu sotii vapauden ja tasa-arvon kanssa, ja onkin myrkkyä liberaalille. Liberaalit paheksuvat vastuuta, rehellisyyttä ja luottamusta. Ei siis ole ihme, että nämä egalitaristit ja liberalistit ovat kaikkein epärehellisimpiä ihmisiä nyky-yhteiskunnassa, jotka peruselevat mitä tahansa tasa-arvolla ja vapaudella, mutta käyttäytyvät itse epätasa-arvoisesti muiden vapauksia rajoittaen. He valehtelevat ja vääristelevät asioita, jonka he perustelevat noilla kahdella moraalisella meemillä. He toisinaan hylkäävät noi moraaliset meemit kun se heille itse sopii, mutta kaksinaismoraalisesti vaativat muilta henkistä alistumista noiden moraalisten meemien edessä.

Otetaan taas käytännön esimerkki. Uusvasemmisto määrittelee itsensä sosialisteiksi ja puhuvat työväen hyvinvoinnista. Samaan aikaan he ovat unohtaneet suomalaisen työväen. Suomessa on puolimiljoonaa työtöntä ja vähätuloisia duunareita on myös isomäärä. Vuokrafirmat ovat polkeneet palkat alas, mutta elinkustannukset Suomessa ovat korkeat. Jos tuo ei jo kuulosta pahalta, niin otetaan vielä siihen päälle semmoinen fakta, että Suomessa on yli kaksimiljoonaa velkaantunutta. Eli käytännössä töitä tarvitaan. 

No mitä tekee uusvasemmisto? He kannustavat maahanmuuttoa Suomeen ja ovat innoissaan moralisoimassa miten hyvä asia on, että uudet maahanmuuttajat saavat töitä. Riku Rantalat ja Tuomas Milanoff ovat uusvasemmiston keulahahmoja ja he päättivät aloittaa "palkkaa pakolainen"-kampanjan. Uusvasemmisto kokee tämän pakolaisten palkkaamisen moraalisesti tärkeänä asiana. Rikun ja Tuomaksen sivuilla vielä keväällä näkyi työnantajien määrä, joka ylitti 200 työnantajan määrän. Tuo informaatio on sen jälkeen otettu pois heidän sivuiltaan, tai ainakaan en sitä sieltä nyt löytänyt. Ehkä se on otettu pois sieltä, koska se antaa huonoa kuvaa samaan aikaan kun Suomessa on puolimiljoonaa työtöntä. Uusvasemmistoa ei vittuakaan kiinnostanut suomalaisten työttömien työllistäminen, mutta nyt kun pakolaisvirta alkoi viimevuonna Suomeen, niin koko vasemmiston koneisto on mobilisoitu pakolaisten auttamiseen ja työllistämiseen.

Tietysti jos joku suomalainen työtön tai vähätuloinen duunari asiaa kyseenalaistaa, niin uusvasemmisto on kovaan ääneen haukkumassa rasistiksi ja natsiksi. He tukevat suomalaisen työväen kilpailuttamista ulkomaisella työvoimalla ja käytännössä tekevät hallaa työväelle. He ovat tässä suhteessa epärehellisiä. He esiintyvät sosialisteina, eli työväen etujen ajajina, mutta eivät vittuakaan välitä suomalaisista työttömistä ja vähätuloisista. He hyökkäävät kaikkien kimppuun moralisoidan ja pilkaten ihmisiä, jotka kokevat tulleensa petetyksi ja hylätyksi. Aivan kuin suomalaisilla työttömillä ei ole moraalista oikeutta pyrkiä ajamaan omaa etuaan. 

Ja siitä pääsemmekin aiheeseen rehellisyys. Rehellisyyden puute on yhteiskunnallinen tila, joka johtuu kilpailusta. Ihmiset ovat valmiita valehtelemaan, jotta he saavuttavat sosiaalista yliotetta. Siksi keskustelut, joissa ei pyritä rehellisyyteen ja vilpittömään yhteisymmärrykseen muuttaa keskustelut välittömästi väittelyiksi/kilpailuksi. Väittelyissä/kilpailuissa toinen tai molemmat osapuolet pyrkivät puheenvuoroillaan voittamaan, eikä perspektiivien tutkimiseen ja vilpittömään yhteisymmärtämiseen. Yhteiskunnallista keskustelua hallitsee uusvasemmisto tai liberaalivasemmisto, joka sanelee norsunluutornistaan sen mikä on moraalisesti hyväksyttävää ja mikä ei. Yleisesti yhteiskunnassamme politiikka nähdään kilpailuna ja kilpailu, joka taas johtaa yhteiskuntamme rakenteellisesti epärehellisyyteen ja asenteellisuuteen. Kun kansan keskuudessa esiintyy eriäviä intressejä, jotka sotivat valta-asetelmaa vastaan, niin heti alkaa epärehellinen retoriikka. On aivan turha haukkua työttömiä ja vähätuloisia rasismista ja fasismista, ja siitä, että he ovat kaikkien ongelmien takana, kun he ovat se yhteiskunnallinen luokka, jolla sitä valtaa ja pääomaa ei ole.

Jos yhteiskunnan moraalisena pohjana olisi rehellisyys, niin tuommoiseen epärehellisyyteen puututtaisiin. Uskoisin että poliittinen keskustelu rehellisyyttä ja totuutta moraalisoivassa yhteiskunnassa olisi korkeampaa ja yhteiskunnallisten ongelmien ja epäkohtien korjaaminen olisi helpompaa. Siksi uskallan väittää, että rehellisyys, luottamus ja vastuu ovat yhteiskunnalle kuin myös yksilön kannalta parempia moraalisia arvoja kuin tasa-arvo ja vapaus.