Idealismi vastaan filosofia

Idealismi on tapa katsoa, ymmärtää ja selittää maailmaa. Ihmisille on modernistisessa yhteiskunnassa kehittynyt idealistisia näkemyksiä ihmisestä, yhteiskunnasta ja siitä miten nämä kaksi käsitettä (ihminen ja yhteiskunta) koskettavat toinen toisiaan. Idealismiin kuuluu moraaliset arvot ja niiden pitäinen totuutena ilman, että pystytään irtautumaan omasta moraalisesta ja ideologisesta ajattelusta ja samaistumaan oman arvomaailman ulkopuoliseen ajatteluun. Moderni mies luulee olevansa kritiikin yläpuolella ja että tämmöinen ideologinen rakenne ei koske häntä. Tätä idealistista modernin miehen näkemystä vahvistetaan kaikkialla modernistisessa maailmassa. Tuon modernistisen idealismin ympärille  on kehittynyt immuniteettijärjestelmä, jota fanaattisuudessaan voidaan verrata radikaaliin uskonnollisuuteen. Tämä modernismiksi kutsuttu idealismi sokaisee ihmisiä näkemästä realiteetteja ja tätä kautta toimimasta oikein.

Siinä missä idealismi usein koostuu epärehellisestä suhtautumisesta todellisuuteen, filosofia pyrkii lähtökohtaisesti ymmärrykseen, objektiivisuuteen ja tätä kautta totuuteen. Filosofian ja täten myös filosofin tärkein tehtävä on totuuden ymmärtäminen. Kaikki kumpuaa tahdosta olla rehellinen ja ymmärtää maailmaa, itseään ja muita rehellisesti sellaisena kun ne ovat. Filosofia joka ei perustu rehellisyyteen ei ole filosofiaa, vaan ideologiaa.

Rehellisyys eli todellisuuden vilpitön tarkastelu ja uusien perspektiivien huomioiminen ja niiden objektiivinen vertailu, sekä tehdyistä huomioista puhuminen koetaan hyökkäyksenä ja eräänlaisena kereettiläisenä jumalanpilkkana nyky-yhteiskunnan ideologiaa vastaan ja jopa yhteiskuntaa vastaan. Ruusuilla peitetty moderni idealismi ei kestä sen mädän moraalirakenteen kritisoivaa tarkastelua.

Tähän moderniin idealismiin kuuluu monia ulottuvuuksia aina monikulttuurisuudesta transhumanismiin, liberalismista egalitarisuuteen saakka, tai jopa antirasismiin ja valkoisten eurooppalaisten vihaamiseen, jotka koetaan erottamattomana osana moraalista modernismia, mutta ennen kaikkea tähän idealismiin kuuluu vääristynyt kuva ihmisestä ja hänen psykologiastaan. Se mikä on fanaattisilla idealisteilla yhteistä historiallisesti ajasta ja paikasta riippumatta on todellisuuden ja objektiivisuuden kieltäminen. Objektiivisuus ja perspektiivin tavoittelu on aina myrkkyä idealismille.

Nykyinen modernistinen ajattelu on asia jota voidaan kutsua "antiajatteluksi", tai ajattelemattomuudeksi. Siihen kuuluu akateemisten piirien ja muiden auktoriteettien valmiiksi suolletut konseptit, fraasit ja meemit, joiden tunnustaminen on pakollista. Lähtökohtaisesti koko moderni järjestelmä perustuu argumenttiin auktoriteetista. Nykyinen modernistinen ajattelu ei salli modernin idealismin ulkopuolista perspektiivia ja ideat seulotaan auktoriteeteilla. Jos uskallat ajatella eritavalla, niin sinut leimataan tyhmäksi tai moraalittomaksi ja pahaksi ihmiseksi. Tätä leimaamista varten on kehitelty iso lista eriäviä nimityksiä kuten "natsi", "fasisti", ja "homofoobi".

Tämä yliampuva reaktio kaikkeen ja kaikkiin, jotka uskaltaa kyseenalaistaa modernistisen arvomaailman kertoo, että modernistit pelkäävät. Ja miksi he pelkäävät? Koska he tietävät, että heidän arvomaailmansa ei kestä kritiikkia. Heidän arvomaailma perustuu valheellisiin ja loogisesti ristiriitaisiin konsepteihin. Jos he olisivat niin itsevarmoja omasta moraalisesta ja idealistisesta maailmankatsomuksestaan, niin he uskaltaisivat väitellä niistä ja tarkastella niitä objektiivisesti, koska he olisivat niin itsevarmoja, mutta todellisuudessa he eivät ole itservarmoja. He pelkäävät, koska he tietävät miten hataralla pohjalla heidän koko maailmankatsomuksensa makaa.

Perskeptiivi onkin myrkkyä absoluuttiselle idealismille ja modernin ihmisen arvomaailma perustuu juurikin tuolle absoluuttiselle idealismille. Fanaattiset idealistit eivät halua nähdä muita perspektiivejä, jotka saattaisi millään tavalla heikentää tai kyseenalaistaa heidän omaa idealismiaan. Fanaatikkoja on lähes aina turha yrittää käännyttää, mutta valtaosa kansalaisista kuitenkin on tervejärkisiä ja empatiakykyä omaavia ihmisiä, jotka eivät välttämättä koe ymmärrystä väiteltävistä aiheista, mutta pystyvät tunnistamaan fanaatikkojen vainon vaikka he eivät uskaltaisikaan välttämättä ajatella modernistisen moraalirakenteen ulkopuolelta ja sanoa ajatuksiaan ääneen.

Fanaatikot vainoavat ja etsivät vainottavia, jonka vähänkään ympärilleen seuraava ja hereillä oleva ihminen kykenee näkemään. Näin ollen tuo kaikissa meissä esiintyvä luonnollinen inhimillinen kyky kokea empatiaa epäoikeudenmukaisuudesta vainon kohdetta kohtaan on se psykologinen ilmiö, joka saa ihmisen samaistumaan toisinajattelijoihin ja sitä kautta kyseenalaistamaan dogmaa ja lopulta ajattelemaan itsenäisesti dogman ulkopuolelta.

Ensiksi sivustaseuraaja kysyy itseltään onko tuommoinen vainoaminen kohtuullista ja hetken päästä miksi he vainoavat? Tästä syystä modernia yhteiskuntaa hallitsevat liberaalit pyrkivät määrittelemään sen mikä on moraalisesti hyvää ja mikä pahaa, ja määrittelemään heidän vainon kohteet vainoajiksi, jotta voivat perustella vainonsa ja vainotut eivät saisi mitään sympatiaa, eli fanaatikkojen vaino ei näytäisi sivustaseuraajien silmin vainona vaan kuten liberaalit sen itse esittää "ennaltaehkäisevänä itsepuolustuksena".

Liberaaliseen moraalirakenteeseen kuuluu keskeisenä osana vapauden idealisointi korkeimpana moraalisena arvona. He perustelevat tuolla vapauden moraalisoinnilla kaiken sen hedonismin ja yhteiskunnallisesti haittaavan toiminnan, jota he itse haluavat toteuttaa. He vaativat vapautta, mutta eivät anna muille vapautta kritisoida heitä. He perustelevat "vapaudella" vallankumouksellisen arvojen muutoksen yhteiskunnassa. He vaativat vapautta muuttaa yhteiskuntaa. He vaativat vapautta rappeuttaa muita. He kutsuvat tätä "edistykseksi". He vaativat vapauden nimessä "erilaisuutta", mutta ironisesti vihaavat henkistä erilaisuutta, joka ehkä on se kaikkein tärkein erilaisuuden muoto "vapaassa yhteiskunnassa".

Vielä 30-vuotta sitten liberaalit huusi ja protestoi sananvapauden puolesta, mutta ovat nyt pahimpia sananvapauden vastustajia, jotka asettavat sananvapaudelle rajoitteita niin moraalisesti kuin juridisesti. He suorastaan vainoavat toisinajattelijoita pyrkien tuhoamaan heidät sosiaalisesti, taloudellisesti ja ennen kaikkea vieden heidän vapauden. 

Niinpä totuus kuihtuu ja katoaa, kun sananvapaus hävitetään riippumatta siitä ketä sananvapauden hävittää. Tätä kadottamista tulee aina johtamaan moralisointi. Ihmisen subjektiiviset moraliset melipiteet näin tuhoavat objektiivisen totuuden estämällä toisinajattelijoita tuomasta esiin perspektiiviä. Ainoastaan sananvapaus voi antaa rehellisyydelle ja täten objektiiviselle totuudelle mahdollisuuden levitä ja kukoistaa. Kuka tahansa rehellinen ihminen halua, että rehellisyys ja totuus leviää. Oli totuus mitä tahansa. Eikä rehellisellä ihmisellä ole mitään syytä kieltää itseltään tai muilta sananvapautta.

Terve yhteiskunta perustuu luottamukseen ja täten rehellisyyteen. Yhteiskunta on kuitenkin täynnä epärehellisyyttä ja täten sairas. Politiikka on niin polarisoitunutta ja moralisoitunutta, ettei poliittista liikehdintää tapahdu ihmisten keskellä rehellisesti punnitsemalla ajatuksia ja pyrkimyksenä ymmärtäää muita osapuolia objektiivisesti, vaan politiikkaa käsitellään yhteiskunnallisen ilmapiirin (hegemonian) hallinnan kautta, jossa kuten sodassa kaikki keinot on sallittua, mutta kuitenkin perusteltua nihilistisillä moraalisilla tavoitteilla kuten absoluuttisella tasa-arvolla ja absoluuttisella vapaudella.

Tarkoitus pyhittää keinot, jonka seurauksena valehdellaan ja toteutetaan väkivaltaa. Tämmöinen yhteiskunnallinen tila ei todellakaan ole terve. Näin ollen muiden oikeuksiin, terveyteen, tai vapauteen kajoaminen on yhteiskunnassamme normalisoitunut, eikä enää tuota läpisosialisoiduissa ihmisissä närkästystä, koska kaikki keinot pyhitetään nihilistisillä moraalimeemeillä, kuten tasa-arvolla ja vapaudella.

Samalla nihilistisellä asenteella kerrotaan pieniä valkoisia valheita ja vääristyksiä, joilla saadaan aikaiseksi isoja valheita ja yksipuolisesti asenteellista sosiaalista ilmapiiriä. Tämä sosiaalinen ilmapiiri on räätälöity uutis- ja viihdemedian kautta ja markkinoitu globaalisti jopa lännen ulkopuolelle. Asenteellisesti yksipuolisella mediatuotannolla pystytään muokkaamaan yhteiskunnan arvomaailmaa ja ihmisiä, jotka ovat laiskoja, tyhmiä tai muuten vaan kykenemättömiä itsenäiseen ajatteluun. Näin ollen rehellinen tarkastelu, totuus ja yleiset ihmisen ja yhteiskunnan realiteetit ovat uhrattu idealismille, jonka seurauksena käsitys todellisuudesta ja siitä miten maailma oikeasti toimii on sumuttanut modernin miehen.

Modernin ihmisen ylitse ja ohi lentää ironia tuosta heidän idealisoimasta vapaudesta ja tasa-arvosta. Vapaus ja tasa-arvo ovat yhä kauempana ja kauempana mitä enemmän heidän sokea läpisosialisoitunut moraalinen idealismi johtaa yhteiskunnallista politiikkaa, sillä tuo heidän idealismi on vain moraalinen abstraktio ilman yhteyttä materiaaliseen todellisuuteen ja täten sen tavoitteluun käytetään juurikin niitä asioita, jotka ovat kaikkea muuta kuin vapautta ja tasa-arvoista kohtelua.

Iroonista tässäkin on, että moni moderni mies pitää itseään filosofina, rationaalisena älykkönä ja skeptikkona, mutta he välttelevät kritisoimasta modernia liberaalia arvomaailma. Filosofi joka ei ole skeptikko ei ole filosofi. Skeptikko joka taas ei kyseenalaista valtavirta-ajattelua, eli yhteiskunnallista dogmaa ei ole oikeasti skeptikko, eikä edes filosofi, vaan säälittävää lammaskarjaa. Siksi on naurettavaa ja ironista, että filosofian professorit menevät valtamediaan kertomaan auktoriteetillaan samaa yleistä modernistista mielipidettään, eivätkä uskalla kyseenalaistaa sitä julkisesti tai saati lähestyä aihetta yksin omassa rauhassa. He eivät tarjoa ajattelua vaan idealismia. He tarjoavat mielipiteitä auktoriteetista eivät rehellisyydestä ja johdonmukaisuudesta. He ovat valtaapitävien ja valtarakenteiden koiria, jotka sokeasti ja täydessä lojaalisuudessa isännälleen haukkuvat ja purevat kaikkia jotka uhkaavat isäntäänsä. He tekevät näin oman yksilöllisen hyvän edun vuoksi. Heidän sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi perustuu valtarakenteiden puolustamiselle. Siksi on jotenkin turha odottaa rehellisyyttä heiltä. Ei koira ruokkivaa kättä pure.

Monilla valtavirtaa tukevilla akateemikoilla, asiantuntijoilla ja mielipiteitään laukoville julkkiksilla on nihilistisiä ideaaleja, joita he eivät edes tiedosta. He esiintyvät kyynisinä ja pessimistisinä realisteina, mutta todellisuudessa he edelleen palvovat sokeasti tasa-arvoa ja vapautta jumalanaan. Noita arvoja kohtaan heiltä ei löydy yhtään kyynisyyttä ja pessimismiä. Heidän persoonissa esiintyy kyvyttömyys olla omaperäisiä, itsenäisiä ja kekseliäitä, joten he keskittyvät pessimistiseen kritisointiin kykenemättä luomaan mitään rakenteellista kritisointia. Kyynisyys ei ole rakentava vaan rikkova voima. Vaikka pessimismi ja kyynisyys saatta tuhota ja rikkoa dogmaattisia ideaaleja, niin usein se toimii ihmisen egon puolustusmekaniikkana, kuten se usein modernin liberaalin persoonallisuudessa näkyy. Pessimismillä, sarkasmilla ja ironialla torjutaan kaikki rakentava kritiikki ja kilpailevat näkemykset, jolloin mitkään muut perspektiivit eivät pääse pessimistin nihilististiseen mielessä piilevään korttitaloon kaatamaan sitä. Vaikka kyynisyyttä tarvitaan todellisuuden näkemiseen, niin se myös toimii nihilistillä todellisuuden peittämiseen.

Filosofia ja rehellisyys on aina ideologiaa vahvempi, mutta sen pitäisi olla myös kyynisyyttä vahvempi. Kyynisyys ja sen mukana tuleva ironia ovat tuhoavia psykologisia voimavaroja ja niillä saadaan ihmiset kuin kansakunnatkin polvilleen. Ideologian vastakohtana on aina filosofia, sillä filosofia tarjoaa perspektiiviä ja perspektiivi ymmärrystä. Ymmärryksen kautta realiteetit ja tuon kautta potenttiaali niin ihmisessä itsessään kuin yhteiskunnassa paljastuu. Vain rehellisyyden kautta paljastuva potenttiaali luo unelmia ja ideaaleja, jotka on järkevä toteuttaa. Siinä missä rehellisyys tuhoaa ideaaleja ja unelmia, niin se myös saattaa luoda uusia ideaaleja ja unelmia. Tämä filosofinen prosessi on ikuinen. Se tuottaa suuria miehiä ja ikuisesti muistettava kulttuureita ja sivilisaatioita, mutta se voi tuhota niitä ihan yhtä lailla. Siksi tämä filosofia-vastaan-ideologia ei tule vanhenemaan koskaan. Se tuottaa varmaan kaikille tutun vanhaan filosofiseen kysymykseen onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä, ja pitäisikö lasin olla täynnä vai tyhjä.

Vaikka filosofiassa on tärkeää todellisuuden näkeminen realistisesti ja objektiivisesti, niin se helposti johtaa niin sanottuun nihilistiseen persoonallisuushäiriöön ja näköalattomuuteen, jossa ihminen takertuu pessimismiin, välinpitämättömyyteen ja yleiseen toivottomuudesta pakenemiseen hetkellisiin ja triviaalisiin huvituksiin. Nihilismin vastustaminen ja kritisoiminen on filosofisesti kuin myös psykologisesti erittäin tärkeä osa niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla tervettä ja älykkyyttä osoittavaa toimintaa. On yhteisön kuin yksilön kannalta tärkeää taistella nihilismiä vastaan. Vaikka filosofiassa realiteettien ja ympäröivän maailman realistinen ymmärrys on tärkeää, niin myös ihmisten psykologiseen asennoitumiseen kohdistuva ajattelu pitää olla rakentavaa.  Filosofin pitää uskaltaa ajatella ja kyseenalaistaa, mutta samalla pitää sielussa palava liekki, joka rohkaisee ja kannustaa.

Moderni liberaali mies ei kykene ylläpitämään sielussaan liekkiä. Hänen moraaliset näkemykset ovat jokseenkin liekikkäitä, mutta ne eivät kestä avointa kyseenalaistamista. Siksi moderni mies keskittyy pilkkaamiseen, marginalisointiin, passiivi-agressiiviseen sarkasmiin, tai kokonaan valehteluun, argumentatiivisten virheiden ja kognitiivisten vinoumien käyttämiseen, ja pahimmassa tapauksessa sensuuriin ja jopa väkivaltaan.

Realismi, totuus, luottamus ja muiden perspektiivien omaaminen ovat aina idealismille myrkkyä, joten fanaattiset idealistit suojelevat omaa uskontoaan hyökkäämällä realiteettikäsitteitä, uusia perspektiivejä ja kaikkia niitä ihmisiä vastaan, jotka uskaltavat ja pystyvät tunnistamaan eri perspektiivejä ja tätä kautta objektiivisesti totuutta. Jos heidän liekki olisi rehellisyys ja totuus, niin se kestäisi kritiikin, mutta näin ei ole.

Siispä uskaltakaa kyseenalaistaa! Se on vallankumouksellinen teko, kuten Orwell totesi. Uskaltakaa ajatella niitä asioita, jotka tuntuu kaikkein epämieluisimmilta, koska siellä pätee totuus. Uskaltakaa huomioida irrationaalisuutta ja osoittaa sitä sormella kenellä ja missä tahansa. Te tulette menettämään ystäviä, mutta ne jotka jää ovat erittäin hyviä ja laadukkaita, ja sitä kautta tulette löytämään muita laadukkaita ystäviä. Antiikin ajattelija joskus sanoi: "voit arvioida miehen arvon siitä ketä hän pitää ystävinään".