Mikä on vaihtoehto-oikeisto?

Nykyinen tilanteemme

Valtamediassa on viimeisen 2015 lähtien puhuttu lähes viikottain vaihtoehto-oikeistosta, "alt-rightista", jota paheksutaan ja halveksitaan. Vaihtoehto-oikeistoa pidetään yhteiskunnallisesti pahana ilmiönä, terrorismin lähteenä, mutta vain nuorten keskuudessa esiintyvänä oireutumana, eikä suinkaan vastareaktiona suomalaisvastaiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle. 

Valtamedian mukaan vaihtoehto-oikeistoon kääntyneet nuoret ovat irtautuneita yhteiskunnasta, katkeria, toivottomia ja vihaisia. Valtamedian mukaan jokainen vaihtoehto-oikeistolainen on potenttiaalinen kouluampuja, väkivaltainen terroristi, tai muu turvallisuusuhka. Vaihtoehto-oikeistolaisilla ei ole ymmärrettävää syytä vihaisuuteen, vaan kaikki nuorisossa esiintyvät yhteiskunnalliset ongelmat  johtuu nuorison omasta saamattomuudesta. Valtamedia on erittäin epärehellinen tässä suhteessa syyttäen yhteiskunnallisia ongelmia nuoriin, kun vanhat ikäluokat ovat muokanneet yhteiskuntaa nykyiseen suuntaan aina 80-luvulta saakka. Tietty vastuu tietysti makaa nuorissa omasta elämästään, jota yhteiskunnallinen politiikka on osa tekijä, mutta on epärehellistä väittää, että nuoret olisi vastuussa päätöksistä, joita on tehty ennen heidän syntymää, tai kun he leikkivät hiekkalaatikolla, tai kun he sai mopokortin. 

On totta, että nuorisotyöttömyys ja käyhyys on korkea ja nuorten pariutuminen ja perheen perustaminen on todellakin myöhästynyt rajusti.
On totta, että syntyvyys on tippunut radikaalisti.
On totta, että nuoriso on syrjäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle valtavissa määrin.

Mikään noista ei kuitenkaan ole pelkästään nuorison syy, sillä yhteiskunnan arvot ja rakenne on radikaalisti muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana. Tämä muutos on tuonut esiin yhteiskunnallisia ongelmia ja yhteiskuntakritiikkiä, joiden kautta nuoriso tunnistaa yhteiskunnan haitallisen suunnan ja haluavat muuttaa sitä. Siksi internetissä pyörii radikaalia äärioikeistolaista keskustelua, koska nykyinen yhteiskunta on sairas. Ei siksi, että nuoriso olisi itse paha ja väärässä. 

Yhteiskuntamme huono globalistinen ja kantaväestön kannalta negatiivinen kehitys onkin syy miksi nuoriso etsii vastauksia valtamedian ja  liberaalihumanistisen arvomaailman ulkopuolelta. On loogista etsiä muutosta nykyiseen jos valtaapitävät arvot ja ideologia eivät tuota muutosta nykyiseen ahdinkoon. On siis luonnollista, että vastauksia etsitään valta-ajattelun ulkopuolelta. Internetissä käytävä keskustelu on globaalia ja tuottaa debaattia, jota valtaapitävät ympäri maailmaa yritetää vimmatusti estää halventamalla, marginalisoimalla, sekä sensuuroimalla. 

On ymmärrettävä, että valtamedia on vain valtaeliitin äänitorvi, ja ajaa valtaapitävien intressejä hyläten kansalaiset. Se on aina ollut niin. Internetti on vapauttanut kansalaiset oikeasti demokraattiseen suuntaan ja mahdollistanut valtarakenteita ja valtaapitävien kritisoinnin. Suomen valtamedia ei aja etnisten suomalaisten etua, vaan ajaa Suomea johtavien eliittien etua ja heidän arvomaailmaansa, jonka seurauksena nuorten etnisten suomalaisten työttömyys, syrjäytyminen ja alhainen syntyvyys johtuu. Heille on tärkeämpää monikulttuurisuus, feminismi, prideviikko, kuin nuoret suomalaiset, työttömät ja vähäosaiset.

Samanaikaisesti media yrittää luoda narratiivia, jossa se ymmärtää ja tietää koko totuuden äärioikeistosta sensuroiden, pyörittäen narratiivia ja valehdellen mitä vaihtoehto-oikeisto uskoo ja ajattelee. He kertoo kansalle miten ja miksi äärioikeiston ja vaihtoehto-oikeiston kasvu ilmiönä tapahtuu, vaikka se onkin osoitettavasti väärin. Jatkuvalla valehtelulla he yrittää vähätellä Suomea johtavan eliitin politiikasta johtuvaa yhteiskunnallista rappeutumaa ja siirtää syyn reaktioon, eli äärioikeistoon. He yrittävät peitellä ongelmien syy- ja seuraussuhteita, koska heidän yhteiskunnallinen asema riippuu yhteiskunnallisen ilmapiirin hallinnasta, kuten demokratiassa aina. Näin ollen valtamedia ei pysty myöntämään, ettei se ymmärrä ilmiötä, tai vaikka ymmärtäisikin ei se ole valmis sitä myöntämään ja muuttamaan kurssia. Se tietäisi tilinteon hetkeä eliitille ja kaikille jotka ovat olleet mukana tukemassa valtaeliittiä.

Vaikka valtaeliitti ymmärtäisi ja haluaisi tehdä muutosta nykyiseen kehityssuuntaan, niin se ei voisi sitä tehdä johtuen yllä annetuista syistä. Heidän omat vartijat syyttäisi heitä äärioikeistolaisuudesta ja asettaisi koko järjestelmän heitä vastaan. Suurin syy kyvyttömyyteen korjata ongelmia on, että heitä painostetaan ulkomailta. Heidän lojaalisuus ei makaa suomalaisissa. He ovat onnistuneesti polttaneet takanaan siltoja, eli kokoajan heidän kannatuskunta hiipuu sitä mukaan mitä enemmän he joutuu valehtelemaan ja kansa kärsii. Noin kävi Stubbille ja Sipilälle ja nyt käy Antti Rinteelle (Editoitu: ja 2021 Marinille) . Jatkuvalla kansalaisten laiminlyönnillä he ovat rakentamassa yhteiskunnan tilasta kärsivistä nuorista kokonaisen uuden poliittisen aktivistiluokan, joka hyökkää heidän politiikkaa ja valheita vastaan. Valtaeliitillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarrautua jo luotuihin eliitin rahoittamiin mediassa ja yliopistoissa toimiviin uusliberaalisiin aktivistiryhmiin, jotka koostuu ympäristöaktivisteista, feministeistä, antirasisteista, anarkisteista ja antifasta ja puskea poliittista väkivaltaa, juridista vainoa, sensuuria ja valepropagandaa toisinajattelijoiden niskaan. Tuosta ääriglobalistisesta aktivismiryhmittymästä tulee juggernautti, joka syö omiaan ja luo poliittisesti myrkyllisen ilmapiirin, joka johtaa eliitin kannatuksen katoon. Nuo eliitin koirat ryhtyvät samantien hyökkäämään eliittiä vastaan kutsuen heitä natseiksi, rasisteiksi ja fasisteiksi, jos he kääntäisivät nykyistä poliittista kurssia ja tuo tulee olemaan kuvainnollisesti eliitin viimeiset kuolonkorinat. 

Näin eliitti on zugzwang tilanteessa. Vaikka he uhmaisivat noita uusliberaaleja aktivistiryhmiä natsi-fasisti hyökkäyksistä huolimatta ja yrittäisivät muuttaa yhteiskunnallista kurssia, niin he samantien menettäisivät kaiken lopunkin uskottavuutensa, koska ovat rakentaneet vuosikymmeniä myrkyllistä ilmapiiriä ja rakentaneet koko uraansa noiden aktivistien harteille ja kaikkien niiden dogmien ja valheiden päälle, ja fanaattisesti puolustaneet niitä sortaen muita. 

Valtamediaa kohtaan jatkuvasti laskeva luottamus ja huonot vaalitulokset, ja äänestysprosentit kertoo kuitenkin, että heidän kuluttajakuntaansa kuuluu vain tietty ideologisesti latautunut kupla, ja muut ovat irtaantuneet heidän vaikutuspiiristä. Taas eliitti löytää itsensä zugzwang tilanteesta. Valtamediat menettäisivät auktoriteettinsa ja uskottavuutensa juuri tuon uusliberaalin globalistisen kuplan silmissä, jos he paljastaisivat kuplalleen manipuloineensa muita vain ääniä kalastaakseen, niin loputkin äänestäjät hylkäävät heidät. Myös valtamedia tuhoaisi heidät. Näin ollen jo pelkästään statuksesta kiinni pitäminen pakottaa valtaeliitin sepittämään yhteiskunnallisiin ongelmista jotakin jossa kritiikki ei osu valtamediaan, valtaideologiaan ja valtaeliittiin, jottei heidän luottamus kansalaisten silmissä romahda totaalisesti.

Vaikka valtamedia ja päättäjämme sanoo mitä, niin muistakaa että yhteiskuntamme taantumus on ilmiö, jonka suuntaa ja lopputulosta pystyy johdonmukaisesti ennustamaan. Tietysti liberaali ideologia vaatii maailmankatsomuksen, jossa tulevaisuus kokonaisuudessaan, eli talous, teknologinen kehitys, tieteelliset saavutukset, kulttuurin kehittyminen ovat vain pelkkää sattumaa, vahinkoja ja löytöjä. Näin ollen valtaapitävät politiikot, eturyhmät, kapitalistit, media ja akateemikot voivat levittää käsiään ja siirtää vastuuta yhteiskunnasta "sattuman" syyksi. 

Heidän selitys on, että yhteiskunnallinen reppeuma onkin vain osa luonnollista kehitystä, jota kukaan ei olisi voinut estää taikka ennustaa. Kuitenkin valtamedia on ollut olennaisessa osassa sensuroimassa ja hyökkäämässä ihmisten kimppuun, jotka ovat yrittäneet asiasta varoittaa ja luoda poliittista rintamaa asioiden ehkäisemiseksi, tai korjaamiseksi. 

Vaikka valtaeliitti haluaa maalata kaiken pelkäksi sattumaksi, niin se ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi kaikille kansalaisille ja näin ollen valtamedia tarjoaa useamman vaihtoehtoisen selityksen. Yksi monista selityksistä yhteiskunnalliselle haitalliselle kehitykselle on syyttää yksilöä aivan samalla tavalla kun se syyttää nuorisoa tai äärioikeistoa. Valtaapitävien tahojen pitää jollain tavalla pystyä ottamaan yhteiskuntamme taantumukseen kantaa. Ei riitä että kohautellaan olkapäitä. Silloin menettää lisää arvostusta, jo heikosta luottamuksesta ja kansalaiset kääntyvät kysymyksineen muiden tahojen puoleen. Näin ollen ilmiö pitää pystyä perustelemaan valtaeliitin ja valtaideologian kannalta positiiviseen tai ainakin neutraaliin sävyyn. Ongelman syyt on siis siirrettävä muualle kuin demokraattista yhteiskuntaamme ja hallitsevaa arvomaailmaamme ohjaavista valtamediasta ja eliitistä ja heidän päätöksenteosta. 

Esimerkiksi nuorten syrjäytymistä perustellaan nuorten omalla saamattomuudella. Ei sillä että pitkään jatkunut uusliberaalitalouspolitiikka on johtanut yhteiskunnan taloudelliseen ahdinkoon ja että globalisaatio on vienyt työpaikat pois Suomesta. Ehei, se ei koskaan ole valtaapitävien ja päättäjien syy, vaan syy löytyy kansasta ja eteenkin yksilöstä. On yksilön vika ettei hän pysty reagoimaan ja sopeutumaan.

Kolmas käytetty syy yhteiskunnalliseen taantumaan on sattuman, nuorison, äärioikeiston ja yksilön lisäksi on teknologian kehitys. Teknologiaa voidaa aina syyttää, vaikka sillä ei olisi mitään sen suurempaa tekemistä koko aiheen kanssa. Kaikki selitykset käy. Ihan millä tahansa selityksellä voidaan selittää päättäjien haitallinen politiikkaa, kunhan syy ei kohdistu ongelman oikeaan lähtökohtaan, eli yhteiskuntaamme hallitsevaan eliittiin, joka sanelee yhteiskunnan marssi tahdin ja suunnan.

Nuorisotyöttömyydessä helpointa on sysätä vastuu nuorille, eikä esimerkiksi eduskunnalle ja heidän talouspolitiikalleen. Vielä surkuhupaisampaa on kuunnella suurten ikäluokkien nälvimistä siitä, että "nykynuoriso on laiskaa", kun he ovat eläneet etuoikeutettua elämää yltäkylläisyydessä taloudessa, josta kaikki on työllistynyt. Suuretikäluokat ovat saaneet parhaimman mahdollisen taloudellisen kasvuympäristön, mutta onnistuneesti ovat nyt jättämässä jälkeen taloudellisen katastrofin. Jos laiskuutta on ilmassa, niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että suuret ikäluokat, media, koulutusjärjestelmä, vanhemmat ja valtaeliitti ovat nuoret kasvattaneet ja heihin virheellisiä ja haitallisia ajatusmalleja iskostaneet.

Totuus on että valtamedia, suuri-ikäpolvi, päättäjät, poliittiset ideologit, opetushallitus tai koko yhteiskuntaa muokkaavat ja päättävät tahot eivät halua kantaa vastuuta ja puhua nuorten suomalaismiesten syrjäytymisilmiöstä rehellisesti, koska järjestelmä ei halua kantaa vastuuta omasta toiminnastaan ja ideologisista opeistaan, jotka ovat johtaneet tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Sillä rehellisesti ilmiöstä keskustelu tarkoittaisi systeemin ja sitä pohjustavien arvojen totaalista kritiikkiä ja täten yhteiskunnallisten myyttien kumoutumista, joka taas johtaisi koko modernistisen järjestelmän ja arvomaailman kaatumiseen. Tuo halutaan tietysti estää keinoilla millä hyvänsä, koska se johtaisi nykyisen eliitin ja sitä aikaisempien eliitin rankaisemiseen. Näin ollen systeemi ja sen edustajat pyrkivät välttelemään omien tekojen, olettamusten, arvojen ja ideologian objektiivista katsastusta, koska heillä on kaikki pelissä. 

Tästä kaikesta johtuen valtamedia ei pyri kuvaamaan vaihtoehto-oikeistoa realistisesti ja rehellisesti, sillä vaihtoehto-oikeisto on vastareaktio koko nykyiselle modernistiselle järjestelmälle. Valtamedia ei pyri ymmärtämään ja tuomaan sympatiaa esiintyvälle ongelmalle, koska media on osa kulttuurisesta ja arvomaailmallista sotaa traditiota ja kansallismielisyyttä vastaan, jota on käyty yhteiskunnassamme toisesta maailmansodasta asti. Media pyrkii marginalisoimaan ja pilkkaamaan, jotta ilmiötä ei otettaisi tuulta alleen, koska hallitseva osapuoli pelkää joutuvansa kantamaan vastuuta kuluneesta historiasta ja päätöksistään.

Totuus on että yhteiskuntamme on juuri semmoinen kuin siitä on tehty. Kaikki poliittiset päätökset ovat johtaneet tähän yhteiskunnalliseen tilaan ja kaikki nuo ennustettiin vuosikymmeniä sitten. Tietysti niitä ihmisiä ei kuunneltu, vaan heidät marginalisoitiin, pilkattiin ja hiljennettiin. Liberaalien arvojen ulkopuolista ajattelua ja ajattelijoita leimattiin natseiksi, rasisteiksi ja fasisteiksi. Heidät marginalisoitiin sosiaalisesti arveluttaviksi moraalisesti pahoiksi ihmisiksi. Edelleen noita samoja sosiaaliseen eristämiseen ja pilkkaamiseen räätälöityjä sanoja viljellään julkisessa keskustelussa, joka on oma tulehduttamaan ja iroonisesti on se mikä on johtanut nykytilanteeseen.


Mitä vaihtoehto-oikeisto on?

Jos kysyisit vaihtoehto-oikeistolaisilta pitävätkö he itseään moraalisesti pahoina ihmisinä, niin vastaus varmasti olisi varmasti kieltävä. Mediassa äärivasemmiston moraali ja retoriikka on hyväksyttävää ja lähtökohtainen olettamus. Antirasismi, tasa-arvo, feminismi, induvidualismi, monikulttuurisuus ja monet muut vasemmistolaiset arvot ja trendit ovat mediassa koko ajan esillä positiivisina asioina, kun taas kaikki traditionalistinen, patriarkaattinen, eurooppalainen, suomalainen nähdään moraalittomana ja vanhentuneena, josta pitää päästä eroon.

Vaihtoehto oikeisto on täysin luontainen vastareaktio hallitsevalle arvomaailmalle. Hallitseva arvomaailmamme on modernistinen liberalismi, feminismi ja monikulttuurisuus ja Globalismi. Vaihtoehto-oikeisto pyrkii katsomaan maailmaa demokratian, humanismin, egalitarismin ja liberalismin ulkopuolelta ja näkee nuo haitallisina yhteiskuntaa ja kansaa tuhoavina arvoina. Yhteiskunnallinen dialektiikka jakautuu liberaalivasemmiston ja liberaalioikeiston ympärille, mutta ei koskaan kyseenalaista liberalismia ja koko modernistista arvomaailmaa. Tämä onkin se mistä vaihtoehto-oikeisto lähtee liikkeelle.

Vaihtoehto-oikeisto lähtee tutkimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa ja yhteiskunnassamme esiintyviä ongelmia liberalismin ulkopuolelta. Se näkee liberaalissa yhteiskunnassa esiintyvät ongelmat liberalismin oireutumana. Liberalistinen teoria on pitkään yrittänyt perustella liberalistisen valtion ongelmia sillä, ettei kansa ja yhteiskunta ole tarpeeksi liberaali, ja siksi ongelmiin sovelletaan yhä radikaalimpaa liberaalia politiikkaa. Olennainen osa vaihtoehto-oikeistoa on yhteiskuntakritiikki liberalismin ja koko valistuksenajan filosofisen arvopohjan ulkopuolelta.

Vaihtoehto-oikeisto ei pyri argumentoimaan liberalismin tai muiden valistuksenajan arvopohjien kautta, vaan pyrkii rakentamaan uutta moraalista arvopohjaa paikkaamaan liberalismia ja modernistista arvomaailmaa.

Valistuksenajan arvot ovat vasemmistolaisuutta 

Koko yhteiskunnallinen vasemmisto-oikeistoakseli on siirtynyt vasemmalle sitten toisen maailmansodan. Vasemmisto on hylännyt työväen ja siirtynyt seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien edun ajamiseen. Työväki heille edustaa vain "valkoista ylivaltaa" ja "valkoisia heteromiehiä". Valtavirta oikeisto ja vasemmisto ovat molemmat liberaaleja. Liberaalioikeisto ja liberaalivasemmisto tukee yhtälailla globaalia kapitalismia, EU-liittovaltiokehitystä ja uusliberalismia. Näin ollen voimme sanoa, että molemmat valtavirta oikeisto ja valtavirta vasemmisto ovat luopuneet kansallismielisyyden tukemisesta ja siirtyneet globalismin palvomiseen.

"Oikeisto" on liberalisoitunut. Se on arvoiltaan sitä mitä vasemmisto oli 200-vuotta sitten. Oikeistoliberaalit ovat siirtyneet entiseen vasemmistolaiseen anarko-individualismiin, mutta kapitalistisen kuorrutteensa kera. He esiintyvät "konservatiiveina", mutta ainoa asia mitä he haluavat konservoida on heidän oma pankkitili. Liberaalioikeisto ei todellisuudessa välitä etnisistä suomalaisista kollektiivisesti, koska se kieltäytyy näkemästä rotua tai muutenkaan ihmistä kollektiivisesti. Liberaalioikeistolle kansalainen on vain atomisoitu yksilö, eikä yksilö ole osa kansallisvaltiossa asuvaa kansaa.

Media tykkää maalata vaihtoehto-oikeistosta negatiivista kuvaa, mutta monissa suhteissa vaihtoehto-oikeisto ei eroa siitä mikä oli normaalia vielä muutama vuosikymmen sitten. Vasemmisto vielä 90-luvulla paasasi globalismia ja uusliberalismia vastaan ja vastusti työperäistä maahanmuuttoa, koska se piti sitä halpatyövoimakilpailuttamisena. Nyt 2000-luvun alun jälkeen kapitalistisia globalismin nimissä riistokapitalismia tukee sekä vasemmisto kuin tuo liberaalioikeisto. Jotenkin tuo nähdään liberaalien mielestä hyväksyttävänä. Vasemmisto ja liberaali oikeisto ovat hylänneet kansan ja luonut poliittisen edustustyhjiön, jonka tilalle vaihtoehto-oikeisto tai niin sanottu "oikea oikeisto" on ryhtynyt paikkaamaan. Vain edustustyhjiön takia äärioikeisto on pystynyt nostamaan päätään, kun kansan etua ei enää edusta kukaan.

Vasemmisto-oikeistoakseli ja sen historia

Ennen kuin käsittelen yhtään enempää nyky-yhteiskuntaa on meidän ensin ymmärrettävä miten oikeisto ja vasemmistolaisuus sai alkuunsa. Vasemmisto-oikeisto-akseli kehittyi lopulliseen ideologiseen muotoonsa 1700-luvulla kuvaamaan Ranskan poliittista jakautumista edistyksellisiin (vasemmistolaisiin) ja taantumuksellisiin (oikeistolaisiin). Käytännössä Ranskan vallankumouksen takana oli vapaamuurarien rakentama vallankumouksellinen aatemaailma liberalismi, joka pyrki syrjäyttämään maailmankatsomuksellisesti monarkian ja kirkon, eli auktoritaarisen teokratisen  yhteiskuntahierarkian.

Vaikka liberaalit yleisesti puhuvat ateismin puolesta ja nuo kaksi arvomaailmaa ovat hyvin vahvasti menneet käsikädessä pitkin historiaa, niin ironisesti liberalismi kehittyi kristinuskosta. Se oli vain sekularisoitunut muoto kristillisistä moraaliarvoista. Jumala, poika ja pyhähenki muuttui vapaudeksi, veljeydeksi (humanismiksi) ja tasa-arvoksi ("liberte fraternite egalite" - 1790), mutta arvot edelleen pohjustautui samaan radikaaliin kristinuskosta lähtöisin olevaan yksilö- ja tasa-arvomoraaliin, joka sai aikaisemmin orjat ja vähäosaiset kapinoimaan Rooman keisarikuntaa vastaan.

Katolinen kirkko oli Rooman eliitin tapa pyrkia ylläpitämään heikentynyttä asemaansa ja hallintoaan kansasta, joka käännyttyään kristityiksi alkoi kapinoimaan. Rooman keisarikunta ei onnistunut väkivalloin kukistamaan kristinuskoa ja sen leviämistä. Kristityt olivat ideologisesti voittaneet ja käännyttäneet koko Rooman valtakunnan kristityiksi, joten Rooman eliitillä oli selkeä sosiaalinen ja poliittinen ongelma. Väkivaltaa oltiin satoja vuosia yritetty, mutta se ei ollut toiminut kristittyihin, vaan oli tehnyt heistä paremmin organisoidun sosiaalisen liikehdinnän, joka pystyi salaamaan toimintaansa ja keräämään varallisuutta, sekä ohjaamaan tuota varallisuutta nostaessaan heidän edustajiaan yhteiskunnallisesti.

Ennen kaikkea kristinuskosta tuli ongelma, kun he pystyivät toimimaan salassa, ja näin ollen Rooman hallituksen toteuttama väkivalta oli vain vahvistanut kristittyjä. Siispä Rooman eliitit päättivät perustaa kirkon ja virallistaa sen, jotta he pystyisivät monopolisoimaan ja täten ylläpitämään valtaa kristillisyydestä ideologisesti. Tästä osittain johtui myös kristinuskon jakautuminen läntiseen ja itäiseen kirkkoon, sillä itäinen ortodoksinen kirkko näki läntisen kirkon vain Rooman eliitin työkaluna.

Näin voimme argumentoida, että edistyksellisyys on saanut alkuunsa jo Rooman loppumetreiltä. Moderni kahtiajako vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin on toiminut vain dialektisena prosessina "edistyksellisyyden" (liberalismin) leviämiseen. Se johtuu siitä, ettei tuossa dialektiikassa ole todellista oikeistoa, vaan "oikeistona" ja "vasemmistona" toimii omaan aikaan ja paikkaan kuuluvat poliittiset tahot.

Mitään konkreettista moraalista tai ideologista linjausta ei historiallisesti voida tehdä rehellisesti oikeiston ja vasemmiston välille. USA:n politiikassa demokraatteja pidetään vasemmistolaisina, mutta demokraatit olivat ennen KluxKluxKlanin julkisivu. Klaania tietysti pidetään nykyään äärioikeistolaisena ilmentymänä, vaikka todellisuudessa se edusti pohjoisten sortajien ylivaltaa vastustavaa vastarintaa ja tässäkin suhteessa se määriteltäisiin vasemmistolaiseksi. Vuosikymmenien aikana valtavirta käsitteli äärioikeistolaisia vasemmistolaisina. Sama ilmiö näkyy Saksan kansallissosialisteissa, jotka olivat pääasiallsiesti työväkeen kuuluvia kansallismielisiä, jotka vastustivat riistokapitalismia. Silti kansallissosialistit saavat äärioikeiston leiman, koska eivät linjautuneet kansainväliseen kommunismiin, vaan vastustivat sitä. Kyse selkeästi ei Vasemmisto-oikeisto jaottelussa ole että kapitalismin vastustaminen ja työväen edun tavoittelu olisi yksinomaan vasemmiston asia, tai että sortajat ovat oikeistoa ja sorrettavat vasemmistoa. Jopa Perussuomalaiset ovat duunarien ja vähäosaisten puolue ja heitä saa haukkua, kiusata, eristää ja vähätellä, mutta silti he saavat "äärioikeistolaisuuden" leiman.

On siis todettava, että vasemmisto-oikeistoakseli on hyvin huono tapa kuvata poliittista kahtiajakoa. Jos kuitenkin haluamme olla johdonmukaisia siitä mitä oikeisto ja vasemmisto tarkoittaa, niin sitten meidän pitää ottaa huomioon ilmiö historiallisesti. On palatta oikeistolaisuuden alkuperäiseen merkitykseen, joka oli 1700-luvun valistuksenajan vastustaminen. Oikeana määritteenä oikeistolaisuudelle olisi radikaalin valistuksenajan filosofian ja arvomaailman kyseenalaistaminen ja vastustaminen, kuten se Ranskan sen hetkisessä poliittisessa ilmapiirissä oli. 

Tässä siis pitää tietää, että sekulaarinen vasemmistolaisuus ilmiönä kehittyi hieman ennen Ranskan vallankumousta, eli vasta 1700-luvulla, jolloin ajatukset Monarkian vallan kyseenalaistamisesta kaikuivat pitkin Pariisin katuja. Ranskan vallankumous ei olisi voinut tapahtua ennen vankkaa ja laajalle levinnyttä vallankumouksellista liberaali-anarkistista ideologiaa, joka sai kansan kapinoimaan monarkiaa vastaan.

Vasemmistolaiset yrittävät jatkuvasti maalata itsestään köyhiä ja vähäosaisia, ja täten rakentaa moraalista yliotetta julkisessa keskustelussa sortaja vastaan. Näin tapahtuu edelleen tänäkin päivänä. Vasemmisto argumentoi moraalisesti, kun taas liberaalioikeisto yrittää kiistää moraalittomuuttaan liberaalin ja modernistisen moraalifraamin sisältä. Se ei kuitenkaan toimi, koska näin ollen liberaalit ja "vasemmistolaiset" päättävät mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin. Tuo rajoittunut argumentointi on mahdollistanut vasemmiston pitkään jatkuneen moraalisen yliotteen.

Koska vasemmisto jatkuvasti maalaa itsestään uhria, sorrettua ja heikkoa, tai ainakin heikkojen ja sorrettujen puolustajia, niin he voivat aina esiintyä moraalisesti. Aivan kuten silloin Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin vasemmalla oli monarkiaa vastustavat vallankumoukselliset ja oikealla oli monarkian ja kirkon puolella olevat tahot, jotka ottivat yhteen. Ranskan vasemmisto esitti populistisesti olevansa kansan edustajia ja syytti oikeistoa kurjuudesta. Todellisuudessa monet ranskan vallankumouksen vasemmistolaiset eivät olleet köyhiä ja sorrettuja, vaan rikkasta keskiluokkaa ja usein myös taloudellisesti korkealuokkaa, jotka eivät päässeet nousemaan aatelisiksi, koska aatelisiksi synnyttiin. Heitä suututti, etteivät he voineet ostaa itseään aatelistoon, ja jäivät kauppiaiksi ja pankkiireiksi, ja kyhäilivät vallankumousta vapaamuurarit loosseistaan. Monet vasemmistolaiset olivat pankkiireita, markkinamonopolia omaavia markkinamiehiä, korkeastikouluttautuneita, korkea-arvoisia sotilaita jne. Heillä oli omat salaseurat, joissa he juonivat monarkian ja kirkon kaatamista.

Näissä salaseuroissa tutkittiin kaikkea mitä kirkko ja monarkia kielsi. Niissä tiede, teologia, filosofia, matematiikka, yhteiskuntateoriat, poliittiset teoriat, psykologia, ja teknologinen kehitys kukoisti. He yrittivät rakentaa materiaalista maailmankatsomusta ja niin sanottua tieteellistä maailmankuvaa kirkolliselle maailmankuvaa paikkaamaan. Osa oli täysin vilpittömästi mukana, mutta moni näki toiminnan poliittisena kamppailuna kirkkoa ja monarkiaa vastaan. Koko "valistuksenaikakausi" oli salaseurojen aikaansaannosta, joista tunnetuimpia salaseuroja olivat vapaamuurarit. Koko Euroopan ja Ameriikan teollistuminen oli vapaamuurarien aikaansaannosta. Heidän ansiostaan alkemiasta kehittyi kemia, ja teologiasta filosofia. Loogista ajattelua, matematiikkaa ja luonnontieteitä kuten fysiikkaa ja kemiaa alettiin kehittämään. Kaikki teknologinen ja sosiaalinen kehitys aseistettiin monarkioiden ja kirkon tuhoamiseksi. Monista pankkiireista ja kauppiaista tuli vauraampia kuin monarkit, ja nuo rikkaat kapitalistit alkoivat rakentamaan omia salaseurojaan, rikollisjärjestöjä, tiedusteluyhteisöjä, palkka-armeijoita, poliittisia lobbausryhmiä, joiden kautta omia seuraajiaan ohjailtiin ja omia päämääriä edistettiin.

Yksi tärkeimpiä vallankumouksellisia työkaluja oli kirkkoa ja monarkiaa kyseenalaistavat ideologiat, jotka sisältäisivät oman moraalisen sanoman ja utopistisen tavoitteen. Tätä edusti "vapaus", "tasa-arvo", ja "ihmisyys" eli liberalismi. Liberalismia korkean keskiluokan kautta levitettiin alempiin yhteiskuntaluokkiin, jonka seurauksena kansa alkoi ihannoimaan ajatusta autonomisuudesta ja monarkioiden hallinnon alaisuudesta irtaantumista. Tämä ei kuitenkaan johtanut haaveiluun vapauteen, vaan esimerkiksi Ranskassa nousi uusi keisari nimeltä Napoleon. Napoleon nopeasti alkoi ajamaan omia etujaan kapitalistien kustannuksellq, ja moni rikas kapitalisti ei ollut siitä iloinen. Niinpä uutta kapitalisteille suopeaa ideologiaa tutkittiin, mutta se ei löytynyt Euroopasta vaan Ameriikasta 150 vuotta myöhässä kylmänsodan propagandakamppanjan yhteydessä.

Sitä ennen pankkiirit ja kapitalistit tukivat vallankumouksellisia tahoja ympäri maailmaa, jotta he saisivat ajettua Euroopan monarkiat alas. Yksi maailman vaikutusvaltaisimmasta juutalaiseen pankkiiriperheeseen kuuluva Karl Marx keksi kommunismin ja materiaalisen maailmankatsomuksen, josta sitten loogisesti syntyi ajatus luokkasodasta, jolla hän keksi työkaluksi monarkioiden kukistamiseksi. Kommunismi on toiminut väkivaltaisena monarkioiden vastaisena Ideologiana ympäri maailmaa. 

Anarkismin, liberalismin ja kommunismin yhteinen nimittäjä on valistuksenajan filosofia. Valistuksenajan filosofia oli hierarkia ja kansallisvaltiovastainen. Se on yhdistänyt aina vasemmistoa. Se ei kuitenkaan yhdistänyt pelkästään vasemmistoa, vaan myös "oikeistoa", eli niin sanottuja uuskonservatiiveja, jotka nuolevat radikaalien vasemmistolaisten perseitä jokaisessa poliittisessa, sosiaalisessa ja moraalisessa kysymyksessä.

On väärin väittää, että vasemmisto on kapitalismin vastainen, kun monet tunnetut  kapitalistit olivat ja ovat edelleen tukeneet vasemmistolaisuutta sen eri muodoissa, kuten kommunismia ja talousanarkiaa läpi historian. Esimerkiksi Venäjän kommunistinen vallankumous sai rahoitusta Wallstreetilta ja rikkailta pankkiireista, kuten Warbergiltä ja Jacob Shiftiltä. Heti vallankumouksen jälkeen Neuvostoliittoa alettiin rahoittamaan ja monet suuret kapitalistit toivat tehtaitaan Neuvostoliittoon ja täten auttoivat Neuvostoliiton teollistumisessa. Monet kapitalistit tukivat näitä vallankumouksia ja radikaaleja vasemmistolaisia ideologioita siksi, että he näkivät tukemisessa mahdollisuuden rikastua, ja että he näkivät sen myös mahdollisuutena tuhota kilpailijoitaan ja saada markkinamonopoleja komunistisissa maissa. Siksi juutalaiset kapitalistit ja pankkiirit tukivat juutalaisia veljiään Venäjän kommunistien joukossa, koska he olivat lojaaleja kansalleen ja vihasivat Tsaaria. Saman aikaisesti he kuitenkin tukivat Britannian monarkisti sota hallitusta, joka on ollut yksi suurimmista vasemmistolaisen ja liberalismin levittäjistä maailmalla. Kapitalisteilla ja pankkiireilla ei ollut mitään vaikeuksia tukea kommunismia niin Lenin kuin myös Stalinin aikana. 

Monet oikeistolaiset olivat sosialisteja, kuten Mussolini ja Hitler. He ymmärsi, ettei raha ja markkinat olleet yhteiskunnan kannalta tärkein asia, vaan että itse kansa ja kansakunnan sielu olivat markkinoita ja loputonta voiton tavoittelua tärkeämpiä. Toisaalla vasemmistolaisiksi ja kommunisteiksi itseään siteeraavat AY-liikkeiden johtajat ja aktivistit ulisee kapitalismin pahoista, mutta sitten kun he pääsevät suuryrityksien johtoon, niin he lopettavat ulisemisen ja huutavat työttömille menkää vittu töihin ja pakottaa työkkäriä hyväksikäyttäen nuoret ottamaan halpatyötä vastaan samalla sementöiden kapitalistien ja omistavan luokan tahdon palkkatason tiputtamisesta. 

Hyvä esimerkki "oikeistolaisesta" on Alexander Stubb, joka huutelee äärivasemmistolaisia sloganeita: "tehdään suomesta antirasistinen maa", ja tukee tasa-arvoa ja globalismia. Hän ei ole oikeistolainen, mutta vasemmistolaiset ulisee koska hän tukee verovapauksia rikkaille, vaikka yhtälailla he itse ajaa rikkaiden asemaa ja polkee köyhiä. Vasemmiston huolestuminen työväestä ja vähäosaisista on teennäistä, koska he ovat samaa mieltä globalistien kanssa siitä, että etnisillä suomalaisilla ei ole moraalista oikeutta organisoitua poliittisesti, koska se olisi rasismia ja natsismia. Vasemmistolle suomalainen duunari edustaa valkoista patriarkaattia, joka pitää syrjäyttää. 

Salaliittoteoria irrationaalista?

Missä me olemme? 

Internetti on johtanut viestinnän rakenteelliseen muutokseen, joka taas on johtanut eräänlaiseen populistiseen poliittiseen muutokseen. Poliittinen keskustelu on siirtynyt pieneltä valtaeliitiltä ja heitä edustavalta valtamedialta kansalle, joka on mullistanut mielipiteiden kirjoa ja kasvattanut toisinajattelijoiden määrää. Modernin liberaalin humanismin oppeja ja arvoja, joita on pidetty itsestäänselvyytenä on alettu kyseenalaistamaan. Pitkälti siksi, että noita arvoja käytetään kierolla tavalla tavallisten ihmisten hiljentämiseen. Valtaosa kyseenalaistajista on ihmisiä, jota nykyinen yhteiskunta ei edusta, tai jotka monessa suhteessa ovat kokeneet haittaa nykyjärjestelmästä. Näin ollen ihmiset etsivät vaihtoehtoista tietoa ja yrittävät selvittää todellisuutta valtamedian räätälöimän valta-ajattelun takaa.

Valtamedia ei enää hallitse julkista keskustelua, vaan keskustelu on valunut avoimesti internettiin ja näin ollen yhteiskunnallinen keskustelu on oikeasti demokraattista. Tämä ilmiö tuo kansalaiset ensi kertaa kohti todellista demokratiaa, kun ennen pieni mediaeliitti asetti demokratian suunnan.

Ironiaa onkin se, että valtamedia ja sokeasti demokratiaa ennen arvostavat ihmiset vastustavat nykyään internettiä ja siellä tapahtuvaa vapaata keskustelua, koska se tarjoaa keskusteluvallan kansalle ja näin ollen onkin liian demokraattista.

Internetin kuka tahansa voi analysoida yhteiskuntaa ja saada omat näkemyksensä muiden nähtäville. Ihmiset analysoivat ja tuovat esiin modernin yhteiskunnan kaksinaismoraalisuutta ja ongelmia. Tämä on saanut valtaeliitin pelkäämään, koska heidän valtansa makaa noiden kaksinaismoraalisuuksien ja ongelmien päällä. Valtamedian päätehtävä on piilottaa noita myyttejä ja kaksinaismoraalisuuksia. Se tapahtuu "sirkushuveilla", joka viihdyttää ohjaten kansalaisten huomiota toisaalle, jotta he eivät ala kyseenalaistamaan yhteiskuntaa.

Yksi valtamedian käyttämä tapa piilottaa todellisuutta on tehdä totuuden puhumisesta sosiaalisesti haitallista ja pelottavaa. Valtamedia puskee jatkuvaa vaihtoehtomedioiden pilkkaa ja vaihtoehtomediaa kuluttavien kansalaisten marginalisointia rasisteiksi, natseiksi ja salaliittoteoreetikoiksi, koska he näin uskovat pystyvänsä rajaamaan keskustelua ja keskustelujen kautta leviävää yhteiskunnallistaskeptisyyttä. Sosiaalista mediaa seurataan ja yksituisiä ihmisiä pilkataan. Häpäisy, pikkaaminen ja marginalisointi ovat arkipäivää netissä. Eriävät poliittiset ryhmittymät keräävät seuraajia ja taistelevat internetin keskustelualustoilla. Kaikki siksi, että se joka hallitsee narratiivilla sosiaalista ilmapiiriä hallitsee demokratiaa ja yhteiskuntaa.

Tätä pilkkaamista, marginalisointia ja sosiaalista eristämistä pyrinkin avaamaan, analysoimaan ja tarjoamaan vastauksia siihen miten näihin kuuluu reagoida ja miten toisinajattelijoiden kuuluu toimia, jotta voimme rakentaa terveen keskusteluilmapiirin yhteisistä asioistamme.

Vaikka keskustelu on siirtynyt valtamediasta nettiin, niin valtamedia silti pitää hallussaan valtavirta-ajattelua statuksensa kautta. Valtamedia jatkaa propagandaansa ja valtaapitävien edustamista ja valtaapitävien agendoille räätälöidyn narratiivin pusertamista. Viime aikoina olemme saaneet valtamedialta leimasinkirveitä ja marginaalitermejä; kuten incel, Putin trolli, Venäjä trolli, valemedia, valeuutiset, totuuden jälkeinen aika, jne. Näitä uusia memeettisiä termejä on kehitelty aseiksi nykyiseen keskusteluilmapiiriin, ja niiden käyttöä näkyy joka puolella internettiä. Vaikka uusia marginalisointi meemejä on kehitelty, niin silti vanhat marginalisointimeemit jylläävät edelleen keskusteluissa (populisti, rasisti, natsi, fasisti, salaliittoteoreetikko).

Jatkuvasti saamme lukea ja kuunnella keskusteluja valta- ja sosiaalisessamediassa, joissa valtaapitävien narratiivi ja toisinajattelijat ottavat yhteen. Keskustelun päämäärä ei ole yhteisymmärrys ja rehellinen keskustelu, vaan toisen osapuolen epärehellinen ja pilkkaava määrittäminen ja marginalisointi, joka johtaa tulehtuneseen keskusteluun, eli suoraan sanottuna nimittelyyn, tappeluihin ja rähinään.

Toisinajattelijat ovat lähes poikkeuksetta se rationaalisempi osapuoli ja ovat valmiita keskustelemaan avoimesti, kun taas yleisen ilmapiirin ja arvomaailman puolustajat eivät, joten on väärin syyttää tätä tulehtunutta ilmapiiriä pelkästään toisinajattelijoiden syyksi. Tietysti poikkeuksia on ja mätiä omenia löytyy molemmilta puolilta, mutta osapuolissa on selkeästi eroja.

Kyvykkäitä ja hyviä toisinajattelijoita harvoin pyydetään televisioon tai radioon keskustelemaan väiteltävistä aiheista, vaan hyvin usein valtamedia valitsee kaikkein huonoimman ja selkeästi stereotyyppiä edustavan toisinajattelijan edustamaan toisinajattelijoita, jotta stereotypiaa voidaan vahvistaa. Avointa keskustelua oikeiden toisinajattelijoiden kanssa vaikkapa nyt YLE:n keskusteluohjelmistossa ei koskaan tapahdu, koska sitä ei haluta tapahtuvan. Yle kutsuu keskusteluohjelmiinsa eriäviä äärioikeistolais asiantuntijoita, mutta ei koskaan tuo paikkalle yhtään oikeaa äärioikeistolaista.

Samaan aikaan kun media ja niiden ajankohtaisohjelmat yrittävät luoda stereotypiaa väärästä mielipiteestä ja väärän mielipiteen kantajista, niin valtamedian tuotantoryhmät tekevät toisaalla luovat fiktiivisiä sarjoja ja elokuvia, joissa luodaan lisää samaa stereotypiaa ja syytöksiä vihasta ja pelosta sekä valheellisuudesta, joka on hyvin iroonista ottaen huomioon valtamedian ja viihdeteollisuuden sisällön. Valtaosa mediatuotannosta sisältää valehtelua, vihaa ja pelottelua valkoisista kansallismielisistä. Kun tämän kaiken tiedostaa niin on ennalta-arvattavaa mitä jokaisessa julkisen keskustelun ohjelmassa keskustelu etenee ja mitä retoriikkaa ja argumentteja vaihdetaan. Samat nimittelyt, vastapuolen mielipiteiden vääristelyt ja jälkisensuuriit toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan. Elokuvissa ja sarjoissa samat stereotyyppiset sankari- ja pahiskuvat, sekä juonet toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan.

Mitään yhteistä ymmärrystä ei haluta valtamedian ja valtaapitävien taholta ja näin ollen keskustelu polarisoituu, mutta sitten valtamedia syyttää yhteiskunnan polarisoitumisesta toisinajattelijoita, koska he kehtaavat nähdä valtamedian sisällön semmoisena kuin se on ja tuoda asian esiin valtaeliitin kannalta suotuisasti, eikä valtamedia halua tuoda toisinajattelijoiden esittämiä väitteitä esille sillä tavalla, että kansalaiset saisivat todellisen kuvan asiasta.

Kommunikaatiota ei nähdä kahden ihmisen välisenä ajatusten vaihtona, vaan kilpailuna tai eräänlaisena ideologioiden, arvojen ja asenteiden sotana. Vaikka väittelyn toinen osapuoli tahtoisi tulla yhteisymmärrykseen, niin se ei onnistu, koska toinen osapuoli ei tule vastaan ja halua luoda keskenäistä yhteisymmärrystä.

No mitä ongelmalle pitäisi tehdä?

Valitettavasti on hyvin vähän mitä toisinajattelijat ja yhteiskunnallista keskustelua haluavat altavastaajana voivat asialle tehdä. Koko järjestelmä on toisinajattelijoita vastaan. Ainoa asia jota he voivat tehdä on viestiä muille ja pyrkiä saada heidät heräämään yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Jos toisinajattelijat haluaa saada muut kansalaiset kyseenalaistamaan nykypolitiikkaa, hallitsevaa ajattelua ja arvomaailmaa, ja tuota kautta vaikuttaa valtahierarkiaan ja hallitsevaan valtaeliittiin on pystyttävä muuttamaan enemmistön mielipidettä ja tämä tapahtuu vaikuttamalla ihmisten mielikuviin ja käsityksiin siitä mitä itseasiassa politiikka on ja miten politiikka yhteiskunnassa toimii. Toisinajattelijoiden on ymmärrettävä miten keskusteluilmapiiriä myrkytetään ja osoitettava myrkyttäjiä sormella, jotta myrkyttäjiä vastaan voidaan alkaa toimimaan ja ihmiset ovat tietoisia asiasta.

Sosiaalisen ilmapiirin siirtäminen kohti avointa keskustelua ilman valtamedian apua ei tule olemaan missään nimessä helppoa, koska se vaatii uuden tavan tavoittaa ihmisiä. Se myös vaatii uutta memetiikkaa (keskustelen tästä toisaalla), jonka kautta keskusteluilmapiirin myrkyttäjien vastaista marginalisointia voidaan toteuttaa niin, että ilmapiirin myrkyttäjät jäävät heti taktiikoissaan kiinni ja tippuvat ulos keskustelusta. Vain näin voidaan jatkaa julkista keskustelua ja keskustelijat voivat keskustella vapaasti. Tätä on tosin vaikea saavuttaa monestakin syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että monesti valtaapitävien ajatusten ideologit ovat itse niin läpeensä mätiä ja epärehellisiä, että on vaikea löytää ylipäätään rehellistä keskustelua ja kun sitten sattuu löytämään rehellistä keskustelua, niin heti sitä aletaan tuhoamaan kolmannen osapuolten toimesta.

Pitää kuitenkin olla varovainen. Kun marginalisointi kohdistuu avointa keskustelua myrkyttäviä agitaattoreita ja trolleja kohtaan voi helposti tapahtua ilmiö, jossa rehelliset keskustelijat mustamaalataan agitaattoreiksi ja trolleiksi. Siksi on hyvin tärkeää mutta vaikeaa olla rehellinen tunnistaessaan trolleja ja agitaattoreita. Siksi ei saa sokeasti ideologisoitua, vaan pitää objektiivinen mieli kaiken aikaa.

Vielä suurempi ongelma on, että toisinajattelijat sortuvat siihen samaan mielipiteiden sensuuriin kun valtamedia ja heidän agitaattorinsa. Valta-ajattelun analysointi voi nopeasti muuttua pilkkaamiseksi ja marginalisoimiseksi, joka ei eroa agitaattoreista ja trolleista millään tavalla. Tuossa tapauksessa me emme ole onnistuneet tavoitteessamme avoimen keskustelun saavuttamiseksi, vaan omaksuneet agitaattorien taktiikan erimieltä olevia kohtaan. Tätä keskustelukehitystä pitää varoa ja jos siinä epäonnistutaan, niin kaikki työ vapaan ja avoimen keskusteluilmapiirin saavuttamiseksi on ollut turhaa.


Valtavirta-ajattelu on patologiaa

Valtavirta-ajattelussa eli modernistisessa arvomaailmassa on rakenteellisia ristiriitaisuuksia lähes kaikilla tasoilla. On kaksinaismoraalisuutta, ristiriitaisia faktoja ja valheellisia historiallisia narratiiveja. Niitä käyn läpi muualla, mutta tässä pyrin käsittelemään "salaliittoteoria"-meemiä ja sen kaikkia eriäviä syvällisyyksiä.

Salaliittoteoriameemin käyttämisen takana on kokonainen ideologia, eli tapa käsitellä ja katsoa maailmaa. Ihmiset jotka tykkäävät käyttää salaliittoteoriaa pilkkaavana terminä uskovat eriäviin asioihin tiedostivat he sitä tai eivät.

Yksi suurimmista huomioista on, että valtavirta-ajattelua papukaijamaisesti levittävät ihmiset eivät näe politiikkaa valtapelinä, vaan he näkevät politiikan geneerisesti moraalisten tavoitteiden ja yhteiskunnallisten ongelmien korjaamisena. Kompromisseina ja sopimuksina. Tämä jo siksi, että valtaeliitti on jättänyt julkisen keskustelun ulkopuolelle oikeasti eliittiä kyseenalaistavat ja vastaan laittavat mielipiteet. Tuommoiset oikeat oppositiot on syrjäytetty yhteiskunnallisesti täysin marginaaliin, ettei heitä oikeastaan ollut olemassa pitempään aikaan. Tämä johti siihen, että valtaa ylläpiti ryhmät jotka jokseenkin olivat arvoiltaan ja ideologioiltaan samoissa linjoissa. He saattoivat olla eri mieltä monissakin asioissa, mutta mitkään erimielisyydet eivät olleet kriittisiä. 

Näin ollen koko julkisuudessa käytävät politiikka on todellisuudessa teatteria. Koska kaikki ovat lähtökohtaisesti samaa mieltä arvomaailmallisesti, niin julkista keskustelua käydään vain tietyissä ennalta sovituissa raameissa. Kaikki raamien ulkopuolelle asettuva keskustelu määritellään ääriajatteluksi, joka nopeasti saa leimauksen rasismiksi, fasismiksi, natsismiksi, junttiudeksi ja salaliittohörhöilyksi.

Tietyt mielipiteet ja henkilöt näin ollen eivät koskaan pääse mukaan julkiseen keskusteluun ja haastamaan valtaeliittiä rehellisessä väittelyssä. Koska tilanne on jatkunut jo pitkään tämä saa tilanteen näyttämään toivottomalta ja apaattiselta. Puolueet ja kansanedustajat lupailevat, koska vaalikampanjan aikana lupailevat asioita, mutta puoluekuri pitää heidät ruodussa. Puolueet ja kansanedustajat näin pettävät jatkuvasti vaalilupauksiaan ja puhuvat itseään pussiin. Politiikka näin ollen on kompromisseja ja sopimuksia. Todellisuudessa politiikka on raadollista ja erittäin machiavellistä valtapeliä, jossa todelliset viholliset hiljennetään ja murskataan, eikä niiden anneta nousta enää haastamaan valtaapitäviä.

Koska kaikki oikeat vastustajat on jo kauan sitten nujerrettu ja syrjäytetty, niin koko politiikka näyttää ulkoapäin vain pukumiesten kättelyltä. Tästä syystä perus äänestäjän päässä politiikka kiteytyy jatkuvasti edistyksellisyyden marssiin, jossa hallitsevat arvomaailmat kuten liberalismi, humanismi ja egalitarismi toimii kaiken tieltään kukistavan moraalisena ohjenuorana. Mitään vakavaa vastarintaa ei yhteiskunnallisesti pystytä tavoittelemaan, joka tekee äänestäjässä ahdistusta ja apatiaa. Näin äänestäjä pyrkii henkisesti pakenemaan asiaa. Äänestäjä haluaa turvautua ajatukseen, jossa yhteiskuntaa ohjataan eduskunnasta ja että kansanedustajat tietävät mitä tekee, eikä mitään muuttujatekijöitä valtiovallan ulkopuolella ole, jotka johtaisivat muutokseen ja antaisi kansalaisille toisen tavan vaikuttaa yhteiskuntaansa. Noita toisia vaihtoehtoja ei edes haluta tiedostaa. Tämä nihilistinen asenne on Suomessa oikea kansantauti.

Mitä politiikka on?

Jotta ihmiset saadaan ajattelemaan heidän maailmankatsomuksellisen kuplan ulkopuolelta on määriteltävä sanoja ja käsitteitä, joiden kautta valtavirta-ajattelijat käyttävät oman maailmankuvansa rakentamiseen. Tätä kielen hallintaa ajattelun rajaamiseksi kulttuurimarxistit ovat käyttäneet aina 60-luvulta saakka, mutta ilmiö on ollut näkyvissä koko edistyksellisyysrintaman aikana aina kommunismin nousun ja jopa ns. "valistuksenaikakaudelta" saakka. Jos tarkastelisimme 1800-luvun sanakirjoja ja vertaisimme 2000-luvun sanakirjoja, niin huomaisimme suuria määritteiden eroja. Tämä johtuu siitä, että sanojen merkitystä ja puheen hallintaa on pitkään harrastettu politiikassa, vaikka samaan aikaan tätä asiaa yritetään piilottaa.

Jos kysyt satunnaiselta vastaantulijalta mitä tarkoittaa "politiikka", niin harva osaisi sanoa mitä politiikka oikeasti tarkoittaa kolmella sanalla. Valtaosa varmasti kuvailisi politiikkaa ongelmien korjaamisena, mutta harva kuvailisi politiikkaa valtapelinä, jota politiikka todellisuudessa on. Valtapeli on synonyymi politiikalle ja valtaosa yhteiskunnallisista ongelmista johtuu juurikin valtapelistä jossa pienten eturyhmien intressit syrjäyttäät muiden kansalaisten intressit.

Sanan "politiikka" merkitys on yleisessä ymmärryksessä tullut epäselvä ja tunteellinen, joka kertoo vain miten syvällä kielellinen rappio yhteiskunnassamme on. Kielellinen rappio johtaa heikkoon ja laiskaan ajatteluun, ja kykyyn osallistua poliittiseen keskusteluun rakentavasti. Joten ei ole yhdentekevää miten aioita sanottaa, mitä sanoja ja termejä käytetään. Mistä tämä kielellinen rappio johtuu? Osa argumentoi muutoksen olevan luonnollista ja sattumaa, kun taas iso osa kielellisestä rappiosta johtuu tahallisesta memeettisestä sodasta, jossa on pyritty hallitsemaan yhteiskunnan ajattelua, arvoja ja mielipiteitä.

"Jos haluat tietää ketä yhteiskuntaa hallitsee, voit yksinkertaisesti selvittää sen ketä et saa arvostella." - Voltaire

Voltairen metodi vallanpitäjän tunnistamiseen on edelleen pätevä. Vaikka Voltairen ajan politiikka keskittyi monarkiaan on politisessa kentässä tapahtunut niin paljon muutoksia verrattuna tähän päivään. Vaikka muutosta on tapahtunut, niin silti politiikka perustuu tänäkin päivänä hierarkiaan ja siihen tosiasiaan, että valtaapitävät tahot varjelevat omaa valta-asemaansa. Tämä sama valtapeli näkyy myös arvomaailmallisella tasolla, jossa eriäviä mielipiteitä yritetään hiljentää ja pilkata. Voit yhtälailla voltairesilaisella metodilla tunnistaa mitkä arvot hallitsevat yhteiskuntaa tunnistamalla mitä arvoja ei saa kritisoida.

No ketä nyky-yhteiskunnassa hallitsee ja kenen etua yhteiskunnassa turvataan? Tähän keskusteluun on helppo vastata käyttämällä voltairelaista metodia.

Saako seksuaalivähemmistöjä pilkata ja kritisoida? Ei saa, tai muuten sinut leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi ja sinua vainotaan vihapuheesta.
Saako etnisiä vähemmistöryhmiä pilkata ja kritisoida? Ei saa, tai muuten sinut leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi ja sinua vainotaan vihapuheesta.
Saako Islamia tai juutalaisuutta uskontona pilkata ja kritisoida? Ei saa, tai muuten sinut leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi ja sinua vainotaan vihapuheesta.
Saako demokratiaa, humanismia, egalitarismia tai liberalismia pilkata ja kritisoida? Ei saa, tai muuten sinut leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi ja sinua leimataan natsiksi tai ainakin fasistiksi.

No ketä ei hallitse yhteiskuntaa? Tuohon kysymykseen voi yhtälailla vastata voltairelaisella metodilla.

Saako etnisiä kaukaasialaisia (eurooppalaisia/valkoisia) pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole ketään, joka välittäisi ja suojelisi kaukaasialaisia.
Saako etnisiä suomalaisia pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole ketään, joka välittäisi etnisistä suomalaisista ja pyrkisi käyttämään valtaansa etnisten suomalaisten suojelemiseen pilkalta ja halveksinnalta.
Saako hereroita pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole ketään, joka välittäisi heteroista tai miesten ja naisten välisestä avioliitosta ja käyttäisi valtaansa avioliiton ylläpitämisenä miesten ja naisten välisenä liittona ja estäisi heteroiden pilkkaamisen ja kritisoinnin.
Saako kristinuskoa pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole ketään, joka välittäisivät kristinuskosta ja yrittäisi käyttää valtaa kristinuskon pilkkaamista ja kritisointia vastaan.
Saako natseja pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole natseja, tai ainakaan ihmisiä, jotka symppaavat natseja.
Saako fasisteja pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole fasisteja, tai ainakaan ihmisiä, jotka symppaavat fasisteja.
Saako rasisteja pilkata ja kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole rasistia, tai ainakaan ihmisiä, jotka symppaavat rasisteja..
Saako seksistiä tai homofoobia kritisoida? Saa, joten vallassa ei ole yhtään henkilöä, joka turvaisi homofobian ja seksismin.

Vortairelaisella metodilla voimme huomata, ettei yhteiskunnallista ilmapiiriä hallitsevat tahot välitä suojella tiettyjä ihmisryhmiä tai arvoja, kun taas tietyt arvot, ihmiset ja ihmisryhmät aiheuttavat valtaapitävissä suuria suojelureaktioita. Mutta jos sinä otat esille tämän, niin sinut leimataan heti "salaliittoteoreetikoksi". Tämä salaliittoteoreetikko-meemi on retoorinen lyömäase, jonka tarkoitus on marginalisoida ja näin eristää toisinajattelijat ja heidän ajatuksensa ja näkemykset valtapelistä ja vaikutusvallasta. Aina kun otat esiin poliittisen, sosiaalisen, taloudellisen hierarkian ja tarkoitushakuisen vaikuttamisen, niin sinut leimataan salaliittoteoreetikoksi. Tätä leimaamista tapahtuu eteenkin jos puhut historiallisista asioista vaihtoehtoisesti.

Yhteiskunassamme on paljon ongelmia ja epäkohtia, mutta noita epäkohtia ja ongelmia ei koskaan voida korjata, jos niistä ei saa puhua. Yhteiskunnalliset ongelmat ja epäkohdat hyväksytään ominaisuutena ja osana systeemiä, jotka vaan pitää kaikkien hyväksyä. Useasti noita yhteiskunnallisia epäkohtia pyritään rationalisoimaan ja puolustamaan hyvinä asioina juuri niiltä tahoilta, jotka saavat leipänsä ja turvansa hallitsevalta yhteiskunnalta. Vaikka ongelmia yritetään valkaista positiiviseen valoon, niin niiden negatiiviset vaikutukset näkyvät ja tuntuvat. Tästä syystä tulee aina olemaan ihmisiä, jotka tulevat puhumaan ääneen ongelmista joita he itse kokevat. Tietysti järjestelmä on keksinyt tähän keinon ja se on ongelmista puhuvien marginalisointi ja pilkkaaminen, jotta ihmiset eivät uskalla puhua ongelmista. Tästä syntyi nykyinen poliittinen korrektiivisuus.

Jotta tämä yhteiskuntarakenne muuttuisi ja ongelmat korjattua on pystyttävä rikkomaan valtaapitävien luoma henkinen muuri. Ensiksi on pystyttävä puhumaan ongelmista ennen kuin niitä aletaan korjaamaan. Ilman puhetta ei tapahdu muutosta. Ongelmaksi tulee kuitenkin se, että valtaapitävät ovat tehneet vasta-ajattelun ja siitä puhumisen vaikeaksi.

On pystyttävä vastustamaan valtaapitävien kieltä, memetiikkaa ja tarjoamaan parempia analyysejä ongelmista, ongelmia vaalivista ja puolustavista valtaapitävistä ja koko rakenteellisesta systeemistä. On pystyttävä muuttamaan ihmisten ajattelua juuri metatasolla. On muutettava metatason ajattelua hyökkäämällä modernistista ajattelua ja sen ympärille ja pohjaksi rakennettua memetiikkaa vastaan. Yksi näistä modernistisen arvomaailman tukipilaritermeistä on juuri "politiikka", "populismi" ja "salaliitto", jne, jotka termeinä sisältää metatason käsitteitä, ajatuksia ja näkemyksiä ja täten rakentavat ajatteluamme.

Syytökset "salaliittoteoreetikoiksi" ovat vain valtaapitävien ryhmittymien omia projisointeja sorrettua vastaan. Jatkuvasti sosiaalisessa mediassa näkee ihmisiä, jotka pilkkaavat ajatusta salaliitoista ja salajuonista. Huvittavinta noissa tapauksissa on se, että salaliittoteoreetikoiksi muita syyttävä osapuoli itse osallistuu valtapeliin väittelemällä, toisen mielipiteen ja ihmisen marginalisoinnilla ja täten poliittisella aktivismilla, mutta kiistävät oman osallistumisensa valtapeliin syyttämällä toista osapuolta kuvittelijaksi. Usein he esiintyvät "sentristeinä" tai keskitien kulkijoina, jotka julistavat avoimesti etteivät ota tai halua ottaaa kantaa, mutta sitten kuitenkin ottavat kantaa. Nykyisen maailmanjärjestyksen valtaapitävät ovat pitkään saaneet vapaasti rakentaa retoorisia aseita ja meemejä, joilla toisinajattelijoita hiljennetään, joita sitten pienimieliset ihmiset imevät kuin pesusieni. He opettelevat nopeita argumentatiivivirheitä ja levittävät niitä totuuksina kokien suurta sosiaalista ylemmyyden tunnetta niihin, jotka ovat erimieltä valtaapitävän narratiivin kanssa.

Jotta tämä nykyinen valtahierarkia kaatuisi olisi toisinajattelijoiden pyrittävä levittämään memeettistä ajatusta ja slogania "politiikka on valtapeliä". Tuo slogani pitäisi iskostaa jokaisen suomalaiseen, jos haluamme muuttaa nykyistä valtahierarkiaa ja vastustaa sitä pohjustavaa memetiikkaa. Jos tämä ajattelumalli valtapelistä leviäisi, niin yhä suuremmassa määrin ihmiset alkaisivat heräämään ja tunnistamaan valtapeliä ja juonittelua, ja näin ollen myös ajamaan omaa etuaan. Samalla salaliittoteoreettikko-syytökset alkavat murenemaan, kun syytösten tekijät itse joutuvat selittämään valtahierarkiaa, perusteluita, sekä omat mielenkiintonsa keskusteluun ja miksi he ovat motivoituneita pilkkaamaan keskustelun toisia osapuolia.

Samalla myös toisinajattelu kasvaisi ja sosiaalinen sekä moraalinen ilmapiiri yhteiskunnassamme muuttuisi. Nykyistä moraalimaailmaa ei nähdä valtapelinä siinä missä vaikkapa taloutta ja markkinakilpailua, tai vaikkapa sodankäyntiä. Kun "politiikka on valtapeliä"-slogani leviäisi kansalaisten tietoisuuteen, niin ihmiset alkaisivat tunnistamaan, että poliittinen korrektiivisuus ja moralisointi ilmiöinä ovat vain sosiaalista valtapeliä, jossa ihmiset tulkitsevat ja yrittävät vaikuttaa muihin ihmisiin sosiaalisilla signaaleilla ja moraalisella viestinnällä.

Tämä tietysti kulminoituisi takaisin politiikkaan, jonka takia ihmiset alkaisivat tarkastelemaan ja tunnistamaan poliittista ja yhteiskunnallista juonitteluna. Siksi olisi jopa parempi, että sana politiikka syrjäytettäisiin ja ihmiset alkaisivat paikkaamaan politiikka-sanaa valtapelillä. Valtapeliin yleisesti kuuluu vallan ylläpito ja puolustaminen, sekä sen kasvattaminen, joka taas vaatii suunnittelua ja juonittelua.


"Sä oot foliohattu" - tyypillinen huutelu

Kun kuulemme sosiaalisessa mediassa miten yksi osapuoli syyttää toista salaliittoteoreetikoksi, niin kaava on aina sama. Syyttävä osapuoli on hyvinkin epärehellinen pyrkiessään marginalisoimaan ilman että pyrkii ymmärtämään toista osapuolta ja hänen ajatuksiaa objektiivisesti. Syyttävä osapuoli lähtee aina siitä lähtökohdasta liikkeelle, että salaliittoteoreetikot ovat lähtökohtaisesti väärässä ja tyhmiä. Syyttäjä ohittaa esitetyt väitteet ja niitä seuraavat todisteet, joista toisinajattelijan mielipide on kehittynyt. Salaliittoteoreetikoksi syyttävä henkilö ei pyri ymmärtämään taikka käsittelemään toisen esittämiä faktoja, vaan pyrkii ohittamaan esitetyt väitteet ja marginalisoimaan toista.

Yksi näkökanta tähän asiaan voisi tulla historiastamme. Salaliittoteoreetikko haukkumanimenä tuntuu absurdilta jos ymmärtää vaikkapa Euroopan väkivaltaista ja juoniteltua historiaa. Euroopan monarkistisen ja feudaalisen historian aikana tapahtui salamurhia, sotia, pettämistä, petoksia ja pienemmän mittakaavan juonitteluja jatkuvasti. Jo pelkästään Euroopassa esiintyneiden salaseurojen määrä kertoo, että juonittelu ja salassapito on ollut poliittisesti tärkeää ja yleistä. Vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen juonittelun TUNNISTAMISESTA on tullut sosiaalisesti paha asia, "foliohattuilua" ja "salaliittohörhöilyä".

Se että ihminen ei ole naivi ja tyhmä ja usko sokeasti pelkkää ihmisyyden hyvyyteen kaikista yhteiskunnallisista muutoksista ja osapuolista oli ennen normaalia ja järkevää, mutta sosiaalisen paineen ja moraalisen ehdollistamisen kautta siitä on onnistuneesti saatu paha ja hävettävä asia. Näin ollen ihmisistä on tullut naiveja ja tyhmiä, koska järkevä ja varauksellinen ajattelu on leimattu moraalisesti pahaksi ja tyhmäksi.

Jos ihminen kehtaa tunnistaa yhteiskunnallisten muutosten takana olevat eturyhmät ja yksilöt hänet leimataan pahaksi ja tyhmäksi ihmiseksi.
Jos ihminen kehtaa tunnistaa muutosta ajaneelle eturyhmälle seuranneet hyödyt hänet leimataan pahaksi ja tyhmäksi ihmiseksi.
Jos hän kehtaa tunnistaa eturyhmien ajaman muutoksen haitat itselleen ja eturyhmälleen hänet leimataan pahaksi ja tyhmäksi ihmiseksi.

Jos kuitenkin katsomme historiallisesti poliittista kirjallisuutta on juoniminen ollut aina poliittisessa kirjallisuudessa olennaisena osana. Machiavellistä Platoon, tai juutalaisten Rabbien kokoamaan talmudiin, Kiinan Sun Tzun oppeihin tai vaikkapa Intian Vedaksen teksteistä löydämme oppeja poliittisesta juonittelusta ja oman vaikutusvallan kasvattamisesta.

Koko moderni "progressiivinen" ideologia ja poliittinen teoria pyrkii vähättelemään valtapelidialektiikka. Yhteiskunta ja siinä tapahtuvat muutokset nähdään pelkkänä vahinkona. Kaikki on modernistisen käsityksen mukaan pelkkää sattumaa ja todellisuudessa mihinkään ei voi yksilönä vaikuttaa. Yksilö tuossa näkemyksessä on vain matkustaja, joka ei pysty vaikuttamaan junan kulkuun. Kaikki on pelkkää entropiaa ja mitään järjestystä ei ole missään. Tämä on tietoinen valhe, tai vähintään osoitus tyhmyydestä.

Mikään historiassamme ei puolusta satunnaisuutta, vaan osoitettavasti ihmiset lyöttääntyvät yhteen tehdäkseen politiikkaa ja ajaakseen omaa etuaan. Oman edun tavoittelu ei ole satunnaista, vaan päämääräistä. Auktoriteetit, ryhmittymät, jo jopa yksilöt ajavat omaa etuaan ja juonittelevat oman edun puolesta. Sodat ja vallankumoukset voitetaan vain suunnittelemalla, niin myös taloudelliset ja kulttuurilliset kilpailut. Kulttuurisessa ja taloudellisessa sodankäynnissä kaikki pelaajat eivät vain tiedosta pelaavansa valtapeliä, mutta se että he eivät ole tietoisia pelaamisestaan ei tarkoita, että heidän toiminta olisi jotenkin satunnaista. Päinvastoin heitä ohjaa paljon helpommin tulkittavissa olevat motivaatiot, kuten ahneus, himu ja modernistisessa liberaalisessa ilmapiirissä paisunut ego. Näin ollen heidän osallistuminen ja panos taloudelliseen ja kulttuuriseen kilpailuun ei ole sattumaa vaan erittäin tarkasti ennakoitavissa ja ohjattavissa. Henkilö joka tiedostaa yhteiskunnassa tapahtuvan taloudellisen ja kulttuurisen kilpailun on paljon vaikeampi ohjata, koska hän on tietoinen vaikutusvallan kasvusta tai hiipumisesta ja siitä miten hän omalla käyttäytymisellään voi asiaan vaikuttaa.

"Maailma on liian kaoottinen paikka. Yhteiskunnnan muutokset ovat sattumaa. Foliohatut yrittävät vain yksinkertaistaa monimutkaisia asioita"

Ihmiset jotka eivät usko yhteiskunnassa tapahtuvaan juonitteluun eli ns. "salaliittoteorioihin" argumentoivat, että maailma muuttu ja kehittyy itsestään, ja että kaikki muutokset maailmassa tapahtuvat sattumanvaraisesti ilman, että "kehitystä" pystyisiin mitenkään estämään. Tietysti he jättävät huomioitta, että tätä "kehitystä" on ajettu niin sanottujen "edistyksellisten" taholta.

Toinen argumentti jota nämä "edistykselliset" viljelevät on, että maailma on liian monimutkainen paikka, jotta yhteiskuntaa voitaisiin ymmärtää ja ohjata. Yhteiskunnalliset muutokset ja poliittiset päätökset ovat pelkkää sattumaa.

En osaa kuvitella mitään järjettömämpää ja tyhmempää mielipidettä, kuin tuon "edistyksellisten" esittämän väitteen "luonnollisesta kehityksestä" ja "sattumasta". Tietysti on entropiaa, eikä kaikkea voida mitenkään ymmärtää ja sisäistää ja täten ennustaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö entropiaa voisi yrittää ymmärtää ja ennustaa. Edistykselliset levittävät tuota "entropiaa ei voi ymmärtää"-argumenttia täydessä väliinpitämöttömässä ylimielisyydessä ja kognitiivissa vinoumissa. Miksi tutkia tiedettä tai opiskella sosiologiaa, psykologiaa, taloustiedettä, jos yhteiskuntarakenteet, ihmisen käyttäytyminen ja psykologia, sekä yhteiskunnallinen taloudelliset mallit olisivat liian monimutkaisia ymmärrettäväksi, ja kaikkea tätä  monimutkaisuutta ohjaa sattuma.

Eikö luonnontieteen perus ajatus ole kehittää ymmärrystä ympäröivästä materiaalisesta maailmasta?
Eikö taloustieteen ja eriävien taloudellisten teorioiden ajatus ole kehittää ymmärrystä taloudesta ja sen muutoksista, jotta sitä voitaisiin ymmärtää ja ennustaa?
Eikö psykologian tarkoitus ole kehittää ymmärrystä ihmismielestä ja täten auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja henkisiä ongelmiaan, jotta niitä voitaisiin korjata?
Eikö sosiologian tarkoitus ole kehittää ymmärrystä yhteiskunnasta ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, jotta sitä voitaisiin ymmärtää ja yhteisiä ongelmia korjata?

Mikään ei ole niin naurettava idea kuin ajatus siitä, että kaikki tapahtuu sattumalta. Maailmassa ei tapahdu mitään sattumalta. Yksikään tie, silta tai talo ei rakennu itsestään. Yksikään ruuvi tai naula mene kiinni vahingossa, eikä tiilitalon tiiliskivi tipu paikalleen sattumalta. Kaiken takana on jokin tavoite, syy tai käyttötarve, joka on ohjannut ihmistä tuottamaan rakennuksia, hyödykkeitä ja palveluita. Kaiken takana on jokin syy/tarve, ja tuo syy/tarve on se mikä laittaa meidät muokkaamaan  ympäristöämme. Ihan yhtälailla poliittiset puolueet, instituutiot, yhdistykset ja yritykset ovat siksi, että niillä on jokin tarkoitus ja päämäärä. Ei ihmiset kokoonnu yhteen ja perusta jalkapalloseuraa vain siksi, että he voivat miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Ei! Ihmiset hakeutuvat mielenkiintojensa ja tarpeidensa mukaan muiden ihmisten luokse.

Yhteiskunnalliset poliittiset päätökset eivät tapahdu tyhjiössä, vaan niiden takana on tarve ja tahto, sekä lauma ihmisiä, jotka ajavat kohti asetettuja tavoitteita, ihanteita ja etuaan. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, jotka vaikuttavat ympäristöönsä, ja niin kauan kun ihminen vaikuttaa tietoisesti ympäristöönsä, niin ihmisen teot eivät ole sattumaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihmiset tekevät jatkuvasti päätöksiä liittyen omaan käyttäytymiseensä ja muokkaavat täten ympäritöään tiedostaen sen mitä he tekevät.

Näin ollen voimme tehdä huomioita. Kaikkea toimintaa millä on jokin tarkoitus, päämäärä, tai syy voidaan ennakoida ymmärtämällä toiminnan tarkoitusta, päämäärää tai syytä. Näin ollen ihmisten käyttäytymistä voidaan ennakoida ja valjastaa.

Tiede pyrkii ymmärtämään

Jotta ajan tämän asian todella läpi, niin voimme käsitellä tätä asiaa tieteen kannalta. Kaikki ihmisten toteuttama toiminta voidaan ennakoida ymmärtämällä ympäristössä esiintyvät ärsykkeet ja miten ihminen reagoi ärsykkeisiin. Psykologisesti ihmisen motivaatiota voidaan tarkastella esteettisen ja eettisen arvomaailman kautta. Sosiologia, sosiopsykologia ja yksilöpskologia ovat kaikki tärkeässä osassa politiikkaa ja poliittista ymmärtämistä siinä missä id:n, egon ja superegon ymmärtäminen.

On aivan sama onko ihminen korkealla valtiollisessa päättämisessä mukana vai onko ihminen köyhä opiskelija tai duunari. Sosiologian ja myös psykologian kannalta katsottuna ihmistä ohjaa aina vuorovaikutus ympäristönsä ja ympäristön kautta tavattujen ihmisten kanssa. Ihmisiä ohjaa yksittäiset ajatukset, mutta myös monimutkaisemmat ideologiat ja arvomaailmat, joita pohjustavat psykologiset funktiot, jotka taas pohjustavat ja ohjaavat meitä toimimaan ympäristössä esiintyvien ärsykkeiden mukaan.

Ymmärtämällä ihmisten identiteettirakennetta, oman itsensä ja eturyhmänsä edun tavoittelua, sekä sosiaalista vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa voidaan ihmisen toimintaa ymmärtää ja näin ennustaa. Näin ollen entropialta tuntuvat monimutkaiset sosiaaliset dynamiikat esiintyvät järjellisinä ja loogisina.

Kaikkea materiaalisessa maailmassa voidaan teoreettisesti mitata ja laskea, joka onkin matematiikan ja fysiikan, sekä koko tieteen päämäärä. Käytännössä monet asiat ja niiden suora mittaaminen saattaa olla liian hankalaa suoraan mitattavaksi, kuten vaikkapa kolikon tai nopan heittäminen. Siksi matematiikassa on kehitetty  tähänkin ongelmaan ratkaisu, nimittäin todennäköisyyslaskenta, jossa monimutkaisten dynaamisten asioiden tulkintaa voitaisiin tehdä johdonmukaisesti. Nämä todennäköisyyslaskennassa usein esiintyvät esimerkit nopista ja kolikoista ovat osoitus siitä, että ihmisen kyky ymmärtää ja laskea on rajallinen, mutta että ihminen yrittää etsiä johdonmukaisuutta matematiikan avulla näennäisen entropian keskeltä.

Vaikka muuttujatekijöitä olisi monessakin suhteessa liian paljon yksilön aivoille prosessoitavaksi, niin silti nykypäivänä kyseiset laskelmoinnit voidaan suorittaa tietokoneella. Fysiikallinen 3D-mallinnus on nykytietoteknologian kautta niin kehittynyttä, että sillä voidaan mitata tarkkaan mitä tahansa (aika-avaruutta) käsittelevät prosessit, kuten vaikkapa rakennusten hajoamiset, kolikon ja nopan heittämiset, jne. Nykyisellä 3D-mallinnuksella testataan siltojen, kerrostalojen ja muiden rakennuksien rasituksia ja tehdään onnettomuustutkimuksia. Noissa mallinnuksissa hallitaan kaikkia muuttujatekijöitä, joten niiden tulokset ovat oikeassa ja korreloivat oikeiden rakennusten ja onnettomuuksien kanssa, jos ohjelmaan laitetut arvot ovat oikein asetettu. Kaikkia fyysisten objektien käyttäytymismalleja voidaan tarkastella ja ymmärtää tietokonemallinnusten kanssa.

Miksi tuossa tilanteessa edes pyrittäisiin tieteen nimissä ymmärtämään ja tunnistamaan johdonmukaisuuksia ja rakentamaan tieteellisiä sääntöjä ja lakeja, ellei niissä ole jollain tavalla löydettävissä johdonmukaisuutta tunnistettavaksi. Yhtälailla tiede kuin ihmisen älykkyys perustuu otantojen, eli kerätyn informaation tulkintaan, jolla sitten yhteiskunnat ja yksilöt toteuttavat päätöksentekoaan. Miksi meille olisi evolutiivisesti kehittynyt silmät, korvat, nenä, aivot, ellemme pyrkisi keräämään tietoa ympäröivästä maailmasta ja käyttämään tuota tietoa tarkoituksenmukaisesti omaan ja laumamme selviytymiseen ja hyvinvointiin, eli politiikkaan? Huvittavinta on, että ihmisen älykkyys, eli kognitiivinen kyky tunnistaa kuvioita perustuu rytmien, toistuvuuden, samanlaisuuden tunnistamiseen ja erotteluun, eli ihmisen aivot ovat kehittyneet etsimään ja erottelemaan järjestystä entropiasta. Toisin sanoen älykkyys on kyky löytää yhteneväisyyksiä ja erotella yhteneväisyyttä entropiasta. Silti nämä "sattumanvaraiseen luonnolliseen yhteiskunnalliseen kehitykseen"-uskovat "edistykselliset" haluavat kieltää politiikan ja yhteiskuntamme ymmärtämisen "salaliittohörhöilynä" ja ajaa keskustelua nihilistiseen tilaan, jossa nykyisiä ongelmia ja pahoinvointia ei voida mitenkään vaikuttaa, koska "sattumaa".

Varmaan paras argumentti näitä edistyksellisiä vastaan on huomioida heidän oma käytös, joka on ristiriidassa heidän ajattelumaailman kanssa. Miksi nämä "sattumaan" uskovat äänestävät ja yrittävät sosiaalisesti häpäistä ja argumentoida sinua vastaan, elleivät he itse usko poliittiseen vaikuttamiseen ja näin ollen yhteiskunnalliseen muokkaamiseen? Miksi he puhuvat tieteestä ylistäen, vaikka he eivät usko että tieteellisiä huomioita voitaisiin käyttää poliittiseen ja yhteiskunnalliseen ennustamiseen/tulevaisuuden arviointiin. Ovatko he oikeasti tyhmiä vai epärehellisiä? Itse uskon, että hieman molempia, mutta ei siitä sen enempää.

Salaliittoa, salaliittoa kaikkialla!

Yhteiskunnassa ei tapahdu mitään sattumalta, vaan ihmiset toteuttavat himojaan ja halujaan jatkuvasti. Ihmisiä ohjaa esteettinen ja eettinen arvomaailma, jonka kautta ihmiset rakentavat omaa ympäristöään. Ihmisiä ohjaa oman edun tavoittelu. Ymmärtämällä ihmisten ihanteita, haluja ja himoja voidaan ennakoida ihmisten käyttäytymistä ryhmissä ja yksilönä. Tämä ei vaadi mitään sen suurempia salaliittoteorioita, vaan ihan perus sosiopsykologiaa ja tervettä järkeä.

Pitää ymmärtää, että ihmiset ovat biologisia koneita. Ihmisten käyttäytymistä ohjaa sosiologiset ja psykologiset säännöt. Yhteiskunnassa ihmiset hakeutuvat muiden ihmisten luokse, jotka pyrkivät saavuttamaan samoja asioita ja edesauttamaan omaa tahtoaan. Näin toimivat yritykset, yhdistykset ja poliittiset puolueet ja jopa ihmissuhteet. Kyseessä ei ole mikään sattumaa. Ihmiset seulovat ympäröiviä mahdollisuuksia omassa henkilökohtaisessa elämässään arvomaailmansa ja moraalinsa kautta, jotta he voivat tavoitella semmoista ideaalia ja turvallisuutta, jota he haluavat.

Kristityt, humanistit, kommunistit, anarkistit, kansallissosialistit, juutalaiset, muslimit, sosiaalidemokraatit, jalkapallokerhot, musiikilliset ja pukeutumisen ympärillä esiintyvät alakulttuurit ja monet muut identiteetit pyrkivät edistämään omaa ideaaliaan, lisääntymään, ja tavoittelemaan lisää jäseniä ja täten vaikutusvaltaa. Useasti tämän takana on taloudellisen edun tavoittelu tai hetkellisen mielihyvän tavoittelu, mutta usein sosiaalisen ja jopa yhteiskunnallisen poliittisen edun tavoittelu.

On pystyttävä olemaan rehellinen näistä asioista, mutta minusta tuntuu, että yhteiskuntaa ohjaa epärehellinen ilmapiiri, jossa kaikki yrittävät esittää, ettei heillä ole omaa etua ja että he eivät pyri sitä ajamaan. Eteenkin edistykselliset julistavat edistyksellisiä arvoja, mutta väittävät, että heidän poliittiset tavoitteet omien arvojen puolesta perustuu sattumaan ja vahinkoon. Osa on tietoisesti epärehellisiä, mutta joukossa on oikeasti ihmisiä, jotka uskovat tuohon, ja tekevät itselleen ja usein myös muille haittaa. Sitten edistyksellisten joukossa on myös niitä ihmisiä, jotka väittävät auttavansa muita, mutta oikeasti ajavat röyhkeästi omaa ja oman eturyhmänsä etua toisten ihmisten kustannuksella. Tietysti "edistyksellisille" tämäkin on vain sattumaa, eikä päämäärällistä toimintaa. Tuossa kohtaa edistyksellinen alkaa huutamaan ja raivoamaan salaliittoteoreetikoista ja vihapuheesta.

Ihmiset jotka pyrkivät väittämään, ettei mitään "salaliittoteorioita" ole, eli etteivät ihmiset juonittele ja aja omaa etuaan ovat yksinkertaisesti idiootteja. Ainoa syy miksi tämä yhteiskunnallinen illuusio on pystyssä johtuu siitä, että ihmiset ovat liian kilttejä ja eivät osoita sormella kaksinaismoraalista ajattelua ja arvomaalmaa ja yhteiskunnallisia ristiriitaisuuksia.

Tietysti ihmiset ajavat omaa etuaan, ja pyrkivät levittämään oman sisäryhmänsä vaikutusvaltaa ja kun tämän sisäistää, niin näkee että salaliittoteoria on vain marginalisointi termi, jolla tietyt tahot pyrkivät häpäisemään ja näin kadottamaan huomion oman sisäryhmänsä juonittelusta ja tavoitteista.

Salaliittoteoria-termin historiaa

Ennen toista maailmansotaa kaikkia salaliittoteoriat olivat arkipäivää poliittisessa keskustelussa. Juonittelu nähtiin osana poliittista kamppailua. Kun sitten toinen maailmansota loppui ja sodan raunioilta nousi uusi maailmanjärjestys (liberaalinen-kommunistinen kahtiajako), niin poliittinen juonittelu ja vaihtoehtoiset narratiivit valtapolitiikkaan haluttiin kukistaa. Hallitevaa valtaeliittiä ja valtaideologioita piti varjella ja näin ollen tavallinen kansalainen piti saada tehtyä naiviksi työntekijäksi/kuluttajaksi, joka ei kyseenalaista poliittista kehitystä. Ongelmaan ei löytynyt todistettavasti kunnon ratkaisua, ennen kuin vasta Kennedyn murhan jälkeen, jolloin FBI:n dokumenteista paljastuneet propaganda oppaat tulivat julki. Niissä opetettiin journalisteja pilkkaamaan Kennedyn murhaan liittyviä vaihtoehtoteorioita kutsumalla niitä "salaliittoteorioiksi".

Samaan aikaan CIA ja USA:n armeija pyrki vaikuttamaan Vietnamin sotaa vastustaneisiin toisinajattelijoihin kaappaamalla sotaa vastutaneen moraalisen sanoman ja yhdistämällä sen uuteen sosiaaliseen vallankumoukselliseen voimaan. Näin ollen hippi-liikke sai alkuunsa. Hippi-liikkeestä tehtiin uudenlaista sosiaalista alakulttuuria, joka sisältäisi moraalisen, seksuaalisen, päihteiden ja kulttuurillisen vallankumouksellisen voiman.

Hippi-liikkeessä sisäistyi liberaali moraalisuus ja osittainen juonitteleva valtapeli-ajattelu. Monet tuon ajan vastakulttuurilliset ihmiset pyrkivät avoimesti muuttamaan yhteiskuntaa musiikin, taiteen ja päihteiden avulla. Tuota aikaa voidaan pitää eräänlaisena tietoisuuden siirtymävaiheena, jossa valtapeliajattelusta siirryttiin nihilistiseen maailmankatsomukseen. Vaikko monet tuon ajan hipit olivatkin nihilistejä, niin heidän ajattelunsa ja henkilökohtaiset huomiot valtiokoneiston yrityksistä hallita hippi-liikettä teki monista hipeistä ns. "salaliittoteoreetikkoja".

Kun vihdoin Kennedy salamurhattiin, niin ilmapiirissä leijui järjettömiä ja usein täysin tuulesta temmattuja poliittisia spekulaatioita. Nuo spekulaatiot olivat todistettavassti lähtöisin CIA:lta, koska vuonna 1976 New York Times-lehti pyysi Freedom of Information Actin kautta dokumentit julkisiksi. Noissa dokumenteissa kerrotaan miten CIA:n agenttien tulisi ohjailla ja vaikuttaa julkisseen keskusteluun ja juuri saada journalistit ja median spekuloimaan järjettömyyksiä, jotta heidät on myöhemmin helppo argumentatiivisesti kukistaa ja tehdä koko skeptisen liikkeen naurunalaiseksi. Tuon ylitseampuvan spekulaation marginalisoiminen näin ollen ei ollut vaikeaa. Yhdistettynä UFO-hörhöilyyn, satanismi hysteriaan ja myöhemmin moniin epämääräisiin ja epätodennäköisiltä kuulostaviin teorioihin oli helppo räätälöidä negatiivinen stereotypia, jolla leimata rehelliset pohdiskelevat ja kysymyksiä herättävät spekulaatiot ja skeptikot huonoon valoon.

"Tämän julkaisun tarkoitus on tuoda esiin materiaali, jolla voidaan vastata ja tehdä naurunalaiseksi kaikki ne salaliittoteoreetikoiden väitteeet, jotta voitaisiin estää noiden väitteiden leviämisen muihin maihin"  - Huhtikuu, 1967, CIA:n dokumentti 1035-960 CIA

  a. To discuss the publicity problem with and friendly elite contacts (especially politicians and editors) , pointing out that the [official investigation of the relevant event] made as thorough an investigation as humanly possible, that the charges of the critics are without serious foundation, and that further speculative discussion only plays into the hands of the opposition. Point out also that parts of the conspiracy talk appear to be deliberately generated by …  propagandists. Urge them to use their influence to discourage unfounded and irresponsible speculation.    - Huhtikuu, 1967, CIA:n dokumentti 1035-960 CIA

b. To employ propaganda assets to and refute the attacks of the critics. Book reviews and feature articles are particularly appropriate for this purpose. The unclassified attachments to this guidance should provide useful background material for passing to assets. Our ploy should point out, as applicable, that the critics are (I) wedded to theories adopted before the evidence was in, (II) politically interested, (III) financially interested, (IV) hasty and inaccurate in their research, or (V) infatuated with their own theories.   - Huhtikuu, 1967, CIA:n dokumentti 1035-960 CIA
Jos kuitenkin vertaamme 1950-luvulta lähetien alkanutta hörhömäistä salaliittoteoriointia vaikkapa 1900-luvun salaliittoteorioihin, niin voimme todeta, että niiden ero on selkeä. 1900-luvulla salaliittoteoriat perustuivat pääasiallisesti politiikkaan, salamurhiin ja rahaan, kuten ameriikan sisällissotaan, kommunistiseen maailmanvalloitus yrityksiin tai juutalaisten nepotismiin. Kun taas toisen maailmansodan jälkeen alkoi UFO-hysteria, satanismi, reptiliaani hörhöily ja monet muut ihmeellisiltä kuulostavat salaliittoteoriat, jotka sekoittuivat skenelehtien sivuilla hysteeriseksi ja sekavaksi sopaksi.

Voimme tehdä huomion. Salaliittoteoriat jakautuvat kahteen kategoriaan:

1) Mahdolliseen valtapeli juonitteluun ja vaihtoehtoisiin motiiveihin
2) irrationaalisin ja mahdottomiin fantasia selityksiin.

Mitä useasti käy on, että kun pyritään käsittelemään asiallisesti 1) valtapolitiikasta ja poliittisten tavoitteiden takana piilevistä motivaatioista, niin ne yritetään lytätä yhteen 2) irrationaalisten ja mahdottomalta kuulostavien väitteiden kanssa.

Näin ihmiset ja näkemykset poliittisesta juonittelusta saatiin häpäistyä marginaaliin valtaeliitin toimesta. Kaikki jotka pyrkivät itsenäiseen ajatteluun ja pohtimaan vaihtoehtoisia teorioita siitä mitä valtaeliitti ja valtamedia tarjosi, joutui marginalisoinnin kohteeksi. Tietysti valtamedia toi esille hulluja ja muita friikkejä puhumaan ufoista ja satanismista, eikä esimerkiksi rationaalisia ihmisiä puhumaan demokrafisesta muutoksista, kommunistien kulttuurisesta ja arvomaailmallisesta sodankäynnistä, jota on pyritty tekemään valkoisissa valtioissa.

Onko se salaliittoa, että kommunistit pyrkivät tavoittelemaan proletaarin diktatuuria? Ei mitään, sillä se on mitä kommunistit tavoittelevat. Tiedämme kommunistien motiivin ja päämäärän, joten on oletettavaa että he pyrkivät tavoittelemaan sitä.

Onko se salaliittoa, että kristityt pyrkivät tavoittelemaan kristillistä maailmaa, jossa kristillinen arvomaailma hallitsee ja näin ollen käännyttämään kaikki maailman ihmiset kristityiksi? Siinä ei ole mitään sattumaa, että kristityt pyrkivät toteuttamaan lähetyskäskyä ja levittämään jeesustelua kaikkialle kuten kristinusko opettaa.

Onko se salaliittoa, että liberaalit pyrkivät ajamaan yhteiskuntaa kohti liberalismia? Ei ole mitään sattumaa, että liberaalit pyrkivät ajamaan yhteiskuntaa kohti liberalismia ja äänestävät ehdokkaita, jotka edistävät liberalismia.

Onko se salaliittoa, että muslimi pyrkii käännyttämään koko maailman ja kaikki kansat islamin uskoon? Ei ole mitään sattumaa, koska se on islamin opin mukaista.

Onko se salaliittoa, että juutalaiset pyrkivät ajamaan juutalaisten etua ja kasvattamaan näin ollen omaa valtaansa? Ei ole mitään sattumaa, sillä juutalaiset tekevät tätä avoimesti, ja se on juutalaisten opetusten ja arvojen mukaista.

Onko se salaliittoa, että globalistit pyrkivät edesauttamaan globalisaatiota?

Onko se salaliittoa, että humanistit pyrkiät edesauttamaan humanismia?

Onko se salaliittoa,, että sosiaalidemokraatti pyrkii ajamaan demokratiaa ja sosialismia? Onko se salaliittoa, että lupaukset demokraattisesta vaikuttamisesta ja taloudellisesta tasa-arvosta innostavat valtaosaa yhteiskunnasta, jotka ovat köyhiä ja haluavat rikastua ja vaikuttaa tulevaisuuteensa?

Onko se salaliittoa, että rikas suomalainen äänestää kokoomusta, ja köyhä suomalainen äänestää sosiaalidemokraatteja?

Onko se salaliittoa, että tuloeroista johtuvat luokkaerot johtavat konfliktiin?

Onko se salaliittoa, että ihmiset toimivat oman edun mukaisesti aina?

Onko se salaliittoa, että maahanmuuttajat ja vähemmistöryhmät pyrkivät poliittisesti nostaa yhteiskunnalista asemaansa?

Katsos me ns. "salaliittoteoreetikot" uskomme, että ihmisien toimintaa oman ja eturyhmänsä edun tavoitteluun, ja yhteiskunnallisia muutoksia voidaan hyvällä tarkkuudella ennustaa riippuen tietysti siitä mikä motiivi ja tavoite kullakin ryhmällä on, ja kuinka paljon resursseja(rahallista ja henkilöstöä) kyseisellä ryhmällä on, ja myös mitkä ryhmät toimivat yhteistyössä ja mitkä ryhmät toimivat vastaan. Eli yksilöitä ja yksilöistä rakentuvia kollektiiveja ja niiden aikaansaamaa muutosta voidaan ennustaa toteamalla mitkä ovat heidän ominaisuudet ja tavoitteet. Täysin loogista.

Propaganda ja stereotypia mediassa ja yhteiskunnallisena työkaluna

Kautta kirjoitetun historian ihmiset ovat rakentaneet yhteiskunnallisia arvoja sosiaalisen ihannoinnin ja häpeällisen paheksunnan ympärille. Uskonnollisia moraalisia koodeja ja moraalifilosofisia huomioita on käytetty häpeän ja kunnioituksen poliittiseen valjastamiseen. Modernismi kokonaisuudessaan ja sen sisältämä liberaali arvomaailman levittäminen ja puolustaminen perustuu pitkälti häpeän valjastamiseen ja sosiaaliseen paheksuntaan.

Häpeällisyyttä pyritään hallitsemaan kulttuurirakentamisen ohessa. Monet televisio- ja elokuvaohjelmat, teatterit, mainokset ja kirjallisuus keskittyy luomaan mielikuvia sosiaalisesti hyväksytyistä asioista ja paheksuttavista häpeällisistä asioista. Luomalla stereotypioita ja yhdistämällä negatiivisia ominaisuuksia noihin stereotypioihin ja toistamalla tuota stereotypiaa toistuvasti läpi kulttuuristen kanavien kautta kuluttajien tietoisuuteen pystytään luomaan ja muokkaamaan ihmisten asenteita ja ajatuksia. Vahva memeettinen kulttuuripohja on vahvin mielipidevaikuttamisen muoto. Varttuessamme lapsesta aikuiseksi omaksumme tuosta kulttuuripohjasta sosiaalisesti hyväksyttävät ja paheksuttavat asiat, ajatukset, arvot ja  käyttäytymisen ilman että tiedostaisimme asiaa.

Jatkuvasti näemme haukkumista ja paheksuntaa kulttuurikanavista: "rasisti", "juntti", "sovinistisika", "homofoobi", "foliohattu", "tyhmä", jne. Noita yhdistellään viihdemediassa jatkuvalla syötöllä samoihin negatiivisiin stereotyyppeihin. Nuo stereotypiat käyvät läpi aina samaa kaavaa, jossa hieman hitaalla käyvä lihava ja kaljuuntuva kuola poskella uniformuihin sonnustautut, sekä raamattu kädessä heiluva valkoisten ylivertaisuudesta paasaava huumorintajuton, rahallisesti köyhä, tunnemaailmaltaan sekava ja jatkuvasti vihainen ja väkivaltainen mies, joka selkeästi ulkoisella olemuksellaan viestittää seksuaalista turhautumista ja kateutta.  Tämä stereotyyppinen kuva valkoisesta rasistista tietysti yrittää estää siististi pukeutuneen ja hyvä käytöksisen lihaksikkaan, rikkaan ja muutenkin menestyksekkään etniseen vähemmistöön kuuluvan miehen elämää. Hänellä saattaa olla jokin häntä vielä vihaisempi tai epävarmempi, mutta yhtä tunnemaailmaltaan sekaisin näyttäytyvä ystävä, jonka kanssa he käyttäytyvät väkivaltaisesti tai ainakin uhkaavasti vähemmistöryhmiä kohtaan. Tämä stereotypia esiintyy niin monessa elokuvassa ja TV-sarjassa, kuten Believerissä, American History X:sä, Green Roomissa, Romper Stomperissa, Leijona Mieli-elokuvassa.

Samaan aikaan kun modernistinen liberaalikulttuuri on pyrkinyt häpäisemään patriarkaattista valkoista heteromiestä esittävällä "rasisti"-stereotypialla ovat he pyrkineet normalisoimaan historiallisesti valkoisten keskuudessa häpeälliseksi koettuja sosiaalisia arvoja ja tekoja, kuten homoseksuaalisuutta, miesten naisellisuutta, naisten vapaata seksuaalisuutta, jne, ja muutenkin yleisesti luomaan positiivisempaa kuvaa ns. "vähemmistöryhmistä". Nuo listaamaani valkoisten keskuudessa negatiivisina koetut ominaisuudet ovat viihdemediossa jatkuvasti maalattu positiiviseen valoon. Esimerkiksi stereotyyppinen homopariskunta asuu rikkaalla asuinalueella ja ovat muutenkin tulotasoltaan korkealla. He käyttäytyvät hillitysti, huumorintajuisesti, osallistuvat hyväntekeväisyyteen, ovat onnellisia ja hyvätapaisia naapureitaan kohtaan, mutta ennen kaikkea he ovat moraalisesti uhreja ja taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Yhteiskunta on epäoikeudenmukainen ja näin ollen yhteiskunta on heitä vastaan. Heitä syrjitään rakkautensa takia, mutta heidän rakkaus toisiaan kohtaan voittaa kaikki vastoinkäymiset.

Sanoma tuossa viihdemedian luomassa stereotypiassa on, että homot ovat aina kiusattuja, sekä vääristä ja takapajuisista syistä halveksittuja yhteiskunnallisia uhreja ja täten oikeutettuja poliittiseen ja sosiaaliseen itsepuolustukseen, joka tarkoittaa avointa kiusaamista kiusaajiaan vastaan. Tämän moraalisesti latautuneen sanoman takana on ajatus siitä, että katsojat moraalisesti samaistuisivat ja täten poliittisesti aktivoituisivat vähemmistöjen etujen puolesta ja liittyisivät kiusaamaan moraalisesti pahoiksi kokemiaan stereotypioita vastaan.

Tietysti tätä moraali-identiteetin iskostamista ei suoraan ja rehellisesti tuoda esiin viihdemediossa. Moraali-identiteettiä tuodaan esiin elokuvien ja TV-sarjone kautta. Pelkästään termi "viihdemedia" viittaa kokemuksen positiivisuuteen, hauskuuteen ja viihdyttämiseen. Propagandasta on tehty viihdyttävää, lumoavaa, salakavalaa. Tämän seurauksena ei-poliittinen ihminen ajattelee saavansa hauskaa ajankulua ja viihdytystä muutenkin raskaan työpäivän päätteeksi, mutta saakin tuutin täydeltä meta-poliittista propagandaa, josta hän monesti ei ole tietoinen. Propaganda yleensä esiintyy sivujuonena jonkun muun vähemmän poliittisen tarinan siivellä. Näin sivujuonen ja sivuosaa esittävien hahmojen kautta pyritään katsojaan vaikuttamaan epäsuorasti. Tarkoituksena on aktivoida yhteiskunnassa jo ne moraalimaailman omaksuneet katsojat eräänlaiseen "kulttuuriseen kulttiin", tai "kulttuuriseen eliittiin", jotka sitten mainostavat ja levittävät propagandaa kulttuurisena tuotteena työpaikalla, koulussa, kavereiden keskuudessa.

Nämä kulttuuriseen eliittiin kuuluvat ihmiset ovat aina trendien kärjessä kertoen muille mitä musiikkia he kuuntelee ja mitä uutta jännää Netflixistä tulee. Samalla he voivat esittää populaarikulttuurista tietämystään ja täten paremmuuttaan muille, sillä he kuuntelevat uusinta radiohittiä tai he ovat katsoneet uusinta viihdemedian propagandatelokuvaa. Samalla he esiintyvät populaarikulttuurisina snobeina nauraen ja katsoen nenänvartta pitkin muita, kun he eivät ole mukana uudessa ja viihdyttävässä kulttuurikulutustrendissä. Huvittavinta on että yleensä nuo "kulttuurisnobit" ovat niitä kaikkein lambi-tason Veetejä, jotka eivät kykene tiedostamaan asiaa. Hyvä esimerkki on vaikkapa Rick and Morty, jonka aikuiset täysi-ikäiset fanit riehuivat hamburilaisravintoloissa hyppien tasajalkaa pöytien päällä huutaen meemejä ja kiukutellen (tosi juttu).

Kulttuurisnobit ovat aina ryhmäeläimiä vaatien muilta tunnustusta siitä, että he ovat parempia kuin muut, koska he tietävät ja omaksuvat uusimpia markkinoituja trendejä. Tietysti muut voivat katua syntejään ja liittyä tähän eliittiin katsomalla netflixiä ja kuuntelemalla uusia radioista puskettuja populaarikappaleita, tai ostamalla uusimman iPadin. Näin kulttuurikultti normalisoi ja levittää kulttuurisia tuotteita ja niiden sisältämiä arvoja, jota monet yritykset käyttävät markkinoinnissa.

Ongelmana on etteivät katsojat usein välimpitämättömyydestään ja lähtökohtaisesta luottamuksestaan päättäjiin sekä yhteiskuntaan kykene tunnistamaan mediassa esiintyvää aseistettua moraalisanomaa ja media manipuloivaa mielikuvan luomista. Yksi syy tähän nykyiseen kyvyttömyyteen tunnistaa propagandaa on se, että ihmiset ovat kasvaneet propagandan keskellä, eivätkä tunnista propagandaa muusta kulttuurista. seurauksena he näkevät tarinan semmoisenaan ja täten helpommin uppoutuvat tarinaan ymmärtämättä historiaa ja tarkotusperiä viihdemedian tuotannon takana.

Kuluttaja alitajuntaisesti etsii arkkityyppejä tarinoista. Jokaisella ihmisellä on taipumus projisoimiseen, jonka seurauksena ihminen pyrkii etsimään arvostamiaan piirteitä oikeista henkilöistä kuin myös viihdemedian fiktiivisistä henkilöhahmoista. Kun ihminen näkee edes jossain määrin yksinkertaisia samanlaisuuksia käyttäytymisessä ja ajatuksissa alkaa hän samaistumaan on tyypillistä ja itse henkilöhahmoihin projisoiden omaa itseään henkilöhahmon tilalle. Siksi referoimalla jatkuvasti tavallisiin ja yleisiin ominaisuuksiin ja persoonallisuuden piirteisiin pyritään normalisoimaan tiettyjä asenteita ja arvoja.

Esimerkiksi valtaosa ihmisistä tulee kotiin väsyneenä rankan työpäivän jälkeen. Jotta propagana iskostuu parhaiten on fiktiivisen henkilöhahmon tultava kotiin rankan työpäivän jälkeen kotiin. Fiktiivisen hahmon töissä pomo huusi hahmolle, joten me koemme sympatiaa vastoinkäymisiä kokeneelle hahmolle. Kun sitten hahmo alkaa menestymään, niin menestys tuntuu oikeutetulta, koska hahmo ylitsepääsi vastoinkäymisiä ja joutui kärsimään ennen onnistumistaan. Kun sitten tarinaan isketään vaikkapa nyt feminististä propagandaa, kuten vaikka laittamalla tarinan henkilöhahmoksi feministisen naisen ja sortavaksi ilkeäksi pomoksi sovinistisen miehen, niin saadaan feminismiä puskevaa propagandaa.

Jatkuvasti tämmöisiä propaganda ohjelmistoa tuotetaan. Hahmoista luodaan mahdollisimman samaistuttavia ja arkipäiväisiä. Jos tarina on erittäin irtaantunut todellisuudesta, kuten vaikkapa skifin tai fantasian tasolla, niin silti pyritään pitämään samaa arkkityyppiprofilointia ja sosiaalista sekä moraalista dynamiikkaa yllä, jotta fiktiivisten hahmojen fiktiiviset huolet tuntuvat mediakuluttajan mielessä elämää suuremmilta ja eläviltä, vaikka ongelmat olisivatkin täysin abstrakteja ja usein järjettömiä. Hyviä esimerkkejä löytyy valtava määrä skifi- ja fantasiakirjallisuudessa, jotka seuraavat usein samoja tarina- ja henkilöarkkeja.

Ihminen lähtökohtaisesti symppaa altavastaajaa, sillä jungialaisittain sankarin arkityyppi koostuu pienen ihmisen vastoinkäymisestä suurempaa vastustajaa/ongelmaa vastaan ja siitä miten tuo sankari pystyy ylitsepääsemään vastustajansa. Me koemme lähtökohtaisesti syvällä evoluution muokkaaman alitajuntamme syövereissä, että sorto ja epäoikeudenmukaisuus (miten se sitten ikinä määritelläänkään), sekä niistä ylitsepääseminen on sankarillista. Kaikki tarinat jotka omaksuvat vahvoja arkkityypin malleja resinoivat meissä ja siksi niiden käyttö propagandan levittämisessä viihdemediassa on ollut erittäin toimivaa. Se on esimerkiksi normalisoinut homoseksuaalisuutta, valkoisten miesten keskuudessa heikkoutta, toiseuden hyväksymistä, heikentänyt ja demoralisoinut koko läntistä yhteiskuntaa, mutta ennen kaikkea luonut yhteiskunnallista väliinpitämättömyyttä fiktion kautta, jossa viihteen kuluttaja pakenee henkisesti elokuviin, televisioon, videopeleihin ja kirjoihin psykologisen pakenemisreaktioiden (=eskapismin) kautta. 

Kulttuuriin iskostetut stereotypiat - mielikuvat ja assosiaatiot - toimivat sosiaalisena aseena, jotka toimivat retoorisena, loogisena ja ennen kaikkea moraalisena aseena yhteiskunnallisessa keskustelussa. Niiden kautta koko kansakunta ehdollistetaan moraalisesti uskomaan yhtä ja samaa myyttiä ja arvomaailmaa. Kulttuuristen kanavien kautta niin lapset kuin aikuiset omaksuvat valmiiksi mietittyjä ideologioita, arvoja, nimityksiä, lyhennyksiä, haukkumanimiä - meemejä - ja niiden merkityksiä, ja täten myös sosiaalista hierarkiaa tietäen mitä ihannoida ja mitä paheksua, mutta ennen kaikkea mitä ajatella ja mitä ei.

Yhteiskunnan tyhmimmät ja laiskimmat ihmiset voivat näin ollen tuntea olonsa älykkääksi ja menestyväksi, jos he omaksuvat kultuuristen kanavien levittämää valtavirta-ajattelun ja arvomaailman. Heidän ei tarvitse ymmärtää tai sisäistää sitä miksi jokin asia on miten se on. Heidän pitää vain osata nauraa ja pilkata sitä mikä on kulttuuristen kanavien mukaan sosiaalisesti paheksuttavaa ja ihannoida sitä mikä on kulttuurikanavien mukaan sosiaalisesti hyväksyttävää. Kulttuuriset kanavat eli valtamedia antaa ihmisille helpon tavan oppia sosiaalisesti navigoimaan, väittelemään ja voittamaan argumentteja sosiaalisen häpäisemisen kautta, vaikka itse looginen päättelykyky olisi suoraan argumentatiivisten virheiden listalta. Koska monesti kokonaiset akateemiset koulukunnat ovat rakentaneet ja pohjustaneet hallitsevien ajatusrunkojen sofistista, eli argumenttivirheellistä pohjaa joissain tapauksissa jo vuosisatoja ei ideologioiden läpi ole helppo tavallisen ihmisen navigoida.

Näin ollen kulttuurinen ilmapiiri koostuu paheksunnasta ja pilkkaamisesta. Tämä kuvaamani häpeän ja hyväksynnän jakaminen on modernistisen järjestelmän tapa kilpailla traditionalismia ja kansallisvaltioita/etnisiä kansoja vastaan ja kitkeä ne pois.

Voisin listata ison määrän argumentatiivisia virheitä, ristiriitaisuuksia ja esimerkkejä dissonanssista, mutta varmaan kaikkein paras ja iroonisin on tuo heidän koko uhriutumiskulttuuri, jossa kiusaaminen nähdään lapsilla moraalittomana, mutta aikuisilla se on osa julkista keskustelua. Lapset sitten tietysti oppivat aikuisilta kiusaamista ja niin kiusaaminen jatkuu, vaikka sen lopettamisesta puhutaan jatkuvasti. 

Vaikka yhteiskunnassamme näennäisesti paheksutaan kiusaamista, niin yhteiskuntamme hyväksyy kiusaamisen poliittisena työkaluna valta-arvojen puskemiseksi ja sitä opetetaan ylhäältä alas kulttuuristen kanavien ja yhteiskunnallisten instituutioiden kautta. 

Osa yhteiskunnasta nähdään juntteina, köyhinä, öyhöttäjina, rasisteina ja vulgaareina, joille voidaan vapaasti ja julkisesti nauraa. Marginalisointi, eristäminen, pilkkaaminen ja jopa juridisten oikeuksien evääminen tai väkivalta nähdään valtaapitävien suunnalta hyväksyttävänä. Yhteiskuntajärjestystä ja arvoja kyseenalaistavia vapaa-ajattelijoita kohtaan saa iskeä stereotypiaa stereotypian päälle, haukkua ja kiusata ihan vapaasti ilman, että kiusaamista paheksuttaisiin. Eliitin nukkeina ja äänitorveina toimivat televisiojuontaja ja stand up-koomikot uskaltaa vitsailla junteista ja rasisteista, koska he tietävät ettei heitä rankaista, vaan palkitaan kiusaamisesta, mutta jos menet ja ehdotat, että yhteiskuntaamme hallitsee vähemmistöjen koalitio, joka asettaa oman etunsa enemmistön, eli kantaväestön intressien yli, niin sinut marginalisoidaan rasistiksi, homofoobikoksi, antisemiitiksi, tai islamofoobikoksi. Sinut järjestetään työttömäksi, sinua jahdataan juridisesti, mutta ennen kaikkea sinua nimitetään ja pilkataan rasistiksi, fasistiksi, seksistiksi, homofoobiksi ja ties miksi, joka antaa muille oikeuden hyökätä kimppuusi. Olet näin omassa yhteiskunnassasi marginalisoituna ja ulkopuolella. 

Tätä instituutiollistettua kiusaamista perustellaan sillä, että kiusaajaa saa kiusata. Tietysti sinut leimataan kiusaajaksi "ennalta ehkäisevästi", eli sinun ei todellisuudessa tarvitse kiusata ketään, vaan huomioida yhteiskunnan rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia ja puhua niistä ääneen. Näin ollen monesti viattomat ja lapsen näkökulmasta vilpittömät asiat saavat valtavan ja ylitseampuvan sosiaalisen paheksunnan vain koska lapsi ei ollut tietoinen sosiaalisesta normista ja vilpittömästi tekee huomioita ympäristöstään ja yhteiskunnasta. Näin yhteiskunnassamme rasismia, seksismiä, homofobiaa ja vaikka mitä tahansa muuhun modernismin tuomitsemiin synteihin puututaan kiusaamalla, häpäisemällä, sosiaalisella eristämisellä, sekä instituutiollistetuilla rankaisumetodeilla kuten "lastensuojelulla". Tuo lastensuojelu on ääriesimerkki, mutta kaikessa hulluudessaan suoraan orwelliaanisesta dystopiasta. Se on tapa opettaa lapset ja aikuiset pelkäämään tiettyjä mielipiteitä ja niiden ääneen sanomista. Lapsien kaappaaminen vanhemmilta ja niiden siirtäminen lapselle täysin tuntemattomaan, sosiaalisesti kylmään ja hyvin usein paheksuvaan ilmapiiriin on hyvä tapa luoda pelkoa kansalaisten keskuudessa, jossa lapsen omaa tahtoa ei oteta huomioon, ja sitten tämä nähdään ironisesti lastensuojeluna ja moraalisesti oikeutettuna tekona. 

Lastensuojelu, sosiaalipalvelut, koulut, media, poliisi, oikeusjärjestelmä, yksityiset markkinat on kaikki valjastettu samaan valta-ajattelun ja valta-arvojen levittämiseen ja suojelemiseen.