Karl Marx ja Friedrich Engels aloittivat kansainvälisen sosialistisen liikehdinnän luomalla yhteiskuntateorioita ja yhteiskuntakritiikkiä, jotka perustuivat hegelistiseen dialektiikkaan. Teoriointi lähti käsittelemään yhteiskuntaa pääoman vaikutuksen ja luokkajaon kautta. Näin marxismi sai ideologsen alkunsa kaapaten samalla ideologisen vallan sosialistisesta liikehdinnästä tullessaan synonyymiksi sosialismin kanssa.
Marxismi haki vaikutusvaltaa työväenluokasta, jonka Karl Marx näki kilpailevan yhteiskunnallisesti korkeampaa luokkaa vastaan. Teoria luokkajaosta perustui käsitykseen tuloeroista ja näki tuloerokysymyksen korkeimpana identiteettikäsitteenä luokkaidentiteettiä määriteltäessä. Tästä syystä kristinusko ja kansallismielisyys nähtiin identiteettisinä uhkina luokkaidentiteetille, koska nuo identiteetit määrittivät tarkemmin ihmisen arvomaailmaa ja olivat arvomaailmaltaan suuremmassa yhteiskunnallisessa mittakaavassa kuin pääomalliset arvot ja luokkaidentiteetti.Vaikka marxistinen teoria sai alkuunsa Karl Marxilta ja Friedrich Engelsiltä, eivät teoriat olleet muokkaantuneet lopulliseen muotoonsa kun vasta toisen internationaalin aikana. Marxistista teoriaa kehiteltiin aktiivisesti eteenpäin eri tahojen kautta ja näin syntyi eriäviä sosialistisia teorioita ja suuntauksia, jotka kilpailivat ja tukivat toisiaan.
Monet Marxin kuoleman jälkeen ilmestyneet "marxistiset" teoriat eivät enää perustuneet pelkästään pääomaan ja luokkaeroihin, vaan keskittyivät kulttuurisiin- ja arvomaailmakysymyksiin. Marxistiset teoriat alkoivat kritisoimaan ja hyökkäämään reaktionaarisina pitämiensä vaikutustekijöiden kimppuun. Valtio, uskonto ja kulttuuri nähtiin kapitalismia ja korkeampaa luokaa puolustavina reaktionaarisina käsitteinä, jonka takia marxistiset teoreetikot keskittivät suuren osan ajastaan ja energiastaan kriittisten toimintametodien rakentamiseen, termien kritisoimiseen ja yleiseen argumentaatioon.
Marxismin lopullista päämäärää on kuvattu monella eri tavalla eri koulukuntien kautta, josta onkin tullut ikuinen väittely siitä mitä marxismi tarkoittaa ja mikä marxismi oikeastaan on. Kaikkia marxistisia teorioita ja suuntauksia yhdistää kuitenkin sama utopistinen ajatus luokattomasta sosialistisesta maailmasta, jossa vallitsee globaali tasa-arvo ja vapaus.
Marxismin lopputulos olisi kommunismi. Kommunismissa ei olisi tarvetta pääomalle sekä kilpailulle, koska ihmiset elävät tasa-arvoisina ja vapaina. Teollistuminen mahdollistaisi globaalin yhteisöllisyyden, koska resursseja jaetaan tasa-arvoisuuden nimissä ja näin vapauttaen "työväen".
Marxistiset teoreetikot näkivät ongelmana yhteiskunnallisen valtarakenteen, kapitalistisen mekaniikan ja niiden ympärille kasaantuneen kulttuurisen identiteetin, jonka he kokivat sortavan ihmistä ja näin pakottaen ihmiset kilpailemaan keskenään kapitalistisessa kilpailussa. Heille kommunistinen "jalo villi" ihanne on alkutila ja automaattinen ihmisen sosiaalinen olotila ennen kapitalistisen kilpailun ja sivilisaation tuloa. Kulttuuriset vaikutteet, raha ja markkinakilpailu ylläpitivät yhteiskunnallista kilpailua ja rakensivat luokkaerot.
Marxismin 1900-luvun alun teoreetikoille tavoitteena ei kuitenkaan ollut korjata työväkeä vaivanneita ongelmia työtaistelussa, vaan saavuttaa utopistinen maailma, jossa ei ollut kapitalismin luomaa kilpailua ja luokkahierarkiaa. Tämä luonnollisen kilpailun ja hierarkian kieltävän yhteiskuntamuodon tavoitteleminen oli tärkeämpää kuin suora toiminta työolosuhteiden ja palkan parantamiseksi. Marxismista oli muodostumassa enemmän vallankumouksellinen ideologia, kuin työväen etua ajava ideologia. Ongelmana kuitenkin oli se, että tavoite oli täysin utopistinen ja epärealistinen, jonka takia työtaistelu venyi pitkälle 60-luvulle.
Kilpailu on luonnollinen osa luontoa ja kehitystä sekä elämää. Kilpailu ei keskity ainoastaan yhteiskuntaan ja pääomaan, vaan kilpailu rakentaa koko biologisen luonnon. Voimme kiteyttää ajatuksen sanomalla, "Luonto on kilpailua." Näin ollen kilpailuton yhteiskunta on luonnoton ja luonnoton yhteiskunta ei voi missään nimessä olla terve. Luonnottomat asiat tarvitsevat jatkuvaa ylläpitoa ja huolehtimista, kun taas luonnolliset asiat hakeutuvat itsestään paikalleen, kun estävät tekijät väistyvät vaikuttamasta.
Marxistit näkivät luokattoman yhteiskunnan vallankumouksellisena lopputuloksena ja tästä heräsi kysymys siitä miten saavuttaa vallankumous ja luokaton yhteiskunta. Ainoana mahdollisuutena nähtiin luokkasota työväen ja porvarillisen kansanluokan välillä. Vasta kun työväki saavuttaisi valta-aseman yhteiskunnan sisällä ja reaktionaariset voimat olisi lopullisesti kukistettu olisi kommunistinen utopia viimeinkin mahdollinen. Tätä yhteiskunnallista vallanvaihtoa ja lopputulosta marxistit kutsuivat proletaariseksi diktatuuriksi ja tästä yksinkertaisesta ajatuksesta marxismi jakaantui kahteen eri leiriin.
Ensimmäinen internationaali eli kansainvälinen työväenliitto perustettiin Lontoossa vuonna 1864, jolloin yritettiin rakentaa ensimmäistä kansainvälistä ammattiliittoa. Kansainvälisen ammattiliiton piti kerätä kaikki vasemmalla olleet poliittiset liikkeet saman katon alle, yhdistää eri ammattikuntien edut ja yhdistää heidät kansainväliseksi vallankumoukselliseksi voimaksi. Ensimmäinen internationaali järjesti kaikkiaan kuusi kongressia eri puolilla Eurooppaa, joissa keskusteltiin ja päätettiin yhteisistä työsuojeluun ja työturvaan liittyvästä reformaatioista ja miten niitä saataisiin ajettua läpi eri puolilla Eurooppaa. Pääpiirteittäin ensimmäinen internationaali yritti hakea yhtenäistä globaalia työrintamaa ja ajaa kaikkien yhdistyksen toimintaan mukaan liittyneiden ammattikuntien yhteistä etua.
Baselin kaupungissa Sveitsissä järjestettiin viides ja toisiksi viimeinen ensimmäisen internationaalin kongressi, joka jakautui kahtia kommunistien ja anarkistien välillä. Anarkistit olivat proudhonistisen koulukunnan mutualisteja, jotka uskoivat väkivallattomaan sosialismiin. Anarkistit Mikhail Bakunin johdolla vastustivat ja syyttivät Karl Marxin kommunistisia veljiä totalitaristisiksi ja vastustivat kommunistien edustamaa parlamentarismia. Marx potki ulos Bakunin, jonka jälkeen ensimmäinen internationaali jakaantui kahtia ja molemmat ryhmittymät jatkoivat omaa kansainvälistä politiikkaansa omien internationaalien kautta. Ensimmäisen internationaalin viimeinen kokous järjestettiin Genevessä vuonna 1873.
Karl Marx kuoli sairaana ja henkisesti väsyneenä vuonna 1881, mutta idea internationaalista ei kuollut Marxin mukana, vaan vuonna 1889 järjestettiin toinen internationaali. Toisessa internationaalissa oltiin jätetty anarkistit ulkopuolelle, mutta silti liberalistisosialistit ottivat oppositiollisen paikan anarkistien tilalle toisessa internationaalissa. Vaikka anarkismi oli kielletty kokouksesta, niin anti-autoriteettiset liberalistit hallitsivat pääosaa keskustelusta ja tämä johti toisen internationaalin ideologiseen hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan alkaessa.
Toinen internationaali jatkoi toimintaansa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka ja toimi epäsuorasti tukien Venäjän kommunisteja osoittaen tukensa kommunistisen vallankumouksen puolesta. Toinen internationaali kuitenkin kaatui, kun työväki ei kapinoinut korkeampaa luokkaa vastaan, vaan päätti ylläpitää omaa kansallista identiteettiään luokkaidentiteettiä tärkeämpänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti