Kaikki, jotka kyseenalaistavat nykyistä taloudellista, kulttuurista, arvomaailmallista ja poliittista ilmapiiriä marginalisoidaan haukkumalla neljällä eri marginalisointiin suunnitellulla kutsumanimellä. Nuo termit ovat äärioikeisto, natsi, fasisti ja rasisti. Koska nuo termit omaavat negatiivisen assosiaation toisen maailmansodan jälkeen, on valtapelaajien helpompi käyttää jo valmista retorista lyömäasetta, kuin puhua ja kuvata maailmaa todenmukaisesti ja rehellisesti ilman aikaisempaa retorista pohjaa. Voittajat määrittelevät moraalin ja historian, jolla sitten sorretaan hävinneitä ja moraalisoidaan voittoa.
Tietysti nykyisessä ylisosialisoituneessa maailmassamme yksilön on vaikea pystyä keskittymään mihinkään epäkorrektiin mielipiteeseen objektiivisesti, koska olet saman tien leimattu ja sosiaaliseti häpäisty. Ylisosialisoituminen mahdollistaa poliittisen korrektiivisuuden käytön sosiaalisena aseena. Lammas, joka elää tunteissa ja haluaa seurata sitä mikä on yleisesti hyväksyttävää, ei ole kykenevä kyseenalaista moraalista dogmaa vaan myötäilee sitä. Ihmiset elävät tunnepitoisessa ymmärryksessä, jonka valtamedia poliittisen korrektiivisuuden kautta on ihmisille luonut. Lampaat tuntevat moraalista ylärintamaa muita ihmisiä kohtaan, jotka puolustavat itseään moralistiselta alistamiselta ja median luomalta moraalirakenteelta.
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa yhteinen kulttuuri on paheksuttavaa; varsinkin kulttuuri joka ei myötäile liberaalia kapitalistista globalismia. Suomalainen etninen ja kulttuurinen identiteetti on maalattu moralismin kautta pahaksi, ja kaikki joka vastustaa suomalaisuutta on maalattu hyväksi. Monikulttuurisuus, liberalistinen globalismi ja antirasismi edustaa suomalaisvihamielisyyttä, sillä se yrittää vähätellä ja tuhota suomalaista identiteettiä kieltämällä sen ja häpäisemällä sen rasismiksi. Tiestysti nämä liberalistit määrittelevät itsensä hyviksi ihmisiksi ja kaikki muut pahoiksi ihmisiksi. Heidän maailmansa vaatii dualismia ja dualistista hyvä-paha -jaottelua.
Tämä orjamoraalinen jaottelu hyvään ja pahaan on vanha kirkon ja valtion ajama tapa vainota poliittista vastapuolta. Sekulaarinen humanismi, liberalismi, kapitalismi ja egalitarismi ovat yhteiskuntaamme hallitseva poliittinen taho, joka on julistanut etnisen suomalaisuuden ja samalla eurooppalaisen valkoisuuden rasismiksi ja näin ollen pahaksi. He haluavat hallita ja tuhota vastapuolensa totaalisesti. He maalaavat itsestään oikeutettua moraalista soturia pahuutta vastaan samalla kun he yrittävät tuhota kaikkea etnistä ja alkuperäistä eurooppalaisuutta ja suomalaisuutta. Suomessa antirasistit hyökkäävät kaikkea suomalaisuutta ja avoimesti julkisia kansallismielisiä ihmisiä kohtaan julistaen omaa moraaliaan absoluuttisesti. Antirasismi on synonyymi suomalaisvihan ja suomalaisvastaisen rasismin kanssa.
Tämä ei tietystikään olisi mahdollista, jos ihmisen psykologia ei sallisi itsevihaa. Patologinen itseviha on mahdollista sosialisoitumisen ja sosiaalisten normien muokkaamisen kautta, jossa itsevihasta tehdään sosiaalisesti positiivinen asia. Tuota itsevihaa suomalaisten keskuudessa levitetään vähättelemällä suomalaisuutta kaikissa kulttuurisissa tilanteissa ja tarjoamalla ei-suomalaisia kulttuurisia vaikutteita paikkaamaan "huonot", "vanhentuneet" ja "juntit" suomalaiset kulttuuriset tavat ja perinteet. Tätä vihaa omaa etnisyyttä kohtaan kutsutaan etnomasokismiksi ja se on selvä henkinen sairaus. Liberalistinen yhteiskunta luo entistä enemmän mielenterveysongelmaisia, alkoholisteja, syrjäytyneitä ja henkisesti laiskoja ihmisiä. Liberalismi on rappion ideologia ja se ei edes pyri piilottamaan tätä edistämällä avoimesti huumeiden laillistamista, alkoholin käytön ihannointia, vastuutonta seksiä ja hetkessä elämistä.
Tämä yhteiskunnallinen ongelma on kaikkea muuta kuin maahanmuuttokysymys. Jos tarkastelemme tätä ongelmaa pelkästään maahanmuutto-ongelmana, emmekä esimerkiksi koko yhteiskuntaamme hallitsevana arvo- ja kulttuuri-ilmapiirinä nimeltä liberalismi, niin emme kykene koskaan ymmärtämään tätä ongelmaa, saati korjaamaan sitä.
Valtamedia määrittelee koko poliittisen kentän dualistisesti kahteen napaan ja kutsuu napojen kärkiä "ääri"-etuliitteellä. Todellisuudessa tuollainen maailmankuva on tyhmää ja idioottimaista. Maailma ei ole dualistinen. Dualismi on yksinkertaistamista ja reaktio monimutkaiseen maailmaan. Yksinkertaistaminen helpottaa monimutkaisen maailman ymmärtämistä, mutta se voi myös olla psykologinen pakokeino välttää vaikeilta ja haastavilta asioista, joiden ymmärtäminen vaatii paneutumista, keskittymistä, asiayhteyksien luomista ja tunteellisten dogmaattisten mielipiteiden kadottamista. Maailman ymmärtäminen dualismin kautta on ihmisen aivojen rakenteellinen ominaisuus, mutta se ei aina korreloi todellisuuden kanssa. Me haluamme nähdä maailman mustavalkoisena, koska se on helppoa ja yksinkertaista, mutta todellisuudessa maailma on värikäs ja sekava paikka.
Ääri-etuliite viittaa rakenteellisesti dualistiseen vasemmisto-oikeisto akseliin. Todellisuudessa poliittista spektriä ei voi jakaa realistisesti kahteen osaan, joten tuo jo itsessään osoittaa että ääri-etuliitteen käyttäjät eivät ymmärrä dualismin ulkopuolelta dialektiikkaa. He käyttävät sanastoa ja termejä, jotka ohjaavat heitä ajattelemaan tietyllä maailmankatsomuksella, eivätkä pyri kehittämään omaa ymmärrystään ympäristöstään ja ympäröivästä sosiaalisesta dynamiikasta.
Ääri-etuliitteelle olisi parempi vastine sana "fanaattinen". Ihminen voi olla fanaattinen jalkapallofani, kulinaristi, harrastelija, filosofi, kalastaja, postimerkinkerääjä tai ihan mitä tahansa aktiviteettia harrastava. Fanaattisuus ei tee ihmisestä tyhmää. Fanaattinen ihminen on omistautunut ja todennäköisesti ymmärtää asiastaan enemmän kuin ei-fanaattinen ihminen. Fanaattisuuden haukkuminen on kuulunut valtaapitävien dialogiin jo pitkään, jonka mukaan passivisoidaan ihmisiä haukkumalla ja vähättelemällä heidän omaa poliittista aktiivisuuttaan. Tämä negatiivinen assosiaatio tarkoittaa, että ihmiset välttelevät politiikkaa ja kuluttavat omaa energiaansa mieluiten ihmissuhteisiin ja hetkelliseen huvitteluun, kuin oman poliittisen etunsa tavoitteluun. Tämä on tehnyt kansalaisista helppoa karjaa, jota voidaan ohjailla kohti globalismia, EU-liittovaltiota ja Suomen itsenäisyyden tuhoamista.
Vastakkainasettelua pääasiallisesti johtavat edistykselliset tahot, jotka painavat yhteiskuntaa kohti edistystä. Nämä "edistykselliset" ovat pääasiallisesti hippejä, vihervasemmistolaisia, liberaaleja, mokuttajia, marxisteja, anarkisteja, punaisia, tai ihan millä nimityksellä ihmiset haluat näitä ihmisiä kutsua. He vihaavat miehisyyttä ja suomalaisuutta, koska miehisyys on aina vastuullista ja fasistista oman identiteetin vaalimista ja suojelemista. He eivät halua, että ihmiset kantavat vastuuta suomalaisuudesta, Suomesta ja yhteisestä tulevaisuudestamme. Tämä oman tulevaisuuden poliittinen, kulttuurinen ja arvomaailmallinen puolustaminen luo ongelmia edistyksellisten tavoitteisiin.
Huvittavaa miten moni marxisti, kommunisti, anarkisti ja punainen sanoo vihaavansa patriarkaattista kapitalistista fasistista länsikulttuuria, mutta puolustavat sitä ja jopa edustavat sitä elämällä juurikin miten media haluaa heidän elävän elämäänsä. He kuluttavat viinaa ja roskaruokaa kuin kunnon kuluttajat ja elävät valtion napanuorasta, vaikka he voisivat olla omavaraisia ja itsenäisiä. Media ja valtaapitävät haluavat Suomesta monikulttuurisen yhteiskunnan ja vasemmisto tässä kohtaa seuraa globaalien rahakeisareiden ja eliitin käskyjä kohti teurastamoa kuten lammaslauma valmiina teurastettavaksi.
He julistavat vallankumouksen nimeen. He puhuvat vallankumouksesta ja ihannoivat kommunistisia ja anarkistisia vallankumouksellisia, mutta eivät elä vallankumouksellisen ideaalin mukaan. He eivät oikeasti halua vallankumousta, koska oikea vallankumous tarkoittaisi helposta ja turvallisesta elämisestä luopumista ja vastuun kantoa. Kuitenkin he pauhaavat vallankumouksesta hakkaamalla hevosia ja rikkomalla yhteistä ja julkista omaisuutta, sekä tekemällä normaalien työssäkäyvien ihmisten elämisen hankalaksi. He osoittavat vihaansa yhteiskuntaa kohtaan hyökkäämällä keski- ja vähätuloisia vastaan.
Moni vasemmistolainen uhoaa työväen nimeen kaikenlaista, mutta itse eivät edes käy töissä vaan paskovat suomalaisten työntekijöiden päälle tukemalla monikansallisia yrityksiä, töiden ulkoistamista ja halpatyövoiman tuomista Suomeen kilpailemaan suomalaisten kanssa. Kaikki tämä on ristiriidassa suomalaisen työväen etujen kanssa. He vakuuttelevat itselleen taistelevansa työväen puolesta, mutta oikeasti eivät olisi valmiita kuolemaan työväen, kenenkään muunkaan, tai edes itsensä puolesta.
"Vasemmistolta" puuttuu selkäranka, mutta silti he lapsellisesti huutavat vallankumousta ja pitävät ylpeinä vallankumouksellisia merkkejä ja julistavat omissa kulttuuritapahtumissaan ja musiikeissaan vallankumousta, vaikka heille vallankumous on viinaa ja rappiota. He ajattelevat että tämmöinen vallankumous olisi mahdollista ilman aseita ja väkivaltaa. Tämä väkivallaton vallankumous on järjetön idea, eikä ole koskaan oikeasti toiminut. Todellisuudessa kaikki väkivallattomaksi nimetyt vallankumoukset ovat olleet väkivaltaisia, mutta niiden väkivalta on piilotettu ja vähätelty moralismin nimissä. Antifasistinen toiminta 80- ja 90-luvulla jo itsessään osoittaa, että he joutuvat käyttämään väkivaltaa tukahduttaessaan etnisen ja kansallisen identiteetin anarkistisen nousun kansojen syvissä riveissä eri puolilla maailmaa.
Elämme niin sairaassa maailmassa, jossa itseään anarkisteiksi, antirasisteiksi ja antifasisteiksi julistavat ryhmittymät tekevät yhteistyötä avoimesti globalististen valtiovallan ja kapitalistisen eliitin kanssa ottaen rahoituksia ja toimitiloja vastaan tilaisuuksiensa järjestämisessä, ja oikeat yhteiskunnan ulkopuolella toimivat anarkistiset ryhmittymät ovat kansallismielisiä, joita valtio ja valtion neljäs siipi(media) vainoaa.
Kansallismielinen toiminta on ympäri maailmaa ollut jo pitkään toiminnaltaan anarkistista, kun taas anarkistiset tahot ovat nauttineet valtion hyväksyntää ja tukea avoimesti. Anarkistit voivat vapaasti järjestää tilaisuuksia kaduilla ja levittää propagandaa ilman poliisin, median tai kansalaisten väliintuloa. Jos kansallismieliset ryhmät tai yksilöt levittävät propagandaa, niin poliisi on paikalla vähintään 30 minuutin sisällä, ja joku kännissä örveltävä idiootti on huutamassa ja solvaamassa, sekä seuraavana päivänä media kirjoittaa miten "natsit luovat pahennusta keskustassa", vaikka todellisuudessa joku liberaali puliukko tuli jakamaan mielipiteitään väkivallan muodossa.
Anarkisteja ei vainoa nyky-yhteiskunnassamme oikeastaan kukaan. Anarkismi ja liberalismi ovat ideologisesti sama asia. Tästä syystä liberaali yhteiskunta ei hyökkää anarkisteja vastaan ja sallii tämän toiminnan. Anarkisteja ei vainota poliittisesti, vaan heidän rikollisen toimintansa takia, kun taas kansallismielisiä vainotaan heidän politiikkansa takia. Yleensä anarkismi on tyhmää ja päätöntä riehumista valtiovaltaa vastaan ilman mitään oikeaa poliittista päämäärää. Anarkistit eivät tule koskaan hyökkäämään oikeaa valtaeliittiä vastaan, tai muuten heidän pelleilynsä loppuisi hyvin nopeasti seinään.
He eivät hyökkää yksityisiä suuryrityksiä, monikansallisia kapitalisteja tai EU-instituutiollisia valtarakenteita ja heidän symbolejaan vastaan. Tuommoinen agressio saattaisi oikeasti hermostuttaa valtaeliitin ja suurpääoman, joka taas saisi heidän larppaamisensa loppumaan hyvin lyhyeen. He haluavat leikkiä vallankumouksellista ja päättävät hyökätä yhteiskunnallisesti ja moraalisesti helppoa kohdetta vastaan. He sanovat hyökkäävänsä fasismia vastaan, mutta missään yhteiskunnassamme fasismia ei ole näkyvissä. Siksi he joutuvat määrittelemään fasismin uudestaan, jotta voivat leimata yksittäisiä ja poliittisesti mitättömiä ihmisiä fasisteiksi. Tämä on tyypillistä kiusaajan logiikkaa. Kiusaaja ei kiusaa vahvempia, vaan etsii itseään heikompia tahoja kiusattavaksi.
He hyökkäävät epätoivoisesti verojaan maksavia työssä käyviä suomalaisia vastaan vaikeuttamalla heidän elämäänsä. He hyökkäävät infrastruktuuria vastaan, valloittavat katuja, tuhoavat VR:n ratavaihdekoppeja, estävät bussiliikennettä, töhrivät seiniä, tai rikkovat yhteisiä pankkiautomaatteja ja omaisuutta, jotta normaali työssäkäyvä veronmaksaja joutuu maksamaan
verorahoillaan korjauksen.
Anarkistien ja punaisten antifasistien ainoa kunnon hyökkäys rahavaltaa vastaan tapahtui suomalaisten omistamaan osuuspankin konttoriin, joka oli naurettavaa lasien rikkomista. He hyökkäsivät osuuspankkia vastaan, joka on keskituloisten ja työväen pankki, eikä esimerkiksi monikansallisia yksityisomistuspankkeja vastaan, jotka ovat pääsyyllisiä suomalaisten velkaantumiseen. Taas kerran hyökkäys oli enemmän hyökkäys kansalaisia ja vähätuloisia kohtaan, kuin monikansallisia rahakeisareita vastaan.
Radikaalivasemmisto on eliitin tapa ohjata kansalaisten turhautumista pois itse eliitistä. He ovat radikaaleja korkealuokalle ja valtaeliitille, eikä heidän seuraaminen tuota mitään mitä se ei ole viimeiseen 30-vuoteen tuottanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti