Sosiaalinen ohjelmointi: Meemit

Psykologinen operaation tai niin sanotun sosiaalisen ohjelmoinnin päätehtävä on muokata kohderyhmän ajatuksia, arvomaailmaa ja moraalirakennetta. Sosiaalinen ohjelmointi tapahtuu ehdollistamisen kautta. Halutut ajatukset tai reaktiot saavutetaan levittämällä propagandaa, joista paras tapa levittää sanomaa on meemitys.

Meemit ovat kulttuurillisia leviäviä symboleja, mielikuvia tai ajatuksia. Ihminen ajattelee päänsisäisellä puhedialogialla, jonka takia dialogia ja moraalinen pohdiskelu on hyvä tapa muokata ajatuksia ja arvoja. Kaikki puhekielen sanat ovat symbooleja  ja näin ollen omaavat memeettisen rakenteen. Tämän memeettisen rakenteen takia sanojen ja lauseiden merkitykset, sekä visualisointi eivät ole yhdentekevää, vaan niitä voidaan muokata ja uudelleen määrittää ihmisen ajattelua.

Meemetiikalla on vaikutus ihmisen ajatteluun ja arvoihin. Memetiikalla ohjataan ihmisen ymmärrystä itsestään ja muusta maailmasta. Ihmisen psykologia rakentuu memetiikan ympärille, koska ihminen rakentaa ajatteluaan sanoille, visuaalisoinneille ja sitä kautta egon tuottamalle idealisoidulle mielikuville.

Ihmisen identiteetti, moraalikäsitykset ja käsitykset sosiaalisesta hierarkiasta/vuorovaikutuksesta rakentuvat yhtälailla memetiikan ympärille. Meemit rakentavat ja muokkaavat sosiaalista ilmapiiriä ja tätä kautta ajatteluamme, jonka takia psykologisessa operaatiossa memetiikka on tärkeässä roolissa.

Psykologisesti meemit toimivat yksilössä vahvistusvinouman kautta, jossa yksilöön iskoutunut memetiikkaa muistuttaa häntä aina meemistä hänen nähdessään jotain meemiin liittyviä asioita ja ilmiöitä. Tästä syystä memetiikalla voidaan luoda itsensä toteuttuvia ennusteita ja stereotypioita, koska ihmiset alkavat etsimään ja suuntautumaan memeettisesti ennustettavia asioita ja stereotypioita kohti.

Tätä ilmiötä kutsutaan "meemimagiaksi", jossa yksilö tai ryhmä alkaa keskittymään ja tulkitsemaan ympäristöään memeettisen maailmansa kautta. Suurista memeettisistä rakenteista rakentuu maailmankatsomuksia eli ideologioita. Kaikki ideologiat ja uskonnot rakentuvat memetiikasta. 

Meemejä voidaan levittää kuvan, videon, äänityksen, sanontojen tai lausahduksien, sekä visuaalisten symboolien kautta, joissa on jotain assosiaatioita jo olemassa olevaan kulttuuriseen ilmapiiriin. Sosiaalinen ohjelmointi ja psykologiset operaatiot perustuvat juurikin tahdottujen ajatusten meemittämiseen, eli meemien rakentamiseen ja niiden jakamiseen, jolla pyritään muokkaamaan kulttuurista ilmapiiriä ja kohderyhmän ymmärrystä itsestään ja ympäristöstään.

Kuvat, videot, äänitykset, sekä sosiaalisesti leviävät sanonnat ja lausahdukset eroavat vaikutuksiltaan ja levittämismetodeiltaan, jonka rajoittaa meemejä rakenteellisesti. Näin ollen viestintävälineet määrittävät meemien rakennetta. Meemin iskostaminen ja leviytyminen riippuu täysin levitysmahdollisuuksista (1),  kulttuurisesta pohjasta (2) ja meemin viestillisestä sisällöstä ja rakenteesta (3).

Levitysmetodi (1) on tapa miten meemiä levitetään markkinoitavalle yleisölle, jonka tarkoituksena on herättää kiinnostusta kohdeyleisössä. Huono markkinointi metodi on passiivinen ja näin ollen jättää kuluttajalle mahdollisuuden olla huomioimatta markkinointia. Tähän kategoriaan kuuluu julisteet, töhrityt seinämaalaukset, tarrat, jne. Passiivissa levitysmetodeissa kohdeyleisö voi kävellä ohi epähuomiossa ja olla huomioimatta viestiä.

Hyvä levitysmetodi on interaktiivinen kohderyhmän kanssa ja vaatii sosiaalista sitoutumista ja näin ollen viestin sisällön pohdintaa. Hyvät levitysmetodeihin kuuluvat propagoivat ihmiset, videot ja äänitykset. Hyvin strategisesti asetetut maalaukset, kuvat ja tarrat, jotka vaikeuttavat ihmisten jokapäiväistä rutiinia ovat myös hyvä tapa levittää viestiä. Ihmiset elävät elämäänsä rutiinien kautta, jolloin häiriköimällä sopivalla tavalla tuota jokapäiväistä rutiinia saadaan ihmisen mielenkiinto kohdistettua viestiin. Siispä hyvä levitysmetodi kaappaa kohteen huomion ja iskostaa ajattelurakenteita, jotka jäävät kytemään kohteeseen tai herättävät kohteessa jo valmiiksi istutettuja memeettisiä mielikuvia ja ihanteita.

Tarkoituksena meemien levittämisessä on pystyä kaappaamaan katsojan huomio, mutta niin ettei kohderyhmä ärsyynny ja koe vastenmielisyyttä ja jopa vihaa viestiä ja viestin tekijöitä kohtaan (ellei tuo ole haluttu lopputulos). Esimerkiksi tien sulkeminen asettamalla bänderi tielle ja huutamalla iskulauseita pysähtyneille autoille on erittäin huono tapa saada positiivista reaktiota pysähtyneistä autoilijoista, kun taas jakamalla ohikulkeville ihmisille ilmaisia pinssejä, kyniä, karkkia, joiden kylkeen on printattu memeettinen sanoma on paljon parempi tapa luoda positiivista kuvaa mainostetulle asialle. Näin ollen levittämismetodi pitäisi tuntua kohderyhmässä henkilökohtaisena ja positiivisena asiana. Iso, räikeä ja äänekäs, ja mieluinen viesti ei välttämättä ole hyvä levitysmetodi, vaikka se kaappaisi kohteen huomion. Viestin pitäisi kohteen kannalta tuntua siltä, että se olisi henkilökohtaisesti räätälöity hänelle ja tuottaa positiivista mielihyvää.

Jokainen onnistunut meemi vaatii kulttuurisen pohjan (2), ja paljon aikaa vaikuttaa kohdeväestöön. Mitään uutta asiaa ei heti hyväksytä, jos se sotii pohjalla esiintyvän kulttuurisen arvomaailmapohjan kanssa. Jos sosiaalista ilmapiiriä halutaan muokata radikaalisti, niin silloin se vaatii ennen kaikkea aikaa muutoksen totuttautumiseen ja koukuttavan rakenteen, joka vetoaa kohderyhmään. Siksi mitään kulttuurista kovin poikkeavaa ei voi suoraan meemittää, vaan se vaatii alkuun pohjustavaa työtä, aikaa levitä ja sisäistää kohderymässä.

Täysin uusien meemien rakentaminen vaatii uuden memeettisen rakenteen luomista. Tämä on hankalaa ja aikaa vievä prosessi, jonka takia parhaiten leviävät meemit rakentuvat jo valmiiseen yhteiskunnalliseen arvomaailmapohjaan. Psykologiseen operaatioon kuuluu oikean kulttuurisen ilmapiirin henkinen valmistaminen ennen kuin meemien levittäminen voi todenteolla alkaa.

Yleensä psykologiset operaatiot toteuttaa jo pitkään valtaa pitäneet poliittiset tahot, joilla on jo pitkä historia propagandan ja oman memeettisen maailmankuvan luomisesta. Tämän takia heille memetiikka on helpompaa ja yksinkertaisempaa eivätkä tarvitse sen suurempia valmistavia toimenpiteitä. Kohderyhmä tietää jo pienillä ja hatarilla viittauksila mistä puhutaan, ettei kohderyhmää tarvitsee joka kerta erikseen nostaa asian päälle. Jos haluttu viesti poikkeaa liikaa hallitsevasta hegemoniasta, niin se vaatii pohjustavaa työtä. Tietysti meemejä käytetään yhtälailla pohjustavassa työssä, kuin tahdotussa lopullisessa projektissa.

Meemi toimii ja leviää jos se vetoaa yhtäaikaa kohteen logiikkaan ja tunteisiin. Siksi meemin viestillinen rakenne (3) on tärkeä osa koukuttavaa ja hyvin leviävää meemiä. Sosiaalisessa ilmapiirissä meemin pitää olla joko moraalisen ilmapiirin kanssa samaa mieltä tai neutraali. Muussa tapauksessa meemin käyttäminen on sosiaalinen itsemurha ja herättää negatiivisia vastareaktioita muissa ihmisissä. Siksi viestin moraalinen rakenne on tärkeässä osassa memeettisen viestin luonnissa.

Esimerkiksi jos meemeettinen viesti tuo esiin logiikkaa tai faktoja, jotka sattuvat olemaan ristiriidassa sosiaalisen moraali-ilmapiirin kanssa, niin kaikki muut viestin vastaanottaneet osapuolet pyrkivät välttelemään viestiä ja viestittäjää, tai sitten pyrkivät vastaviestittämään halveksuntaa ja esittämään moraalipaniikkia viestiä tai viestittäjää vastaan. Hyvä meemi pyrkii leviämään mahdollisimman laajalle ja näin ollen meemin pitää edes jollain tasolla olla samassa linjassa hallitsevan moraalisen hegemonian kanssa tai edes moraalisesti neutraali suhteessa muuhun yhteiskuntaan.

Rakenteellisesti ja viestillisesti meemit eivät voi olla kovinkaan monimutkaisia, koska liika monimutkaisuus on markkinoitavan yleisön kannalta raskasta. Jos meemin sisäistäminen vaatii kirjan läpilukua tai puolentoista tunnin luennon kuuntelemista, niin kyseessä ei ole meemi. Kirjallisuuden, dokumentaatioiden ja tahdottujen suurten mielikuvakokonaisuuksien levittäminen memetiikan kannalta kuuluu memetiikan pohjustavaan levitykseen. Memetiikka pyrkii ammentamaan tuosta pohjustavasta mielikuvakokonaisuudesta yksittäisiä, yksinkertaisia ja itsenäisiä ajatuksia, mielikuvia ja stereotypioita, joita voidaan levittää helposti.

Toimivat meemit ovat yksinkertaisia ja omaavat jonkun koukuttavan ominaisuuden. Koukuttava ominaisuuden pitää olla jotain mielihyvää laukaiseva asia. Ihmisen egoon vetoavat mielikuvat ovat koukuttavia mielihyvää laukaisevia asioita. Yksinkertaisesti ajatukset jotka tuottavat kohteessa positiivisia tunteita, kuten ajatus siitä, että hän olisi muihin verrattuna erityisempi, muita parempi, älykkäämpi, viisaampi, vahvempi, kauniinpi, seksikkäämpi, rikkaampi, moraalisempi, tai että hän tietää salaisuuksia joita muut eivät tiedä tuottavat kohteessa mielihyvää ja tästä syystä meemit jotka vetoavat näihin mielikuviin leviävät helposti. Kohde haluaa kuulla omaa erinomaisuuttaan ja tästä syystä meemit, jotka on räätälöity niin, että ne samanaikaisesti pystyvät sisäistämään levittäjän ja kohteen erinomaisuutta johtavat meemin suuren levikkiin. Sillä kohteesta tulee levittäjä, kun hän kokee meemin levittämisen antavan hänelle noita äsken listaamiani atribuutteja.

Meemit rakenteltaan aina sisäistävät yleistyksiä ja stereotypioita. Stereotypiat perustuvat aina psykologisella tasolla memetiikkaan, jossa yksilö pyrkii luomaan positiivista tai negatiivista kuvaa tahdotusta kohderyhmästä. Memetiikkalla räätälöity kohderyhmä voi olla levityksen kohde itse tai kohderyhmä johon levityksen kohde halutaan tahdotulla tavalla reagoivan ja suhtautuvan.

Psykologisessa sodankäynnissä pyritään manipuloimaan yksilön memeettisiä käsitteitä. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikka perustuu sosiopsykologisen sisä- ja ulkoryhmän väliseen hierarkiadynamiikan ymmärtämiseen ja tulkintaan ja tuon tulkinnan hallintaan. Psykologisessa sodankäynnissä memetiikalla pyritään saavuttamaan kahta asiaa:

1) Luomaan kohderyhmän sisällä heikkoa identiteettikuvaa, hajontaa, passivoitumista, turhautumista, nihilismiä ja lopulta identiteetistä irtautumista.
2) Luomaan kohderyhmän ulkopuolella muissa ryhmissä halveksintaa, kateutta, vihaa, pelkoa ja tuota kautta hyökättävän kohderyhmä eristäytymistä ulkoiselta tuelta ja sympatialta.

Vaikka meemin leviäminen itsessään ei olisi kovinkaan vahvaa johtuen meemin vahvasta, älykkäästä, ovelasta ja loogisesta sisäisestä rakenteesta, niin meemiä levittävät mediamarkkinaa hallitsevat tahot pystyvät levittämään heikompiakin meemejä ns. "pakottamalla". Pakotus on vahva tapa saada meemi leviämään. Pakotus on toimiva metodi, jos pakottavalla taholla on valtaosa mediamarkkinoista hallinnassaan. Esimerkiksi Suomen valtamedia pakottaa moraalisesti globaalismia, liberaalista monikulttuurisuutta ja "suvaitsevaisuutta". Käytännössä valtamedia panettelee ja maalaa kaikkia tuota arvomaailmaa kyseenalaistavat ihmiset rasisteiksi, natseiksi ja moraalisesti pahoiksi hirviöiksi tai tyhmiksi junteiksi, kun taas globaalia liberaalista monikulttuurisuutta ihannoivia ihmisiä palvotaan hyvinä, älykkäinä ja moraalisesti oikeutettuina sankareina.

Monet nykyiset alakulttuurit sisäistävät samaa moraalista ja maailmakatsomuksellista modernistista arvomaailmapohjaa, joita meemit hyödyntävät leviämiseen. Meemin ei tarvitse olla hauska, sarkastinen tai ovela, jos niin sanottu sosiaalinen "kaikukammio" ja sen sisäinen sosiaalinen viestintä on painostava ja tuon kaikukammion sisäinen arvomaailma on markkinoitu laajalti yhteiskunnassa pakottamalla.

Alakulttuurit ovat kaikukammioina toimivia, jotka sisäistävät esteettistä ja eettistä idealismia. Esimerkiksi 60-luvun liberaali vastakulttuurinen liikehdintä yhdisti musiikkia, pukeutumista, huumeita, seksiä, moraalista sanomaa rakkaudesta ja sodanvastaisuudesta, jotka integroitiin poliittisten ideologioiden ja arvomaailmoiden kuten kommunismin, sosiaalidemokratian, globalismin, anti-nationalismin, anarkismin, liberalismin ja vähemmistöjä nuoleskelevan arvomaailman keppihevoseksi. Tuota keppihevosta sitten ratsastettiin valkoista konservatiivista kristillistä identiteettiä vastaan, jota syytettiin sodista, eriarvoisuudesta, kapitalismista, fasismista, natsismista, holokaustista, orjuudesta, jne. 

Meemin levitysmetodit ja sitä kautta aukeavat mahdollisuudet

Meemin levitysmetodi määrittelee meemin kohderymää, levikkiä, mahdollista rakennetta, mahdollisuutta miten luoda stereotypiaa ja miten henkilökohtaisesti kohde kokee meemin. Siksi ei ole yhdentekevää missä muodossa ja miten meemiä levitetään. Jos esimerkiksi mahdollisia levittäjiä ei ole paljon, eikä meemillä ole mahdollisuutta päästä laajaan medialevitykseen, niin meemin sisällöllä ja ovelalla sosiaalisella rakenteella kuten huumorilla voidaan kompensoida, jolloin puskaradio toteuttaa meemin leviämistä.

Eteenkin sosiaalisesti eristetyt ja yhteiskunnan normien vastaiset arvot ja meemit vaativat levitäkseen hyvin tarkkaa ja räätälöityä psykologista operaatiota, sillä valtaa pitävät mediat toimivat heti heidän arvomaailmaa kyseenalaistavia levittäjiä ja viestiä vastaan, ja pyrkivät sosiaalisesti ajaa vasta-ajattelun marginaaliin.

Siksi lyhyet sarjakuvat, rimmaavat sanonnat, rimmaavat ja hyvän kuuloiset kappaleet ja kertosäkee, reaktiokuvat, nopeat ja ytimekkäät mainostyyppiset videopätkät ovat parhaita leviämään ja levittämään meemejä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole meemin levitysmuoto, vaan sen rakenne, joka pitää olla hyvin psykologisesti räätälöity. Meemin selkeä yksinkertaisuus ja viestin ytimekäs ironialla vitsailevaa sisältö on valttia. Meemi on koukuttava, jos sen ominaisuus on vetoava huumori parodia, imitaatio, visuaalisella ja sanallisella kaksimielisellä kikkailevalla vitsailulla.

Videoissa leviävät meemit voivät hyväksikäyttää rytmikästä ääntä ja sisäistää sanomaansa, kuten lyhyt ja ytimekäs puheparsi ja rytmitettynä taustalla soivaan rytmikkääseen ja tunnelmaa tuovaan musiikkiin. Hyvä tempoinen ja leikkisä kappale taustalla vetoaa mainonnassa ja meemin levittämisessä, koska se luo tunteellisia assosiaatioita ja komppaa viestin sanomaa ja siinä esiintyviä meemejä.

Psykologinen sodankäynti

Psykologisen sodankäynnin keskeinen tehtävä on laskea ja vähentää vihollisen tahtoa ja kapasiteettia taistella vastaan, eli demoralisoida. Psykologista sodankäyntiä voidaan tehdä kahdella toisistaan eroavalla tavalla, jota me kutsumme porkkana- ja keppimetodiksi. Psykologisella sodankäynnillä pyritään viestittämään positiivista tai negatiivista palautetta kohderyhmälle, jolla yritetään ohjata kohderyhmän mielipiteitä ja arvoja.

Psykologisia operaatioita toteutetaan viestinnän kautta, jolloin pyritään vaikuttamaan kohderyhmän käsityksiin, käsitteisiin, arvoihin ja moraaliin. Psykologinen sodankäynti tapahtuu levittämällä tahdottua sanomaa kohderyhmälle, niin että he tietoisesti ja alitajuntaisesti omaksuvat ajatuksia tai reagoivat niihin halutulla tavalla.

Koko valkoinen länsimaailma (Eurooppa, USA, Kanada, Austraalia, Etelä-Afrikka) on arvomaailmaltaan muuttunut rotutietoisuudesta pois. Median toteuttama psykologinen sodankäynti on saavuttanut valkoiset ihmiset omaksumaan liberaalisen humanismin arvomaailmakseen. Valtamedia, elokuvateollisuus, musiikkiteollisuus, ja muut viestintäyritykset ovat toteuttaneet tietoisesti tai tiedostamattaan psykologista sodankäyntiä valkoista seuraajakuntaansa kohtaan poliittisista ja arvomaailmallisista lähtökohdista johtuen. Hyvä esimerkki psykologisesta sodankäynnistä on sosiaalinen ilmiö valkoisten keskuudessa, jossa valkoinen rotu nähdään lähtökohtaisesti epäinhimillisenä ja moraalisesti pahana identiteettinä, jolla ei ole oikeutta jatkua ja esiintyä julkisesti, koska se nähdään heti rasistisena ja pahana. Näin ollen valkoiset ihmiset eivät halua säilyttää ja edustaa valkoisuuttaan, vaan vähättelevät sitä ja ovat valmiita tulemaan syrjäytetyksi ohjatun massamaahanmuuton seurauksena.

Internetin ja sosiaalisenmedian kautta ylisosialisoituminen on tehnyt psykologisen manipulaation helpommaksi. Ihmiset ovat jatkuvasti levittämässä ja tulkitsemassa sosiaalista viestintää, joka tarkoittaa että he kilpailevat sosiaalisesta hyväksynnästä. Sosiaalisen hyväksynnän takia he välttelevät sosiaalisesti epäkorrekteja ajatuksia ja hakeutuvat pois sosiaalisesta konfliktista. Määrittelemällä mitkä meemit ja trendit ovat sosiaalisesti hyväksyttävää ja mikä taas ei, ohjaa sosiaalista ilmapiiriä, jota viraalimarkkinointisuunnittelijat miettivät ja toteuttavat. Tätä prosessia kutsumme sosiaaliseksi ohjelmoinniksi. Kaikki tahallinen ja tiedostettu sosiaalisen ilmapiirin muokkaaminen luokitellaan sosiaaliseksi ohjelmoinniksi.

Tietystikkään kaikki sosiaalisessamediassa liikkuvat trendit eivät ole itsetietoista, suunniteltua ja ohjattua, vaan sosiaalisissa kaikukammioissa ihmiset jakavat sosiaalista signaalia toisilleen ja odottavat arvomaailmaltaan samanlaista signalisointia takaisin. Tämän seurauksena erilaiset moraaliset ja arvomaailmalliset sosiaalisessa mediassa leviävät konseptit, meemit ja trendit kasvavat orgaanisesti itsestään. Trendit, meemit ja konseptit saavat nousta vapaasti, koska kaikki vastaväitteet ja kritiikki seulotaan moraalisen ja sosiaalisen kaikukammiorakenteen johdosta marginaaliin. Vastaväitteet häpäistään ja sosiaalisesti eristetään, joka tapahtuu negatiivisella personalisoinnilla, ja tuon persoonallisuuden marginalisoimisella.

Psykologisen sodankäynnin pää tehtävä on demoralisointi, joten on tärkeää tunnistaa mitkä asiat johtavat demoralisoitumiseen.

Demoralisoituminen CIA:n psykologisen sodankäyntioppaan mukaan voi johtua seuraavista asioista.

1. Pelko ja ahdistus.
2. Terrori.
3. Epätoivo ja alistuneisuus.
4. Epäluottamus
   A: omia tavoitteita kohtaan.
   B: johtajia kohtaan.
   C: ideoita ja asioita kohtaan.
   D: informaatiolähteitä ja ideologiaa kohtaan.
5. Koti-ikävä, pelko perheensä hyvinvoinnista, jne.
6. Sodassa esiintyvät kauheudet.
7. Sodan pitkäaikainen jatkuminen.
8. Pelko siitä, että vihollisen psykologiset hyökkäykset ja manipulaatio on jo vaikuttanu.
9. Syyllisyyden tunteet.
10. Yksilön arvokkuuden ja kunnian katoaminen.
11. Luottamuksen puute liittolaisiin.
12. Sympatia vihollisia kohtaan tai muita ulkoryhmiä kohtaan.
13. Antautumista ja pakenemisesta johtuvan pelon katoaminen.
14. Uskonpuute yhteistyökumppaneihin.
15. Pelko seuraamuksista ja kostosta.
16. Usko väärään toivoon
17. Apatia
18. Kaikenlainen toiminta, joka saattaa tuottaa
    A: äkkipikaisuutta eli nopeita ajattelemattonta vastareaktiota.
    B: huijaamista.
    C: ennalta arvaamattomia tilanteita.
    D. odotuksia tilanteista, joita ei tulekkaan tapahtumaan.
    E: väärät hälytykset.
    F: harhaanjohtava tieto.
    G: merkkien vaihtaminen.
    H: väärät käskyt.
    I: Liikaa merkkeja ja käskyjä, joita ei pystytä seuraamaan.
    J: täysin uudet tilanteet.
    K: harhautukset.

Länsimaissa psykologinen sodankäynti valkoista rotua ja etnisiä kansallisvaltioita kohtaan on onnistunut niin täydellisesti, että nämä asiat nähdään utopistisina, moraalittomina ja valtaosa ihmisistä välttelee koko ajatusta sosiaalisen eristäytymisen ja siitä johtuvan pelon takia.

Positiiviset psykologiset operaatiot tuottavat kohderyhmän moraalin ja identiteettikuvan vahvistumista. Noin lehtokohtaisesti mikä tahansa sisäryhmä haluaa kokea positiivista psykologiaa, jotta sisäryhmä voi hyvin ja pystyy taistelemaan sisäryhmää ja sen jäseniä uhkaavia vaaroja vastaan.

Aikaisemmin mainitussa CIA:n psykologisen sodankäyntiä käsittelevässä dokumentissa esiintyy seuraava lista, joka käsittelee vastustajan haluamia psykologista ominaisuuksia. CIA halusi tunnistaa nämä ominaisuudet, koska ne oli juuri niitä ominaisuuksia ja käsitteitä vihollisessa, joita pyritään rikkomaan.

Vastustajan:

1. Usko omaan tarkoitukseen.
2. Käsitys oman vastustajan tarkoitusperän pahuudesta.
3. Tahto vastustaa vihollista.
4. Toivo.
5. Maailmankuvallisen näkemyksen vahvuus,
6. Toivo sodan jälkeisestä maailmasta.
7. Johtajien vilpittömyyteen uskominen.
8. Viimeksi saadun avun muisto.
9. Levitettävän teidon tarkkuus ja usko tarkkuuteen.
10. Halu usko propagandaa(CIA:n levittämään) ja halu saada CIA:lta lisää tietoon

Psykologinen sodankäynti: Aseistettu ironia

Nettikeskusteluissa ja hankalissa sosiaalisissa tilanteissa näkyy jatkuvaa ironian käyttöä ja kaksimielisyyttä. Olen henkilökohtaisesti huomannut ironisen kommentoinnin kasvamisen kaikkialla viimeaikoina. Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä mitä ironia on, miten se toimii ja miten sitä käytetään. Tämä teksti pyrkii olemaan objektiivinen näkemys sosiaalisesti aseistetusta ironiasta. 

Henkilökohtaisesti pidän rehellisyydestä ja koen aseistetun ironian vastenmielisenä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele minun henkilökohtaisia mielipiteitä minkälaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä itse haluaisin viettää aikani, vaan se käsittelee tälläkin hetkellä käytävää psykologista sodankäyntiä kaikkialla mediassa ja internetissä ajatuksista, arvoista ja moraalirakenteista. Jos ihminen haluaa suojautua psykologisilta hyökkäyksiltä on hänen ymmärrettävä ne ja tunnistettava ne.

Aseistettua ironiaa

Ironia on voimakas tapa ohjata keskustelua. Ironia on viestinnällinen tapa, jolla voidaan vietiä aivan toisenlaista sanomaa kuin pintapuolisesti halutaan antaa ymmärtää. Ironialla voidaan ohjata ihmisiä harhaan, mutta samanaikaisesti lähettää piiloviestintää niille, jotka ovat kykeneviä sitä ymmärtämään.

Poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja arvomaailmaa käsittelevissä keskusteluissa ironiaa voidaan käyttää propaganda-aseena. Aseena, jolla pyritään häpäisemään toista osapuolta osoittamalla humorististen mielipiteiden, arvojen ja asenteiden ristiriitaisuutta, ja näin trivialisoimaan toisen osapuolen näkökulmaa, ajattelua ja identiteettiä. 

Ironia ja huumori ovat hyvin lähellä toisiaan, vaikka nämä eivät aina tarkoita samaa asiaa. Hyvä ironia on humoristista, ja hyvä propaganda taas humoristista. Huumorilla höystetty ironia on maailmankatsomuksellisen käännytyksen ja psykologisen sodankäynnin tärkeimpiä aseita. Aseistetulla ironialla onnistutaan vähättelemään hyökättävää kohdetta, mutta samanaikaisesti houkuttelemaan huumorilla sivustaseuraajia omalle puolelle.

Aseistetun ironia kohdistuu aina pääasiallisesti sivustaseuraajiin, eli niin sanottuun kolmanteen osapuoleen. Harvemmin ironialla halutaan viestiä pilkattavalle osapuolelle juurikaan mitään, koska se lähtökohtaisesti ei sovellu kahdenkeskeiseen keskusteluun. Jos vitsailun kohde kokee olevansa iroonisen hyökkäyksen kohteena hän ei ole vastaanottavainen viestitettäville ajatuksille ja usein näkee toisen osapuolen epäinhimillisenä. Siispä ironian kohdeyleisö on aina lähtökohtaisesti kolmas osapuoli, eikä ironian kohde.

Ironia rakentuu meemityksen kautta, jossa esiintyvä stereotypia osoittaa perustavanlaatuisen ristiriitaisuuden. Ironialla pystytään viestittämään ihmisille kahta toisistaan ristiriitaista asiaa samanaikaisesti. Ironia verhoutuu aina kantavan ajatuksen taakse. Ironia on piiloviestintää, jota voidaan levittää ihmisten silmien edessä, jota vain osa pystyy tulkitsemaan.

Ironia on huomattavasti monimutkaisempi tunnistaa kuin esimerkiksi asenteellinen ja valikoiva kirjoittaminen tai jopa valehtelu. Jo tästä syystä ironia on vaarallisempi psykologisen sodankäynnin väline kuin esimerkiksi valikoiva kirjoittaminen. Kaksinaamaisen luontonsa takia ironiaa sisältävät viestit voidaan aina kieltää, jos ironiaa käyttävä osapuoli kokee, että hänen ironiset kommentit on tunnistettu, ja että paljastuminen tuottaisi sosiaalista vaaraa. Kieltämällä ironian käytön osapuoli suojelee itseään ja ohjaa sosiaalisen paineen takaisin uhria kohti.

Ironia toimii mainiosti jatkuvasti muuttuvassa sosiaalisessa ympäristössä, jossa on vaarallista omaksua epäsosiaalisia arvoja ja mielipiteitä. Elastisen luonteensa takia ironiaa voi käyttää joka paikassa, ja toimii mainiosti sosiaalisessa mediassa. Valtavan suuressa ja organisoidussa levityksessä ironialla saatetaan muuttaa yhteiskunnallista arvomaailmaa, lamaannuttamaan poliittisia vastustajia ja kaatamaan jopa hallituksia.

Rasismin psykologia

Psykologisesti rasismi tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa tietoista ja alitajuista erottelua. Sitä ohjaa usein tiedostamaton pyrkimys kategorisoida sosiaalista kanssakäymistä sisä- ja ulkoryhmiin tunnistaaksemme onko toinen meille uhaksi.

Ihmismielessä tapahtuvat psykologiset toiminnot ovat kehittyneet evolutiivisesti varoittamaan ja suojelemaan ihmistä ulkoisilta uhilta. Rasismi on sosiaalinen ja psykologinen ilmiö, jossa ihminen pyrkii rodun tunnistamisella arvioimaan onko toinen mahdollisesti uhka hänen etniselle sisäryhmälleen. Se on siis ulkoisten piirteiden tunnistamiseen perustuvaa turvallisuuden tavoittelua ja sosiaalisen arvohierarkian tarkastelua. Ulkonäkö saattaa viestiä kahden eri etnisen ryhmän välillä esiintyvästä sosiaalisesta konfliktista, joka ilmenee esimerkiksi sosiaalisena eriarvoisuutena, poliittisena kamppailuna tai väkivaltaisena välienselvittelynä.

Evolutiivisesti on ollut tärkeää erotella ihmisiä sisäryhmään ja ulkoryhmään. Heimojen ja etnisten ryhmien välinen sota, kaupankäynti ja rauha ovat vaatineet hienostunutta sosiaalisen ilmapiirin ja vaaran tiedostamista. Siksi valtaosa aivotoiminnastamme keskittyy juurikin tunnistamaan ulkoista erilaisuutta. Historiallisesti kamppailu heimojen ja eri ryhmien välillä on ollut väkivaltaista ja julmaa, minkä vuoksi lukuisat ulkoryhmät ovat kadonneet ja integroituneet hallitseviin populaatiohin.

Rotujen erilainen ulkonäkö johtuu pitkälti evoluution synnyttämästä erilaistumisesta. Jo kauan sitten alkuihmiset levittäytyivät kaikkialle maailmaan ja synnyttivät geneettisiä taskuja, joissa ulkonäkö ajan ja geenien valikoitumisen myötä synnytti ihmisille rodullisesti ominaisen ulkonäön ja muut toisistaan poikkeavat perinnölliset ominaisuudet. Voidaan siis sanoa, että suuret ulkonäköerot kertovat ihmisestä ja hänen geneettisestä menneisyydestään. Tänä päivänä roduissa esiintyvät ulkonäölliset erot ovat merkki luonnonvalinnasta ja ulkonäköä edustavien geenien seuloutumisesta. Luonnonvalintaa ohjanneet kriteerit ovat muokanneet ulkonäön ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi ajatteluamme ja aivojamme.

Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa ulkonäölliset erot ja niiden sosiaalihierarkinen merkitys on muuttunut maailmansotien, poliittisten, kulttuuristen ja sosiaalisten kamppailujen jälkeen nykyiseen muotoonsa. Sosiaaliset standardit ovat muuttuneet, jolloin myös ulkonäköä on alettu tarkastella eri tavalla. Enää ei voida tunnistaa mahdollista sosiaalista ja väkivaltaista vaaraa (hierarkiaa) pelkästään etnisyyttä tai uskonnollisia symboleja tarkastelemalla, vaan monesti vaatetus, korut ja tatuoinnit varoittavat meitä toisen ihmisen mahdollisista yhteyksistä rikollisjärjestöihin, jalkapallohuligaaneihin, väkivaltaisiin alakulttuureihin tai aktiivisesti muita vainoaviin poliittisiin ryhmiin.

Modernissa yhteiskunnassa sosiaalisesta kilpailusta on tullut monimutkaisempaa, mutta etnisyyden merkitys ei ole silti poistunut. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kulttuurit ja etnisyydet kohtaavat. Kilpailu on kovaa ja tästä syystä monet poliittiset toimijat, hyväveli-kerhot ja rikollisjärjestöt perustuvat edelleen etnisyyteen erotellaakseen ystävän ja vihollisen. Etnisyys ja rasismi ovat kiinteä osa yhteiskunnallista kilpailua ja sosiaalista hierarkiaa.

Rasismin psykologinen rakenne –

Rasismi psykologisena ilmiönä jakaantuu rakenteeltaan kolmeen osa-alueeseen: kognitioon, sisä- ja ulkoryhmien jaotteluun ja tunteisiin. Kaikki psykologiset funktiot perustuvat kognitiivisiin prosesseihin. Kognitiiviset prosessit pohjustavat tunteita ja identiteettijaotteluja. Jotta saamme hyvän perusteellisen kokonaiskuvan rasismista psykologisena ilmiönä on meidän käsiteltävä näitä kolmea ilmiötä erikseen.

–

Kognitiivisuus – edullinen ulkonäkö edustaa terveyttä

Aivojen pääasiallinen tehtävä on kerätä ja muistaa aistiemme lähettämää signaalia ja prosessoida sitä tulkittavaan muotoon. Prosessointia ovat kuviontunnistus, muistaminen, samaistaminen, erottelu ja laadun arviointi.

Ulkonäöstä, eli muotojen symmetriasta, värien skaalasta ja yksityiskohtaisuudesta näkee kohteen laadun. Laatua voidaan havaita kaikissa materiaalisissa objekteissa ja myös ihmisissä. Ihmisessä laatu voi tarkoittaa monta eri asiaa, ja ilmetä monella eri tavalla. Ihmisen edullinen ulkonäkö kertoo terveydestä ja fyysisestä kyvykkyydestä eli laadusta. Ihmisen mieli tunnistaa välittömästi kauneuden eli laadun esteettisyydessä ja symmetriassa.

Miehillä ja naisilla on omat terveydelliset ja fyysiset ominaisuudet ja näin ollen myös omat standardit. Miehillä ulkonäkö kertoo fyysisestä kyvykkyydestä, varallisuudesta ja terveydestä, jota kutsumme maskuliinisuudeksi. Naisilla kauneus kertoo hedelmällisyydestä ja mahdollisuudesta synnyttää terveitä lapsia. Evoluution kautta meille on kehittynyt psykologinen kyky tunnistaa terveyttä potentiaalisissa seksuaalikumppaneissamme. Tämä siksi, että jälkikasvumme olisi terveempää, vahvempaa ja kykenevämpää selviytymään.

Ulkonäöstä näkee myös muita persoonallisuuteen ja ympäristöön viittaavia ominaisuuksia. Esimerkiksi lihavuus saattaa kertoa ihmisen vauraudesta, mutta se voi myös kertoa huonosta ja rasvaisesta ruokavaliosta, impulsiivisesta ylensyönnistä tai huonosta aineenvaihdunnasta. Ylensyönnillä saatu epämieluisa ulkonäkö voi kertoa niin ikään neuroottisuudesta ja itsehillinnän puutteesta. Stereotypiat elämäntavoista, terveydestä ja kollektiivisista identiteeteistä viestittävät meille tärkeää informaatiota terveydestä. Terve ihminen edustaa itseään ulkonäöllään.

–

Sisä- ja ulkoryhmä - identiteetin rakentuminen

Sisä- ja ulkoryhmä ovat termejä, joilla kuvataan psykologista identiteettierottelua meihin ja toisiin. Evoluuutiopsykologian eräs perushavainto on laumautuminen sisäryhmään, jotta voidaan selviytyä taisteltaessa niukosta resursseista. Evoluution paineen johdosta ihmismieli on jakaantunut funktionaalisiksi moduuleiksi, joissa käsitellään abstrakteja käsitteitä tunnistaen, jaotellen ja erotellen. Funktionaalista jaottelua edustavat kaikki sosiaaliset kategorioinnit, jotka saattavat kertoa kuka yksilö on ja mihin hän kuuluu.

Psykologinen modulisointi on stereotypiaa eli yleistämistä. Ihmisen historiaa tarkastellessa voidaan todeta sosiaalisten stereotypioiden kuten rasismin olleen selviytymistaistelussa elinehto. Tästä syystä rasismi on ollut osa luonnonvalintaa, joka on muokannut vuosituhansien aikana geneettistä perimäämme, tätä kautta aivojamme ja niin muodoin myös psykologiaamme. Ihmiselle on ollut tärkeää kyetä tunnistamaan ja kategorisoimaan kilpailijoita, jotta hänen sisäryhmänsä selviytyisi.

Sisä- ja ulkoryhmäajattelu auttaa meitä toimimaan ryhmissä toisia ryhmiä vastaan. Ryhmien välistä kilpailua näkyy myös työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa. Mainonta on yksi yhteiskuntamme osa-alue, joka käyttää hyväksi sisä- ja ulkoryhmään perustuvaa identiteettijaottelua tuotemarkkinoinnissa. Enää eivät vain yritykset kilpaile keskenään, vaan nyt myös kuluttajaryhmät kokevat kilpailevansa eri tuotemerkkien välillä. Tuotemerkit edustavatkin uutta identiteettiä, jopa tiettyä eettisyyttä ja moraalia.

Tästä syystä on hyvä tehdä yleismaailmallinen huomio: kaikkea tarkkailtavaa erilaisuutta voidaan kategorisoida ja yleistää, mikä antaa paremman mahdollisuuden navigoida sosiaalisesti. Sosiaalista navigointia helpottavat asiat, kuten esimerkiksi ulkonäkö, ovat tärkeä ja erottamaton osa ihmisen psykologiaa.

Ulkonäkö kertoo meille paljon. Se kertoo ihmisen sukupuolen, iän, terveydentilan, fyysisen kunnon. Ihon, hiusten ja silmien väri kertovat meille perinnöllisyydestä eli mistä päin toinen ihminen on, mikä saattaa kertoa meille onko hän mahdollinen uhka. Visuaalisesti ihminen havainnoi ulkonäköä ja liikettä, mutta myös muilla aisteilla kuten hajulla, äänellä ja tuntoaistilla on tärkeä rooli sosiaalisssa assosiaatioissa. Esimerkiksi haju kertoo ihmisen hygieniasta ja siitä, pitäisikö meidän karttaa häntä.

–

Tunteet – taistele tai pakene -mekanismi

Taistele tai pakene -mekanisni on evoluutiopsykologinen teoria, joka selittää pelon ja vihan sosiaalisina reaktioina vaaraan. Jos sisäryhmään kuuluvat ihmiset kokevat ulkoryhmän jäsenen olevan vaaraksi, he reagoivat pelolla tai aggressiolla. Sama mekanismi toimii eläimellä selviytymiskeinona ulkoisia uhkia vastaan, jotka sosiaalisessa mielessä näyttäytyvät ulkoryhminä.

Tunteet ovat pitkälti sosiaalisia reaktioita. Tunteet auttavat meitä tunnistamaan sosiaalista ilmapiiriä ja sen sisällä esiintyvää vaaraa. Näin ollen taistele tai pakene -mekanismi on hyödyllinen reaktiotapa, joka auttaa meitä selviytymään.

Yleensä rasismiksi katsotaan kaikki hyökkäävä ja erotteleva reaktio etnistä ulkoryhmää kohtaan. Vastaavasti sisäryhmään kohdistuu altruismia, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta ihmisen radikaali erilaisuus sisäryhmän sisällä johtaa helposti eristäytymiseen ja syrjintään.

Yhteiskunta ja rasismi

–

Yhteiskunnallisessa käytössä rasismi on merkitykseltään väljä termi. Stereotyyppisessä mielessä sanasta tulee suomalaiselle usein mieleen skinheadit. Mielikuva kaljusta vihaajasta on iskostunut suomalaiseen tajuntaan erityisesti television kautta. Tästä syystä media ohjaa käsitystämme rasismista. Rasismin rinnastaminen skinhead-alakulttuuriin on toiminut moraalisena ja sosiaalisena häpäisyaseena sitä kantaväestön osaa vastaan, joka on pyrkinyt poliittisesti ja sosiaalisesti edistämään kansansa etnistä säilymistä.

Rotutietoisen organisoitumisen eteneminen on pyritty ehkäisemään hyvissä ajoin ennen kuin se ehtii kasvattaa valtaansa. Siksi kantaväestössä ilmenevä oman ja muiden etnisyyksien erottelu ja tunnistaminen on pitänyt ehdollistaa rasismiksi. Rasismin ehdollistaminen on ollutkin valtaapitävien globalismia kannattavien tahojen tärkein tehtävä kansallismielisyyden kitkemiseksi.

Freud, tunteet ja niiden patologia

Freudialainen psykoanalyysi perustuu ihmisen ajattelun ja toiminnan tarkasteluun ja tarkasteltavien havaintojen alla piilevien motiivien tunnistamiseen ja kategorisoimiseen. Sigmund Freud oli toki oikeassa ihmisen alitajunnan olemassaolosta ja alitajunnan perustavanlaatuisesta toiminnoista, mutta hän oletti virheellisesti kaiken kulminoituvan seksuaalisuuteen. Freud tarkasteli pääasiassa tarpeentyydytystä, jonka tärkein tutkimusalue oli seksuaalisuus. Freudilaisuudessa ei käsitellä juuri lainkaan egoa maskuliinisessa kontekstissa, minkä vuoksi mm. ylpeys, kunnia ja lojaalisuus jäävät selittämättä. Pääasiassa freudilaisuus keskittyykin naisellisten piirteiden ymmärtämiseen sekä hedonismiin selittämiseen.

Freudilaisessa ajattelussa katsotaan, että tunteet ovat reaktioita sosiaalisiin tilanteisiin, mutta se on lähtökohtaisesti väärässä siinä, että se ei tunnusta tunteiden evolutiivista perustaa. Freudilaisuus ei hyväksy ajatusta, että kaikilla tunteilla olisi jokin rationaalinen tarkoitus, vaan pyrkii patologisoimaan osan tunteista. Koska freudilaisuus on ollut suosittua vasemmiston keskuudessa, se synnytti jo hyvin varhain trendin, jossa vasemmistolaisuudelle vastakkaiset poliittiset näkemykset leimattiin irrationaaliseksi vihaksi ja peloksi.

Freudilainen psykoanalyyttinen menetelmä on tunteiden patologisoimisessa hyvin sekava ja epäjohdonmukainen. Se ei pysty selittämään johdonmukaisesti kaikkia ihmisen käyttäytymisessä ja psyykkeessä havaittavia ilmiöitä. Seksuaalisuus ei sellaisenaan riitä selittämään kaikkia persoonallisuuden ja ihmiskäyttäytymisen motiiveja ja tästä syystä monet psykoanalyyttiset päätelmät kuulostavat väkisin väännetyiltä.

Freudilaisuuden ratkaisemattomille ongelmille voidaan löytää vastaus darvinistisesta ajattelusta. Psykologian tarkastelu osana evoluutioprosessia antaa monille tunteille järkevän syyn. Näin palaset loksahtavat paikalleen ja psykoanalyysi alkaa kuulostaa loogiselta ja tieteelliseltä. Pelko, viha ja ylpeys eivät ole vain seksuaalisen turhautumisen takia ilmaantunutta patologiaa. Ajatus sisä- ja ulkoryhmästä selittää identiteettikäsitystämme ja taistele tai pakene -mekanismi kertoo puolestaan perustunteiden toiminnasta uhkaavassa tilanteessa.

Tämän vuoksi kansallismielisyyteen ja maskuliinisuuteen perustuvat tunteet eivät ole patologisia, vaan luonnollisia sosiaalisen eläimen omassa sisäryhmässä. Esimerkiksi agressiivisuus ulkoryhmiä kohtaan voidaan nähdä luonnollisena selviytymisstrategiana. Ihmisen pohjimmainen tribalismi on tärkein syy sille, miksi ihmiskunta ei tule yhdistymään globaalissa transhumanistisessa utopiassa jollaista monet tämän päivän poliittista ilmapiiriä hallitsevat tahot tavoittelevat.

Evoluutiopsykologia rakentaa johdonmukaisen psykologisen ihmiskuvan, jolloin vihaa, pelkoa, ylpeyttä sekä tribalismia ei voida enää patologisoida uskottavasti, koska niillä on perusteltu evolutiivinen syy. Evoluutioon pohjautuvien ajatusten esiinmarssilla on vakavia seurauksia poliitiikassa, jossa hallitsevat ideologiat ovat pitkään tukeutuneet vastapuolen patologisointiin. Tavallisesti vastapuolta on syytetty irrationaalisesta rasismista, sovinismista ja seksuaalisista turhaumista. Patologisoinnilla on pyritty vähättelemään tiettyjä poliittisia mielipiteitä ja julistamaan niiden kannattajat sairaiksi tai irrationaalisiksi. Tämä leimaaminen on tapahtunut usein vetoamalla epäilyttäviin auktoriteetteihin ja ”tieteelliseen konseksukseen”.

Evoluutipsykologiaa vastaan on luonnollisesti myös hyökätty ja sitä on pyritty vähättelemään epätieteellisenä, jopa fasismia, rasismia ja seksismiä tukevana tieteen haarana. Evoluutiopsykologiaa kuten myös fyysistä antropologiaa ja evoluutioajattelua yhteiskuntatieteissä on pyritty leimaamaan rasistisiksi tieteenhaaroiksi. Tämä taas osoittaa kuinka määrätyillä tahoilla on tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeämpää valtaideologian dogmien sokea puolustaminen ja kaiken sen kanssa ristiriidassa olevan tieteellisyyden kiistäminen. Tiede irtaantuu objektiivisesta totuudesta, jos se sallii poliittisen sensuurin tutkimustyössä.

Antirasistinen ehdollistaminen

Yhteiskuntamme vahvimpia psykologisia aseita kansalaisia vastaan ovat syytökset antisosiaalisesta ja irrationaalisesta vihasta. Nimityksiä antisosiaaliselle ja irrationaaliselle vihalle ovat rasismi, seksismi, natsismi, islamofobia, antisemitismi, fasismi ja homofobia. Nämä termit ovat tehokkaita tapoja hiljentää ja eristää yksilöitä. Termejä käytetään ehdollistamalla ja ohjaamalla yhteiskunnallista moraalista paheksuntaa syytettyä kohtaan.

Yhteiskunnallinen ohjelmointi vaatii ehdollistamista, joka perustuu keppi ja porkkana -menetelmään. Negatiivinen ehdollistaminen tapahtuu sosiaalisena häpäisemisenä mediassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun taas monikulttuurisuuden ihannointi ja antirastisen arvomaailman arvostus luodaan julkisuudessa positiivisella vahvistamisella. Yhteiskunnallinen ehdollistaminen ei ole mahdollista ilman valtamediaa, joka ehdollistamisen ohella pyrkii luomaan valheellisen mielikuvan julkisesta ja avoimesta keskustelusta.

Leimasintermien sosiaalinen pelkovaikutus näkyy siinä, että yksilö pyrkii sopeutumaan valtamedian ja valtavirtapolitiikan antamiin sosiaalisesti hyväksyttyihin käsityksiin. Kulttuurista valtavirtaa ohjaava media ja sen esille tuomat julkisuuden hahmot, sankarit ja arvostettu akateeminen älymystö luovat osaltaan yhteiskunnallista ehdollistamista.

Tieteellinen konsensus ja tunteiden epätieteellinen moralisointi

Evoluutioteoriasta ponnistava psykologinen ja sosiologinen tarkastelu muuttaa koko yhteiskunnallista keskustelua. Tiede on nähty etenkin marxismissa osana politiikkaa ja tästä syystä monet poliittiset liittoutumat ovat pyrkineet saamaan edustusta eri tieteen aloille. Toisaalla fiktiivinen tieteiskirjallisuus ja niiden esiin tuoma transhumanistinen utopia toimii uutena uskontona, jonka varjolla voidaan uneksia utopistisesta tulevaisuudesta. Samalla tieteen ympärille pyritään rakentamaan dogmaattista seurakuntaa, joka uskoo mitä ”asiantuntijat” sanovat eivätkä itse vaivaudu ottamaan asioista selvää. Vaarana on, että tiedettä ei käsitetä enää totuuden tavoitteluna, objektiivisuutta etsivänä ja luontoa ymmärtävänä tutkimuksena, vaan siihen liitetään subjektiivisia moraalisia ja poliittisia tavoitteita. Lisäksi siinä voi ilmetä vääränlaista konsensusta, joka perustuu auktoriteettiin eikä terveeseen kyseenalaistamiseen, jossa jokainen väite ja havainto testataan ja kyseenalaistetaan.

Pieni ja poliittisesti fanaattinen osa tiedeyhteisöä on median avustuksella luonut uuden uskonnon, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten moraalia, asennoitumista ja poliittisia mielipiteitä. Pääasiallisesti ei-luonnontieteellisten tieteenalojen edustajat kuten sosiologian ja sosiaalipsykologian professorit ovat edistäneet monia virheellisiä ja ristiriitaisia käsityksiä todellisuudesta.

Televisiossa näytettävät tiededokumentit sisältävät yhä vähemmän tiedettä ja yhä enemmän draamaa, utopiaa ja politiikkaa. Jopa luonnontieteen edustajia kutsutaan televisioon kertomaan yhteiskunnallisia ja poliittisia mielipiteitään. Hyviä esimerkkejä tällasista henkilöistä ovat Richard Dawkins, Michio Kaku, Stephen Hawking ja Neil deGrasse Tyson. Heidän facebook- ja twitter-päivityksiään seuraavat monet nuoret, jotka ammentavat heiltä maailmankuvallista sanomaa. Media nostaa näitä tiedemiehiä julkisuuteen, koska heillä on vallitsevaa hegemoniaa tukevia mielipiteitä.

Julkisuudessa tiedettä pyritään valjastamaan poliittisesti samalla kun julkisuusverhon takana ihmisen ymmärrystä todellisuudesta ohjataan tieteellisen konseksuksen avulla. Psykologiaa tutkineet poliittiset ja ideologiset adjutantit ovat pyrkineet määrittämään poliittisia arkkityyppejä patologisiksi jo pitkään. He ovat pyrkineet määrittelemään mistä psykologisista ominaisuuksista nämä arkkityypit koostuvat, minkä jälkeen he ovat hyökänneet näitä ominaisuuksia vastaan ja julistaneet ne sairaalloisiksi.

Yhteiskuntapolitiikkaa ja kansalaisten mielipidettä ohjataan tieteellisen konseksuksen nimissä. Hegemonian haastajaa vähätellään tai hänen argumenttejaan ei tuoda esiin asiallisesti ja puolueettomasti. Monessa tapauksessa media ei edes kerro kansalaisilleen poliittisen haastajan olemassaolosta. Media korostaa tieteellistä konsensusta, vaikka tiede lähtökohtaisesti pyrkii lähestymään totuutta ristiriitojen ja kyseenalaistamisen kautta. Nykyinen ilmapiiri välttelee ristiriitaisuuksia ja niiden käsittelyä.

Poliittiset tahot haluavat määrittää todellisuutta ja siksi tieteellisyyteen vetoaminen on tärkeä osa politiikan argumentaatiota. Hyvä esimerkki tieteen tarkoitushakuisesta käytöstä on keskustelu evoluutiopsykologiasta ja sen tuomitseminen rasismin ja seksismin edistäjäksi. Keskustelussa rasismi nähdään pelkkänä moraalikysymyksenä. Evoluution näkökulmasta itse rasismia ei käsitellä juuri koskaan loogisena psykologisena ilmiönä. Ihmiset, jotka pyrkivät puolueettomasti ymmärtämään rasismin vaikuttimia, esitetään moraalittomina ja pahoina.

Toinen kuvaava esimerkki tieteen vääristelystä politiikassa ovat ne antropologian ja genetiikan haarat, jotka yrittävät kiistää rotujen olemassaolon ja geneettisen diversiteetin Lewontinin virhepäätelmällä (Lewontin’s Fallacy). Lewontinin virhepäätelmässä väitetään, että ihminen on todennäköisemmin sukua satunnaiselle eri rotua olevalle ihmiselle, kuin satunnaiselle oman etnisen ryhmän edustajalle. Väite ei ole mitenkään evolutiivisesti selitettävissä.

Richard Lewontinin vuonna 1972 tekemä tutkimus väitti näytteiden ja tilastoitujen geneettisten markkereiden avulla, että rotuja ei voi geneettisesti määrittää, mistä on päätelty rotujen olevan vain sosiaalinen konstruktio. Lewontinin virhepäätelmän levittäjät eivät kerro, että Lewontinin tutkimuksessa otantojen määrä todistaa geneettisiin klustereihin perustuvan diversiteetin ja että nostamalla otantaa nousee todistettavasti diversiteetti. Lewontinin tutkimus perustui pieneen otantaan, jonka puitteissa geneettinen diversiteetti oli suhteellisen pientä, mutta nostamalla otantaa vaikkapa sataan saadaan huomattavasti suurempi diversiteetti.

Lewontinin virhepäätelmää puolustamaan on järjestäytynyt kokonainen poliittisesti radikaali ja moraalista antirasismia edustava tiederyhmä, joka pyrkii kiistämään ihmisryhmien geneettiset erot, koska ne saattavat antaa uskottavuutta rasismille. Ryhmän jäsenet puhuvat tieteellisestä rasismista hyökätessään ihmisrotujen tutkimista ja evoluutiopsykologiaa vastaan. Antirasistit hyökkäävät ”vääränlaista” tieteellistä tutkimusta vastaan sensuurilla, uhkailulla, rahoituksien eväämisillä ja joskus jopa väkivallalla.

Antirasistit eivät halua hyväksyä, että miljoonia vuosia kestänyt luonnonvalinta on muokannut aivojamme biologista rakennetta, neurologiaa ja tätä kautta ajatteluamme. He eivät myönnä, että luonnonvalinta on vaikuttanut ihmisiin samalla tavalla kuin muuhunkin eläinkuntaan. He yrittävät pelastaa ihmiskunnan ”rasismilta”. Tässä pelastusoperaatiossa ovat kaikki keinot sallittuja, jopa valehteleminen.

Nykyistä liberaalia, globalistista ja antirasistista ylivaltaa voidaan kyseenalaistaa kun rasismia ei nähdä enää järjettömyytenä, vaan ihmisen turvallisuuden takaavana psykologisena reaktiona. Tästä syystä on hyvä tunnistaa moralistinen virhepäätelmä, jonka avulla leimakirveitä on helppo kitkeä. Moralistinen virhepäätelmä tehdään, kun haluttu asiantila muuttuu virhepäätelmän tekijän mielessä tosiasialliseksi asiantilaksi. Toisin sanoen se miten asioiden ”pitäisi olla” muuttuu muotoon ”on” – kyse on siis naturalistisen virhepäätelmän käänteismuodosta.

Antirasistien aggressio 

Antirasistit vetoavat monesti tieteeseen, mutta kiistävät etniset ja rodulliset erot hyvin epätieteellisin perustein. Antirasistit pilkkaavat kreationisteja evoluution kiistämisestä, mutta kieltävät itse evoluution silloin kun puhutaan roduista tai vaikkapa aivojen kehityksestä. Tällöin ihmispopulaatioissa ei saisi esiintyä eroja, koska he näkevät niissä hierarkiaa ja epätasa-arvoa.

Rasistia syytetään toisten ihmisten irrationaalisesta pelkäämisestä ja vihaamisesta. Asenteiden selitykseksi ei käy esimerkiksi se, että rasistilla on aito syy pelätä omasta ja oman etnisyytensä puolesta. Rasismia ei haluta nähdä ominaisuutena, jonka avulla ihminen pystyy tunnistamaan toisen ihmisen tai ihmisryhmän kohtaamisesta johtuvan mahdollisen vaaran. Nykyään on luvatonta tunnustaa, että eri etnisillä ja kansallisilla ryhmillä on omia tavoitteita, joiden ajaminen ei ole valtaväestön intressien mukaista.

Ihmisten ja ihmisryhmien erilaisuus on tosiasia. Sisä- ja ulkoryhmien välillä eriäviä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia tunnistamalla voidaan seuloa erilaisuutta ja näin vähentää mahdollisia konflikteja. Evoluution synnyttämät pelko ja viha nousevat pintaan kun ihminen kokee ulkoryhmän olevan vaaraksi omalle sisäryhmälleen, eikä siksi, että ulkoryhmä olisi pelkästään erilainen. Erilaisuus on vain näennäinen osa argumenttia. Erilaisuus ei itsessään ole ongelma, vaan erilaisuuden taustalla piilevä sosiaalinen konflikti. Tärkeintä on tunnistaa mitä erilaisuus sisältää ja edustaa sisäryhmälle.

Etnisten ryhmien välillä on selvästi havaittavia fysiologisia ja henkisiä eroja, joita voidaan ylläpitää ja jopa jalostaa, mikäli sosiaalista ja poliittista tahtoa tällaiseen löytyy. Kysymys kuuluukin, miksi emme halua vahvempia ja älykkäämpiä ihmisiä yhteiskuntaamme? Monet antirasistit varmasti arvostavat näitä ominaisuuksia, vaikka niiden asema heidän ideaaliyhteiskunnassaan onkin toinen.

He eivät kuitenkaan halua käsitellä näitä ominaisuuksia arvovapaasti, sillä se kyseenalaistaisi heidän maailmankatsomuksensa. Kukaan ei halua tunnustaa olleensa koko ikänsä väärässä ja niin antirasistien kognitiivinen dissonanssi vain jatkuu ja syvenee. He eivät kykene avoimesti käsittelemään maailmankuvaansa, jonka pohjalle he ovat rakentaneet paradoksaalisesti oman sosiaalisen hierarkiansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi heille jää leimata kaikki ne, jotka paljastavat heidän uskomustensa virheellisyyden.

Juuri tämän vuoksi antirasistit vaativat ettei rasisteihin saisi luoda mitään positiivista sosiaalista sidettä ja että heidät pitäisi ahdistaa yhteiskunnan marginaaliin. Heille ei riitä pelkästään ”rasistien” vainoaminen, vaan he vainoavat myös niitä, jotka saattavat antaa epäsuoraa tukea rasisteille. Näin he syyllistyvät itse samaan vihaamiseen josta syyttävät vastapuolta. Katutason antirasistit toimivat väkivaltaisesti ja sofistikoituneemmat pyrkivät häpäisemään erimielisiä ja näin välttämään kaiken asiallisen ja rakentavan keskustelun.

Rasisteiksi leimataan myös niitä, jotka eivät tunne pelkoa, vihaa, epäluuloa, tai edes suvaitsemattomuutta mitään etnistä ulkoryhmää kohtaan, mutta tuntevat lojaalisuutta ja ylpeyttä omasta etnisestä sisäryhmästään. Tämä kertoo, että rasismin käsite ei mene yksiin vihan, pelon, epäluulon, tai suvaitsemattomuuden kanssa.

Sisäryhmäidentiteetin leimaamisella ja häpäisemisellä pyritään tuhoamaan kaikki terve sosialisoituminen ja altruismi sisäryhmän keskuudessa. Tämän systemaattisen leimaamisen tarkoitus on saada ihmiset vieraantumaan yhteisöllisestä identiteetistä, jolloin myös lojaliteetit katoavat. Tämä leimaaminen on niin voimakasta ja järjestelmällisestä, että kansalaiset alkvat sensuroida omia puheitaan ja jopa ajatteluaan eristyksiin joutumisen pelossa.

Ylpeys yhteisöllisyyden rakentavana tekijänä

Usein kuuluu sanottavan, että kansallismieliset ovat tyhmiä, koska he kokevat ylpeyttä muiden maamiesten, kansallissankarien ja esi-isien teoista ja saavutuksista. Kuitenkaan kukaan ei kutsu ihmistä tyhmäksi, jos ihminen kokee ylpeyttä omien ystäviensä tai perheenjäsentensä saavutuksista. Ylpeyden tunteminen muiden ihmisten teosta on osoitus sosiaalisesta kunnioituksesta. Ylpeydellä ja kunnialla on sosiaalinen tehtävä ystävyyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämisessä.

"Kansallismielisyys opettaa ylpeilemään asioista, joita et ole tehnyt, ja vihaamaan ihmisiä, joita et ole tavannut."

Tämä häpäisyretoriikka toimii hyvin ihmisiin, jotka ajattelevat liberalismin, eli yksilöllisyys arvomaaikman kautta. Liberaalit näkevät kansallismielisyyden pelkästään teennäisenä asiana, koska he näkevät identiteetin relativistisena ja aina muuttuvana asiana, joka oikeuttaa kansallismieisiä vihaamaan ulkoryhmiä. Liberaalit leimaavat sosiaaliset identiteetit noin yleisesti voidakseen vähätellä niitä ja julistaa individualismia. Heille etnisten identiteettien kollektiivinen leimaaminen ei toimi sosiopoliittisen dynamiikan ymmärtämisenä ja selventämisenä, vaan he rinnastavat kaikki ihmisten kategoroinnit vähättelynä ja halveksuntana.

Yhteisöllisyyden teennäisenä näkevät liberaaliset ihmiset elävät suojatussa ympäristössä, mikä hyvin ironisesti suojelee, ja hyväksyy heidän yhteiskuntaansa vähättelevää käytöstä. Liberaalit saavat yhteiskunnallista suojelusta, joka nimenomaan on mahdollista yhteisön tuottaman turvallisuuden ja yhteiskunnan kautta. Yhteiskunnallinen hyvinvointi ja turvallisuus kehittyi tribalistisesta altruismista, ja on juuri sitä kollektiivisuutta mitä nämä individualismia sokeasti ylistävät ihmiset yrittävät häpäistä. Tämä kaksinaismoraalinen ajattelu on yleistä liberaaleille, jotka ajattelevat kaikkia sosiaalisia kanssakäymisiä yksilöllisyyden kautta, mutta nauttivat kollektiivisuuden tuomaa turvaa. Nämä ihmiset eivät kykene ymmärtämään psykologiaa, ja ihmisen sosiaalista dynamiikkaa, koska ne pyörivät sosialisoitumisen, projektioiden ja assosiaatioiden ympärillä. He puhuvat tunteista aivan kuin tunteilla ei olisi lähtökohtaista evoluutiollista ja sosiaalista syytä. He eivät ymmärrä, että sosiaalinen vuorovaikutus vaatii ylpeyden tunnetta suojelemaan ja vahvistamaan yhteistä sosiaalista sidettä. Sosiaaliset identiteetit ja suhteet vaativat ylpeyttä vahvistaakseen identiteettiä.

Ylpeys on evoluutiollisesti kehittynyt ylläpitämään eläimen itsetuntoa, ja suojelemaan identiteettiä yksilössä itsessään sekä laumassa. Ylpeys luo yhteenkuuluvuutta ja näin ollen turvaa. Tästä syystä kollektiivinen ylpeys omaa laumaa kohtaan on tärkeää lauman toimivuuden ja sen altruistisuuden takaamiseksi.

Ylpeydellä on siis sosiaalinen funktio, ja absoluuttista individualistisuutta ylistävät ihmiset eivät halua tätä myöntää. Ylpeys kollektiivisista saavutuksista kannustaa muita kehittymään. Se toimii inspiraationa, ja muiden kannustus, sekä ihannointi palkitsevat ihmistä yhteisönsä sisällä. Ylpeys ja ihannointi ovat molemmat sosiaalisia tunteita, jotka ovat evoluutiollisen paineen kautta kehittäneet tribaalisuutta ja yhteiskuntamme selviytymistä.

Ihmiset, jotka väittävät että nationalismi on luonnotonta, eivät ymmärrä, että se on vain yksi kollektiivisuuden muoto laumaeläimissä. Ihmiset, jotka väittävät että ylpeys muiden teoista olisi jotenkin huono asia, ovat tyhmiä, koska he eivät ymmärrä että ylpeys muiden toiminnasta inspiroi ja kannustaa muita lauman jäseniä käyttäytymään altruistisesti ja auttamaan kollektiivista etua.

Ihmiset, jotka väittävät ihmisyydelle kehittyneen tunteita, joilla ei ole enää 2000-luvulla mitään virkaa ovat idiootteja. Ylpeydellä ja ihannoinnilla on tärkeä funktio yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa.

Altruismi psykologisena toimintana on nimenomaan kehittynyt lauman edun edesauttamiseksi. Siksi esimerkiksi äiti voi uhrata itsensä lapsensa takia, tai mies itsensä maansa tai kuninkaansa takia. Me teemme paljon biologisesta näkökulmastamme irrationaalisia asioita, koska me olemme laumaeläimiä.

Mutta altruismi altruismin takia on tyhmää. Altruismi vaatii luottamusta altruistisen yhteisön sisällä! Jos siellä on mätä omena, joka käyttää hyväksi muita, ja polkee muiden etuja, niin tuo altruismi ei enää hyödytä hyväksikäytettyjä ihmisiä. Siksi sokea altruismi on tyhmää. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, joten on täysin järjetöntä kuvitella että tuosta 7 miljardista ihmisestä ei löydy murhaajia, raiskareita, tai muuten vaan varkaita ja vittupäitä. Siksi sokea altruismi "ihmisyyden" nimeen on järjetöntä. Altruismi toimii parhaiten nepotismina. Siksi esimerkiksi mafiat ja rikollisjärjestöt ovat yleensä suurperheellisiä. Perhe on sosialistinen yksikkö, jossa lauman arvo tulee sen jäsenistä ja heidän yhteistyöstään. Perhe on aina antikapitalistinen yksikkö. Nepotismi on täysin luonnollinen evoluution kehittämä turvaverkko selviytymiseen hankalissa ja kurjissa olosuhteissa. Nepotismi on luonnon omaa sosialismia.

Tribalismi on luonnollista. Eläimet luovat yhteisöjä, ja tukeutuvat toinen toisiinsa, koska ne kokevat henkilökohtaista vajaavaisuutta ja heikkoutta. Ympäröivä maailma on kylmä ja julma, mutta yhteisö tuo lämpöä ja turvaa. Ihminen liittoutuu parantaakseen mahdollisuuksiaan kilpailtaessa elintilasta ja selviytymisestä. Kollektiivisuus siis on normaalia ja luonnollista, ja sitä esiintyy kaikkialla, ja kaikissa eläinryhmissä. Luonnossa heikkous on läsnä, koska luonto on kamppailua, ja vahvimman oikeutta.

Tribalistisuus on altruismia. Altruismi voidaan nopeasti määrittää rakkautena, eli samaistumisena omaa laumaa kohtaan. Tämä samaistuminen toiseuteen saa yksilön välittämään laumastaan itseään enemmän.

Taloudessa kansallismielisyys on ensimmäinen askel

Moni valveutunut kansalainen ihmettelee taloutta, lamoja ja niiden syy-seuraus-suhteita. Ajatukset rahan vallasta, oikeudenmukaisuudesta, työllistymisestä, palkoista, eläkkeistä ja tulevaisuudesta pitäisi olla jokaisen ihmisen mielessä poliittisista näkemyksistään huolimatta. Samalla kun näitä asioita miettii, niin ihminen ei voi olla huomioimatta ympäröivää epäoikeudenmukaisuutta ja jatkuvia toistuvia ongelmia yhteisessä taloudellisessa elämässämme. Kysymys "miksi?" nousee tästä syystä luonnollisesti monen mieleen. Miksi taloudelliset vaikeudet vaivaavat globaalisti koko maailmaa? Miksi Suomea vaivaa samat ongelmat, sekä mistä nämä ongelmat johtuvat?

Globaalit talouskriisit johtuvat juurikin kansallisen protektionistisen talouspolitiikan hylkäämisestä ja talouspoliittisesta muutoksesta kohti globaalia markkinakilpailua. Tämä muutos ei ole tapahtunut vahingossa, eikä muutos ole osa "luonnollista kehitystä" kuten tätä monesti pyritään tuomaan esille.

Kaikki yhteiskuntaamme määräävät säännökset, lakipykälät, direktiivit ovat ihmisten laatimia. Lakien valvonta on ihmisten takana. Markkinakilpailussa tehtävät päätökset ovat myös ihmisten päätettävissä. Talous perustuu ihmisten vuorovaikutukseen ja päätöksiin.

On siis naurettavaa väittää, että taloutta ei voida valvoa ja säädellä ja ohjata kohti terveellistä kehitystä, joka ottaa huomioon työväen vaatimukset palkoista, turvallisuudesta, hyödykkeiden ja palveluiden laadusta, sekä yhteiskunnan tulevaisuudesta, joka on koko kansaa hyödyttävä omavaraisuus. Ainoa asia mitä tämä vaatii on yhteistä tahtoa. Tahto taas vaatii kansallismielisyyttä, jonka ympärille rakentuu taloudellinen yhteisen hyvän ja tulevaisuuden rakentaminen. Tahto korjata yhteiskunnalliset eriarvoisuudet vaatii kansalaisten keskeistä samaistumista. Samaistuminen ei ole mahdollista, jos kansalaisten kesken luodaan jatkuvasti lisää kilpailua, konfliktia, raadollista ja sairasta identiteettipolitiikkaa. Ilman kansallismielistä samaistumista ei tule olemaan yhteistä tahtoa rakentaa tervettä yhteiskuntaa missään muodossa. Kansallismielisyyden demonisointi on johtanut yhteiskuntaan, jossa yksilöllisyys ja kilpailu ovat johtavat arvot. Tästä syystä kansallismielisyyden elvyttäminen on ensimmäinen asken ja pohja talouden korjaamiseen.

Globaalia markkinaa ei johda paikallispopulaatioiden ja kansojen selviytyminen, hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus. Globalismi pyrkii vetoamaan alimpaan yhdistävään nimittäjään ja näin ollen vähättelee paikallispopulaatiota ja heidän autonomiaa. On väärin ja naivia ajatella, että globalismi pystyisi koskaan edustamaan rehellisesti paikallisia ihmisiä, jos lähtökohta globalismissa ei ole paikallispopulaation etu, vaan globaalin vallan valjastaminen suurpääoman hyväksi.

Globalismi on vain imperialismi uudelleen paketoituna ja käärittynä, jonka kautta paikallispopulaatioita voidaan alistaa ja orjuuttaa pääomalla ja byrokratialla. Globalismi ei vaadi imperialistisia sotajoukkoja, vaan sortajina toimii globalismia ylistävät valtiot itse. Kapitalismi ja globalismi yhdessä markkinoi jatkuvaa ja loputonta kasvua, joka tietysti ei ole luonnollista tai terveellistä missään muodossa. Yhteiskuntien kasvaessa terve yksilöllisyys ja yhteisöllisyys katoaa ja ihmisestä tulee kuluttaja, työntekijä, sosiaaliturvatunnuksia. Ihmiset menettävät oman inhimillisyytensä ja toimivat vain yhteiskunnallisina materiaalisina rattaina, jotka tekevät töitä, kunnes vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois.

Sanotaan että työ vapauttaa. Työ vapauttaa kun työn takana on unelma ja tavoite, joka vapautuu kun työ on saatu päätökseen. Me käymme töissä, jotta rahan kautta voisimme rahoittaa itseämme ja unelmiamme. Unelmat saattavat vaihdella yksilökohtaisesti, mutta oli unelma mikä tahansa, niin kaikki unelmat ovat työn takana. Elämässä mikään ei tule ilmaiseksi. Ilmaisia ruokia ei ole. Yksilön tahdon takana on omat intohimot, halut, unelmat ja mielikuvat. Me uurastamme, jotta saavuttaisimme. Mutta aivan samalla tavalla kun yksilöillä on tavoitteita, niin yhteiskunnalla ja sen päättäjillä on tavoitteita. Kun yhteiskunnan tavoitteet eivät edusta yksilöä, yksilö kokee että hän ei ole osa yhteiskuntaa. Kun yksilö kokee ettei yhteiskunta edusta häntä, ei häneltä voi olettaa työtä tuon yhteiskunnan puolesta. Tämä yhteiskunnan ja yksilön välinen ristiriita on tärkeä keskustelu, jota ei julkisuudessa keskustella. Yhteiskunnan pitää edustaa kansalaisiaan, jotta kansalaisilta voidaan odottaa mitään tervettä vastuullisuutta ja työtä yhteiskunnan puolesta.

Kapitalismin sielu lepää aina voiton maksimoinnissa ja näin ollen se on kilpailu kuluttajista. Tästä syystä utopinen globaali talousliitto ja sen sisälle luvattu vapaamarkkinautopian luominen tuolla talousliittoverukkeella johtaa paikallispopulaatioiden hyvinvoinnin ja poliittisen vallan katoamiseen. 

Ainoa tapa maksimoida ihmisen hyvinvointi ja turvallinen tulevaisuus on tuoda päätäntävaltaa ja näin ollen mahdollisuus vaikuttaa omasta tulevaisuudestaan mahdollisimman lähelle ihmistä. Ihmiset ovat yhteiskunnan rakennusmateriaali. Me ihmiset turvaamme ja autamme toinen toisiamme. Me suomalaiset luomme Suomen. Yhteiskunnat rakentuvat ihmisten altruismin ympärille. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa turvallinen elämä jakamalla resursseja ja mahdollisuuksia yhdessä tuottaen turvallisuutta ja näin mahdollistaen tulevaisuuden ja unelmat. Jotta unelmat olisivat mahdollisia on kuitenkin vallan ja mahdollisuuksien oltava jokaisen kosketettavissa. Tästä syystä paikallistalous on ainoa terve tapa rakentaa taloudellista tasapainoa. Markkinat pitäisi toimia omavaraisesti, paikallisesti ja kansalaisten ehdoilla, jotta hyvinvointi olisi kestävällä ja terveellä pohjalla. Valitettavasti teollistumisen kehitys ei ole suuntautunut tähän omavaraiseen paikallispoliittiseen suuntaan, vaan sitä on johtanut globalismi ja raadollinen kilpailu.

Kuulemme useasti vapaamarkkinaa puolustavien argumentoivan, että vapaamarkkinapolitiikassa suurkapitalistien varallisuus valuu alas työväelle. Tätä argumenttia käytetään hyvin epärehellisesti, viitaten että suuryritykset työllistäisivät ihmisiä kansallinen hyvinvointi mielessä. Todellisuudessa he työllistävät ihmisiä palvoen tekemäänsä voittoa. Suuryritykset pyrkivät saavuttamaan markkinamonopoliasemaa. He ulkoistavat työpaikkoja, polkevat palkkoja, kilpailuttavat työvoimaa, ketjuttavat urakoita, ja pyrkivät laskelmoimaan hyödykkeiden laatua/hinta suhdetta maksimoidessaan voittoa. Näillä yrityksillä ei ole mitään halua toteuttaa kansallista etua. Nämä samat yritykset vaativat lobbyreiden kautta verohelpotuksia ja argumentit pääoman valumisesta tavalliselle työväelle ovat vain valhetta, jota on jo pitkään käytetty median luomassa uusliberalistisessa kaikukammiossa.

Taloudelliset ongelmat voidaan jakaa useampaan yksittäiseen osaan. Ensimmäiseksi ja lähtökohtaiseksi ongelmaksi on rahan luontiin ja velkaan perustuvat ongelmat, eli vähimmäisvarantojärjestelmä ja sen toiminta. Toiseksi suurimmaksi ongelmaksi nousee osakekauppa ja sen ympärillä tapahtuva arvospekulaatio, joka vääristää markkinoita ja pakottaa yritykset tekemään epätervettä voittoa vaikka sitten laskemalla tuotteiden laatua, tai vaikka lomauttamalla ja kilpaikuttamalla työntekijöitä ulkoisella työvoimalla. Kolmanneksi suurin ongelma on pääoman valuamiminen talousalueen ulkopuolelle, joka taas tekee talousalueen velkataakan takaisinmaksamisen entistä mahdottomammaksi. Neljäs ja viimeinen suuri ongelma on työväen työturvan ja palkkojen kohtuullisuuden sivuuttaminen prioriteeteista kaikkein alhaisimmaksi. Tässä negaviivisessa muutoksessa vuokratyöfimojen ilmestyminen on ollut johtavassa asemassa.

Vuokratyöfirmat vääristävät työmarkkinoita kilpailuttamalla niitä ja varastamalla välistä. Urakoita ketjutetaan firmalta firmalle, josta jokainen vie jotain välistä. Lopullinen palkka tehdystä työstä jää työntekijälle mitättömäksi. Tämä on eteenkin paha rakennustöissä, jossa hyvin epäterveitä, raskaita ja työn mielekkyydestä kovin alhaalla olevia töitä hoitaa vuokratyöntekijä. Vuokratyöntekijällä ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä ammatissaan  samalla tavalla kuin firman omat työntekijät. Hän elää työpaikasta työpaikkaan aina tehden sen likaisimman ja raskaimman homman ilman mitään mahdollisuutta saada arvostusta tehdystä työstään. Vuokratyöntekijät ovat työnantajalle roskaa, joka voidaan heittää roskiin kun häntä ei tarvita. Vuokratyöntekijä on orja. Hän voi sanoa itsensä irti, mutta aina löytyy uusia vuokratyöntekijöitä, jotka tekevät epäinhimillistä hommaa taloudellisessa epätoivossaan.

Terveessä yhteiskunnassa nuoret työllistyisivät siivoojina, kärrypoikina, lumenluojina ja varastotyöntekijöinä samaan aikaan kun he opiskelivat kohti haluamaansa ammattikuntaa kohti. Samalla opiskelujen lomassa tehdyt työt avartaisivat näkemystä ruumiilliseen työntekoon, joka taas kasvattaa sympatiaa yhteiskuntaluokkien ja ammattikuntien välillä. Terveessä yhteiskunnassa nuoret oppivat eri ammateista tekemällä ilta-, viikonloppu- ja kesätöitä. Valitettavasti näin ei ole, vaan nuorisotyöttömyys on kasvussa, koska nuo helpot ja yksinkertaiset mutta raskaat työt ovat kilpailutettu vuokratyöfirmojen kautta maahanmuuttajille. Ne työt jotka ennen olivat byrokraattittomasti saavutettavissa olevia helppoja, mutta tärkeitä yhteiskunnallisia töitä eivät ole enää helposti tavoiteltavissa ja niistä on kova kilpailu kasvavan maahanmuuton takia. Työvoimatoimiston ajaminen mitättömäksi ja oikean työllistymisen siirtäminen työmarkkinapalveluiden yksityistäminen vuokrafirmoille oli myös toinen iso yhteiskunnallinen taka-askel työmarkkinoilla.

Suomen ja koko maailman taloudellisiin ongelmiin voidaan määrittää monia yksittäisiä syitä, mutta käsittelemällä niitä yksittäisinä ongelmina ei tule korjaamaan ja muuttamaan mitään. Kaikki korjaava muutokset lähtevät ensiksi ongelmien tunnustamisesta. Vasta kun pystyy itselleen tunnustamaan, että jokin on väärin pystyy aloittamaan tunnistamaan mikä ja miksi jokin on väärin ja voi huonosti. Vasta tämän prosessin kautta voidaan rakentaa tahtoa korjata vaivaavia ongelmia. On kuitenkin ensiksi uskallettava kyseenalaistaa yhteiskuntaamme johtavaa ilmapiiriä, joka moralisoi ja pyrkii häpäisemään tietyt vaihtoehdot. On opittava ajattelemaan itse ja uskallettava kyseenalaistaa sitä kansallismielisyyden ympärillä leijuvaa demonisointia, joka on tahallaan monilta eri tahoilta vuosikymmenien aikana rakennettu.

Evoluutiopsykologiaa - Pelko

Pelko on tunteista primitiivisin. Se on reaktio ulkoiseen ja reaktio, joka pitää eläimen turvassa. Pelko kehittyy kun yksilö ymmärtää, että hänellä on jotain menettävää. Pelko kumpuaa vertailusta ulkoiseen. Reaktiona pelko on geneettisesti ohjelmoitu tunnistettuun vaaraan. Kaikilla tunteilla on jokin sosiaalinen vuorovaikutuksellinen tehtävä ulkoisen sosiaalisuuden kanssa. Pelko on geneettisesti jokaisessa ihmisessä ohjelmoitu reaktio, mutta pelon assosiaatiot ovat ympäristöstämme opittuja. Pelko varoittaa meitä vaarasta ja mahdollisista sosiaalisesti negatiivisista seurauksista.

Ulkoinen kohde laukaisee pelon. Pelkääjän ja projektoidun pelkoa laukaisevan kohteen suhde toisiinsa on pelkääjän henkistä vertailua. Tätä vertailua me kutsumme projektioksi. Pelko reaktiona tulee eläimelle kun pelkääjä projektoi itseään ympäristöönsä ja ymmärtää oman hetkellisyytensä ja mahdollisen menetyksensä, sekä heikkoudet suhteessa ympäröivään vaaraan.

Evoluutio ei ole kehittänyt mitään psykologista ominaisuutta millä ei ole selvää toiminnollista funktiota eläimelle. Yleisesti pelko assosioidaan irrationaalisuuteen, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Voidaan jopa sanoa, että pelko on tunteista se kaikkein rationaalisin, koska se pitää eläimen turvassa, kun taas rakkaus ja uteliaisuus voivat olla kohtalokkaita eläimelle. Tietysti tunteen rationaalisuus määräytyy pelon kohteesta. Onko pelkääjän ennakointi tulevaisuudestaan realistinen vai ei? Onko pelkääjän ennakoiva käsitys negatiivisesta muutoksesta pelkääjän kannalta totta vai ei?

Pelko on irrationaalista silloin, kun oletus menetyksestä tai heikkoudesta ei ole fyysisesti oikea, vaan täysin kuvitteellinen. Pelko on luonnollinen ja terve asia, eikä sitä pitäisi mitenkään vähätellä sairautena, kuten siihen viitataan tänä päivänä kaikkialla. Pelko pitää eläimen turvassa ja tietoisena ympäröivistä vaaroista.

Pelko on osoitus heikkoudesta ja heikkous määriytyy suhteessa johonkin ulkoiseen; kuviteltuun tai todelliseen. Tämä suhteutus tapahtuu yksilön projektion kautta. Yksilö vertailee itseään toiseen. Tämä, kuten kaikki muutkin tunteet ovat mekanisesti kehittyneet ja muokkaantuneet evoluutiollisessa kamppailussa. Pelko on osa pakene-taistele-mekaniikkaa, jossa pelko edustaa pakenemista saalistajan tai muun vaaran edessä.

Monia konservatiiveja syytetään muutoksen pelkäämisestä. Pelko oman indentiteettinsä puolesta pohjustaa kaikkia ihmisen tuntemia negatiivisia tunteita toiseutta kohtaan. On hyvin epärehellistä syyttää ja vedota aina irrationaaliseen pelkoon ja tulkita konservatiivit irrationaalisiksi, koska he pelkäävät muutosta. On kuitenkin otettava huomioon, että epämiellyttävä muutos ja tulevaisuuden epävarmuus pelottaa. Olisi paljon irrationaalisempaa ja epäterveellisempää olla tuntematta pelkoa muutosta kohtaan, joka saattaisi vakavasti vahingoittaa sinua ja sinun yhteiskunnallista statustasi.