Viesti anarkisteille

Tämä kirjoitus on kaikille niille anarkisteille, jotka sanovat ihannoivansa rehellisyyttä ja haluavat ja haluavat olla itselleen rehellisiä.

Mitä anarkismi pohjimmiltaan on?














Anarkistit esittää argumenttejaan paremman maailman puolesta. Anarkistit kautta viimeisen kahdensadan vuoden aikana ovat julistaneet: "ei olisi valtiota, eikä kuntia!", "ei mestareita, ei jumalia!".

Anarkistit tarkoittavat tällä, että hierarkia on moraalitonta ja he vastustavat hierarkiaa. Kyse on ennen kaikkea moraalisesta maailmasta, jossa yksilön vapauttaminen on suurin moraalinen tavoite. Tämä on anarkistin arvomaailman ja toiminnan takana oleva memeettinen rakenne, joka on koko liberalismin ja valistuksenajan perusta.

Anarkisteille tai ylipäätään kaikille, jotka pitävät vapautta tärkeimpänä moraalisena arvona on kaikki hierarkia sortoa ja näin ollen vapaus päämääräinen tavoite.  Anarkistit tavoittelevat "vapautta" ideaalina, ja puhuvat niin sanotuista vapaista yhteenliittymistä (kommuuneista), joissa ihmiset sopivat asiansa keskenään, niin kuin itse haluaisivat. Kuulostaa hienolta ja ruusuiselta.

Anarkistit kertovat poliittisesti ja moraalisesti eri mieltä oleville, etteivät he vaan ymmärrä vapautta ja sen todellista ideaa. He eivät kuitenkaan keskustele ja argumentoi omia ideoitaan meille "ymmärtämättömille" ja pyri tulemaan yhteisymmärykseen keskustelemalla. Monet anarkistit eivät halua keskustella ja väitellä arvoasioista eteenkin jos kyse on heidän arvomaailmasta.

Otetaan esimerkki argumentista, jota anarkistit karttavat. Anarkistit sanovat, ettei anarkistisessa yhteisössä kukaan "rajaisi ihmisiä ryhmiin", vaan ihmiset kuuluisivat vapaasti niihin ryhmiin, joihin kukin yksilö haluaa kuulua ilman hierarkiaa, ja nuo ryhmät toimisivat niin kuin niihin kuuluvat ihmiset vapaasti haluavat. Anarkistit, kuten myös ääriliberaalit näkevät ihmisten kategoroimisen rotuihin, etnisyyksiin, kansallisuuksiin, sukupuoleen, ikään tai terveytään yksilön tasa-arvoa ja vapautta riistävänä asiana. Onko asia kuitenkaan noin?

Kuunnellessani näitä anarkistien ehdotuksia ja ajatuksia tulee mieleen niin radikaaleja käsite ja käsitys eroja, jotka johtavat anarkistien ja muiden ideologioiden väliseen yhteisymmärryksettömyyden kuiluun. Anarkisteilla, kuten monella ääriliberaalilla on hyvin harhainen käsitys miten ja mistä ihmisen identiteetti rakentuu. Miten esimerkiksi ihmisen psykologia tai biologia vaikuttaa ihmisen elämään ja sitä myötä identiteettiin. He kuvittelevat, että kaikki identiteettikäsitteet ovat kuin päivittäin vaihdettavia vaatteita, joita puetaan ja riisutaan muodin ja fiiliksen mukaan. Heille kaikki johtuu ympäristöstä, eikä mikään ole perinnöllistä ja determinististä.

Anarkisteilla ja ääriliberaaleilla tuntuu olevan semmoinen käsitys, että biologisella perimällä ei ole vaikutusta ulkonäköön, persoonallisuuteen, ja yleisesti mihinkään mikä voisi määrittää ihmisen identiteettiä ja vaikuttaa sosiaalisesti. Tämä on tietenkin hyvin epätieteellistä, mutta me emme mene tuohon argumentointiin tässä kirjoituksessa. He haluavat uskoa, että ihminen pystyy vaikuttamaan ja määrittämään oman identiteettinsä täysin mielivaltaisesti ympäristöstään, geeniperimästään, älykkyydestään ja mistään muustakaan riippumatta. Anarkistit eivät ymmärrä, että ihminen pystyy vaikuttamaan itseensä, mutta vain niin paljon kuin oma geneettinen potenttiaali (perimä) ja ympäristö antaa myöten. Anarkistit ja liberaalit kuvittelevat, että he voivat uhmata biologiaa ja materiaalista maailmaa muokkaamalla käsitteitä ja kieltä. Tästä esimerkiksi LBGT-liike ja monet sukupuolettomuuden puolestapuhujat ammentavat maailmankatsomustaan. Anarkistien ja liberaalien on vaikea ymmärtää, että on asioita, joita ei voi muuttaa muokkaamalla sanoja tai käsitteitä, tai larppaamalla ja kieltämällä tosiasioita.

Kaikki elämä maailmassa kuuluu ryhmiin tietoisesti tai tiedostamattaan halusi se sitä vapaaehtoisesti myöntää tai ei. Jos minä sanon sokealle ilmisille, että hän ei ole sokea, ei sillä ole väliä suhteessa hänen sokeuteensa kutsunko häntä sokeaksi vai en. Sokea ei parane pelkällä tahdonvoimalla ja sillä että alan nimittämään häntä näkeväksi. Todellisuus ja realiteetit ovat läsnä meidän mielipiteistämme, moraalistamme, ja arvomaailmastamme huolimatta. Se sanonko minä sokeaa sokeaksi vai en, ei muuta sitä, että sokea kategoroituu näkövammaisten ryhmään. Yhtälailla etnisyys, rodut, sukupuolet, ja kaikki geneettiset atribuutit ovat semmoisia mihin me emme itse voi vaikuttaa, vaan meidän vanhempamme tekivät päätökset meidän puolestamme ja meidän on tultava niiden asioiden kanssa toimeen. Yhteiskuntarakenteet ja ihanteet, jotka rakentuvat väärään kuvaan todellisuudesta ovat aina tuomittu epäonnistumaan. Jotkut ihmiset pystyvät hyväksymään nämä asiat, kun taas toiset kiroavat vanhempiaan, ja kokevat elämänsä epäreiluksi.

Tästä syystä julistan, että anarkistit, liberaalit ja muut dogmaattista vapauteen absoluuttisesti uskovat ovat tyhmiä. Ei siksi, että he uskovat itse vapauteen konseptina, ja näkevät sen arvokkaana itseisarvona. Vaan anarkistit ja ääriliberaalit ovat tyhmiä siksi, että he ymmärtävät, ettei realiteetit ole sopusuhtaiset heidän vapaus ideaalinsa kanssa, jonka seurauksena he joutuvat selittelemään, vähättelemään ja jopa valehtelemaan itselleen ja muille siitä mitä vapaus on ja miten maaima pyörii. He eivät halua käsitellä maaimaa realistisesti, jonka seurauksena heille kehittyy epärealistisia käsityksiä siitä miten yhteiskunta toimii. Anarkistit joutuvat määrittelemään uudelleen kieltä ja käsitteitä, kuten kaikki epätasa-arvoa metatasolla kantavat termit, käsitteet ja identiteettirakenteet ovat rakenteellisesti utopian tiellä, ja näin ollen ristiriidassa heidän absoluutisen vapauskäsitteensä kanssa. Heidän koko strategiansa on hyökätä kieltä ja konsepteja vastaan ja ajaa sosiaaliseen marginaaliin kaikki ihmiset, jotka kieltäytyvät käyttämästä tiettyä terminologiaa.

Toinen syy siihen miksi anarkistit ovat tyhmiä on se, etteivät he lähtökohtaisesti pysty todistamaan ihmisen vapaata tahtoa, ja näin ollen kumoamaan determinismiä. Heidän ideologiansa vaatii sen, että ihminen on kykenevä vapaaseen ajatteluun. Anarkistit vihaavat länsikulttuuria, koska he kokevat sen kolonialistiseksi, rasistiseksi, seksistiseksi ja fasistiseksi ja syyttävät sitä heidän ja muiden ihmisten aivopesusta. He kokevat, että länsikulttuuri itsessään on sortava elementti, joka kahlitsee yksilöä, ja tämän takia monet anarkistit vähättelevät ja ns. "taistelevat" länsikulttuuria vastaan. He eivät kuitenkaan osaa osoittaa mitään konkreettista eroa länsikulttuurien ja muiden kulttuurien välillä, joka jo itsessään osoittaa eräänalaista itsepetosta. Anarkistit haluavat tavoitella vapautta psykologisesti, ja tästä syystä uskovat vapaaseen tahtoon, ja tuosta syystä he haluavat irtautua "länsikulttuurin" hegemoniasta ja memeettisestä arvomaailmasta.

Todellisuudessa ihmisen vapaa tahto on pelkkä illuusio. Ihmisen ajattelua ohjaa psykologiset rakenteet, sosiaaliset hierarkiat ja kanssakäynti, kieli ja käsitteet, sekä kognitiot. Pelkästään ihmisen psykologinen rakenne sotii vapaata tahtoa vastaan, sillä meitä ihmisiä ohjaa psykologiset vaistomme ja alitajuntamme, jotka kokonaisuutena ohjaa meidän päätöksentekoa. Ihmisten eriävistä aivokapasiteeteista (=älykkyydestä) voimme päätellä, ettei kaikki ihmiset ole henkiseltä kapasiteetiltaan kykeneviä käsittelemään ja ymmärtämään monimutkaisia ja abstrakteja konsepteja samalla henkisellä tasolla, joka lähtökohtaisesti rajoittaa ihmisten keskenäistä kykyä ymmärtää ympäröivää maailmaa tai toinen toisiamme. Pelkästään meemit ohjaavat ihmisiä ja ihmisten käsityksiä ympäristöstään ja itsestään. Mutta ennen kaikkea eriävä älykkyys luo älykkyydeltään eriarvoisia ihmisiä, jotka eivät ole keskenään vapaita toisistaan taikka tasa-arvoisia. Ihmisten eriävä älykkyys on tieteellisesti todistettava fakta, joka osoittaa, ettei osa ihmisistä ole kykenevä ajatelemaan ja ymmärtämään yhtä vapaasti ympäroivää maailmaa kuin muut, joka jo itsessään kumoaa vapaan tahdon tai tasa-arvon myytin.

Kolmas syy siihen miksi anarkistit ja äärliberaalit ovat tyhmiä, johtuu heidän ristiriitaisesta arvomaailmakäsitteistään. Ideologiset käsitykset vapaudesta ja samanaikaisesta tasa-arvosta ovat täysin irrationaalisia. Vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia vaan kilpailijoita. Epätasa-arvoiset ihmiset joudutaan auktoriteetilla pakottamaan tasa-arvoiseen asemaan, joka taas tarkoittaa sitä, että tasa-arvoiset ihmiset eivät voi olla vapaita. Absoluuttinen vapaus aina tarkoittaisi raadollista kilpailua, joka varmaan ei ole sitä mitä yksikään anarkisti oikeasti haluaisi, sillä tosi moni anarkisti jäisi oikeassa luonnonvalinnassa kakkoseksi niille jotka ovat kykeneviä henkisesti ja fyysisesti satuttamaan muita. Mitään yhteisöä ei voi tapahtua absoluuttisessa vapaudessa, koska absoluuttinen vapaus ajaa yksilöt kilpailemaan. Puheet siis tasa-arvosta ja vapaudesta ovat täysin ristiriidassa toistensa kanssa, kuin myös realiteettien kanssa, mutta anarkistit eivät suostu myöntämään tätä yksinkertaista tosiasiaa, vaan tuudittautuvat omien käsitteidensä ja unelmiensa turvalliseen maailmaan.

Anarkistit näkevät maailman hyvin mustavalkoisesti. He näkevät kaiken joko sortona tai vapautena. He vaativat dogmaattisesti vapautusta kaikesta vastuusta ja sosiaalisesta leimautumisesta. He syyttävät länsikulttuuria fasistiseksi, joka sortaa yksilöä, sillä kaikki kulttuuri-identiteetti rakentaa sosiaalista hierarkiaa, ja näin ollen läntinen kulttuuri-identiteetti vapaususkovaisten ääriliberaalien ja anarkistien mielestä on sortoa. Anarkistit eivät ymmärrä syy-seuraus-suhdetta, jonka takia ei ole mitään absoluuttista tasa-arvoa tai vapautta, vaan kaikki sosiaalinen kanssakäyminen johtaa dynaamiseen sosiaaliseen hierarkiaan.

Ihmistä rajoittavat materiaalinen maailma, luonnon lait, sosiaalinen kanssakäyminen ja realiteetit. Anarkisti ei ole realisti, vaan anarkisti on idealisti, eli unelmoitsija, joka ei halua kohdata realiteetteja. Anarkistin mieli kaipaa utopiaa pelastamaan hänet todellisuudelta, koska realiteetit ja reaalimaailma estää ja rajoittaa, jonka takia realiteetit ja realimaailma pitää määrittää konseptitasolla uudestaan, jotta niitä voisi leimata ja marginalisoida fasistisiksi ja näin henkisesti paeta. Sukupuolet, rodut, ikä ja perimästä johtuvat kyvyt ovat vapaususkovan, kuten anarkistin tai ääriliberaalin mielestä fasismia, mutta kieltämällä biologiset eroavaisuudet ja leimaamalla ne pelkästään fasistisiksi sosiaalisiksi konstrukteiksi, voi anarkisti tai ääriliberaali yrittää sivuttaa ne. Kun asioita leimaa, niin niitä ei tarvitse enää miettiä.

Vaikka mitään valtiota ja instituutiollistettua auktoriteettia ei olisi, niin silti ei yksilöllä olisi vapautta toimia mielivaltaisesti yhteisössä. Muiden ihmisten tahdot ja vaatimukset rajoittavat meitä, josta ennen pitkää syntyy konflikteja, jotka ennen pitkää muokkaa ja jakaa yhteisön kuppikuntiin. Näin uudet yhteisöt ja valtarakenteet alkavat muodostua. Anarkistit ovat tyhmiä, koska he kieltävät nämä sosiaaliset realiteetit, eivätkö omaa rehellisyyttä ja älykkyyttä, jotta he pystyisivät hyväksymään näitä realiteetteja. Koska he ovat epärehellisiä näistä asioista, niin he eivät osaa muokata ideologiaansa ja selittää miten nämä epäkohdat korjataan, jotta he saavuttaisivat absoluuttisen vapaan ja samalla toimivan anarkistisen yhteisön.

Anarkistit puhuvat omista anarkokommuuneistaan, jossa he elävät omilla säännöillään. Kaikista harhaisimmat ja sekaisimmat anarkistit jopa puhuvat, että he voivat elää yhteisössä, jossa ei ole mitään sääntöjä, mutta nämä absoluuttista anarkiaa lupaavat kommuunit kaatuvat hyvin nopeasti ja ovat utopiaa. Jokainen yhteisö pyöriäkseen vaatii vastuualueita, joka taas tarkoittaa valtarakenteita ja valtasuhteita. Nämä valtarakenteet ja valtasuhteet ovat ristiriidassa ideologisen anarkismin kanssa. Anarkistit ovat kykenemättömiä ymmärtämään, taikka haluttomia ymmärtämään, että vapaus ja vastuu menevät käsikädessä. Anarkistit ja ääriliberaalit haluavat vapautta vastuusta, joka ei toimi. Ei varsinkaan anarkistisessa elinympäristössä, jossa selviytyminen, luonnonvalinta ja vahvimman oikeus ovat realiteetteja. Tästä syystä ihminen ei toimi yksilönä, vaan hakeutuu turvaan muiden ihmisten joukkoon, jonka takia ihminen luopuu omasta vapaudestaan, jolloin hän saa elää yhteisön joukossa, mutta vain jos hän toimii yhteisön normien, moraalin ja sääntöjen mukaan.

Aristoteles sanoi, että yksin elävän ihmisen pitää olla eläin taikka jumala. Hän sanoi näin, koska hän ymmärsi ääriliberalistisen ääri-individualismin hulluuden. Jos sinä anarkisti (lukija) olet tässä kohtaa rehellinen, niin myönnät, ettei absoluutista yksilövapautta voi saavuttaa ihmisen psykologisen ja sosiaalisen luonnon, sekä materiaalisen maailman puitteissa, ja myönnät itsellesi, että ainoa realistinen yhteisöllisyyden muoto on absoluuttisen vapauden ja absoluuttisen tyranniana välimuoto. Kun myönnät itsellesi tämän, niin silloin sinä et enää ole ideologialtasi anarkisti, vaan jotain muuta. Anarkismi on ajattelemattomuutta.

Rasismissa ei ole mitään hävettävää

Rasismissa ei ole mitään moraalisesti väärää, koska se on luonnollinen osa ihmisen kognitiota. Rasismi on psykologinen mielentila siinä missä esimerkiksi homoseksuaalisuus tai vaikkapa nälkäreaktio. Jos sinun mielestäsi homoseksuaalien syrjiminen on moraalisesti väärin, koska homoseksuaalit eivät mahda omalle psykoloialleen mitään, tai ruualla pakkomielteisesti mässäilevä ihminen ei omalle psykologialleen mahda mitään, niin johdonmukaisesti rasismin pitäisi olla myös OK-asia samalla johdonmukaisella kriteerillä. Miksi rasismia psykologisena ilmiönä pidetään moraalisesti vääränä, mutta homoseksuaalisuutta tai yleistä hedonismia ei? Tässä on siis näkyvä kaksinaismoraalisuus.

Jos ihmistä ei saisi syrjiä hänen psykologisen, eli seksuaalisten taipumuksen takia, niin miksi ihmisiä sais syrjiä, panetella, vähätellä, marginalisoida ja eristää, jos hän on kykenevä tunnistamaan rotujen ja etnisten ryhmien välistä sosiaalidynamiikkaa ja kilpailua? Eivät rasistit sille itse mitään mahda, että he huomaavat rodut fyysisenä realiteettina, ja tunnistavat rotujen välistä kilpailua ja suosivat omaa etnistä sisäryhmää.

Itse nautin rasismita. Rasismi on seksikästä. Valtaosa pornosta ja seksuaalisista meemeistä perustuu rasismiin ja seksismiin. Rasismi on myös tärkeä osa huumoria. Rasistilla on aina hauskempaa, kuin moraalisella loukkaantujalla ja tiukkapipolla, joka yrittää kontrolloida ja pakottaa sosiaalista ilmapiiriä sensuurilla ja moraalisella vollottamisella. Rasismi on mielestäni sosiaalisesti hyvä asia, koska se viihdyttää, ja tätä kautta kiehtoo ihmisiä. Rasismi ei tarkoita sitä, että ihminen yrittäisi fyysisesti loukata tai syrjiä jotakuta, vaan rasismi on psykologinen mielentila muiden joukossa, jossa ihminen tunnistaa etnistä erilaisuutta, ja etnisten erinlaisuuksien välillä sosiaalista kilpailua ja dynamiikkaa. Tuossa nyt ei itsessään ole mitään moralisoitavaa, jos käytämme Humen Giljotiinia. Tästä sosiaalisesta dynamiikasta ja kilpailusta tulee paljon vitsejä ja huumoria, jota kaikki osapuolet voivat nauttia ja nauraa. Itselle ja omalle etniselle sisäryhmälle pitää pystyä nauramaan, mutta myös muita ryhmistä pitää pystyä vitsailemaan ja nauramaan, jotta ilmapiiri on tervettä ja hyväntuulista.

Rasismi tuottaa huumoria, koska rodut ja etnisyydet psykologiassamme rakentuu käyttäytymisen ja ominaisuuksien stereotypioihin. Standup-koomikot kuten Money Mike, Chris Tucker, tai vaikkapa David Chappelle käyttävät rasismia ja rotujen stereotypiaa jatkuvasti vitseissään. Pidän valkoisesta standup-koomikosta Bill Burrista, koska hän käsittelee seksismiä ja rasismia hienolla ja huumoristisella tavalla, ja rikkoo poliittisen korrektiivisuuden ilmapiiriä. Huumori kun lähes aina rakentuu yhteiskunnallisiin meemeihin ja stereotypioihin. Huumori on paras tapa rikkoa yhteiskunnallisia kaksinaismoraalisuutta, koska se on viihdyttävää ja kiehtovaa. 

Valkoisten ja muiden etnisyyksien välillä on selvä moraalinen kaksoisstandardi. Köyhiä etelävaltion asuntoautokommuuneissa asuvia valkoisia Hillbillyjä haukutaan, ja heitä imitioidaan pilkkaaminen mielessä kaiken aikaa mediassa ja julkisissa tiloissa. Ei-valkoiset ja valkoiset liberaalit jatkuvasti pilkkaavat köyhiö etelävaltiolaisia, ja se on valtavirta-ajattelussa sosiaalisesti hyväksyttävää. Kenelläkään ei ole mitään moraalista sanottavaa näiden ihmisten pilkkaamista vastaan. Mutta jos joku valkoinen kertoo vitsin mustista ihmisistä ja heidän stereotyyppisestä käyttäytymisestä, niin hänet heti leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi. Ihan yhtä rasistista on haukkua valkoisia köyhiä etelävaltiolaisia, kuin haukkua köyhiä mustia, mutta haukkumalla etelävaltiolaisia, et tule saamaan mitään rasistista sosiaalista leimaa itseesi.

Antirasistit yrittävät selittää oman moraalisen loukkaantumisen sillä, että he haluavat tasa-arvoa ja solidaarisuutta ei-valkoisille. Jos oikeasti halutaan hävittää tai edes vähentää rasismia etnisten ryhmien välillä, niin ehkä se oikea tapa ei ole leimata valkoisia ihmisiä moraalittomiksi, ja kaikkia vähemmistöryhmiä moraalisiksi, vain sen takia, että etnisyys vaihtuu. Vaan ehkä parempi lähestymistapa olisi vitsit ja kyky pystyä nauramaan itselleen ja muille, joka taas laskisi etnisten ryhmien välistä sosiaalista painetta ja tätä myötä konfliktia.

Ongelmana nyt on vaan se, että yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka yrittää kerätä moraalipojoja haukkumalla muita rasisteiksi. Jos koskaan on liikkunut maahanmuuttajien kanssa, niin tietää, että heiltä löytyy ne rääveimmät ja rasistisimmat vitsit. Heitä ei poliittinen korrektiivisuus haittaa. Ilmapiiri on paljon avoimempi ja ei tarvitse välittää mitä sanoo, kun tietää että kaikki osaa heittää ja ottaa vastaan vitsiä. Rasismi ja rasismin moralisointi tuntuu olevan noin lähtökohtaisesti suurempi ongelma kantaväestön keskuudessa, sillä silloin yleensä yrittetään signalisoida moraalista paremmuutta leimaamalla muita kantaväestöläisiä rasisteiksi. Tämä johtaa siihen, että ihmiset yrittää tunnistaa jatkuvasti rasismia muissa, ja asentaa täysin epärealistiset käyttäytymismallit ja käsitykset eri etnisiin ryhmiin ja yksilöihin. Kaikki ihmiset yleistää, haukkuu, loukkaantuu, häpeää, iloitsee ja käyttäytyy egoistisesti. Rasismin esiintyminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa on täysin normaalia ja odotettavaa. Rasismi ei noin lähtökohtaisesti ole mikään ongelma, sillä jos rehellisesti kaikki olisivat rasisteja, niin asioista voidaan puhua ja nauraa. Ongelmaksi tulee sosiaalinen ilmapiiri, jossa kaikki yrittää larpata, etteivät he ole kykeneviä missään tai milloinkaan rasismiin.

Jos joukkoon ilmaantuu mielensäpahoittaja, joka yrittää rakentaa sosiaalista hierarkiaa moraalisuuden ympärille. Tämmöinen antirasistinen mielensäpahoittaja, tai yleensä mikään moraalitantta ei rakenna sosiaalista hierarkiaa tekojen, kykyjen, käytöksen, tai yleisen ryhmässä toimimisen kautta, vaan pyrkii kipuamaan sosiaalista hierarkiaa olemalla moraalisempi kuin muut.

Nämä moraalistit ja loukkaantujat tulee aina pyrkimään moraalijaotteluun sosiaalisessa ilmapiirissä, tai aivan missä tahansa tilanteessa he sattuvat milloinkin olemaan. He puskevat vahvasti identiteettipolitiikkaa, koska siinä he saavat julistaa moraalista paremmuutta. Tuommoisessa tilanteessa ollaan hetkenpäästä laskemassa kuka on eniten sorrettu, ja kenen esi-isät ovat eniten kärsineet rasismia ja syrjintää. Ihmisten ei tarvitse sosiaalisesti kehittyä ja kasvaa ihmisinä, kun aina kaikki nähdään sortona ja rasismina. Itse sitten kiillotellaan moraalista kilpeä, ja esitetään hurskasta.

Nihilismin psykologiaa

Esittely

Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä länsimaita ja koko maailmaa stressaavaa nihilismiä (arvojen katoa) yksilön ja yhteisön patologiana. Tarkoitus on vastata mitä nihilismi on psykologisesti, ja avata käsitteellisen nihilismin historiaa, ja miten nihilismi psykologisesti rakentuu ja toimii, sekä esittää miten nihilismi esiintyy yhteiskunnassa ja erityisesti ihmisissä. Kirjoituksessa myös käsitellään esimerkkejä arkipäivän nihilistisistä asenteista ja arkkityypeistä, sekä käsitellään nykyisten ja menneiden kulttuuristen arvomaailmojen sisäänrakennetua nihilismiä.

Kulttuuristen ja sosiaalisten identiteettien alta löytyy valtava määrä filosofisia ja moraalisia huomioita, jotka vaikuttavat yksilöön ja yhteiskuntaan. Tämän kirjoitelman tavoite on ymmärtää nihilismiä eriävinä kulttuuri-, moraali, ja arvoilmiöinä. Kirjoitus sisältää myös Friedrick Nietzschen näkemyksen nihilismistä, ja siitä miten läntistä maailmaa johtava nihilismi, jotka tulevat kristinuskon uskonnollisista ja filosofisista opeista, jotka Nietzschen mielestään sisäistettynä tuovat mukanaan yhteiskunnallisen ja yksilön rappion.

Yleinen väärinymmärrys nihlismistä

Nihilismi sanakirjallisesti tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa arvostandardien katoa. Termiä käytetään yleisesti ihmisistä, jotka toimivat antisosiaalisesti yhteiskunnallisten arvojen ulkopuolella, tai ovat moraaliltaan relativisteja ja pragmaatikkoja.

Nihilismillä on vahva kulttuurinen merkitys, joka ei anna todellista kuvaa nihilismistä. Yleensä nihilismistä puhutaan, kun jokin henkilö tuo omaa arvomaailmallista relatiivisuuttaan esiin julkisesti, tai assosioituu antisosiaaliseksi miellettyihin alakulttuureihin. Tästä on kasvanut virheellinen käsitys, jossa nihilismi olisi pelkästään tietoinen filosofinen valinta. Totuus kuitenkin on, että sosiaaliset (-moraaliset-) ja materiaaliset (-esteettiset-) arvotkäsitteet ovat osa ihmisen psykologiaa, jotka eivät ole aina yksilön rationaalisesti valitsemia tai edes tiedostamia, vaan ohjaa yksilön valintoja intuitiivisesti. Moraaliset arvot muuttuvat, koska ympäröivät sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat.

Muutoksia yksilöiden elämässä ja yksiöiden välillä tapahtuu jo pelkästään jokapäiväisessä sosiaalisessa kanssakäymisessämme, joten on hyvin loogista ennustaa yhteiskunnan moraalisten muutosten muuttuvan sosiaalisten trendien mukaan. Valtaosa modernistisesta (nihilismin aikaansaamista) moraalirakenteista ja sitä kautta arvovalinnoista eivät ole ihmiten tietoisesti valittuja, vaan arvoihin on kasvettu ympäristössä tapahtuvan ehdollistamisen kautta. Tästä syystä valtaosa ihmisistä ei pysty modernistisen arvomaailman arvoista perustelemaan johdonmukaisesti.

Sosiaaliset arvot muuttuvat, koska sosiaalinen hierarkia on altruistisen luonteensa alta evolutiivinen ja kilpailuhenkinen. Ystävyys, arvostus, kunnioitus, ja jopa rakkaus ovat dynaamisia tunteita, jotka ovat täysin suhteessa siihen kokeeko ihminen suhteensa toiseen ihmiseen hyödylliseksi tai haitalliseksi. Yleinen vihanpito kahden tai useamman ihmisen kesken on merkki siitä, että kilpailu sosiaalisesta hierarkiasta on avointa ja kaikkien osapuolten tiedossa. Pelkästään tämä sosiopoliittinen huomio ihmisten käyttäytymisestä todistaa, että arvot ja moraali ovat dynaamisia ja jatkuvasti muuttuvia.

Yhteiskunta tai suuret sosiaaliset kokonaisuudet vaativat kuitenkin kiinteät sosiaaliset säännöt ja hierarkiat, jotta kilpailua ei pääse tapahtumaan suuressa mittakaavassa, kuten sodissa ja sisällissodissa. Tästä syystä traditiot, uskonnot ja väkivaltaiset auktoriteetit ovat toimineet aina yhteiskuntarauhan takana pyrkien rauhoittamaan ja vakauttamaan sosiaalista konfliktia yksilöiden tai pienempien sosiaalisten ryhmien välillä. Tässä kohtaa voimme huomioida, että individualismi ja kollektiivisuus ovat konfliktissa arvomaailmallisella tasolla. Yksilön nihilistinen individualismi johtaa yhteiskunnan rappioon. Siksi yhteiskunnan kannalta ääri-individualismi ja yksilöissä esiintyvä nihilismi on uhka, koska se johtaa yksilöiden väliseen kilpailuun ja sitä kautta yhteiskunnalliseen konfliktiin.

Nihilismi käsitteenä vaatii yhteiskunnallisen, mutta myös yksilön psykologiaa tarkastelevan kontekstin, jotta  nihilismin vaikutusta yksilöiden ja yhteiskunnan välillä voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan. Valitettavasti nihilismi-termiä käytetään hyvin vääristyneiden stereotyyppisten käsitteiden tai vääristyneen merkityksen kautta, joka sumuttaa yhteiskunnallisten ongelmien tunnistamista, ja niiden tiedottamisesta muille ihmisille.

Nihilistisen patologian rakenne

Ihmisen kyky ajatella tapahtuu kahdella pääasiallisella tavalla: visualisoimalla ja päänsisäisellä puhedialogialla. Loput huomiot tapahtuvat intuitiivisella tasolla, kuten kognitioilla ja tunnetasolla. Ihmisen visualisointikykyä ohjaa kognitiot ja muisti, joiden tiedetään vääristelevän visuaalisia muistikuvia. Ihmiset korostavat asioita muistoissaan, joita he kokevat henkilökohtaisesti tärkeiksi, ja unohtavat asioita, joita he kokevat turhiksi tai negatiivisiksi. Matemaattinen kyky on vahvasti linkitetty visualisointiin ja kognitioon, mutta päänsisäinen dialogi voi toimia visualisoinnin ulkopuolella, koska osa sanoista ei tarkoita fyysisiä objekteja, vaan ne voivat tarkoittaa tapahtumaa, liikettä, tunteita, arvoja tai kokonaan kuvitteellisia asioita. Koska osa ihmisen sisäisessä dialogiassa käytettävistä sanoista on abstrakteja, eli ne eivät tarkoita tai rinnasta mitään konkreettista käsin kosketeltavaa asiaa tai tavaraa, niin niiden merkitys on muuttuva ja epämääräinen.

Toinen tärkeä lähtökohtainen huomio ihmisen ajattelun rakenteesta on, että ihmisessä kognitiot toimivat binäärisesti (1/0), jotta me voimme tunnistaa ja jakaa ympäroivää maailmaa ja huomioitavaa erilaisuutta. Tietenkään materiaalinen reaalimaailma ei ole binäärinen, vaan analoginen. Objektien nopeus, lämpötila, tai vaikkapa massa ei kasva binäärisen porrastetusti, vaan analoogisesti. Ihmisen kognitiot toimivat binäärisesti, kuten myös tieteellisten otantojen tulostaulukointi. Tästä syystä kaikki ihmisen tekemät huomiot ympäröivästä maailmasta binäärisestä lähtökohastaan johtuen voi helposti vääristää, jonka takia jokainen ihminen kantaa mukanaan taipumusta nihilistiseen patologiaan.   

Nihilismi on psykologinen mielentila, joka johtuu ihmismielen sisäisestä dialogiasta, jossa abstraktit käsitteet irtaantuu materiaalisesta tarkkailtavasta aistien kautta todennettavasta todellisuudeta. Abstraktit käsitteet luovat abstraktia ajattelua, jota on helppo jakaa ja yleistää absoluuttisiin ääripäihin mustavalkoisesti. Nihilistinen mieli kokee maailman mustavalkoisena ja mustavalkoiset käsityksensä kärjistetysti. Yksinkertaistettu maailmankuva tuntuu yksilön mielessä helpolta sisäistää, joka taas vahvistaa yksinkertaistettua oletusta entisestään.

Nihilismi päämäärällisesti ihmisessä jakaantuu kahtia narsistiseen egoismiin ja narsistiseen tarpeentyydytysmekaniikkaan. Tarpeentyydytys, eli jatkuva hedonismi saattaa olla nihilistisen ihmisen ainoa elämäntavoite, jonka edessä kaikki muu koetaan väliinpitämättömästi. Narsistinen asenne hallitsee ja suojelee ihmisen ylikorostunutta tarpeentyydysmekaniikkaa. Esimerkkinä nihilistisestä tarpeentyydytyksestä voi olla yltiöpäinen mässäily, jatkuva ja patologinen seksin halu tai vaikkapa päihteiden kautta tavoiteltava hyvä olo, jonka takia nihilisti sivuuttaa kaiken muun tärkeän elämässään, joka saattaa tulla esteeksi ihmisen himoreaktion ja tarpeen tyydytyksen jälkeisen hyvän olon väliin. Nihilisti ei arvosta mitään muuta arvokkaana, kuin omaa pakkomielteistä hedonismiaan. Nihilisti ei välttämättä välitä edes omasta terveydestään, sosiaalisista suhteistaan, tai edes tulevaisuudestaan. Tuossa kohtaa ihmistä ohjaa vain himo ja ego. Nihilistinen ihminen kieltää ja negatioi kaiken, joka saattaa kritisoida häntä ja hänen pakkomiellettään.

Nihilistisen himon ei tarvitse aina perustua suoranaiseen tarpeentyydytykseen, vaan usein nihilisti haluaa tyydyttää omaa narsistista minäkuvaansa. Nihilistin himo on usein jokin pakkomielle jotain ideaalia tai ajatusta kohtaan. Usein tuo pakkomielle on kohdistunut johonkin abstraktiin käsitteeseen/arvoon, jota nihilisti puolustaa henkeen ja vereen. Esimerkkinä nihilismistä voisi toimia vaikkapa usko yliluonnolliseen, salaliittoihin, käsitykset omasta ainutlaatuisuudesta, tai muut absoluuttiset lukkoon lyödyt arvot ja ajatukset, jotka rakentavat ihmisen minäkuvaa, maailmankuvaa ja arvomaailmaa. Jos tiede tai realiteetit kyseenalaistavat näitä lukkoonlyötyjä arvoja, niin silloin tiede ja realiteetit ovat nihilistin mielestä väärässä. Narsismi ja kognitiiviset dissonanssit ovat valtava osa nihilismiä, koska narsismi kärjistää, ja näin suojee ihmisen identiteettiä ulkoiselta kritiikiltä.

Nihilistin neljä pääpiirrettä.

1.) Nihilistille todellisuus on subjektiivinen asia. Nihilisti haluaa maailman olevan omien arvojen ja käsitteiden mukainen. Totuus ja realiteetit ovat tiellä, joten nihilisti ei koskaan yritä kohti objektiivista ajattelua. Nihilistin subjektiivisten huomioiden takana ei ole koskaan halua nähdä maailmaa todellisesti, eli pyrkimystä objektiiviseen ymmärtämiseen. Nihilisti ajattelee relatiivisesti, ja relatiivisuudessaan nihilisti on pragmaattisen valikoiva. Nihilisti voi vaatia pragmaattisesti objektiivisia standardeja, jos objektiivinen standardi on tilanteessa hyödyksi hänelle. Nihilisti vaihtaa totuuden standardia mielivaltaisesti. Hän siirtää standardien maaliviiva, jotta saa haluamansa totuuden. Hän haluaa päättää mikä on totta ja mikä ei, ja tehtyään päätöksensä hän pyrkii etsimään todisteita uskomustensa tukemiseksi. Tätä ilmiötä kutsutaan yleisesti vahvistusvinoutumaksi.

2.) Nihilisti voi julistaa että hän kieltää kaikki arvot, mutta hän ei pysty kieltämään itseltään mukavuudenhalua. Oli kyse egon pönkittämisestä tai himojen tavoittelusta, mukavuudenhalu on nihilistille pääasiallinen motiivi ja ohjaava voima. Nihilisti pyrkii tavoittelemaan henkistä hyvää oloa. Henkisen hyvän olon tavoittelu saa nihilistin laskemaan omia standardejaan, arvojaan ja lopulta kieltämään kaiken, joka saattaa olla oman egonsa ja mielihyvänsä tiellä. Nihilisti saattaa kieltää koko aikaiseman identiteettinsä vain kokeakseen hyvää oloa.

3.) Sanaleikit ovat nihilistinen tapa väistää, paeta ja kieltää minkäänlaista objektiivista todellisuutta. Nihilisti muokkaa ymmärtämäänsä maailmaa ja todellisuutta selittämällä omien ristiriitaisuuksiaan pois. Hän selittää itselleen ja muille omat päähänpinttymyksensä. Sanaleikit ovat tapa valehdella itselleen ja muille.

4.) Uhriutuminen on nihilistille tapa suojautua ulkopuolelta tulevalta kritiikiltä. Kukaan ei pysty puhumaan ja johdonmukaisesti kritisoimaan nihilistiä irti mielipiteistään, koska nihilisti näkee kaiken henkilökohtaisena hyökkäyksenä häntä ja hänen identiteettiään kohtaan. Nihilisti rakentaa itsensä ympäri muurin, jota ei läpäise mikään järkipuhe tai faktat.

Mistä nihilistinen ajattelu on saanut alkuunsa?

Nihilistin ajatukset perustuvat mielikuvitukseen ja abstrakteihin käsitteisiin, joita hän voi muokata haluamallaan tavalla.  Nihilistin uskomukset perustuvat sanaleikkeihin, jossa nihilisti määrittää, muuttaa ja kyseenalaistaa sanoja, ja niiden merkityksiä, jotta hänen ajatuksensa eivät tuota hänelle mielipahaa ja kyseenalaista hänen tunteellisia käsityksiä maailmasta. Nihilismiä näin ollen on aina ollut, niin kauan kuin ihminen on pystynyt puhumaan ja kehittämään abstrakteja ajatuksia, ja pystynet elämään suojatussa ympäristössä, jossa elämässä esiintyvät kilpailutilanteet ja realiteetit eivät pääse ravisuttamaan ihmistä. Siksi nihilismi varmasti on harvinaisempaa ympäristöissä, jossa elämisen laatu on heikkoa, ja on jouduttu selviytymään karuissa olosuhteissa.

Nihilisti määrittelee sanoja absoluuttisiin määrityksin. Hän käsittelee termejä absoluuttisina määritteinä, "joko-tai"-,  "kaikki tai ei mitään"-ajatteluna. Tämä yleistävä binäärinen ja dualistinen ajattelu on luontaista ihmiselle kognitiivisesta jaoettelusta saakka, jonka takia myös on lähestyttävä nihilismin alkuperää tutkivaa kysymystä evolutiivisesti. Binääriajattelu on auttanut evolutiivisessa kamppailussa esi-isiämme tukeutumaan vaistoihinsa ja tekemään nopeita päätöksiä vaistoihinsa luottaen. Ihmisten varallisuus ja hyvinvointi on kasvanut räjähdysmäisesti teollistumisen ja teknologian kehityksen kautta. Ihmisen vapaa-aika ja huvittelu on vapautunut. Kapitalismi, kuten myös poliittinen ja kulttuurinen markkinointi on näin ollen kaapannut ihmisen tarpeentyydytysmekaniikan yrittäen aina markkinoida fantastisia kokemuksia ja elämyksiä. Jokainen asiakas ja kuluttaja saa kuulla miten ainutlaatuinen ja erityinen hän on. Yhteiskunta, eli meidän ihmisten elinympäristö tarjoaa enemmän aistillisia ja henkisiä ärsykkeitä, kuten suolaa, rasvaa, sokeria, seksiä, päihteitä, sekä henkilökohtaista perspektiiviä, samaistumista, tunteita ja haluja. Kaiken mukavuuden saavuttaa helposti, joka saa ihmiset väliinpitämättömiksi ja ylimielisiksi. Individualismin ja ihmisen hedonismi on kasvanut, jonka suojaksi narsistinen ego yleistyy, joka puolestaan ohjaa ja muokka ihmisten arvomaailmaa entisestään. Se mikä eilen tuntui hyvältä, ei enää tunnu miltään, ja siksi vaaditaan enemmän. Tämä luo prosessi luo ja on nihilismiä.
 
Siksi olisi lähtökohtaisesti väärin olettaa, että jokin historiallinen hetki, tai päätös olisi ollu nihilismin alkuperä. Nykyinen arvokulttuurillinen nihilismi voidaan kuitenkin paikantaa kristinsukoon ja dualistiseen monoteismiin, sillä se on tuhonnut pakanallisen ajattelumaailman, joka on ollut lähtökohtaisesti luonnonläheisempi ja näin ollen realiteeteissa paremmin kiinni. Vaikka moderni kehittynyt teollistunut globaali yhteskunta pyrkii markkinoimaan itseään sekulaarisena ja rationaalisena, niin monet sen johtavat arvot tulevat kristinuskosta ja ovat uskonnollisessa dogmaattiikassaan irrationaalisia.

Nihilistin sanaleikki

Nihilisti rakentaa omaa maailmankatsomustaan argumentoimalla sanaleikein. Nihilisti aloittaa omasta pakkomielteisestä fiksaatiostaan, joka yleensä on ylikorostunut narsistinen ego, ja sen kylkijäisiksi ylikorostunut hedonismi, jonka puolesta nihilisti rakentaa tekosyitä, selityksiä ja argumentointia miksi hän ja hänen pakkomielteensä ovat oikeasti hyviä asioita ja tarpeellisia.

Tässä kohtaa nihilisi usein puolustaa mielipiteitään ja arvomaailmansa käyttämällä sanaleikkejä. Nihilisti käyttää täysin abstrakteja sanoja ilman konkreettista kosketusta realiteeteihin ja ympäröivään maailmaan. Nihilisti määrittelee abstraktit käsitteet absoluuttisesti, ja niin, että sanat itsessään toimivat perusteluna nihilistisille ajatuksille. Nihilisti ei vaadi sanojen määrittelyä, tarkastelua ja ymmärrystä, jos määritteiden tarkastelu johtaisi häntä kyseenalaistamaan itseään ja arvomaailmaansa.

Tyypillinen esimerkki miten nihilistit argumentoivat on heidän tapa etsiä asioille hyväksyntää auktoriteeteilta, joista yleisimmät ovat jumala, luonto, "tiede", enemmistö, asiantuntijat, uutiset, laki, jne. Nihilisti valitsee mielipiteilleen mielivaltaisesti jonkin auktoriteetin, jonka hän kokee todistavan hänen mielipiteet.

Yksi yleisimpiä nihilistisiä sanaleikki-argumentaatiota on asioiden "luonnollisuus".  Luonnollisuus on nihilisteille yleinen argumentaatiovirhe, koska se on auktoriteettina kaiken kattava. Usein puhuttaessa luonnollisuudesta kuulee nihilisteiltä seuraavan argumentaation: "Kaikki maailmassa on luonnollista! Mitään luonnotonta ei ole! Kaikki materiaali maailmankaikkeudessa on luonnollista. Tästä syystä homoseksuaalisuus, ydinvoima ja avaruudessa leijailevat satelliitit ovat yhtä luonnollisia kasvien, eläinten, tai vaikkapa hyönteisten kanssa. Luontoa tai luonnottomuutta ei voi käyttää argumenttina, koska mitään luonnotonta maailmankaikkeudessa ei ole olemassakaan."

Kuten näemme, nihilistit eivät sisäistä, että sanat ovat symbooleja, ja että sanoilla on ollut jokin alkuperäinen tarve, kun niitä on alunperin  aloitettu käyttämään. Sanojen käyttö on heille puritaanista uskonnollisuutta. He määrittelevät sanoja niin, että se sopii heidän maailmankatsomukseen, ja jos tuo sama määrite löytyy sanakirjasta, niin silloin kirja toimii auktoriteettina. Kun sanan määrite on eduksi nihilistin mielipiteille, nihilisti vaatii muilta puritaanista sanakirjamäärityksen hyväksyntää. Jos sanakirjamäärite ei taas sovi, tai tue hänen maailmankuvaansa, niin silloin hän kyseenalaistaa sanakirjaa. Nihilistiltä puuttuu tässäkin kohtaa rehellisyys ja johdonmukaisuus. Hän toimii pragmaattisesti.

Jos tarkastelemme nihilistin argumenttia luonnollisuudesta, niin meidän on hyvä verrata "luonnollisuus"-sanan kättöä nihilistin ja ei-nihilistin välillä. Ihminen, joka ei ole nihilisti ymmärtää, että sanat ovat eläviä ja muuttuvia asioita. Sanojen merkitys muuttuu kontekstista ja käyttäjäkunnasta riipuen. Nihilistin on vaikea tunnustaa, että sanojen takana on joskus seissyt jokin merkitys, mistä syystä sana on joskus kehittynyt ihmisten käyttöön. Tässä tapauksessa sana "luonnollisuus" on synonyymi tavalliselle, kun taas poikkeus on synonyymi epäluonnolliselle, tai luonnottomuudelle. Ontologisesti sanottuna "luonnollisuus" on tasaisesti esiintyvää rytmiä, toistumista, kiertokulkua, eli kun sanomme, että jokin on luonnollista, niin viittaamme otantaan, ja otannasta esiintyvään sääntöön, eli yleistykseen. Kun sanomme, että jokin on luonnoton, niin toteamme että jokin on poikkeama.

Esimerkiksi on luonnollista, että pohjoisella pallonpuoliskolla on neljä vuodenaikaa: talvi, kevät, kesä ja syksy, jos tämä jostakin syystä muuttuisivat akillisesti ja rytmi muuttuisi, niin voisimme puhua muutoksesta luonnottomana. Toinen hyvä esimerkki luonnollisuudesta olisi todeta, että metsässä ei ole juurikaan ihmisiä verrattuna kaupunkeihin. Kaupungissa on luonnollista, että siellä on paljon ihmisiä, mutta olisi epäluonnollista, jos jossain kaupungissa eläisi vähemmän ihmisiä, kuin viereisissä metsissä. Ihmiselle on luonnollista omistaa kaksi kättä ja kaksi jalkaa, ja jos joku on syntynyt epämuodostuneena ilman kahta jalkaa ja kättä, tai on menettänyt kätensä ja jalkansa, niin voimme puhua luonnottomuudesta. On luonnotonta olla kädetön ja jalaton, koska kyseessä on poikkeama. Kaikki asiat ovat luonnollisia kun niiden oletusarvo on suuri. Asiat jotka poikkeavat normaalista ovat luonnottomia.

Nihilisti ei pyri ymmärtämään sanojen merkitystä dynaamisesti. Jos kyseessä on sana jolla pitäisi kuvata juuri jotain dynaamista ominaisuutta, kuten vaikkapa ihmisten vuorovaikutusta tai arvokäsitteitä nihilisti ei kykene sitä ymmärtämään, vaan määrittää sanoja kuin ne olisi tähtiin kirjoitettuja ja absoluuttisia, jotta hän pystyy argumentoimaan.

Dynamisten ja abstraktien käsitteiden ymmärtäminen ja kuvaaminen ei nihilistin arvomaailmaan sovi, koska hän haluaa lokeroida ihmiset ja yhteiskunnalliset muutokset luonnollisiksi, jotta ihmiset ja yhteiskunnalliset muutokset sopivat hänen arvomaailmaansa, ja tästä syystä pyrkii määrittelemään sanojen merkitystä dualistisiin ääripäihin.

Toinen nihilistisen ajattelun ja logiikan ääripää, vaikka ei kovin yleisessä käytössä, on syyttää asioita luonnottomaksi. Jotkut nihilistit vetoavat, että kaikki luonnossa esiintyvät objektit ja ilmiöt ovat luonnottomia, koska kaikki on sattumaa ja sattuma on aina poikkeus/luonnotonta. Tämä on tosin harvinaisempi nihilistien argumentointi/logiikka, ja sitä näkyy yleensä vain hyvin misantrooppisissa ihmisissä.

Näin nihilistit pyrkivät selittelemään omaa nihilististä väliinpitämättömyyttään yhteiskuntaa ja omaa tulevaisuutta kohtaan. Nihilisti voi julistaa kaiken luonnottomaksi ja vahingoksi, tai julistaa, että kaikki on luonnollista olisi se miten harvinainen poikkeama tahansa. Oli nihilistin tapa argumentoida kumpi tahansa, niin se mikä heitä yhdistää on kykenemöttömyys objektiivisuuten ja tarkastelemaan asiaa eri kantilta.

Nihilisti ei ymmärrä, että termi luonnollisuus on synonyymi tavalliselle, ja tavallisuus määriytyy suhteelisesti. Kun pyrimme määrittämään mikä on luonnollista ympäristössämme ja itsessämme pyrimme määrittelemään sen otannoilla ja vertailulla. Esimerkiksi ydinvoimalat ovat nopeasti levinneet ympäri maailmaa, ja kaikissa korkeatasoisissa yhteiskunnissa sähköntuotanto tulee pääasiallisesti ydinvoimaloista. Tietysti ydinvoiman valjastus voimalaoissa on uusi ilmiö, joka tekee siitä historiallisen poikkeaman. Ydinvoima on luonnollista 2000-luvulla, mutta koko ihmisen argeologisen historian aikana ei todistettavasti ole ollut merkkejä ydinvoimaloista ja korkealaatuisesta sähkö energian käytöstä. Voidaan siis sanoa, että ydinvoimalat ja sähkön käyttö 2000-luvulla on normaalia, mutta on myös totta että historiallisesti sähkö- ja ydintekniikka on epätavallista, ja jopa ihmiselle luonnotonta. Nämä molemmat väitteet pitävät paikkaansa, koska niissä molemmissa on lähtökohtaisesti eri otannat. Nihilisti pyrkii kieltämään, että otantaa voidaan seurata eri ajoilta tai laajemmin.

Nihilisti ei kykene ymmärtämään, että sanoilla saattaa olla eri vertailupohja, tai jossain tapauksissa kieltää kokonaan vertailupohjat, sillä hän pyrkii määrittelemään sanat absoluuttisesti "kaikki tai ei mitään" -ajattelulla. Vertailun ja muuttuvan perspektiivin tarjoaminen on nihilistille myrkkyä.  Nihilisti ei halua ymmärtää, vaan haluaa sanella mielipiteet muille, jotta voi rakentaa turvallisen kaikukammion itselleen ja arvomaailmalleen. Nihilisti väittää kaiken olevan luonnollista tai luonnotonta, koska vain näin hänen maailmankuvansa säilyy ilman säröjä ja ristiriitaisuuksia.

Nihilistien patologinen väärin ymmärrys konseptitason objekteista ja konsepteista

Nihilisti ei ymmärrä, että sanat ovat symboleja, jotka edustavat objekteja ja konsepteja. Objektit ovat tavaroita, asioita ja esineitä, joilla on muoto (tilavuus) ja paikka (koordinaatit). Objektit ovat oikeita asioita, joihin voi koskea. Ihmismielessä esiintyvät konseptit taas ovat asioita, joihin ei voida koskea. Rakkaus, aika, oikeus, jumala, tasa-arvo, jne ovat konsepteja, koska näiden asioiden muotoa ja paikkaa ei voi määrittää. Autot, kissat, koirat, talot ovat objekteja, joiden paikka ja muoto voidaan määrittää. Nihilisti käsittelee konsepteja kuten ne olisivat materiaalisia objekteja, ja tässä kohtaa tapahtuu nihilististä vääristymää.

Ajattelu tapahtuu visuaalisesti ja sisäisellä dialogilla. Sisäinen dialogia käyttää sanoja, ja sanat ovat aina konsepteja, mutta sanat voivat edustaa myös objekteja. Kun puhun jostain tuolista, en välttämättä puhu mistään tietystä tuolista, vaan yleisesti jostain tuolista, joka tarkoittaa että puhun pelkästään konseptistasolla. Konseptimuodossa tuolilla voi olla muota, jota me pyrimme visualisoimaan ja kuvailemaan, mutta sillä ei ole paikkaa ajatustemme ulkopuolella.

Koska kaikki sisäisen dialogian ajatukset tapahtuvat vähintääkin konseptitasolla, on nihilistisen asenteen helppo kaapata sanoja ja pyrkien uudelleen määrittelemään sanoja ja niiden sisäistä arvoa. Käsitellessään realiteetteja nihilisti pyrkii pitämään sanat mahdollisimman abstrakteina, jotta sanojen määritys pysyy pragmaattisena ja tilanteeseen sopivana. Kun konseptit ovat pelkästään pään sisällä, eikä reaalimaailmassa, niin nihilisti voi mielikuvituksensa avulla muokata konepteja ja muokata niiden kautta ymmärtämäänsä maailmaa haluamallaan tavalla. Nihilisti kieltää luonnon, luonnollisuuden, materiaalisen maailman, realiteetit ja elää päänsä sisällä. Hän julistaa absoluuttista tasa-arvoa, tai kaikkien ihmisten arvottomuutta (kaikki tai ei mitään).

Nihilistinen arkkityyppi

Nihilismi patologiana ilmenee yhteiskunnassamme monella eri tavoilla. Yhteiskuntamme perustuu nihilistisiin ideologioihin, kuten kristinuskoon, liberalismiin, humanismiin, anarkismiin, kommunismiin ja egalitaismiin. Näillä nihilistisillä ideologioilla on ollut suuri vaikutus läntiseen maailmaan viimeisen 200-vuoden aikana. Nihilismi ei ole sidoksissa mihinkään suoranaiseen arvoon, uskontoon, pukeutumiseen tai alakulttuuriin, vaan se näkyy kaikkialla ihmisten elämänasenteena, joka pohjautuu hetkellisyyteen, hedonismiin, äärimmäiseen relativiivisuuteen ja narsismiin.

Paras tapa ymmärtää mitä nihilismillä käytännössä tarkoitetaan on tarkastella ilmiötä konkreettisten esimerkkien kautta. Nämä seuraavaksi antamani esimerkit eivät ole lopullinen, tai edes millään tavalla kattava listaus eriävistä nihilistisistä esiintymistä. Tarkoitus on tuoda esiin nihilistisiä ajattelumalleja, joita me saatamme nähdä tai kuulla joka päiväisessä elämässämme ja myös mediassa. Monet saattavat tunnistaa alla esiintyviä persoonallisuuden esimerkkejä. Olemme saattaneet kuulla jonkun argumentoivan oman lihavuutensa, lapsettomuutensa, tai epäedustavan ulkonäkönsä puolesta, jossa usein näemme selkeää nihilististä psykologiaa. Nihilisti yrittää perustella saamattomuuttaan, ja joissain tapauksissa rakentaa saamattomuudestaan hyvettä. Nihilismi yhteiskunnassa on jatkunut pitkään, ja ääriliberaalinen modernismi on tuonut esiin nihilismiä yksilöissä ja kaikissa sosiaalisssa arvoissa ja moraaliopeissa.

Ulkonäöstään epävarma nihilisti kieltää, ettei ulkonäöllä ole mitään objektiivista standardia luonnossa tai sosiaalisessa kanssakäymisessä. Niin sanotusti ruma nihilisti pyrkii kieltämään oman rumuutensa kieltämällä standardisoidun kauneuden. Hän julistaa kauneuden olevan katsojan silmissä, ja pyrkii tällä tavalla kieltämään muiden mielipiteistä arvon. Hän voi jopa sanoa, että kaikki ovat kauniita, ettei rumuutta ole olemassa. Hän voi painottaa sisäistä kauneutta, ja sen merkitystä samalla kun hän pyrkii uudelleen määrittämään kauneuden. Nihilisti ei halua tunnusta muiden jatkuvaa arvostelua, ja siksi nihilisti kuvittelee, että mielipiteillä ei ole sosiaalista arvoa, eikä sosiaalinen arvostelu vaikuta häneen, jos hän vain sulkee silmänsä ja korvansa, ja huutaa muiden yli.

Lihava nihilisti kieltää objektiiviset standardit. Hän uskottelee itselleen ja muille olevansa normaali ja terve. Hän ei ymmärrä, että lihavuus näyttää rumalta, koska evoluutio on muokannut satoja tuhansia vuosia ihmisen tunnistamaan lihavuuden epäterveellisenä. Lihava nihilisti voi kokonaan kieltää lihavuuden terveyshaitat. Lihavuuden esille tuoma rumuus evoluutiollisesti edustaa neuroottista ja epäterveellistä elämää, jonka jokainen ihminen intuitiivisesti tunnistaa. Nihilisti välttelee objektiivisuutta ja itsensä vertaamista muihin. Hän ei halua luoda laihoista ihmisistä yleistä terveellisyys- ja kauneusstandardia, koska kokee jäävänsä sosiaalisesti laihojen ja terveiden jalkoihin. Näin ollen hän ei pyri tervehtymään ja laihtumaan, vaan pyrkii muokkaamaan terveyden ja kauneuden määritystä, jotta hän voi selittää itselleen ja muille olevansa omassa standardissaan korkealla.

Tyhmä ja saamaton nihilisti pyrkii relatiivisuudella selittämään pois omaa saamattomuuttaan ja omaa alhaista älykkyysosamääräänsä. Hän vähättelee ÄO-testejä, koska hänen oma egonsa ei kestä sitä, että hän ei ole uniikki lumihiutale ja vähintään keskivertoihmistä ylempänä. Tyhmä nihilisti pyrkii vähättelemään älykkyysstandardeja, ja argumentoimaan, että on monenlaista älykkyyttä, koska hän haluaa elää siinä toivossa, että hän on jossain asiassa parempi ja älykkäämpi kuin muut. Tyhmä ja saamaton nihilisti on yleensä fyysisesti heikko ja naisellinen. Tämmöinen nihilisti ei ole miehekäs ja vahva, ja jopa halveksii vahvoja, urheilullisia, älykkäitä, ja ihmisiä jotka ovat saavuttaneet jotain elämässään, koska hän automaattisesti olettaa, että hänen pitää olla jossain asiassa parempi kuin muut. Tyhmä ja saamaton nihilisti selitteee itselleen, että on oikeasti älykkyydessään parempi kuin joku lihaksekkaampi ja salilla käyvä lihaksikas korsto, vaikka hänellä ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta urheilullisista ihmisistä ja heidän älykkyydestään. Hän takertuu stereotypiaan, jossa urheilevat ja fyysiset ihmiset olisivat jotenkin tyhmempiä, koska se saa hänet itse tuntemaan olonsa paremmaksi. Taaskaan nihilisti ei pyri kehittymään, tai hyväksymään itseään, vaan hän syyttää ja vähättelee muita, jotta itse voisi larpata parempaa kuin oikeasti on.

Kulttuurinihilisti kieltää taiteen kauneuden ja julistaa miten paskalla täytetty lasipurkki taidemuseon lattialla on yhtä kaunis ja taiteellisesti arvokas, kuin 1800-luvun William Bouguereaun teos Biblis, tai vaikkapa Da Vincin Mona Lisa. Kulttuurinen nihilistit määrittelevät kauneuden arvot relatiivisiksi ja kieltäytyvät vertaamasta kauneutta objektiivisesti. Kulttuurinihilistit tykkäävät väittää, että kulttuurit ovat relatiivisia ja tasa-arvoisia. Näin ollen länsimainen liberalismi ja lähi-idän ääri-islami ovat kulttuurirelativistin silmissä samanvertaisia. Hän kieltäytyy näkemästä sosiaalisten arvojen eriarvoisuutta, tai niiden edustavaa eriävää standardisointia. Hän kieltäytyy näkemästä arkkitehtuurin, kulttuurihistorian, lääketieteen, tieteen, sosiaalisen infrustruktuurin eroja eri kulttuurien ja sivilisaatioiden välillä, ja antamasta näille saavutuksille arvoa. Yleensä tätä kulttuurirelatiivista mielentilaa ylläpidetään, koska halutaan patologisesti nähdä eri kansakunnat samanarvoisina, koska nihilistinen egalitaristinen maailmankatsomus ohjaa ihmistä ja hänen kynnystä käsitellä realiteetteja ja ympäröivää maailmaa.

Lapseton nihilisti pyrkii vähättelemään lapsia ja ihannoimaan omaa lapsettomuuttaan. Lapsettomat nihilistit vetoavat maailman ylipopuloitumiseen, tai yrittävät paikata omaa hoivaamisviettiään lemmikkieläimillä ja maailmanparantamisella. Yleensä nämä ihmiset ovat seksuaalisesti turhautuneita, tai sosiaalisesti kykenemättömiä toimimaan ja ylläpitämään ihmissuhteita. Koska he ovat parisuhdemarkkinoilla ja lapsenteossa saamattomia, niin he yrittävät rakentaa jotain moraalista korkeampaa tekosyytä sille, että eivät ole saaneet lapsia.

Nihilistinen pervo pyrkii rationalisoimaan omaa seksuaalista käyttäytymistään erillaisilla sanaleikeillä ja liberaalisella argumenteilla, mutta ei koskaan vertaa itseään muihin. Hän pyrkii julistamaan omaa seksuaalisuutta "luonnollisena" ja tarpeen tullen määrittelemään muut luonnottomiksi. Nihilismin ja liberaalisen seksuaalisen vallankumouksen myötä pervoja on tullut räjähdysmäisesti lisää. Pornoteollisuus on luonut ja muokannut seksuaalista käyttäytymistä ja normalisoinut monia aikaisemmin epänormaalina pidettyä seksuaalisiasuuntauksia. Nihilistiset pervot pyrkivät selittelemään pois omaa perversiotaan, julistamalla sen normaaliksi, tai toteamalla, että jokaisen pervoilu on jokaisen oma asia.

Nihilistinen transseksuaali kuvittelee, että amputoimalla sukupuolielimensä ja larppaamalla naista, hänestä tulee oikea nainen. Hän käsittelee naisellisuutta ja miehisyyttä täysin konseptitasolla, eikä halua oman patologiansa takia käsitellä sukupuolia biologisesti ja rationaalisesti. Hän ei ymmärrä, että naisen ja miehen sukupuoliarvo tulee heidän kyvykkyydestä toimia sukupuoliroolinsa mukaisesti. Miehen kromosomit eivät vaihdu, eikä hän ole kykenevä lisääntymään, vaikka hän olisi vaihtanut sukupuoltaan sukupuolenvaihdosleikkauksella.

Transseksuaali on omassa mielessään rakentanut uutta identiteetti-ideaalia, joka sattuu olemaan naisellisen sukupuoli-identiteettiä. Yhtälailla masentuneen dysforiasta kärsivän identiteettihäirö voi fiksoitua kohti eläinidentiteettiä tai jotain muuta identiteettiä kohtaan. Toisin sanoen transeksuaalin dysforia on muuttunut sukupuoli-identiteetin dysmorfiseksi ruumiinkuvahäiriöksi. Transeksuaali vihaa itseään, eikä ole kykenevä näkemään itseään seksuaalisesti maskuliinisena osapuolena, ja ihannoi tästä syystä toista sukupuolta. Homot ja transseksuaalit eivät ole tyytyväisiä omaan miehisyyteensä, ja kokevat puuteellisuutta suhteessa muihin miehiin. He kokevat etteivät he kykene miehiseen kilpailuun tai miehistymään, josta he kokevat syyllisyyttä ja häpeää. He kuvittelevat, että vihaamalla omaa sukupuoltaan, ja omaamalla vastakkaisen sukupuolen sosiaaliset ja seksuaaliset roolit hänestä tulisi onnellinen ja hyväksytty. Usein tämä huomionhakuinen teko ei tuo hyväksyntää tai onnellisuutta transseksuaalille, tai homolle, jonka seurauksena itsemurhat sukupuolenvaihdosleikkauksia tehneillä on suuret.

Nihilismi äärimmäisyyksissään johtaa luonnon ja todellisuuden kieltämiseen. Tämä patologia alkaa konseptien ja sanojen pyörittelystä, jota ohjaa omien mieltymysten, pelkojen, katumuksien, häpeän ja vihan selittelyyn. Nihilisti pyrkii rakentamaan uutta maailmaa määrittelemällä ja vääntelemällä abstrakteja käsitteitä, kun nihilistin tunteet ohjaavat rationaalista ajattelua, ja ego ei kestä todellisuutta.

Nihilisti pyrkii kieltämään arvot kieltämällä kokonaan arvohierarkian. Nihilisti vetoaa subjektiivisuuteen ja pyrkii kieltämään luonnon ja siinä esiintyvät objektiivisesti tarkkailtavat standardit, koska hänen oma heikko egonsa ei ketä sitä, että hän ei ole maailman keskipiste, äidin pikku kullan nuppu ja uniikki lumihiutale. Nihilisti kieltää,  kun objektiivisuus ei ole hänelle suopea.

Kristinuskon nihilismi ja Nietzsche

Friedrick Nietzsche oli syntynyt kristilliseen perheeseen. Hänen isänsä oli tunnettu pastori, ja niinpä Nietzschestä oltiin kasvatettamassa pastoria, mutta hänen älyllinen uteliaisuutensa sai hänet kuitenkin nuorena kyseenalaistamaan kristinuskoa, ja siirtymään ajatuksissaan tarkastelemaan maailmaa kristillisen ajattelun ja arvomaailman ulkopuolelta. Hän hyvin nuorena innostui muinaisesta kreikkalaisesta filosofiasta, mytologiasta ja helleenisestä kulttuurista, jota hän herkeämättä luki ja tutki.

Friedrick Nietzsche innostui Arthur Schopenhauerin kirjoituksista, sekä argumenteista kristinuskoa vastaan. Nietzsche ei kuitenkaan hyväksynyt sokeasti Schopenhauerin kritiikkiä valmiina ja lopullisena tulkintana. Nietzsche näki Schopenhauerin läpi ja huomioi, että hänen moraalinen arvomaailma tuli kristinuskosta, vaikka Schopenhauer vakuutti kirjoituksissaan itselleen ja muille kieltävänsä kristinuskon. Nietzsche tunnisti oikein, että kristinuskolla oli syvemmät juuret eurooppalaiseen yhteiskuntaan, puhuttuun kieleen ja ajatteluun, jotka hallitsivat myös eurooppalaisten moraalista arvomaailmaa ja ajattelua, kuten se oli hallinnut Schopenhaueria.

Friedrick Nietzsche näki Schopenhauerin liberaalisen pessimismin vain judeokristillisen moraalijärjestelmän jatkeena. Nietzsche huomioi eroavaisuuksia kristillisyyden ja muinaisen helleenisyyden väliltä. Hän johdonmukaisesti huomioi helleenisen pakanallisuuden perustuvan elämän ja luonnon hyväksymiseen riippumatta siitä toiko elämä mukanaan vastoinkäymisiä vai onnellisuutta, kun taas kristinuskossa hän huomioi alistuvaa ajattelua, joka kielsi elämän ja luonnon vastoinkäymisineen ja sisäisti ne lähtökohtaisesti perisynnin rangaistuksena. Kristinuskossa hyväksyttiin kärsimys, jotta saatiin taivaspaikka.

Kristinuskossa jumala loi maailman ja oli ohjaamassa ihmisiä, ja näin ollen jumala oli heidän tekojensa takana. Jumala näin poisti ihmisiltä moraalisen vastuun omista teoistaan.

 Helleenisyydessä jumalat olivat inhimillisiä, joita rajoittivat maailma ja tragediat, mutta heidän inhimillisyydessään ja kyvyssä kestää tragedioita he olivat muita ihmisiä korkeammalla. Helleeniset jumaltarinat olivat opettavia tarinoita siitä miten vastoinkäymisistä ylitsepäästiin, kun taas kristillinen opetus opetti ihmisiä alistumaan ja hyväksymään kohtalonsa.

Helleenisyydessä jumaltarinoilla oli opettava ja esimerkillinen tehtävä, kun taas kristinuskossa jumala oli tekosyy kaikkeen. Kristinuskossa jumala loi kohtalon, kun taas helleenisissä tarinoissa tarinat kertoivat ja ohjastivat sankareita oman kohtalon kohtaamiseen. Helleenisessä pakanallisuudessa tunnustettiin luonnon entropia, evolutiivinen selviytymiskamppailu ja tahdonvoima, kun taas kristinusko perustui dualistiseen hyvän ja pahan moralisointiin. 

Kristinusko kielsi maanpäällisen elämän pahana ja toivottomana, jossa syntejä katumalla ja jeesukseen uskomalla päästäisiin taivaaseen, ja pakoon maanpäällistä kurjuutta. Nietzsche näki kristinuskon elämää pakoilevana ja jopa elämää kieltävänä uskontona, jossa palkintona ja päämääränä on taivas. Helleenisessä pakanallisuudessa elämän eläminen ja vastoinkäymisten ylittäminen oli päämäärällinen tavoite.

Hänen mukaan helleeninen pakanallisuus oli filosofisesti ja arvomaailmallisesti elämää palvova arvomaailma, jossa ei kristinuskon tavoin oltu kielletty vastoinkäymisiä ja tragediaa, vaan elettiin elämää vastoinkäymiset hyväksyen, mutta niistä vahvistuen ja niistä oppien.

 Nietzsche sai hellenismistä idean sanoa, "se mikä ei tapa, se vahvistaa", ja "will to power"-ajattelun. Nietzschen mielestä elämän tragediat ja vastoinkäymiset olivat asioita, joista me voimme oppia ja kasvaa.

Friedrick Nietzsche kutsui tätä kristinuskon elämää ja luonnon kieltävää moraalia ja arvomaailmaa nihilismiksi. Sen pessimistisen nihilismin, jonka hän näki Schopenhauerissa ja hänen kirjoituksissaan hän näki vain kasvavana ilmiönä, joka johtaisi aikanaan kristinuskon kaatumisen ja läntisen maailman sekularisoitumiseen. Sekularisoituminen johtaisi massiiviseen nihilismiin, jossa yhteiskunnallisia ja sosiaalisia arvoja ei enää tunnusteta, koska ne virheellisesti assosioidaan lähtökohtasesti kristinuskoon. Nietzsche ennusti, että arvojen kieltäminen vapauttaa ihmisen vastuusta ja velvollisuuksista. Ihmiset eivät enää halua ylläpitää yhteisiä yhteiskunnallisia moraalisia arvoja, koska yhteiskunnallinen vastuunkanto ja velvollisuudet nähtäisiin kristillisenä moraalijärjestelmänä. Kaikki moraaliset argumentit pystyttiin leimaamaan "kristilliseksi moraaliksi", eikä niitä leimaamisen jälkeen tarvitse noteerata.

Hän huomioi, että humanismi, liberalismi, egalitarismi ja kaikki valistuksen ajan arvot olivat iroonisesti peräisin kristinuskosta, ja näin ollen samaa judeokristillistä nihilismiä. Nietzche kritisoi valistuksen ajan arvoja ihan samalla tavalla kuin kristinuskon arvoja, mutta yritti tuoda omaa arvomaailmaa vaihtoehdoksi judeokristillisen arvomaailman rinnalle.

Nietzsche kirjoituksissaan käsitteli ihmisen muuttuvaa moraalia, arvoja ja elämänasenteita. Nietzsche käsitteli nihilismiä kriittisesti ja määritti nihilismin patologiaksi. Hän oli erittäin kriittinen nihilismiä kohtaan, mutta myös osittain argumentoi nihilimin puolesta toivoessaan nihilistisen asenteen tuhoavan kristillisen ja liberaalisen moraalin, sillä hän näki kristillisen moraalirakenteen luontoa, eli evolutiivista kamppailua kieltävänä ja korkeamman artistokraattisen ihmisen ja täten myös yhteiskunnan luomista rajoittavana arvomaailmana.

Nietzchen mukaan nihilismi ei ollut pelkkä pessimistinen näkemys maailman arvottomuudesta, vaan psykologinen asenne, joka johtui kristillisen maailmankatsomuksen kaatumisesta, ja siitä johtuvasta maailmankatsomuksellisesta tyhjiöstä, joka johti toivon katoamiseen. Tämä kaikki lopulta esiintyy yksilön patologisena mielentilana, ja haluna kieltää kaikki kristillisen yhteiskunnan yhteydessä esiintyneet arvot, koska ne nähdään alkuperältään kristillisenä. Todellisuudessa monet yhteiskunnalliset arvot ovat pakanallisia ja vanhempia kuin kristinusko. Todellisuudessa monet "kristityksi" nimetyt arvot ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiä, mutta koska nihilismi leimaa kaiken kristilliseksi, jotta se voi syrjiä ja syrjäyttää, niin koko läntinen yhteiskunta tulee turmioon.

Nihilismi patologisena ilmiönä syrjäyttää nämä kristilliseksi leimatut arvot, koska ihmisen luonto haluaa irtaantua yhteiskunnallisista rajoitteistaan, ja vapautta primitiivisen hedonismin. Hyvän olon tavoitteluja ja himo ovat paljon syvemmälle ihmisen primitiivisessä psyykkeessä, joten se Nietzschen mielestä tulee kumoamaan kaikki yhteiskunnalliset arvot ja järjestykset, jos se päästetään yhteiskunnallisesti valloilleen.

Friedrick Nietzche kutsui itseään nihilistiksi, jotta hän voisi leikkisästi negatioida judeokristillisen ja liberaalisen elämää kieltävän nihilismin omalla nihilismillään. Tästä Nietzschen julistuksesta on tullut monelle väärinkäsitys, että Nietzsche olisi ollut "nihilisti" siinä samassa patologisessa merkityksessä, jota hän kuvasi patologiana. Hän ei pitänyt nihilismiä itsessään ideologiana, tai positiivisena asiana, vaan todellisuudessa Nietzsche oli liberaalista ja kristillistä nihilismiä vastaan.

Liberalismin nihilistinen patologia

Valistuksen aika syrjäytti kristinuskon, jonka raunioista esiin nousi liberaali sekulaarinen arvomaailma. Ihmisen eläimellistä mielihyvää tavoittelevaa luontoa ei enää rajoittanut kristillinen moraali, tai argumentit Jumalan auktoriteetista. Moni asia ja näkemys on muuttunut yhteiskunnassamme tuon jälkeen, mutta moraalirakenne ja yleiset psykologiset taipumukset ihmissä pysyivät suhteellisen samanlaisina. Maailma näennäisesti sekularisoitui, mutta judeokristilliset moraaliarvot jäivät elämään humanismissa, liberalismissa ja egalitarismissa.

Ajatukset yhdestä ihmisyydestä (humanismista) yhden Jumalan alla muuttuivat vain ajatukseksi yhdestä ihmisyydestä.
Ajatukset ihmisten sielujen tasa-arvoisesta tuomitsemisesta Jumalan silmien alla muuttuivat ajatukseksi tasa-arvosta valtion lainvalvonnan alla.
Ajatukset ihmisten sielujen yksilöllisyydestä jumalan tuomitsevien silmien alla muuttuivat yksilön omaan moraaliseen tuomitsemiseen, jossa yksilö itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin.

Näin alkunsa saaneet ajatukset yksilöiden yhdestä ihmisyydestä, tasa-arvosta ja individualismista jäivät elämään. Ne eivät menneet pois valistuksen ajan mukana, vaan ne muokattiin sekulaariseen muotoon. Ihmisyys ja valtio tulivat paikkaamaan jumalaa sekulaarisessa humanistisessa liberalismissa, jossa isoveli valvoo ihmisiä ajattelemassa tuon moraalisen zeitgeistin sisällä.

Vaikka moni modernisti ja itseään ateistiksi siteeraava "skeptikko" tykkää haukkua teologista ja monarkististista aikakautta, ja iloita sen katoamisesta, niin silti nuo samat modernistiset ihmiset uskovat ja käyttäytyvät yhtä auktoritaarisesti ja uskonnollisesti omien dogmaattisten uskomustensa kanssa.

Liberalistinen humanismi ei moraaliselta arvorakenteeltaan eroa kristinuskosta millään muulla tavalla kuin memeettiseltä ulkonäöltään, ja tuon memetiikan kautta tunnustettavalta auktoriteeteiltaan. Auktoriteettina modernistisessa liberalismissa ei enää toimi papit, kirkko ja monarkia, vaan julkisuuden henkilöt, media ja valtio. Usko auktoritaarisiin hahmoihin ja konsepteihin on vahvimmillaan kuin koskaan. Kristilliset arvot ja ajattelu ei kadonnut liberalismin myötä, koska tietyt nihilistiset meemit ja ajattelurakenteet olivat liian houkuttelevia ja turvaa antavia yhteiskunnan kaikkein heikoimmille ja tietysti niille valtaapitäville, jotka ovat hyötyneet heikkomielisten uskosta velvollisuusetiikkaan ja sitä hyödyntäviin nihilistisiin meemeihin.

Liberalismin vetovoima ja samalla sen edustama arvomaailma tulee aina pohjautumaan enemmistön, sekä yhteiskunnan heikompien ja arvottomien asettamaan standardiin. He haluavat kateudessaan kokea sosiaalista arvoa, ja tasa-arvo -mantraan uskominen viettelee heidät. He kuitenkin ymmärtävä sisimmässään, etteivät he ole tasa-arvoisessa asemassa, joka saa heidät dissonanssimaiseen henkiseen voimisteluun argumentaatiovirheiden ja loogisten vinoumien kanssa. Kun joku saarnamies tai ovimyyntikauppias kertoo tasa-arvon ilosanomaa, niin sosiaalisesti alemmassa yhteiskuntaluokassa tarttuvat syöttiin, koska he haluavat uskoa. Usko onkin se mikä heille riittää. Ei tarvitse oikeasti muuttua ja pyrkiä kipuamaan yhteiskunnallisesti, kun voi vain uskoa. Tuossa vaiheessa yksilön arvo ei enää tule suoriutumisesta ja kehittymisenä yhteiskunnan standardien mukaan, vaan sosiaalinen arvo tulee yhteiskunnallisen standardin uudelleen asettelusta, eli arvojen linjoittamisesta tasa-arvoon/keskinkertaisuuteen.

Nihilisti henkilönä omaa psykologisen rakenteen, joka ohjaa häntä nihilistiseen ajatteluun. Tämä ajattelu saa nihilistin valitsemaan omat realiteetit. Nämä nihilistiset rakenteet ja realiteetit tulevat meemeistä ja sanonnoista, joita median kulttuuriset tuottajat tuottava. Valtamedia tuottaa sisältöä, joka on hyvin vahvasti liberalistista, egalitaristista ja humanistista. Harvoin länsimaiden mediassa noita kolmea -ismiä kritisoidaan ja kyseenalaistetaan. Tämä taas johtaa demokraattisessa yhteiskunnassa noiden moraalisten arvomeemien yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Yksilötasolla nihilisti iroonisesti kieltää valtahierarkian, sekä sosiaalisen ja esteettisen hierarkian, tai ylipäätään minkä tahansa hierarkian josta hän ei henkilökohtaisesti pidä ja ammentaa viihdykettä, joka stimuloi häntä positiivisesti. Mitä tahansa valtahierarkian muutoksia ja suhteita voidaan perustella vetoamalla valistusajan arvoihin, ja nihilisti uskoo sen sokeasti huomaamatta ironiaa.

Nihilismi -käsitteen merkitys on pitkän akateemisen vääristelyn ja uusien muuttuvien kulttuuristen ilmiöiden kautta muuttanut merkitystään omaan historialliseen aikakauteen ja sosiaaliseen tilanteeseen yhteensopivaksi. Näin ollen termin merkitys on savettunut tarkoittamaan ideologiaa, joka perustuu "arvojen kieltämiseen". Tämä arvojen kieltäminen tarkoittaa nyky-yhteiskunnassa antisosiaalista yhteiskunnan ulkopuolella elävää rock musiikkia kuuntelevaa angstista nuorta, joka vihaa isää ja äitiä, koska laittavat lapsen tekemään kotiläksyjä. Tämä suorastaan koominen stereotypia misantrooppisesta angstaavasta nuoresta on toiminut erittäin onnistuneesti vähättelemään nihilismin todellista merkitystä, joka on jokaisessa ihmisessä läsnä oleva taipumus vääristellä totuutta, koska totuus ahdistaa ja on meille epämieluisaa.

Nihilismi on patologinen asenne elämää ja luontoa kohtaan, jossa ihminen kieltää jokaiset elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja onnettomuudet, koska todellisuuden kohtaaminen ahdistaa ja on epämieluisaa. Nihilismi on objektiivisuuden, totuuden ja todellisuuden kieltämistä omana itsenäisenä arvona. Objektiivisuutta, rehellisyyttä ja totuutta ei nähdä enää moraalisena itseisarvona, vaan objektiivisuus, rehellisyys ja totuuden etsiminen saavat väistyä muiden valistuksen ajan moraalirakenteiden alta. Nykyfilosofia on jakaantunut kahteen pääsuuntaa: romantisoimiseen ja kritisoimiseen. Ymmärtäminen ja todellisuuden tunnistaminen ei enää filosofiassa ole vahvasti edustettuna. Tämä ennen kaikkea näkyy mediassa ja sitä kautta kansalaisten asenteissa.

Jos kuitenkin tarkastelemme nihilismin nykyistä sanakirjamääritettä, joka tarkoittaa "arvojen kieltämistä", niin huomaamme, että se ei todellakaan anna kuvaa siitä mitä nihilismi oikeasti tarkoittaa. Tämä nykysanakirjan määrite on hyvin epämääräinen. Sanan merkitys on kulttuurisesti muuttunut ja ottanut uuden kulttuurisen ulkonäön, jossa nihilismi nähdään itsenäisenä ideologiana, eikä patologisena tahtona kieltää sitä mikä objektiivisesti todistettavissa, tai mikä on kaikille muille ilmiselvää. Nihilismi psykologisena ilmiönä määritellään kognitiiviseksi dissonanssiksi, jossa ihminen argumentoi subjektiivisuudella kaikkea ja kieltää objektiivisuuden rationaalisena tavoitteena ymmärtää ympäröivää maailmaa. Nihilismiä ei historiallisesti ole nähty ideologiana, kuten se nykyisessä kulttuurisessa ilmapiirissä esiintyy. Nihilismillä on 1800-luvulla tarkoitettu patologista asennetta elämää ja todellisuutta kohtaan.

Nihilismi tarkoittaa yleistä psykologista mielentilaa, jossa ihminen haluaa kieltää luonnollisia arvoja kuten vaikkapa sosiaalista hierarkiaa, jatkuvaa luonnonvalintaa ja sitä kautta kamppailua, omaa geneettistä perimää, eli omia ja muiden geneettisiä ominaisuuksia, joihin itse ei voi vaikuttaa. Nihilisti vihaa voimattomuuden tunnetta, joka kumpuaa asioista mihin hän ei itse voi vaikuttaa. Siksi nihilistit tuudittuvat ajatuksiin, jossa kaikki ovat voittajia ja kukaan ei ole häviäjä, ja että jos hän alkaa kutsumaan Liisaa Timoksi, niin "Timo" olisi poika.

Nihilismi näin ollen pohjustaa monta nyky-yhteiskunnassa kiertävää dogmaa ja ajatusta, joista tasa-arvo, yksilöllisyys, ihmisyys ja vaikkapa sukupuolineutraalisuus ovat varmasti kaikkein yleisimmin tunnistettavissa nihilismiksi.

Nihilistinen patologiaan kuuluu dissonanssin rinnalla myös kiehtova hedonismi, joka kumpuaa ihmisen tarpeentyydytysmekaniikasta, egosta ja sitä kautta halusta vapautua sosiaalisesta paineesta. Nihilismi kiehtoo, koska se tarjoaa yksinkertaisen vastauksen monimutkaiseen ongelmaan, ja koska se tarjoaa vapautusta koetusta ahdistuksesta.

Nyky-yhteiskuntamme on nihilistinen, sillä monet ajatukset normaalista ihmisluonteesta nähdään moraalittomina, pahoina asioina, joita meidän ihmisten pitäisi pystyä ylittämään, kieltämään tai kokonaan unohtamaan. Tuommoisia ajatuksia ovat rasismi, seksismi, syrjintä, pelko, viha, tai "vääränlainen" ylpeys. Liberalismi nihilistisenä ajattelurakenteena määrittää ihmismielessä olevan vääränlaisia tunteita ja ajatuksia. Ihmisille luontaiset taipumukset sisäryhmä ajatteluun nähdään sekulaarisena syntinä, joka pitää kitkeä ihmisestä. Nihilismi tästä syystä on luonnon ja luonnollisuuden kieltämistä. Ihmisen psykologiset ominaisuudet nähdään lähtökohtaisesti pahana ja moraalittomana, koska ne ovat ristiriidassa teennäisen liberalistisen arvomaailman kanssa. Samalla tavalla kristinusko pyrki kitkemään ihmisestä luonnollisuuden pois.

Sosiaalinen ohjelmointi: Meemit

Psykologinen operaation tai niin sanotun sosiaalisen ohjelmoinnin päätehtävä on muokata kohderyhmän ajatuksia, arvomaailmaa ja moraalirakennetta. Sosiaalinen ohjelmointi tapahtuu ehdollistamisen kautta. Halutut ajatukset tai reaktiot saavutetaan levittämällä propagandaa, joista paras tapa levittää sanomaa on meemitys.

Meemit ovat kulttuurillisia leviäviä symboleja, mielikuvia tai ajatuksia. Ihminen ajattelee päänsisäisellä puhedialogialla, jonka takia dialogia ja moraalinen pohdiskelu on hyvä tapa muokata ajatuksia ja arvoja. Kaikki puhekielen sanat ovat symbooleja  ja näin ollen omaavat memeettisen rakenteen. Tämän memeettisen rakenteen takia sanojen ja lauseiden merkitykset, sekä visualisointi eivät ole yhdentekevää, vaan niitä voidaan muokata ja uudelleen määrittää ihmisen ajattelua.

Meemetiikalla on vaikutus ihmisen ajatteluun ja arvoihin. Memetiikalla ohjataan ihmisen ymmärrystä itsestään ja muusta maailmasta. Ihmisen psykologia rakentuu memetiikan ympärille, koska ihminen rakentaa ajatteluaan sanoille, visuaalisoinneille ja sitä kautta egon tuottamalle idealisoidulle mielikuville.

Ihmisen identiteetti, moraalikäsitykset ja käsitykset sosiaalisesta hierarkiasta/vuorovaikutuksesta rakentuvat yhtälailla memetiikan ympärille. Meemit rakentavat ja muokkaavat sosiaalista ilmapiiriä ja tätä kautta ajatteluamme, jonka takia psykologisessa operaatiossa memetiikka on tärkeässä roolissa.

Psykologisesti meemit toimivat yksilössä vahvistusvinouman kautta, jossa yksilöön iskoutunut memetiikkaa muistuttaa häntä aina meemistä hänen nähdessään jotain meemiin liittyviä asioita ja ilmiöitä. Tästä syystä memetiikalla voidaan luoda itsensä toteuttuvia ennusteita ja stereotypioita, koska ihmiset alkavat etsimään ja suuntautumaan memeettisesti ennustettavia asioita ja stereotypioita kohti.

Tätä ilmiötä kutsutaan "meemimagiaksi", jossa yksilö tai ryhmä alkaa keskittymään ja tulkitsemaan ympäristöään memeettisen maailmansa kautta. Suurista memeettisistä rakenteista rakentuu maailmankatsomuksia eli ideologioita. Kaikki ideologiat ja uskonnot rakentuvat memetiikasta. 

Meemejä voidaan levittää kuvan, videon, äänityksen, sanontojen tai lausahduksien, sekä visuaalisten symboolien kautta, joissa on jotain assosiaatioita jo olemassa olevaan kulttuuriseen ilmapiiriin. Sosiaalinen ohjelmointi ja psykologiset operaatiot perustuvat juurikin tahdottujen ajatusten meemittämiseen, eli meemien rakentamiseen ja niiden jakamiseen, jolla pyritään muokkaamaan kulttuurista ilmapiiriä ja kohderyhmän ymmärrystä itsestään ja ympäristöstään.

Kuvat, videot, äänitykset, sekä sosiaalisesti leviävät sanonnat ja lausahdukset eroavat vaikutuksiltaan ja levittämismetodeiltaan, jonka rajoittaa meemejä rakenteellisesti. Näin ollen viestintävälineet määrittävät meemien rakennetta. Meemin iskostaminen ja leviytyminen riippuu täysin levitysmahdollisuuksista (1),  kulttuurisesta pohjasta (2) ja meemin viestillisestä sisällöstä ja rakenteesta (3).

Levitysmetodi (1) on tapa miten meemiä levitetään markkinoitavalle yleisölle, jonka tarkoituksena on herättää kiinnostusta kohdeyleisössä. Huono markkinointi metodi on passiivinen ja näin ollen jättää kuluttajalle mahdollisuuden olla huomioimatta markkinointia. Tähän kategoriaan kuuluu julisteet, töhrityt seinämaalaukset, tarrat, jne. Passiivissa levitysmetodeissa kohdeyleisö voi kävellä ohi epähuomiossa ja olla huomioimatta viestiä.

Hyvä levitysmetodi on interaktiivinen kohderyhmän kanssa ja vaatii sosiaalista sitoutumista ja näin ollen viestin sisällön pohdintaa. Hyvät levitysmetodeihin kuuluvat propagoivat ihmiset, videot ja äänitykset. Hyvin strategisesti asetetut maalaukset, kuvat ja tarrat, jotka vaikeuttavat ihmisten jokapäiväistä rutiinia ovat myös hyvä tapa levittää viestiä. Ihmiset elävät elämäänsä rutiinien kautta, jolloin häiriköimällä sopivalla tavalla tuota jokapäiväistä rutiinia saadaan ihmisen mielenkiinto kohdistettua viestiin. Siispä hyvä levitysmetodi kaappaa kohteen huomion ja iskostaa ajattelurakenteita, jotka jäävät kytemään kohteeseen tai herättävät kohteessa jo valmiiksi istutettuja memeettisiä mielikuvia ja ihanteita.

Tarkoituksena meemien levittämisessä on pystyä kaappaamaan katsojan huomio, mutta niin ettei kohderyhmä ärsyynny ja koe vastenmielisyyttä ja jopa vihaa viestiä ja viestin tekijöitä kohtaan (ellei tuo ole haluttu lopputulos). Esimerkiksi tien sulkeminen asettamalla bänderi tielle ja huutamalla iskulauseita pysähtyneille autoille on erittäin huono tapa saada positiivista reaktiota pysähtyneistä autoilijoista, kun taas jakamalla ohikulkeville ihmisille ilmaisia pinssejä, kyniä, karkkia, joiden kylkeen on printattu memeettinen sanoma on paljon parempi tapa luoda positiivista kuvaa mainostetulle asialle. Näin ollen levittämismetodi pitäisi tuntua kohderyhmässä henkilökohtaisena ja positiivisena asiana. Iso, räikeä ja äänekäs, ja mieluinen viesti ei välttämättä ole hyvä levitysmetodi, vaikka se kaappaisi kohteen huomion. Viestin pitäisi kohteen kannalta tuntua siltä, että se olisi henkilökohtaisesti räätälöity hänelle ja tuottaa positiivista mielihyvää.

Jokainen onnistunut meemi vaatii kulttuurisen pohjan (2), ja paljon aikaa vaikuttaa kohdeväestöön. Mitään uutta asiaa ei heti hyväksytä, jos se sotii pohjalla esiintyvän kulttuurisen arvomaailmapohjan kanssa. Jos sosiaalista ilmapiiriä halutaan muokata radikaalisti, niin silloin se vaatii ennen kaikkea aikaa muutoksen totuttautumiseen ja koukuttavan rakenteen, joka vetoaa kohderyhmään. Siksi mitään kulttuurista kovin poikkeavaa ei voi suoraan meemittää, vaan se vaatii alkuun pohjustavaa työtä, aikaa levitä ja sisäistää kohderymässä.

Täysin uusien meemien rakentaminen vaatii uuden memeettisen rakenteen luomista. Tämä on hankalaa ja aikaa vievä prosessi, jonka takia parhaiten leviävät meemit rakentuvat jo valmiiseen yhteiskunnalliseen arvomaailmapohjaan. Psykologiseen operaatioon kuuluu oikean kulttuurisen ilmapiirin henkinen valmistaminen ennen kuin meemien levittäminen voi todenteolla alkaa.

Yleensä psykologiset operaatiot toteuttaa jo pitkään valtaa pitäneet poliittiset tahot, joilla on jo pitkä historia propagandan ja oman memeettisen maailmankuvan luomisesta. Tämän takia heille memetiikka on helpompaa ja yksinkertaisempaa eivätkä tarvitse sen suurempia valmistavia toimenpiteitä. Kohderyhmä tietää jo pienillä ja hatarilla viittauksila mistä puhutaan, ettei kohderyhmää tarvitsee joka kerta erikseen nostaa asian päälle. Jos haluttu viesti poikkeaa liikaa hallitsevasta hegemoniasta, niin se vaatii pohjustavaa työtä. Tietysti meemejä käytetään yhtälailla pohjustavassa työssä, kuin tahdotussa lopullisessa projektissa.

Meemi toimii ja leviää jos se vetoaa yhtäaikaa kohteen logiikkaan ja tunteisiin. Siksi meemin viestillinen rakenne (3) on tärkeä osa koukuttavaa ja hyvin leviävää meemiä. Sosiaalisessa ilmapiirissä meemin pitää olla joko moraalisen ilmapiirin kanssa samaa mieltä tai neutraali. Muussa tapauksessa meemin käyttäminen on sosiaalinen itsemurha ja herättää negatiivisia vastareaktioita muissa ihmisissä. Siksi viestin moraalinen rakenne on tärkeässä osassa memeettisen viestin luonnissa.

Esimerkiksi jos meemeettinen viesti tuo esiin logiikkaa tai faktoja, jotka sattuvat olemaan ristiriidassa sosiaalisen moraali-ilmapiirin kanssa, niin kaikki muut viestin vastaanottaneet osapuolet pyrkivät välttelemään viestiä ja viestittäjää, tai sitten pyrkivät vastaviestittämään halveksuntaa ja esittämään moraalipaniikkia viestiä tai viestittäjää vastaan. Hyvä meemi pyrkii leviämään mahdollisimman laajalle ja näin ollen meemin pitää edes jollain tasolla olla samassa linjassa hallitsevan moraalisen hegemonian kanssa tai edes moraalisesti neutraali suhteessa muuhun yhteiskuntaan.

Rakenteellisesti ja viestillisesti meemit eivät voi olla kovinkaan monimutkaisia, koska liika monimutkaisuus on markkinoitavan yleisön kannalta raskasta. Jos meemin sisäistäminen vaatii kirjan läpilukua tai puolentoista tunnin luennon kuuntelemista, niin kyseessä ei ole meemi. Kirjallisuuden, dokumentaatioiden ja tahdottujen suurten mielikuvakokonaisuuksien levittäminen memetiikan kannalta kuuluu memetiikan pohjustavaan levitykseen. Memetiikka pyrkii ammentamaan tuosta pohjustavasta mielikuvakokonaisuudesta yksittäisiä, yksinkertaisia ja itsenäisiä ajatuksia, mielikuvia ja stereotypioita, joita voidaan levittää helposti.

Toimivat meemit ovat yksinkertaisia ja omaavat jonkun koukuttavan ominaisuuden. Koukuttava ominaisuuden pitää olla jotain mielihyvää laukaiseva asia. Ihmisen egoon vetoavat mielikuvat ovat koukuttavia mielihyvää laukaisevia asioita. Yksinkertaisesti ajatukset jotka tuottavat kohteessa positiivisia tunteita, kuten ajatus siitä, että hän olisi muihin verrattuna erityisempi, muita parempi, älykkäämpi, viisaampi, vahvempi, kauniinpi, seksikkäämpi, rikkaampi, moraalisempi, tai että hän tietää salaisuuksia joita muut eivät tiedä tuottavat kohteessa mielihyvää ja tästä syystä meemit jotka vetoavat näihin mielikuviin leviävät helposti. Kohde haluaa kuulla omaa erinomaisuuttaan ja tästä syystä meemit, jotka on räätälöity niin, että ne samanaikaisesti pystyvät sisäistämään levittäjän ja kohteen erinomaisuutta johtavat meemin suuren levikkiin. Sillä kohteesta tulee levittäjä, kun hän kokee meemin levittämisen antavan hänelle noita äsken listaamiani atribuutteja.

Meemit rakenteltaan aina sisäistävät yleistyksiä ja stereotypioita. Stereotypiat perustuvat aina psykologisella tasolla memetiikkaan, jossa yksilö pyrkii luomaan positiivista tai negatiivista kuvaa tahdotusta kohderyhmästä. Memetiikkalla räätälöity kohderyhmä voi olla levityksen kohde itse tai kohderyhmä johon levityksen kohde halutaan tahdotulla tavalla reagoivan ja suhtautuvan.

Psykologisessa sodankäynnissä pyritään manipuloimaan yksilön memeettisiä käsitteitä. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikka perustuu sosiopsykologisen sisä- ja ulkoryhmän väliseen hierarkiadynamiikan ymmärtämiseen ja tulkintaan ja tuon tulkinnan hallintaan. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikalla pyritään saavuttamaan kahta asiaa:

1) Luomaan kohderyhmän sisällä heikkoa identiteettikuvaa, hajontaa, passivoitumista, turhautumista, nihilismiä ja lopulta identiteetistä irtautumista.
2) Luomaan kohderyhmän ulkopuolella muissa ryhmissä halveksintaa, kateutta, vihaa, pelkoa ja tuota kautta hyökättävän kohderyhmä eristäytymistä ulkoiselta tuelta ja sympatialta.

Vaikka meemin leviäminen itsessään ei olisi kovinkaan vahvaa johtuen meemin vahvasta, älykkäästä, ovelasta ja loogisesta sisäisestä rakenteesta, niin meemiä levittävät mediamarkkinaa hallitsevat tahot pystyvät levittämään heikompiakin meemejä ns. "pakottamalla". Pakotus on vahva tapa saada meemi leviämään. Pakotus on toimiva metodi, jos pakottavalla taholla on valtaosa mediamarkkinoista hallinnassaan. Esimerkiksi Suomen valtamedia pakottaa moraalisesti globaalismia, liberaalista monikulttuurisuutta ja "suvaitsevaisuutta". Käytännössä valtamedia panettelee ja maalaa kaikkia tuota arvomaailmaa kyseenalaistavat ihmiset rasisteiksi, natseiksi ja moraalisesti pahoiksi hirviöiksi tai tyhmiksi junteiksi, kun taas globaalia liberaalista monikulttuurisuutta ihannoivia ihmisiä palvotaan hyvinä, älykkäinä ja moraalisesti oikeutettuina sankareina.

Monet nykyiset alakulttuurit sisäistävät samaa moraalista ja maailmakatsomuksellista modernistista arvomaailmapohjaa, joita meemit hyödyntävät leviämiseen. Meemin ei tarvitse olla hauska, sarkastinen tai ovela, jos niin sanottu sosiaalinen "kaikukammio" ja sen sisäinen sosiaalinen viestintä on painostava ja tuon kaikukammion sisäinen arvomaailma on markkinoitu laajalti yhteiskunnassa pakottamalla.

Alakulttuurit ovat kaikukammioina toimivia, jotka sisäistävät esteettistä ja eettistä idealismia. Esimerkiksi 60-luvun liberaali vastakulttuurinen liikehdintä yhdisti musiikkia, pukeutumista, huumeita, seksiä, moraalista sanomaa rakkaudesta ja sodanvastaisuudesta, jotka integroitiin poliittisten ideologioiden ja arvomaailmoiden kuten kommunismin, sosiaalidemokratian, globalismin, anti-nationalismin, anarkismin, liberalismin ja vähemmistöjä nuoleskelevan arvomaailman keppihevoseksi. Tuota keppihevosta sitten ratsastettiin valkoista konservatiivista kristillistä identiteettiä vastaan, jota syytettiin sodista, eriarvoisuudesta, kapitalismista, fasismista, natsismista, holokaustista, orjuudesta, jne. 

Meemin levitysmetodit ja sitä kautta aukeavat mahdollisuudet

Meemin levitysmetodi määrittelee meemin kohderymää, levikkiä, mahdollista rakennetta, mahdollisuutta miten luoda stereotypiaa ja miten henkilökohtaisesti kohde kokee meemin. Siksi ei ole yhdentekevää missä muodossa ja miten meemiä levitetään. Jos esimerkiksi mahdollisia levittäjiä ei ole paljon, eikä meemillä ole mahdollisuutta päästä laajaan medialevitykseen, niin meemin sisällöllä ja ovelalla sosiaalisella rakenteella kuten huumorilla voidaan kompensoida, jolloin puskaradio toteuttaa meemin leviämistä.

Eteenkin sosiaalisesti eristetyt ja yhteiskunnan normien vastaiset arvot ja meemit vaativat levitäkseen hyvin tarkkaa ja räätälöityä psykologista operaatiota, sillä valtaa pitävät mediat toimivat heti heidän arvomaailmaa kyseenalaistavia levittäjiä ja viestiä vastaan, ja pyrkivät sosiaalisesti ajaa vasta-ajattelun marginaaliin.

Siksi lyhyet sarjakuvat, rimmaavat sanonnat, rimmaavat ja hyvän kuuloiset kappaleet ja kertosäkee, reaktiokuvat, nopeat ja ytimekkäät mainostyyppiset videopätkät ovat parhaita leviämään ja levittämään meemejä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole meemin levitysmuoto, vaan sen rakenne, joka pitää olla hyvin psykologisesti räätälöity. Meemin selkeä yksinkertaisuus ja viestin ytimekäs ironialla vitsailevaa sisältö on valttia. Meemi on koukuttava, jos sen ominaisuus on vetoava huumori parodia, imitaatio, visuaalisella ja sanallisella kaksimielisellä kikkailevalla vitsailulla.

Videoissa leviävät meemit voivät hyväksikäyttää rytmikästä ääntä ja sisäistää sanomaansa, kuten lyhyt ja ytimekäs puheparsi ja rytmitettynä taustalla soivaan rytmikkääseen ja tunnelmaa tuovaan musiikkiin. Hyvä tempoinen ja leikkisä kappale taustalla vetoaa mainonnassa ja meemin levittämisessä, koska se luo tunteellisia assosiaatioita ja komppaa viestin sanomaa ja siinä esiintyviä meemejä.

Psykologinen sodankäynti

Psykologisen sodankäynnin keskeinen tehtävä on laskea ja vähentää vihollisen tahtoa ja kapasiteettia taistella vastaan, eli demoralisoida. Psykologista sodankäyntiä voidaan tehdä kahdella toisistaan eroavalla tavalla, jota me kutsumme porkkana- ja keppimetodiksi. Psykologisella sodankäynnillä pyritään viestittämään positiivista tai negatiivista palautetta kohderyhmälle, jolla yritetään ohjata kohderyhmän mielipiteitä ja arvoja.

Psykologisia operaatioita toteutetaan viestinnän kautta, jolloin pyritään vaikuttamaan kohderyhmän käsityksiin, käsitteisiin, arvoihin ja moraaliin. Psykologinen sodankäynti tapahtuu levittämällä tahdottua sanomaa kohderyhmälle, niin että he tietoisesti ja alitajuntaisesti omaksuvat ajatuksia tai reagoivat niihin halutulla tavalla.

Koko valkoinen länsimaailma (Eurooppa, USA, Kanada, Austraalia, Etelä-Afrikka) on arvomaailmaltaan muuttunut rotutietoisuudesta pois. Median toteuttama psykologinen sodankäynti on saavuttanut valkoiset ihmiset omaksumaan liberaalisen humanismin arvomaailmakseen. Valtamedia, elokuvateollisuus, musiikkiteollisuus, ja muut viestintäyritykset ovat toteuttaneet tietoisesti tai tiedostamattaan psykologista sodankäyntiä valkoista seuraajakuntaansa kohtaan poliittisista ja arvomaailmallisista lähtökohdista johtuen. Hyvä esimerkki psykologisesta sodankäynnistä on sosiaalinen ilmiö valkoisten keskuudessa, jossa valkoinen rotu nähdään lähtökohtaisesti epäinhimillisenä ja moraalisesti pahana identiteettinä, jolla ei ole oikeutta jatkua ja esiintyä julkisesti, koska se nähdään heti rasistisena ja pahana. Näin ollen valkoiset ihmiset eivät halua säilyttää ja edustaa valkoisuuttaan, vaan vähättelevät sitä ja ovat valmiita tulemaan syrjäytetyksi ohjatun massamaahanmuuton seurauksena.

Internetin ja sosiaalisenmedian kautta ylisosialisoituminen on tehnyt psykologisen manipulaation helpommaksi. Ihmiset ovat jatkuvasti levittämässä ja tulkitsemassa sosiaalista viestintää, joka tarkoittaa että he kilpailevat sosiaalisesta hyväksynnästä. Sosiaalisen hyväksynnän takia he välttelevät sosiaalisesti epäkorrekteja ajatuksia ja hakeutuvat pois sosiaalisesta konfliktista. Määrittelemällä mitkä meemit ja trendit ovat sosiaalisesti hyväksyttävää ja mikä taas ei, ohjaa sosiaalista ilmapiiriä, jota viraalimarkkinointisuunnittelijat miettivät ja toteuttavat. Tätä prosessia kutsumme sosiaaliseksi ohjelmoinniksi. Kaikki tahallinen ja tiedostettu sosiaalisen ilmapiirin muokkaaminen luokitellaan sosiaaliseksi ohjelmoinniksi.

Tietystikkään kaikki sosiaalisessamediassa liikkuvat trendit eivät ole itsetietoista, suunniteltua ja ohjattua, vaan sosiaalisissa kaikukammioissa ihmiset jakavat sosiaalista signaalia toisilleen ja odottavat arvomaailmaltaan samanlaista signalisointia takaisin. Tämän seurauksena erilaiset moraaliset ja arvomaailmalliset sosiaalisessa mediassa leviävät konseptit, meemit ja trendit kasvavat orgaanisesti itsestään. Trendit, meemit ja konseptit saavat nousta vapaasti, koska kaikki vastaväitteet ja kritiikki seulotaan moraalisen ja sosiaalisen kaikukammiorakenteen johdosta marginaaliin. Vastaväitteet häpäistään ja sosiaalisesti eristetään, joka tapahtuu negatiivisella personalisoinnilla, ja tuon persoonallisuuden marginalisoimisella.

Psykologisen sodankäynnin pää tehtävä on demoralisointi, joten on tärkeää tunnistaa mitkä asiat johtavat demoralisoitumiseen.

Demoralisoituminen CIA:n psykologisen sodankäyntioppaan mukaan voi johtua seuraavista asioista.

1. Pelko ja ahdistus.
2. Terrori.
3. Epätoivo ja alistuneisuus.
4. Epäluottamus
   A: omia tavoitteita kohtaan.
   B: johtajia kohtaan.
   C: ideoita ja asioita kohtaan.
   D: informaatiolähteitä ja ideologiaa kohtaan.
5. Koti-ikävä, pelko perheensä hyvinvoinnista, jne.
6. Sodassa esiintyvät kauheudet.
7. Sodan pitkäaikainen jatkuminen.
8. Pelko siitä, että vihollisen psykologiset hyökkäykset ja manipulaatio on jo vaikuttanu.
9. Syyllisyyden tunteet.
10. Yksilön arvokkuuden ja kunnian katoaminen.
11. Luottamuksen puute liittolaisiin.
12. Sympatia vihollisia kohtaan tai muita ulkoryhmiä kohtaan.
13. Antautumista ja pakenemisesta johtuvan pelon katoaminen.
14. Uskonpuute yhteistyökumppaneihin.
15. Pelko seuraamuksista ja kostosta.
16. Usko väärään toivoon
17. Apatia
18. Kaikenlainen toiminta, joka saattaa tuottaa
    A: äkkipikaisuutta eli nopeita ajattelemattonta vastareaktiota.
    B: huijaamista.
    C: ennalta arvaamattomia tilanteita.
    D. odotuksia tilanteista, joita ei tulekkaan tapahtumaan.
    E: väärät hälytykset.
    F: harhaanjohtava tieto.
    G: merkkien vaihtaminen.
    H: väärät käskyt.
    I: Liikaa merkkeja ja käskyjä, joita ei pystytä seuraamaan.
    J: täysin uudet tilanteet.
    K: harhautukset.

Länsimaissa psykologinen sodankäynti valkoista rotua ja etnisiä kansallisvaltioita kohtaan on onnistunut niin täydellisesti, että nämä asiat nähdään utopistisina, moraalittomina ja valtaosa ihmisistä välttelee koko ajatusta sosiaalisen eristäytymisen ja siitä johtuvan pelon takia.

Positiiviset psykologiset operaatiot tuottavat kohderyhmän moraalin ja identiteettikuvan vahvistumista. Noin lehtokohtaisesti mikä tahansa sisäryhmä haluaa kokea positiivista psykologiaa, jotta sisäryhmä voi hyvin ja pystyy taistelemaan sisäryhmää ja sen jäseniä uhkaavia vaaroja vastaan.

Aikaisemmin mainitussa CIA:n psykologisen sodankäyntiä käsittelevässä dokumentissa esiintyy seuraava lista, joka käsittelee vastustajan haluamia psykologista ominaisuuksia. CIA halusi tunnistaa nämä ominaisuudet, koska ne oli juuri niitä ominaisuuksia ja käsitteitä vihollisessa, joita pyritään rikkomaan.

Vastustajan:

1. Usko omaan tarkoitukseen.
2. Käsitys oman vastustajan tarkoitusperän pahuudesta.
3. Tahto vastustaa vihollista.
4. Toivo.
5. Maailmankuvallisen näkemyksen vahvuus,
6. Toivo sodan jälkeisestä maailmasta.
7. Johtajien vilpittömyyteen uskominen.
8. Viimeksi saadun avun muisto.
9. Levitettävän teidon tarkkuus ja usko tarkkuuteen.
10. Halu usko propagandaa(CIA:n levittämään) ja halu saada CIA:lta lisää tietoon