Viesti anarkisteille

Tämä kirjoitus on kaikille niille anarkisteille, jotka sanovat ihannoivansa rehellisyyttä ja haluavat ja haluavat olla itselleen rehellisiä.

Mitä anarkismi pohjimmiltaan on?














Anarkistit esittää argumenttejaan paremman maailman puolesta. Anarkistit kautta viimeisen kahdensadan vuoden aikana ovat julistaneet: "ei olisi valtiota, eikä kuntia!", "ei mestareita, ei jumalia!".

Anarkistit tarkoittavat tällä, että hierarkia on moraalitonta ja he vastustavat hierarkiaa. Kyse on ennen kaikkea moraalisesta maailmasta, jossa yksilön vapauttaminen on suurin moraalinen tavoite. Tämä on anarkistin arvomaailman ja toiminnan takana oleva memeettinen rakenne, joka on koko liberalismin ja valistuksenajan perusta.

Anarkisteille tai ylipäätään kaikille, jotka pitävät vapautta tärkeimpänä moraalisena arvona on kaikki hierarkia sortoa ja näin ollen vapaus päämääräinen tavoite.  Anarkistit tavoittelevat "vapautta" ideaalina, ja puhuvat niin sanotuista vapaista yhteenliittymistä (kommuuneista), joissa ihmiset sopivat asiansa keskenään, niin kuin itse haluaisivat. Kuulostaa hienolta ja ruusuiselta.

Anarkistit kertovat poliittisesti ja moraalisesti eri mieltä oleville, etteivät he vaan ymmärrä vapautta ja sen todellista ideaa. He eivät kuitenkaan keskustele ja argumentoi omia ideoitaan meille "ymmärtämättömille" ja pyri tulemaan yhteisymmärykseen keskustelemalla. Monet anarkistit eivät halua keskustella ja väitellä arvoasioista eteenkin jos kyse on heidän arvomaailmasta.

Otetaan esimerkki argumentista, jota anarkistit karttavat. Anarkistit sanovat, ettei anarkistisessa yhteisössä kukaan "rajaisi ihmisiä ryhmiin", vaan ihmiset kuuluisivat vapaasti niihin ryhmiin, joihin kukin yksilö haluaa kuulua ilman hierarkiaa, ja nuo ryhmät toimisivat niin kuin niihin kuuluvat ihmiset vapaasti haluavat. Anarkistit, kuten myös ääriliberaalit näkevät ihmisten kategoroimisen rotuihin, etnisyyksiin, kansallisuuksiin, sukupuoleen, ikään tai terveytään yksilön tasa-arvoa ja vapautta riistävänä asiana. Onko asia kuitenkaan noin?

Kuunnellessani näitä anarkistien ehdotuksia ja ajatuksia tulee mieleen niin radikaaleja käsite ja käsitys eroja, jotka johtavat anarkistien ja muiden ideologioiden väliseen yhteisymmärryksettömyyden kuiluun. Anarkisteilla, kuten monella ääriliberaalilla on hyvin harhainen käsitys miten ja mistä ihmisen identiteetti rakentuu. Miten esimerkiksi ihmisen psykologia tai biologia vaikuttaa ihmisen elämään ja sitä myötä identiteettiin. He kuvittelevat, että kaikki identiteettikäsitteet ovat kuin päivittäin vaihdettavia vaatteita, joita puetaan ja riisutaan muodin ja fiiliksen mukaan. Heille kaikki johtuu ympäristöstä, eikä mikään ole perinnöllistä ja determinististä.

Anarkisteilla ja ääriliberaaleilla tuntuu olevan semmoinen käsitys, että biologisella perimällä ei ole vaikutusta ulkonäköön, persoonallisuuteen, ja yleisesti mihinkään mikä voisi määrittää ihmisen identiteettiä ja vaikuttaa sosiaalisesti. Tämä on tietenkin hyvin epätieteellistä, mutta me emme mene tuohon argumentointiin tässä kirjoituksessa. He haluavat uskoa, että ihminen pystyy vaikuttamaan ja määrittämään oman identiteettinsä täysin mielivaltaisesti ympäristöstään, geeniperimästään, älykkyydestään ja mistään muustakaan riippumatta. Anarkistit eivät ymmärrä, että ihminen pystyy vaikuttamaan itseensä, mutta vain niin paljon kuin oma geneettinen potenttiaali (perimä) ja ympäristö antaa myöten. Anarkistit ja liberaalit kuvittelevat, että he voivat uhmata biologiaa ja materiaalista maailmaa muokkaamalla käsitteitä ja kieltä. Tästä esimerkiksi LBGT-liike ja monet sukupuolettomuuden puolestapuhujat ammentavat maailmankatsomustaan. Anarkistien ja liberaalien on vaikea ymmärtää, että on asioita, joita ei voi muuttaa muokkaamalla sanoja tai käsitteitä, tai larppaamalla ja kieltämällä tosiasioita.

Kaikki elämä maailmassa kuuluu ryhmiin tietoisesti tai tiedostamattaan halusi se sitä vapaaehtoisesti myöntää tai ei. Jos minä sanon sokealle ilmisille, että hän ei ole sokea, ei sillä ole väliä suhteessa hänen sokeuteensa kutsunko häntä sokeaksi vai en. Sokea ei parane pelkällä tahdonvoimalla ja sillä että alan nimittämään häntä näkeväksi. Todellisuus ja realiteetit ovat läsnä meidän mielipiteistämme, moraalistamme, ja arvomaailmastamme huolimatta. Se sanonko minä sokeaa sokeaksi vai en, ei muuta sitä, että sokea kategoroituu näkövammaisten ryhmään. Yhtälailla etnisyys, rodut, sukupuolet, ja kaikki geneettiset atribuutit ovat semmoisia mihin me emme itse voi vaikuttaa, vaan meidän vanhempamme tekivät päätökset meidän puolestamme ja meidän on tultava niiden asioiden kanssa toimeen. Yhteiskuntarakenteet ja ihanteet, jotka rakentuvat väärään kuvaan todellisuudesta ovat aina tuomittu epäonnistumaan. Jotkut ihmiset pystyvät hyväksymään nämä asiat, kun taas toiset kiroavat vanhempiaan, ja kokevat elämänsä epäreiluksi.

Tästä syystä julistan, että anarkistit, liberaalit ja muut dogmaattista vapauteen absoluuttisesti uskovat ovat tyhmiä. Ei siksi, että he uskovat itse vapauteen konseptina, ja näkevät sen arvokkaana itseisarvona. Vaan anarkistit ja ääriliberaalit ovat tyhmiä siksi, että he ymmärtävät, ettei realiteetit ole sopusuhtaiset heidän vapaus ideaalinsa kanssa, jonka seurauksena he joutuvat selittelemään, vähättelemään ja jopa valehtelemaan itselleen ja muille siitä mitä vapaus on ja miten maaima pyörii. He eivät halua käsitellä maaimaa realistisesti, jonka seurauksena heille kehittyy epärealistisia käsityksiä siitä miten yhteiskunta toimii. Anarkistit joutuvat määrittelemään uudelleen kieltä ja käsitteitä, kuten kaikki epätasa-arvoa metatasolla kantavat termit, käsitteet ja identiteettirakenteet ovat rakenteellisesti utopian tiellä, ja näin ollen ristiriidassa heidän absoluutisen vapauskäsitteensä kanssa. Heidän koko strategiansa on hyökätä kieltä ja konsepteja vastaan ja ajaa sosiaaliseen marginaaliin kaikki ihmiset, jotka kieltäytyvät käyttämästä tiettyä terminologiaa.

Toinen syy siihen miksi anarkistit ovat tyhmiä on se, etteivät he lähtökohtaisesti pysty todistamaan ihmisen vapaata tahtoa, ja näin ollen kumoamaan determinismiä. Heidän ideologiansa vaatii sen, että ihminen on kykenevä vapaaseen ajatteluun. Anarkistit vihaavat länsikulttuuria, koska he kokevat sen kolonialistiseksi, rasistiseksi, seksistiseksi ja fasistiseksi ja syyttävät sitä heidän ja muiden ihmisten aivopesusta. He kokevat, että länsikulttuuri itsessään on sortava elementti, joka kahlitsee yksilöä, ja tämän takia monet anarkistit vähättelevät ja ns. "taistelevat" länsikulttuuria vastaan. He eivät kuitenkaan osaa osoittaa mitään konkreettista eroa länsikulttuurien ja muiden kulttuurien välillä, joka jo itsessään osoittaa eräänalaista itsepetosta. Anarkistit haluavat tavoitella vapautta psykologisesti, ja tästä syystä uskovat vapaaseen tahtoon, ja tuosta syystä he haluavat irtautua "länsikulttuurin" hegemoniasta ja memeettisestä arvomaailmasta.

Todellisuudessa ihmisen vapaa tahto on pelkkä illuusio. Ihmisen ajattelua ohjaa psykologiset rakenteet, sosiaaliset hierarkiat ja kanssakäynti, kieli ja käsitteet, sekä kognitiot. Pelkästään ihmisen psykologinen rakenne sotii vapaata tahtoa vastaan, sillä meitä ihmisiä ohjaa psykologiset vaistomme ja alitajuntamme, jotka kokonaisuutena ohjaa meidän päätöksentekoa. Ihmisten eriävistä aivokapasiteeteista (=älykkyydestä) voimme päätellä, ettei kaikki ihmiset ole henkiseltä kapasiteetiltaan kykeneviä käsittelemään ja ymmärtämään monimutkaisia ja abstrakteja konsepteja samalla henkisellä tasolla, joka lähtökohtaisesti rajoittaa ihmisten keskenäistä kykyä ymmärtää ympäröivää maailmaa tai toinen toisiamme. Pelkästään meemit ohjaavat ihmisiä ja ihmisten käsityksiä ympäristöstään ja itsestään. Mutta ennen kaikkea eriävä älykkyys luo älykkyydeltään eriarvoisia ihmisiä, jotka eivät ole keskenään vapaita toisistaan taikka tasa-arvoisia. Ihmisten eriävä älykkyys on tieteellisesti todistettava fakta, joka osoittaa, ettei osa ihmisistä ole kykenevä ajatelemaan ja ymmärtämään yhtä vapaasti ympäroivää maailmaa kuin muut, joka jo itsessään kumoaa vapaan tahdon tai tasa-arvon myytin.

Kolmas syy siihen miksi anarkistit ja äärliberaalit ovat tyhmiä, johtuu heidän ristiriitaisesta arvomaailmakäsitteistään. Ideologiset käsitykset vapaudesta ja samanaikaisesta tasa-arvosta ovat täysin irrationaalisia. Vapaat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia vaan kilpailijoita. Epätasa-arvoiset ihmiset joudutaan auktoriteetilla pakottamaan tasa-arvoiseen asemaan, joka taas tarkoittaa sitä, että tasa-arvoiset ihmiset eivät voi olla vapaita. Absoluuttinen vapaus aina tarkoittaisi raadollista kilpailua, joka varmaan ei ole sitä mitä yksikään anarkisti oikeasti haluaisi, sillä tosi moni anarkisti jäisi oikeassa luonnonvalinnassa kakkoseksi niille jotka ovat kykeneviä henkisesti ja fyysisesti satuttamaan muita. Mitään yhteisöä ei voi tapahtua absoluuttisessa vapaudessa, koska absoluuttinen vapaus ajaa yksilöt kilpailemaan. Puheet siis tasa-arvosta ja vapaudesta ovat täysin ristiriidassa toistensa kanssa, kuin myös realiteettien kanssa, mutta anarkistit eivät suostu myöntämään tätä yksinkertaista tosiasiaa, vaan tuudittautuvat omien käsitteidensä ja unelmiensa turvalliseen maailmaan.

Anarkistit näkevät maailman hyvin mustavalkoisesti. He näkevät kaiken joko sortona tai vapautena. He vaativat dogmaattisesti vapautusta kaikesta vastuusta ja sosiaalisesta leimautumisesta. He syyttävät länsikulttuuria fasistiseksi, joka sortaa yksilöä, sillä kaikki kulttuuri-identiteetti rakentaa sosiaalista hierarkiaa, ja näin ollen läntinen kulttuuri-identiteetti vapaususkovaisten ääriliberaalien ja anarkistien mielestä on sortoa. Anarkistit eivät ymmärrä syy-seuraus-suhdetta, jonka takia ei ole mitään absoluuttista tasa-arvoa tai vapautta, vaan kaikki sosiaalinen kanssakäyminen johtaa dynaamiseen sosiaaliseen hierarkiaan.

Ihmistä rajoittavat materiaalinen maailma, luonnon lait, sosiaalinen kanssakäyminen ja realiteetit. Anarkisti ei ole realisti, vaan anarkisti on idealisti, eli unelmoitsija, joka ei halua kohdata realiteetteja. Anarkistin mieli kaipaa utopiaa pelastamaan hänet todellisuudelta, koska realiteetit ja reaalimaailma estää ja rajoittaa, jonka takia realiteetit ja realimaailma pitää määrittää konseptitasolla uudestaan, jotta niitä voisi leimata ja marginalisoida fasistisiksi ja näin henkisesti paeta. Sukupuolet, rodut, ikä ja perimästä johtuvat kyvyt ovat vapaususkovan, kuten anarkistin tai ääriliberaalin mielestä fasismia, mutta kieltämällä biologiset eroavaisuudet ja leimaamalla ne pelkästään fasistisiksi sosiaalisiksi konstrukteiksi, voi anarkisti tai ääriliberaali yrittää sivuttaa ne. Kun asioita leimaa, niin niitä ei tarvitse enää miettiä.

Vaikka mitään valtiota ja instituutiollistettua auktoriteettia ei olisi, niin silti ei yksilöllä olisi vapautta toimia mielivaltaisesti yhteisössä. Muiden ihmisten tahdot ja vaatimukset rajoittavat meitä, josta ennen pitkää syntyy konflikteja, jotka ennen pitkää muokkaa ja jakaa yhteisön kuppikuntiin. Näin uudet yhteisöt ja valtarakenteet alkavat muodostua. Anarkistit ovat tyhmiä, koska he kieltävät nämä sosiaaliset realiteetit, eivätkö omaa rehellisyyttä ja älykkyyttä, jotta he pystyisivät hyväksymään näitä realiteetteja. Koska he ovat epärehellisiä näistä asioista, niin he eivät osaa muokata ideologiaansa ja selittää miten nämä epäkohdat korjataan, jotta he saavuttaisivat absoluuttisen vapaan ja samalla toimivan anarkistisen yhteisön.

Anarkistit puhuvat omista anarkokommuuneistaan, jossa he elävät omilla säännöillään. Kaikista harhaisimmat ja sekaisimmat anarkistit jopa puhuvat, että he voivat elää yhteisössä, jossa ei ole mitään sääntöjä, mutta nämä absoluuttista anarkiaa lupaavat kommuunit kaatuvat hyvin nopeasti ja ovat utopiaa. Jokainen yhteisö pyöriäkseen vaatii vastuualueita, joka taas tarkoittaa valtarakenteita ja valtasuhteita. Nämä valtarakenteet ja valtasuhteet ovat ristiriidassa ideologisen anarkismin kanssa. Anarkistit ovat kykenemättömiä ymmärtämään, taikka haluttomia ymmärtämään, että vapaus ja vastuu menevät käsikädessä. Anarkistit ja ääriliberaalit haluavat vapautta vastuusta, joka ei toimi. Ei varsinkaan anarkistisessa elinympäristössä, jossa selviytyminen, luonnonvalinta ja vahvimman oikeus ovat realiteetteja. Tästä syystä ihminen ei toimi yksilönä, vaan hakeutuu turvaan muiden ihmisten joukkoon, jonka takia ihminen luopuu omasta vapaudestaan, jolloin hän saa elää yhteisön joukossa, mutta vain jos hän toimii yhteisön normien, moraalin ja sääntöjen mukaan.

Aristoteles sanoi, että yksin elävän ihmisen pitää olla eläin taikka jumala. Hän sanoi näin, koska hän ymmärsi ääriliberalistisen ääri-individualismin hulluuden. Jos sinä anarkisti (lukija) olet tässä kohtaa rehellinen, niin myönnät, ettei absoluutista yksilövapautta voi saavuttaa ihmisen psykologisen ja sosiaalisen luonnon, sekä materiaalisen maailman puitteissa, ja myönnät itsellesi, että ainoa realistinen yhteisöllisyyden muoto on absoluuttisen vapauden ja absoluuttisen tyranniana välimuoto. Kun myönnät itsellesi tämän, niin silloin sinä et enää ole ideologialtasi anarkisti, vaan jotain muuta. Anarkismi on ajattelemattomuutta.

Rasismissa ei ole mitään hävettävää

Rasismissa ei ole mitään moraalisesti väärää, koska se on luonnollinen osa ihmisen kognitiota. Rasismi on psykologinen mielentila siinä missä esimerkiksi homoseksuaalisuus tai vaikkapa nälkäreaktio. Jos sinun mielestäsi homoseksuaalien syrjiminen on moraalisesti väärin, koska homoseksuaalit eivät mahda omalle psykoloialleen mitään, tai ruualla pakkomielteisesti mässäilevä ihminen ei omalle psykologialleen mahda mitään, niin johdonmukaisesti rasismin pitäisi olla myös OK-asia samalla johdonmukaisella kriteerillä. Miksi rasismia psykologisena ilmiönä pidetään moraalisesti vääränä, mutta homoseksuaalisuutta tai yleistä hedonismia ei? Tässä on siis näkyvä kaksinaismoraalisuus.

Jos ihmistä ei saisi syrjiä hänen psykologisen, eli seksuaalisten taipumuksen takia, niin miksi ihmisiä sais syrjiä, panetella, vähätellä, marginalisoida ja eristää, jos hän on kykenevä tunnistamaan rotujen ja etnisten ryhmien välistä sosiaalidynamiikkaa ja kilpailua? Eivät rasistit sille itse mitään mahda, että he huomaavat rodut fyysisenä realiteettina, ja tunnistavat rotujen välistä kilpailua ja suosivat omaa etnistä sisäryhmää.

Itse nautin rasismita. Rasismi on seksikästä. Valtaosa pornosta ja seksuaalisista meemeistä perustuu rasismiin ja seksismiin. Rasismi on myös tärkeä osa huumoria. Rasistilla on aina hauskempaa, kuin moraalisella loukkaantujalla ja tiukkapipolla, joka yrittää kontrolloida ja pakottaa sosiaalista ilmapiiriä sensuurilla ja moraalisella vollottamisella. Rasismi on mielestäni sosiaalisesti hyvä asia, koska se viihdyttää, ja tätä kautta kiehtoo ihmisiä. Rasismi ei tarkoita sitä, että ihminen yrittäisi fyysisesti loukata tai syrjiä jotakuta, vaan rasismi on psykologinen mielentila muiden joukossa, jossa ihminen tunnistaa etnistä erilaisuutta, ja etnisten erinlaisuuksien välillä sosiaalista kilpailua ja dynamiikkaa. Tuossa nyt ei itsessään ole mitään moralisoitavaa, jos käytämme Humen Giljotiinia. Tästä sosiaalisesta dynamiikasta ja kilpailusta tulee paljon vitsejä ja huumoria, jota kaikki osapuolet voivat nauttia ja nauraa. Itselle ja omalle etniselle sisäryhmälle pitää pystyä nauramaan, mutta myös muita ryhmistä pitää pystyä vitsailemaan ja nauramaan, jotta ilmapiiri on tervettä ja hyväntuulista.

Rasismi tuottaa huumoria, koska rodut ja etnisyydet psykologiassamme rakentuu käyttäytymisen ja ominaisuuksien stereotypioihin. Standup-koomikot kuten Money Mike, Chris Tucker, tai vaikkapa David Chappelle käyttävät rasismia ja rotujen stereotypiaa jatkuvasti vitseissään. Pidän valkoisesta standup-koomikosta Bill Burrista, koska hän käsittelee seksismiä ja rasismia hienolla ja huumoristisella tavalla, ja rikkoo poliittisen korrektiivisuuden ilmapiiriä. Huumori kun lähes aina rakentuu yhteiskunnallisiin meemeihin ja stereotypioihin. Huumori on paras tapa rikkoa yhteiskunnallisia kaksinaismoraalisuutta, koska se on viihdyttävää ja kiehtovaa. 

Valkoisten ja muiden etnisyyksien välillä on selvä moraalinen kaksoisstandardi. Köyhiä etelävaltion asuntoautokommuuneissa asuvia valkoisia Hillbillyjä haukutaan, ja heitä imitioidaan pilkkaaminen mielessä kaiken aikaa mediassa ja julkisissa tiloissa. Ei-valkoiset ja valkoiset liberaalit jatkuvasti pilkkaavat köyhiö etelävaltiolaisia, ja se on valtavirta-ajattelussa sosiaalisesti hyväksyttävää. Kenelläkään ei ole mitään moraalista sanottavaa näiden ihmisten pilkkaamista vastaan. Mutta jos joku valkoinen kertoo vitsin mustista ihmisistä ja heidän stereotyyppisestä käyttäytymisestä, niin hänet heti leimataan moraalisesti pahaksi ihmiseksi. Ihan yhtä rasistista on haukkua valkoisia köyhiä etelävaltiolaisia, kuin haukkua köyhiä mustia, mutta haukkumalla etelävaltiolaisia, et tule saamaan mitään rasistista sosiaalista leimaa itseesi.

Antirasistit yrittävät selittää oman moraalisen loukkaantumisen sillä, että he haluavat tasa-arvoa ja solidaarisuutta ei-valkoisille. Jos oikeasti halutaan hävittää tai edes vähentää rasismia etnisten ryhmien välillä, niin ehkä se oikea tapa ei ole leimata valkoisia ihmisiä moraalittomiksi, ja kaikkia vähemmistöryhmiä moraalisiksi, vain sen takia, että etnisyys vaihtuu. Vaan ehkä parempi lähestymistapa olisi vitsit ja kyky pystyä nauramaan itselleen ja muille, joka taas laskisi etnisten ryhmien välistä sosiaalista painetta ja tätä myötä konfliktia.

Ongelmana nyt on vaan se, että yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka yrittää kerätä moraalipojoja haukkumalla muita rasisteiksi. Jos koskaan on liikkunut maahanmuuttajien kanssa, niin tietää, että heiltä löytyy ne rääveimmät ja rasistisimmat vitsit. Heitä ei poliittinen korrektiivisuus haittaa. Ilmapiiri on paljon avoimempi ja ei tarvitse välittää mitä sanoo, kun tietää että kaikki osaa heittää ja ottaa vastaan vitsiä. Rasismi ja rasismin moralisointi tuntuu olevan noin lähtökohtaisesti suurempi ongelma kantaväestön keskuudessa, sillä silloin yleensä yrittetään signalisoida moraalista paremmuutta leimaamalla muita kantaväestöläisiä rasisteiksi. Tämä johtaa siihen, että ihmiset yrittää tunnistaa jatkuvasti rasismia muissa, ja asentaa täysin epärealistiset käyttäytymismallit ja käsitykset eri etnisiin ryhmiin ja yksilöihin. Kaikki ihmiset yleistää, haukkuu, loukkaantuu, häpeää, iloitsee ja käyttäytyy egoistisesti. Rasismin esiintyminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa on täysin normaalia ja odotettavaa. Rasismi ei noin lähtökohtaisesti ole mikään ongelma, sillä jos rehellisesti kaikki olisivat rasisteja, niin asioista voidaan puhua ja nauraa. Ongelmaksi tulee sosiaalinen ilmapiiri, jossa kaikki yrittää larpata, etteivät he ole kykeneviä missään tai milloinkaan rasismiin.

Jos joukkoon ilmaantuu mielensäpahoittaja, joka yrittää rakentaa sosiaalista hierarkiaa moraalisuuden ympärille. Tämmöinen antirasistinen mielensäpahoittaja, tai yleensä mikään moraalitantta ei rakenna sosiaalista hierarkiaa tekojen, kykyjen, käytöksen, tai yleisen ryhmässä toimimisen kautta, vaan pyrkii kipuamaan sosiaalista hierarkiaa olemalla moraalisempi kuin muut.

Nämä moraalistit ja loukkaantujat tulee aina pyrkimään moraalijaotteluun sosiaalisessa ilmapiirissä, tai aivan missä tahansa tilanteessa he sattuvat milloinkin olemaan. He puskevat vahvasti identiteettipolitiikkaa, koska siinä he saavat julistaa moraalista paremmuutta. Tuommoisessa tilanteessa ollaan hetkenpäästä laskemassa kuka on eniten sorrettu, ja kenen esi-isät ovat eniten kärsineet rasismia ja syrjintää. Ihmisten ei tarvitse sosiaalisesti kehittyä ja kasvaa ihmisinä, kun aina kaikki nähdään sortona ja rasismina. Itse sitten kiillotellaan moraalista kilpeä, ja esitetään hurskasta.