Työ on yhteiskunnan perusta

Työn ontologiaa

Mitä työ käsitteenä tarkoittaa? Työ on energian ja ajan käyttöä lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä työn yhtälö on universaalinen käsite ja vaikuttaa luonnossa samalla tavalla kuin vuorovaikutuksen laki.

Työ käsitteenä voidaan jakaa moneen eri muotoon, mutta yleisessä keskustelussa voimme jakaa työn kahteen eri kategoriaan: kapitalistiseen ja sosialistiseen työhön. Kapitalistinen työ on työtä, jossa työn arvo eli palkka maksetaan rahalla, kun taas sosialistinen työ on työtä, jossa työn korvaus on lopputuloksesta saatava kollektiiviin tai yksilöön kohdistuva suora tai epäsuora hyöty. Kapitalistisen työn esimerkkinä toimii normaali palkkatyö, mutta sosialistinen työ on käsitteeltään laajempi ja kaipaa tästä syystä enemmän selvennystä.

Sosialistista työtä on kaikki työ, joka saavuttaa yksilön tai yhteisön etua/tahtoa suorasti tai epäsuorasti. Oman puutarhan hoitaminen on palkatonta työtä jokaiselle puutarhan omistavalle henkilölle. Samalla tavalla myös lasten kasvatus, talkootyöt, oman kodin siivoaminen tai jopa päivittäinen ruoanlaitto ovat normaaleja arkeen kuuluvia töitä. Me teemme joka päivä työtä laittaen omaa vapaa-aikaamme ja energiaamme asioiden ja työn sekä työstä saatavan lopputuloksen saavuttamiseksi. Kapitalistinen työ on yhteiskuntaamme ajava voima, mutta sosialistinen työ on yhteiskuntamme sielu. Uskon vahvasti siihen, että yhteiskunnan eli kansamme pitäisi ohjata rahaa eikä rahan ihmistä. Me suomalaiset luomme yhteiskuntamme toisistamme ja olemme yhdessä tässä globaalissa maailmassa. Auttakaamme siis toinen toisiamme, koska kukaan ei sitä meidän puolesta tee.

Valitettavasti asiat eivät mene näin ruusuisesti. Yleisesti yhteiskuntamme tuntuu liikkuvan kohti työnteon paheksuntaa ja halveksintaa, jossa työ nähdään yleisesti vastenmielisenä asiana. Mitä haastavampaa ja fyysisempää työ on, sitä vähemmän sitä yhteiskunnassamme arvostetaan. Kaikki työ, joka saattaa vaatia haalareita, turvaliivejä, työkaluja, ulkona olemista tai epäsäännöllistä työrytmiä, nähdään pahana ja vastenmielisenä asiana. Lapsille opetetaan jo varhaisessa vaiheessa, ettei heidän tulisi mennä ammattikouluun ja oppia käytännöllisiksi ja omatoimisiksi työntekijöiksi, vaan että heidän tulisi mennä lukioon ja tulla poliitikoiksi, filosofeiksi, lakimiehiksi, lääkäreiksi, psykologeiksi ja tiedemiehiksi. Näin lapset opetetaan jo pienestä pitäen halveksimaan duunareita ja näin tavoittelemaan ja kunnioittamaan yhteiskunnan korkeampiluokkaisia. Näin yhteiskuntamme kasvattaa sukupolvesta toiseen uusia luokkia pyörittämään yhteiskunnallista oravanpyörää, jossa edesautetaan luokkajakoa ja yhteiskunnan sisällä lisääntyvää eriarvoisuuden identiteettiä. Näin kansalaiset eivät ole enää veljiä, vaan kamppailevat keskenään kapitalistisen kilpailuyhteiskunnan sääntöjen mukana pääomasta ja pääoman mukana tulevasta sosiaalisesta statuksesta.

Ritva Salminen kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.12.2009, että jopa yksi kolmesta nuoresta haaveilee unelma-ammatikseen julkkiksen. Kirjoitus tuo esille sen, kuinka joka kolmas 15–24-vuotias haaveilee kuuluisuudesta. Toiveesta on tullut niin tavallinen, että pikkulasten leikeissäkin julkkis on jo ammatti siinä missä lääkärin tai palomiehen työ. Hienointa on olla malli, juontaja tai laulaja. Kun tarinat koulutytöstä kuuluisuuteen ja tarkkisluokalta hevitähdeksi toistuvat vuodesta toiseen mediassa, uutteruuteen perustuva työetiikka tuntuu tylsältä. Miksi pitäisi raataa vuosia koulussa, jotta pääsisi pätkätöihin toimistoon, kun on olemassa nopea urapolku työhön, jossa voi toteuttaa itseään ja olla ihailtu? Kaikki eivät kuitenkaan voi olla muusikoita, presidenttejä, pääministereitä, pankinjohtajia tai alkoholisoituneita filosofeja, jotka kertovat konjakkilasi kädessään kommenttejaan päivän uutisista. Yhteiskunta alkaa halveksia oikeaa työtä ja tavallisia ihmisiä, jotka tekevät työnsä ja maksavat veronsa.

Nuorisolle kuin myös vanhemmillekin seikkailijoille kasvaa epärealistinen maailmannäkemys, jossa yhteiskunta pyörii eteenpäin itsestään ilman mitään yksilöiden vaikutusta; he ovat vain hiiri ikuisesti ympäri pyörivässä oravanpyörässä, jossa heidän osallistumisensa ja panostuksensa yhteiskuntaan eivät merkitse mitään. Tästä ovat lähtöisin näkemykset luokkaeroista, jotka edesauttavat epätoivoa ja epätasa-arvoa kansalaistemme keskuudessa. Todellisuus on kuitenkin, ettei yhteiskunta pysty pyörimään, ellei joku oikeasti korjaa ja rakenna yhteiskuntamme infrastruktuuria eli teitä ja siltoja sekä kasvata, myy, tee ja jakele ruokaa tai siivoa ja lakaise yhteisessä käytössä olevia katujamme.

Käsitys siitä, että arkipäivän tylsät työt ovat vain alemmille yhteiskuntaluokissa tallaaville, on käsite, joka ylläpitää luokkaeroja ja alistettuja yhteiskuntamme luokkia kansalaiskunnioituksessa. Duunari itse pitää itsensä henkisessä ansassa palvomalla, haaveilemalla ja kunnioittamalla korkealuokkaisia ja samalla halveksii omaa ammattikuntaansa, vaikka asetelman tulisi olla juuri päinvastainen. Myös muut samassa tilanteessa olevat haaveilevat samoin paremmasta duunista ja näin luovat itse oman henkisen vankilansa, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Siksi tämä käsitys ”tylsästä” duunista on yleinen, syövänkaltainen käsitys nykysuomalaisen ajatusmaailmassa. Työn arvostuksen yhteiskunnan keskuudessa on noustava, tai yhteiskunta murenee ja eriarvoisuus kansalaisten keskuudessa lisääntyy.

Suuri osa duunareista ja ”tylsien töiden” tekijöistä on tyytymättömiä sosiaaliseen statukseensa ja palkan vähäisyyteen, joka määrää sosiaalisen statuksen kapitalistisessa yhteiskunnassa. He joutuvat yhteiskunnan arvostelemiksi, koska kapitalistinen kilpailuyhteiskunta arvostaa vain rahaa ja valtaa. Niccolò Machiavelli sanoi, että kaiken vallan kulmakivi on imago ja kuuluisuus. Tämä pitää paikkaansa, ja siksi kuuluisuuden henkilöä arvostetaan enemmän kuin roskakuskia. Tästä syystä ihmiset haluavat lisätä omaa valtaansa nostamalla omaa sosiaalista statustaan työn ja siitä lähtevän identiteetin kautta. Ihmisille kasvaa pakkomielle työhön ja työstä lähtevään imagoon, joka saa heidät pakkomielteisesti unohtamaan kaiken muun tärkeän asian elämässä.

Kaikki kulminoituu lopulta itsevihaan ja vihaan omaa sosiaalista tilannetta kohtaan, mikä nousee aidosta tahdosta nousta yhteiskunnassamme portaikossa ja halusta olla arvostettu ja kunnioitettu ihminen muiden joukossa. Miksi emme siis osoita kunnioitusta todellista työtä tekeviä lähimmäisiämme kohtaan ja haasta samalla kapitalistista kilpailukultturia? Milloin sinä sanoit pyyteettömästi kiitos katua lakaisevalle talonmiehelle tai jätit aamuksi Siwan neidille kukkia kaupan oven eteen? Olisiko aika aktivoitua ja osoittaa arvostusta lähimmäisiä kohtaan? Tarinat pyyteettömistä tapauksista leviävät ja inspiroivat muita. Tiedän, että amerikkalainen kapitalistinen arvomaailma on rantautunut Suomeen, mutta sitä vastaan voi jokainen taistella muuttamalla omaa käytöstään ja osoittamalla jaloa ja kunniallista suomalaista käytöstä muita kansalaisia kohtaan. Tämä nostaa muiden mieltä ja toimii esimerkkinä muille kansalaisillemme, ja samalla sinä tunnet olosi paremmaksi ihmiseksi.

Näin ollen huomioit veljiäsi ja siskojasi osoittamalla kunnioitusta kaikissa yhteiskuntamme luokissa. Siksi on todettava, että yhteiskuntaluokkamme alinta porrasta halveksii vain rikkinäinen ja ruma mieli, joka kuvittelee olevansa parempi ja ansaitsevansa paikkansa yhteiskunnan portaikossa korkeammalla. He eivät kuitenkaan näe oman työnsä tarkoitusta ja tärkeyttä yhteiskunnan kokonaisvaltaisen toiminnan kannalta ja samalla he ovat painamassa alas muita yhteiskunnan jäseniä. Heiltä tuleva negatiivinen signaali ja halveksinta rakentavat sortoa. Todellisuudessa jokaisella työllä on oma tarkoituksensa ja paikkansa yhteiskunnan pyörimisen ja yleisen hyvinvoinnin takaamiseksi.

Suuri osa nuorista, jotka käyvät lukion, joutuvat kosketukseen realiteettien kanssa heti lukion loputtua ja joutuvat joko monikansallisen roskaruokaketjun tiskin taakse palvelemaan perjantaiyön sumussa valomerkin jälkeen suunnistavia päihtyneitä porvariluokan kakaroita tai Siwan kassalle lajittelemaan hintalappuja ja tekemään inventaariota samalla, kun joku puliukko ottaa juoksukaljat ja ryntää kassan ohi ulos. Lukion jälkeen jäljelle jäävät vain edellä mainittujen lisäksi ne, jotka yrittävät uudelleen kouluttautua johonkin ammattikouluun tai korkeakouluun. Monet nuoret jäävät kokonaan ilman työtä ja elävät sosiaaliturvalla yhteiskunnasta pikkuhiljaa syrjäytyen ja eristäytyen.

Väite siitä, ettei näitä käsitteitä ja koko luokkajaottelua voisi poistaa tai muuttaa, on täysin epärealistinen käsitys. Aina tulee olemaan yhteiskunnallista hierarkiaa. Ongelma ei ole itse hierarkia, vaan työn ja työntekijän halveksuminen. Yksi suurimmista syistä raskaan työnteon halveksintaan johtuu palkasta ja työhön vaadittavasta panostuksesta. Nämä kaksi asiaa eivät korreloi oikeudenmukaisesti, joten arvostus työtä kohtaan ei tule markkinan kautta. Mitä raskaampi työ, sitä isompi palkka, vaikka todellisuudessa tämä ei toteudu Suomessa. Asialle pitäisi tietenkin löytää ratkaisu, mutta nykyistä uusliberalistista talouspolitiikkaa ajavat poliitikot ja omaa taloudellista etuaan ajavat kapitalistit ovat näin tilannetta edistäneet. Yhä useammin nuoret työllistyvät vuokratyöfirmojen kautta, mikä tekee heidät heikoiksi työsuojelurintamalla. Ammattiliittojen pitkään jatkunut heikkeneminen on tehnyt työväestä ja duunareista heikon yhteiskuntaluokan.

Jos asialle ei tehdä mitään ja jos yleistä kansallista heräämistä ei tapahdu, niin rappio jatkuu, kunnes saavutamme räjähdyspisteen. Työn halveksunta yhteiskunnassamme johtaa koko yhteiskunnan rappioon, joka samalla johtaa vähätuloisten, työttömien ja korkeapalkkaisten väliseen kuiluun. Tämä yhteiskunnan pirstoutuma tulee näkymään myös sukupuolten ja ikäryhmien välillä kuin myös asuinpaikkakohtaisena jakaumana. Nämä tulehtuneet välit yhteiskuntamme sisällä tulevat pahimmassa tapauksessa purkautumaan väkivaltana, mikä ei ole kenenkään tahto.

Jos rakennushommat ovat nuorison mielestä vastenmielisiä, mutta räppäri, TV-tähti tai joku muu yhteiskunnan palvontaa nauttiva turha yksilö on ihannoitava, on yhteiskuntamme sisältä mätä ja käsityksiä on radikaalisti muutettava. On uudelleen rakennettava käsitys työn mielekkyydestä ja kansallisesta veljeydestä yhteiskuntaluokkien läpi. Vaikka tämä on hyvin kylmä ja yksinkertaistettu näkemykseni koko yhteiskuntamme rakenteesta, on siinä vahva totuuspohja. Arvostus työntekoon on palautettava. Tätä ei kuitenkaan voida toteuttaa, ellei työstä saa työnarvoista palkkaa ja ellei koko yhteiskunta ota aikuismaista lähestymistapaa yhteisen hyvän edistämiseksi. Valitettavasti yhteiskuntaamme ohjataan jatkuvasti kohti lapsellisuutta, jossa aikuiset vaativat lapsellisesti ja itsekkäästi vapauksia, mutta eivät halua kantaa vastuuta ja sen sijaan toteuttavat omaa narsistisuuttaan yhteiskunnan kustannuksella. Tätä harjoittavat vain ne ihmiset, jotka kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi ja haluavat juosta omaa kuolevaisuuttaan pakoon hetkellisten nautintojen ja oman sosiaalisen statuksen pönkittämisen kautta, mikä on vain osoitus lyhytnäköisyydestä ja seuraavan sukupolven laiminlyönnistä.

Sosialismin historiaa pähkinänkuoressa

Mitä sosialismi on?

Jotta ymmärtäisimme sosialismin juuria, on meidän tunnettava länsimaista yhteiskuntaa ravisuttaneet suuret sosiaaliset rakennemuutokset. Mistä historian ilmiöistä yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus kumpuaa ja kuinka epäkohtia on pyritty korjaamaan?

Vanha keskiajalta peräisin nelijakoinen sääty-yhteiskunta muuttui teollistumisen ja kaupungistumisen myötä kaksijakoiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli proletaarinen työväki ja kapitalistinen eliitti. Teollisen vallankumouksen myötä 1700- ja 1800-luvuilla nousi kysymys työväen oikeuksista. Työolosuhteet olivat vaarallisia, työtunnit pitkiä ja palkat pieniä. Työväki pystyi hädin tuskin tulemaan toimeen ansaitsemillaan palkoilla. Tästä nousi idea työolosuhteiden parantamisesta, mutta työnantajat eivät ensinkään ilahtuneet uudistuksista, koska ne nostaisivat yritysten kustannuksia. Jotta palkansaajat pystyivät saavuttamaan uudistuksia työpaikalla, piti heidän perustaa työväenyhdistyksiä ja ammattiliittoja. Näin käytännön sosialismi sai alkunsa.

Klassinen sosialismi tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan työläisliikettä, jonka tarkoituksena on ajaa palkansaajien etuja työympäristössä. Sosialismi on siis työväen omien oikeuksien puolustamista rahanvaltaa vastaan. Tämä kamppailu aiheutti monien poliittisten ja filosofisten ajatuksien synnyn Ranskassa ja etenkin Preussissa, jossa uusien yhteiskunnallisten aatteiden kirjo oli valtava.

Sosialismin muutos työväen kansanliikkeestä maailmankatsomukselliseksi liikehdinnäksi

Sosialismin alkuhistoriassa syntyi heti kaksi toisistaan selkeästi eroavaa ajattelumallia, jotka perustuivat erilaisiin tapoihin ratkaista kapitalismin luomat ongelmat. Näitä kahta kutsuttiin progressiivisuudeksi ja reaktionaarisuudeksi. Progressiivisen ajattelun kannattajat halusivat kokonaisvaltaista muutosta yhteiskuntaan, kun taas reaktionaarinen koulukunta uskoi vielä kapitalistisen taloussysteemin toimivuuteen, mutta näki sosialististen uudistusten tärkeyden kansalaisten elintason ja työympäristöjen parantamiseksi. Progressiivinen tarkoittaa edistyksellistä, reaktionaarinen taantumuksellista. Marxistit ovatkin taitavasti kyenneet vääristämään käyttämäämme kieltä omaksi edukseen.

Progressiivisista ajatuksista lähti liikkeelle kaksi pääsuuntaa, joita kutsuttiin anarkismiksi ja marxismiksi. Nämä ajatukset eivät enää ottaneet pelkästään kantaa työväen oikeustaisteluun, vaan loivat kokonaan uusia teoreettisia yhteiskuntarakenteita, maailmankatsomuksellisia näkemyksiä, talousmalleja ja ihmiskäsityksiä. Samasta lähteestä virtasivat myös aatteet kuten moderni humanismi, nihilismi, liberalismi sekä usko universaaliin ihmisarvoon. Liberalismi on tosin paljon vanhempi ideana kuin anarkismi ja marxismi, ja siksi se oli tärkeä rakennusosa kahden uuden teorian synnyssä. Näiden aatteiden historia onkin punoutunut tiukasti ristiin ja ne ovat vaikuttaneet paitsi toisiinsa, myös yleisesti modernien länsimaiden kulttuuriin ja arvoihin.

Reaktionaarinen kanta rakennettiin pikemminkin rationaalisuuden ja realistisuuden ympärille. Ristiriitoja lähdettiin ratkomaan ongelmakohtaisesti. Progressiivisuus sen sijaan ajoi suureellisempia käsityksiä utopistisesta maailmasta. Sen ehdoton henki vaati erittäin suuria sosiaalisia ja yhteiskuntarakenteellisia muutoksia, jotka johtivat Euroopassa sekä muualla maailmassa väkivaltaisuuksiin ja jopa sisällissotiin.

Ranskan vallankumouksen aikana sosialistista liikehdintää ohjasivat vallankumoukselliset adjutantit ja anarkismin kannattajat, jotka ohjasivat julkista keskustelua ja heikensivät reaktionaarista ajattelua jakamalla poliittisen rintaman vasemmistoon ja oikeistoon. Myöhemmin marxistiset teoreetikot jatkoivat siitä, mihin Ranskassa jäätiin. Anarkismin ja marxismin kannattajat vaativat suuria muutoksia, joihin reaktionaarit eivät heidän mielestään kyenneet. Mitään vallankumousta ei heidän mukaansa tulisi, jos yhteiskunnalliset ongelmat voitaisiin ratkaista helpommalla tavalla ja välttää näin vallankumous.

Saksalainen romantiikka

Preussilainen sosialismi alkoi romanttisesta nationalismin synnystä 1800-luvun alussa, jolloin filosofi Johann Fichte esitti pitämissään puheissa idean saksalaisen ideaalikuvasta ja saksalaisuudesta. Nämä ajatukset nousivat nopeasti Preussin maakunnissa ja saksaa puhuvissa yhteisöissä. Tästä alkoi kansallisen identiteetin rakentaminen, joka koostui rohkeudesta, kansallisylpeydestä, voimakkuudesta, analyyttisestä ajattelusta sekä rehellisyydestä tavoitteena olla jokaisen saksalaisen ihanteena.
'
Tarkoituksena oli yhdistää saksalaiset vastustamaan ranskalaisia valloittajia, jotka yrittivät ryövätä saksalaisten rahat, tuotannon ja luonnonvarat. Tästä nousi kansallinen rintama ulkomaisia valloittajia vastaan ja yhteishenki, jonka tarkoituksena oli suojella saksalaisia. Se kulminoitui sosiaaliseksi tahdoksi elää ja palvella muita saksalaisia, lähimmäisten auttamiseen ja tahdoksi luoda Saksasta veljellinen yhteisö, jossa kaikki työskentelevät kansalaiset olisivat lähtökohtaisesti arvokkaita. Lähtökohdat sosialismille olivat siis hyvin erilaiset kuin esimerkiksi marxismissa.

Sosialismin ihanne näkyi myös taiteen ja kauneuden korostamisessa saksalaisessa yhteiskunnassa. Vanhoja taloja ja linnoja ylläpidettiin ja arvostettiin kulttuurihistoriallisina aarteina. Taidetta luotiin juhlistamaan saksalaista kauneutta ja historiaa. Tarkoituksena oli luoda arvokkuuden ja kauneuden mutta myös saksalaisuuden standardi, jota kaikki saksalaiset yrittäisivät tavoitella. Tämä ei siis tarkoittanut sitä, että arvokkuus nähtiin saksalaisten kesken automaattisena. Yleinen näkemys oli, että arvokkuus piti ansaita omilla arvokkailla teoilla, mikä taas nähtiin osana saksalaista identiteettiä.

Romantiikan ajan ajatteluun vaikuttivat sen hetkiset suuret saksalaiset ideologit Karl ja August Wilhelm Schlegelin sekä tunnettu modernin filosofian oppi-isä Friedrich Nietzsche. Heidän innoittamanaan syntyi kansanliike, joka perustui kansallismielisyyteen, vahvan saksalaisen kulttuurin ja kansallishengen kehittämiseen.

Preussilainen sosialismi 

Preussilainen sosialismi sai lopullisen muotonsa ekonomistien ja sosiologien Werner Sombarin, Johann Plengen ja Oswald Spenglerin teoksissa 1900-luvun alussa. Oswald Spengler kirjoitti vuonna 1920 kirjan Preussilaisuus ja sosialismi, jossa hän esitti idean kansallismielisten ja sosialistien yhteen liittymisestä kapitalistisia ja liberalistisia voimia vastaan.

Spenglerin kirja käsitteli laajasti demokratian vikoja, ja hän totesi sen olevan vain oligarkiaa valheellisesti kansanvallaksi naamioituneena. Hän huomautti vallan siirtyvän näennäisessä kansanvallassa todellisuudessa medialle, joka taas ohjaisi äänestäjien mielipidettä tahdottuun suuntaan reagoimalla yhteiskunnan tapahtumiin ja poliittisiin muutoksiin asenteellisesti. Erityisen ongelmallisena demokratiassa Spengler koki puoluejärjestelmän.

”Epärehellisyyden henki virtaa koko demokraattisen teorian yli aina Jean-Jacques Rousseausta asti. Demokratian edustajat ovat yleensä hiljaa järjestelmänsä rakenteista ja käytännön toiminnasta, mutta jos he sattuvat puhumaan demokratiasta, käyttävät he tyhjää retoriikkaa, koska he kieltäytyvät näkemästä kansanvallan utopistista luonnetta.”
”Todellisuudessa demokratiaa ohjaa aina tusina lahjakkaita ihmisiä.”

Kirjassaan Spengler kuvaa pasifismin ja imperialismin suhdetta toisiinsa. Hän tuomitsee suoranaisen pasifismin, koska näkee sen henkisenä ja poliittisena luovuttamisena. Hän tuomitsee myös imperialismin ja muiden valtioiden ja kulttuurien sortamisen sekä sotilaallisen ja taloudellisen alistamisen. Hänen mielestään kansojen tulee puolustaa itseään ja perintöään, mutta ottaa myös huomioon muiden valtioiden koskemattomuus.

Spengler varoitti ennustamastaan suuryritysten sanelemasta globalisaatiosta, joka nykyään tunnetaan politiikassamme nimellä uusliberalismi: ”[...] kansalaisten luoma hallinto tarkoittaa englantilaisten mukaan järjestelmää, jossa suuryritysjohtajien luoma oligarkia hyväksikäyttää kansalaisia taloudellisesti. Tätä edesauttavat kansanedustajat ja heidän säätämänsä lait.”
 
Spengler väitti preussilaisen sosialismin olevan kaikkialla Saksassa ja saksalaisissa. Hän kuvaili sosialismia luokkajaottelun ulkopuolelta. Preussilaisen sosialistisen luonteen hän kuvasi luovana, yleisenä kansallisena huolenpitona, välittämisenä yleisestä hyvinvoinnista, työnä ja tuottavuutena sekä itsensä uhraamisena. Hän myös kuvaili sosialismia luokkajaottelun ulkopuolelta: ”Sosialismin merkitys ei tarkoita yhteiskunnallisen elämän rakentamista rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelulle, vaan yksilön taidoille ja saavutuksille yhteisöön nähden.”

Spengler painotti Preussilaisen sosialismin tärkeyttä saksalaisessa yhteiskunnassa, jotta saksalaiset voivat vapauttaa itsensä kansainvälisten kapitalistien ja poliittisten voimien alta. Hän myös tuomitsi marxismin ja sanoi sen olevan sopimaton saksalaisille. Spengler sanoi marxismin olevan vain kapitalismia työväelle, ei oikeaa sosialismia.

”Preussilaisuus ja sosialismi seisovat yhdessä syvintä englantilaista olemusta vastaan, joka vaikuttaa meihin kaikkiin kansalaisina. Tuo syöpä satuttaa, vammauttaa ja varastaa meidän sielumme. Työväen on vapautettava itsensä marxistisesta illuusiosta. Marx (henkilö ja aate) on kuollut, mutta ajatuksena ja ideana sosialismi on vasta alussa. Työntekijöille on vaihtoehtoina vain preussiaaninen sosialismi tai ei mitään. Konservatiiveilla on jäljellä vaihtoehtoisesti joko tietoinen sosialismi tai lopullinen tuhoutuminen. Me tarvitsemme vapautuksen englantilais-ranskalaisesta demokratiasta. Me tarvitsemme oman sosialismimme.”

Samoihin aikoihin samassa maassa syttyikin vahva kansallisen sosialismin liike vastavoimana marxismin ja kapitalismin kansainväliselle nousulle. Spengler itse ei pessimistinä ja tieteelliseen maailmankuvaan epäluuloisesti suhtautuneena lähtenyt lopulta mukaan kansallissosialistiseen taisteluun, mutta hänen ajatuksensa marxismista, liberalismista ja kapitalismista ovat nyt yhtä ajankohtaisia kuin sata vuotta sitten.

Rahan ja vaihtokaupan historiaa

Reaalitaloudesta kapitalismiin - Vaihtokaupasta rahaan

Talous ennen rahaa pakanallisissa kyläyhteisöissä perustui vaihtokauppaan. Vaihtokauppa perustui yhteiseen luottamukseen vaihtajien osapuolien välillä, eikä suurissa populaatiokeskittymissä ollut samallaista henkilökohtaista luottamusta toiseen ihmiseen kun pienissä tiiviissä kyläyhteisöissä. Siksi rahan keksiminen oli välttämätöntä suurien yhteiskuntien muodostamiseksi.

Pienissä yhteisöissä vaihtokauppa toimi mainiosti, koska vaihtokaupan takana oli aina molempien vaihtavien osapuolten maine ja kunnia. Pienissä yhteisöissä sosiaalisuus ja yhdessä toimeentuleminen vaati yhteistä luottamusta ja lojaalisuutta toiseen. Luottamus vaihtokaupan ympärillä oli siis välttämätöntä eteenkin jos molemmat osapuolet asuivat ja elivät samassa yhteisössä. Muissa tapauksissa vaihtokaupan välillä tapahtunut vaihto ja mahdollinen huijaaminen kaupanteossa johti sosiaaliseen konfliktiin ja väkivaltaan. Ihmisten kunnia ja maine oli hyödykkeiden laadun tae. Niinpä hyödykkeet olivat laadukkaita, kestäviä, kauniita, koristeltuja, arvokkaita ja ennen kaikkea hyödyllisiä.

Vaihtokauppaisessa talousjärjestelyssä sosiaalisen ja ekonomisen elämän välillä oli välitön yhteys, joka puuttui rahallisen vaihdon yhteydessä. "Se on vain bisnestä!" ja "Älä ota sitä henkilökohtaisesti.", ovat lauseita joita kuulee useasti hoettavan mediassamme.  Politiikkojen ja taloustieteilijöiden suusta moralisoidaan epäsosiaalista käyttäytymistä, koska he näkevät rahan tärkeämpänä kuin ihmisen. Se osoittaa hyvin miten irrallaan yhteiskuntamme kansantalous ja sosiaalinen elämä ovat toisistaan.

Koska muinaiset pakanalliset yhteisöt perustuivat vaihtokauppaan yhteisön sisällä hallitsi luottamus ja veljeys. Taloudellinen aktiivisuus perustui fyysiseen todellisuuteen, joka toteutti sosiaalista yhdessäoloa, luontoa, paikallisia ja fyysisiä rajoitteita kunnioittaen.

Modernissa teollistuneessa maailmassa on entistä vähemmän rajoitteita, jotka rajoittaisivat taloudellista kasvua, inflaatiota ja velkaa. Tuotannollisesti globalisaatio ja teollistuminen ovat tehneet tuotannosta nopean ja tästä syystä koneet ovat syrjäyttäneet ihmisen. Käsityö ja hevoskärryt ovat siirtyneet öljyn ja polttomoottorin tieltä, ja hyödykkeiden saatavuus on tiputtanut yhteiskuntamme ja elämisen kustannuksia. Filosofisesti modernit edistykselliset arvot ovat tuhonneet yhteisöllisyyden moraalia ja sosiaalisia rajoitteita, jotka ennen valvoivat kaupankäyntiä. Yksilöllisyyden ihannointi ja voiton maksimointi on kaikki kaikessa.

Ihmisten taloudellisessa käytöksessä näkyy entistä enemmän hyväksikäyttöä ja kilpailua. Modernissa taloudessa määrä korvaa laadun. Jos hyödyke menee rikki saa uutta ostettua aina lisää. Kaikenlainen taloudellinen hyväksikäyttö on sallittua, jos se vain tapahtuu lain puitteissa.

Kapitalistisessa modernissa yhteiskunnassa kaikki arvo voidaan arvioida rahallisesti, joten ei ole enää mitään "pyhää" ja henkisesti arvokasta. Fyysinen työ, uhraus ja vaivannäkö eivät edusta rahaa, vaan rahan arvo on teennäinen, kylmää ja kuollutta. Modernissa maailmassa raha edustaa ihmisarvoa, joten ihmisellä on aina hintansa. Lojaalisuuden voi ostaa rahalla ja ystävät ovat valmiita myymään oman veljensä oikeaan hintaan.

Koko yhteiskuntamme on käännetty väärinpäin. Modernin ihmisen suunta on kohti moraalittomuutta, kylmyyttä! Tämä suunta on muutettava ja rahan valta lojaalisuuden ja kansallisen veljeyden tieltä on nujerrettava!