Rasismin psykologia

Psykologisesti rasismi tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa tietoista ja alitajuista erottelua. Sitä ohjaa usein tiedostamaton pyrkimys kategorisoida sosiaalista kanssakäymistä sisä- ja ulkoryhmiin tunnistaaksemme onko toinen meille uhaksi.

Ihmismielessä tapahtuvat psykologiset toiminnot ovat kehittyneet evolutiivisesti varoittamaan ja suojelemaan ihmistä ulkoisilta uhilta. Rasismi on sosiaalinen ja psykologinen ilmiö, jossa ihminen pyrkii rodun tunnistamisella arvioimaan onko toinen mahdollisesti uhka hänen etniselle sisäryhmälleen. Se on siis ulkoisten piirteiden tunnistamiseen perustuvaa turvallisuuden tavoittelua ja sosiaalisen arvohierarkian tarkastelua. Ulkonäkö saattaa viestiä kahden eri etnisen ryhmän välillä esiintyvästä sosiaalisesta konfliktista, joka ilmenee esimerkiksi sosiaalisena eriarvoisuutena, poliittisena kamppailuna tai väkivaltaisena välienselvittelynä.

Evolutiivisesti on ollut tärkeää erotella ihmisiä sisäryhmään ja ulkoryhmään. Heimojen ja etnisten ryhmien välinen sota, kaupankäynti ja rauha ovat vaatineet hienostunutta sosiaalisen ilmapiirin ja vaaran tiedostamista. Siksi valtaosa aivotoiminnastamme keskittyy juurikin tunnistamaan ulkoista erilaisuutta. Historiallisesti kamppailu heimojen ja eri ryhmien välillä on ollut väkivaltaista ja julmaa, minkä vuoksi lukuisat ulkoryhmät ovat kadonneet ja integroituneet hallitseviin populaatiohin.

Rotujen erilainen ulkonäkö johtuu pitkälti evoluution synnyttämästä erilaistumisesta. Jo kauan sitten alkuihmiset levittäytyivät kaikkialle maailmaan ja synnyttivät geneettisiä taskuja, joissa ulkonäkö ajan ja geenien valikoitumisen myötä synnytti ihmisille rodullisesti ominaisen ulkonäön ja muut toisistaan poikkeavat perinnölliset ominaisuudet. Voidaan siis sanoa, että suuret ulkonäköerot kertovat ihmisestä ja hänen geneettisestä menneisyydestään. Tänä päivänä roduissa esiintyvät ulkonäölliset erot ovat merkki luonnonvalinnasta ja ulkonäköä edustavien geenien seuloutumisesta. Luonnonvalintaa ohjanneet kriteerit ovat muokanneet ulkonäön ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi ajatteluamme ja aivojamme.

Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa ulkonäölliset erot ja niiden sosiaalihierarkinen merkitys on muuttunut maailmansotien, poliittisten, kulttuuristen ja sosiaalisten kamppailujen jälkeen nykyiseen muotoonsa. Sosiaaliset standardit ovat muuttuneet, jolloin myös ulkonäköä on alettu tarkastella eri tavalla. Enää ei voida tunnistaa mahdollista sosiaalista ja väkivaltaista vaaraa (hierarkiaa) pelkästään etnisyyttä tai uskonnollisia symboleja tarkastelemalla, vaan monesti vaatetus, korut ja tatuoinnit varoittavat meitä toisen ihmisen mahdollisista yhteyksistä rikollisjärjestöihin, jalkapallohuligaaneihin, väkivaltaisiin alakulttuureihin tai aktiivisesti muita vainoaviin poliittisiin ryhmiin.

Modernissa yhteiskunnassa sosiaalisesta kilpailusta on tullut monimutkaisempaa, mutta etnisyyden merkitys ei ole silti poistunut. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kulttuurit ja etnisyydet kohtaavat. Kilpailu on kovaa ja tästä syystä monet poliittiset toimijat, hyväveli-kerhot ja rikollisjärjestöt perustuvat edelleen etnisyyteen erotellaakseen ystävän ja vihollisen. Etnisyys ja rasismi ovat kiinteä osa yhteiskunnallista kilpailua ja sosiaalista hierarkiaa.

Rasismin psykologinen rakenne –

Rasismi psykologisena ilmiönä jakaantuu rakenteeltaan kolmeen osa-alueeseen: kognitioon, sisä- ja ulkoryhmien jaotteluun ja tunteisiin. Kaikki psykologiset funktiot perustuvat kognitiivisiin prosesseihin. Kognitiiviset prosessit pohjustavat tunteita ja identiteettijaotteluja. Jotta saamme hyvän perusteellisen kokonaiskuvan rasismista psykologisena ilmiönä on meidän käsiteltävä näitä kolmea ilmiötä erikseen.

–

Kognitiivisuus – edullinen ulkonäkö edustaa terveyttä

Aivojen pääasiallinen tehtävä on kerätä ja muistaa aistiemme lähettämää signaalia ja prosessoida sitä tulkittavaan muotoon. Prosessointia ovat kuviontunnistus, muistaminen, samaistaminen, erottelu ja laadun arviointi.

Ulkonäöstä, eli muotojen symmetriasta, värien skaalasta ja yksityiskohtaisuudesta näkee kohteen laadun. Laatua voidaan havaita kaikissa materiaalisissa objekteissa ja myös ihmisissä. Ihmisessä laatu voi tarkoittaa monta eri asiaa, ja ilmetä monella eri tavalla. Ihmisen edullinen ulkonäkö kertoo terveydestä ja fyysisestä kyvykkyydestä eli laadusta. Ihmisen mieli tunnistaa välittömästi kauneuden eli laadun esteettisyydessä ja symmetriassa.

Miehillä ja naisilla on omat terveydelliset ja fyysiset ominaisuudet ja näin ollen myös omat standardit. Miehillä ulkonäkö kertoo fyysisestä kyvykkyydestä, varallisuudesta ja terveydestä, jota kutsumme maskuliinisuudeksi. Naisilla kauneus kertoo hedelmällisyydestä ja mahdollisuudesta synnyttää terveitä lapsia. Evoluution kautta meille on kehittynyt psykologinen kyky tunnistaa terveyttä potentiaalisissa seksuaalikumppaneissamme. Tämä siksi, että jälkikasvumme olisi terveempää, vahvempaa ja kykenevämpää selviytymään.

Ulkonäöstä näkee myös muita persoonallisuuteen ja ympäristöön viittaavia ominaisuuksia. Esimerkiksi lihavuus saattaa kertoa ihmisen vauraudesta, mutta se voi myös kertoa huonosta ja rasvaisesta ruokavaliosta, impulsiivisesta ylensyönnistä tai huonosta aineenvaihdunnasta. Ylensyönnillä saatu epämieluisa ulkonäkö voi kertoa niin ikään neuroottisuudesta ja itsehillinnän puutteesta. Stereotypiat elämäntavoista, terveydestä ja kollektiivisista identiteeteistä viestittävät meille tärkeää informaatiota terveydestä. Terve ihminen edustaa itseään ulkonäöllään.

–

Sisä- ja ulkoryhmä - identiteetin rakentuminen

Sisä- ja ulkoryhmä ovat termejä, joilla kuvataan psykologista identiteettierottelua meihin ja toisiin. Evoluuutiopsykologian eräs perushavainto on laumautuminen sisäryhmään, jotta voidaan selviytyä taisteltaessa niukosta resursseista. Evoluution paineen johdosta ihmismieli on jakaantunut funktionaalisiksi moduuleiksi, joissa käsitellään abstrakteja käsitteitä tunnistaen, jaotellen ja erotellen. Funktionaalista jaottelua edustavat kaikki sosiaaliset kategorioinnit, jotka saattavat kertoa kuka yksilö on ja mihin hän kuuluu.

Psykologinen modulisointi on stereotypiaa eli yleistämistä. Ihmisen historiaa tarkastellessa voidaan todeta sosiaalisten stereotypioiden kuten rasismin olleen selviytymistaistelussa elinehto. Tästä syystä rasismi on ollut osa luonnonvalintaa, joka on muokannut vuosituhansien aikana geneettistä perimäämme, tätä kautta aivojamme ja niin muodoin myös psykologiaamme. Ihmiselle on ollut tärkeää kyetä tunnistamaan ja kategorisoimaan kilpailijoita, jotta hänen sisäryhmänsä selviytyisi.

Sisä- ja ulkoryhmäajattelu auttaa meitä toimimaan ryhmissä toisia ryhmiä vastaan. Ryhmien välistä kilpailua näkyy myös työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa. Mainonta on yksi yhteiskuntamme osa-alue, joka käyttää hyväksi sisä- ja ulkoryhmään perustuvaa identiteettijaottelua tuotemarkkinoinnissa. Enää eivät vain yritykset kilpaile keskenään, vaan nyt myös kuluttajaryhmät kokevat kilpailevansa eri tuotemerkkien välillä. Tuotemerkit edustavatkin uutta identiteettiä, jopa tiettyä eettisyyttä ja moraalia.

Tästä syystä on hyvä tehdä yleismaailmallinen huomio: kaikkea tarkkailtavaa erilaisuutta voidaan kategorisoida ja yleistää, mikä antaa paremman mahdollisuuden navigoida sosiaalisesti. Sosiaalista navigointia helpottavat asiat, kuten esimerkiksi ulkonäkö, ovat tärkeä ja erottamaton osa ihmisen psykologiaa.

Ulkonäkö kertoo meille paljon. Se kertoo ihmisen sukupuolen, iän, terveydentilan, fyysisen kunnon. Ihon, hiusten ja silmien väri kertovat meille perinnöllisyydestä eli mistä päin toinen ihminen on, mikä saattaa kertoa meille onko hän mahdollinen uhka. Visuaalisesti ihminen havainnoi ulkonäköä ja liikettä, mutta myös muilla aisteilla kuten hajulla, äänellä ja tuntoaistilla on tärkeä rooli sosiaalisssa assosiaatioissa. Esimerkiksi haju kertoo ihmisen hygieniasta ja siitä, pitäisikö meidän karttaa häntä.

–

Tunteet – taistele tai pakene -mekanismi

Taistele tai pakene -mekanisni on evoluutiopsykologinen teoria, joka selittää pelon ja vihan sosiaalisina reaktioina vaaraan. Jos sisäryhmään kuuluvat ihmiset kokevat ulkoryhmän jäsenen olevan vaaraksi, he reagoivat pelolla tai aggressiolla. Sama mekanismi toimii eläimellä selviytymiskeinona ulkoisia uhkia vastaan, jotka sosiaalisessa mielessä näyttäytyvät ulkoryhminä.

Tunteet ovat pitkälti sosiaalisia reaktioita. Tunteet auttavat meitä tunnistamaan sosiaalista ilmapiiriä ja sen sisällä esiintyvää vaaraa. Näin ollen taistele tai pakene -mekanismi on hyödyllinen reaktiotapa, joka auttaa meitä selviytymään.

Yleensä rasismiksi katsotaan kaikki hyökkäävä ja erotteleva reaktio etnistä ulkoryhmää kohtaan. Vastaavasti sisäryhmään kohdistuu altruismia, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta ihmisen radikaali erilaisuus sisäryhmän sisällä johtaa helposti eristäytymiseen ja syrjintään.

Yhteiskunta ja rasismi

–

Yhteiskunnallisessa käytössä rasismi on merkitykseltään väljä termi. Stereotyyppisessä mielessä sanasta tulee suomalaiselle usein mieleen skinheadit. Mielikuva kaljusta vihaajasta on iskostunut suomalaiseen tajuntaan erityisesti television kautta. Tästä syystä media ohjaa käsitystämme rasismista. Rasismin rinnastaminen skinhead-alakulttuuriin on toiminut moraalisena ja sosiaalisena häpäisyaseena sitä kantaväestön osaa vastaan, joka on pyrkinyt poliittisesti ja sosiaalisesti edistämään kansansa etnistä säilymistä.

Rotutietoisen organisoitumisen eteneminen on pyritty ehkäisemään hyvissä ajoin ennen kuin se ehtii kasvattaa valtaansa. Siksi kantaväestössä ilmenevä oman ja muiden etnisyyksien erottelu ja tunnistaminen on pitänyt ehdollistaa rasismiksi. Rasismin ehdollistaminen on ollutkin valtaapitävien globalismia kannattavien tahojen tärkein tehtävä kansallismielisyyden kitkemiseksi.

Freud, tunteet ja niiden patologia

Freudialainen psykoanalyysi perustuu ihmisen ajattelun ja toiminnan tarkasteluun ja tarkasteltavien havaintojen alla piilevien motiivien tunnistamiseen ja kategorisoimiseen. Sigmund Freud oli toki oikeassa ihmisen alitajunnan olemassaolosta ja alitajunnan perustavanlaatuisesta toiminnoista, mutta hän oletti virheellisesti kaiken kulminoituvan seksuaalisuuteen. Freud tarkasteli pääasiassa tarpeentyydytystä, jonka tärkein tutkimusalue oli seksuaalisuus. Freudilaisuudessa ei käsitellä juuri lainkaan egoa maskuliinisessa kontekstissa, minkä vuoksi mm. ylpeys, kunnia ja lojaalisuus jäävät selittämättä. Pääasiassa freudilaisuus keskittyykin naisellisten piirteiden ymmärtämiseen sekä hedonismiin selittämiseen.

Freudilaisessa ajattelussa katsotaan, että tunteet ovat reaktioita sosiaalisiin tilanteisiin, mutta se on lähtökohtaisesti väärässä siinä, että se ei tunnusta tunteiden evolutiivista perustaa. Freudilaisuus ei hyväksy ajatusta, että kaikilla tunteilla olisi jokin rationaalinen tarkoitus, vaan pyrkii patologisoimaan osan tunteista. Koska freudilaisuus on ollut suosittua vasemmiston keskuudessa, se synnytti jo hyvin varhain trendin, jossa vasemmistolaisuudelle vastakkaiset poliittiset näkemykset leimattiin irrationaaliseksi vihaksi ja peloksi.

Freudilainen psykoanalyyttinen menetelmä on tunteiden patologisoimisessa hyvin sekava ja epäjohdonmukainen. Se ei pysty selittämään johdonmukaisesti kaikkia ihmisen käyttäytymisessä ja psyykkeessä havaittavia ilmiöitä. Seksuaalisuus ei sellaisenaan riitä selittämään kaikkia persoonallisuuden ja ihmiskäyttäytymisen motiiveja ja tästä syystä monet psykoanalyyttiset päätelmät kuulostavat väkisin väännetyiltä.

Freudilaisuuden ratkaisemattomille ongelmille voidaan löytää vastaus darvinistisesta ajattelusta. Psykologian tarkastelu osana evoluutioprosessia antaa monille tunteille järkevän syyn. Näin palaset loksahtavat paikalleen ja psykoanalyysi alkaa kuulostaa loogiselta ja tieteelliseltä. Pelko, viha ja ylpeys eivät ole vain seksuaalisen turhautumisen takia ilmaantunutta patologiaa. Ajatus sisä- ja ulkoryhmästä selittää identiteettikäsitystämme ja taistele tai pakene -mekanismi kertoo puolestaan perustunteiden toiminnasta uhkaavassa tilanteessa.

Tämän vuoksi kansallismielisyyteen ja maskuliinisuuteen perustuvat tunteet eivät ole patologisia, vaan luonnollisia sosiaalisen eläimen omassa sisäryhmässä. Esimerkiksi agressiivisuus ulkoryhmiä kohtaan voidaan nähdä luonnollisena selviytymisstrategiana. Ihmisen pohjimmainen tribalismi on tärkein syy sille, miksi ihmiskunta ei tule yhdistymään globaalissa transhumanistisessa utopiassa jollaista monet tämän päivän poliittista ilmapiiriä hallitsevat tahot tavoittelevat.

Evoluutiopsykologia rakentaa johdonmukaisen psykologisen ihmiskuvan, jolloin vihaa, pelkoa, ylpeyttä sekä tribalismia ei voida enää patologisoida uskottavasti, koska niillä on perusteltu evolutiivinen syy. Evoluutioon pohjautuvien ajatusten esiinmarssilla on vakavia seurauksia poliitiikassa, jossa hallitsevat ideologiat ovat pitkään tukeutuneet vastapuolen patologisointiin. Tavallisesti vastapuolta on syytetty irrationaalisesta rasismista, sovinismista ja seksuaalisista turhaumista. Patologisoinnilla on pyritty vähättelemään tiettyjä poliittisia mielipiteitä ja julistamaan niiden kannattajat sairaiksi tai irrationaalisiksi. Tämä leimaaminen on tapahtunut usein vetoamalla epäilyttäviin auktoriteetteihin ja ”tieteelliseen konseksukseen”.

Evoluutipsykologiaa vastaan on luonnollisesti myös hyökätty ja sitä on pyritty vähättelemään epätieteellisenä, jopa fasismia, rasismia ja seksismiä tukevana tieteen haarana. Evoluutiopsykologiaa kuten myös fyysistä antropologiaa ja evoluutioajattelua yhteiskuntatieteissä on pyritty leimaamaan rasistisiksi tieteenhaaroiksi. Tämä taas osoittaa kuinka määrätyillä tahoilla on tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeämpää valtaideologian dogmien sokea puolustaminen ja kaiken sen kanssa ristiriidassa olevan tieteellisyyden kiistäminen. Tiede irtaantuu objektiivisesta totuudesta, jos se sallii poliittisen sensuurin tutkimustyössä.

Antirasistinen ehdollistaminen

Yhteiskuntamme vahvimpia psykologisia aseita kansalaisia vastaan ovat syytökset antisosiaalisesta ja irrationaalisesta vihasta. Nimityksiä antisosiaaliselle ja irrationaaliselle vihalle ovat rasismi, seksismi, natsismi, islamofobia, antisemitismi, fasismi ja homofobia. Nämä termit ovat tehokkaita tapoja hiljentää ja eristää yksilöitä. Termejä käytetään ehdollistamalla ja ohjaamalla yhteiskunnallista moraalista paheksuntaa syytettyä kohtaan.

Yhteiskunnallinen ohjelmointi vaatii ehdollistamista, joka perustuu keppi ja porkkana -menetelmään. Negatiivinen ehdollistaminen tapahtuu sosiaalisena häpäisemisenä mediassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun taas monikulttuurisuuden ihannointi ja antirastisen arvomaailman arvostus luodaan julkisuudessa positiivisella vahvistamisella. Yhteiskunnallinen ehdollistaminen ei ole mahdollista ilman valtamediaa, joka ehdollistamisen ohella pyrkii luomaan valheellisen mielikuvan julkisesta ja avoimesta keskustelusta.

Leimasintermien sosiaalinen pelkovaikutus näkyy siinä, että yksilö pyrkii sopeutumaan valtamedian ja valtavirtapolitiikan antamiin sosiaalisesti hyväksyttyihin käsityksiin. Kulttuurista valtavirtaa ohjaava media ja sen esille tuomat julkisuuden hahmot, sankarit ja arvostettu akateeminen älymystö luovat osaltaan yhteiskunnallista ehdollistamista.

Tieteellinen konsensus ja tunteiden epätieteellinen moralisointi

Evoluutioteoriasta ponnistava psykologinen ja sosiologinen tarkastelu muuttaa koko yhteiskunnallista keskustelua. Tiede on nähty etenkin marxismissa osana politiikkaa ja tästä syystä monet poliittiset liittoutumat ovat pyrkineet saamaan edustusta eri tieteen aloille. Toisaalla fiktiivinen tieteiskirjallisuus ja niiden esiin tuoma transhumanistinen utopia toimii uutena uskontona, jonka varjolla voidaan uneksia utopistisesta tulevaisuudesta. Samalla tieteen ympärille pyritään rakentamaan dogmaattista seurakuntaa, joka uskoo mitä ”asiantuntijat” sanovat eivätkä itse vaivaudu ottamaan asioista selvää. Vaarana on, että tiedettä ei käsitetä enää totuuden tavoitteluna, objektiivisuutta etsivänä ja luontoa ymmärtävänä tutkimuksena, vaan siihen liitetään subjektiivisia moraalisia ja poliittisia tavoitteita. Lisäksi siinä voi ilmetä vääränlaista konsensusta, joka perustuu auktoriteettiin eikä terveeseen kyseenalaistamiseen, jossa jokainen väite ja havainto testataan ja kyseenalaistetaan.

Pieni ja poliittisesti fanaattinen osa tiedeyhteisöä on median avustuksella luonut uuden uskonnon, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten moraalia, asennoitumista ja poliittisia mielipiteitä. Pääasiallisesti ei-luonnontieteellisten tieteenalojen edustajat kuten sosiologian ja sosiaalipsykologian professorit ovat edistäneet monia virheellisiä ja ristiriitaisia käsityksiä todellisuudesta.

Televisiossa näytettävät tiededokumentit sisältävät yhä vähemmän tiedettä ja yhä enemmän draamaa, utopiaa ja politiikkaa. Jopa luonnontieteen edustajia kutsutaan televisioon kertomaan yhteiskunnallisia ja poliittisia mielipiteitään. Hyviä esimerkkejä tällasista henkilöistä ovat Richard Dawkins, Michio Kaku, Stephen Hawking ja Neil deGrasse Tyson. Heidän facebook- ja twitter-päivityksiään seuraavat monet nuoret, jotka ammentavat heiltä maailmankuvallista sanomaa. Media nostaa näitä tiedemiehiä julkisuuteen, koska heillä on vallitsevaa hegemoniaa tukevia mielipiteitä.

Julkisuudessa tiedettä pyritään valjastamaan poliittisesti samalla kun julkisuusverhon takana ihmisen ymmärrystä todellisuudesta ohjataan tieteellisen konseksuksen avulla. Psykologiaa tutkineet poliittiset ja ideologiset adjutantit ovat pyrkineet määrittämään poliittisia arkkityyppejä patologisiksi jo pitkään. He ovat pyrkineet määrittelemään mistä psykologisista ominaisuuksista nämä arkkityypit koostuvat, minkä jälkeen he ovat hyökänneet näitä ominaisuuksia vastaan ja julistaneet ne sairaalloisiksi.

Yhteiskuntapolitiikkaa ja kansalaisten mielipidettä ohjataan tieteellisen konseksuksen nimissä. Hegemonian haastajaa vähätellään tai hänen argumenttejaan ei tuoda esiin asiallisesti ja puolueettomasti. Monessa tapauksessa media ei edes kerro kansalaisilleen poliittisen haastajan olemassaolosta. Media korostaa tieteellistä konsensusta, vaikka tiede lähtökohtaisesti pyrkii lähestymään totuutta ristiriitojen ja kyseenalaistamisen kautta. Nykyinen ilmapiiri välttelee ristiriitaisuuksia ja niiden käsittelyä.

Poliittiset tahot haluavat määrittää todellisuutta ja siksi tieteellisyyteen vetoaminen on tärkeä osa politiikan argumentaatiota. Hyvä esimerkki tieteen tarkoitushakuisesta käytöstä on keskustelu evoluutiopsykologiasta ja sen tuomitseminen rasismin ja seksismin edistäjäksi. Keskustelussa rasismi nähdään pelkkänä moraalikysymyksenä. Evoluution näkökulmasta itse rasismia ei käsitellä juuri koskaan loogisena psykologisena ilmiönä. Ihmiset, jotka pyrkivät puolueettomasti ymmärtämään rasismin vaikuttimia, esitetään moraalittomina ja pahoina.

Toinen kuvaava esimerkki tieteen vääristelystä politiikassa ovat ne antropologian ja genetiikan haarat, jotka yrittävät kiistää rotujen olemassaolon ja geneettisen diversiteetin Lewontinin virhepäätelmällä (Lewontin’s Fallacy). Lewontinin virhepäätelmässä väitetään, että ihminen on todennäköisemmin sukua satunnaiselle eri rotua olevalle ihmiselle, kuin satunnaiselle oman etnisen ryhmän edustajalle. Väite ei ole mitenkään evolutiivisesti selitettävissä.

Richard Lewontinin vuonna 1972 tekemä tutkimus väitti näytteiden ja tilastoitujen geneettisten markkereiden avulla, että rotuja ei voi geneettisesti määrittää, mistä on päätelty rotujen olevan vain sosiaalinen konstruktio. Lewontinin virhepäätelmän levittäjät eivät kerro, että Lewontinin tutkimuksessa otantojen määrä todistaa geneettisiin klustereihin perustuvan diversiteetin ja että nostamalla otantaa nousee todistettavasti diversiteetti. Lewontinin tutkimus perustui pieneen otantaan, jonka puitteissa geneettinen diversiteetti oli suhteellisen pientä, mutta nostamalla otantaa vaikkapa sataan saadaan huomattavasti suurempi diversiteetti.

Lewontinin virhepäätelmää puolustamaan on järjestäytynyt kokonainen poliittisesti radikaali ja moraalista antirasismia edustava tiederyhmä, joka pyrkii kiistämään ihmisryhmien geneettiset erot, koska ne saattavat antaa uskottavuutta rasismille. Ryhmän jäsenet puhuvat tieteellisestä rasismista hyökätessään ihmisrotujen tutkimista ja evoluutiopsykologiaa vastaan. Antirasistit hyökkäävät ”vääränlaista” tieteellistä tutkimusta vastaan sensuurilla, uhkailulla, rahoituksien eväämisillä ja joskus jopa väkivallalla.

Antirasistit eivät halua hyväksyä, että miljoonia vuosia kestänyt luonnonvalinta on muokannut aivojamme biologista rakennetta, neurologiaa ja tätä kautta ajatteluamme. He eivät myönnä, että luonnonvalinta on vaikuttanut ihmisiin samalla tavalla kuin muuhunkin eläinkuntaan. He yrittävät pelastaa ihmiskunnan ”rasismilta”. Tässä pelastusoperaatiossa ovat kaikki keinot sallittuja, jopa valehteleminen.

Nykyistä liberaalia, globalistista ja antirasistista ylivaltaa voidaan kyseenalaistaa kun rasismia ei nähdä enää järjettömyytenä, vaan ihmisen turvallisuuden takaavana psykologisena reaktiona. Tästä syystä on hyvä tunnistaa moralistinen virhepäätelmä, jonka avulla leimakirveitä on helppo kitkeä. Moralistinen virhepäätelmä tehdään, kun haluttu asiantila muuttuu virhepäätelmän tekijän mielessä tosiasialliseksi asiantilaksi. Toisin sanoen se miten asioiden ”pitäisi olla” muuttuu muotoon ”on” – kyse on siis naturalistisen virhepäätelmän käänteismuodosta.

Antirasistien aggressio 

Antirasistit vetoavat monesti tieteeseen, mutta kiistävät etniset ja rodulliset erot hyvin epätieteellisin perustein. Antirasistit pilkkaavat kreationisteja evoluution kiistämisestä, mutta kieltävät itse evoluution silloin kun puhutaan roduista tai vaikkapa aivojen kehityksestä. Tällöin ihmispopulaatioissa ei saisi esiintyä eroja, koska he näkevät niissä hierarkiaa ja epätasa-arvoa.

Rasistia syytetään toisten ihmisten irrationaalisesta pelkäämisestä ja vihaamisesta. Asenteiden selitykseksi ei käy esimerkiksi se, että rasistilla on aito syy pelätä omasta ja oman etnisyytensä puolesta. Rasismia ei haluta nähdä ominaisuutena, jonka avulla ihminen pystyy tunnistamaan toisen ihmisen tai ihmisryhmän kohtaamisesta johtuvan mahdollisen vaaran. Nykyään on luvatonta tunnustaa, että eri etnisillä ja kansallisilla ryhmillä on omia tavoitteita, joiden ajaminen ei ole valtaväestön intressien mukaista.

Ihmisten ja ihmisryhmien erilaisuus on tosiasia. Sisä- ja ulkoryhmien välillä eriäviä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia tunnistamalla voidaan seuloa erilaisuutta ja näin vähentää mahdollisia konflikteja. Evoluution synnyttämät pelko ja viha nousevat pintaan kun ihminen kokee ulkoryhmän olevan vaaraksi omalle sisäryhmälleen, eikä siksi, että ulkoryhmä olisi pelkästään erilainen. Erilaisuus on vain näennäinen osa argumenttia. Erilaisuus ei itsessään ole ongelma, vaan erilaisuuden taustalla piilevä sosiaalinen konflikti. Tärkeintä on tunnistaa mitä erilaisuus sisältää ja edustaa sisäryhmälle.

Etnisten ryhmien välillä on selvästi havaittavia fysiologisia ja henkisiä eroja, joita voidaan ylläpitää ja jopa jalostaa, mikäli sosiaalista ja poliittista tahtoa tällaiseen löytyy. Kysymys kuuluukin, miksi emme halua vahvempia ja älykkäämpiä ihmisiä yhteiskuntaamme? Monet antirasistit varmasti arvostavat näitä ominaisuuksia, vaikka niiden asema heidän ideaaliyhteiskunnassaan onkin toinen.

He eivät kuitenkaan halua käsitellä näitä ominaisuuksia arvovapaasti, sillä se kyseenalaistaisi heidän maailmankatsomuksensa. Kukaan ei halua tunnustaa olleensa koko ikänsä väärässä ja niin antirasistien kognitiivinen dissonanssi vain jatkuu ja syvenee. He eivät kykene avoimesti käsittelemään maailmankuvaansa, jonka pohjalle he ovat rakentaneet paradoksaalisesti oman sosiaalisen hierarkiansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi heille jää leimata kaikki ne, jotka paljastavat heidän uskomustensa virheellisyyden.

Juuri tämän vuoksi antirasistit vaativat ettei rasisteihin saisi luoda mitään positiivista sosiaalista sidettä ja että heidät pitäisi ahdistaa yhteiskunnan marginaaliin. Heille ei riitä pelkästään ”rasistien” vainoaminen, vaan he vainoavat myös niitä, jotka saattavat antaa epäsuoraa tukea rasisteille. Näin he syyllistyvät itse samaan vihaamiseen josta syyttävät vastapuolta. Katutason antirasistit toimivat väkivaltaisesti ja sofistikoituneemmat pyrkivät häpäisemään erimielisiä ja näin välttämään kaiken asiallisen ja rakentavan keskustelun.

Rasisteiksi leimataan myös niitä, jotka eivät tunne pelkoa, vihaa, epäluuloa, tai edes suvaitsemattomuutta mitään etnistä ulkoryhmää kohtaan, mutta tuntevat lojaalisuutta ja ylpeyttä omasta etnisestä sisäryhmästään. Tämä kertoo, että rasismin käsite ei mene yksiin vihan, pelon, epäluulon, tai suvaitsemattomuuden kanssa.

Sisäryhmäidentiteetin leimaamisella ja häpäisemisellä pyritään tuhoamaan kaikki terve sosialisoituminen ja altruismi sisäryhmän keskuudessa. Tämän systemaattisen leimaamisen tarkoitus on saada ihmiset vieraantumaan yhteisöllisestä identiteetistä, jolloin myös lojaliteetit katoavat. Tämä leimaaminen on niin voimakasta ja järjestelmällisestä, että kansalaiset alkvat sensuroida omia puheitaan ja jopa ajatteluaan eristyksiin joutumisen pelossa.

Ylpeys yhteisöllisyyden rakentavana tekijänä

Usein kuuluu sanottavan, että kansallismieliset ovat tyhmiä, koska he kokevat ylpeyttä muiden maamiesten, kansallissankarien ja esi-isien teoista ja saavutuksista. Kuitenkaan kukaan ei kutsu ihmistä tyhmäksi, jos ihminen kokee ylpeyttä omien ystäviensä tai perheenjäsentensä saavutuksista. Ylpeyden tunteminen muiden ihmisten teosta on osoitus sosiaalisesta kunnioituksesta. Ylpeydellä ja kunnialla on sosiaalinen tehtävä ystävyyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämisessä.

"Kansallismielisyys opettaa ylpeilemään asioista, joita et ole tehnyt, ja vihaamaan ihmisiä, joita et ole tavannut."

Tämä häpäisyretoriikka toimii hyvin ihmisiin, jotka ajattelevat liberalismin, eli yksilöllisyys arvomaaikman kautta. Liberaalit näkevät kansallismielisyyden pelkästään teennäisenä asiana, koska he näkevät identiteetin relativistisena ja aina muuttuvana asiana, joka oikeuttaa kansallismieisiä vihaamaan ulkoryhmiä. Liberaalit leimaavat sosiaaliset identiteetit noin yleisesti voidakseen vähätellä niitä ja julistaa individualismia. Heille etnisten identiteettien kollektiivinen leimaaminen ei toimi sosiopoliittisen dynamiikan ymmärtämisenä ja selventämisenä, vaan he rinnastavat kaikki ihmisten kategoroinnit vähättelynä ja halveksuntana.

Yhteisöllisyyden teennäisenä näkevät liberaaliset ihmiset elävät suojatussa ympäristössä, mikä hyvin ironisesti suojelee, ja hyväksyy heidän yhteiskuntaansa vähättelevää käytöstä. Liberaalit saavat yhteiskunnallista suojelusta, joka nimenomaan on mahdollista yhteisön tuottaman turvallisuuden ja yhteiskunnan kautta. Yhteiskunnallinen hyvinvointi ja turvallisuus kehittyi tribalistisesta altruismista, ja on juuri sitä kollektiivisuutta mitä nämä individualismia sokeasti ylistävät ihmiset yrittävät häpäistä. Tämä kaksinaismoraalinen ajattelu on yleistä liberaaleille, jotka ajattelevat kaikkia sosiaalisia kanssakäymisiä yksilöllisyyden kautta, mutta nauttivat kollektiivisuuden tuomaa turvaa. Nämä ihmiset eivät kykene ymmärtämään psykologiaa, ja ihmisen sosiaalista dynamiikkaa, koska ne pyörivät sosialisoitumisen, projektioiden ja assosiaatioiden ympärillä. He puhuvat tunteista aivan kuin tunteilla ei olisi lähtökohtaista evoluutiollista ja sosiaalista syytä. He eivät ymmärrä, että sosiaalinen vuorovaikutus vaatii ylpeyden tunnetta suojelemaan ja vahvistamaan yhteistä sosiaalista sidettä. Sosiaaliset identiteetit ja suhteet vaativat ylpeyttä vahvistaakseen identiteettiä.

Ylpeys on evoluutiollisesti kehittynyt ylläpitämään eläimen itsetuntoa, ja suojelemaan identiteettiä yksilössä itsessään sekä laumassa. Ylpeys luo yhteenkuuluvuutta ja näin ollen turvaa. Tästä syystä kollektiivinen ylpeys omaa laumaa kohtaan on tärkeää lauman toimivuuden ja sen altruistisuuden takaamiseksi.

Ylpeydellä on siis sosiaalinen funktio, ja absoluuttista individualistisuutta ylistävät ihmiset eivät halua tätä myöntää. Ylpeys kollektiivisista saavutuksista kannustaa muita kehittymään. Se toimii inspiraationa, ja muiden kannustus, sekä ihannointi palkitsevat ihmistä yhteisönsä sisällä. Ylpeys ja ihannointi ovat molemmat sosiaalisia tunteita, jotka ovat evoluutiollisen paineen kautta kehittäneet tribaalisuutta ja yhteiskuntamme selviytymistä.

Ihmiset, jotka väittävät että nationalismi on luonnotonta, eivät ymmärrä, että se on vain yksi kollektiivisuuden muoto laumaeläimissä. Ihmiset, jotka väittävät että ylpeys muiden teoista olisi jotenkin huono asia, ovat tyhmiä, koska he eivät ymmärrä että ylpeys muiden toiminnasta inspiroi ja kannustaa muita lauman jäseniä käyttäytymään altruistisesti ja auttamaan kollektiivista etua.

Ihmiset, jotka väittävät ihmisyydelle kehittyneen tunteita, joilla ei ole enää 2000-luvulla mitään virkaa ovat idiootteja. Ylpeydellä ja ihannoinnilla on tärkeä funktio yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa.

Altruismi psykologisena toimintana on nimenomaan kehittynyt lauman edun edesauttamiseksi. Siksi esimerkiksi äiti voi uhrata itsensä lapsensa takia, tai mies itsensä maansa tai kuninkaansa takia. Me teemme paljon biologisesta näkökulmastamme irrationaalisia asioita, koska me olemme laumaeläimiä.

Mutta altruismi altruismin takia on tyhmää. Altruismi vaatii luottamusta altruistisen yhteisön sisällä! Jos siellä on mätä omena, joka käyttää hyväksi muita, ja polkee muiden etuja, niin tuo altruismi ei enää hyödytä hyväksikäytettyjä ihmisiä. Siksi sokea altruismi on tyhmää. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, joten on täysin järjetöntä kuvitella että tuosta 7 miljardista ihmisestä ei löydy murhaajia, raiskareita, tai muuten vaan varkaita ja vittupäitä. Siksi sokea altruismi "ihmisyyden" nimeen on järjetöntä. Altruismi toimii parhaiten nepotismina. Siksi esimerkiksi mafiat ja rikollisjärjestöt ovat yleensä suurperheellisiä. Perhe on sosialistinen yksikkö, jossa lauman arvo tulee sen jäsenistä ja heidän yhteistyöstään. Perhe on aina antikapitalistinen yksikkö. Nepotismi on täysin luonnollinen evoluution kehittämä turvaverkko selviytymiseen hankalissa ja kurjissa olosuhteissa. Nepotismi on luonnon omaa sosialismia.

Tribalismi on luonnollista. Eläimet luovat yhteisöjä, ja tukeutuvat toinen toisiinsa, koska ne kokevat henkilökohtaista vajaavaisuutta ja heikkoutta. Ympäröivä maailma on kylmä ja julma, mutta yhteisö tuo lämpöä ja turvaa. Ihminen liittoutuu parantaakseen mahdollisuuksiaan kilpailtaessa elintilasta ja selviytymisestä. Kollektiivisuus siis on normaalia ja luonnollista, ja sitä esiintyy kaikkialla, ja kaikissa eläinryhmissä. Luonnossa heikkous on läsnä, koska luonto on kamppailua, ja vahvimman oikeutta.

Tribalistisuus on altruismia. Altruismi voidaan nopeasti määrittää rakkautena, eli samaistumisena omaa laumaa kohtaan. Tämä samaistuminen toiseuteen saa yksilön välittämään laumastaan itseään enemmän.