Liberaalinen ajattelu perustuu yksilöllisyyden äärimmäisyyksiin viemiseen. Liberalismi viehättää ihmisiä, jotka kokevat olevansa kulutuskulttuurin, sekä kapitalistisen oravanpyörän orjia. Liberaalit huomaavat miten heidän elämä valuu päivä päivältä ohi ja näin kokevat, että heidän elämällään ei ole mitään merkitystä. Heidän arvomaailmansa on nihilistinen. Heidän usko tulevaisuuteen, vahvaan arvomaailmaan ja loppupelissä itseensä puuttuu.
Liberaalit eivät välttämättä tiedosta omaa nihilismiään. Heillä ei ole nimitystä omalle arvomaailmalleen, eivätkä he siksi osaa kuvata omaa tilaansa. Media antaa heille identiteetin, joka selittää ja ajattelee heidän puolestaan. Näin kansalaisista tulee nuoriso-, ja alakulttuureita ja kuluttajia, jotka elävät median antamaa identiteettiä ilman että he kohdistavat energiaansa mihinkään rakentavaan ja yhteiskuntajärjestystä kyseenalaistavaan suuntaan.
He tunnustavat valtakulttuurin vallan heidän identiteetissään, mutta kokevat sen orjuuttavaksi identiteetiksi. He eivät tiedä miten suhtautua omaan asemaan yhteiskunnassa, mutta tuntevat olonsa epämieluisaksi. He haluavat paeta omaa pahaa oloaan, mutta eivät osaa kanavoida omaa turhautumistaan kohti mitään rakentavaa vastarintaa yhteiskuntaa vastaan.Tässä kohtaa liberalismi tarjoaa kapinahengelle kanavan paeta ja vastustaa kapitalismin vaikutuksia sen luomassa oravanpyörässä tarjoamalla hetkellisyyttä ja hedonismia. Suurpääoma on jo pitkään rahoittanut, tukenut ja rakentanut liberalismista turvallista kapinallista rintamaa, joka toimii kontrolloituna oppositiona tarjoten leipää ja sirkushuveja.
Aldous Huxley kirjaassaan Uusi uljas maailma kuvaa miten kapitalismi ja liberalismi toimii ihmisten kontrolloimiseen käyttämällä ihmisten omaa luontoa heitä vastaan. Vasemmisto liberalismi vetoaa ihmiseen, koska se tarjoaa juurikin leipää ja sirkushuveja.
Liberalismi tarjoaa musiikkia, huumeita ja vapaata seksiä, sekä kaikenlaista hetkellistä ärsykettä turruttamaan ihmisiä, joka puolestaan kanavoivat turhautumistaan kohti pienempiä ja heikompia alakulttuureita ja identiteettiryhmiä. Tätä yhdistävää identiteetin pilkkominen pienempiin osiin kutsutaan taktisesti hajoita-ja-hallitse-taktiikaksi. Suurempi identiteettiryhmittymä pilkotaan pienempiin osiin ja pilkotut osat laitetaan taistelemaan toinen toisiaan vastaan, jotta kokonaisuutta on helppo hallita.
Identiteettiryhmittymät eivät koskaan saa oikeasti hyökätä valtamekaniikkaa, tai sitä ohjaavia vallanpitäjiä kohtaan. Se tarkoittaa että kaikki yhteiskunnallinen kritiikki pitää kanavoida kohti toisia identiteettiryhmiä vastaan, tai muuten ne kääntyvät luontaisesti oikeaa valtarakennetta vastaan. Siksi median tehtävä on ylläpitää jatkuvaa yhteiskunnallista liberaalista ilmapiiriä ja vastakkainasettelua.
Tämä vastakkainasettelu yhteiskunnan sisällä on "hajoita ja hallitse"-taktiikka, ja se toimii hyvin, koska se perustuu ihmisen primitiiviseen sisäryhmä ja ulkoryhmä ajatteluun. Tämä kahtiajako on täysin median luoma. Media loi musiikin ja muodin kautta nuorisokulttuureita, jotka taistelivat kulttuurisesta vallasta, hyväksynnästä ja näkyvyydestä. Median takia on alakulttuureita, poliittisia ryhmittymiä ja identiteettejä, jotka samaistuvat valtaapitävän eliitin kanssa.
Tietysti on aina niitä, jotka tippuvat median ihannoinnin ulkopuolelle, ja he kokevat olevansa kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, koska heillä ei ole valtakulttuurista ulosantia. Aina tulee olemaan niitä jotka kokevat tulevansa sorretuiksi nykyisessä sosiaalidemokraattisessa liberaalissa systeemissä ja yrittävät vastustaa valtaeliittiä. Tämä luontainen vastareaktio on ohjattava pois oikeasta ja rakentavasta vastarinnasta ja ohjattava kohti yhteiskunnan sisällä tapahtuvaa kahtiajakoa luoden vastakkainasettelua massojen sisällä.
Media luo poliittisia liittoutumia yhteistyön ja assosiaatioiden kautta. Poliittiset liittoumat ovat hyvin todellisia ja näkyvänä osana populaarikulttuuria. Modernin politiikan keskeinen rakenne ei ole positiivisten poliittisten ratkaisujen tarkastelu, eikä ideoiden mittaaminen väittelyillä, tai edes yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuilla, vaan kyse on identiteettipolitiikasta ja massojen ohjaamisesta identiteettien ja alakulttuurien kautta.
Modernia politiikkaa toteutetaan kulttuurilla, koska kulttuuri on tapa levittää arvoja, identiteettiä, ja asenteita. Esimerkiksi hipsteriliike on täysin uusmarxistisen politiikan uusi kosmopolitaani kulttuuri-identiteetti.
Mitään yhteistä poliittista julistusta ei tässä dynaamisessa sosiaalisessa rakenteessa julisteta, vaan kyse on yhteiskunnallisen ilmapiirin(hegemonia) luomisesta, jossa ilmapiirillä ja poliittisella korrektiivisuudella ohjataan kansalaisia. Kaikenlainen avoin yhteikunnallinen ja sosiaalinen liittoutuminen on modernin politiikan perusta ja siksi poliittiset liittoutumat on pystyttävä kieltämään.
Moderni politiikka perustuu vastuun väistelemiseen ja siksi myös liittoutumien julistaminen olisi vastuun jakamista. Myöhemmässä vaiheessa ihmisiä voitaisiin vaatia kantamaan vastuuta toiminnastaan, joten tästä johtuu että mitään virallistettuja yhteistyöjulistuksia ei harvemmin tehdä. Kaikki pitää pitää epämääräisenä, ja kiinni kulttuurisen hegemonian varassa.
Avoita yhteistä julistusta ei julkisesti tehdä. Politiikka on muokkaantunut kohti passiivista sosiaalista hyväksyntää kohti joka toimii ryhmittymien välillä sanomattomana liittoumana. Kyse yhteisessä poliittisessa rintamassa ei ole yhteinen identiteetti, vaan yhteinen vihollinen jota kaikki voivat yhdessä vihata. Tietyt poliittiset tahot pitää valtaapitävien tahdosta häpäistä, syrjiä ja saada ne poliittiseksi, taloudelliseksi ja sosiaaliseksi itsemurhaksi yhteiskunnassamme, jotta oikeaa vastarintaa ei systeemille synny. Passiivisessa poliittisessa liittoumassa vihollisesi vihollinen on myös sinun vihollisesi ja ystäväsi ovat passiivisia sivusta seuraajia, joka erimielisyyksistään huolimatta hyväksyvät toinen toisensa.
Kyse modernissa politiikassa ei ole enää luokkajaoista, valtarakenteista, tuloeroista, vaan sosiaalisesta ilmapiiristä ja yhteisistä vihollisista. Tässä ilmapiirissä liberalismi ja yksilökeskeisyys pääsee hengittämään ideaalisti, koska se on ainoa turvallinen tapa kanavoida poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia julkisesti. Kritisoimalla toisia poliittisia ryhmittymiä ja identiteettejä, on helppo vedota sananvapauteen, humanismiin ja liberalismiin, ja näin välttää koko yhteiskunnallinen liberaalinen moralistinen ilmapiiri, vedoten itse liberalismiin ja sen rakenteelliseen dogmaan. On ideologisesti helpompaa taistella muita liittoutumia vastaan liittoutumalla valtaa pitävän ideologian kanssa ja kristisoida ihmisiä itse ideologisen rungon ja systeemin sisältä, kun kyseenalaistaa koko valtaa pitävää ideologiaa ja samalla saa kaikkien liberaali-ilmapiirin sisällä työskentelevät liittoutumat kimppuunsa.
Liberaalismi ja dogmalla kanavoitu ajattelu
Kaikki yhteiskuntaa ja kollektiivia hajoittava yksilöllisyys on liberalismin mielestä suvaittavaa, koska yksilökeskeisyys on korkein arvo ja moraali, ja menee aina yhteisöllisyyden edelle. Tämä on liberaalinen ajattelurunko ja tämän rongon ympäriltä he tarkastelevat ympäröivää maailmaa ja rakentavat maailmankuvaansa.
Liberaalit perustelevat kaiken yksilökeskeisen hedonismin sallimisen yksilövapauksien nimissä, jopa hedonismia, joka vaikuttaa haitallisesti koko yhteiskuntaan. He vaativat koko yhteiskuntaa hyväksymään hedonismin korkeimpana arvona. Kaikki hedonismi on sallittava, jopa hedonismi jolla on hajoittava ja rikkova vaikutus yhteiskuntaa kohtaan. Liberaalille yhteiskunnan hyvinvointi on toissijaista yksilönvapauden edessä. Liberaalille yksilökeskeinen narsismi on moraalisesti oikein.
Liberaalit ajavat seksuaalista vallankumousta, koska se on osana heidän yksilökeskeitä ja hedonistista maailmankuvaansa, jossa seksuaalisuus on yksilön henkilökohtainen asia, eikä yhteiskunnan asia. He ovat pitkäaikaisella kulttuurisella liikehdinnällä ja kritiikillä, sekä poliittisella toiminnallaan onnistuneesti pystyneet tuhoamaan länsimaisen perherakenteen.
Liberalismi ja perheyksikön tuho
Perhe tai lauma on luonnon oma sosialismin muoto, joka esiintyy jokaisessa laumaantuvassa eläinlajissa. Perhe yksikkönä tuo tukea ja turvaa kilpailukeskeissä luonnossa. Perherakenteella on myös hyvin tärkeä toiminto yhteiskunnan kannalta, jossa perheen kasvatuksellinen ilmapiiri rakentaa seuraavaa sukupolvea kulttuurisella, kansallisella ja vahvistamalla sukupuolta edustavaa identiteettiä.
Liberalistit eivät ole pelkästään hyökänneet perhekäsitystä vastaan muuttamalla sen laillista tulkintaa, vaan ovat pitkään hyökänneet perherakennetta vastaan kulttuurisen ja käsitteellisen ymmärryksen kautta.
Mikä on perhe?
Mistä perhe koostuu?
Miltä perheen pitäisi näyttää?
Mitä arvoja perhe edustaa?
Miten muiden pitäisi suhtautua perheeseen?
Mitkä ovat perhearvoja?
Nämä ovat kaikki asioita, joita liberaalinen media on pyrkinyt vastaamaan ja määrittelemään uudestaan. Sillä muuttamalla yhteiskunnan perusyksikköä traditionalistista perhettä liberaalit uskovat luovansa individualistisen yhteiskunnan. Tästä syystä he ovat pyrkineet muokkaamaan ihmisten käsitystä perheestä, ja tulevat jatkossakin ajamaan perhekäsityksen rappioitumista..
Perhe rakennetta kritisoidaan mediassa, mutta myös poliittisen vasemmisto-oikeisto akselin molemmin puolin. Jo tästä näkee, että liberaalinen ajattelu on vallannut molemmat vasemmiston ja oikeiston.
Vasemmisto syyttää perhettä patriarkaattiseksi seksistiseksi instituutioksi, ja yrittää uudelleen määrittää miesten ja naisten roolia yhteiskunnassa. Feminismi ja seksuaalivähemmistöjen ajama sukupuolineutraalisuus on juuri vasemmiston tapa rappeuttaa, eli heidän kielellään puskea "edistystä".
Oikeisto seuraa samaa liberaalista dialogiaa ja puolustaa argumentoimalla yksilönoikeuksien kautta, ja siksi ovat kykenemättömiä vastaamaan loogisesti ja moraalisesti liberaalivasemmistolle. Oikeiston argumentit pyörivät argumentit, jossa kaikki ovat vapaita tekemään mitä haluavat ja vasemmistolla ei ole oikeutta käskyttää muita ihmisiä ja näin ollen määrittää uudelleen perheitä. Samalle he itse kieltävät itseltään minkäänlaisen kritiikin liberaalisesta uusperheellisyydestä.
Oikeisto argumentoi saman liberalistisen yksilövapausdialektiikan läpi ja siksi heidän logiikkansa johtaa passiiviseen vastarintaan, jossa kaikkea pitää suvaita yksilövapauden nimissä. Kun oikeisto ja vasemmisto jatkavat kinastelua liberalistisen dialogian parissa, samaan aikaa mediayhtiöt määrittelevät perherakennetta, kulttuuria ja arvomaailmaamme avoimesti kaikessa rauhassa ilman mitään vastarintaa kummaltakaan osapuolelta.
Ääriliberaalit hyökätessään koko yhteiskuntamme rakennetta ja perhettä vastaan, he yrittävät vaihtaa yhteiskunnallista käsitystä avioliitosta ja paikata alkuperäisen merkityksen omalla liberaalisella merkityksellään.
Arvoliberaalit tarjoavat traditionalistiselle perherakenteen tilalle avioliittokäsitystä, joka on samassa linjassa liberaalisen ideaalin kanssa, eikä näin luo ristiriitaisuutta ja arvomaailmallista ja kulttuurista vastarintaa liberalismia vastaan. Nuo liberaalit ideaalit ovat perheen turvaverkon paikkaamisen valtiollisella sosiaaliturvaverkostolla, populaarikulttuurin luomilla mielikuvilla perheestä ja mitä sen kuuluu edustaa, yksilöllisyyttä ihannoivalla kulutus identiteettillä, alakulttuureilla ja hedonismilla.
Liberaalinen dialektiikka
Oikeisto ja vasemmisto -akseli perustuu liberalistiseen dialektiikkaan, jossa teesi ja antiteesi johtaa aina samaan liberalistiseen synteesiin. Tämä on argumentatiivinen ja dialektinen ansa, jota on euroopassa onnistuneesti syötetty 200-vuotta kansalaisten kurkusta alas aina Ranskan vallankumouksesta saakka.
Liberalistisen dialogian sisällä pyörivät erilaiset ryhmittymät. Varmasti tunnetuimmat ja eniten ääntä pitävät liberaalit ovat feministit ja homoaktivistit. Feministit ja homoaktivistit ovat jo pitkään tehneet poliittista yhteistyötä toinen toisiaan suvaiten ja yhdessä hyökänneet kaikkia kriitikoitaan vastaan.
Liberaalit ja seksuaalipolitiikka
Liberaalit eivät välitä kansallisesta yhteisöllisyydestä tai kansanterveydestä. Tässä parhaiten esimerkkinä toimii taas kerran seksuaalinen vallankumous, jonka takia sukupuolitaudit ovat lähteneet rakettina nousuun. Seksuaalinen vallankumous ja vapautettu seksuaalisuus ei ole ollut kansanterveydellisesti hyvä asia. Tämän tiedostaa jokainen ympärilleen katsova ihminen, mutta silti seksuaalivähemmistöjen aktiivit, feministit ja muut arvoliberaalit ovat ajaneet vapaata seksiä yhteiskunnassamme tiedostaen sen haitalliset kansanterveydelliset vaikutukset.
Avoin liberaalinen hedonistinen seksuaalisuus kasvattaa sukupuolitauteja, yksinhuoltajia ja henkisesti rikkinäisiä ihmisiä yhteiskunnassamme ja on haitallista monin tavoin. En tietystikkään sano, että puritaaninen kristinusko, tai sen edustama seksuaalisuus olisi yhtään sen terveempää, mutta yritän nyt osoittaa että tuommoinen vastuuton liberalismi ilman minkäänlaista yhteisöllisyyden tuntoa ja kansanterveydellista tukemista ole millään tavalla parempi asia tulevaisuuden kannalta.
Liberaali ei kykene ymmärtämään miten tärkeää yhteenkuuluvuus, yhteisen tulevaisuuden rakentaminen, sekä kansalaisten keskeskellä tapahtuva vastuun jakaminen on yhteisen tulevaisuuden kannalta tärkeää. Ideologinen, sokea ja loogisesti liberalismin äärimäinen loppuun asti saattava toiminta johtaa yhteiskunnan nihilistiseen tilaan, jossa yksilö ei välitä mistään muusta kun liberalistisen ideaalin tavoittelemisesta.
Liberalismin kognitiivinen dissonanssi
Liberaali ajaa kaikkea mikä maksimoi yksilövapautta, mutta hän ei tee tätä enää poistamalla valtarakenteellisia esteitä, vaan hyökkää eri arvoja edustavia kansalaisia kohtaan hyökkäämällä heidän kulttuuria, erilaisia ideaaleja ja ideoita kohtaan, jotka hän kokee edustavan "fasismia" ja sortoa.
Fasismiksi liberaali määrittää kaiken, joka tukee tai pohjaa entistä valtarakennetta. Tähän kuuluu kaikki säädyllisyys, moraalit, arvot, kulttuuri, tiede, sekä kirjakieli ja symboolit jotka saattavat edustaa "valtarakennetta", ja kaikki henkilöt jotka ovat tuon heidän määrittämän positiivisen muutoksen tiellä. He eivät välitä tulevaisuudesta, koska heille kaikki uhraukset on hyväksyttäviä liberalistisen ideologian tiellä.
Yhteisöllisyys, yhteisvastuun, hierarkinen ajattelu, ja vahvan positiivisen tulevaisuuden rakentaminen ovat heille kirosanoja, jotka pitää sivuuttaa, koska ne ovat ristiriidassa liberaalisen ideologian kanssa. Nämä asiat ovat ne pääasialliset kohdat, jotka erottaa rationaalisen ihmisen ja ideologisesti ohjautuvan liberaalin toisistaan. Sillä arvoliberaali ei kykene ymmärtämään, että hänen ideaalinsa on ideaali, utopia ja dogma, joille ei löydy realistista ja käytännöllistä vastinetta todellisuudesta.
Kaikki positiiviset liberalismin vaikutukset ovat liberaalille todiste liberalismin onnistumisesta ja kaikki negatiiviset vaikutukset johtuvat aina pahasta fasismista, ja yhteiskunnassamme piilevistä vääristä asenteista, joita ei ole ehditty vielä kitkemään pois. Liberalismi toimii jos siihen uskoo tarpeeksi sokeasti. Tämän takia kaikki jotka kyseenalaistavat liberalismia ovat kereettiläisiä, vääräuskoisia, fasisteja ja vihollisia. Heidät pitää hävittää pois tieltä suuremman hyvän edestä.
Liberalismin sielu lepää dogmassaan ja dogman ympärillä pyörivässä fanatismissa. Fanatismissa, joka palvoo sokeasti yksilövapauksia jumalana. Liberalismi on moderni sekulaarinen uskonto uskoa janoaville sieluille, jotka etsivät jotain korkeampaa syytä elää nihilistisessä modernismissa. Liberalismi on poliittisesti korrekti ideologia juurikin siksi, että se ideologiana toimii hyvin kontrolloitavana oppositiona.
Yhteiskunnan liberaali rakenne
Kristinuskon väistyttyä länsimaissa liberalistisen sekulaarisuuden tieltä sai fanatismi uudet kasvot, joka näkyy sosiaalioikeussoturismina, jossa liberaali aktivismi etsii moraalista vapautusta pahasta fasistisesta menneisyydestä. Liberalismi tarjoaa menneen tilalle fanaattista humanismia, egalitarismia ja ympäristötaistelua.
Liberalistit haluavat näyttää muiden silmissä moraaliselta ja liberalistisessa mielessä äärimmäinen yksilökeskeisyys ja yksilöllisyydestä ammennettu arvomaailma on moraalista. Liberalistit pyrkivät kohti moralismia, jossa kaikki on dualistisesti hyvää ja pahaa. Heille liberalismi luo moraalisen rungon, jonka läpi he tarkastelevat maailmaa ja itseään.
Liberaalit ovat omassa yksinkertaisuudessaan hyödyllisiä idiootteja, jotka reagoivat median moralisointiin ja sen tuottamiin ärsykkeisiin. Mediayritykset moralisoivat ympäröivää maailmaansa liberalistisen ideologian kautta ja liberaalit omaksuvat nämä ideat. He toimivat itse moraalipoliisina ja tuomitsevat kaiken liberalismia kyseenalaistavan ajattelun ja toiminnan moraalittomana. Media mainostaa liberalistista ideologiaa, arvomaailmaa ja ideaalia jatkuvasti suorasti tai epäsuorasti. Liberaaleista tulee markkinaryhmä, jotka kuluttavat liberaalia kulttuuria.
Mediayrityksiä johtaa sama kapitalistinen voiton maksimointi, kuin mitä tahansa muuta yritystä. Valtamediaa ohjaa pääoman lisäksi yksityiset intressit, ideologinen sanoma ja poliittiset mielipiteet, joita yritetään piilottaa puolueettomuuden ja sen valheellisen naamarin taakse, jotka kutsutaan journalismiksi. Mediayritykset ja niiden tuotteet kieltävät kaiken puolueellisuuden, mutta jos he jäävät kiinni poliittisesta puolueellisuudesta, niin vetoavat he mielipide-, ja sananvapauteen, tai vapaamarkkinaan, jossa syy vierittävät kuluttajien päälle julistaen että kuluttaja tietää ostaessaan mediapalvelun olevan poliittisesti latautunutta.
Vapaa media on valhe. Mediassa on vain yksi sanoma. Äänensävy voi muuttua vasemmasta oikeaan, mutta aina media soittaa liberalismin ilosanomaa. Koska suuremmassa määrin ihmiset huomaavat, että media on latautunutta kääntyvät he vertaismediaan ja internettiin. Valitettavasti internetti on pääasiallisesti täynnä samaa ideologiaa monia isoja uutissivuja johtaa samat mediayritykset.
Sosiaalinen media on kiristänyt liberalismia yhteiskunnassamme, koska sosiaalisessa mediassa yksilö on jatkuvasti sosiaalisen tarkkailun alla ja selvitäkseen joutuu sensuroimaan itseään. Sensuuria ei pelkästään tapahdu puheen, mutta myös ajattelun kautta. Liberaalinen naisellistunut heikko mieli pelkää omaksua epäkorrekteja ajatuksia, koska he pelkäävät tulevansa "pahan" lumoamaksi.
Liberaalit pelkäävät että ajatukset jäävät kytemään heidän mieleensä ja pikku hiljaa muokkavat heistä pahoja ja muiden silmissä pahan ihmisen. Näin poliittinen korrektiivisuus kaappaa henkisesti vallan ihmisten elämästä. Sitä tiukemmin ihmiset ovat yhteydessä muihin, sitä vahvemmin poliittinen korrektiivisuus tarraa heidän psyykeeseen.
Psykologisesti tätä poliittisen korrektiivisuuden ilmiötä kutsutaan ylisosialisoitumiseksi. Ylisosialisoituminen on kasvava ilmiö, koska ihmiset globalisoituvassa modernissa maailmassa kantavat kännyköitä ja vastaavat sosiaalisessa mediassa viesteihin vaikka he ovat ulkona, vessassa, tai kalareissulla. Joka paikassa pitää olla tavoitettavissa ja tämä sosialisoi ihmisiä. Jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen poliittisesti korrektiivisessa ilmapiirissä emaskuloi ja tekee raavaammastakin miehestä heikon ja naisellisen.
Valtamedialla on tärkeä osa pelattavana poliittisen korrektiivisuuden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Valtamedia demokraattisessa yhteiskunnassamme ohjaa kansaa hallitsemalla kulttuuria ja sosiaalista ilmapiiriä. Demokratia eli kansanvalta nojaa tiedon kulkuun. Kansalaisten pitää olla tietoisia päätöksenteosta ja omata kaiken mahdollisen tiedon ja ymärryksen, jotta voivat tehdä kaikkein harkittuja ja järkeviä ratkaisuja yhteisen hyvän takaamiseksi. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tieto kansalaisten keskuudessa määrittää yhteiskunnan poliittisen kentän ja pelaajat demokraattisessa yhteiskunnassa. Valtamedia ohjaa liberaalisia massoja, jotka kalastelevat lukijakuntaa moralisoiden ja luoden teennäistä moraalista rintamaa.
Liberaalinen logiikka suhteutettuna
Liberaalit puolustavat hedonismia yksilövapauden nimissä. Tämä esiintyy hyvin esimerkiksi sukupuolineutraalissa avioliittolakikeskustelussa, jossa liberaalit argumentoivat keskustelua tasa-arvon ympäriltä. He eivät ymmärrä avioliiton luontaista funktiota luontoa ja sivilisaatiota kunnioittavana rituaalina. Rituaalina joka palvoo ihmisen voittoa omasta seksuaalisesta eläimellisyydestään ja näin mahdollistaa sivilisaatioiden rakentumisen ja kestävän tulevaisuuden.
Liberaalit tarkoittavat kehityksellä vapautta ja kehitystä kohti vapautta. Tämä on kieroa logiikkaa, koska anarkiaa/entropiaa kohti ei kehitytä vaan rappioidutaan. Kehitys sanana viittaa toimintona aktiiviseen panostukseen kohti tavoiteltavaa päämäärää ja nän ollen järjestystä. Liberaalit tuntuvat määrittelevän liberaali anarkistisen yhteiskunnan itsessään edistyksenä ja kutsuvat tätä kehitystä "vapaudeksi". Yhteiskunta heidän ymmärryksessään on kaikkea muuta kuin edistyksellistä. Heidän edistyksellisyys on rappiollista. Liberaalisuus kulkeekin käsi kädessä rappiollisuuden kanssa.
Mitään kehitystä ei voi tapahtua, ellei yhteiskunta suunnittele ja rakenna tulevaisuutta kohti tahdottua päämäärää. Mitään kehitystä ei tapahdu itsestään, vaan ainoa asia joka lisääntyy itsestään on entropia ja rappio. Paremman tulevaisuuden rakentaminen on kaiken rationaalisen ihmisen päämäärä, mutta mikä määritellään paremmaksi ja miten se saavutetaan ovat kysymyksiä, jotka saattavat erotella ihmisiä toisistaan ja jakaa ihmiset poliittisiin ja maailmankatsomuksellisiin ryhmiin. Kaikki voivat kuitenkin samaistua ideaan paremmasta tulevaisuudesta, vaikka heidän näkemys yhteisestä tai paremmasta tulevaisuudesta ei ole sama.
Liberalismi on yhteiskunnassamme vallassa vain, koska kapitalistinen luokka hyötyy talousliberalismista ja hedonismi markkinointi taktiikkana myy. Kulttuurinen liberalismi ja talousliberalismi tukevat tästä syystä toinen toisiaan. Tämä johtaa yhteiskunnalliseen anarkismiin, jossa raha ja mediavalta ohjaavat yhteiskuntaa valtiomiesten ja kansallisten vastuuhenkilöiden sijaan.
Monet vasemmistoliberaalit kutsuvat itseään sosialisteiksi ja kuuluvat sosialistisiin puolueisiin, sekä pitävät sosialistisia symbooleja ja värejä, mutta eivät edusta sosialismia ja taistelua vapaamarkkinaa ja talousliberalismia vastaan. He ovat liberaaleja ja palvovat vapautta ideologiana enemmän kuin tahtoa rajoittaa pääomaa ja sen valtaa yhteiskunnassamme. Siksi on tärkeää erotella ketä ovat oikeita sosialisteja, joiden kanssa voidaan tehdä mahdollista yhteistyötä yhteisen tulevaisuuden rakentamiseksi ja ketkä ovat kontrolloitua oppositiota joiden tarkoitus ei ole taistella pääomaa vastaan, vaan ajaa narsistista yksilövapautta muun yhteiskunnan kustannuksella. Suuryhtiöiden edustama liberalismi eli vapaamarkkina politiikka johtaa aina sosialistisen taistelun kukistumiseen.
Talousliberalismi ja kulttuurinen liberalismi ovat maailmankatsomuksellisesti samanlaisia. Nämä kaksi asiaa tunnetaan myös nimillä vapaamarkkina ja monikulttuurisuus. Molemmat edustavat suunnitelmatonta anarkistista ja epärationaalista maailmaa, josta puuttuu yhdistävä arvopohja kansan tulevaisuutta ajatellen. Väite siitä että meidän kansakuntana pitäisi toimia hetkessä ja anarkiassa on ajatus joka sotii kaikkea rationaalista ajattelua ja eurooppalaisia arvoja vastaan.
Ihmiset voisivat modernissa paternalistisessa yhteiskunnassa lisääntyä miten sattuu välittämättä toisesta osapuolesta tai lapsistaan ja heidän tulevaisuudestaan. Tästä johtuu kasvava aviottomuus, yksinhuoltajuus ja rikkinäisten perheiden kasvu. Avioliitto on julistus vastuusta ja tulevaisuudesta. Ihmiset voisivat olla perustamatta perheitä, koska perhe ei enää edusta tarvittavaa turvallisuutta valtion tuodessa esiin oman paternalistisen turvaverkostonsa. Kyse ei kuitenkaan ole oman eläimellisyytensä kieltämisestä, koska se olisi itselleen valehtelemista, vaan traditionalismissa on kyse oman eläimellisyyden hallitsemista ja sen hallittusta kanavoimisesta. Kaikki uskomukset, rituaalit, tavat ja kulttuuriset perinteet ovat tapoja juhlistaa menneisyyttämme ja sitä ihmisen historiallista voittoa omasta eläimellisyydestään, jonka jälkeen sivistys ja sivilisaatio lähti kukoistamaan.
Liberaalisen arvomaailman vastapuolella on traditionalismi. Traditionalismi edustaa itsensä hillintää ja hallintaa. Traditionalismi edustaa suunnitelmallista säädyllisyyttä, kun taas liberaismi edustaa hetkessä elävää itsekeskeistä hedonismia. Tämä traditionalistinen ajatus peilautuu kaikessa hedonismin ympärillä tapahtuvassa, koska se kyseenalaistaa hedonismin motiivia yksilön ja yhteisön edun ajajana.
Me voisimme mässätä hedonistisesti ja nopeuttaa syömistämme syödä käsin kuten eläimet, mutta me käytämme aterimia koska juhlistamme omaa voittoamme eläimellisyydestämme. Me hallitsemme itseämme ja eläimellisyyttämme, joten me emme ole impulssiivisuuden uhreja. Tämä itsensä hallinta on aristokraattista ja näkyy kaikissa muinaisissa kulttuurisissa riiteissämme, kuten myös avioliitossa, ateriastojen käytössä, tai vaikkapa siisteyden ylläpitämisessä. Siinä missä liberaali alistuu ja palvoo hetkeä, hedonismia ja entropiaa, niin traditionalistinen ihminen pyrkii esteettiseen järjestykseen, riitteihin, perinteisiin ja arvokkuuteen juhlistaen esi-isiensä ja omaa voittoa entropiasta ja omasta eläimellisyydestään.
Avioliitto on lupaus rakkaudesta, yhteisestä tulevaisuudesta miehen ja naisen välillä ja lasten yhteisestä kasvattamisesta. Avioliitto on lupaus perheen perustamisesta, jonka tarkoitus on virallistaa kahden keskein lupaus toisilleen, mutta myös lupaus koko yhteiskunnan edessä, jossa kaikki tietävät kunnioittaa pariskuntaa ja heidän liittoaan. Avioliitto edustaa ja lupaa elämän jatkumisesta, joka itsessään on kaunis ja esille tuotava asia.
Perhe on sosiaalinen altruistinen, mutta myös nepotismi liitto, jonka tarkoitus on tarjota jälkikasvulleen turvaverkko ja mahdollisuus hyvään elämään. Tämä naisen ja miehen välisessä suhteessa korostuu hedelmällisyys ja tämän takia on luonnollista ja normaalia. Liberaalit eivät halua, että ihmisillä olisi perheestä lähtöisin oleva turvaverkkoa, joka tulee biologisesta yhteydestä, eli perheestä, koska perheen sisäinen lojaalisuus saattaisi kyseenalaistaa liberaalisen dogman ja valtiollisen hierarkian.
Liberaalit eivät halua kenenkään kansalaisen olevan liberalististen instituutioiden ulkopuolella traditionistisissa suurperheissä, jotka toimivat valtiollisen sosiaaliturvan ulkopuolisena turvaverkostona. Todellinen lojaali ystävä on ystävä, joka auttaa sinua piilottamaan vaikka ruumiin kyselemättä asiasta sen enempää. Mikään sosiaalinen yhteisö ei pysty pysymään yhdessä ilman jonkinlaista luottamusta ja lojaalisuutta omaa ryhmäänsä kohtaan. Suurimmat mafiat, media, pankki-, ja talouskartellit toimivat perheiden ja perhesuhteiden ympärillä luotujen hyväveliverkostojen ja lojaalisuuden kautta. Perheen sisällä pidetyt salaisuudet pysyvät parhaiten piilossa, koska lojaalisuus on sen sisällä korkeampaa. En sano että nepotistiset kartellit olisivat vastaus poliittisiin ongelmiin tai edes haluttava ja yhteiskunnallisesti järkeviä tavoite, mutta sanon että perhe instituutiona on tärkeä osa lasten kasvatuksellista ympäristöä ja arvojen rakentamisessa, kuten lojaalisuuden, kunnian, rehellisyyden, altruismin ja identiteetin luomisessa. Nepotismi ja luottamus oman perheen sisällä luovat luontaisen turvaverkoston.
Liberaalit eivät usko perheeseen tai lojaalisuuteen. Liberaalilta puuttuu jalo miehekäs arvomaailma, joka perustuisi lojaalisuuteen muita ihmisiä kohtaan. Liberaali on oikeastaan sosiaalinen rotta, joka selviytyy yksilökeskeisessä yhteiskunnassa hyväksikäyttämällä sosiaalista jännitettä ja kerättyä yksityistä tietoa muista, jota hän sitten käyttää manipuloidessaan ja navigoidessaan itseään kohti sosiaalista valtaa. Traditionalistinen ihminen arvostaa luontoa ja näin ollen luontaisia sosiaalisia arvoja. Luontaisiksi arvoiksi lasketaan sukupuoli-ideaalit, lojaalisuus, oman ryhmän sisällä tapahtuva altruismi ja rohkeus, urheus ja kunnia. Siinä missä traditionalistinen ihminen kyseenalaistaisi liberaalista logiikkaa absoluuttisista vapauksista, ihmisoikeuksista tai tasa-arvosta, niin liberaali kieltäytyy rikkomasta omaa arvomaaiilmaansa muiden ihmisten hyvinvoinnin edessä. Liberaali ei anna ihmisten keskeisen kunnian, rehellisyyden, lojaalisuuden ja identiteetin mennä hänen liberaalisen ideologian edelle. Hän on idealisti ja valmis myymään kaiken oman idealismin edestä. Liberaalille liberalismi ideologiana on tärkeämpää kuin muut ihmiset, todellisuus, luonto, luontaiset taipumukset arvoihin ja sen kautta perustuvaan identiteettiin.
Tästä syystä isot traditionalistiset perheet edustavat uhkaa liberaaliselle ideologialle, koska liberalistinen ideologia haluaa hallita miten ihmiset sosialisoituvat, tekevät ystäviä, liittoja keskenään ja pariutuvat vastakkaisen sukupuolen kanssa. Liberaalit vihaavat suurperheitä ja järjestettyjä avioliittoja, koska se edustaa kilpailevaa tapaa tavata vastakkaista sukupuolta viikonloppujen yökerho ja viinarallin sijaan. Liberaalit määrittävät tämän patriarkaattiseksi sortamiseksi, vaikka todellisuudessa he itse vähättelevät naisia ja naisen asemaa tärkeänä perheen tulevaisuuden ja toimivuuden kannalta. Perhe on miehen ja naisen välinen liitto, jossa molemmat osapuolet ajavat oman perheensä tulevaisuutta ja etua. Liberaalit haluavat tehdä tästä käsitteestä mitättömän omien epäloogisten mielipiteidensä takia. Liberaali haluaa tuhota ideaalin perheestä, koska se vihaa kaikkea mikä on materialistisen arvon ulkopuolella.
Liberaalisessa logiikassa hedonismi ja yksilöllisyys on tärkein arvo ja siksi seksi ja perversiot ovat kaikki hyväksyttäviä heidän silmissään. Avioliiton pitää palvella tätä hedonistista liberaalia arvomaailmaa. He argumentoivat että kaikki hedonismi taivaan alla pitää sallia, jolla ei suoraan satuta ja loukkaa toista ja toisen vapautta. Tämän argumentin kautta he pääsevät loogisesti siihen tulokseen, että kaikki seksi ja kaikenlainen avioliitto on sallittava, jos molemmat osapuolet ovat toiminnan puolella. He eivät kykene ymmärtämään kolmannen osapuolen näkökulmaa ja kokonaisvaikutusta koko yhteiskuntaan. Liberaali ei ymmärrä yhteiskunnallista vastuuta, vaan kokee yhteiskunnalliset rajoitukset osana pahaa "fasismia". Heille yhteisöllisyys ja koko yhteiskunnan terveys, rakenne ja tulevaisuus ei merkitse mitään. Siksi he eivät välitä vakavista muutoksista, jota sukupuolineutraali avioliittolaki toisi mukanaan.
Liberaalien argumentti käytännössä perustuu hedonismin sallimiseen. Avioliittokysymyksen järjettömyys voidaan parhaiten osoittaa muuttamalla seksuaalista hedonismia vaikkapa syömiseen ja mässäämiseen ja mitä kansanterveydellistä vaikutusta epäterveillä ruokatottumuksilla ja roskaruualla on yhteisöön ja sen tulevaisuuteen.
Tuntuu, että jos jossain päin maailmaa ylisyöminen, mässääminen ja lihavoituminen on normaalia, niin meidänkin pitäisi normalisoida ja tehdä mässäilystä sosiaalisesti hyväksyttävää ja jopa ihailtavaa täällä Suomessa. Liberaaleilla on aivan sama vaikka sillä olisi kansanterveydellisesti negatiivisia vaikutuksia. He eivät välitä Suomen tulevaisuudesta tai kansanterveydestä, vaan he välittävät liberalistisen ideologian äärimmäisyyksiin viemisestä.
Liberaalien taktiikkaan kuuluu haukkua ja yrittää sosiaalisesti eristää kaikki lihavuutta vastustavat ja terveitä elämäntapojen puolustavat tahot vihaajiksi tai läskien häpäisijöiksi(fat shaming). He kutsuvat kaikkea kansanterveyttä kohentavaa kampanjointia fasismiksi, vihaksi, ja sorroksi, koska sen tarkoituksena on rajoittaa hedonistista ylisyömistä ja kohentaa kansanterveydellisyyttä.
Tässä kohtaa pitäisi kaikkien nähdä selvästi ja ymmärtää liberaalisen logiikan järjettömyys. Tämä sama logiikka seuraa heitä myös seksuaalipolitiikkaan ja sukupuolineutraaliin avioliittokeskusteluun, jossa kaikenlainen hedonistinen seksuaalisuus pitää normalisoida yhteiskunnassamme yhteiskunnan kansanterveyden ja tulevaisuuden kustannuksella. Nämä samat liberaalit eivät kampanjoi fanaattisesti rehellisyyden, urheuden, tai kansallismielisen altruismin puolesta, mutta suu vaahdossa ja pää punaisena marssivat hedonistisen seksuaalisuuden, hetkellisyyden, päihteiden ja eläimellisyyden puolesta.
Liberalismia on vastustettava arvomaailmallisella ja kulttuurisella sodalla. Tämä tapahtuu verkostoitumalla ja rakentamalla tribaalisia yhteisöjä, jotka perustuvat noiden luonnonläheisten, traditionalististen ja pakanallisten arvojen ympärille. Tarkoitus on kilpailuttaa liberaaliset ideaalit ja tarjota elämäntapa, arvomaailma ja kulttuurinen vaihtoehto. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan ihmisten on verkostoiduttava ja tehtävä itse töitä tuon asian ajamiseksi.
