Esittely
Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä länsimaita ja koko maailmaa stressaavaa nihilismiä (arvojen katoa) yksilön ja yhteisön patologiana. Tarkoitus on vastata mitä nihilismi on psykologisesti, ja avata käsitteellisen nihilismin historiaa, ja miten nihilismi psykologisesti rakentuu ja toimii, sekä esittää miten nihilismi esiintyy yhteiskunnassa ja erityisesti ihmisissä. Kirjoituksessa myös käsitellään esimerkkejä arkipäivän nihilistisistä asenteista ja arkkityypeistä, sekä käsitellään nykyisten ja menneiden kulttuuristen arvomaailmojen sisäänrakennetua nihilismiä.
Kulttuuristen ja sosiaalisten identiteettien alta löytyy valtava määrä filosofisia ja moraalisia huomioita, jotka vaikuttavat yksilöön ja yhteiskuntaan. Tämän kirjoitelman tavoite on ymmärtää nihilismiä eriävinä kulttuuri-, moraali, ja arvoilmiöinä. Kirjoitus sisältää myös Friedrick Nietzschen näkemyksen nihilismistä, ja siitä miten läntistä maailmaa johtava nihilismi, jotka tulevat kristinuskon uskonnollisista ja filosofisista opeista, jotka Nietzschen mielestään sisäistettynä tuovat mukanaan yhteiskunnallisen ja yksilön rappion.
Yleinen väärinymmärrys nihlismistä
Nihilismi sanakirjallisesti tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa arvostandardien katoa. Termiä käytetään yleisesti ihmisistä, jotka toimivat antisosiaalisesti yhteiskunnallisten arvojen ulkopuolella, tai ovat moraaliltaan relativisteja ja pragmaatikkoja.
Nihilismillä on vahva kulttuurinen merkitys, joka ei anna todellista kuvaa nihilismistä. Yleensä nihilismistä puhutaan, kun jokin henkilö tuo omaa arvomaailmallista relatiivisuuttaan esiin julkisesti, tai assosioituu antisosiaaliseksi miellettyihin alakulttuureihin. Tästä on kasvanut virheellinen käsitys, jossa nihilismi olisi pelkästään tietoinen filosofinen valinta. Totuus kuitenkin on, että sosiaaliset (-moraaliset-) ja materiaaliset (-esteettiset-) arvotkäsitteet ovat osa ihmisen psykologiaa, jotka eivät ole aina yksilön rationaalisesti valitsemia tai edes tiedostamia, vaan ohjaa yksilön valintoja intuitiivisesti. Moraaliset arvot muuttuvat, koska ympäröivät sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat.
Muutoksia yksilöiden elämässä ja yksiöiden välillä tapahtuu jo pelkästään jokapäiväisessä sosiaalisessa kanssakäymisessämme, joten on hyvin loogista ennustaa yhteiskunnan moraalisten muutosten muuttuvan sosiaalisten trendien mukaan. Valtaosa modernistisesta (nihilismin aikaansaamista) moraalirakenteista ja sitä kautta arvovalinnoista eivät ole ihmiten tietoisesti valittuja, vaan arvoihin on kasvettu ympäristössä tapahtuvan ehdollistamisen kautta. Tästä syystä valtaosa ihmisistä ei pysty modernistisen arvomaailman arvoista perustelemaan johdonmukaisesti.
Sosiaaliset arvot muuttuvat, koska sosiaalinen hierarkia on altruistisen luonteensa alta evolutiivinen ja kilpailuhenkinen. Ystävyys, arvostus, kunnioitus, ja jopa rakkaus ovat dynaamisia tunteita, jotka ovat täysin suhteessa siihen kokeeko ihminen suhteensa toiseen ihmiseen hyödylliseksi tai haitalliseksi. Yleinen vihanpito kahden tai useamman ihmisen kesken on merkki siitä, että kilpailu sosiaalisesta hierarkiasta on avointa ja kaikkien osapuolten tiedossa. Pelkästään tämä sosiopoliittinen huomio ihmisten käyttäytymisestä todistaa, että arvot ja moraali ovat dynaamisia ja jatkuvasti muuttuvia.
Yhteiskunta tai suuret sosiaaliset kokonaisuudet vaativat kuitenkin kiinteät sosiaaliset säännöt ja hierarkiat, jotta kilpailua ei pääse tapahtumaan suuressa mittakaavassa, kuten sodissa ja sisällissodissa. Tästä syystä traditiot, uskonnot ja väkivaltaiset auktoriteetit ovat toimineet aina yhteiskuntarauhan takana pyrkien rauhoittamaan ja vakauttamaan sosiaalista konfliktia yksilöiden tai pienempien sosiaalisten ryhmien välillä. Tässä kohtaa voimme huomioida, että individualismi ja kollektiivisuus ovat konfliktissa arvomaailmallisella tasolla. Yksilön nihilistinen individualismi johtaa yhteiskunnan rappioon. Siksi yhteiskunnan kannalta ääri-individualismi ja yksilöissä esiintyvä nihilismi on uhka, koska se johtaa yksilöiden väliseen kilpailuun ja sitä kautta yhteiskunnalliseen konfliktiin.
Nihilismi käsitteenä vaatii yhteiskunnallisen, mutta myös yksilön psykologiaa tarkastelevan kontekstin, jotta nihilismin vaikutusta yksilöiden ja yhteiskunnan välillä voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan. Valitettavasti nihilismi-termiä käytetään hyvin vääristyneiden stereotyyppisten käsitteiden tai vääristyneen merkityksen kautta, joka sumuttaa yhteiskunnallisten ongelmien tunnistamista, ja niiden tiedottamisesta muille ihmisille.
Nihilistisen patologian rakenne
Ihmisen kyky ajatella tapahtuu kahdella pääasiallisella tavalla: visualisoimalla ja päänsisäisellä puhedialogialla. Loput huomiot tapahtuvat intuitiivisella tasolla, kuten kognitioilla ja tunnetasolla. Ihmisen visualisointikykyä ohjaa kognitiot ja muisti, joiden tiedetään vääristelevän visuaalisia muistikuvia. Ihmiset korostavat asioita muistoissaan, joita he kokevat henkilökohtaisesti tärkeiksi, ja unohtavat asioita, joita he kokevat turhiksi tai negatiivisiksi. Matemaattinen kyky on vahvasti linkitetty visualisointiin ja kognitioon, mutta päänsisäinen dialogi voi toimia visualisoinnin ulkopuolella, koska osa sanoista ei tarkoita fyysisiä objekteja, vaan ne voivat tarkoittaa tapahtumaa, liikettä, tunteita, arvoja tai kokonaan kuvitteellisia asioita. Koska osa ihmisen sisäisessä dialogiassa käytettävistä sanoista on abstrakteja, eli ne eivät tarkoita tai rinnasta mitään konkreettista käsin kosketeltavaa asiaa tai tavaraa, niin niiden merkitys on muuttuva ja epämääräinen.
Toinen tärkeä lähtökohtainen huomio ihmisen ajattelun rakenteesta on, että ihmisessä kognitiot toimivat binäärisesti (1/0), jotta me voimme tunnistaa ja jakaa ympäroivää maailmaa ja huomioitavaa erilaisuutta. Tietenkään materiaalinen reaalimaailma ei ole binäärinen, vaan analoginen. Objektien nopeus, lämpötila, tai vaikkapa massa ei kasva binäärisen porrastetusti, vaan analoogisesti. Ihmisen kognitiot toimivat binäärisesti, kuten myös tieteellisten otantojen tulostaulukointi. Tästä syystä kaikki ihmisen tekemät huomiot ympäröivästä maailmasta binäärisestä lähtökohastaan johtuen voi helposti vääristää, jonka takia jokainen ihminen kantaa mukanaan taipumusta nihilistiseen patologiaan.
Nihilismi on psykologinen mielentila, joka johtuu ihmismielen sisäisestä dialogiasta, jossa abstraktit käsitteet irtaantuu materiaalisesta tarkkailtavasta aistien kautta todennettavasta todellisuudeta. Abstraktit käsitteet luovat abstraktia ajattelua, jota on helppo jakaa ja yleistää absoluuttisiin ääripäihin mustavalkoisesti. Nihilistinen mieli kokee maailman mustavalkoisena ja mustavalkoiset käsityksensä kärjistetysti. Yksinkertaistettu maailmankuva tuntuu yksilön mielessä helpolta sisäistää, joka taas vahvistaa yksinkertaistettua oletusta entisestään.
Nihilismi päämäärällisesti ihmisessä jakaantuu kahtia narsistiseen egoismiin ja narsistiseen tarpeentyydytysmekaniikkaan. Tarpeentyydytys, eli jatkuva hedonismi saattaa olla nihilistisen ihmisen ainoa elämäntavoite, jonka edessä kaikki muu koetaan väliinpitämättömästi. Narsistinen asenne hallitsee ja suojelee ihmisen ylikorostunutta tarpeentyydysmekaniikkaa. Esimerkkinä nihilistisestä tarpeentyydytyksestä voi olla yltiöpäinen mässäily, jatkuva ja patologinen seksin halu tai vaikkapa päihteiden kautta tavoiteltava hyvä olo, jonka takia nihilisti sivuuttaa kaiken muun tärkeän elämässään, joka saattaa tulla esteeksi ihmisen himoreaktion ja tarpeen tyydytyksen jälkeisen hyvän olon väliin. Nihilisti ei arvosta mitään muuta arvokkaana, kuin omaa pakkomielteistä hedonismiaan. Nihilisti ei välttämättä välitä edes omasta terveydestään, sosiaalisista suhteistaan, tai edes tulevaisuudestaan. Tuossa kohtaa ihmistä ohjaa vain himo ja ego. Nihilistinen ihminen kieltää ja negatioi kaiken, joka saattaa kritisoida häntä ja hänen pakkomiellettään.
Nihilistisen himon ei tarvitse aina perustua suoranaiseen tarpeentyydytykseen, vaan usein nihilisti haluaa tyydyttää omaa narsistista minäkuvaansa. Nihilistin himo on usein jokin pakkomielle jotain ideaalia tai ajatusta kohtaan. Usein tuo pakkomielle on kohdistunut johonkin abstraktiin käsitteeseen/arvoon, jota nihilisti puolustaa henkeen ja vereen. Esimerkkinä nihilismistä voisi toimia vaikkapa usko yliluonnolliseen, salaliittoihin, käsitykset omasta ainutlaatuisuudesta, tai muut absoluuttiset lukkoon lyödyt arvot ja ajatukset, jotka rakentavat ihmisen minäkuvaa, maailmankuvaa ja arvomaailmaa. Jos tiede tai realiteetit kyseenalaistavat näitä lukkoonlyötyjä arvoja, niin silloin tiede ja realiteetit ovat nihilistin mielestä väärässä. Narsismi ja kognitiiviset dissonanssit ovat valtava osa nihilismiä, koska narsismi kärjistää, ja näin suojee ihmisen identiteettiä ulkoiselta kritiikiltä.
Nihilistin neljä pääpiirrettä.
1.) Nihilistille todellisuus on subjektiivinen asia. Nihilisti haluaa maailman olevan omien arvojen ja käsitteiden mukainen. Totuus ja realiteetit ovat tiellä, joten nihilisti ei koskaan yritä kohti objektiivista ajattelua. Nihilistin subjektiivisten huomioiden takana ei ole koskaan halua nähdä maailmaa todellisesti, eli pyrkimystä objektiiviseen ymmärtämiseen. Nihilisti ajattelee relatiivisesti, ja relatiivisuudessaan nihilisti on pragmaattisen valikoiva. Nihilisti voi vaatia pragmaattisesti objektiivisia standardeja, jos objektiivinen standardi on tilanteessa hyödyksi hänelle. Nihilisti vaihtaa totuuden standardia mielivaltaisesti. Hän siirtää standardien maaliviiva, jotta saa haluamansa totuuden. Hän haluaa päättää mikä on totta ja mikä ei, ja tehtyään päätöksensä hän pyrkii etsimään todisteita uskomustensa tukemiseksi. Tätä ilmiötä kutsutaan yleisesti vahvistusvinoutumaksi.
2.) Nihilisti voi julistaa että hän kieltää kaikki arvot, mutta hän ei pysty kieltämään itseltään mukavuudenhalua. Oli kyse egon pönkittämisestä tai himojen tavoittelusta, mukavuudenhalu on nihilistille pääasiallinen motiivi ja ohjaava voima. Nihilisti pyrkii tavoittelemaan henkistä hyvää oloa. Henkisen hyvän olon tavoittelu saa nihilistin laskemaan omia standardejaan, arvojaan ja lopulta kieltämään kaiken, joka saattaa olla oman egonsa ja mielihyvänsä tiellä. Nihilisti saattaa kieltää koko aikaiseman identiteettinsä vain kokeakseen hyvää oloa.
3.) Sanaleikit ovat nihilistinen tapa väistää, paeta ja kieltää minkäänlaista objektiivista todellisuutta. Nihilisti muokkaa ymmärtämäänsä maailmaa ja todellisuutta selittämällä omien ristiriitaisuuksiaan pois. Hän selittää itselleen ja muille omat päähänpinttymyksensä. Sanaleikit ovat tapa valehdella itselleen ja muille.
4.) Uhriutuminen on nihilistille tapa suojautua ulkopuolelta tulevalta kritiikiltä. Kukaan ei pysty puhumaan ja johdonmukaisesti kritisoimaan nihilistiä irti mielipiteistään, koska nihilisti näkee kaiken henkilökohtaisena hyökkäyksenä häntä ja hänen identiteettiään kohtaan. Nihilisti rakentaa itsensä ympäri muurin, jota ei läpäise mikään järkipuhe tai faktat.
Mistä nihilistinen ajattelu on saanut alkuunsa?
Nihilistin ajatukset perustuvat mielikuvitukseen ja abstrakteihin käsitteisiin, joita hän voi muokata haluamallaan tavalla. Nihilistin uskomukset perustuvat sanaleikkeihin, jossa nihilisti määrittää, muuttaa ja kyseenalaistaa sanoja, ja niiden merkityksiä, jotta hänen ajatuksensa eivät tuota hänelle mielipahaa ja kyseenalaista hänen tunteellisia käsityksiä maailmasta. Nihilismiä näin ollen on aina ollut, niin kauan kuin ihminen on pystynyt puhumaan ja kehittämään abstrakteja ajatuksia, ja pystynet elämään suojatussa ympäristössä, jossa elämässä esiintyvät kilpailutilanteet ja realiteetit eivät pääse ravisuttamaan ihmistä. Siksi nihilismi varmasti on harvinaisempaa ympäristöissä, jossa elämisen laatu on heikkoa, ja on jouduttu selviytymään karuissa olosuhteissa.
Nihilisti määrittelee sanoja absoluuttisiin määrityksin. Hän käsittelee termejä absoluuttisina määritteinä, "joko-tai"-, "kaikki tai ei mitään"-ajatteluna. Tämä yleistävä binäärinen ja dualistinen ajattelu on luontaista ihmiselle kognitiivisesta jaoettelusta saakka, jonka takia myös on lähestyttävä nihilismin alkuperää tutkivaa kysymystä evolutiivisesti. Binääriajattelu on auttanut evolutiivisessa kamppailussa esi-isiämme tukeutumaan vaistoihinsa ja tekemään nopeita päätöksiä vaistoihinsa luottaen. Ihmisten varallisuus ja hyvinvointi on kasvanut räjähdysmäisesti teollistumisen ja teknologian kehityksen kautta. Ihmisen vapaa-aika ja huvittelu on vapautunut. Kapitalismi, kuten myös poliittinen ja kulttuurinen markkinointi on näin ollen kaapannut ihmisen tarpeentyydytysmekaniikan yrittäen aina markkinoida fantastisia kokemuksia ja elämyksiä. Jokainen asiakas ja kuluttaja saa kuulla miten ainutlaatuinen ja erityinen hän on. Yhteiskunta, eli meidän ihmisten elinympäristö tarjoaa enemmän aistillisia ja henkisiä ärsykkeitä, kuten suolaa, rasvaa, sokeria, seksiä, päihteitä, sekä henkilökohtaista perspektiiviä, samaistumista, tunteita ja haluja. Kaiken mukavuuden saavuttaa helposti, joka saa ihmiset väliinpitämättömiksi ja ylimielisiksi. Individualismin ja ihmisen hedonismi on kasvanut, jonka suojaksi narsistinen ego yleistyy, joka puolestaan ohjaa ja muokka ihmisten arvomaailmaa entisestään. Se mikä eilen tuntui hyvältä, ei enää tunnu miltään, ja siksi vaaditaan enemmän. Tämä luo prosessi luo ja on nihilismiä.
Siksi olisi lähtökohtaisesti väärin olettaa, että jokin historiallinen hetki, tai päätös olisi ollu nihilismin alkuperä. Nykyinen arvokulttuurillinen nihilismi voidaan kuitenkin paikantaa kristinsukoon ja dualistiseen monoteismiin, sillä se on tuhonnut pakanallisen ajattelumaailman, joka on ollut lähtökohtaisesti luonnonläheisempi ja näin ollen realiteeteissa paremmin kiinni. Vaikka moderni kehittynyt teollistunut globaali yhteskunta pyrkii markkinoimaan itseään sekulaarisena ja rationaalisena, niin monet sen johtavat arvot tulevat kristinuskosta ja ovat uskonnollisessa dogmaattiikassaan irrationaalisia.
Nihilistin sanaleikki
Nihilisti rakentaa omaa maailmankatsomustaan argumentoimalla sanaleikein. Nihilisti aloittaa omasta pakkomielteisestä fiksaatiostaan, joka yleensä on ylikorostunut narsistinen ego, ja sen kylkijäisiksi ylikorostunut hedonismi, jonka puolesta nihilisti rakentaa tekosyitä, selityksiä ja argumentointia miksi hän ja hänen pakkomielteensä ovat oikeasti hyviä asioita ja tarpeellisia.
Tässä kohtaa nihilisi usein puolustaa mielipiteitään ja arvomaailmansa käyttämällä sanaleikkejä. Nihilisti käyttää täysin abstrakteja sanoja ilman konkreettista kosketusta realiteeteihin ja ympäröivään maailmaan. Nihilisti määrittelee abstraktit käsitteet absoluuttisesti, ja niin, että sanat itsessään toimivat perusteluna nihilistisille ajatuksille. Nihilisti ei vaadi sanojen määrittelyä, tarkastelua ja ymmärrystä, jos määritteiden tarkastelu johtaisi häntä kyseenalaistamaan itseään ja arvomaailmaansa.
Tyypillinen esimerkki miten nihilistit argumentoivat on heidän tapa etsiä asioille hyväksyntää auktoriteeteilta, joista yleisimmät ovat jumala, luonto, "tiede", enemmistö, asiantuntijat, uutiset, laki, jne. Nihilisti valitsee mielipiteilleen mielivaltaisesti jonkin auktoriteetin, jonka hän kokee todistavan hänen mielipiteet.
Yksi yleisimpiä nihilistisiä sanaleikki-argumentaatiota on asioiden "luonnollisuus". Luonnollisuus on nihilisteille yleinen argumentaatiovirhe, koska se on auktoriteettina kaiken kattava. Usein puhuttaessa luonnollisuudesta kuulee nihilisteiltä seuraavan argumentaation: "Kaikki maailmassa on luonnollista! Mitään luonnotonta ei ole! Kaikki materiaali maailmankaikkeudessa on luonnollista. Tästä syystä homoseksuaalisuus, ydinvoima ja avaruudessa leijailevat satelliitit ovat yhtä luonnollisia kasvien, eläinten, tai vaikkapa hyönteisten kanssa. Luontoa tai luonnottomuutta ei voi käyttää argumenttina, koska mitään luonnotonta maailmankaikkeudessa ei ole olemassakaan."
Kuten näemme, nihilistit eivät sisäistä, että sanat ovat symbooleja, ja että sanoilla on ollut jokin alkuperäinen tarve, kun niitä on alunperin aloitettu käyttämään. Sanojen käyttö on heille puritaanista uskonnollisuutta. He määrittelevät sanoja niin, että se sopii heidän maailmankatsomukseen, ja jos tuo sama määrite löytyy sanakirjasta, niin silloin kirja toimii auktoriteettina. Kun sanan määrite on eduksi nihilistin mielipiteille, nihilisti vaatii muilta puritaanista sanakirjamäärityksen hyväksyntää. Jos sanakirjamäärite ei taas sovi, tai tue hänen maailmankuvaansa, niin silloin hän kyseenalaistaa sanakirjaa. Nihilistiltä puuttuu tässäkin kohtaa rehellisyys ja johdonmukaisuus. Hän toimii pragmaattisesti.
Jos tarkastelemme nihilistin argumenttia luonnollisuudesta, niin meidän on hyvä verrata "luonnollisuus"-sanan kättöä nihilistin ja ei-nihilistin välillä. Ihminen, joka ei ole nihilisti ymmärtää, että sanat ovat eläviä ja muuttuvia asioita. Sanojen merkitys muuttuu kontekstista ja käyttäjäkunnasta riipuen. Nihilistin on vaikea tunnustaa, että sanojen takana on joskus seissyt jokin merkitys, mistä syystä sana on joskus kehittynyt ihmisten käyttöön. Tässä tapauksessa sana "luonnollisuus" on synonyymi tavalliselle, kun taas poikkeus on synonyymi epäluonnolliselle, tai luonnottomuudelle. Ontologisesti sanottuna "luonnollisuus" on tasaisesti esiintyvää rytmiä, toistumista, kiertokulkua, eli kun sanomme, että jokin on luonnollista, niin viittaamme otantaan, ja otannasta esiintyvään sääntöön, eli yleistykseen. Kun sanomme, että jokin on luonnoton, niin toteamme että jokin on poikkeama.
Esimerkiksi on luonnollista, että pohjoisella pallonpuoliskolla on neljä vuodenaikaa: talvi, kevät, kesä ja syksy, jos tämä jostakin syystä muuttuisivat akillisesti ja rytmi muuttuisi, niin voisimme puhua muutoksesta luonnottomana. Toinen hyvä esimerkki luonnollisuudesta olisi todeta, että metsässä ei ole juurikaan ihmisiä verrattuna kaupunkeihin. Kaupungissa on luonnollista, että siellä on paljon ihmisiä, mutta olisi epäluonnollista, jos jossain kaupungissa eläisi vähemmän ihmisiä, kuin viereisissä metsissä. Ihmiselle on luonnollista omistaa kaksi kättä ja kaksi jalkaa, ja jos joku on syntynyt epämuodostuneena ilman kahta jalkaa ja kättä, tai on menettänyt kätensä ja jalkansa, niin voimme puhua luonnottomuudesta. On luonnotonta olla kädetön ja jalaton, koska kyseessä on poikkeama. Kaikki asiat ovat luonnollisia kun niiden oletusarvo on suuri. Asiat jotka poikkeavat normaalista ovat luonnottomia.
Nihilisti ei pyri ymmärtämään sanojen merkitystä dynaamisesti. Jos kyseessä on sana jolla pitäisi kuvata juuri jotain dynaamista ominaisuutta, kuten vaikkapa ihmisten vuorovaikutusta tai arvokäsitteitä nihilisti ei kykene sitä ymmärtämään, vaan määrittää sanoja kuin ne olisi tähtiin kirjoitettuja ja absoluuttisia, jotta hän pystyy argumentoimaan.
Dynamisten ja abstraktien käsitteiden ymmärtäminen ja kuvaaminen ei nihilistin arvomaailmaan sovi, koska hän haluaa lokeroida ihmiset ja yhteiskunnalliset muutokset luonnollisiksi, jotta ihmiset ja yhteiskunnalliset muutokset sopivat hänen arvomaailmaansa, ja tästä syystä pyrkii määrittelemään sanojen merkitystä dualistisiin ääripäihin.
Toinen nihilistisen ajattelun ja logiikan ääripää, vaikka ei kovin yleisessä käytössä, on syyttää asioita luonnottomaksi. Jotkut nihilistit vetoavat, että kaikki luonnossa esiintyvät objektit ja ilmiöt ovat luonnottomia, koska kaikki on sattumaa ja sattuma on aina poikkeus/luonnotonta. Tämä on tosin harvinaisempi nihilistien argumentointi/logiikka, ja sitä näkyy yleensä vain hyvin misantrooppisissa ihmisissä.
Näin nihilistit pyrkivät selittelemään omaa nihilististä väliinpitämättömyyttään yhteiskuntaa ja omaa tulevaisuutta kohtaan. Nihilisti voi julistaa kaiken luonnottomaksi ja vahingoksi, tai julistaa, että kaikki on luonnollista olisi se miten harvinainen poikkeama tahansa. Oli nihilistin tapa argumentoida kumpi tahansa, niin se mikä heitä yhdistää on kykenemöttömyys objektiivisuuten ja tarkastelemaan asiaa eri kantilta.
Nihilisti ei ymmärrä, että termi luonnollisuus on synonyymi tavalliselle, ja tavallisuus määriytyy suhteelisesti. Kun pyrimme määrittämään mikä on luonnollista ympäristössämme ja itsessämme pyrimme määrittelemään sen otannoilla ja vertailulla. Esimerkiksi ydinvoimalat ovat nopeasti levinneet ympäri maailmaa, ja kaikissa korkeatasoisissa yhteiskunnissa sähköntuotanto tulee pääasiallisesti ydinvoimaloista. Tietysti ydinvoiman valjastus voimalaoissa on uusi ilmiö, joka tekee siitä historiallisen poikkeaman. Ydinvoima on luonnollista 2000-luvulla, mutta koko ihmisen argeologisen historian aikana ei todistettavasti ole ollut merkkejä ydinvoimaloista ja korkealaatuisesta sähkö energian käytöstä. Voidaan siis sanoa, että ydinvoimalat ja sähkön käyttö 2000-luvulla on normaalia, mutta on myös totta että historiallisesti sähkö- ja ydintekniikka on epätavallista, ja jopa ihmiselle luonnotonta. Nämä molemmat väitteet pitävät paikkaansa, koska niissä molemmissa on lähtökohtaisesti eri otannat. Nihilisti pyrkii kieltämään, että otantaa voidaan seurata eri ajoilta tai laajemmin.
Nihilisti ei kykene ymmärtämään, että sanoilla saattaa olla eri vertailupohja, tai jossain tapauksissa kieltää kokonaan vertailupohjat, sillä hän pyrkii määrittelemään sanat absoluuttisesti "kaikki tai ei mitään" -ajattelulla. Vertailun ja muuttuvan perspektiivin tarjoaminen on nihilistille myrkkyä. Nihilisti ei halua ymmärtää, vaan haluaa sanella mielipiteet muille, jotta voi rakentaa turvallisen kaikukammion itselleen ja arvomaailmalleen. Nihilisti väittää kaiken olevan luonnollista tai luonnotonta, koska vain näin hänen maailmankuvansa säilyy ilman säröjä ja ristiriitaisuuksia.
Nihilistien patologinen väärin ymmärrys konseptitason objekteista ja konsepteista
Nihilisti ei ymmärrä, että sanat ovat symboleja, jotka edustavat objekteja ja konsepteja. Objektit ovat tavaroita, asioita ja esineitä, joilla on muoto (tilavuus) ja paikka (koordinaatit). Objektit ovat oikeita asioita, joihin voi koskea. Ihmismielessä esiintyvät konseptit taas ovat asioita, joihin ei voida koskea. Rakkaus, aika, oikeus, jumala, tasa-arvo, jne ovat konsepteja, koska näiden asioiden muotoa ja paikkaa ei voi määrittää. Autot, kissat, koirat, talot ovat objekteja, joiden paikka ja muoto voidaan määrittää. Nihilisti käsittelee konsepteja kuten ne olisivat materiaalisia objekteja, ja tässä kohtaa tapahtuu nihilististä vääristymää.
Ajattelu tapahtuu visuaalisesti ja sisäisellä dialogilla. Sisäinen dialogia käyttää sanoja, ja sanat ovat aina konsepteja, mutta sanat voivat edustaa myös objekteja. Kun puhun jostain tuolista, en välttämättä puhu mistään tietystä tuolista, vaan yleisesti jostain tuolista, joka tarkoittaa että puhun pelkästään konseptistasolla. Konseptimuodossa tuolilla voi olla muota, jota me pyrimme visualisoimaan ja kuvailemaan, mutta sillä ei ole paikkaa ajatustemme ulkopuolella.
Koska kaikki sisäisen dialogian ajatukset tapahtuvat vähintääkin konseptitasolla, on nihilistisen asenteen helppo kaapata sanoja ja pyrkien uudelleen määrittelemään sanoja ja niiden sisäistä arvoa. Käsitellessään realiteetteja nihilisti pyrkii pitämään sanat mahdollisimman abstrakteina, jotta sanojen määritys pysyy pragmaattisena ja tilanteeseen sopivana. Kun konseptit ovat pelkästään pään sisällä, eikä reaalimaailmassa, niin nihilisti voi mielikuvituksensa avulla muokata konepteja ja muokata niiden kautta ymmärtämäänsä maailmaa haluamallaan tavalla. Nihilisti kieltää luonnon, luonnollisuuden, materiaalisen maailman, realiteetit ja elää päänsä sisällä. Hän julistaa absoluuttista tasa-arvoa, tai kaikkien ihmisten arvottomuutta (kaikki tai ei mitään).
Nihilistinen arkkityyppi
Nihilismi patologiana ilmenee yhteiskunnassamme monella eri tavoilla. Yhteiskuntamme perustuu nihilistisiin ideologioihin, kuten kristinuskoon, liberalismiin, humanismiin, anarkismiin, kommunismiin ja egalitaismiin. Näillä nihilistisillä ideologioilla on ollut suuri vaikutus läntiseen maailmaan viimeisen 200-vuoden aikana. Nihilismi ei ole sidoksissa mihinkään suoranaiseen arvoon, uskontoon, pukeutumiseen tai alakulttuuriin, vaan se näkyy kaikkialla ihmisten elämänasenteena, joka pohjautuu hetkellisyyteen, hedonismiin, äärimmäiseen relativiivisuuteen ja narsismiin.
Paras tapa ymmärtää mitä nihilismillä käytännössä tarkoitetaan on tarkastella ilmiötä konkreettisten esimerkkien kautta. Nämä seuraavaksi antamani esimerkit eivät ole lopullinen, tai edes millään tavalla kattava listaus eriävistä nihilistisistä esiintymistä. Tarkoitus on tuoda esiin nihilistisiä ajattelumalleja, joita me saatamme nähdä tai kuulla joka päiväisessä elämässämme ja myös mediassa. Monet saattavat tunnistaa alla esiintyviä persoonallisuuden esimerkkejä. Olemme saattaneet kuulla jonkun argumentoivan oman lihavuutensa, lapsettomuutensa, tai epäedustavan ulkonäkönsä puolesta, jossa usein näemme selkeää nihilististä psykologiaa. Nihilisti yrittää perustella saamattomuuttaan, ja joissain tapauksissa rakentaa saamattomuudestaan hyvettä. Nihilismi yhteiskunnassa on jatkunut pitkään, ja ääriliberaalinen modernismi on tuonut esiin nihilismiä yksilöissä ja kaikissa sosiaalisssa arvoissa ja moraaliopeissa.
Ulkonäöstään epävarma nihilisti kieltää, ettei ulkonäöllä ole mitään objektiivista standardia luonnossa tai sosiaalisessa kanssakäymisessä. Niin sanotusti ruma nihilisti pyrkii kieltämään oman rumuutensa kieltämällä standardisoidun kauneuden. Hän julistaa kauneuden olevan katsojan silmissä, ja pyrkii tällä tavalla kieltämään muiden mielipiteistä arvon. Hän voi jopa sanoa, että kaikki ovat kauniita, ettei rumuutta ole olemassa. Hän voi painottaa sisäistä kauneutta, ja sen merkitystä samalla kun hän pyrkii uudelleen määrittämään kauneuden. Nihilisti ei halua tunnusta muiden jatkuvaa arvostelua, ja siksi nihilisti kuvittelee, että mielipiteillä ei ole sosiaalista arvoa, eikä sosiaalinen arvostelu vaikuta häneen, jos hän vain sulkee silmänsä ja korvansa, ja huutaa muiden yli.
Lihava nihilisti kieltää objektiiviset standardit. Hän uskottelee itselleen ja muille olevansa normaali ja terve. Hän ei ymmärrä, että lihavuus näyttää rumalta, koska evoluutio on muokannut satoja tuhansia vuosia ihmisen tunnistamaan lihavuuden epäterveellisenä. Lihava nihilisti voi kokonaan kieltää lihavuuden terveyshaitat. Lihavuuden esille tuoma rumuus evoluutiollisesti edustaa neuroottista ja epäterveellistä elämää, jonka jokainen ihminen intuitiivisesti tunnistaa. Nihilisti välttelee objektiivisuutta ja itsensä vertaamista muihin. Hän ei halua luoda laihoista ihmisistä yleistä terveellisyys- ja kauneusstandardia, koska kokee jäävänsä sosiaalisesti laihojen ja terveiden jalkoihin. Näin ollen hän ei pyri tervehtymään ja laihtumaan, vaan pyrkii muokkaamaan terveyden ja kauneuden määritystä, jotta hän voi selittää itselleen ja muille olevansa omassa standardissaan korkealla.
Tyhmä ja saamaton nihilisti pyrkii relatiivisuudella selittämään pois omaa saamattomuuttaan ja omaa alhaista älykkyysosamääräänsä. Hän vähättelee ÄO-testejä, koska hänen oma egonsa ei kestä sitä, että hän ei ole uniikki lumihiutale ja vähintään keskivertoihmistä ylempänä. Tyhmä nihilisti pyrkii vähättelemään älykkyysstandardeja, ja argumentoimaan, että on monenlaista älykkyyttä, koska hän haluaa elää siinä toivossa, että hän on jossain asiassa parempi ja älykkäämpi kuin muut. Tyhmä ja saamaton nihilisti on yleensä fyysisesti heikko ja naisellinen. Tämmöinen nihilisti ei ole miehekäs ja vahva, ja jopa halveksii vahvoja, urheilullisia, älykkäitä, ja ihmisiä jotka ovat saavuttaneet jotain elämässään, koska hän automaattisesti olettaa, että hänen pitää olla jossain asiassa parempi kuin muut. Tyhmä ja saamaton nihilisti selitteee itselleen, että on oikeasti älykkyydessään parempi kuin joku lihaksekkaampi ja salilla käyvä lihaksikas korsto, vaikka hänellä ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta urheilullisista ihmisistä ja heidän älykkyydestään. Hän takertuu stereotypiaan, jossa urheilevat ja fyysiset ihmiset olisivat jotenkin tyhmempiä, koska se saa hänet itse tuntemaan olonsa paremmaksi. Taaskaan nihilisti ei pyri kehittymään, tai hyväksymään itseään, vaan hän syyttää ja vähättelee muita, jotta itse voisi larpata parempaa kuin oikeasti on.
Kulttuurinihilisti kieltää taiteen kauneuden ja julistaa miten paskalla täytetty lasipurkki taidemuseon lattialla on yhtä kaunis ja taiteellisesti arvokas, kuin 1800-luvun William Bouguereaun teos Biblis, tai vaikkapa Da Vincin Mona Lisa. Kulttuurinen nihilistit määrittelevät kauneuden arvot relatiivisiksi ja kieltäytyvät vertaamasta kauneutta objektiivisesti. Kulttuurinihilistit tykkäävät väittää, että kulttuurit ovat relatiivisia ja tasa-arvoisia. Näin ollen länsimainen liberalismi ja lähi-idän ääri-islami ovat kulttuurirelativistin silmissä samanvertaisia. Hän kieltäytyy näkemästä sosiaalisten arvojen eriarvoisuutta, tai niiden edustavaa eriävää standardisointia. Hän kieltäytyy näkemästä arkkitehtuurin, kulttuurihistorian, lääketieteen, tieteen, sosiaalisen infrustruktuurin eroja eri kulttuurien ja sivilisaatioiden välillä, ja antamasta näille saavutuksille arvoa. Yleensä tätä kulttuurirelatiivista mielentilaa ylläpidetään, koska halutaan patologisesti nähdä eri kansakunnat samanarvoisina, koska nihilistinen egalitaristinen maailmankatsomus ohjaa ihmistä ja hänen kynnystä käsitellä realiteetteja ja ympäröivää maailmaa.
Lapseton nihilisti pyrkii vähättelemään lapsia ja ihannoimaan omaa lapsettomuuttaan. Lapsettomat nihilistit vetoavat maailman ylipopuloitumiseen, tai yrittävät paikata omaa hoivaamisviettiään lemmikkieläimillä ja maailmanparantamisella. Yleensä nämä ihmiset ovat seksuaalisesti turhautuneita, tai sosiaalisesti kykenemättömiä toimimaan ja ylläpitämään ihmissuhteita. Koska he ovat parisuhdemarkkinoilla ja lapsenteossa saamattomia, niin he yrittävät rakentaa jotain moraalista korkeampaa tekosyytä sille, että eivät ole saaneet lapsia.
Nihilistinen pervo pyrkii rationalisoimaan omaa seksuaalista käyttäytymistään erillaisilla sanaleikeillä ja liberaalisella argumenteilla, mutta ei koskaan vertaa itseään muihin. Hän pyrkii julistamaan omaa seksuaalisuutta "luonnollisena" ja tarpeen tullen määrittelemään muut luonnottomiksi. Nihilismin ja liberaalisen seksuaalisen vallankumouksen myötä pervoja on tullut räjähdysmäisesti lisää. Pornoteollisuus on luonut ja muokannut seksuaalista käyttäytymistä ja normalisoinut monia aikaisemmin epänormaalina pidettyä seksuaalisiasuuntauksia. Nihilistiset pervot pyrkivät selittelemään pois omaa perversiotaan, julistamalla sen normaaliksi, tai toteamalla, että jokaisen pervoilu on jokaisen oma asia.
Nihilistinen transseksuaali kuvittelee, että amputoimalla sukupuolielimensä ja larppaamalla naista, hänestä tulee oikea nainen. Hän käsittelee naisellisuutta ja miehisyyttä täysin konseptitasolla, eikä halua oman patologiansa takia käsitellä sukupuolia biologisesti ja rationaalisesti. Hän ei ymmärrä, että naisen ja miehen sukupuoliarvo tulee heidän kyvykkyydestä toimia sukupuoliroolinsa mukaisesti. Miehen kromosomit eivät vaihdu, eikä hän ole kykenevä lisääntymään, vaikka hän olisi vaihtanut sukupuoltaan sukupuolenvaihdosleikkauksella.
Transseksuaali on omassa mielessään rakentanut uutta identiteetti-ideaalia, joka sattuu olemaan naisellisen sukupuoli-identiteettiä. Yhtälailla masentuneen dysforiasta kärsivän identiteettihäirö voi fiksoitua kohti eläinidentiteettiä tai jotain muuta identiteettiä kohtaan. Toisin sanoen transeksuaalin dysforia on muuttunut sukupuoli-identiteetin dysmorfiseksi ruumiinkuvahäiriöksi. Transeksuaali vihaa itseään, eikä ole kykenevä näkemään itseään seksuaalisesti maskuliinisena osapuolena, ja ihannoi tästä syystä toista sukupuolta. Homot ja transseksuaalit eivät ole tyytyväisiä omaan miehisyyteensä, ja kokevat puuteellisuutta suhteessa muihin miehiin. He kokevat etteivät he kykene miehiseen kilpailuun tai miehistymään, josta he kokevat syyllisyyttä ja häpeää. He kuvittelevat, että vihaamalla omaa sukupuoltaan, ja omaamalla vastakkaisen sukupuolen sosiaaliset ja seksuaaliset roolit hänestä tulisi onnellinen ja hyväksytty. Usein tämä huomionhakuinen teko ei tuo hyväksyntää tai onnellisuutta transseksuaalille, tai homolle, jonka seurauksena itsemurhat sukupuolenvaihdosleikkauksia tehneillä on suuret.
Nihilismi äärimmäisyyksissään johtaa luonnon ja todellisuuden kieltämiseen. Tämä patologia alkaa konseptien ja sanojen pyörittelystä, jota ohjaa omien mieltymysten, pelkojen, katumuksien, häpeän ja vihan selittelyyn. Nihilisti pyrkii rakentamaan uutta maailmaa määrittelemällä ja vääntelemällä abstrakteja käsitteitä, kun nihilistin tunteet ohjaavat rationaalista ajattelua, ja ego ei kestä todellisuutta.
Nihilisti pyrkii kieltämään arvot kieltämällä kokonaan arvohierarkian. Nihilisti vetoaa subjektiivisuuteen ja pyrkii kieltämään luonnon ja siinä esiintyvät objektiivisesti tarkkailtavat standardit, koska hänen oma heikko egonsa ei ketä sitä, että hän ei ole maailman keskipiste, äidin pikku kullan nuppu ja uniikki lumihiutale. Nihilisti kieltää, kun objektiivisuus ei ole hänelle suopea.
Kristinuskon nihilismi ja Nietzsche
Friedrick Nietzsche oli syntynyt kristilliseen perheeseen. Hänen isänsä oli tunnettu pastori, ja niinpä Nietzschestä oltiin kasvatettamassa pastoria, mutta hänen älyllinen uteliaisuutensa sai hänet kuitenkin nuorena kyseenalaistamaan kristinuskoa, ja siirtymään ajatuksissaan tarkastelemaan maailmaa kristillisen ajattelun ja arvomaailman ulkopuolelta. Hän hyvin nuorena innostui muinaisesta kreikkalaisesta filosofiasta, mytologiasta ja helleenisestä kulttuurista, jota hän herkeämättä luki ja tutki.
Friedrick Nietzsche innostui Arthur Schopenhauerin kirjoituksista, sekä argumenteista kristinuskoa vastaan. Nietzsche ei kuitenkaan hyväksynyt sokeasti Schopenhauerin kritiikkiä valmiina ja lopullisena tulkintana. Nietzsche näki Schopenhauerin läpi ja huomioi, että hänen moraalinen arvomaailma tuli kristinuskosta, vaikka Schopenhauer vakuutti kirjoituksissaan itselleen ja muille kieltävänsä kristinuskon. Nietzsche tunnisti oikein, että kristinuskolla oli syvemmät juuret eurooppalaiseen yhteiskuntaan, puhuttuun kieleen ja ajatteluun, jotka hallitsivat myös eurooppalaisten moraalista arvomaailmaa ja ajattelua, kuten se oli hallinnut Schopenhaueria.
Friedrick Nietzsche näki Schopenhauerin liberaalisen pessimismin vain judeokristillisen moraalijärjestelmän jatkeena. Nietzsche huomioi eroavaisuuksia kristillisyyden ja muinaisen helleenisyyden väliltä. Hän johdonmukaisesti huomioi helleenisen pakanallisuuden perustuvan elämän ja luonnon hyväksymiseen riippumatta siitä toiko elämä mukanaan vastoinkäymisiä vai onnellisuutta, kun taas kristinuskossa hän huomioi alistuvaa ajattelua, joka kielsi elämän ja luonnon vastoinkäymisineen ja sisäisti ne lähtökohtaisesti perisynnin rangaistuksena. Kristinuskossa hyväksyttiin kärsimys, jotta saatiin taivaspaikka.
Kristinuskossa jumala loi maailman ja oli ohjaamassa ihmisiä, ja näin ollen jumala oli heidän tekojensa takana. Jumala näin poisti ihmisiltä moraalisen vastuun omista teoistaan.
Helleenisyydessä jumalat olivat inhimillisiä, joita rajoittivat maailma ja tragediat, mutta heidän inhimillisyydessään ja kyvyssä kestää tragedioita he olivat muita ihmisiä korkeammalla. Helleeniset jumaltarinat olivat opettavia tarinoita siitä miten vastoinkäymisistä ylitsepäästiin, kun taas kristillinen opetus opetti ihmisiä alistumaan ja hyväksymään kohtalonsa.
Helleenisyydessä jumaltarinoilla oli opettava ja esimerkillinen tehtävä, kun taas kristinuskossa jumala oli tekosyy kaikkeen. Kristinuskossa jumala loi kohtalon, kun taas helleenisissä tarinoissa tarinat kertoivat ja ohjastivat sankareita oman kohtalon kohtaamiseen. Helleenisessä pakanallisuudessa tunnustettiin luonnon entropia, evolutiivinen selviytymiskamppailu ja tahdonvoima, kun taas kristinusko perustui dualistiseen hyvän ja pahan moralisointiin.
Kristinusko kielsi maanpäällisen elämän pahana ja toivottomana, jossa syntejä katumalla ja jeesukseen uskomalla päästäisiin taivaaseen, ja pakoon maanpäällistä kurjuutta. Nietzsche näki kristinuskon elämää pakoilevana ja jopa elämää kieltävänä uskontona, jossa palkintona ja päämääränä on taivas. Helleenisessä pakanallisuudessa elämän eläminen ja vastoinkäymisten ylittäminen oli päämäärällinen tavoite.
Hänen mukaan helleeninen pakanallisuus oli filosofisesti ja arvomaailmallisesti elämää palvova arvomaailma, jossa ei kristinuskon tavoin oltu kielletty vastoinkäymisiä ja tragediaa, vaan elettiin elämää vastoinkäymiset hyväksyen, mutta niistä vahvistuen ja niistä oppien.
Nietzsche sai hellenismistä idean sanoa, "se mikä ei tapa, se vahvistaa", ja "will to power"-ajattelun. Nietzschen mielestä elämän tragediat ja vastoinkäymiset olivat asioita, joista me voimme oppia ja kasvaa.
Friedrick Nietzsche kutsui tätä kristinuskon elämää ja luonnon kieltävää moraalia ja arvomaailmaa nihilismiksi. Sen pessimistisen nihilismin, jonka hän näki Schopenhauerissa ja hänen kirjoituksissaan hän näki vain kasvavana ilmiönä, joka johtaisi aikanaan kristinuskon kaatumisen ja läntisen maailman sekularisoitumiseen. Sekularisoituminen johtaisi massiiviseen nihilismiin, jossa yhteiskunnallisia ja sosiaalisia arvoja ei enää tunnusteta, koska ne virheellisesti assosioidaan lähtökohtasesti kristinuskoon. Nietzsche ennusti, että arvojen kieltäminen vapauttaa ihmisen vastuusta ja velvollisuuksista. Ihmiset eivät enää halua ylläpitää yhteisiä yhteiskunnallisia moraalisia arvoja, koska yhteiskunnallinen vastuunkanto ja velvollisuudet nähtäisiin kristillisenä moraalijärjestelmänä. Kaikki moraaliset argumentit pystyttiin leimaamaan "kristilliseksi moraaliksi", eikä niitä leimaamisen jälkeen tarvitse noteerata.
Hän huomioi, että humanismi, liberalismi, egalitarismi ja kaikki valistuksen ajan arvot olivat iroonisesti peräisin kristinuskosta, ja näin ollen samaa judeokristillistä nihilismiä. Nietzche kritisoi valistuksen ajan arvoja ihan samalla tavalla kuin kristinuskon arvoja, mutta yritti tuoda omaa arvomaailmaa vaihtoehdoksi judeokristillisen arvomaailman rinnalle.
Nietzsche kirjoituksissaan käsitteli ihmisen muuttuvaa moraalia, arvoja ja elämänasenteita. Nietzsche käsitteli nihilismiä kriittisesti ja määritti nihilismin patologiaksi. Hän oli erittäin kriittinen nihilismiä kohtaan, mutta myös osittain argumentoi nihilimin puolesta toivoessaan nihilistisen asenteen tuhoavan kristillisen ja liberaalisen moraalin, sillä hän näki kristillisen moraalirakenteen luontoa, eli evolutiivista kamppailua kieltävänä ja korkeamman artistokraattisen ihmisen ja täten myös yhteiskunnan luomista rajoittavana arvomaailmana.
Nietzchen mukaan nihilismi ei ollut pelkkä pessimistinen näkemys maailman arvottomuudesta, vaan psykologinen asenne, joka johtui kristillisen maailmankatsomuksen kaatumisesta, ja siitä johtuvasta maailmankatsomuksellisesta tyhjiöstä, joka johti toivon katoamiseen. Tämä kaikki lopulta esiintyy yksilön patologisena mielentilana, ja haluna kieltää kaikki kristillisen yhteiskunnan yhteydessä esiintyneet arvot, koska ne nähdään alkuperältään kristillisenä. Todellisuudessa monet yhteiskunnalliset arvot ovat pakanallisia ja vanhempia kuin kristinusko. Todellisuudessa monet "kristityksi" nimetyt arvot ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiä, mutta koska nihilismi leimaa kaiken kristilliseksi, jotta se voi syrjiä ja syrjäyttää, niin koko läntinen yhteiskunta tulee turmioon.
Nihilismi patologisena ilmiönä syrjäyttää nämä kristilliseksi leimatut arvot, koska ihmisen luonto haluaa irtaantua yhteiskunnallisista rajoitteistaan, ja vapautta primitiivisen hedonismin. Hyvän olon tavoitteluja ja himo ovat paljon syvemmälle ihmisen primitiivisessä psyykkeessä, joten se Nietzschen mielestä tulee kumoamaan kaikki yhteiskunnalliset arvot ja järjestykset, jos se päästetään yhteiskunnallisesti valloilleen.
Friedrick Nietzche kutsui itseään nihilistiksi, jotta hän voisi leikkisästi negatioida judeokristillisen ja liberaalisen elämää kieltävän nihilismin omalla nihilismillään. Tästä Nietzschen julistuksesta on tullut monelle väärinkäsitys, että Nietzsche olisi ollut "nihilisti" siinä samassa patologisessa merkityksessä, jota hän kuvasi patologiana. Hän ei pitänyt nihilismiä itsessään ideologiana, tai positiivisena asiana, vaan todellisuudessa Nietzsche oli liberaalista ja kristillistä nihilismiä vastaan.
Liberalismin nihilistinen patologia
Valistuksen aika syrjäytti kristinuskon, jonka raunioista esiin nousi liberaali sekulaarinen arvomaailma. Ihmisen eläimellistä mielihyvää tavoittelevaa luontoa ei enää rajoittanut kristillinen moraali, tai argumentit Jumalan auktoriteetista. Moni asia ja näkemys on muuttunut yhteiskunnassamme tuon jälkeen, mutta moraalirakenne ja yleiset psykologiset taipumukset ihmissä pysyivät suhteellisen samanlaisina. Maailma näennäisesti sekularisoitui, mutta judeokristilliset moraaliarvot jäivät elämään humanismissa, liberalismissa ja egalitarismissa.
Ajatukset yhdestä ihmisyydestä (humanismista) yhden Jumalan alla muuttuivat vain ajatukseksi yhdestä ihmisyydestä.
Ajatukset ihmisten sielujen tasa-arvoisesta tuomitsemisesta Jumalan silmien alla muuttuivat ajatukseksi tasa-arvosta valtion lainvalvonnan alla.
Ajatukset ihmisten sielujen yksilöllisyydestä jumalan tuomitsevien silmien alla muuttuivat yksilön omaan moraaliseen tuomitsemiseen, jossa yksilö itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin.
Näin alkunsa saaneet ajatukset yksilöiden yhdestä ihmisyydestä, tasa-arvosta ja individualismista jäivät elämään. Ne eivät menneet pois valistuksen ajan mukana, vaan ne muokattiin sekulaariseen muotoon. Ihmisyys ja valtio tulivat paikkaamaan jumalaa sekulaarisessa humanistisessa liberalismissa, jossa isoveli valvoo ihmisiä ajattelemassa tuon moraalisen zeitgeistin sisällä.
Vaikka moni modernisti ja itseään ateistiksi siteeraava "skeptikko" tykkää haukkua teologista ja monarkististista aikakautta, ja iloita sen katoamisesta, niin silti nuo samat modernistiset ihmiset uskovat ja käyttäytyvät yhtä auktoritaarisesti ja uskonnollisesti omien dogmaattisten uskomustensa kanssa.
Liberalistinen humanismi ei moraaliselta arvorakenteeltaan eroa kristinuskosta millään muulla tavalla kuin memeettiseltä ulkonäöltään, ja tuon memetiikan kautta tunnustettavalta auktoriteeteiltaan. Auktoriteettina modernistisessa liberalismissa ei enää toimi papit, kirkko ja monarkia, vaan julkisuuden henkilöt, media ja valtio. Usko auktoritaarisiin hahmoihin ja konsepteihin on vahvimmillaan kuin koskaan. Kristilliset arvot ja ajattelu ei kadonnut liberalismin myötä, koska tietyt nihilistiset meemit ja ajattelurakenteet olivat liian houkuttelevia ja turvaa antavia yhteiskunnan kaikkein heikoimmille ja tietysti niille valtaapitäville, jotka ovat hyötyneet heikkomielisten uskosta velvollisuusetiikkaan ja sitä hyödyntäviin nihilistisiin meemeihin.
Liberalismin vetovoima ja samalla sen edustama arvomaailma tulee aina pohjautumaan enemmistön, sekä yhteiskunnan heikompien ja arvottomien asettamaan standardiin. He haluavat kateudessaan kokea sosiaalista arvoa, ja tasa-arvo -mantraan uskominen viettelee heidät. He kuitenkin ymmärtävä sisimmässään, etteivät he ole tasa-arvoisessa asemassa, joka saa heidät dissonanssimaiseen henkiseen voimisteluun argumentaatiovirheiden ja loogisten vinoumien kanssa. Kun joku saarnamies tai ovimyyntikauppias kertoo tasa-arvon ilosanomaa, niin sosiaalisesti alemmassa yhteiskuntaluokassa tarttuvat syöttiin, koska he haluavat uskoa. Usko onkin se mikä heille riittää. Ei tarvitse oikeasti muuttua ja pyrkiä kipuamaan yhteiskunnallisesti, kun voi vain uskoa. Tuossa vaiheessa yksilön arvo ei enää tule suoriutumisesta ja kehittymisenä yhteiskunnan standardien mukaan, vaan sosiaalinen arvo tulee yhteiskunnallisen standardin uudelleen asettelusta, eli arvojen linjoittamisesta tasa-arvoon/keskinkertaisuuteen.
Nihilisti henkilönä omaa psykologisen rakenteen, joka ohjaa häntä nihilistiseen ajatteluun. Tämä ajattelu saa nihilistin valitsemaan omat realiteetit. Nämä nihilistiset rakenteet ja realiteetit tulevat meemeistä ja sanonnoista, joita median kulttuuriset tuottajat tuottava. Valtamedia tuottaa sisältöä, joka on hyvin vahvasti liberalistista, egalitaristista ja humanistista. Harvoin länsimaiden mediassa noita kolmea -ismiä kritisoidaan ja kyseenalaistetaan. Tämä taas johtaa demokraattisessa yhteiskunnassa noiden moraalisten arvomeemien yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Yksilötasolla nihilisti iroonisesti kieltää valtahierarkian, sekä sosiaalisen ja esteettisen hierarkian, tai ylipäätään minkä tahansa hierarkian josta hän ei henkilökohtaisesti pidä ja ammentaa viihdykettä, joka stimuloi häntä positiivisesti. Mitä tahansa valtahierarkian muutoksia ja suhteita voidaan perustella vetoamalla valistusajan arvoihin, ja nihilisti uskoo sen sokeasti huomaamatta ironiaa.
Nihilismi -käsitteen merkitys on pitkän akateemisen vääristelyn ja uusien muuttuvien kulttuuristen ilmiöiden kautta muuttanut merkitystään omaan historialliseen aikakauteen ja sosiaaliseen tilanteeseen yhteensopivaksi. Näin ollen termin merkitys on savettunut tarkoittamaan ideologiaa, joka perustuu "arvojen kieltämiseen". Tämä arvojen kieltäminen tarkoittaa nyky-yhteiskunnassa antisosiaalista yhteiskunnan ulkopuolella elävää rock musiikkia kuuntelevaa angstista nuorta, joka vihaa isää ja äitiä, koska laittavat lapsen tekemään kotiläksyjä. Tämä suorastaan koominen stereotypia misantrooppisesta angstaavasta nuoresta on toiminut erittäin onnistuneesti vähättelemään nihilismin todellista merkitystä, joka on jokaisessa ihmisessä läsnä oleva taipumus vääristellä totuutta, koska totuus ahdistaa ja on meille epämieluisaa.
Nihilismi on patologinen asenne elämää ja luontoa kohtaan, jossa ihminen kieltää jokaiset elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja onnettomuudet, koska todellisuuden kohtaaminen ahdistaa ja on epämieluisaa. Nihilismi on objektiivisuuden, totuuden ja todellisuuden kieltämistä omana itsenäisenä arvona. Objektiivisuutta, rehellisyyttä ja totuutta ei nähdä enää moraalisena itseisarvona, vaan objektiivisuus, rehellisyys ja totuuden etsiminen saavat väistyä muiden valistuksen ajan moraalirakenteiden alta. Nykyfilosofia on jakaantunut kahteen pääsuuntaa: romantisoimiseen ja kritisoimiseen. Ymmärtäminen ja todellisuuden tunnistaminen ei enää filosofiassa ole vahvasti edustettuna. Tämä ennen kaikkea näkyy mediassa ja sitä kautta kansalaisten asenteissa.
Jos kuitenkin tarkastelemme nihilismin nykyistä sanakirjamääritettä, joka tarkoittaa "arvojen kieltämistä", niin huomaamme, että se ei todellakaan anna kuvaa siitä mitä nihilismi oikeasti tarkoittaa. Tämä nykysanakirjan määrite on hyvin epämääräinen. Sanan merkitys on kulttuurisesti muuttunut ja ottanut uuden kulttuurisen ulkonäön, jossa nihilismi nähdään itsenäisenä ideologiana, eikä patologisena tahtona kieltää sitä mikä objektiivisesti todistettavissa, tai mikä on kaikille muille ilmiselvää. Nihilismi psykologisena ilmiönä määritellään kognitiiviseksi dissonanssiksi, jossa ihminen argumentoi subjektiivisuudella kaikkea ja kieltää objektiivisuuden rationaalisena tavoitteena ymmärtää ympäröivää maailmaa. Nihilismiä ei historiallisesti ole nähty ideologiana, kuten se nykyisessä kulttuurisessa ilmapiirissä esiintyy. Nihilismillä on 1800-luvulla tarkoitettu patologista asennetta elämää ja todellisuutta kohtaan.
Nihilismi tarkoittaa yleistä psykologista mielentilaa, jossa ihminen haluaa kieltää luonnollisia arvoja kuten vaikkapa sosiaalista hierarkiaa, jatkuvaa luonnonvalintaa ja sitä kautta kamppailua, omaa geneettistä perimää, eli omia ja muiden geneettisiä ominaisuuksia, joihin itse ei voi vaikuttaa. Nihilisti vihaa voimattomuuden tunnetta, joka kumpuaa asioista mihin hän ei itse voi vaikuttaa. Siksi nihilistit tuudittuvat ajatuksiin, jossa kaikki ovat voittajia ja kukaan ei ole häviäjä, ja että jos hän alkaa kutsumaan Liisaa Timoksi, niin "Timo" olisi poika.
Nihilismi näin ollen pohjustaa monta nyky-yhteiskunnassa kiertävää dogmaa ja ajatusta, joista tasa-arvo, yksilöllisyys, ihmisyys ja vaikkapa sukupuolineutraalisuus ovat varmasti kaikkein yleisimmin tunnistettavissa nihilismiksi.
Nihilistinen patologiaan kuuluu dissonanssin rinnalla myös kiehtova hedonismi, joka kumpuaa ihmisen tarpeentyydytysmekaniikasta, egosta ja sitä kautta halusta vapautua sosiaalisesta paineesta. Nihilismi kiehtoo, koska se tarjoaa yksinkertaisen vastauksen monimutkaiseen ongelmaan, ja koska se tarjoaa vapautusta koetusta ahdistuksesta.
Nyky-yhteiskuntamme on nihilistinen, sillä monet ajatukset normaalista ihmisluonteesta nähdään moraalittomina, pahoina asioina, joita meidän ihmisten pitäisi pystyä ylittämään, kieltämään tai kokonaan unohtamaan. Tuommoisia ajatuksia ovat rasismi, seksismi, syrjintä, pelko, viha, tai "vääränlainen" ylpeys. Liberalismi nihilistisenä ajattelurakenteena määrittää ihmismielessä olevan vääränlaisia tunteita ja ajatuksia. Ihmisille luontaiset taipumukset sisäryhmä ajatteluun nähdään sekulaarisena syntinä, joka pitää kitkeä ihmisestä. Nihilismi tästä syystä on luonnon ja luonnollisuuden kieltämistä. Ihmisen psykologiset ominaisuudet nähdään lähtökohtaisesti pahana ja moraalittomana, koska ne ovat ristiriidassa teennäisen liberalistisen arvomaailman kanssa. Samalla tavalla kristinusko pyrki kitkemään ihmisestä luonnollisuuden pois.
"Silloin kun pahan miehet hallitessa maatasi, silloin hyvä miehet tapaavat toisensa vankilassa." - Tuntematon "Universaalisten valheiden aikakaudella totuuden kertominen on vallankumouksellinen teko" - George Orwell
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
tiistai 8. syyskuuta 2015
Sosiaalinen ohjelmointi: Meemit
Psykologinen operaation tai niin sanotun sosiaalisen ohjelmoinnin päätehtävä on muokata kohderyhmän ajatuksia, arvomaailmaa ja moraalirakennetta. Sosiaalinen ohjelmointi tapahtuu ehdollistamisen kautta. Halutut ajatukset tai reaktiot saavutetaan levittämällä propagandaa, joista paras tapa levittää sanomaa on meemitys.
Meemit ovat kulttuurillisia leviäviä symboleja, mielikuvia tai ajatuksia. Ihminen ajattelee päänsisäisellä puhedialogialla, jonka takia dialogia ja moraalinen pohdiskelu on hyvä tapa muokata ajatuksia ja arvoja. Kaikki puhekielen sanat ovat symbooleja ja näin ollen omaavat memeettisen rakenteen. Tämän memeettisen rakenteen takia sanojen ja lauseiden merkitykset, sekä visualisointi eivät ole yhdentekevää, vaan niitä voidaan muokata ja uudelleen määrittää ihmisen ajattelua.
Meemetiikalla on vaikutus ihmisen ajatteluun ja arvoihin. Memetiikalla ohjataan ihmisen ymmärrystä itsestään ja muusta maailmasta. Ihmisen psykologia rakentuu memetiikan ympärille, koska ihminen rakentaa ajatteluaan sanoille, visuaalisoinneille ja sitä kautta egon tuottamalle idealisoidulle mielikuville.
Ihmisen identiteetti, moraalikäsitykset ja käsitykset sosiaalisesta hierarkiasta/vuorovaikutuksesta rakentuvat yhtälailla memetiikan ympärille. Meemit rakentavat ja muokkaavat sosiaalista ilmapiiriä ja tätä kautta ajatteluamme, jonka takia psykologisessa operaatiossa memetiikka on tärkeässä roolissa.
Psykologisesti meemit toimivat yksilössä vahvistusvinouman kautta, jossa yksilöön iskoutunut memetiikkaa muistuttaa häntä aina meemistä hänen nähdessään jotain meemiin liittyviä asioita ja ilmiöitä. Tästä syystä memetiikalla voidaan luoda itsensä toteuttuvia ennusteita ja stereotypioita, koska ihmiset alkavat etsimään ja suuntautumaan memeettisesti ennustettavia asioita ja stereotypioita kohti.
Tätä ilmiötä kutsutaan "meemimagiaksi", jossa yksilö tai ryhmä alkaa keskittymään ja tulkitsemaan ympäristöään memeettisen maailmansa kautta. Suurista memeettisistä rakenteista rakentuu maailmankatsomuksia eli ideologioita. Kaikki ideologiat ja uskonnot rakentuvat memetiikasta.
Meemejä voidaan levittää kuvan, videon, äänityksen, sanontojen tai lausahduksien, sekä visuaalisten symboolien kautta, joissa on jotain assosiaatioita jo olemassa olevaan kulttuuriseen ilmapiiriin. Sosiaalinen ohjelmointi ja psykologiset operaatiot perustuvat juurikin tahdottujen ajatusten meemittämiseen, eli meemien rakentamiseen ja niiden jakamiseen, jolla pyritään muokkaamaan kulttuurista ilmapiiriä ja kohderyhmän ymmärrystä itsestään ja ympäristöstään.
Kuvat, videot, äänitykset, sekä sosiaalisesti leviävät sanonnat ja lausahdukset eroavat vaikutuksiltaan ja levittämismetodeiltaan, jonka rajoittaa meemejä rakenteellisesti. Näin ollen viestintävälineet määrittävät meemien rakennetta. Meemin iskostaminen ja leviytyminen riippuu täysin levitysmahdollisuuksista (1), kulttuurisesta pohjasta (2) ja meemin viestillisestä sisällöstä ja rakenteesta (3).
Levitysmetodi (1) on tapa miten meemiä levitetään markkinoitavalle yleisölle, jonka tarkoituksena on herättää kiinnostusta kohdeyleisössä. Huono markkinointi metodi on passiivinen ja näin ollen jättää kuluttajalle mahdollisuuden olla huomioimatta markkinointia. Tähän kategoriaan kuuluu julisteet, töhrityt seinämaalaukset, tarrat, jne. Passiivissa levitysmetodeissa kohdeyleisö voi kävellä ohi epähuomiossa ja olla huomioimatta viestiä.
Hyvä levitysmetodi on interaktiivinen kohderyhmän kanssa ja vaatii sosiaalista sitoutumista ja näin ollen viestin sisällön pohdintaa. Hyvät levitysmetodeihin kuuluvat propagoivat ihmiset, videot ja äänitykset. Hyvin strategisesti asetetut maalaukset, kuvat ja tarrat, jotka vaikeuttavat ihmisten jokapäiväistä rutiinia ovat myös hyvä tapa levittää viestiä. Ihmiset elävät elämäänsä rutiinien kautta, jolloin häiriköimällä sopivalla tavalla tuota jokapäiväistä rutiinia saadaan ihmisen mielenkiinto kohdistettua viestiin. Siispä hyvä levitysmetodi kaappaa kohteen huomion ja iskostaa ajattelurakenteita, jotka jäävät kytemään kohteeseen tai herättävät kohteessa jo valmiiksi istutettuja memeettisiä mielikuvia ja ihanteita.
Tarkoituksena meemien levittämisessä on pystyä kaappaamaan katsojan huomio, mutta niin ettei kohderyhmä ärsyynny ja koe vastenmielisyyttä ja jopa vihaa viestiä ja viestin tekijöitä kohtaan (ellei tuo ole haluttu lopputulos). Esimerkiksi tien sulkeminen asettamalla bänderi tielle ja huutamalla iskulauseita pysähtyneille autoille on erittäin huono tapa saada positiivista reaktiota pysähtyneistä autoilijoista, kun taas jakamalla ohikulkeville ihmisille ilmaisia pinssejä, kyniä, karkkia, joiden kylkeen on printattu memeettinen sanoma on paljon parempi tapa luoda positiivista kuvaa mainostetulle asialle. Näin ollen levittämismetodi pitäisi tuntua kohderyhmässä henkilökohtaisena ja positiivisena asiana. Iso, räikeä ja äänekäs, ja mieluinen viesti ei välttämättä ole hyvä levitysmetodi, vaikka se kaappaisi kohteen huomion. Viestin pitäisi kohteen kannalta tuntua siltä, että se olisi henkilökohtaisesti räätälöity hänelle ja tuottaa positiivista mielihyvää.
Jokainen onnistunut meemi vaatii kulttuurisen pohjan (2), ja paljon aikaa vaikuttaa kohdeväestöön. Mitään uutta asiaa ei heti hyväksytä, jos se sotii pohjalla esiintyvän kulttuurisen arvomaailmapohjan kanssa. Jos sosiaalista ilmapiiriä halutaan muokata radikaalisti, niin silloin se vaatii ennen kaikkea aikaa muutoksen totuttautumiseen ja koukuttavan rakenteen, joka vetoaa kohderyhmään. Siksi mitään kulttuurista kovin poikkeavaa ei voi suoraan meemittää, vaan se vaatii alkuun pohjustavaa työtä, aikaa levitä ja sisäistää kohderymässä.
Täysin uusien meemien rakentaminen vaatii uuden memeettisen rakenteen luomista. Tämä on hankalaa ja aikaa vievä prosessi, jonka takia parhaiten leviävät meemit rakentuvat jo valmiiseen yhteiskunnalliseen arvomaailmapohjaan. Psykologiseen operaatioon kuuluu oikean kulttuurisen ilmapiirin henkinen valmistaminen ennen kuin meemien levittäminen voi todenteolla alkaa.
Yleensä psykologiset operaatiot toteuttaa jo pitkään valtaa pitäneet poliittiset tahot, joilla on jo pitkä historia propagandan ja oman memeettisen maailmankuvan luomisesta. Tämän takia heille memetiikka on helpompaa ja yksinkertaisempaa eivätkä tarvitse sen suurempia valmistavia toimenpiteitä. Kohderyhmä tietää jo pienillä ja hatarilla viittauksila mistä puhutaan, ettei kohderyhmää tarvitsee joka kerta erikseen nostaa asian päälle. Jos haluttu viesti poikkeaa liikaa hallitsevasta hegemoniasta, niin se vaatii pohjustavaa työtä. Tietysti meemejä käytetään yhtälailla pohjustavassa työssä, kuin tahdotussa lopullisessa projektissa.
Meemi toimii ja leviää jos se vetoaa yhtäaikaa kohteen logiikkaan ja tunteisiin. Siksi meemin viestillinen rakenne (3) on tärkeä osa koukuttavaa ja hyvin leviävää meemiä. Sosiaalisessa ilmapiirissä meemin pitää olla joko moraalisen ilmapiirin kanssa samaa mieltä tai neutraali. Muussa tapauksessa meemin käyttäminen on sosiaalinen itsemurha ja herättää negatiivisia vastareaktioita muissa ihmisissä. Siksi viestin moraalinen rakenne on tärkeässä osassa memeettisen viestin luonnissa.
Esimerkiksi jos meemeettinen viesti tuo esiin logiikkaa tai faktoja, jotka sattuvat olemaan ristiriidassa sosiaalisen moraali-ilmapiirin kanssa, niin kaikki muut viestin vastaanottaneet osapuolet pyrkivät välttelemään viestiä ja viestittäjää, tai sitten pyrkivät vastaviestittämään halveksuntaa ja esittämään moraalipaniikkia viestiä tai viestittäjää vastaan. Hyvä meemi pyrkii leviämään mahdollisimman laajalle ja näin ollen meemin pitää edes jollain tasolla olla samassa linjassa hallitsevan moraalisen hegemonian kanssa tai edes moraalisesti neutraali suhteessa muuhun yhteiskuntaan.
Rakenteellisesti ja viestillisesti meemit eivät voi olla kovinkaan monimutkaisia, koska liika monimutkaisuus on markkinoitavan yleisön kannalta raskasta. Jos meemin sisäistäminen vaatii kirjan läpilukua tai puolentoista tunnin luennon kuuntelemista, niin kyseessä ei ole meemi. Kirjallisuuden, dokumentaatioiden ja tahdottujen suurten mielikuvakokonaisuuksien levittäminen memetiikan kannalta kuuluu memetiikan pohjustavaan levitykseen. Memetiikka pyrkii ammentamaan tuosta pohjustavasta mielikuvakokonaisuudesta yksittäisiä, yksinkertaisia ja itsenäisiä ajatuksia, mielikuvia ja stereotypioita, joita voidaan levittää helposti.
Toimivat meemit ovat yksinkertaisia ja omaavat jonkun koukuttavan ominaisuuden. Koukuttava ominaisuuden pitää olla jotain mielihyvää laukaiseva asia. Ihmisen egoon vetoavat mielikuvat ovat koukuttavia mielihyvää laukaisevia asioita. Yksinkertaisesti ajatukset jotka tuottavat kohteessa positiivisia tunteita, kuten ajatus siitä, että hän olisi muihin verrattuna erityisempi, muita parempi, älykkäämpi, viisaampi, vahvempi, kauniinpi, seksikkäämpi, rikkaampi, moraalisempi, tai että hän tietää salaisuuksia joita muut eivät tiedä tuottavat kohteessa mielihyvää ja tästä syystä meemit jotka vetoavat näihin mielikuviin leviävät helposti. Kohde haluaa kuulla omaa erinomaisuuttaan ja tästä syystä meemit, jotka on räätälöity niin, että ne samanaikaisesti pystyvät sisäistämään levittäjän ja kohteen erinomaisuutta johtavat meemin suuren levikkiin. Sillä kohteesta tulee levittäjä, kun hän kokee meemin levittämisen antavan hänelle noita äsken listaamiani atribuutteja.
Meemit rakenteltaan aina sisäistävät yleistyksiä ja stereotypioita. Stereotypiat perustuvat aina psykologisella tasolla memetiikkaan, jossa yksilö pyrkii luomaan positiivista tai negatiivista kuvaa tahdotusta kohderyhmästä. Memetiikkalla räätälöity kohderyhmä voi olla levityksen kohde itse tai kohderyhmä johon levityksen kohde halutaan tahdotulla tavalla reagoivan ja suhtautuvan.
Psykologisessa sodankäynnissä pyritään manipuloimaan yksilön memeettisiä käsitteitä. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikka perustuu sosiopsykologisen sisä- ja ulkoryhmän väliseen hierarkiadynamiikan ymmärtämiseen ja tulkintaan ja tuon tulkinnan hallintaan. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikalla pyritään saavuttamaan kahta asiaa:
1) Luomaan kohderyhmän sisällä heikkoa identiteettikuvaa, hajontaa, passivoitumista, turhautumista, nihilismiä ja lopulta identiteetistä irtautumista.
2) Luomaan kohderyhmän ulkopuolella muissa ryhmissä halveksintaa, kateutta, vihaa, pelkoa ja tuota kautta hyökättävän kohderyhmä eristäytymistä ulkoiselta tuelta ja sympatialta.
Vaikka meemin leviäminen itsessään ei olisi kovinkaan vahvaa johtuen meemin vahvasta, älykkäästä, ovelasta ja loogisesta sisäisestä rakenteesta, niin meemiä levittävät mediamarkkinaa hallitsevat tahot pystyvät levittämään heikompiakin meemejä ns. "pakottamalla". Pakotus on vahva tapa saada meemi leviämään. Pakotus on toimiva metodi, jos pakottavalla taholla on valtaosa mediamarkkinoista hallinnassaan. Esimerkiksi Suomen valtamedia pakottaa moraalisesti globaalismia, liberaalista monikulttuurisuutta ja "suvaitsevaisuutta". Käytännössä valtamedia panettelee ja maalaa kaikkia tuota arvomaailmaa kyseenalaistavat ihmiset rasisteiksi, natseiksi ja moraalisesti pahoiksi hirviöiksi tai tyhmiksi junteiksi, kun taas globaalia liberaalista monikulttuurisuutta ihannoivia ihmisiä palvotaan hyvinä, älykkäinä ja moraalisesti oikeutettuina sankareina.
Monet nykyiset alakulttuurit sisäistävät samaa moraalista ja maailmakatsomuksellista modernistista arvomaailmapohjaa, joita meemit hyödyntävät leviämiseen. Meemin ei tarvitse olla hauska, sarkastinen tai ovela, jos niin sanottu sosiaalinen "kaikukammio" ja sen sisäinen sosiaalinen viestintä on painostava ja tuon kaikukammion sisäinen arvomaailma on markkinoitu laajalti yhteiskunnassa pakottamalla.
Alakulttuurit ovat kaikukammioina toimivia, jotka sisäistävät esteettistä ja eettistä idealismia. Esimerkiksi 60-luvun liberaali vastakulttuurinen liikehdintä yhdisti musiikkia, pukeutumista, huumeita, seksiä, moraalista sanomaa rakkaudesta ja sodanvastaisuudesta, jotka integroitiin poliittisten ideologioiden ja arvomaailmoiden kuten kommunismin, sosiaalidemokratian, globalismin, anti-nationalismin, anarkismin, liberalismin ja vähemmistöjä nuoleskelevan arvomaailman keppihevoseksi. Tuota keppihevosta sitten ratsastettiin valkoista konservatiivista kristillistä identiteettiä vastaan, jota syytettiin sodista, eriarvoisuudesta, kapitalismista, fasismista, natsismista, holokaustista, orjuudesta, jne.
Meemin levitysmetodit ja sitä kautta aukeavat mahdollisuudet
Meemin levitysmetodi määrittelee meemin kohderymää, levikkiä, mahdollista rakennetta, mahdollisuutta miten luoda stereotypiaa ja miten henkilökohtaisesti kohde kokee meemin. Siksi ei ole yhdentekevää missä muodossa ja miten meemiä levitetään. Jos esimerkiksi mahdollisia levittäjiä ei ole paljon, eikä meemillä ole mahdollisuutta päästä laajaan medialevitykseen, niin meemin sisällöllä ja ovelalla sosiaalisella rakenteella kuten huumorilla voidaan kompensoida, jolloin puskaradio toteuttaa meemin leviämistä.
Eteenkin sosiaalisesti eristetyt ja yhteiskunnan normien vastaiset arvot ja meemit vaativat levitäkseen hyvin tarkkaa ja räätälöityä psykologista operaatiota, sillä valtaa pitävät mediat toimivat heti heidän arvomaailmaa kyseenalaistavia levittäjiä ja viestiä vastaan, ja pyrkivät sosiaalisesti ajaa vasta-ajattelun marginaaliin.
Siksi lyhyet sarjakuvat, rimmaavat sanonnat, rimmaavat ja hyvän kuuloiset kappaleet ja kertosäkee, reaktiokuvat, nopeat ja ytimekkäät mainostyyppiset videopätkät ovat parhaita leviämään ja levittämään meemejä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole meemin levitysmuoto, vaan sen rakenne, joka pitää olla hyvin psykologisesti räätälöity. Meemin selkeä yksinkertaisuus ja viestin ytimekäs ironialla vitsailevaa sisältö on valttia. Meemi on koukuttava, jos sen ominaisuus on vetoava huumori parodia, imitaatio, visuaalisella ja sanallisella kaksimielisellä kikkailevalla vitsailulla.
Videoissa leviävät meemit voivät hyväksikäyttää rytmikästä ääntä ja sisäistää sanomaansa, kuten lyhyt ja ytimekäs puheparsi ja rytmitettynä taustalla soivaan rytmikkääseen ja tunnelmaa tuovaan musiikkiin. Hyvä tempoinen ja leikkisä kappale taustalla vetoaa mainonnassa ja meemin levittämisessä, koska se luo tunteellisia assosiaatioita ja komppaa viestin sanomaa ja siinä esiintyviä meemejä.
Meemit ovat kulttuurillisia leviäviä symboleja, mielikuvia tai ajatuksia. Ihminen ajattelee päänsisäisellä puhedialogialla, jonka takia dialogia ja moraalinen pohdiskelu on hyvä tapa muokata ajatuksia ja arvoja. Kaikki puhekielen sanat ovat symbooleja ja näin ollen omaavat memeettisen rakenteen. Tämän memeettisen rakenteen takia sanojen ja lauseiden merkitykset, sekä visualisointi eivät ole yhdentekevää, vaan niitä voidaan muokata ja uudelleen määrittää ihmisen ajattelua.
Meemetiikalla on vaikutus ihmisen ajatteluun ja arvoihin. Memetiikalla ohjataan ihmisen ymmärrystä itsestään ja muusta maailmasta. Ihmisen psykologia rakentuu memetiikan ympärille, koska ihminen rakentaa ajatteluaan sanoille, visuaalisoinneille ja sitä kautta egon tuottamalle idealisoidulle mielikuville.
Ihmisen identiteetti, moraalikäsitykset ja käsitykset sosiaalisesta hierarkiasta/vuorovaikutuksesta rakentuvat yhtälailla memetiikan ympärille. Meemit rakentavat ja muokkaavat sosiaalista ilmapiiriä ja tätä kautta ajatteluamme, jonka takia psykologisessa operaatiossa memetiikka on tärkeässä roolissa.

Tätä ilmiötä kutsutaan "meemimagiaksi", jossa yksilö tai ryhmä alkaa keskittymään ja tulkitsemaan ympäristöään memeettisen maailmansa kautta. Suurista memeettisistä rakenteista rakentuu maailmankatsomuksia eli ideologioita. Kaikki ideologiat ja uskonnot rakentuvat memetiikasta.
Meemejä voidaan levittää kuvan, videon, äänityksen, sanontojen tai lausahduksien, sekä visuaalisten symboolien kautta, joissa on jotain assosiaatioita jo olemassa olevaan kulttuuriseen ilmapiiriin. Sosiaalinen ohjelmointi ja psykologiset operaatiot perustuvat juurikin tahdottujen ajatusten meemittämiseen, eli meemien rakentamiseen ja niiden jakamiseen, jolla pyritään muokkaamaan kulttuurista ilmapiiriä ja kohderyhmän ymmärrystä itsestään ja ympäristöstään.
Kuvat, videot, äänitykset, sekä sosiaalisesti leviävät sanonnat ja lausahdukset eroavat vaikutuksiltaan ja levittämismetodeiltaan, jonka rajoittaa meemejä rakenteellisesti. Näin ollen viestintävälineet määrittävät meemien rakennetta. Meemin iskostaminen ja leviytyminen riippuu täysin levitysmahdollisuuksista (1), kulttuurisesta pohjasta (2) ja meemin viestillisestä sisällöstä ja rakenteesta (3).
Levitysmetodi (1) on tapa miten meemiä levitetään markkinoitavalle yleisölle, jonka tarkoituksena on herättää kiinnostusta kohdeyleisössä. Huono markkinointi metodi on passiivinen ja näin ollen jättää kuluttajalle mahdollisuuden olla huomioimatta markkinointia. Tähän kategoriaan kuuluu julisteet, töhrityt seinämaalaukset, tarrat, jne. Passiivissa levitysmetodeissa kohdeyleisö voi kävellä ohi epähuomiossa ja olla huomioimatta viestiä.
Hyvä levitysmetodi on interaktiivinen kohderyhmän kanssa ja vaatii sosiaalista sitoutumista ja näin ollen viestin sisällön pohdintaa. Hyvät levitysmetodeihin kuuluvat propagoivat ihmiset, videot ja äänitykset. Hyvin strategisesti asetetut maalaukset, kuvat ja tarrat, jotka vaikeuttavat ihmisten jokapäiväistä rutiinia ovat myös hyvä tapa levittää viestiä. Ihmiset elävät elämäänsä rutiinien kautta, jolloin häiriköimällä sopivalla tavalla tuota jokapäiväistä rutiinia saadaan ihmisen mielenkiinto kohdistettua viestiin. Siispä hyvä levitysmetodi kaappaa kohteen huomion ja iskostaa ajattelurakenteita, jotka jäävät kytemään kohteeseen tai herättävät kohteessa jo valmiiksi istutettuja memeettisiä mielikuvia ja ihanteita.
Tarkoituksena meemien levittämisessä on pystyä kaappaamaan katsojan huomio, mutta niin ettei kohderyhmä ärsyynny ja koe vastenmielisyyttä ja jopa vihaa viestiä ja viestin tekijöitä kohtaan (ellei tuo ole haluttu lopputulos). Esimerkiksi tien sulkeminen asettamalla bänderi tielle ja huutamalla iskulauseita pysähtyneille autoille on erittäin huono tapa saada positiivista reaktiota pysähtyneistä autoilijoista, kun taas jakamalla ohikulkeville ihmisille ilmaisia pinssejä, kyniä, karkkia, joiden kylkeen on printattu memeettinen sanoma on paljon parempi tapa luoda positiivista kuvaa mainostetulle asialle. Näin ollen levittämismetodi pitäisi tuntua kohderyhmässä henkilökohtaisena ja positiivisena asiana. Iso, räikeä ja äänekäs, ja mieluinen viesti ei välttämättä ole hyvä levitysmetodi, vaikka se kaappaisi kohteen huomion. Viestin pitäisi kohteen kannalta tuntua siltä, että se olisi henkilökohtaisesti räätälöity hänelle ja tuottaa positiivista mielihyvää.
Jokainen onnistunut meemi vaatii kulttuurisen pohjan (2), ja paljon aikaa vaikuttaa kohdeväestöön. Mitään uutta asiaa ei heti hyväksytä, jos se sotii pohjalla esiintyvän kulttuurisen arvomaailmapohjan kanssa. Jos sosiaalista ilmapiiriä halutaan muokata radikaalisti, niin silloin se vaatii ennen kaikkea aikaa muutoksen totuttautumiseen ja koukuttavan rakenteen, joka vetoaa kohderyhmään. Siksi mitään kulttuurista kovin poikkeavaa ei voi suoraan meemittää, vaan se vaatii alkuun pohjustavaa työtä, aikaa levitä ja sisäistää kohderymässä.
Täysin uusien meemien rakentaminen vaatii uuden memeettisen rakenteen luomista. Tämä on hankalaa ja aikaa vievä prosessi, jonka takia parhaiten leviävät meemit rakentuvat jo valmiiseen yhteiskunnalliseen arvomaailmapohjaan. Psykologiseen operaatioon kuuluu oikean kulttuurisen ilmapiirin henkinen valmistaminen ennen kuin meemien levittäminen voi todenteolla alkaa.
Yleensä psykologiset operaatiot toteuttaa jo pitkään valtaa pitäneet poliittiset tahot, joilla on jo pitkä historia propagandan ja oman memeettisen maailmankuvan luomisesta. Tämän takia heille memetiikka on helpompaa ja yksinkertaisempaa eivätkä tarvitse sen suurempia valmistavia toimenpiteitä. Kohderyhmä tietää jo pienillä ja hatarilla viittauksila mistä puhutaan, ettei kohderyhmää tarvitsee joka kerta erikseen nostaa asian päälle. Jos haluttu viesti poikkeaa liikaa hallitsevasta hegemoniasta, niin se vaatii pohjustavaa työtä. Tietysti meemejä käytetään yhtälailla pohjustavassa työssä, kuin tahdotussa lopullisessa projektissa.
Meemi toimii ja leviää jos se vetoaa yhtäaikaa kohteen logiikkaan ja tunteisiin. Siksi meemin viestillinen rakenne (3) on tärkeä osa koukuttavaa ja hyvin leviävää meemiä. Sosiaalisessa ilmapiirissä meemin pitää olla joko moraalisen ilmapiirin kanssa samaa mieltä tai neutraali. Muussa tapauksessa meemin käyttäminen on sosiaalinen itsemurha ja herättää negatiivisia vastareaktioita muissa ihmisissä. Siksi viestin moraalinen rakenne on tärkeässä osassa memeettisen viestin luonnissa.
Esimerkiksi jos meemeettinen viesti tuo esiin logiikkaa tai faktoja, jotka sattuvat olemaan ristiriidassa sosiaalisen moraali-ilmapiirin kanssa, niin kaikki muut viestin vastaanottaneet osapuolet pyrkivät välttelemään viestiä ja viestittäjää, tai sitten pyrkivät vastaviestittämään halveksuntaa ja esittämään moraalipaniikkia viestiä tai viestittäjää vastaan. Hyvä meemi pyrkii leviämään mahdollisimman laajalle ja näin ollen meemin pitää edes jollain tasolla olla samassa linjassa hallitsevan moraalisen hegemonian kanssa tai edes moraalisesti neutraali suhteessa muuhun yhteiskuntaan.
Rakenteellisesti ja viestillisesti meemit eivät voi olla kovinkaan monimutkaisia, koska liika monimutkaisuus on markkinoitavan yleisön kannalta raskasta. Jos meemin sisäistäminen vaatii kirjan läpilukua tai puolentoista tunnin luennon kuuntelemista, niin kyseessä ei ole meemi. Kirjallisuuden, dokumentaatioiden ja tahdottujen suurten mielikuvakokonaisuuksien levittäminen memetiikan kannalta kuuluu memetiikan pohjustavaan levitykseen. Memetiikka pyrkii ammentamaan tuosta pohjustavasta mielikuvakokonaisuudesta yksittäisiä, yksinkertaisia ja itsenäisiä ajatuksia, mielikuvia ja stereotypioita, joita voidaan levittää helposti.
Toimivat meemit ovat yksinkertaisia ja omaavat jonkun koukuttavan ominaisuuden. Koukuttava ominaisuuden pitää olla jotain mielihyvää laukaiseva asia. Ihmisen egoon vetoavat mielikuvat ovat koukuttavia mielihyvää laukaisevia asioita. Yksinkertaisesti ajatukset jotka tuottavat kohteessa positiivisia tunteita, kuten ajatus siitä, että hän olisi muihin verrattuna erityisempi, muita parempi, älykkäämpi, viisaampi, vahvempi, kauniinpi, seksikkäämpi, rikkaampi, moraalisempi, tai että hän tietää salaisuuksia joita muut eivät tiedä tuottavat kohteessa mielihyvää ja tästä syystä meemit jotka vetoavat näihin mielikuviin leviävät helposti. Kohde haluaa kuulla omaa erinomaisuuttaan ja tästä syystä meemit, jotka on räätälöity niin, että ne samanaikaisesti pystyvät sisäistämään levittäjän ja kohteen erinomaisuutta johtavat meemin suuren levikkiin. Sillä kohteesta tulee levittäjä, kun hän kokee meemin levittämisen antavan hänelle noita äsken listaamiani atribuutteja.
Meemit rakenteltaan aina sisäistävät yleistyksiä ja stereotypioita. Stereotypiat perustuvat aina psykologisella tasolla memetiikkaan, jossa yksilö pyrkii luomaan positiivista tai negatiivista kuvaa tahdotusta kohderyhmästä. Memetiikkalla räätälöity kohderyhmä voi olla levityksen kohde itse tai kohderyhmä johon levityksen kohde halutaan tahdotulla tavalla reagoivan ja suhtautuvan.
Psykologisessa sodankäynnissä pyritään manipuloimaan yksilön memeettisiä käsitteitä. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikka perustuu sosiopsykologisen sisä- ja ulkoryhmän väliseen hierarkiadynamiikan ymmärtämiseen ja tulkintaan ja tuon tulkinnan hallintaan. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikalla pyritään saavuttamaan kahta asiaa:
1) Luomaan kohderyhmän sisällä heikkoa identiteettikuvaa, hajontaa, passivoitumista, turhautumista, nihilismiä ja lopulta identiteetistä irtautumista.
2) Luomaan kohderyhmän ulkopuolella muissa ryhmissä halveksintaa, kateutta, vihaa, pelkoa ja tuota kautta hyökättävän kohderyhmä eristäytymistä ulkoiselta tuelta ja sympatialta.
Vaikka meemin leviäminen itsessään ei olisi kovinkaan vahvaa johtuen meemin vahvasta, älykkäästä, ovelasta ja loogisesta sisäisestä rakenteesta, niin meemiä levittävät mediamarkkinaa hallitsevat tahot pystyvät levittämään heikompiakin meemejä ns. "pakottamalla". Pakotus on vahva tapa saada meemi leviämään. Pakotus on toimiva metodi, jos pakottavalla taholla on valtaosa mediamarkkinoista hallinnassaan. Esimerkiksi Suomen valtamedia pakottaa moraalisesti globaalismia, liberaalista monikulttuurisuutta ja "suvaitsevaisuutta". Käytännössä valtamedia panettelee ja maalaa kaikkia tuota arvomaailmaa kyseenalaistavat ihmiset rasisteiksi, natseiksi ja moraalisesti pahoiksi hirviöiksi tai tyhmiksi junteiksi, kun taas globaalia liberaalista monikulttuurisuutta ihannoivia ihmisiä palvotaan hyvinä, älykkäinä ja moraalisesti oikeutettuina sankareina.
Monet nykyiset alakulttuurit sisäistävät samaa moraalista ja maailmakatsomuksellista modernistista arvomaailmapohjaa, joita meemit hyödyntävät leviämiseen. Meemin ei tarvitse olla hauska, sarkastinen tai ovela, jos niin sanottu sosiaalinen "kaikukammio" ja sen sisäinen sosiaalinen viestintä on painostava ja tuon kaikukammion sisäinen arvomaailma on markkinoitu laajalti yhteiskunnassa pakottamalla.
Alakulttuurit ovat kaikukammioina toimivia, jotka sisäistävät esteettistä ja eettistä idealismia. Esimerkiksi 60-luvun liberaali vastakulttuurinen liikehdintä yhdisti musiikkia, pukeutumista, huumeita, seksiä, moraalista sanomaa rakkaudesta ja sodanvastaisuudesta, jotka integroitiin poliittisten ideologioiden ja arvomaailmoiden kuten kommunismin, sosiaalidemokratian, globalismin, anti-nationalismin, anarkismin, liberalismin ja vähemmistöjä nuoleskelevan arvomaailman keppihevoseksi. Tuota keppihevosta sitten ratsastettiin valkoista konservatiivista kristillistä identiteettiä vastaan, jota syytettiin sodista, eriarvoisuudesta, kapitalismista, fasismista, natsismista, holokaustista, orjuudesta, jne.
Meemin levitysmetodit ja sitä kautta aukeavat mahdollisuudet
Meemin levitysmetodi määrittelee meemin kohderymää, levikkiä, mahdollista rakennetta, mahdollisuutta miten luoda stereotypiaa ja miten henkilökohtaisesti kohde kokee meemin. Siksi ei ole yhdentekevää missä muodossa ja miten meemiä levitetään. Jos esimerkiksi mahdollisia levittäjiä ei ole paljon, eikä meemillä ole mahdollisuutta päästä laajaan medialevitykseen, niin meemin sisällöllä ja ovelalla sosiaalisella rakenteella kuten huumorilla voidaan kompensoida, jolloin puskaradio toteuttaa meemin leviämistä.
Eteenkin sosiaalisesti eristetyt ja yhteiskunnan normien vastaiset arvot ja meemit vaativat levitäkseen hyvin tarkkaa ja räätälöityä psykologista operaatiota, sillä valtaa pitävät mediat toimivat heti heidän arvomaailmaa kyseenalaistavia levittäjiä ja viestiä vastaan, ja pyrkivät sosiaalisesti ajaa vasta-ajattelun marginaaliin.
Siksi lyhyet sarjakuvat, rimmaavat sanonnat, rimmaavat ja hyvän kuuloiset kappaleet ja kertosäkee, reaktiokuvat, nopeat ja ytimekkäät mainostyyppiset videopätkät ovat parhaita leviämään ja levittämään meemejä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole meemin levitysmuoto, vaan sen rakenne, joka pitää olla hyvin psykologisesti räätälöity. Meemin selkeä yksinkertaisuus ja viestin ytimekäs ironialla vitsailevaa sisältö on valttia. Meemi on koukuttava, jos sen ominaisuus on vetoava huumori parodia, imitaatio, visuaalisella ja sanallisella kaksimielisellä kikkailevalla vitsailulla.
Videoissa leviävät meemit voivät hyväksikäyttää rytmikästä ääntä ja sisäistää sanomaansa, kuten lyhyt ja ytimekäs puheparsi ja rytmitettynä taustalla soivaan rytmikkääseen ja tunnelmaa tuovaan musiikkiin. Hyvä tempoinen ja leikkisä kappale taustalla vetoaa mainonnassa ja meemin levittämisessä, koska se luo tunteellisia assosiaatioita ja komppaa viestin sanomaa ja siinä esiintyviä meemejä.
maanantai 7. syyskuuta 2015
Psykologinen sodankäynti
Psykologisen sodankäynnin keskeinen tehtävä on laskea ja vähentää vihollisen tahtoa ja kapasiteettia taistella vastaan, eli demoralisoida. Psykologista sodankäyntiä voidaan tehdä kahdella toisistaan eroavalla tavalla, jota me kutsumme porkkana- ja keppimetodiksi. Psykologisella sodankäynnillä pyritään viestittämään positiivista tai negatiivista palautetta kohderyhmälle, jolla yritetään ohjata kohderyhmän mielipiteitä ja arvoja.
Psykologisia operaatioita toteutetaan viestinnän kautta, jolloin pyritään vaikuttamaan kohderyhmän käsityksiin, käsitteisiin, arvoihin ja moraaliin. Psykologinen sodankäynti tapahtuu levittämällä tahdottua sanomaa kohderyhmälle, niin että he tietoisesti ja alitajuntaisesti omaksuvat ajatuksia tai reagoivat niihin halutulla tavalla.
Koko valkoinen länsimaailma (Eurooppa, USA, Kanada, Austraalia, Etelä-Afrikka) on arvomaailmaltaan muuttunut rotutietoisuudesta pois. Median toteuttama psykologinen sodankäynti on saavuttanut valkoiset ihmiset omaksumaan liberaalisen humanismin arvomaailmakseen. Valtamedia, elokuvateollisuus, musiikkiteollisuus, ja muut viestintäyritykset ovat toteuttaneet tietoisesti tai tiedostamattaan psykologista sodankäyntiä valkoista seuraajakuntaansa kohtaan poliittisista ja arvomaailmallisista lähtökohdista johtuen. Hyvä esimerkki psykologisesta sodankäynnistä on sosiaalinen ilmiö valkoisten keskuudessa, jossa valkoinen rotu nähdään lähtökohtaisesti epäinhimillisenä ja moraalisesti pahana identiteettinä, jolla ei ole oikeutta jatkua ja esiintyä julkisesti, koska se nähdään heti rasistisena ja pahana. Näin ollen valkoiset ihmiset eivät halua säilyttää ja edustaa valkoisuuttaan, vaan vähättelevät sitä ja ovat valmiita tulemaan syrjäytetyksi ohjatun massamaahanmuuton seurauksena.
Internetin ja sosiaalisenmedian kautta ylisosialisoituminen on tehnyt psykologisen manipulaation helpommaksi. Ihmiset ovat jatkuvasti levittämässä ja tulkitsemassa sosiaalista viestintää, joka tarkoittaa että he kilpailevat sosiaalisesta hyväksynnästä. Sosiaalisen hyväksynnän takia he välttelevät sosiaalisesti epäkorrekteja ajatuksia ja hakeutuvat pois sosiaalisesta konfliktista. Määrittelemällä mitkä meemit ja trendit ovat sosiaalisesti hyväksyttävää ja mikä taas ei, ohjaa sosiaalista ilmapiiriä, jota viraalimarkkinointisuunnittelijat miettivät ja toteuttavat. Tätä prosessia kutsumme sosiaaliseksi ohjelmoinniksi. Kaikki tahallinen ja tiedostettu sosiaalisen ilmapiirin muokkaaminen luokitellaan sosiaaliseksi ohjelmoinniksi.
Tietystikkään kaikki sosiaalisessamediassa liikkuvat trendit eivät ole itsetietoista, suunniteltua ja ohjattua, vaan sosiaalisissa kaikukammioissa ihmiset jakavat sosiaalista signaalia toisilleen ja odottavat arvomaailmaltaan samanlaista signalisointia takaisin. Tämän seurauksena erilaiset moraaliset ja arvomaailmalliset sosiaalisessa mediassa leviävät konseptit, meemit ja trendit kasvavat orgaanisesti itsestään. Trendit, meemit ja konseptit saavat nousta vapaasti, koska kaikki vastaväitteet ja kritiikki seulotaan moraalisen ja sosiaalisen kaikukammiorakenteen johdosta marginaaliin. Vastaväitteet häpäistään ja sosiaalisesti eristetään, joka tapahtuu negatiivisella personalisoinnilla, ja tuon persoonallisuuden marginalisoimisella.
Psykologisen sodankäynnin pää tehtävä on demoralisointi, joten on tärkeää tunnistaa mitkä asiat johtavat demoralisoitumiseen.
Demoralisoituminen CIA:n psykologisen sodankäyntioppaan mukaan voi johtua seuraavista asioista.
Positiiviset psykologiset operaatiot tuottavat kohderyhmän moraalin ja identiteettikuvan vahvistumista. Noin lehtokohtaisesti mikä tahansa sisäryhmä haluaa kokea positiivista psykologiaa, jotta sisäryhmä voi hyvin ja pystyy taistelemaan sisäryhmää ja sen jäseniä uhkaavia vaaroja vastaan.
Aikaisemmin mainitussa CIA:n psykologisen sodankäyntiä käsittelevässä dokumentissa esiintyy seuraava lista, joka käsittelee vastustajan haluamia psykologista ominaisuuksia. CIA halusi tunnistaa nämä ominaisuudet, koska ne oli juuri niitä ominaisuuksia ja käsitteitä vihollisessa, joita pyritään rikkomaan.
Vastustajan:
Psykologisia operaatioita toteutetaan viestinnän kautta, jolloin pyritään vaikuttamaan kohderyhmän käsityksiin, käsitteisiin, arvoihin ja moraaliin. Psykologinen sodankäynti tapahtuu levittämällä tahdottua sanomaa kohderyhmälle, niin että he tietoisesti ja alitajuntaisesti omaksuvat ajatuksia tai reagoivat niihin halutulla tavalla.
Koko valkoinen länsimaailma (Eurooppa, USA, Kanada, Austraalia, Etelä-Afrikka) on arvomaailmaltaan muuttunut rotutietoisuudesta pois. Median toteuttama psykologinen sodankäynti on saavuttanut valkoiset ihmiset omaksumaan liberaalisen humanismin arvomaailmakseen. Valtamedia, elokuvateollisuus, musiikkiteollisuus, ja muut viestintäyritykset ovat toteuttaneet tietoisesti tai tiedostamattaan psykologista sodankäyntiä valkoista seuraajakuntaansa kohtaan poliittisista ja arvomaailmallisista lähtökohdista johtuen. Hyvä esimerkki psykologisesta sodankäynnistä on sosiaalinen ilmiö valkoisten keskuudessa, jossa valkoinen rotu nähdään lähtökohtaisesti epäinhimillisenä ja moraalisesti pahana identiteettinä, jolla ei ole oikeutta jatkua ja esiintyä julkisesti, koska se nähdään heti rasistisena ja pahana. Näin ollen valkoiset ihmiset eivät halua säilyttää ja edustaa valkoisuuttaan, vaan vähättelevät sitä ja ovat valmiita tulemaan syrjäytetyksi ohjatun massamaahanmuuton seurauksena.
Internetin ja sosiaalisenmedian kautta ylisosialisoituminen on tehnyt psykologisen manipulaation helpommaksi. Ihmiset ovat jatkuvasti levittämässä ja tulkitsemassa sosiaalista viestintää, joka tarkoittaa että he kilpailevat sosiaalisesta hyväksynnästä. Sosiaalisen hyväksynnän takia he välttelevät sosiaalisesti epäkorrekteja ajatuksia ja hakeutuvat pois sosiaalisesta konfliktista. Määrittelemällä mitkä meemit ja trendit ovat sosiaalisesti hyväksyttävää ja mikä taas ei, ohjaa sosiaalista ilmapiiriä, jota viraalimarkkinointisuunnittelijat miettivät ja toteuttavat. Tätä prosessia kutsumme sosiaaliseksi ohjelmoinniksi. Kaikki tahallinen ja tiedostettu sosiaalisen ilmapiirin muokkaaminen luokitellaan sosiaaliseksi ohjelmoinniksi.
Tietystikkään kaikki sosiaalisessamediassa liikkuvat trendit eivät ole itsetietoista, suunniteltua ja ohjattua, vaan sosiaalisissa kaikukammioissa ihmiset jakavat sosiaalista signaalia toisilleen ja odottavat arvomaailmaltaan samanlaista signalisointia takaisin. Tämän seurauksena erilaiset moraaliset ja arvomaailmalliset sosiaalisessa mediassa leviävät konseptit, meemit ja trendit kasvavat orgaanisesti itsestään. Trendit, meemit ja konseptit saavat nousta vapaasti, koska kaikki vastaväitteet ja kritiikki seulotaan moraalisen ja sosiaalisen kaikukammiorakenteen johdosta marginaaliin. Vastaväitteet häpäistään ja sosiaalisesti eristetään, joka tapahtuu negatiivisella personalisoinnilla, ja tuon persoonallisuuden marginalisoimisella.
Psykologisen sodankäynnin pää tehtävä on demoralisointi, joten on tärkeää tunnistaa mitkä asiat johtavat demoralisoitumiseen.
Demoralisoituminen CIA:n psykologisen sodankäyntioppaan mukaan voi johtua seuraavista asioista.
Länsimaissa psykologinen sodankäynti valkoista rotua ja etnisiä kansallisvaltioita kohtaan on onnistunut niin täydellisesti, että nämä asiat nähdään utopistisina, moraalittomina ja valtaosa ihmisistä välttelee koko ajatusta sosiaalisen eristäytymisen ja siitä johtuvan pelon takia.
- Pelko ja ahdistus.
- Terrori.
- Epätoivo ja alistuneisuus.
- Epäluottamus
A: omia tavoitteita kohtaan.
B: johtajia kohtaan.
C: ideoita ja asioita kohtaan.
D: informaatiolähteitä ja ideologiaa kohtaan.- Koti-ikävä, pelko perheensä hyvinvoinnista, jne.
- Sodassa esiintyvät kauheudet.
- Sodan pitkäaikainen jatkuminen.
- Pelko siitä, että vihollisen psykologiset hyökkäykset ja manipulaatio on jo vaikuttanu.
- Syyllisyyden tunteet.
- Yksilön arvokkuuden ja kunnian katoaminen.
- Luottamuksen puute liittolaisiin.
- Sympatia vihollisia kohtaan tai muita ulkoryhmiä kohtaan.
- Antautumista ja pakenemisesta johtuvan pelon katoaminen.
- Uskonpuute yhteistyökumppaneihin.
- Pelko seuraamuksista ja kostosta.
- Usko väärään toivoon
- Apatia
- Kaikenlainen toiminta, joka saattaa tuottaa
A: äkkipikaisuutta eli nopeita ajattelemattonta vastareaktiota.
B: huijaamista.
C: ennalta arvaamattomia tilanteita.
D. odotuksia tilanteista, joita ei tulekkaan tapahtumaan.
E: väärät hälytykset.
F: harhaanjohtava tieto.
G: merkkien vaihtaminen.
H: väärät käskyt.
I: Liikaa merkkeja ja käskyjä, joita ei pystytä seuraamaan.
J: täysin uudet tilanteet.
K: harhautukset.
Positiiviset psykologiset operaatiot tuottavat kohderyhmän moraalin ja identiteettikuvan vahvistumista. Noin lehtokohtaisesti mikä tahansa sisäryhmä haluaa kokea positiivista psykologiaa, jotta sisäryhmä voi hyvin ja pystyy taistelemaan sisäryhmää ja sen jäseniä uhkaavia vaaroja vastaan.
Aikaisemmin mainitussa CIA:n psykologisen sodankäyntiä käsittelevässä dokumentissa esiintyy seuraava lista, joka käsittelee vastustajan haluamia psykologista ominaisuuksia. CIA halusi tunnistaa nämä ominaisuudet, koska ne oli juuri niitä ominaisuuksia ja käsitteitä vihollisessa, joita pyritään rikkomaan.
Vastustajan:
- Usko omaan tarkoitukseen.
- Käsitys oman vastustajan tarkoitusperän pahuudesta.
- Tahto vastustaa vihollista.
- Toivo.
- Maailmankuvallisen näkemyksen vahvuus,
- Toivo sodan jälkeisestä maailmasta.
- Johtajien vilpittömyyteen uskominen.
- Viimeksi saadun avun muisto.
- Levitettävän teidon tarkkuus ja usko tarkkuuteen.
- Halu usko propagandaa(CIA:n levittämään) ja halu saada CIA:lta lisää tietoon
perjantai 4. syyskuuta 2015
Psykologinen sodankäynti: Aseistettu ironia
Nettikeskusteluissa ja hankalissa sosiaalisissa tilanteissa näkyy jatkuvaa ironian käyttöä ja kaksimielisyyttä. Olen henkilökohtaisesti huomannut ironisen kommentoinnin kasvamisen kaikkialla viimeaikoina. Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä mitä ironia on, miten se toimii ja miten sitä käytetään. Tämä teksti pyrkii olemaan objektiivinen näkemys sosiaalisesti aseistetusta ironiasta.
Henkilökohtaisesti pidän rehellisyydestä ja koen aseistetun ironian vastenmielisenä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele minun henkilökohtaisia mielipiteitä minkälaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä itse haluaisin viettää aikani, vaan se käsittelee tälläkin hetkellä käytävää psykologista sodankäyntiä kaikkialla mediassa ja internetissä ajatuksista, arvoista ja moraalirakenteista. Jos ihminen haluaa suojautua psykologisilta hyökkäyksiltä on hänen ymmärrettävä ne ja tunnistettava ne.
Aseistettua ironiaa
Ironia on voimakas tapa ohjata keskustelua. Ironia on viestinnällinen tapa, jolla voidaan vietiä aivan toisenlaista sanomaa kuin pintapuolisesti halutaan antaa ymmärtää. Ironialla voidaan ohjata ihmisiä harhaan, mutta samanaikaisesti lähettää piiloviestintää niille, jotka ovat kykeneviä sitä ymmärtämään.
Poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja arvomaailmaa käsittelevissä keskusteluissa ironiaa voidaan käyttää propaganda-aseena. Aseena, jolla pyritään häpäisemään toista osapuolta osoittamalla humorististen mielipiteiden, arvojen ja asenteiden ristiriitaisuutta, ja näin trivialisoimaan toisen osapuolen näkökulmaa, ajattelua ja identiteettiä.
Ironia ja huumori ovat hyvin lähellä toisiaan, vaikka nämä eivät aina tarkoita samaa asiaa. Hyvä ironia on humoristista, ja hyvä propaganda taas humoristista. Huumorilla höystetty ironia on maailmankatsomuksellisen käännytyksen ja psykologisen sodankäynnin tärkeimpiä aseita. Aseistetulla ironialla onnistutaan vähättelemään hyökättävää kohdetta, mutta samanaikaisesti houkuttelemaan huumorilla sivustaseuraajia omalle puolelle.
Aseistetun ironia kohdistuu aina pääasiallisesti sivustaseuraajiin, eli niin sanottuun kolmanteen osapuoleen. Harvemmin ironialla halutaan viestiä pilkattavalle osapuolelle juurikaan mitään, koska se lähtökohtaisesti ei sovellu kahdenkeskeiseen keskusteluun. Jos vitsailun kohde kokee olevansa iroonisen hyökkäyksen kohteena hän ei ole vastaanottavainen viestitettäville ajatuksille ja usein näkee toisen osapuolen epäinhimillisenä. Siispä ironian kohdeyleisö on aina lähtökohtaisesti kolmas osapuoli, eikä ironian kohde.
Ironia rakentuu meemityksen kautta, jossa esiintyvä stereotypia osoittaa perustavanlaatuisen ristiriitaisuuden. Ironialla pystytään viestittämään ihmisille kahta toisistaan ristiriitaista asiaa samanaikaisesti. Ironia verhoutuu aina kantavan ajatuksen taakse. Ironia on piiloviestintää, jota voidaan levittää ihmisten silmien edessä, jota vain osa pystyy tulkitsemaan.
Ironia on huomattavasti monimutkaisempi tunnistaa kuin esimerkiksi asenteellinen ja valikoiva kirjoittaminen tai jopa valehtelu. Jo tästä syystä ironia on vaarallisempi psykologisen sodankäynnin väline kuin esimerkiksi valikoiva kirjoittaminen. Kaksinaamaisen luontonsa takia ironiaa sisältävät viestit voidaan aina kieltää, jos ironiaa käyttävä osapuoli kokee, että hänen ironiset kommentit on tunnistettu, ja että paljastuminen tuottaisi sosiaalista vaaraa. Kieltämällä ironian käytön osapuoli suojelee itseään ja ohjaa sosiaalisen paineen takaisin uhria kohti.
Ironia toimii mainiosti jatkuvasti muuttuvassa sosiaalisessa ympäristössä, jossa on vaarallista omaksua epäsosiaalisia arvoja ja mielipiteitä. Elastisen luonteensa takia ironiaa voi käyttää joka paikassa, ja toimii mainiosti sosiaalisessa mediassa. Valtavan suuressa ja organisoidussa levityksessä ironialla saatetaan muuttaa yhteiskunnallista arvomaailmaa, lamaannuttamaan poliittisia vastustajia ja kaatamaan jopa hallituksia.
Henkilökohtaisesti pidän rehellisyydestä ja koen aseistetun ironian vastenmielisenä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele minun henkilökohtaisia mielipiteitä minkälaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä itse haluaisin viettää aikani, vaan se käsittelee tälläkin hetkellä käytävää psykologista sodankäyntiä kaikkialla mediassa ja internetissä ajatuksista, arvoista ja moraalirakenteista. Jos ihminen haluaa suojautua psykologisilta hyökkäyksiltä on hänen ymmärrettävä ne ja tunnistettava ne.
Aseistettua ironiaa
Ironia on voimakas tapa ohjata keskustelua. Ironia on viestinnällinen tapa, jolla voidaan vietiä aivan toisenlaista sanomaa kuin pintapuolisesti halutaan antaa ymmärtää. Ironialla voidaan ohjata ihmisiä harhaan, mutta samanaikaisesti lähettää piiloviestintää niille, jotka ovat kykeneviä sitä ymmärtämään.
Poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja arvomaailmaa käsittelevissä keskusteluissa ironiaa voidaan käyttää propaganda-aseena. Aseena, jolla pyritään häpäisemään toista osapuolta osoittamalla humorististen mielipiteiden, arvojen ja asenteiden ristiriitaisuutta, ja näin trivialisoimaan toisen osapuolen näkökulmaa, ajattelua ja identiteettiä.
Ironia ja huumori ovat hyvin lähellä toisiaan, vaikka nämä eivät aina tarkoita samaa asiaa. Hyvä ironia on humoristista, ja hyvä propaganda taas humoristista. Huumorilla höystetty ironia on maailmankatsomuksellisen käännytyksen ja psykologisen sodankäynnin tärkeimpiä aseita. Aseistetulla ironialla onnistutaan vähättelemään hyökättävää kohdetta, mutta samanaikaisesti houkuttelemaan huumorilla sivustaseuraajia omalle puolelle.
Aseistetun ironia kohdistuu aina pääasiallisesti sivustaseuraajiin, eli niin sanottuun kolmanteen osapuoleen. Harvemmin ironialla halutaan viestiä pilkattavalle osapuolelle juurikaan mitään, koska se lähtökohtaisesti ei sovellu kahdenkeskeiseen keskusteluun. Jos vitsailun kohde kokee olevansa iroonisen hyökkäyksen kohteena hän ei ole vastaanottavainen viestitettäville ajatuksille ja usein näkee toisen osapuolen epäinhimillisenä. Siispä ironian kohdeyleisö on aina lähtökohtaisesti kolmas osapuoli, eikä ironian kohde.
Ironia rakentuu meemityksen kautta, jossa esiintyvä stereotypia osoittaa perustavanlaatuisen ristiriitaisuuden. Ironialla pystytään viestittämään ihmisille kahta toisistaan ristiriitaista asiaa samanaikaisesti. Ironia verhoutuu aina kantavan ajatuksen taakse. Ironia on piiloviestintää, jota voidaan levittää ihmisten silmien edessä, jota vain osa pystyy tulkitsemaan.
Ironia on huomattavasti monimutkaisempi tunnistaa kuin esimerkiksi asenteellinen ja valikoiva kirjoittaminen tai jopa valehtelu. Jo tästä syystä ironia on vaarallisempi psykologisen sodankäynnin väline kuin esimerkiksi valikoiva kirjoittaminen. Kaksinaamaisen luontonsa takia ironiaa sisältävät viestit voidaan aina kieltää, jos ironiaa käyttävä osapuoli kokee, että hänen ironiset kommentit on tunnistettu, ja että paljastuminen tuottaisi sosiaalista vaaraa. Kieltämällä ironian käytön osapuoli suojelee itseään ja ohjaa sosiaalisen paineen takaisin uhria kohti.
Ironia toimii mainiosti jatkuvasti muuttuvassa sosiaalisessa ympäristössä, jossa on vaarallista omaksua epäsosiaalisia arvoja ja mielipiteitä. Elastisen luonteensa takia ironiaa voi käyttää joka paikassa, ja toimii mainiosti sosiaalisessa mediassa. Valtavan suuressa ja organisoidussa levityksessä ironialla saatetaan muuttaa yhteiskunnallista arvomaailmaa, lamaannuttamaan poliittisia vastustajia ja kaatamaan jopa hallituksia.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Rasismin psykologia
Psykologisesti
rasismi tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa tietoista ja alitajuista
erottelua. Sitä ohjaa usein tiedostamaton pyrkimys kategorisoida
sosiaalista kanssakäymistä sisä- ja ulkoryhmiin tunnistaaksemme onko
toinen meille uhaksi.
Ihmismielessä tapahtuvat
psykologiset toiminnot ovat kehittyneet evolutiivisesti varoittamaan ja
suojelemaan ihmistä ulkoisilta uhilta. Rasismi on sosiaalinen ja
psykologinen ilmiö, jossa ihminen pyrkii rodun tunnistamisella
arvioimaan onko toinen mahdollisesti uhka hänen etniselle
sisäryhmälleen. Se on siis ulkoisten piirteiden
tunnistamiseen perustuvaa turvallisuuden tavoittelua ja sosiaalisen
arvohierarkian tarkastelua. Ulkonäkö saattaa viestiä kahden eri etnisen
ryhmän välillä esiintyvästä sosiaalisesta konfliktista, joka ilmenee
esimerkiksi sosiaalisena eriarvoisuutena, poliittisena kamppailuna tai
väkivaltaisena välienselvittelynä.

Rotujen erilainen
ulkonäkö johtuu pitkälti evoluution synnyttämästä erilaistumisesta. Jo
kauan sitten alkuihmiset levittäytyivät kaikkialle maailmaan ja
synnyttivät geneettisiä taskuja, joissa ulkonäkö ajan ja geenien
valikoitumisen myötä synnytti ihmisille rodullisesti ominaisen ulkonäön
ja muut toisistaan poikkeavat perinnölliset ominaisuudet. Voidaan siis
sanoa, että suuret ulkonäköerot kertovat ihmisestä ja hänen
geneettisestä menneisyydestään. Tänä päivänä roduissa esiintyvät
ulkonäölliset erot ovat merkki luonnonvalinnasta ja ulkonäköä edustavien
geenien seuloutumisesta. Luonnonvalintaa ohjanneet kriteerit ovat
muokanneet ulkonäön ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi ajatteluamme ja
aivojamme.
Modernissa länsimaisessa
yhteiskunnassa ulkonäölliset erot ja niiden sosiaalihierarkinen merkitys
on muuttunut maailmansotien, poliittisten, kulttuuristen ja
sosiaalisten kamppailujen jälkeen nykyiseen muotoonsa. Sosiaaliset
standardit ovat muuttuneet, jolloin myös ulkonäköä on alettu tarkastella
eri tavalla. Enää ei voida tunnistaa mahdollista sosiaalista ja
väkivaltaista vaaraa (hierarkiaa) pelkästään etnisyyttä tai
uskonnollisia symboleja tarkastelemalla, vaan monesti vaatetus, korut ja
tatuoinnit varoittavat meitä toisen ihmisen mahdollisista yhteyksistä
rikollisjärjestöihin, jalkapallohuligaaneihin, väkivaltaisiin
alakulttuureihin tai aktiivisesti muita vainoaviin poliittisiin ryhmiin.
Modernissa yhteiskunnassa
sosiaalisesta kilpailusta on tullut monimutkaisempaa, mutta etnisyyden
merkitys ei ole silti poistunut. Elämme globaalissa maailmassa, jossa
kulttuurit ja etnisyydet kohtaavat. Kilpailu on kovaa ja tästä syystä
monet poliittiset toimijat, hyväveli-kerhot ja rikollisjärjestöt
perustuvat edelleen etnisyyteen erotellaakseen ystävän ja vihollisen.
Etnisyys ja rasismi ovat kiinteä osa yhteiskunnallista kilpailua ja
sosiaalista hierarkiaa.
Rasismin psykologinen rakenne –
Rasismin psykologinen rakenne –
Rasismi psykologisena ilmiönä jakaantuu rakenteeltaan kolmeen osa-alueeseen: kognitioon, sisä- ja ulkoryhmien jaotteluun ja tunteisiin. Kaikki psykologiset funktiot perustuvat kognitiivisiin prosesseihin. Kognitiiviset prosessit pohjustavat tunteita ja identiteettijaotteluja. Jotta saamme hyvän perusteellisen kokonaiskuvan rasismista psykologisena ilmiönä on meidän käsiteltävä näitä kolmea ilmiötä erikseen.
–
Kognitiivisuus – edullinen ulkonäkö edustaa terveyttä
Aivojen pääasiallinen tehtävä on kerätä ja muistaa aistiemme lähettämää signaalia ja prosessoida sitä tulkittavaan muotoon. Prosessointia ovat kuviontunnistus, muistaminen, samaistaminen, erottelu ja laadun arviointi.
Ulkonäöstä, eli muotojen
symmetriasta, värien skaalasta ja yksityiskohtaisuudesta näkee kohteen
laadun. Laatua voidaan havaita kaikissa materiaalisissa objekteissa ja
myös ihmisissä. Ihmisessä laatu voi tarkoittaa monta eri asiaa, ja
ilmetä monella eri tavalla. Ihmisen edullinen ulkonäkö kertoo
terveydestä ja fyysisestä kyvykkyydestä eli laadusta. Ihmisen mieli
tunnistaa välittömästi kauneuden eli laadun esteettisyydessä ja
symmetriassa.
Miehillä ja naisilla on
omat terveydelliset ja fyysiset ominaisuudet ja näin ollen myös omat
standardit. Miehillä ulkonäkö kertoo fyysisestä kyvykkyydestä,
varallisuudesta ja terveydestä, jota kutsumme maskuliinisuudeksi.
Naisilla kauneus kertoo hedelmällisyydestä ja mahdollisuudesta synnyttää
terveitä lapsia. Evoluution kautta meille on kehittynyt psykologinen
kyky tunnistaa terveyttä potentiaalisissa seksuaalikumppaneissamme. Tämä
siksi, että jälkikasvumme olisi terveempää, vahvempaa ja kykenevämpää
selviytymään.
Ulkonäöstä näkee myös
muita persoonallisuuteen ja ympäristöön viittaavia ominaisuuksia.
Esimerkiksi lihavuus saattaa kertoa ihmisen vauraudesta, mutta se voi
myös kertoa huonosta ja rasvaisesta ruokavaliosta, impulsiivisesta
ylensyönnistä tai huonosta aineenvaihdunnasta. Ylensyönnillä saatu
epämieluisa ulkonäkö voi kertoa niin ikään neuroottisuudesta ja
itsehillinnän puutteesta. Stereotypiat elämäntavoista, terveydestä ja
kollektiivisista identiteeteistä viestittävät meille tärkeää
informaatiota terveydestä. Terve ihminen edustaa itseään ulkonäöllään.
–
Sisä- ja ulkoryhmä - identiteetin rakentuminen
Sisä- ja ulkoryhmä ovat termejä, joilla kuvataan psykologista identiteettierottelua meihin ja toisiin. Evoluuutiopsykologian eräs perushavainto on laumautuminen sisäryhmään, jotta voidaan selviytyä taisteltaessa niukosta resursseista. Evoluution paineen johdosta ihmismieli on jakaantunut funktionaalisiksi moduuleiksi, joissa käsitellään abstrakteja käsitteitä tunnistaen, jaotellen ja erotellen. Funktionaalista jaottelua edustavat kaikki sosiaaliset kategorioinnit, jotka saattavat kertoa kuka yksilö on ja mihin hän kuuluu.
Psykologinen modulisointi
on stereotypiaa eli yleistämistä. Ihmisen historiaa tarkastellessa
voidaan todeta sosiaalisten stereotypioiden kuten rasismin olleen
selviytymistaistelussa elinehto. Tästä syystä rasismi on ollut osa
luonnonvalintaa, joka on muokannut vuosituhansien aikana geneettistä
perimäämme, tätä kautta aivojamme ja niin muodoin myös psykologiaamme.
Ihmiselle on ollut tärkeää kyetä tunnistamaan ja kategorisoimaan
kilpailijoita, jotta hänen sisäryhmänsä selviytyisi.
Sisä-
ja ulkoryhmäajattelu auttaa meitä toimimaan ryhmissä toisia ryhmiä
vastaan. Ryhmien välistä kilpailua näkyy myös työpaikoilla, kouluissa ja
harrastuksissa. Mainonta on yksi yhteiskuntamme osa-alue, joka käyttää
hyväksi sisä- ja ulkoryhmään perustuvaa identiteettijaottelua
tuotemarkkinoinnissa. Enää eivät vain yritykset kilpaile keskenään, vaan
nyt myös kuluttajaryhmät kokevat kilpailevansa eri tuotemerkkien
välillä. Tuotemerkit edustavatkin uutta identiteettiä, jopa tiettyä
eettisyyttä ja moraalia.
Tästä syystä on hyvä
tehdä yleismaailmallinen huomio: kaikkea tarkkailtavaa erilaisuutta
voidaan kategorisoida ja yleistää, mikä antaa paremman mahdollisuuden
navigoida sosiaalisesti. Sosiaalista navigointia helpottavat asiat,
kuten esimerkiksi ulkonäkö, ovat tärkeä ja erottamaton osa ihmisen
psykologiaa.
Ulkonäkö kertoo meille
paljon. Se kertoo ihmisen sukupuolen, iän, terveydentilan, fyysisen
kunnon. Ihon, hiusten ja silmien väri kertovat meille perinnöllisyydestä
eli mistä päin toinen ihminen on, mikä saattaa kertoa meille onko hän
mahdollinen uhka. Visuaalisesti ihminen havainnoi ulkonäköä ja liikettä,
mutta myös muilla aisteilla kuten hajulla, äänellä ja tuntoaistilla on
tärkeä rooli sosiaalisssa assosiaatioissa. Esimerkiksi haju kertoo
ihmisen hygieniasta ja siitä, pitäisikö meidän karttaa häntä.
–
Tunteet – taistele tai pakene -mekanismi
Taistele tai pakene -mekanisni on evoluutiopsykologinen teoria, joka selittää pelon ja vihan sosiaalisina reaktioina vaaraan. Jos sisäryhmään kuuluvat ihmiset kokevat ulkoryhmän jäsenen olevan vaaraksi, he reagoivat pelolla tai aggressiolla. Sama mekanismi toimii eläimellä selviytymiskeinona ulkoisia uhkia vastaan, jotka sosiaalisessa mielessä näyttäytyvät ulkoryhminä.
Tunteet ovat pitkälti
sosiaalisia reaktioita. Tunteet auttavat meitä tunnistamaan sosiaalista
ilmapiiriä ja sen sisällä esiintyvää vaaraa. Näin ollen taistele tai
pakene -mekanismi on hyödyllinen reaktiotapa, joka auttaa meitä
selviytymään.
Yleensä rasismiksi
katsotaan kaikki hyökkäävä ja erotteleva reaktio etnistä ulkoryhmää
kohtaan. Vastaavasti sisäryhmään kohdistuu altruismia, kärsivällisyyttä
ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta ihmisen radikaali erilaisuus sisäryhmän
sisällä johtaa helposti eristäytymiseen ja syrjintään.
Yhteiskunta ja rasismi
–
Yhteiskunnallisessa
käytössä rasismi on merkitykseltään väljä termi. Stereotyyppisessä
mielessä sanasta tulee suomalaiselle usein mieleen skinheadit. Mielikuva
kaljusta vihaajasta on iskostunut suomalaiseen tajuntaan erityisesti
television kautta. Tästä syystä media ohjaa käsitystämme rasismista.
Rasismin rinnastaminen skinhead-alakulttuuriin on toiminut moraalisena
ja sosiaalisena häpäisyaseena sitä kantaväestön osaa vastaan, joka on
pyrkinyt poliittisesti ja sosiaalisesti edistämään kansansa etnistä
säilymistä.
Rotutietoisen
organisoitumisen eteneminen on pyritty ehkäisemään hyvissä ajoin ennen
kuin se ehtii kasvattaa valtaansa. Siksi kantaväestössä ilmenevä oman ja
muiden etnisyyksien erottelu ja tunnistaminen on pitänyt ehdollistaa
rasismiksi. Rasismin ehdollistaminen on ollutkin valtaapitävien
globalismia kannattavien tahojen tärkein tehtävä kansallismielisyyden
kitkemiseksi.
Freud, tunteet ja niiden patologia
Freudialainen psykoanalyysi perustuu ihmisen ajattelun ja toiminnan tarkasteluun ja tarkasteltavien havaintojen alla piilevien motiivien tunnistamiseen ja kategorisoimiseen. Sigmund Freud oli toki oikeassa ihmisen alitajunnan olemassaolosta ja alitajunnan perustavanlaatuisesta toiminnoista, mutta hän oletti virheellisesti kaiken kulminoituvan seksuaalisuuteen. Freud tarkasteli pääasiassa tarpeentyydytystä, jonka tärkein tutkimusalue oli seksuaalisuus. Freudilaisuudessa ei käsitellä juuri lainkaan egoa maskuliinisessa kontekstissa, minkä vuoksi mm. ylpeys, kunnia ja lojaalisuus jäävät selittämättä. Pääasiassa freudilaisuus keskittyykin naisellisten piirteiden ymmärtämiseen sekä hedonismiin selittämiseen.
Freudilaisessa
ajattelussa katsotaan, että tunteet ovat reaktioita sosiaalisiin
tilanteisiin, mutta se on lähtökohtaisesti väärässä siinä, että se ei
tunnusta tunteiden evolutiivista perustaa. Freudilaisuus ei hyväksy
ajatusta, että kaikilla tunteilla olisi jokin rationaalinen tarkoitus,
vaan pyrkii patologisoimaan osan tunteista. Koska freudilaisuus on ollut
suosittua vasemmiston keskuudessa, se synnytti jo hyvin varhain
trendin, jossa vasemmistolaisuudelle vastakkaiset poliittiset näkemykset
leimattiin irrationaaliseksi vihaksi ja peloksi.
Freudilainen
psykoanalyyttinen menetelmä on tunteiden patologisoimisessa hyvin sekava
ja epäjohdonmukainen. Se ei pysty selittämään johdonmukaisesti kaikkia
ihmisen käyttäytymisessä ja psyykkeessä havaittavia ilmiöitä.
Seksuaalisuus ei sellaisenaan riitä selittämään kaikkia
persoonallisuuden ja ihmiskäyttäytymisen motiiveja ja tästä syystä monet
psykoanalyyttiset päätelmät kuulostavat väkisin väännetyiltä.
Freudilaisuuden
ratkaisemattomille ongelmille voidaan löytää vastaus darvinistisesta
ajattelusta. Psykologian tarkastelu osana evoluutioprosessia antaa
monille tunteille järkevän syyn. Näin palaset loksahtavat paikalleen ja
psykoanalyysi alkaa kuulostaa loogiselta ja tieteelliseltä. Pelko, viha
ja ylpeys eivät ole vain seksuaalisen turhautumisen takia ilmaantunutta
patologiaa. Ajatus sisä- ja ulkoryhmästä selittää
identiteettikäsitystämme ja taistele tai pakene -mekanismi kertoo
puolestaan perustunteiden toiminnasta uhkaavassa tilanteessa.
Tämän vuoksi
kansallismielisyyteen ja maskuliinisuuteen perustuvat tunteet eivät ole
patologisia, vaan luonnollisia sosiaalisen eläimen omassa sisäryhmässä.
Esimerkiksi agressiivisuus ulkoryhmiä kohtaan voidaan nähdä
luonnollisena selviytymisstrategiana. Ihmisen pohjimmainen tribalismi on
tärkein syy sille, miksi ihmiskunta ei tule yhdistymään globaalissa
transhumanistisessa utopiassa jollaista monet tämän päivän poliittista
ilmapiiriä hallitsevat tahot tavoittelevat.
Evoluutiopsykologia
rakentaa johdonmukaisen psykologisen ihmiskuvan, jolloin vihaa, pelkoa,
ylpeyttä sekä tribalismia ei voida enää patologisoida uskottavasti,
koska niillä on perusteltu evolutiivinen syy. Evoluutioon pohjautuvien
ajatusten esiinmarssilla on vakavia seurauksia poliitiikassa, jossa
hallitsevat ideologiat ovat pitkään tukeutuneet vastapuolen
patologisointiin. Tavallisesti vastapuolta on syytetty irrationaalisesta
rasismista, sovinismista ja seksuaalisista turhaumista.
Patologisoinnilla on pyritty vähättelemään tiettyjä poliittisia
mielipiteitä ja julistamaan niiden kannattajat sairaiksi tai
irrationaalisiksi. Tämä leimaaminen on tapahtunut usein vetoamalla
epäilyttäviin auktoriteetteihin ja ”tieteelliseen konseksukseen”.
Evoluutipsykologiaa
vastaan on luonnollisesti myös hyökätty ja sitä on pyritty vähättelemään
epätieteellisenä, jopa fasismia, rasismia ja seksismiä tukevana tieteen
haarana. Evoluutiopsykologiaa kuten myös fyysistä antropologiaa ja
evoluutioajattelua yhteiskuntatieteissä on pyritty leimaamaan
rasistisiksi tieteenhaaroiksi. Tämä taas osoittaa kuinka määrätyillä
tahoilla on tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa
tärkeämpää valtaideologian dogmien sokea puolustaminen ja kaiken sen
kanssa ristiriidassa olevan tieteellisyyden kiistäminen. Tiede irtaantuu
objektiivisesta totuudesta, jos se sallii poliittisen sensuurin
tutkimustyössä.
Antirasistinen ehdollistaminen
Yhteiskuntamme vahvimpia psykologisia aseita kansalaisia vastaan ovat syytökset antisosiaalisesta ja irrationaalisesta vihasta. Nimityksiä antisosiaaliselle ja irrationaaliselle vihalle ovat rasismi, seksismi, natsismi, islamofobia, antisemitismi, fasismi ja homofobia. Nämä termit ovat tehokkaita tapoja hiljentää ja eristää yksilöitä. Termejä käytetään ehdollistamalla ja ohjaamalla yhteiskunnallista moraalista paheksuntaa syytettyä kohtaan.
Yhteiskunnallinen
ohjelmointi vaatii ehdollistamista, joka perustuu keppi ja porkkana
-menetelmään. Negatiivinen ehdollistaminen tapahtuu sosiaalisena
häpäisemisenä mediassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun taas
monikulttuurisuuden ihannointi ja antirastisen arvomaailman arvostus
luodaan julkisuudessa positiivisella vahvistamisella. Yhteiskunnallinen
ehdollistaminen ei ole mahdollista ilman valtamediaa, joka
ehdollistamisen ohella pyrkii luomaan valheellisen mielikuvan julkisesta
ja avoimesta keskustelusta.
Leimasintermien
sosiaalinen pelkovaikutus näkyy siinä, että yksilö pyrkii sopeutumaan
valtamedian ja valtavirtapolitiikan antamiin sosiaalisesti
hyväksyttyihin käsityksiin. Kulttuurista valtavirtaa ohjaava media ja
sen esille tuomat julkisuuden hahmot, sankarit ja arvostettu akateeminen
älymystö luovat osaltaan yhteiskunnallista ehdollistamista.
Tieteellinen konsensus ja tunteiden epätieteellinen moralisointi
Evoluutioteoriasta ponnistava psykologinen ja sosiologinen tarkastelu muuttaa koko yhteiskunnallista keskustelua. Tiede on nähty etenkin marxismissa osana politiikkaa ja tästä syystä monet poliittiset liittoutumat ovat pyrkineet saamaan edustusta eri tieteen aloille. Toisaalla fiktiivinen tieteiskirjallisuus ja niiden esiin tuoma transhumanistinen utopia toimii uutena uskontona, jonka varjolla voidaan uneksia utopistisesta tulevaisuudesta. Samalla tieteen ympärille pyritään rakentamaan dogmaattista seurakuntaa, joka uskoo mitä ”asiantuntijat” sanovat eivätkä itse vaivaudu ottamaan asioista selvää. Vaarana on, että tiedettä ei käsitetä enää totuuden tavoitteluna, objektiivisuutta etsivänä ja luontoa ymmärtävänä tutkimuksena, vaan siihen liitetään subjektiivisia moraalisia ja poliittisia tavoitteita. Lisäksi siinä voi ilmetä vääränlaista konsensusta, joka perustuu auktoriteettiin eikä terveeseen kyseenalaistamiseen, jossa jokainen väite ja havainto testataan ja kyseenalaistetaan.
Pieni ja poliittisesti
fanaattinen osa tiedeyhteisöä on median avustuksella luonut uuden
uskonnon, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten moraalia, asennoitumista ja
poliittisia mielipiteitä. Pääasiallisesti ei-luonnontieteellisten
tieteenalojen edustajat kuten sosiologian ja sosiaalipsykologian
professorit ovat edistäneet monia virheellisiä ja ristiriitaisia
käsityksiä todellisuudesta.
Televisiossa näytettävät
tiededokumentit sisältävät yhä vähemmän tiedettä ja yhä enemmän draamaa,
utopiaa ja politiikkaa. Jopa luonnontieteen edustajia kutsutaan
televisioon kertomaan yhteiskunnallisia ja poliittisia mielipiteitään. Hyviä esimerkkejä tällasista henkilöistä ovat Richard Dawkins, Michio Kaku, Stephen Hawking ja Neil deGrasse Tyson.
Heidän facebook- ja twitter-päivityksiään seuraavat monet nuoret, jotka
ammentavat heiltä maailmankuvallista sanomaa. Media nostaa näitä
tiedemiehiä julkisuuteen, koska heillä on vallitsevaa hegemoniaa tukevia
mielipiteitä.
Julkisuudessa tiedettä
pyritään valjastamaan poliittisesti samalla kun julkisuusverhon takana
ihmisen ymmärrystä todellisuudesta ohjataan tieteellisen konseksuksen
avulla. Psykologiaa tutkineet poliittiset ja ideologiset adjutantit ovat
pyrkineet määrittämään poliittisia arkkityyppejä patologisiksi jo
pitkään. He ovat pyrkineet määrittelemään mistä psykologisista
ominaisuuksista nämä arkkityypit koostuvat, minkä jälkeen he ovat
hyökänneet näitä ominaisuuksia vastaan ja julistaneet ne
sairaalloisiksi.
Yhteiskuntapolitiikkaa ja
kansalaisten mielipidettä ohjataan tieteellisen konseksuksen nimissä.
Hegemonian haastajaa vähätellään tai hänen argumenttejaan ei tuoda esiin
asiallisesti ja puolueettomasti. Monessa tapauksessa media ei edes
kerro kansalaisilleen poliittisen haastajan olemassaolosta. Media
korostaa tieteellistä konsensusta, vaikka tiede lähtökohtaisesti pyrkii
lähestymään totuutta ristiriitojen ja kyseenalaistamisen kautta.
Nykyinen ilmapiiri välttelee ristiriitaisuuksia ja niiden käsittelyä.
Poliittiset tahot
haluavat määrittää todellisuutta ja siksi tieteellisyyteen vetoaminen on
tärkeä osa politiikan argumentaatiota. Hyvä esimerkki tieteen
tarkoitushakuisesta käytöstä on keskustelu evoluutiopsykologiasta ja sen
tuomitseminen rasismin ja seksismin edistäjäksi. Keskustelussa rasismi
nähdään pelkkänä moraalikysymyksenä. Evoluution näkökulmasta itse
rasismia ei käsitellä juuri koskaan loogisena psykologisena ilmiönä.
Ihmiset, jotka pyrkivät puolueettomasti ymmärtämään rasismin
vaikuttimia, esitetään moraalittomina ja pahoina.
Toinen
kuvaava esimerkki tieteen vääristelystä politiikassa ovat ne
antropologian ja genetiikan haarat, jotka yrittävät kiistää rotujen
olemassaolon ja geneettisen diversiteetin Lewontinin virhepäätelmällä
(Lewontin’s Fallacy). Lewontinin virhepäätelmässä väitetään, että
ihminen on todennäköisemmin sukua satunnaiselle eri rotua olevalle
ihmiselle, kuin satunnaiselle oman etnisen ryhmän edustajalle. Väite ei
ole mitenkään evolutiivisesti selitettävissä.

Lewontinin virhepäätelmää
puolustamaan on järjestäytynyt kokonainen poliittisesti radikaali ja
moraalista antirasismia edustava tiederyhmä, joka pyrkii kiistämään
ihmisryhmien geneettiset erot, koska ne saattavat antaa uskottavuutta
rasismille. Ryhmän jäsenet puhuvat tieteellisestä rasismista
hyökätessään ihmisrotujen tutkimista ja evoluutiopsykologiaa vastaan.
Antirasistit hyökkäävät ”vääränlaista” tieteellistä tutkimusta vastaan
sensuurilla, uhkailulla, rahoituksien eväämisillä ja joskus jopa
väkivallalla.
Antirasistit eivät halua
hyväksyä, että miljoonia vuosia kestänyt luonnonvalinta on muokannut
aivojamme biologista rakennetta, neurologiaa ja tätä kautta
ajatteluamme. He eivät myönnä, että luonnonvalinta on vaikuttanut
ihmisiin samalla tavalla kuin muuhunkin eläinkuntaan. He yrittävät
pelastaa ihmiskunnan ”rasismilta”. Tässä pelastusoperaatiossa ovat
kaikki keinot sallittuja, jopa valehteleminen.
Nykyistä liberaalia,
globalistista ja antirasistista ylivaltaa voidaan kyseenalaistaa kun
rasismia ei nähdä enää järjettömyytenä, vaan ihmisen turvallisuuden
takaavana psykologisena reaktiona. Tästä syystä on hyvä tunnistaa moralistinen virhepäätelmä,
jonka avulla leimakirveitä on helppo kitkeä. Moralistinen virhepäätelmä
tehdään, kun haluttu asiantila muuttuu virhepäätelmän tekijän mielessä
tosiasialliseksi asiantilaksi. Toisin sanoen se miten asioiden ”pitäisi
olla” muuttuu muotoon ”on” – kyse on siis naturalistisen virhepäätelmän
käänteismuodosta.
Antirasistit vetoavat monesti tieteeseen, mutta kiistävät etniset ja rodulliset erot hyvin epätieteellisin perustein. Antirasistit pilkkaavat kreationisteja evoluution kiistämisestä, mutta kieltävät itse evoluution silloin kun puhutaan roduista tai vaikkapa aivojen kehityksestä. Tällöin ihmispopulaatioissa ei saisi esiintyä eroja, koska he näkevät niissä hierarkiaa ja epätasa-arvoa.
Rasistia syytetään
toisten ihmisten irrationaalisesta pelkäämisestä ja vihaamisesta.
Asenteiden selitykseksi ei käy esimerkiksi se, että rasistilla on aito
syy pelätä omasta ja oman etnisyytensä puolesta. Rasismia ei haluta
nähdä ominaisuutena, jonka avulla ihminen pystyy tunnistamaan toisen
ihmisen tai ihmisryhmän kohtaamisesta johtuvan mahdollisen vaaran.
Nykyään on luvatonta tunnustaa, että eri etnisillä ja kansallisilla
ryhmillä on omia tavoitteita, joiden ajaminen ei ole valtaväestön
intressien mukaista.
Ihmisten ja ihmisryhmien
erilaisuus on tosiasia. Sisä- ja ulkoryhmien välillä eriäviä fyysisiä ja
henkisiä ominaisuuksia tunnistamalla voidaan seuloa erilaisuutta ja
näin vähentää mahdollisia konflikteja. Evoluution synnyttämät pelko ja
viha nousevat pintaan kun ihminen kokee ulkoryhmän olevan vaaraksi
omalle sisäryhmälleen, eikä siksi, että ulkoryhmä olisi pelkästään
erilainen. Erilaisuus on vain näennäinen osa argumenttia. Erilaisuus ei
itsessään ole ongelma, vaan erilaisuuden taustalla piilevä sosiaalinen
konflikti. Tärkeintä on tunnistaa mitä erilaisuus sisältää ja edustaa
sisäryhmälle.
Etnisten
ryhmien välillä on selvästi havaittavia fysiologisia ja henkisiä eroja,
joita voidaan ylläpitää ja jopa jalostaa, mikäli sosiaalista ja
poliittista tahtoa tällaiseen löytyy. Kysymys kuuluukin, miksi emme
halua vahvempia ja älykkäämpiä ihmisiä yhteiskuntaamme? Monet
antirasistit varmasti arvostavat näitä ominaisuuksia, vaikka niiden
asema heidän ideaaliyhteiskunnassaan onkin toinen.
He eivät kuitenkaan halua
käsitellä näitä ominaisuuksia arvovapaasti, sillä se kyseenalaistaisi
heidän maailmankatsomuksensa. Kukaan ei halua tunnustaa olleensa koko
ikänsä väärässä ja niin antirasistien kognitiivinen dissonanssi vain
jatkuu ja syvenee. He eivät kykene avoimesti käsittelemään
maailmankuvaansa, jonka pohjalle he ovat rakentaneet paradoksaalisesti
oman sosiaalisen hierarkiansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi heille jää leimata
kaikki ne, jotka paljastavat heidän uskomustensa virheellisyyden.
Juuri tämän vuoksi
antirasistit vaativat ettei rasisteihin saisi luoda mitään positiivista
sosiaalista sidettä ja että heidät pitäisi ahdistaa yhteiskunnan
marginaaliin. Heille ei riitä pelkästään ”rasistien” vainoaminen, vaan
he vainoavat myös niitä, jotka saattavat antaa epäsuoraa tukea
rasisteille. Näin he syyllistyvät itse samaan vihaamiseen josta
syyttävät vastapuolta. Katutason antirasistit toimivat väkivaltaisesti
ja sofistikoituneemmat pyrkivät häpäisemään erimielisiä ja näin
välttämään kaiken asiallisen ja rakentavan keskustelun.
Rasisteiksi leimataan
myös niitä, jotka eivät tunne pelkoa, vihaa, epäluuloa, tai edes
suvaitsemattomuutta mitään etnistä ulkoryhmää kohtaan, mutta tuntevat
lojaalisuutta ja ylpeyttä omasta etnisestä sisäryhmästään. Tämä kertoo,
että rasismin käsite ei mene yksiin vihan, pelon, epäluulon, tai
suvaitsemattomuuden kanssa.
Sisäryhmäidentiteetin
leimaamisella ja häpäisemisellä pyritään tuhoamaan kaikki terve
sosialisoituminen ja altruismi sisäryhmän keskuudessa. Tämän
systemaattisen leimaamisen tarkoitus on saada ihmiset vieraantumaan
yhteisöllisestä identiteetistä, jolloin myös lojaliteetit katoavat. Tämä
leimaaminen on niin voimakasta ja järjestelmällisestä, että kansalaiset
alkvat sensuroida omia puheitaan ja jopa ajatteluaan eristyksiin
joutumisen pelossa.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Ylpeys yhteisöllisyyden rakentavana tekijänä

"Kansallismielisyys opettaa ylpeilemään asioista, joita et ole tehnyt, ja vihaamaan ihmisiä, joita et ole tavannut."
Tämä häpäisyretoriikka toimii hyvin ihmisiin, jotka ajattelevat liberalismin, eli yksilöllisyys arvomaaikman kautta. Liberaalit näkevät kansallismielisyyden pelkästään teennäisenä asiana, koska he näkevät identiteetin relativistisena ja aina muuttuvana asiana, joka oikeuttaa kansallismieisiä vihaamaan ulkoryhmiä. Liberaalit leimaavat sosiaaliset identiteetit noin yleisesti voidakseen vähätellä niitä ja julistaa individualismia. Heille etnisten identiteettien kollektiivinen leimaaminen ei toimi sosiopoliittisen dynamiikan ymmärtämisenä ja selventämisenä, vaan he rinnastavat kaikki ihmisten kategoroinnit vähättelynä ja halveksuntana.
Yhteisöllisyyden teennäisenä näkevät liberaaliset ihmiset elävät suojatussa ympäristössä, mikä hyvin ironisesti suojelee, ja hyväksyy heidän yhteiskuntaansa vähättelevää käytöstä. Liberaalit saavat yhteiskunnallista suojelusta, joka nimenomaan on mahdollista yhteisön tuottaman turvallisuuden ja yhteiskunnan kautta. Yhteiskunnallinen hyvinvointi ja turvallisuus kehittyi tribalistisesta altruismista, ja on juuri sitä kollektiivisuutta mitä nämä individualismia sokeasti ylistävät ihmiset yrittävät häpäistä. Tämä kaksinaismoraalinen ajattelu on yleistä liberaaleille, jotka ajattelevat kaikkia sosiaalisia kanssakäymisiä yksilöllisyyden kautta, mutta nauttivat kollektiivisuuden tuomaa turvaa. Nämä ihmiset eivät kykene ymmärtämään psykologiaa, ja ihmisen sosiaalista dynamiikkaa, koska ne pyörivät sosialisoitumisen, projektioiden ja assosiaatioiden ympärillä. He puhuvat tunteista aivan kuin tunteilla ei olisi lähtökohtaista evoluutiollista ja sosiaalista syytä. He eivät ymmärrä, että sosiaalinen vuorovaikutus vaatii ylpeyden tunnetta suojelemaan ja vahvistamaan yhteistä sosiaalista sidettä. Sosiaaliset identiteetit ja suhteet vaativat ylpeyttä vahvistaakseen identiteettiä.
Ylpeys on evoluutiollisesti kehittynyt ylläpitämään eläimen itsetuntoa, ja suojelemaan identiteettiä yksilössä itsessään sekä laumassa. Ylpeys luo yhteenkuuluvuutta ja näin ollen turvaa. Tästä syystä kollektiivinen ylpeys omaa laumaa kohtaan on tärkeää lauman toimivuuden ja sen altruistisuuden takaamiseksi.
Ylpeydellä on siis sosiaalinen funktio, ja absoluuttista individualistisuutta ylistävät ihmiset eivät halua tätä myöntää. Ylpeys kollektiivisista saavutuksista kannustaa muita kehittymään. Se toimii inspiraationa, ja muiden kannustus, sekä ihannointi palkitsevat ihmistä yhteisönsä sisällä. Ylpeys ja ihannointi ovat molemmat sosiaalisia tunteita, jotka ovat evoluutiollisen paineen kautta kehittäneet tribaalisuutta ja yhteiskuntamme selviytymistä.
Ihmiset, jotka väittävät että nationalismi on luonnotonta, eivät ymmärrä, että se on vain yksi kollektiivisuuden muoto laumaeläimissä. Ihmiset, jotka väittävät että ylpeys muiden teoista olisi jotenkin huono asia, ovat tyhmiä, koska he eivät ymmärrä että ylpeys muiden toiminnasta inspiroi ja kannustaa muita lauman jäseniä käyttäytymään altruistisesti ja auttamaan kollektiivista etua.
Ihmiset, jotka väittävät ihmisyydelle kehittyneen tunteita, joilla ei ole enää 2000-luvulla mitään virkaa ovat idiootteja. Ylpeydellä ja ihannoinnilla on tärkeä funktio yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa.
Altruismi psykologisena toimintana on nimenomaan kehittynyt lauman edun edesauttamiseksi. Siksi esimerkiksi äiti voi uhrata itsensä lapsensa takia, tai mies itsensä maansa tai kuninkaansa takia. Me teemme paljon biologisesta näkökulmastamme irrationaalisia asioita, koska me olemme laumaeläimiä.
Mutta altruismi altruismin takia on tyhmää. Altruismi vaatii luottamusta altruistisen yhteisön sisällä! Jos siellä on mätä omena, joka käyttää hyväksi muita, ja polkee muiden etuja, niin tuo altruismi ei enää hyödytä hyväksikäytettyjä ihmisiä. Siksi sokea altruismi on tyhmää. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, joten on täysin järjetöntä kuvitella että tuosta 7 miljardista ihmisestä ei löydy murhaajia, raiskareita, tai muuten vaan varkaita ja vittupäitä. Siksi sokea altruismi "ihmisyyden" nimeen on järjetöntä. Altruismi toimii parhaiten nepotismina. Siksi esimerkiksi mafiat ja rikollisjärjestöt ovat yleensä suurperheellisiä. Perhe on sosialistinen yksikkö, jossa lauman arvo tulee sen jäsenistä ja heidän yhteistyöstään. Perhe on aina antikapitalistinen yksikkö. Nepotismi on täysin luonnollinen evoluution kehittämä turvaverkko selviytymiseen hankalissa ja kurjissa olosuhteissa. Nepotismi on luonnon omaa sosialismia.
Tribalismi on luonnollista. Eläimet luovat yhteisöjä, ja tukeutuvat toinen toisiinsa, koska ne kokevat henkilökohtaista vajaavaisuutta ja heikkoutta. Ympäröivä maailma on kylmä ja julma, mutta yhteisö tuo lämpöä ja turvaa. Ihminen liittoutuu parantaakseen mahdollisuuksiaan kilpailtaessa elintilasta ja selviytymisestä. Kollektiivisuus siis on normaalia ja luonnollista, ja sitä esiintyy kaikkialla, ja kaikissa eläinryhmissä. Luonnossa heikkous on läsnä, koska luonto on kamppailua, ja vahvimman oikeutta.
Tribalistisuus on altruismia. Altruismi voidaan nopeasti määrittää rakkautena, eli samaistumisena omaa laumaa kohtaan. Tämä samaistuminen toiseuteen saa yksilön välittämään laumastaan itseään enemmän.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Taloudessa kansallismielisyys on ensimmäinen askel
Moni valveutunut kansalainen ihmettelee taloutta, lamoja ja niiden syy-seuraus-suhteita. Ajatukset rahan vallasta, oikeudenmukaisuudesta, työllistymisestä, palkoista, eläkkeistä ja tulevaisuudesta pitäisi olla jokaisen ihmisen mielessä poliittisista näkemyksistään huolimatta. Samalla kun näitä asioita miettii, niin ihminen ei voi olla huomioimatta ympäröivää epäoikeudenmukaisuutta ja jatkuvia toistuvia ongelmia yhteisessä taloudellisessa elämässämme. Kysymys "miksi?" nousee tästä syystä luonnollisesti monen mieleen. Miksi taloudelliset vaikeudet vaivaavat globaalisti koko maailmaa? Miksi Suomea vaivaa samat ongelmat, sekä mistä nämä ongelmat johtuvat?
Globaalit talouskriisit johtuvat juurikin kansallisen protektionistisen talouspolitiikan hylkäämisestä ja talouspoliittisesta muutoksesta kohti globaalia markkinakilpailua. Tämä muutos ei ole tapahtunut vahingossa, eikä muutos ole osa "luonnollista kehitystä" kuten tätä monesti pyritään tuomaan esille.
Kaikki yhteiskuntaamme määräävät säännökset, lakipykälät, direktiivit ovat ihmisten laatimia. Lakien valvonta on ihmisten takana. Markkinakilpailussa tehtävät päätökset ovat myös ihmisten päätettävissä. Talous perustuu ihmisten vuorovaikutukseen ja päätöksiin.
On siis naurettavaa väittää, että taloutta ei voida valvoa ja säädellä ja ohjata kohti terveellistä kehitystä, joka ottaa huomioon työväen vaatimukset palkoista, turvallisuudesta, hyödykkeiden ja palveluiden laadusta, sekä yhteiskunnan tulevaisuudesta, joka on koko kansaa hyödyttävä omavaraisuus. Ainoa asia mitä tämä vaatii on yhteistä tahtoa. Tahto taas vaatii kansallismielisyyttä, jonka ympärille rakentuu taloudellinen yhteisen hyvän ja tulevaisuuden rakentaminen. Tahto korjata yhteiskunnalliset eriarvoisuudet vaatii kansalaisten keskeistä samaistumista. Samaistuminen ei ole mahdollista, jos kansalaisten kesken luodaan jatkuvasti lisää kilpailua, konfliktia, raadollista ja sairasta identiteettipolitiikkaa. Ilman kansallismielistä samaistumista ei tule olemaan yhteistä tahtoa rakentaa tervettä yhteiskuntaa missään muodossa. Kansallismielisyyden demonisointi on johtanut yhteiskuntaan, jossa yksilöllisyys ja kilpailu ovat johtavat arvot. Tästä syystä kansallismielisyyden elvyttäminen on ensimmäinen asken ja pohja talouden korjaamiseen.
Globaalia markkinaa ei johda paikallispopulaatioiden ja kansojen selviytyminen, hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus. Globalismi pyrkii vetoamaan alimpaan yhdistävään nimittäjään ja näin ollen vähättelee paikallispopulaatiota ja heidän autonomiaa. On väärin ja naivia ajatella, että globalismi pystyisi koskaan edustamaan rehellisesti paikallisia ihmisiä, jos lähtökohta globalismissa ei ole paikallispopulaation etu, vaan globaalin vallan valjastaminen suurpääoman hyväksi.
Globalismi on vain imperialismi uudelleen paketoituna ja käärittynä, jonka kautta paikallispopulaatioita voidaan alistaa ja orjuuttaa pääomalla ja byrokratialla. Globalismi ei vaadi imperialistisia sotajoukkoja, vaan sortajina toimii globalismia ylistävät valtiot itse. Kapitalismi ja globalismi yhdessä markkinoi jatkuvaa ja loputonta kasvua, joka tietysti ei ole luonnollista tai terveellistä missään muodossa. Yhteiskuntien kasvaessa terve yksilöllisyys ja yhteisöllisyys katoaa ja ihmisestä tulee kuluttaja, työntekijä, sosiaaliturvatunnuksia. Ihmiset menettävät oman inhimillisyytensä ja toimivat vain yhteiskunnallisina materiaalisina rattaina, jotka tekevät töitä, kunnes vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois.
Sanotaan että työ vapauttaa. Työ vapauttaa kun työn takana on unelma ja tavoite, joka vapautuu kun työ on saatu päätökseen. Me käymme töissä, jotta rahan kautta voisimme rahoittaa itseämme ja unelmiamme. Unelmat saattavat vaihdella yksilökohtaisesti, mutta oli unelma mikä tahansa, niin kaikki unelmat ovat työn takana. Elämässä mikään ei tule ilmaiseksi. Ilmaisia ruokia ei ole. Yksilön tahdon takana on omat intohimot, halut, unelmat ja mielikuvat. Me uurastamme, jotta saavuttaisimme. Mutta aivan samalla tavalla kun yksilöillä on tavoitteita, niin yhteiskunnalla ja sen päättäjillä on tavoitteita. Kun yhteiskunnan tavoitteet eivät edusta yksilöä, yksilö kokee että hän ei ole osa yhteiskuntaa. Kun yksilö kokee ettei yhteiskunta edusta häntä, ei häneltä voi olettaa työtä tuon yhteiskunnan puolesta. Tämä yhteiskunnan ja yksilön välinen ristiriita on tärkeä keskustelu, jota ei julkisuudessa keskustella. Yhteiskunnan pitää edustaa kansalaisiaan, jotta kansalaisilta voidaan odottaa mitään tervettä vastuullisuutta ja työtä yhteiskunnan puolesta.
Kapitalismin sielu lepää aina voiton maksimoinnissa ja näin ollen se on kilpailu kuluttajista. Tästä syystä utopinen globaali talousliitto ja sen sisälle luvattu vapaamarkkinautopian luominen tuolla talousliittoverukkeella johtaa paikallispopulaatioiden hyvinvoinnin ja poliittisen vallan katoamiseen.
Ainoa tapa maksimoida ihmisen hyvinvointi ja turvallinen tulevaisuus on tuoda päätäntävaltaa ja näin ollen mahdollisuus vaikuttaa omasta tulevaisuudestaan mahdollisimman lähelle ihmistä. Ihmiset ovat yhteiskunnan rakennusmateriaali. Me ihmiset turvaamme ja autamme toinen toisiamme. Me suomalaiset luomme Suomen. Yhteiskunnat rakentuvat ihmisten altruismin ympärille. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa turvallinen elämä jakamalla resursseja ja mahdollisuuksia yhdessä tuottaen turvallisuutta ja näin mahdollistaen tulevaisuuden ja unelmat. Jotta unelmat olisivat mahdollisia on kuitenkin vallan ja mahdollisuuksien oltava jokaisen kosketettavissa. Tästä syystä paikallistalous on ainoa terve tapa rakentaa taloudellista tasapainoa. Markkinat pitäisi toimia omavaraisesti, paikallisesti ja kansalaisten ehdoilla, jotta hyvinvointi olisi kestävällä ja terveellä pohjalla. Valitettavasti teollistumisen kehitys ei ole suuntautunut tähän omavaraiseen paikallispoliittiseen suuntaan, vaan sitä on johtanut globalismi ja raadollinen kilpailu.
Kuulemme useasti vapaamarkkinaa puolustavien argumentoivan, että vapaamarkkinapolitiikassa suurkapitalistien varallisuus valuu alas työväelle. Tätä argumenttia käytetään hyvin epärehellisesti, viitaten että suuryritykset työllistäisivät ihmisiä kansallinen hyvinvointi mielessä. Todellisuudessa he työllistävät ihmisiä palvoen tekemäänsä voittoa. Suuryritykset pyrkivät saavuttamaan markkinamonopoliasemaa. He ulkoistavat työpaikkoja, polkevat palkkoja, kilpailuttavat työvoimaa, ketjuttavat urakoita, ja pyrkivät laskelmoimaan hyödykkeiden laatua/hinta suhdetta maksimoidessaan voittoa. Näillä yrityksillä ei ole mitään halua toteuttaa kansallista etua. Nämä samat yritykset vaativat lobbyreiden kautta verohelpotuksia ja argumentit pääoman valumisesta tavalliselle työväelle ovat vain valhetta, jota on jo pitkään käytetty median luomassa uusliberalistisessa kaikukammiossa.
Taloudelliset ongelmat voidaan jakaa useampaan yksittäiseen osaan. Ensimmäiseksi ja lähtökohtaiseksi ongelmaksi on rahan luontiin ja velkaan perustuvat ongelmat, eli vähimmäisvarantojärjestelmä ja sen toiminta. Toiseksi suurimmaksi ongelmaksi nousee osakekauppa ja sen ympärillä tapahtuva arvospekulaatio, joka vääristää markkinoita ja pakottaa yritykset tekemään epätervettä voittoa vaikka sitten laskemalla tuotteiden laatua, tai vaikka lomauttamalla ja kilpaikuttamalla työntekijöitä ulkoisella työvoimalla. Kolmanneksi suurin ongelma on pääoman valuamiminen talousalueen ulkopuolelle, joka taas tekee talousalueen velkataakan takaisinmaksamisen entistä mahdottomammaksi. Neljäs ja viimeinen suuri ongelma on työväen työturvan ja palkkojen kohtuullisuuden sivuuttaminen prioriteeteista kaikkein alhaisimmaksi. Tässä negaviivisessa muutoksessa vuokratyöfimojen ilmestyminen on ollut johtavassa asemassa.
Vuokratyöfirmat vääristävät työmarkkinoita kilpailuttamalla niitä ja varastamalla välistä. Urakoita ketjutetaan firmalta firmalle, josta jokainen vie jotain välistä. Lopullinen palkka tehdystä työstä jää työntekijälle mitättömäksi. Tämä on eteenkin paha rakennustöissä, jossa hyvin epäterveitä, raskaita ja työn mielekkyydestä kovin alhaalla olevia töitä hoitaa vuokratyöntekijä. Vuokratyöntekijällä ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä ammatissaan samalla tavalla kuin firman omat työntekijät. Hän elää työpaikasta työpaikkaan aina tehden sen likaisimman ja raskaimman homman ilman mitään mahdollisuutta saada arvostusta tehdystä työstään. Vuokratyöntekijät ovat työnantajalle roskaa, joka voidaan heittää roskiin kun häntä ei tarvita. Vuokratyöntekijä on orja. Hän voi sanoa itsensä irti, mutta aina löytyy uusia vuokratyöntekijöitä, jotka tekevät epäinhimillistä hommaa taloudellisessa epätoivossaan.
Terveessä yhteiskunnassa nuoret työllistyisivät siivoojina, kärrypoikina, lumenluojina ja varastotyöntekijöinä samaan aikaan kun he opiskelivat kohti haluamaansa ammattikuntaa kohti. Samalla opiskelujen lomassa tehdyt työt avartaisivat näkemystä ruumiilliseen työntekoon, joka taas kasvattaa sympatiaa yhteiskuntaluokkien ja ammattikuntien välillä. Terveessä yhteiskunnassa nuoret oppivat eri ammateista tekemällä ilta-, viikonloppu- ja kesätöitä. Valitettavasti näin ei ole, vaan nuorisotyöttömyys on kasvussa, koska nuo helpot ja yksinkertaiset mutta raskaat työt ovat kilpailutettu vuokratyöfirmojen kautta maahanmuuttajille. Ne työt jotka ennen olivat byrokraattittomasti saavutettavissa olevia helppoja, mutta tärkeitä yhteiskunnallisia töitä eivät ole enää helposti tavoiteltavissa ja niistä on kova kilpailu kasvavan maahanmuuton takia. Työvoimatoimiston ajaminen mitättömäksi ja oikean työllistymisen siirtäminen työmarkkinapalveluiden yksityistäminen vuokrafirmoille oli myös toinen iso yhteiskunnallinen taka-askel työmarkkinoilla.
Suomen ja koko maailman taloudellisiin ongelmiin voidaan määrittää monia yksittäisiä syitä, mutta käsittelemällä niitä yksittäisinä ongelmina ei tule korjaamaan ja muuttamaan mitään. Kaikki korjaava muutokset lähtevät ensiksi ongelmien tunnustamisesta. Vasta kun pystyy itselleen tunnustamaan, että jokin on väärin pystyy aloittamaan tunnistamaan mikä ja miksi jokin on väärin ja voi huonosti. Vasta tämän prosessin kautta voidaan rakentaa tahtoa korjata vaivaavia ongelmia. On kuitenkin ensiksi uskallettava kyseenalaistaa yhteiskuntaamme johtavaa ilmapiiriä, joka moralisoi ja pyrkii häpäisemään tietyt vaihtoehdot. On opittava ajattelemaan itse ja uskallettava kyseenalaistaa sitä kansallismielisyyden ympärillä leijuvaa demonisointia, joka on tahallaan monilta eri tahoilta vuosikymmenien aikana rakennettu.
Kaikki yhteiskuntaamme määräävät säännökset, lakipykälät, direktiivit ovat ihmisten laatimia. Lakien valvonta on ihmisten takana. Markkinakilpailussa tehtävät päätökset ovat myös ihmisten päätettävissä. Talous perustuu ihmisten vuorovaikutukseen ja päätöksiin.
On siis naurettavaa väittää, että taloutta ei voida valvoa ja säädellä ja ohjata kohti terveellistä kehitystä, joka ottaa huomioon työväen vaatimukset palkoista, turvallisuudesta, hyödykkeiden ja palveluiden laadusta, sekä yhteiskunnan tulevaisuudesta, joka on koko kansaa hyödyttävä omavaraisuus. Ainoa asia mitä tämä vaatii on yhteistä tahtoa. Tahto taas vaatii kansallismielisyyttä, jonka ympärille rakentuu taloudellinen yhteisen hyvän ja tulevaisuuden rakentaminen. Tahto korjata yhteiskunnalliset eriarvoisuudet vaatii kansalaisten keskeistä samaistumista. Samaistuminen ei ole mahdollista, jos kansalaisten kesken luodaan jatkuvasti lisää kilpailua, konfliktia, raadollista ja sairasta identiteettipolitiikkaa. Ilman kansallismielistä samaistumista ei tule olemaan yhteistä tahtoa rakentaa tervettä yhteiskuntaa missään muodossa. Kansallismielisyyden demonisointi on johtanut yhteiskuntaan, jossa yksilöllisyys ja kilpailu ovat johtavat arvot. Tästä syystä kansallismielisyyden elvyttäminen on ensimmäinen asken ja pohja talouden korjaamiseen.
Globaalia markkinaa ei johda paikallispopulaatioiden ja kansojen selviytyminen, hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus. Globalismi pyrkii vetoamaan alimpaan yhdistävään nimittäjään ja näin ollen vähättelee paikallispopulaatiota ja heidän autonomiaa. On väärin ja naivia ajatella, että globalismi pystyisi koskaan edustamaan rehellisesti paikallisia ihmisiä, jos lähtökohta globalismissa ei ole paikallispopulaation etu, vaan globaalin vallan valjastaminen suurpääoman hyväksi.
Globalismi on vain imperialismi uudelleen paketoituna ja käärittynä, jonka kautta paikallispopulaatioita voidaan alistaa ja orjuuttaa pääomalla ja byrokratialla. Globalismi ei vaadi imperialistisia sotajoukkoja, vaan sortajina toimii globalismia ylistävät valtiot itse. Kapitalismi ja globalismi yhdessä markkinoi jatkuvaa ja loputonta kasvua, joka tietysti ei ole luonnollista tai terveellistä missään muodossa. Yhteiskuntien kasvaessa terve yksilöllisyys ja yhteisöllisyys katoaa ja ihmisestä tulee kuluttaja, työntekijä, sosiaaliturvatunnuksia. Ihmiset menettävät oman inhimillisyytensä ja toimivat vain yhteiskunnallisina materiaalisina rattaina, jotka tekevät töitä, kunnes vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois.
Sanotaan että työ vapauttaa. Työ vapauttaa kun työn takana on unelma ja tavoite, joka vapautuu kun työ on saatu päätökseen. Me käymme töissä, jotta rahan kautta voisimme rahoittaa itseämme ja unelmiamme. Unelmat saattavat vaihdella yksilökohtaisesti, mutta oli unelma mikä tahansa, niin kaikki unelmat ovat työn takana. Elämässä mikään ei tule ilmaiseksi. Ilmaisia ruokia ei ole. Yksilön tahdon takana on omat intohimot, halut, unelmat ja mielikuvat. Me uurastamme, jotta saavuttaisimme. Mutta aivan samalla tavalla kun yksilöillä on tavoitteita, niin yhteiskunnalla ja sen päättäjillä on tavoitteita. Kun yhteiskunnan tavoitteet eivät edusta yksilöä, yksilö kokee että hän ei ole osa yhteiskuntaa. Kun yksilö kokee ettei yhteiskunta edusta häntä, ei häneltä voi olettaa työtä tuon yhteiskunnan puolesta. Tämä yhteiskunnan ja yksilön välinen ristiriita on tärkeä keskustelu, jota ei julkisuudessa keskustella. Yhteiskunnan pitää edustaa kansalaisiaan, jotta kansalaisilta voidaan odottaa mitään tervettä vastuullisuutta ja työtä yhteiskunnan puolesta.
Kapitalismin sielu lepää aina voiton maksimoinnissa ja näin ollen se on kilpailu kuluttajista. Tästä syystä utopinen globaali talousliitto ja sen sisälle luvattu vapaamarkkinautopian luominen tuolla talousliittoverukkeella johtaa paikallispopulaatioiden hyvinvoinnin ja poliittisen vallan katoamiseen.
Ainoa tapa maksimoida ihmisen hyvinvointi ja turvallinen tulevaisuus on tuoda päätäntävaltaa ja näin ollen mahdollisuus vaikuttaa omasta tulevaisuudestaan mahdollisimman lähelle ihmistä. Ihmiset ovat yhteiskunnan rakennusmateriaali. Me ihmiset turvaamme ja autamme toinen toisiamme. Me suomalaiset luomme Suomen. Yhteiskunnat rakentuvat ihmisten altruismin ympärille. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa turvallinen elämä jakamalla resursseja ja mahdollisuuksia yhdessä tuottaen turvallisuutta ja näin mahdollistaen tulevaisuuden ja unelmat. Jotta unelmat olisivat mahdollisia on kuitenkin vallan ja mahdollisuuksien oltava jokaisen kosketettavissa. Tästä syystä paikallistalous on ainoa terve tapa rakentaa taloudellista tasapainoa. Markkinat pitäisi toimia omavaraisesti, paikallisesti ja kansalaisten ehdoilla, jotta hyvinvointi olisi kestävällä ja terveellä pohjalla. Valitettavasti teollistumisen kehitys ei ole suuntautunut tähän omavaraiseen paikallispoliittiseen suuntaan, vaan sitä on johtanut globalismi ja raadollinen kilpailu.
Kuulemme useasti vapaamarkkinaa puolustavien argumentoivan, että vapaamarkkinapolitiikassa suurkapitalistien varallisuus valuu alas työväelle. Tätä argumenttia käytetään hyvin epärehellisesti, viitaten että suuryritykset työllistäisivät ihmisiä kansallinen hyvinvointi mielessä. Todellisuudessa he työllistävät ihmisiä palvoen tekemäänsä voittoa. Suuryritykset pyrkivät saavuttamaan markkinamonopoliasemaa. He ulkoistavat työpaikkoja, polkevat palkkoja, kilpailuttavat työvoimaa, ketjuttavat urakoita, ja pyrkivät laskelmoimaan hyödykkeiden laatua/hinta suhdetta maksimoidessaan voittoa. Näillä yrityksillä ei ole mitään halua toteuttaa kansallista etua. Nämä samat yritykset vaativat lobbyreiden kautta verohelpotuksia ja argumentit pääoman valumisesta tavalliselle työväelle ovat vain valhetta, jota on jo pitkään käytetty median luomassa uusliberalistisessa kaikukammiossa.
Taloudelliset ongelmat voidaan jakaa useampaan yksittäiseen osaan. Ensimmäiseksi ja lähtökohtaiseksi ongelmaksi on rahan luontiin ja velkaan perustuvat ongelmat, eli vähimmäisvarantojärjestelmä ja sen toiminta. Toiseksi suurimmaksi ongelmaksi nousee osakekauppa ja sen ympärillä tapahtuva arvospekulaatio, joka vääristää markkinoita ja pakottaa yritykset tekemään epätervettä voittoa vaikka sitten laskemalla tuotteiden laatua, tai vaikka lomauttamalla ja kilpaikuttamalla työntekijöitä ulkoisella työvoimalla. Kolmanneksi suurin ongelma on pääoman valuamiminen talousalueen ulkopuolelle, joka taas tekee talousalueen velkataakan takaisinmaksamisen entistä mahdottomammaksi. Neljäs ja viimeinen suuri ongelma on työväen työturvan ja palkkojen kohtuullisuuden sivuuttaminen prioriteeteista kaikkein alhaisimmaksi. Tässä negaviivisessa muutoksessa vuokratyöfimojen ilmestyminen on ollut johtavassa asemassa.
Vuokratyöfirmat vääristävät työmarkkinoita kilpailuttamalla niitä ja varastamalla välistä. Urakoita ketjutetaan firmalta firmalle, josta jokainen vie jotain välistä. Lopullinen palkka tehdystä työstä jää työntekijälle mitättömäksi. Tämä on eteenkin paha rakennustöissä, jossa hyvin epäterveitä, raskaita ja työn mielekkyydestä kovin alhaalla olevia töitä hoitaa vuokratyöntekijä. Vuokratyöntekijällä ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä ammatissaan samalla tavalla kuin firman omat työntekijät. Hän elää työpaikasta työpaikkaan aina tehden sen likaisimman ja raskaimman homman ilman mitään mahdollisuutta saada arvostusta tehdystä työstään. Vuokratyöntekijät ovat työnantajalle roskaa, joka voidaan heittää roskiin kun häntä ei tarvita. Vuokratyöntekijä on orja. Hän voi sanoa itsensä irti, mutta aina löytyy uusia vuokratyöntekijöitä, jotka tekevät epäinhimillistä hommaa taloudellisessa epätoivossaan.
Terveessä yhteiskunnassa nuoret työllistyisivät siivoojina, kärrypoikina, lumenluojina ja varastotyöntekijöinä samaan aikaan kun he opiskelivat kohti haluamaansa ammattikuntaa kohti. Samalla opiskelujen lomassa tehdyt työt avartaisivat näkemystä ruumiilliseen työntekoon, joka taas kasvattaa sympatiaa yhteiskuntaluokkien ja ammattikuntien välillä. Terveessä yhteiskunnassa nuoret oppivat eri ammateista tekemällä ilta-, viikonloppu- ja kesätöitä. Valitettavasti näin ei ole, vaan nuorisotyöttömyys on kasvussa, koska nuo helpot ja yksinkertaiset mutta raskaat työt ovat kilpailutettu vuokratyöfirmojen kautta maahanmuuttajille. Ne työt jotka ennen olivat byrokraattittomasti saavutettavissa olevia helppoja, mutta tärkeitä yhteiskunnallisia töitä eivät ole enää helposti tavoiteltavissa ja niistä on kova kilpailu kasvavan maahanmuuton takia. Työvoimatoimiston ajaminen mitättömäksi ja oikean työllistymisen siirtäminen työmarkkinapalveluiden yksityistäminen vuokrafirmoille oli myös toinen iso yhteiskunnallinen taka-askel työmarkkinoilla.
Suomen ja koko maailman taloudellisiin ongelmiin voidaan määrittää monia yksittäisiä syitä, mutta käsittelemällä niitä yksittäisinä ongelmina ei tule korjaamaan ja muuttamaan mitään. Kaikki korjaava muutokset lähtevät ensiksi ongelmien tunnustamisesta. Vasta kun pystyy itselleen tunnustamaan, että jokin on väärin pystyy aloittamaan tunnistamaan mikä ja miksi jokin on väärin ja voi huonosti. Vasta tämän prosessin kautta voidaan rakentaa tahtoa korjata vaivaavia ongelmia. On kuitenkin ensiksi uskallettava kyseenalaistaa yhteiskuntaamme johtavaa ilmapiiriä, joka moralisoi ja pyrkii häpäisemään tietyt vaihtoehdot. On opittava ajattelemaan itse ja uskallettava kyseenalaistaa sitä kansallismielisyyden ympärillä leijuvaa demonisointia, joka on tahallaan monilta eri tahoilta vuosikymmenien aikana rakennettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)