Evoluutiopsykologiaa: Rakkaus

Rakkaus

Haluaisin ensiksi sanoa, että rakkautta kulttuurissamme on tunteistettu romantisoimalla ja moralisoimalla, sekä valjastettu massojen liikuttelua ja poliittisten voimien hyväksikäyttöä varten. Tästä syystä rakkaus käsitteenä on hyvin pinnallinen, abstrakti ja kulttuuripohjainen. Käsitys rakkaudesta on irtaantunut sen luonnollisesta lähtökohdasta, joka on lisääntyminen ja jälkikasvun turvallinen kasvaminen altruistisessa sosiaalisessa ympäristössä. Psykologisesti rakkaus mahdollistaa altruismin.

Psykologisesti rakkaus on samaistumista toiseuteen. Tämä on halu kuulua yhteen ja samaistaa oma identiteetti ja jossain tapauksissa nähdä toisen identiteetti omaa tärkeämpänä. Tästä syystä sokea rakkaus voidaan jopa nähdä eräänlaisena hulluutena, joka voi kasvattaa epäterveitä pakkomielteitä ja sosiaalisesti haitalista käyttäytymistä.

Vaikka kaikki radio- ja televisiokanavat lähettävät rakkauden ilosanomaa päivästä päivään, niin rakkauden ymmärtämisestä ei psykologisesti paljoakaan keskustella julkisesti. Kasvavassa hedonistisessa kulttuurissamme rakkauskäsitteen rappeutuminen on johtanut rakkauden ymmärtämiseen osana seksiä. Tämä rakkauden ja seksin samaistus käsitteenä on erittäin tärkeä asia ymmärtää, jos haluamme ymmärtää yhteiskuntaamme ja sen modernistista luonnetta. Jos katsomme nyky-yhteiskunnan rappeutunutta avioliittoinstituutiota ja rikkinäisiä perheitä näemme selvästi seksin ja rakkauden merkityksessä muutoksen, joka peilaa yhteiskuntamme materialistista ja hedonistista luonnetta.

Tunteemme ovat evoluutiollisesti kehittyneet reaktioksi organismin ja ympäröivän luonnon välille. Rakkauden pääasiallinen tehtävä on toiseuteen samaistuminen. Aivojemme päällimmäinen tehtävä on kerätä informaatiota ympäristöstämme, varastoida sitä ja kategoroida, jotta aivomme kehittävät ymmärrystään ympäröivästä maailmasta ja sosiaalisista tilanteista. Aivojemme pääasiallinen tehtävä on muistaa ja luoda yleistyksiä.

Aivomme ovat kehittyneet tulkitsemaan aistiemme kautta saamiemme hermostollisia viestejä, jotka ilmenevät tunteina. Tunteiden rationalisointi on tapahtunut vasta itsetietoisuuden ja kielitaidon kehityttyä, kun taas ennen sitä organismi on reagoinut aistien ja tunteiden varassa ympärillään muuttuvaan ympäristöön. Mitä rakkaus sitten on? Jotta voimme vastata tuohon kysymykseen on meidän aloitettava evoluutiollisesta kehityksestä. Meidän on määriteltävä elämän kannalta ensisijaiset toiminnot ja tulkittava tunteiden kehitystä evoluutiollisesta näkökulmasta.

Väitteeni on että rakkaus on tunteena kehittynyt himosta, kun taas himo on puolestaan kehittynyt nälästä. Nälkä on organismin elämän kannalta tärkein ja alkukantaisin tunne, joka on ohjannut organismia eteenpäin keräten energiaa selvitäkseen muuttuvassa ympäristössä. Nälkä vaistona ohjaa organismia ja motivoi keräämään energiaa ympäröivästä ympäristöstä. Nälkä on myös ohjaava tekijä selviytymiskamppailussa, jossa vahvempi syö heikomman. Näin ollen nälän kehittyessä organismissa on myös syntynyt tunne uteliaisuudesta kokeilla ja syödä uutta. Nälän kehityttyä kohti yleistä hedonistista himoa uteliaisuudesta on kehittynyt oma tunnetilansa. Nälästä kehittyi pikkuhiljaa hedonistinen himo, joka on nähtävissä ei pelkästään kaikilla nisäkkäillä, mutta myös liskoilla, kaloilla ja jopa linnuilla.

Erittäin alkeellisten organismien kuten sienien ja bagteerien lisääntyminen tapahtuu syömisen yhteydessä, josta voimme tehdä lisää päätelmiä missä kohtaa juuri seksuaalisuuden ja nälän erottuminen organismia ohjaavana vaistona on saattanut tapahtua. Syöminen, lisääntyminen ja uteliaisuus ovat olleet jossain kohtaa kehitystämme sama epämääräinen vietti, mutta organismin kehityttyä monimutkaisemmaksi ja sukupuolten ilmaannuttua organismissa on täytynyt tapahtua myös seksuaalisen himon, nälän, sekä uteliaisuuden erottuminen.

Rakkaus käsitteenä on enemmän kulttuurinen ja sosiaalinen side, kuin hermoston kautta tapahtuva reaktio. Tästä voimme päätellä, että rakkauden on pitänyt kehittyä sosiaalisena reaktiona vastakkaisten sukupuolten välille. Rakkaus on siis kehittyneempi psykologinen mekaniikka sosiaalisen piirin yhteenkuuluvuuden takaamiseksi, jonka kautta ihminen hyväksyy toiseuden. Evoluutiollisesti eläimille on kehittynyt turva mekaniikka, jonka me tunnemme nimellä "pakene tai taistele"-mekaniikka. Pakene tai taistele mekaniikan tunteelliset vastineet ovat pelko(pakene) tai raivo(taistele).  Jotta urosta pienempi naaras ei rimpuilisi yhdynnän aikana ja yrittäisi paeta ja taistella päällekäyvää urosta kohtaan, joka yrittää tunkeutua naaraan sisälle väkivalloin ja maata naaraan väkisin, jotta saisi naaraan kantamaan uroksen jälkikasvua, kehittyi naaraalle psykologinen reaktio "rakkaus". Rakkaus saa naaraan hyväksymään itselleen edustavaa ulkopuolisuutta, joka taas saa hänet välittämään lapsistaan ja mahdollisesti itseään siittäneetä uroksesta. 

Evoluutiollinen kamppailu on muokannut rakkauden ja kiintymyksen vahvistamaan sosiaalista sidettä lauman sisällä, jotta eläin voi turvallisesti sosialisoitua ja lisääntyä. Rakkaus on siis korkeasti kehittynyt sosiaalinen vaisto. Rakkautta ja kiintymystä toisilleen osoittaneet eläimet onnistuvat toimimaan tiiviimmin yhdessä ja näin ollen he ovat pärjänneet paremmin, kuin eläimet joiden kanssa he ovat kilpailleet samasta elintilasta. Rakkaus on utelijaisuutta toiseutta kohtaan. Rakkaus näin ollen on kehittynyt himosta ja utelijaisuudesta, jonka takia organismin taistele tai pakene mekaniikka ei heitä heti päälle. Seksuaalinen himo motivoi ja tekee eläimestä uteliaan toiseutta kohtaan. Uteliaisuudesta ja himosta on tullut sosiaalinen mekaniikka, joka on saanut organismin hyväksymään ulkopuolisuuden, toiseuden, seksuaalisen kumppanin, joka muussa tapauksessa saattaisi herättää pelkoa ja vihaa.

Toisin sanoen rakkaus on kehittynyt seksuaalisesta uteliaisuudesta, himosta ja toiseuden hyväksymisestä.