Psykologinen sodankäynti: Aseistettu ironia

Nettikeskusteluissa ja hankalissa sosiaalisissa tilanteissa näkyy jatkuvaa ironian käyttöä ja kaksimielisyyttä. Olen henkilökohtaisesti huomannut ironisen kommentoinnin kasvamisen kaikkialla viimeaikoina. Tämän kirjoituksen tarkoitus on käsitellä mitä ironia on, miten se toimii ja miten sitä käytetään. Tämä teksti pyrkii olemaan objektiivinen näkemys sosiaalisesti aseistetusta ironiasta. 

Henkilökohtaisesti pidän rehellisyydestä ja koen aseistetun ironian vastenmielisenä. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele minun henkilökohtaisia mielipiteitä minkälaisessa sosiaalisessa ilmapiirissä itse haluaisin viettää aikani, vaan se käsittelee tälläkin hetkellä käytävää psykologista sodankäyntiä kaikkialla mediassa ja internetissä ajatuksista, arvoista ja moraalirakenteista. Jos ihminen haluaa suojautua psykologisilta hyökkäyksiltä on hänen ymmärrettävä ne ja tunnistettava ne.

Aseistettua ironiaa

Ironia on voimakas tapa ohjata keskustelua. Ironia on viestinnällinen tapa, jolla voidaan vietiä aivan toisenlaista sanomaa kuin pintapuolisesti halutaan antaa ymmärtää. Ironialla voidaan ohjata ihmisiä harhaan, mutta samanaikaisesti lähettää piiloviestintää niille, jotka ovat kykeneviä sitä ymmärtämään.

Poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja arvomaailmaa käsittelevissä keskusteluissa ironiaa voidaan käyttää propaganda-aseena. Aseena, jolla pyritään häpäisemään toista osapuolta osoittamalla humorististen mielipiteiden, arvojen ja asenteiden ristiriitaisuutta, ja näin trivialisoimaan toisen osapuolen näkökulmaa, ajattelua ja identiteettiä. 

Ironia ja huumori ovat hyvin lähellä toisiaan, vaikka nämä eivät aina tarkoita samaa asiaa. Hyvä ironia on humoristista, ja hyvä propaganda taas humoristista. Huumorilla höystetty ironia on maailmankatsomuksellisen käännytyksen ja psykologisen sodankäynnin tärkeimpiä aseita. Aseistetulla ironialla onnistutaan vähättelemään hyökättävää kohdetta, mutta samanaikaisesti houkuttelemaan huumorilla sivustaseuraajia omalle puolelle.

Aseistetun ironia kohdistuu aina pääasiallisesti sivustaseuraajiin, eli niin sanottuun kolmanteen osapuoleen. Harvemmin ironialla halutaan viestiä pilkattavalle osapuolelle juurikaan mitään, koska se lähtökohtaisesti ei sovellu kahdenkeskeiseen keskusteluun. Jos vitsailun kohde kokee olevansa iroonisen hyökkäyksen kohteena hän ei ole vastaanottavainen viestitettäville ajatuksille ja usein näkee toisen osapuolen epäinhimillisenä. Siispä ironian kohdeyleisö on aina lähtökohtaisesti kolmas osapuoli, eikä ironian kohde.

Ironia rakentuu meemityksen kautta, jossa esiintyvä stereotypia osoittaa perustavanlaatuisen ristiriitaisuuden. Ironialla pystytään viestittämään ihmisille kahta toisistaan ristiriitaista asiaa samanaikaisesti. Ironia verhoutuu aina kantavan ajatuksen taakse. Ironia on piiloviestintää, jota voidaan levittää ihmisten silmien edessä, jota vain osa pystyy tulkitsemaan.

Ironia on huomattavasti monimutkaisempi tunnistaa kuin esimerkiksi asenteellinen ja valikoiva kirjoittaminen tai jopa valehtelu. Jo tästä syystä ironia on vaarallisempi psykologisen sodankäynnin väline kuin esimerkiksi valikoiva kirjoittaminen. Kaksinaamaisen luontonsa takia ironiaa sisältävät viestit voidaan aina kieltää, jos ironiaa käyttävä osapuoli kokee, että hänen ironiset kommentit on tunnistettu, ja että paljastuminen tuottaisi sosiaalista vaaraa. Kieltämällä ironian käytön osapuoli suojelee itseään ja ohjaa sosiaalisen paineen takaisin uhria kohti.

Ironia toimii mainiosti jatkuvasti muuttuvassa sosiaalisessa ympäristössä, jossa on vaarallista omaksua epäsosiaalisia arvoja ja mielipiteitä. Elastisen luonteensa takia ironiaa voi käyttää joka paikassa, ja toimii mainiosti sosiaalisessa mediassa. Valtavan suuressa ja organisoidussa levityksessä ironialla saatetaan muuttaa yhteiskunnallista arvomaailmaa, lamaannuttamaan poliittisia vastustajia ja kaatamaan jopa hallituksia.

Rasismin psykologia

Psykologisesti rasismi tarkoittaa ihmisessä tapahtuvaa tietoista ja alitajuista erottelua. Sitä ohjaa usein tiedostamaton pyrkimys kategorisoida sosiaalista kanssakäymistä sisä- ja ulkoryhmiin tunnistaaksemme onko toinen meille uhaksi.

Ihmismielessä tapahtuvat psykologiset toiminnot ovat kehittyneet evolutiivisesti varoittamaan ja suojelemaan ihmistä ulkoisilta uhilta. Rasismi on sosiaalinen ja psykologinen ilmiö, jossa ihminen pyrkii rodun tunnistamisella arvioimaan onko toinen mahdollisesti uhka hänen etniselle sisäryhmälleen. Se on siis ulkoisten piirteiden tunnistamiseen perustuvaa turvallisuuden tavoittelua ja sosiaalisen arvohierarkian tarkastelua. Ulkonäkö saattaa viestiä kahden eri etnisen ryhmän välillä esiintyvästä sosiaalisesta konfliktista, joka ilmenee esimerkiksi sosiaalisena eriarvoisuutena, poliittisena kamppailuna tai väkivaltaisena välienselvittelynä.

Evolutiivisesti on ollut tärkeää erotella ihmisiä sisäryhmään ja ulkoryhmään. Heimojen ja etnisten ryhmien välinen sota, kaupankäynti ja rauha ovat vaatineet hienostunutta sosiaalisen ilmapiirin ja vaaran tiedostamista. Siksi valtaosa aivotoiminnastamme keskittyy juurikin tunnistamaan ulkoista erilaisuutta. Historiallisesti kamppailu heimojen ja eri ryhmien välillä on ollut väkivaltaista ja julmaa, minkä vuoksi lukuisat ulkoryhmät ovat kadonneet ja integroituneet hallitseviin populaatiohin.

Rotujen erilainen ulkonäkö johtuu pitkälti evoluution synnyttämästä erilaistumisesta. Jo kauan sitten alkuihmiset levittäytyivät kaikkialle maailmaan ja synnyttivät geneettisiä taskuja, joissa ulkonäkö ajan ja geenien valikoitumisen myötä synnytti ihmisille rodullisesti ominaisen ulkonäön ja muut toisistaan poikkeavat perinnölliset ominaisuudet. Voidaan siis sanoa, että suuret ulkonäköerot kertovat ihmisestä ja hänen geneettisestä menneisyydestään. Tänä päivänä roduissa esiintyvät ulkonäölliset erot ovat merkki luonnonvalinnasta ja ulkonäköä edustavien geenien seuloutumisesta. Luonnonvalintaa ohjanneet kriteerit ovat muokanneet ulkonäön ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi ajatteluamme ja aivojamme.

Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa ulkonäölliset erot ja niiden sosiaalihierarkinen merkitys on muuttunut maailmansotien, poliittisten, kulttuuristen ja sosiaalisten kamppailujen jälkeen nykyiseen muotoonsa. Sosiaaliset standardit ovat muuttuneet, jolloin myös ulkonäköä on alettu tarkastella eri tavalla. Enää ei voida tunnistaa mahdollista sosiaalista ja väkivaltaista vaaraa (hierarkiaa) pelkästään etnisyyttä tai uskonnollisia symboleja tarkastelemalla, vaan monesti vaatetus, korut ja tatuoinnit varoittavat meitä toisen ihmisen mahdollisista yhteyksistä rikollisjärjestöihin, jalkapallohuligaaneihin, väkivaltaisiin alakulttuureihin tai aktiivisesti muita vainoaviin poliittisiin ryhmiin.

Modernissa yhteiskunnassa sosiaalisesta kilpailusta on tullut monimutkaisempaa, mutta etnisyyden merkitys ei ole silti poistunut. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kulttuurit ja etnisyydet kohtaavat. Kilpailu on kovaa ja tästä syystä monet poliittiset toimijat, hyväveli-kerhot ja rikollisjärjestöt perustuvat edelleen etnisyyteen erotellaakseen ystävän ja vihollisen. Etnisyys ja rasismi ovat kiinteä osa yhteiskunnallista kilpailua ja sosiaalista hierarkiaa.

Rasismin psykologinen rakenne –

Rasismi psykologisena ilmiönä jakaantuu rakenteeltaan kolmeen osa-alueeseen: kognitioon, sisä- ja ulkoryhmien jaotteluun ja tunteisiin. Kaikki psykologiset funktiot perustuvat kognitiivisiin prosesseihin. Kognitiiviset prosessit pohjustavat tunteita ja identiteettijaotteluja. Jotta saamme hyvän perusteellisen kokonaiskuvan rasismista psykologisena ilmiönä on meidän käsiteltävä näitä kolmea ilmiötä erikseen.

–

Kognitiivisuus – edullinen ulkonäkö edustaa terveyttä

Aivojen pääasiallinen tehtävä on kerätä ja muistaa aistiemme lähettämää signaalia ja prosessoida sitä tulkittavaan muotoon. Prosessointia ovat kuviontunnistus, muistaminen, samaistaminen, erottelu ja laadun arviointi.

Ulkonäöstä, eli muotojen symmetriasta, värien skaalasta ja yksityiskohtaisuudesta näkee kohteen laadun. Laatua voidaan havaita kaikissa materiaalisissa objekteissa ja myös ihmisissä. Ihmisessä laatu voi tarkoittaa monta eri asiaa, ja ilmetä monella eri tavalla. Ihmisen edullinen ulkonäkö kertoo terveydestä ja fyysisestä kyvykkyydestä eli laadusta. Ihmisen mieli tunnistaa välittömästi kauneuden eli laadun esteettisyydessä ja symmetriassa.

Miehillä ja naisilla on omat terveydelliset ja fyysiset ominaisuudet ja näin ollen myös omat standardit. Miehillä ulkonäkö kertoo fyysisestä kyvykkyydestä, varallisuudesta ja terveydestä, jota kutsumme maskuliinisuudeksi. Naisilla kauneus kertoo hedelmällisyydestä ja mahdollisuudesta synnyttää terveitä lapsia. Evoluution kautta meille on kehittynyt psykologinen kyky tunnistaa terveyttä potentiaalisissa seksuaalikumppaneissamme. Tämä siksi, että jälkikasvumme olisi terveempää, vahvempaa ja kykenevämpää selviytymään.

Ulkonäöstä näkee myös muita persoonallisuuteen ja ympäristöön viittaavia ominaisuuksia. Esimerkiksi lihavuus saattaa kertoa ihmisen vauraudesta, mutta se voi myös kertoa huonosta ja rasvaisesta ruokavaliosta, impulsiivisesta ylensyönnistä tai huonosta aineenvaihdunnasta. Ylensyönnillä saatu epämieluisa ulkonäkö voi kertoa niin ikään neuroottisuudesta ja itsehillinnän puutteesta. Stereotypiat elämäntavoista, terveydestä ja kollektiivisista identiteeteistä viestittävät meille tärkeää informaatiota terveydestä. Terve ihminen edustaa itseään ulkonäöllään.

–

Sisä- ja ulkoryhmä - identiteetin rakentuminen

Sisä- ja ulkoryhmä ovat termejä, joilla kuvataan psykologista identiteettierottelua meihin ja toisiin. Evoluuutiopsykologian eräs perushavainto on laumautuminen sisäryhmään, jotta voidaan selviytyä taisteltaessa niukosta resursseista. Evoluution paineen johdosta ihmismieli on jakaantunut funktionaalisiksi moduuleiksi, joissa käsitellään abstrakteja käsitteitä tunnistaen, jaotellen ja erotellen. Funktionaalista jaottelua edustavat kaikki sosiaaliset kategorioinnit, jotka saattavat kertoa kuka yksilö on ja mihin hän kuuluu.

Psykologinen modulisointi on stereotypiaa eli yleistämistä. Ihmisen historiaa tarkastellessa voidaan todeta sosiaalisten stereotypioiden kuten rasismin olleen selviytymistaistelussa elinehto. Tästä syystä rasismi on ollut osa luonnonvalintaa, joka on muokannut vuosituhansien aikana geneettistä perimäämme, tätä kautta aivojamme ja niin muodoin myös psykologiaamme. Ihmiselle on ollut tärkeää kyetä tunnistamaan ja kategorisoimaan kilpailijoita, jotta hänen sisäryhmänsä selviytyisi.

Sisä- ja ulkoryhmäajattelu auttaa meitä toimimaan ryhmissä toisia ryhmiä vastaan. Ryhmien välistä kilpailua näkyy myös työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa. Mainonta on yksi yhteiskuntamme osa-alue, joka käyttää hyväksi sisä- ja ulkoryhmään perustuvaa identiteettijaottelua tuotemarkkinoinnissa. Enää eivät vain yritykset kilpaile keskenään, vaan nyt myös kuluttajaryhmät kokevat kilpailevansa eri tuotemerkkien välillä. Tuotemerkit edustavatkin uutta identiteettiä, jopa tiettyä eettisyyttä ja moraalia.

Tästä syystä on hyvä tehdä yleismaailmallinen huomio: kaikkea tarkkailtavaa erilaisuutta voidaan kategorisoida ja yleistää, mikä antaa paremman mahdollisuuden navigoida sosiaalisesti. Sosiaalista navigointia helpottavat asiat, kuten esimerkiksi ulkonäkö, ovat tärkeä ja erottamaton osa ihmisen psykologiaa.

Ulkonäkö kertoo meille paljon. Se kertoo ihmisen sukupuolen, iän, terveydentilan, fyysisen kunnon. Ihon, hiusten ja silmien väri kertovat meille perinnöllisyydestä eli mistä päin toinen ihminen on, mikä saattaa kertoa meille onko hän mahdollinen uhka. Visuaalisesti ihminen havainnoi ulkonäköä ja liikettä, mutta myös muilla aisteilla kuten hajulla, äänellä ja tuntoaistilla on tärkeä rooli sosiaalisssa assosiaatioissa. Esimerkiksi haju kertoo ihmisen hygieniasta ja siitä, pitäisikö meidän karttaa häntä.

–

Tunteet – taistele tai pakene -mekanismi

Taistele tai pakene -mekanisni on evoluutiopsykologinen teoria, joka selittää pelon ja vihan sosiaalisina reaktioina vaaraan. Jos sisäryhmään kuuluvat ihmiset kokevat ulkoryhmän jäsenen olevan vaaraksi, he reagoivat pelolla tai aggressiolla. Sama mekanismi toimii eläimellä selviytymiskeinona ulkoisia uhkia vastaan, jotka sosiaalisessa mielessä näyttäytyvät ulkoryhminä.

Tunteet ovat pitkälti sosiaalisia reaktioita. Tunteet auttavat meitä tunnistamaan sosiaalista ilmapiiriä ja sen sisällä esiintyvää vaaraa. Näin ollen taistele tai pakene -mekanismi on hyödyllinen reaktiotapa, joka auttaa meitä selviytymään.

Yleensä rasismiksi katsotaan kaikki hyökkäävä ja erotteleva reaktio etnistä ulkoryhmää kohtaan. Vastaavasti sisäryhmään kohdistuu altruismia, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta ihmisen radikaali erilaisuus sisäryhmän sisällä johtaa helposti eristäytymiseen ja syrjintään.

Yhteiskunta ja rasismi

–

Yhteiskunnallisessa käytössä rasismi on merkitykseltään väljä termi. Stereotyyppisessä mielessä sanasta tulee suomalaiselle usein mieleen skinheadit. Mielikuva kaljusta vihaajasta on iskostunut suomalaiseen tajuntaan erityisesti television kautta. Tästä syystä media ohjaa käsitystämme rasismista. Rasismin rinnastaminen skinhead-alakulttuuriin on toiminut moraalisena ja sosiaalisena häpäisyaseena sitä kantaväestön osaa vastaan, joka on pyrkinyt poliittisesti ja sosiaalisesti edistämään kansansa etnistä säilymistä.

Rotutietoisen organisoitumisen eteneminen on pyritty ehkäisemään hyvissä ajoin ennen kuin se ehtii kasvattaa valtaansa. Siksi kantaväestössä ilmenevä oman ja muiden etnisyyksien erottelu ja tunnistaminen on pitänyt ehdollistaa rasismiksi. Rasismin ehdollistaminen on ollutkin valtaapitävien globalismia kannattavien tahojen tärkein tehtävä kansallismielisyyden kitkemiseksi.

Freud, tunteet ja niiden patologia

Freudialainen psykoanalyysi perustuu ihmisen ajattelun ja toiminnan tarkasteluun ja tarkasteltavien havaintojen alla piilevien motiivien tunnistamiseen ja kategorisoimiseen. Sigmund Freud oli toki oikeassa ihmisen alitajunnan olemassaolosta ja alitajunnan perustavanlaatuisesta toiminnoista, mutta hän oletti virheellisesti kaiken kulminoituvan seksuaalisuuteen. Freud tarkasteli pääasiassa tarpeentyydytystä, jonka tärkein tutkimusalue oli seksuaalisuus. Freudilaisuudessa ei käsitellä juuri lainkaan egoa maskuliinisessa kontekstissa, minkä vuoksi mm. ylpeys, kunnia ja lojaalisuus jäävät selittämättä. Pääasiassa freudilaisuus keskittyykin naisellisten piirteiden ymmärtämiseen sekä hedonismiin selittämiseen.

Freudilaisessa ajattelussa katsotaan, että tunteet ovat reaktioita sosiaalisiin tilanteisiin, mutta se on lähtökohtaisesti väärässä siinä, että se ei tunnusta tunteiden evolutiivista perustaa. Freudilaisuus ei hyväksy ajatusta, että kaikilla tunteilla olisi jokin rationaalinen tarkoitus, vaan pyrkii patologisoimaan osan tunteista. Koska freudilaisuus on ollut suosittua vasemmiston keskuudessa, se synnytti jo hyvin varhain trendin, jossa vasemmistolaisuudelle vastakkaiset poliittiset näkemykset leimattiin irrationaaliseksi vihaksi ja peloksi.

Freudilainen psykoanalyyttinen menetelmä on tunteiden patologisoimisessa hyvin sekava ja epäjohdonmukainen. Se ei pysty selittämään johdonmukaisesti kaikkia ihmisen käyttäytymisessä ja psyykkeessä havaittavia ilmiöitä. Seksuaalisuus ei sellaisenaan riitä selittämään kaikkia persoonallisuuden ja ihmiskäyttäytymisen motiiveja ja tästä syystä monet psykoanalyyttiset päätelmät kuulostavat väkisin väännetyiltä.

Freudilaisuuden ratkaisemattomille ongelmille voidaan löytää vastaus darvinistisesta ajattelusta. Psykologian tarkastelu osana evoluutioprosessia antaa monille tunteille järkevän syyn. Näin palaset loksahtavat paikalleen ja psykoanalyysi alkaa kuulostaa loogiselta ja tieteelliseltä. Pelko, viha ja ylpeys eivät ole vain seksuaalisen turhautumisen takia ilmaantunutta patologiaa. Ajatus sisä- ja ulkoryhmästä selittää identiteettikäsitystämme ja taistele tai pakene -mekanismi kertoo puolestaan perustunteiden toiminnasta uhkaavassa tilanteessa.

Tämän vuoksi kansallismielisyyteen ja maskuliinisuuteen perustuvat tunteet eivät ole patologisia, vaan luonnollisia sosiaalisen eläimen omassa sisäryhmässä. Esimerkiksi agressiivisuus ulkoryhmiä kohtaan voidaan nähdä luonnollisena selviytymisstrategiana. Ihmisen pohjimmainen tribalismi on tärkein syy sille, miksi ihmiskunta ei tule yhdistymään globaalissa transhumanistisessa utopiassa jollaista monet tämän päivän poliittista ilmapiiriä hallitsevat tahot tavoittelevat.

Evoluutiopsykologia rakentaa johdonmukaisen psykologisen ihmiskuvan, jolloin vihaa, pelkoa, ylpeyttä sekä tribalismia ei voida enää patologisoida uskottavasti, koska niillä on perusteltu evolutiivinen syy. Evoluutioon pohjautuvien ajatusten esiinmarssilla on vakavia seurauksia poliitiikassa, jossa hallitsevat ideologiat ovat pitkään tukeutuneet vastapuolen patologisointiin. Tavallisesti vastapuolta on syytetty irrationaalisesta rasismista, sovinismista ja seksuaalisista turhaumista. Patologisoinnilla on pyritty vähättelemään tiettyjä poliittisia mielipiteitä ja julistamaan niiden kannattajat sairaiksi tai irrationaalisiksi. Tämä leimaaminen on tapahtunut usein vetoamalla epäilyttäviin auktoriteetteihin ja ”tieteelliseen konseksukseen”.

Evoluutipsykologiaa vastaan on luonnollisesti myös hyökätty ja sitä on pyritty vähättelemään epätieteellisenä, jopa fasismia, rasismia ja seksismiä tukevana tieteen haarana. Evoluutiopsykologiaa kuten myös fyysistä antropologiaa ja evoluutioajattelua yhteiskuntatieteissä on pyritty leimaamaan rasistisiksi tieteenhaaroiksi. Tämä taas osoittaa kuinka määrätyillä tahoilla on tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeämpää valtaideologian dogmien sokea puolustaminen ja kaiken sen kanssa ristiriidassa olevan tieteellisyyden kiistäminen. Tiede irtaantuu objektiivisesta totuudesta, jos se sallii poliittisen sensuurin tutkimustyössä.

Antirasistinen ehdollistaminen

Yhteiskuntamme vahvimpia psykologisia aseita kansalaisia vastaan ovat syytökset antisosiaalisesta ja irrationaalisesta vihasta. Nimityksiä antisosiaaliselle ja irrationaaliselle vihalle ovat rasismi, seksismi, natsismi, islamofobia, antisemitismi, fasismi ja homofobia. Nämä termit ovat tehokkaita tapoja hiljentää ja eristää yksilöitä. Termejä käytetään ehdollistamalla ja ohjaamalla yhteiskunnallista moraalista paheksuntaa syytettyä kohtaan.

Yhteiskunnallinen ohjelmointi vaatii ehdollistamista, joka perustuu keppi ja porkkana -menetelmään. Negatiivinen ehdollistaminen tapahtuu sosiaalisena häpäisemisenä mediassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun taas monikulttuurisuuden ihannointi ja antirastisen arvomaailman arvostus luodaan julkisuudessa positiivisella vahvistamisella. Yhteiskunnallinen ehdollistaminen ei ole mahdollista ilman valtamediaa, joka ehdollistamisen ohella pyrkii luomaan valheellisen mielikuvan julkisesta ja avoimesta keskustelusta.

Leimasintermien sosiaalinen pelkovaikutus näkyy siinä, että yksilö pyrkii sopeutumaan valtamedian ja valtavirtapolitiikan antamiin sosiaalisesti hyväksyttyihin käsityksiin. Kulttuurista valtavirtaa ohjaava media ja sen esille tuomat julkisuuden hahmot, sankarit ja arvostettu akateeminen älymystö luovat osaltaan yhteiskunnallista ehdollistamista.

Tieteellinen konsensus ja tunteiden epätieteellinen moralisointi

Evoluutioteoriasta ponnistava psykologinen ja sosiologinen tarkastelu muuttaa koko yhteiskunnallista keskustelua. Tiede on nähty etenkin marxismissa osana politiikkaa ja tästä syystä monet poliittiset liittoutumat ovat pyrkineet saamaan edustusta eri tieteen aloille. Toisaalla fiktiivinen tieteiskirjallisuus ja niiden esiin tuoma transhumanistinen utopia toimii uutena uskontona, jonka varjolla voidaan uneksia utopistisesta tulevaisuudesta. Samalla tieteen ympärille pyritään rakentamaan dogmaattista seurakuntaa, joka uskoo mitä ”asiantuntijat” sanovat eivätkä itse vaivaudu ottamaan asioista selvää. Vaarana on, että tiedettä ei käsitetä enää totuuden tavoitteluna, objektiivisuutta etsivänä ja luontoa ymmärtävänä tutkimuksena, vaan siihen liitetään subjektiivisia moraalisia ja poliittisia tavoitteita. Lisäksi siinä voi ilmetä vääränlaista konsensusta, joka perustuu auktoriteettiin eikä terveeseen kyseenalaistamiseen, jossa jokainen väite ja havainto testataan ja kyseenalaistetaan.

Pieni ja poliittisesti fanaattinen osa tiedeyhteisöä on median avustuksella luonut uuden uskonnon, joka pyrkii muokkaamaan ihmisten moraalia, asennoitumista ja poliittisia mielipiteitä. Pääasiallisesti ei-luonnontieteellisten tieteenalojen edustajat kuten sosiologian ja sosiaalipsykologian professorit ovat edistäneet monia virheellisiä ja ristiriitaisia käsityksiä todellisuudesta.

Televisiossa näytettävät tiededokumentit sisältävät yhä vähemmän tiedettä ja yhä enemmän draamaa, utopiaa ja politiikkaa. Jopa luonnontieteen edustajia kutsutaan televisioon kertomaan yhteiskunnallisia ja poliittisia mielipiteitään. Hyviä esimerkkejä tällasista henkilöistä ovat Richard Dawkins, Michio Kaku, Stephen Hawking ja Neil deGrasse Tyson. Heidän facebook- ja twitter-päivityksiään seuraavat monet nuoret, jotka ammentavat heiltä maailmankuvallista sanomaa. Media nostaa näitä tiedemiehiä julkisuuteen, koska heillä on vallitsevaa hegemoniaa tukevia mielipiteitä.

Julkisuudessa tiedettä pyritään valjastamaan poliittisesti samalla kun julkisuusverhon takana ihmisen ymmärrystä todellisuudesta ohjataan tieteellisen konseksuksen avulla. Psykologiaa tutkineet poliittiset ja ideologiset adjutantit ovat pyrkineet määrittämään poliittisia arkkityyppejä patologisiksi jo pitkään. He ovat pyrkineet määrittelemään mistä psykologisista ominaisuuksista nämä arkkityypit koostuvat, minkä jälkeen he ovat hyökänneet näitä ominaisuuksia vastaan ja julistaneet ne sairaalloisiksi.

Yhteiskuntapolitiikkaa ja kansalaisten mielipidettä ohjataan tieteellisen konseksuksen nimissä. Hegemonian haastajaa vähätellään tai hänen argumenttejaan ei tuoda esiin asiallisesti ja puolueettomasti. Monessa tapauksessa media ei edes kerro kansalaisilleen poliittisen haastajan olemassaolosta. Media korostaa tieteellistä konsensusta, vaikka tiede lähtökohtaisesti pyrkii lähestymään totuutta ristiriitojen ja kyseenalaistamisen kautta. Nykyinen ilmapiiri välttelee ristiriitaisuuksia ja niiden käsittelyä.

Poliittiset tahot haluavat määrittää todellisuutta ja siksi tieteellisyyteen vetoaminen on tärkeä osa politiikan argumentaatiota. Hyvä esimerkki tieteen tarkoitushakuisesta käytöstä on keskustelu evoluutiopsykologiasta ja sen tuomitseminen rasismin ja seksismin edistäjäksi. Keskustelussa rasismi nähdään pelkkänä moraalikysymyksenä. Evoluution näkökulmasta itse rasismia ei käsitellä juuri koskaan loogisena psykologisena ilmiönä. Ihmiset, jotka pyrkivät puolueettomasti ymmärtämään rasismin vaikuttimia, esitetään moraalittomina ja pahoina.

Toinen kuvaava esimerkki tieteen vääristelystä politiikassa ovat ne antropologian ja genetiikan haarat, jotka yrittävät kiistää rotujen olemassaolon ja geneettisen diversiteetin Lewontinin virhepäätelmällä (Lewontin’s Fallacy). Lewontinin virhepäätelmässä väitetään, että ihminen on todennäköisemmin sukua satunnaiselle eri rotua olevalle ihmiselle, kuin satunnaiselle oman etnisen ryhmän edustajalle. Väite ei ole mitenkään evolutiivisesti selitettävissä.

Richard Lewontinin vuonna 1972 tekemä tutkimus väitti näytteiden ja tilastoitujen geneettisten markkereiden avulla, että rotuja ei voi geneettisesti määrittää, mistä on päätelty rotujen olevan vain sosiaalinen konstruktio. Lewontinin virhepäätelmän levittäjät eivät kerro, että Lewontinin tutkimuksessa otantojen määrä todistaa geneettisiin klustereihin perustuvan diversiteetin ja että nostamalla otantaa nousee todistettavasti diversiteetti. Lewontinin tutkimus perustui pieneen otantaan, jonka puitteissa geneettinen diversiteetti oli suhteellisen pientä, mutta nostamalla otantaa vaikkapa sataan saadaan huomattavasti suurempi diversiteetti.

Lewontinin virhepäätelmää puolustamaan on järjestäytynyt kokonainen poliittisesti radikaali ja moraalista antirasismia edustava tiederyhmä, joka pyrkii kiistämään ihmisryhmien geneettiset erot, koska ne saattavat antaa uskottavuutta rasismille. Ryhmän jäsenet puhuvat tieteellisestä rasismista hyökätessään ihmisrotujen tutkimista ja evoluutiopsykologiaa vastaan. Antirasistit hyökkäävät ”vääränlaista” tieteellistä tutkimusta vastaan sensuurilla, uhkailulla, rahoituksien eväämisillä ja joskus jopa väkivallalla.

Antirasistit eivät halua hyväksyä, että miljoonia vuosia kestänyt luonnonvalinta on muokannut aivojamme biologista rakennetta, neurologiaa ja tätä kautta ajatteluamme. He eivät myönnä, että luonnonvalinta on vaikuttanut ihmisiin samalla tavalla kuin muuhunkin eläinkuntaan. He yrittävät pelastaa ihmiskunnan ”rasismilta”. Tässä pelastusoperaatiossa ovat kaikki keinot sallittuja, jopa valehteleminen.

Nykyistä liberaalia, globalistista ja antirasistista ylivaltaa voidaan kyseenalaistaa kun rasismia ei nähdä enää järjettömyytenä, vaan ihmisen turvallisuuden takaavana psykologisena reaktiona. Tästä syystä on hyvä tunnistaa moralistinen virhepäätelmä, jonka avulla leimakirveitä on helppo kitkeä. Moralistinen virhepäätelmä tehdään, kun haluttu asiantila muuttuu virhepäätelmän tekijän mielessä tosiasialliseksi asiantilaksi. Toisin sanoen se miten asioiden ”pitäisi olla” muuttuu muotoon ”on” – kyse on siis naturalistisen virhepäätelmän käänteismuodosta.

Antirasistien aggressio 

Antirasistit vetoavat monesti tieteeseen, mutta kiistävät etniset ja rodulliset erot hyvin epätieteellisin perustein. Antirasistit pilkkaavat kreationisteja evoluution kiistämisestä, mutta kieltävät itse evoluution silloin kun puhutaan roduista tai vaikkapa aivojen kehityksestä. Tällöin ihmispopulaatioissa ei saisi esiintyä eroja, koska he näkevät niissä hierarkiaa ja epätasa-arvoa.

Rasistia syytetään toisten ihmisten irrationaalisesta pelkäämisestä ja vihaamisesta. Asenteiden selitykseksi ei käy esimerkiksi se, että rasistilla on aito syy pelätä omasta ja oman etnisyytensä puolesta. Rasismia ei haluta nähdä ominaisuutena, jonka avulla ihminen pystyy tunnistamaan toisen ihmisen tai ihmisryhmän kohtaamisesta johtuvan mahdollisen vaaran. Nykyään on luvatonta tunnustaa, että eri etnisillä ja kansallisilla ryhmillä on omia tavoitteita, joiden ajaminen ei ole valtaväestön intressien mukaista.

Ihmisten ja ihmisryhmien erilaisuus on tosiasia. Sisä- ja ulkoryhmien välillä eriäviä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia tunnistamalla voidaan seuloa erilaisuutta ja näin vähentää mahdollisia konflikteja. Evoluution synnyttämät pelko ja viha nousevat pintaan kun ihminen kokee ulkoryhmän olevan vaaraksi omalle sisäryhmälleen, eikä siksi, että ulkoryhmä olisi pelkästään erilainen. Erilaisuus on vain näennäinen osa argumenttia. Erilaisuus ei itsessään ole ongelma, vaan erilaisuuden taustalla piilevä sosiaalinen konflikti. Tärkeintä on tunnistaa mitä erilaisuus sisältää ja edustaa sisäryhmälle.

Etnisten ryhmien välillä on selvästi havaittavia fysiologisia ja henkisiä eroja, joita voidaan ylläpitää ja jopa jalostaa, mikäli sosiaalista ja poliittista tahtoa tällaiseen löytyy. Kysymys kuuluukin, miksi emme halua vahvempia ja älykkäämpiä ihmisiä yhteiskuntaamme? Monet antirasistit varmasti arvostavat näitä ominaisuuksia, vaikka niiden asema heidän ideaaliyhteiskunnassaan onkin toinen.

He eivät kuitenkaan halua käsitellä näitä ominaisuuksia arvovapaasti, sillä se kyseenalaistaisi heidän maailmankatsomuksensa. Kukaan ei halua tunnustaa olleensa koko ikänsä väärässä ja niin antirasistien kognitiivinen dissonanssi vain jatkuu ja syvenee. He eivät kykene avoimesti käsittelemään maailmankuvaansa, jonka pohjalle he ovat rakentaneet paradoksaalisesti oman sosiaalisen hierarkiansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi heille jää leimata kaikki ne, jotka paljastavat heidän uskomustensa virheellisyyden.

Juuri tämän vuoksi antirasistit vaativat ettei rasisteihin saisi luoda mitään positiivista sosiaalista sidettä ja että heidät pitäisi ahdistaa yhteiskunnan marginaaliin. Heille ei riitä pelkästään ”rasistien” vainoaminen, vaan he vainoavat myös niitä, jotka saattavat antaa epäsuoraa tukea rasisteille. Näin he syyllistyvät itse samaan vihaamiseen josta syyttävät vastapuolta. Katutason antirasistit toimivat väkivaltaisesti ja sofistikoituneemmat pyrkivät häpäisemään erimielisiä ja näin välttämään kaiken asiallisen ja rakentavan keskustelun.

Rasisteiksi leimataan myös niitä, jotka eivät tunne pelkoa, vihaa, epäluuloa, tai edes suvaitsemattomuutta mitään etnistä ulkoryhmää kohtaan, mutta tuntevat lojaalisuutta ja ylpeyttä omasta etnisestä sisäryhmästään. Tämä kertoo, että rasismin käsite ei mene yksiin vihan, pelon, epäluulon, tai suvaitsemattomuuden kanssa.

Sisäryhmäidentiteetin leimaamisella ja häpäisemisellä pyritään tuhoamaan kaikki terve sosialisoituminen ja altruismi sisäryhmän keskuudessa. Tämän systemaattisen leimaamisen tarkoitus on saada ihmiset vieraantumaan yhteisöllisestä identiteetistä, jolloin myös lojaliteetit katoavat. Tämä leimaaminen on niin voimakasta ja järjestelmällisestä, että kansalaiset alkvat sensuroida omia puheitaan ja jopa ajatteluaan eristyksiin joutumisen pelossa.

Ylpeys yhteisöllisyyden rakentavana tekijänä

Usein kuuluu sanottavan, että kansallismieliset ovat tyhmiä, koska he kokevat ylpeyttä muiden maamiesten, kansallissankarien ja esi-isien teoista ja saavutuksista. Kuitenkaan kukaan ei kutsu ihmistä tyhmäksi, jos ihminen kokee ylpeyttä omien ystäviensä tai perheenjäsentensä saavutuksista. Ylpeyden tunteminen muiden ihmisten teosta on osoitus sosiaalisesta kunnioituksesta. Ylpeydellä ja kunnialla on sosiaalinen tehtävä ystävyyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämisessä.

"Kansallismielisyys opettaa ylpeilemään asioista, joita et ole tehnyt, ja vihaamaan ihmisiä, joita et ole tavannut."

Tämä häpäisyretoriikka toimii hyvin ihmisiin, jotka ajattelevat liberalismin, eli yksilöllisyys arvomaaikman kautta. Liberaalit näkevät kansallismielisyyden pelkästään teennäisenä asiana, koska he näkevät identiteetin relativistisena ja aina muuttuvana asiana, joka oikeuttaa kansallismieisiä vihaamaan ulkoryhmiä. Liberaalit leimaavat sosiaaliset identiteetit noin yleisesti voidakseen vähätellä niitä ja julistaa individualismia. Heille etnisten identiteettien kollektiivinen leimaaminen ei toimi sosiopoliittisen dynamiikan ymmärtämisenä ja selventämisenä, vaan he rinnastavat kaikki ihmisten kategoroinnit vähättelynä ja halveksuntana.

Yhteisöllisyyden teennäisenä näkevät liberaaliset ihmiset elävät suojatussa ympäristössä, mikä hyvin ironisesti suojelee, ja hyväksyy heidän yhteiskuntaansa vähättelevää käytöstä. Liberaalit saavat yhteiskunnallista suojelusta, joka nimenomaan on mahdollista yhteisön tuottaman turvallisuuden ja yhteiskunnan kautta. Yhteiskunnallinen hyvinvointi ja turvallisuus kehittyi tribalistisesta altruismista, ja on juuri sitä kollektiivisuutta mitä nämä individualismia sokeasti ylistävät ihmiset yrittävät häpäistä. Tämä kaksinaismoraalinen ajattelu on yleistä liberaaleille, jotka ajattelevat kaikkia sosiaalisia kanssakäymisiä yksilöllisyyden kautta, mutta nauttivat kollektiivisuuden tuomaa turvaa. Nämä ihmiset eivät kykene ymmärtämään psykologiaa, ja ihmisen sosiaalista dynamiikkaa, koska ne pyörivät sosialisoitumisen, projektioiden ja assosiaatioiden ympärillä. He puhuvat tunteista aivan kuin tunteilla ei olisi lähtökohtaista evoluutiollista ja sosiaalista syytä. He eivät ymmärrä, että sosiaalinen vuorovaikutus vaatii ylpeyden tunnetta suojelemaan ja vahvistamaan yhteistä sosiaalista sidettä. Sosiaaliset identiteetit ja suhteet vaativat ylpeyttä vahvistaakseen identiteettiä.

Ylpeys on evoluutiollisesti kehittynyt ylläpitämään eläimen itsetuntoa, ja suojelemaan identiteettiä yksilössä itsessään sekä laumassa. Ylpeys luo yhteenkuuluvuutta ja näin ollen turvaa. Tästä syystä kollektiivinen ylpeys omaa laumaa kohtaan on tärkeää lauman toimivuuden ja sen altruistisuuden takaamiseksi.

Ylpeydellä on siis sosiaalinen funktio, ja absoluuttista individualistisuutta ylistävät ihmiset eivät halua tätä myöntää. Ylpeys kollektiivisista saavutuksista kannustaa muita kehittymään. Se toimii inspiraationa, ja muiden kannustus, sekä ihannointi palkitsevat ihmistä yhteisönsä sisällä. Ylpeys ja ihannointi ovat molemmat sosiaalisia tunteita, jotka ovat evoluutiollisen paineen kautta kehittäneet tribaalisuutta ja yhteiskuntamme selviytymistä.

Ihmiset, jotka väittävät että nationalismi on luonnotonta, eivät ymmärrä, että se on vain yksi kollektiivisuuden muoto laumaeläimissä. Ihmiset, jotka väittävät että ylpeys muiden teoista olisi jotenkin huono asia, ovat tyhmiä, koska he eivät ymmärrä että ylpeys muiden toiminnasta inspiroi ja kannustaa muita lauman jäseniä käyttäytymään altruistisesti ja auttamaan kollektiivista etua.

Ihmiset, jotka väittävät ihmisyydelle kehittyneen tunteita, joilla ei ole enää 2000-luvulla mitään virkaa ovat idiootteja. Ylpeydellä ja ihannoinnilla on tärkeä funktio yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa.

Altruismi psykologisena toimintana on nimenomaan kehittynyt lauman edun edesauttamiseksi. Siksi esimerkiksi äiti voi uhrata itsensä lapsensa takia, tai mies itsensä maansa tai kuninkaansa takia. Me teemme paljon biologisesta näkökulmastamme irrationaalisia asioita, koska me olemme laumaeläimiä.

Mutta altruismi altruismin takia on tyhmää. Altruismi vaatii luottamusta altruistisen yhteisön sisällä! Jos siellä on mätä omena, joka käyttää hyväksi muita, ja polkee muiden etuja, niin tuo altruismi ei enää hyödytä hyväksikäytettyjä ihmisiä. Siksi sokea altruismi on tyhmää. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, joten on täysin järjetöntä kuvitella että tuosta 7 miljardista ihmisestä ei löydy murhaajia, raiskareita, tai muuten vaan varkaita ja vittupäitä. Siksi sokea altruismi "ihmisyyden" nimeen on järjetöntä. Altruismi toimii parhaiten nepotismina. Siksi esimerkiksi mafiat ja rikollisjärjestöt ovat yleensä suurperheellisiä. Perhe on sosialistinen yksikkö, jossa lauman arvo tulee sen jäsenistä ja heidän yhteistyöstään. Perhe on aina antikapitalistinen yksikkö. Nepotismi on täysin luonnollinen evoluution kehittämä turvaverkko selviytymiseen hankalissa ja kurjissa olosuhteissa. Nepotismi on luonnon omaa sosialismia.

Tribalismi on luonnollista. Eläimet luovat yhteisöjä, ja tukeutuvat toinen toisiinsa, koska ne kokevat henkilökohtaista vajaavaisuutta ja heikkoutta. Ympäröivä maailma on kylmä ja julma, mutta yhteisö tuo lämpöä ja turvaa. Ihminen liittoutuu parantaakseen mahdollisuuksiaan kilpailtaessa elintilasta ja selviytymisestä. Kollektiivisuus siis on normaalia ja luonnollista, ja sitä esiintyy kaikkialla, ja kaikissa eläinryhmissä. Luonnossa heikkous on läsnä, koska luonto on kamppailua, ja vahvimman oikeutta.

Tribalistisuus on altruismia. Altruismi voidaan nopeasti määrittää rakkautena, eli samaistumisena omaa laumaa kohtaan. Tämä samaistuminen toiseuteen saa yksilön välittämään laumastaan itseään enemmän.

Taloudessa kansallismielisyys on ensimmäinen askel

Moni valveutunut kansalainen ihmettelee taloutta, lamoja ja niiden syy-seuraus-suhteita. Ajatukset rahan vallasta, oikeudenmukaisuudesta, työllistymisestä, palkoista, eläkkeistä ja tulevaisuudesta pitäisi olla jokaisen ihmisen mielessä poliittisista näkemyksistään huolimatta. Samalla kun näitä asioita miettii, niin ihminen ei voi olla huomioimatta ympäröivää epäoikeudenmukaisuutta ja jatkuvia toistuvia ongelmia yhteisessä taloudellisessa elämässämme. Kysymys "miksi?" nousee tästä syystä luonnollisesti monen mieleen. Miksi taloudelliset vaikeudet vaivaavat globaalisti koko maailmaa? Miksi Suomea vaivaa samat ongelmat, sekä mistä nämä ongelmat johtuvat?

Globaalit talouskriisit johtuvat juurikin kansallisen protektionistisen talouspolitiikan hylkäämisestä ja talouspoliittisesta muutoksesta kohti globaalia markkinakilpailua. Tämä muutos ei ole tapahtunut vahingossa, eikä muutos ole osa "luonnollista kehitystä" kuten tätä monesti pyritään tuomaan esille.

Kaikki yhteiskuntaamme määräävät säännökset, lakipykälät, direktiivit ovat ihmisten laatimia. Lakien valvonta on ihmisten takana. Markkinakilpailussa tehtävät päätökset ovat myös ihmisten päätettävissä. Talous perustuu ihmisten vuorovaikutukseen ja päätöksiin.

On siis naurettavaa väittää, että taloutta ei voida valvoa ja säädellä ja ohjata kohti terveellistä kehitystä, joka ottaa huomioon työväen vaatimukset palkoista, turvallisuudesta, hyödykkeiden ja palveluiden laadusta, sekä yhteiskunnan tulevaisuudesta, joka on koko kansaa hyödyttävä omavaraisuus. Ainoa asia mitä tämä vaatii on yhteistä tahtoa. Tahto taas vaatii kansallismielisyyttä, jonka ympärille rakentuu taloudellinen yhteisen hyvän ja tulevaisuuden rakentaminen. Tahto korjata yhteiskunnalliset eriarvoisuudet vaatii kansalaisten keskeistä samaistumista. Samaistuminen ei ole mahdollista, jos kansalaisten kesken luodaan jatkuvasti lisää kilpailua, konfliktia, raadollista ja sairasta identiteettipolitiikkaa. Ilman kansallismielistä samaistumista ei tule olemaan yhteistä tahtoa rakentaa tervettä yhteiskuntaa missään muodossa. Kansallismielisyyden demonisointi on johtanut yhteiskuntaan, jossa yksilöllisyys ja kilpailu ovat johtavat arvot. Tästä syystä kansallismielisyyden elvyttäminen on ensimmäinen asken ja pohja talouden korjaamiseen.

Globaalia markkinaa ei johda paikallispopulaatioiden ja kansojen selviytyminen, hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus. Globalismi pyrkii vetoamaan alimpaan yhdistävään nimittäjään ja näin ollen vähättelee paikallispopulaatiota ja heidän autonomiaa. On väärin ja naivia ajatella, että globalismi pystyisi koskaan edustamaan rehellisesti paikallisia ihmisiä, jos lähtökohta globalismissa ei ole paikallispopulaation etu, vaan globaalin vallan valjastaminen suurpääoman hyväksi.

Globalismi on vain imperialismi uudelleen paketoituna ja käärittynä, jonka kautta paikallispopulaatioita voidaan alistaa ja orjuuttaa pääomalla ja byrokratialla. Globalismi ei vaadi imperialistisia sotajoukkoja, vaan sortajina toimii globalismia ylistävät valtiot itse. Kapitalismi ja globalismi yhdessä markkinoi jatkuvaa ja loputonta kasvua, joka tietysti ei ole luonnollista tai terveellistä missään muodossa. Yhteiskuntien kasvaessa terve yksilöllisyys ja yhteisöllisyys katoaa ja ihmisestä tulee kuluttaja, työntekijä, sosiaaliturvatunnuksia. Ihmiset menettävät oman inhimillisyytensä ja toimivat vain yhteiskunnallisina materiaalisina rattaina, jotka tekevät töitä, kunnes vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois.

Sanotaan että työ vapauttaa. Työ vapauttaa kun työn takana on unelma ja tavoite, joka vapautuu kun työ on saatu päätökseen. Me käymme töissä, jotta rahan kautta voisimme rahoittaa itseämme ja unelmiamme. Unelmat saattavat vaihdella yksilökohtaisesti, mutta oli unelma mikä tahansa, niin kaikki unelmat ovat työn takana. Elämässä mikään ei tule ilmaiseksi. Ilmaisia ruokia ei ole. Yksilön tahdon takana on omat intohimot, halut, unelmat ja mielikuvat. Me uurastamme, jotta saavuttaisimme. Mutta aivan samalla tavalla kun yksilöillä on tavoitteita, niin yhteiskunnalla ja sen päättäjillä on tavoitteita. Kun yhteiskunnan tavoitteet eivät edusta yksilöä, yksilö kokee että hän ei ole osa yhteiskuntaa. Kun yksilö kokee ettei yhteiskunta edusta häntä, ei häneltä voi olettaa työtä tuon yhteiskunnan puolesta. Tämä yhteiskunnan ja yksilön välinen ristiriita on tärkeä keskustelu, jota ei julkisuudessa keskustella. Yhteiskunnan pitää edustaa kansalaisiaan, jotta kansalaisilta voidaan odottaa mitään tervettä vastuullisuutta ja työtä yhteiskunnan puolesta.

Kapitalismin sielu lepää aina voiton maksimoinnissa ja näin ollen se on kilpailu kuluttajista. Tästä syystä utopinen globaali talousliitto ja sen sisälle luvattu vapaamarkkinautopian luominen tuolla talousliittoverukkeella johtaa paikallispopulaatioiden hyvinvoinnin ja poliittisen vallan katoamiseen. 

Ainoa tapa maksimoida ihmisen hyvinvointi ja turvallinen tulevaisuus on tuoda päätäntävaltaa ja näin ollen mahdollisuus vaikuttaa omasta tulevaisuudestaan mahdollisimman lähelle ihmistä. Ihmiset ovat yhteiskunnan rakennusmateriaali. Me ihmiset turvaamme ja autamme toinen toisiamme. Me suomalaiset luomme Suomen. Yhteiskunnat rakentuvat ihmisten altruismin ympärille. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa turvallinen elämä jakamalla resursseja ja mahdollisuuksia yhdessä tuottaen turvallisuutta ja näin mahdollistaen tulevaisuuden ja unelmat. Jotta unelmat olisivat mahdollisia on kuitenkin vallan ja mahdollisuuksien oltava jokaisen kosketettavissa. Tästä syystä paikallistalous on ainoa terve tapa rakentaa taloudellista tasapainoa. Markkinat pitäisi toimia omavaraisesti, paikallisesti ja kansalaisten ehdoilla, jotta hyvinvointi olisi kestävällä ja terveellä pohjalla. Valitettavasti teollistumisen kehitys ei ole suuntautunut tähän omavaraiseen paikallispoliittiseen suuntaan, vaan sitä on johtanut globalismi ja raadollinen kilpailu.

Kuulemme useasti vapaamarkkinaa puolustavien argumentoivan, että vapaamarkkinapolitiikassa suurkapitalistien varallisuus valuu alas työväelle. Tätä argumenttia käytetään hyvin epärehellisesti, viitaten että suuryritykset työllistäisivät ihmisiä kansallinen hyvinvointi mielessä. Todellisuudessa he työllistävät ihmisiä palvoen tekemäänsä voittoa. Suuryritykset pyrkivät saavuttamaan markkinamonopoliasemaa. He ulkoistavat työpaikkoja, polkevat palkkoja, kilpailuttavat työvoimaa, ketjuttavat urakoita, ja pyrkivät laskelmoimaan hyödykkeiden laatua/hinta suhdetta maksimoidessaan voittoa. Näillä yrityksillä ei ole mitään halua toteuttaa kansallista etua. Nämä samat yritykset vaativat lobbyreiden kautta verohelpotuksia ja argumentit pääoman valumisesta tavalliselle työväelle ovat vain valhetta, jota on jo pitkään käytetty median luomassa uusliberalistisessa kaikukammiossa.

Taloudelliset ongelmat voidaan jakaa useampaan yksittäiseen osaan. Ensimmäiseksi ja lähtökohtaiseksi ongelmaksi on rahan luontiin ja velkaan perustuvat ongelmat, eli vähimmäisvarantojärjestelmä ja sen toiminta. Toiseksi suurimmaksi ongelmaksi nousee osakekauppa ja sen ympärillä tapahtuva arvospekulaatio, joka vääristää markkinoita ja pakottaa yritykset tekemään epätervettä voittoa vaikka sitten laskemalla tuotteiden laatua, tai vaikka lomauttamalla ja kilpaikuttamalla työntekijöitä ulkoisella työvoimalla. Kolmanneksi suurin ongelma on pääoman valuamiminen talousalueen ulkopuolelle, joka taas tekee talousalueen velkataakan takaisinmaksamisen entistä mahdottomammaksi. Neljäs ja viimeinen suuri ongelma on työväen työturvan ja palkkojen kohtuullisuuden sivuuttaminen prioriteeteista kaikkein alhaisimmaksi. Tässä negaviivisessa muutoksessa vuokratyöfimojen ilmestyminen on ollut johtavassa asemassa.

Vuokratyöfirmat vääristävät työmarkkinoita kilpailuttamalla niitä ja varastamalla välistä. Urakoita ketjutetaan firmalta firmalle, josta jokainen vie jotain välistä. Lopullinen palkka tehdystä työstä jää työntekijälle mitättömäksi. Tämä on eteenkin paha rakennustöissä, jossa hyvin epäterveitä, raskaita ja työn mielekkyydestä kovin alhaalla olevia töitä hoitaa vuokratyöntekijä. Vuokratyöntekijällä ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä ammatissaan  samalla tavalla kuin firman omat työntekijät. Hän elää työpaikasta työpaikkaan aina tehden sen likaisimman ja raskaimman homman ilman mitään mahdollisuutta saada arvostusta tehdystä työstään. Vuokratyöntekijät ovat työnantajalle roskaa, joka voidaan heittää roskiin kun häntä ei tarvita. Vuokratyöntekijä on orja. Hän voi sanoa itsensä irti, mutta aina löytyy uusia vuokratyöntekijöitä, jotka tekevät epäinhimillistä hommaa taloudellisessa epätoivossaan.

Terveessä yhteiskunnassa nuoret työllistyisivät siivoojina, kärrypoikina, lumenluojina ja varastotyöntekijöinä samaan aikaan kun he opiskelivat kohti haluamaansa ammattikuntaa kohti. Samalla opiskelujen lomassa tehdyt työt avartaisivat näkemystä ruumiilliseen työntekoon, joka taas kasvattaa sympatiaa yhteiskuntaluokkien ja ammattikuntien välillä. Terveessä yhteiskunnassa nuoret oppivat eri ammateista tekemällä ilta-, viikonloppu- ja kesätöitä. Valitettavasti näin ei ole, vaan nuorisotyöttömyys on kasvussa, koska nuo helpot ja yksinkertaiset mutta raskaat työt ovat kilpailutettu vuokratyöfirmojen kautta maahanmuuttajille. Ne työt jotka ennen olivat byrokraattittomasti saavutettavissa olevia helppoja, mutta tärkeitä yhteiskunnallisia töitä eivät ole enää helposti tavoiteltavissa ja niistä on kova kilpailu kasvavan maahanmuuton takia. Työvoimatoimiston ajaminen mitättömäksi ja oikean työllistymisen siirtäminen työmarkkinapalveluiden yksityistäminen vuokrafirmoille oli myös toinen iso yhteiskunnallinen taka-askel työmarkkinoilla.

Suomen ja koko maailman taloudellisiin ongelmiin voidaan määrittää monia yksittäisiä syitä, mutta käsittelemällä niitä yksittäisinä ongelmina ei tule korjaamaan ja muuttamaan mitään. Kaikki korjaava muutokset lähtevät ensiksi ongelmien tunnustamisesta. Vasta kun pystyy itselleen tunnustamaan, että jokin on väärin pystyy aloittamaan tunnistamaan mikä ja miksi jokin on väärin ja voi huonosti. Vasta tämän prosessin kautta voidaan rakentaa tahtoa korjata vaivaavia ongelmia. On kuitenkin ensiksi uskallettava kyseenalaistaa yhteiskuntaamme johtavaa ilmapiiriä, joka moralisoi ja pyrkii häpäisemään tietyt vaihtoehdot. On opittava ajattelemaan itse ja uskallettava kyseenalaistaa sitä kansallismielisyyden ympärillä leijuvaa demonisointia, joka on tahallaan monilta eri tahoilta vuosikymmenien aikana rakennettu.

Evoluutiopsykologiaa - Pelko

Pelko on tunteista primitiivisin. Se on reaktio ulkoiseen ja reaktio, joka pitää eläimen turvassa. Pelko kehittyy kun yksilö ymmärtää, että hänellä on jotain menettävää. Pelko kumpuaa vertailusta ulkoiseen. Reaktiona pelko on geneettisesti ohjelmoitu tunnistettuun vaaraan. Kaikilla tunteilla on jokin sosiaalinen vuorovaikutuksellinen tehtävä ulkoisen sosiaalisuuden kanssa. Pelko on geneettisesti jokaisessa ihmisessä ohjelmoitu reaktio, mutta pelon assosiaatiot ovat ympäristöstämme opittuja. Pelko varoittaa meitä vaarasta ja mahdollisista sosiaalisesti negatiivisista seurauksista.

Ulkoinen kohde laukaisee pelon. Pelkääjän ja projektoidun pelkoa laukaisevan kohteen suhde toisiinsa on pelkääjän henkistä vertailua. Tätä vertailua me kutsumme projektioksi. Pelko reaktiona tulee eläimelle kun pelkääjä projektoi itseään ympäristöönsä ja ymmärtää oman hetkellisyytensä ja mahdollisen menetyksensä, sekä heikkoudet suhteessa ympäröivään vaaraan.

Evoluutio ei ole kehittänyt mitään psykologista ominaisuutta millä ei ole selvää toiminnollista funktiota eläimelle. Yleisesti pelko assosioidaan irrationaalisuuteen, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Voidaan jopa sanoa, että pelko on tunteista se kaikkein rationaalisin, koska se pitää eläimen turvassa, kun taas rakkaus ja uteliaisuus voivat olla kohtalokkaita eläimelle. Tietysti tunteen rationaalisuus määräytyy pelon kohteesta. Onko pelkääjän ennakointi tulevaisuudestaan realistinen vai ei? Onko pelkääjän ennakoiva käsitys negatiivisesta muutoksesta pelkääjän kannalta totta vai ei?

Pelko on irrationaalista silloin, kun oletus menetyksestä tai heikkoudesta ei ole fyysisesti oikea, vaan täysin kuvitteellinen. Pelko on luonnollinen ja terve asia, eikä sitä pitäisi mitenkään vähätellä sairautena, kuten siihen viitataan tänä päivänä kaikkialla. Pelko pitää eläimen turvassa ja tietoisena ympäröivistä vaaroista.

Pelko on osoitus heikkoudesta ja heikkous määriytyy suhteessa johonkin ulkoiseen; kuviteltuun tai todelliseen. Tämä suhteutus tapahtuu yksilön projektion kautta. Yksilö vertailee itseään toiseen. Tämä, kuten kaikki muutkin tunteet ovat mekanisesti kehittyneet ja muokkaantuneet evoluutiollisessa kamppailussa. Pelko on osa pakene-taistele-mekaniikkaa, jossa pelko edustaa pakenemista saalistajan tai muun vaaran edessä.

Monia konservatiiveja syytetään muutoksen pelkäämisestä. Pelko oman indentiteettinsä puolesta pohjustaa kaikkia ihmisen tuntemia negatiivisia tunteita toiseutta kohtaan. On hyvin epärehellistä syyttää ja vedota aina irrationaaliseen pelkoon ja tulkita konservatiivit irrationaalisiksi, koska he pelkäävät muutosta. On kuitenkin otettava huomioon, että epämiellyttävä muutos ja tulevaisuuden epävarmuus pelottaa. Olisi paljon irrationaalisempaa ja epäterveellisempää olla tuntematta pelkoa muutosta kohtaan, joka saattaisi vakavasti vahingoittaa sinua ja sinun yhteiskunnallista statustasi.

Moraalinen katastrofi ja tulevaisuus

 Nykyinen tilanne

Suomalaiset kohtaavat uudenlaisen uhan. Uhan jota he eivät ole koskaan ennen kohdanneet. Nimittäin moraali- ja identiteettikadon, joka johtuu ideologisista ja filosofisista ajatuksista ja trendeistä, ja niiden leviämisestä suomalaisten keskuuteen. Tämä identiteetin ja moraalin katoaminen johtaa etnisten suomalaisten perikatoon edunvalvonnan katoamisena ja poliittisten päätöksien toteutumisena, jotka tekevät etnisten suomalaisten jatkumisen mahdottomaksi.

Tietystikkään tämä moraalinen trendi ei ole noussut tyhjästä esiin itsestään, eikä se olisi levinnyt näin laajalti ellei sitä oltaisi puskettu jatkuvalla syötöllä hallitsevia kulttuurikanavia pitkin. Kyseessä oli ideologinen ja moraalinen taisto kulttuurielämästä, joka tapahtuu näkyvästi muuttaen kansalaisten asenteita ja käyttäytymistä, mutta samalla salaten muutoksen alkuperän, tarkoitusperän ja aktiiviset levittäjät. Kulttuurinen kaappaus tapahtui kaikkialla yhteiskuntaamme, joka johti moraaliseen ja identiteettiseen muutokseen. Muutos esiintyi yhteiskunnassamme sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, juridisesti, väkivaltaisesti, mutta ennen kaikkea psykologisesti.

Osana tätä kaiken kattavaa psykologista sodankäyntiä on moraalinen alistaminen kaikkialla yhteiskuntamme osa-alueilla. Tuossa moraalisessa alistamisessa meiltä kielletään lähtökohtaisesti olemassaolo, oman kansamme edustaminen, tai minkäänlainen positiivinen assosiaatio suomalaisuuteen kollektiivisesti. Suomalaisuus haluttiin ja edelleen halutaan hävittää, koska se on oma kollektiivinen identiteetti, ja täten kilpailee hallitsevien moraalisten ideologioiden kanssa. Nuo nyky-yhteiskuntaamme hallitsevat moraaliset arvot ovat juuri niitä arvoja jotka syrjäyttivät etnisyyden ja kansallismielisyyden moraalisesti.

Nyky-yhteiskunnan arvot kuten liberalismi, humanismi ja antirasismi näkee etniset kollektiivit kilpailevina identiteetteinä omaa abstraktia, mutta yhtälailla kollektiivista identiteettiä vastaan. Näin ollen noiden abstraktioiden uskominen vaatii, että kaikki positiivisuus suomalaisuudesta pitää hävittää, jotta ne voidaan ajaa sosiaalisesti marginaaliin. Tämä tapahtuu etnisten suomalaisten ja suomalaisuuden syyttämisellä vihaamiseksi, rasismiksi ja pahuudeksi. Jatkuva ja pitkäaikainen pilkkakuvat ja stereotypiat luovat psykologisen ilmapiirin, jossa ihmiset eivät uskalla identifoitua ja valvoa etuaan suomalaisina.

Globalistit ovat rakentaneet pitkään eriäviä ideologioita, joita he käyttävät kansakuntien alistamiseen.  Etnisyys nähdään arvomaailmana, joka pitää tuhota tieltä, jotta hallitsevien moraalisten arvopohjien lupaama utopia olisi mahdollista. Näin ollen kuka tahansa joka tuo mitään positiivista etnistä suomalaisista julkisuuteen tuomitaan moraalittomaksi ja rasistiksi, koska hän seisoo tulevaisuuden tiellä jarruttaen utopiaa..

Moderni-ihminen on sisäistänyt joukon hallitsevia moraalisia arvoja ja pitää itseään etnisyyttä parempana. Rasismi edustaa modernistille kaikkea pahaa. Se edustaa irrationaalisuutta, jonka he sisäistävät ja määrittävät; "vihaa toiseutta kohtaan". Tämä ajatus modernistinen ajatus "vihasta" ja "vihaamisesta" on niin paradoksinen ja täynnä projisointia, ettei sille kuulu antaa mitään arvostusta. Siitä huolimatta he näkevät rasismia ja vihaa kaikkialla yhteiskuntaamme. He eivät tietenkään näe mitään suoraa väkivaltaa ja kansanmurhaa, kuten he yrittävät jatkuvasti implikoida, vaan heille riittää "vihan ja pelon" lietsonta symboliikan kautta.

He sisäistävät etnisyyden lähtökohtaisesti vihaan ja kaikki mikä edustaa identiteettiä tai historiaa etnisille suomalaisille on heille vihaa. He eivät osaa perustella miksi etnisyys olisi itsessään vihaa, ja väittävät etteivät he näe asiaa noin, mutta vihaksi he sen leimaavat jos joku samaistuu avoimesti suomalaiseksi. Jos käytännössä sinä näet ja tunnistat etnisyyttä itsessäsi tai muissa olet heidän silmissään rasisti ja täten yhtä kuin vihaaja. Valkoiset eurooppalaiset kuten myös me suomalaiset olemme heidän silmissään puhdasta rasismia, eikä rasismia voi kukistaa ennen kuin kaikki kaukaasialaiset eli me valkoiset eurooppalaiset, tai meidän tapauksessa suomalaiset olemme hävitetty sukupuuttoon ja kaikki mikä meitä edustaa on tuhottu ja hävitetty.

Moni suomalainen kansallismielinen haluaa tuudittautua siihen, että me historiallisesti erotumme kolonialismia harrastaneista valkoisista, mutta tämä ei pidä paikkaansa suomalaisvastaisten ajatuksissa. He näkevät meidät yhtenä kokonaisuutena ja moraalisena vastuunkantajina. Siispä samaa moraalista ideologiaa levitetään Suomessa ja samaa moraalista arvomaailmaa käytetään suomalaisvastaisen politiikan perustelemisessa kuin muualla maailmaa.

Suomalaisten keskuuteen on rakennettu pitkään suomalaisvastaista alakulttuuria. Tuo alakulttuuri on oma moraalinen rakenne, joka pyrkii iskostumaan globalismin maahantuomiin kulttuurisiin ilmiöihin ja täten markkinoida itseään suomalaisten keskuudessa. Tuo alakulttuuri on valloittanut moraalisesti lähes koko suomalaisen yhteiskunnan ja saanut suomalaiset häpeämään omaa suomalaisuuttaan ja jopa halveksimaan sitä. Erityisesti tuo suomalaisvastainen arvomaailma on levinnyt suomalaisen yhteiskunnan korkealuokkaan ja eliittiin, joka tekee ja suunnittelee globalistista antisuomalaista politiikaa.

Tuo arvomaailma on kasvatuksellisesti ja yhteiskunnallisten kulttuurikanavien kautta ehdollistettu lähes kaikkiin suomalaisiin. Tuo arvomaailma on luonut suomalaisten keskuuteen suomalaisista koostuva suomalaisvastainen aktivistijoukon, joka järjestää mielenosoituksia, väkivaltaa ja häirintäkampanjoita kansallismielisiä suomalaisia kohtaan. Tuo suomalaisvastainen aktivistijoukko ihannoi globaalia valtakulttuuria ja sieltä markkinoitua kosmopolitaanista identiteettiä, johon he samaistuvat. He eivät näin ollen näe itseään suomalaisena, ja tämä on pääasiallinen syy siihen miksi osa suomalaisista osoittaa fanaattista vihaa suomalaisuutta ja muita suomalaisia kohtaan. He eivät näe itseään suomalaisina, vaikka he esiintyvät suomalaisessa yhteiskunnassa muille suomalaisille suomalaisena, vaan he henkilökohtaisesti näkevät itsensä maailmankansalaisina tai yksilöinä, ja tästä syystä vastustavat suomalaisia ja suomalaisuutta.

Nämä suomalaisvastaiset pilkkaavat, vähättelevät ja paheksuvat suomalaisuutta vainoten kaikkia suomalaisia, jotka tuovat mitään positiivisuutta esiin suomalaisuudesta tai itse suomalaisista. Ainoa tapa miten suomalaisista saa puhua mitään hyvää kenestäkään suomalaisesta on yksilötasolla, tai tasolla joka ei erottele etnisiä suomalaisia vaikkapa afrikkalaisista maahanmuuttajista. Suomalaiset eivät siis saa identifoitua omana etnisenä ryhmänään ja luoda yhteistä ylpeyttä ja kunnioitusta toinen toisiaan kohtaan, koska kaikenlainen etnisten suomalaisten keskeinen yhdistäminen ja täten muiden erottelu etnisistä suomalaisista nähdään moraalittomana.

Globaalin valtaeliitin painostama sanoma kaikille valkoisille eurooppalaisille on, että kaikki ihmiset olemme yhtä ja samaa perhettä rodusta, uskonnosta tai seksuaalisuudesta huolimatta. Tämä heidän sanoma ei tietenkään näy heidän omassa toiminnaassaan. He luovat vähemmistöryhmistä valkoisten eurooppalaisten johtavan korkealuokan, jota ei saa kritisoida, koska se olisi rasismia. Meidät velvoitetaan palvomaan heitä moraalisesti, joka jo nostaa heidät korkeampaan asemaan sosiaalisesti. Meille sanotaan, että se edistää tasa-arvoa, kun todellisuudessa se luo hierarkiaa, jossa valkoiset eurooppalaiset ovat alimpana ja sorrettuja.

Meidät on etnisyytemme perusteella jaettu moraalisiin ryhmiin, joista meitä tuomitaan ja meidät eriarvoistetaan. Tuossa moraalisessa arvomaailmassa valkoiset edustavat aina sortajia ja ei-valkoiset sorrettuja. Näin ollen ei-valkoiset ovat aina moraalisesti korkeammalla, koska sorrettuna oleminen antaa moraalisen yliotteen sortajiin. Ei-valkoiset ovat tuossa ideologiassa historiallisia uhreja, joita nämä valkoiset sortajat pitäisi nyt palvoa ja anella heiltä anteeksiantoa. Ja koska he ovat olleet historiallisesti sorrettuina, niin näin ollen kaikki heidän tekemä väkivalta ja sorto valkoisia kohtaan nähdään oikeutettuna ja eräänlaisena velanmaksuna, eikä valkoisilla ole mitään oikeutta valittaa ja vaalia omaa turvallisuuttaan. Valkoisten itsepuolustautus, edunajaminen ja turvallisuuden takaaminen olisi antirasistien mielestä historiallisen sorron jatkoa ja täten moraalisesti väärin. 

Kaikkien valkoisten ympäri maailmaa pitää hävetä omaa etnisyyttään, joka kuuluu osana valkoisten katumusprosessia. Tämä koko moraalinen ilmiö on hyvin judeokristillinen. Se tekeekin asiasta hyvin iroonisen, koska yleensä samat ihmiset jotka puskevat ajatusta valkoisesta syyllisyydestä ovat samoja ihmisiä, jotka vihaavat kristinuskoa eniten julkisuudessa ja internetissä. He eivät vihaa judeokristillisyyttä siksi, että se olisi ristiriitainen tai moraaliselta rakenteelta vastenmielinen, koska he itse omaksuvat samat moraaliset rakenteet. He vihaavat sitä, koska se edustaa eurooppalaisuutta ja valkoisia.

Tämä antirasistinen(antisuomalainen) moraalinen ilmiö on kaiken kattava. Sillä ei ole mitään merkitystä suomalaisten kannalta ovatko suomalaiset olleet historiallisesti sorrettuina, sillä me olemme tämän ideologian mukaan osa eurooppalaista kaukaasialaista perhettä, ja tästä syystä meille kuuluu sama synnintaakka kuin muille eurooppalaisille. Tästä syystä tuon moraalisen arvomaailman mukaan suomalaisten pitäisi katua ja kokea rasismi ilmiönä häpeällisenä syntinä ja omaksua samat asenteet ja politiikka kuin muualla maailmaa joissa valkoiset eurooppalaiset elävät. Meidän on ajettava globalismia, monikulttuurisuutta, antirasismia ja meidät syrjäyttävää pakkomaahanmuuttoa, jotta voimme vapautua synneistämme.

Tämä on se moraalinen arvomaailma, jota globaalieliitti pyrkii markkinoimaan ja opettamaan kaikille kaukaasialaisille, eurooppalaisille, valkoisille ja näin myös meille suomalaisille. Tarkoituksena on tehdä mahdottomaksi suomalaisten ja suomalaisuuden jatkuminen. Näin ollen taloudellinen, kultuurinen, sosiaalinen ja poliittinen edunvalvonta on suomalaisilta kiellettyä. Meidän on ymmärrettävä, että edunvalvonta on olemassaolon edellytys ja näin ollen meidän edunvalvonnan evääminen on meidän olemassaolon eväämistä.

Tämä edunvalvonnan evääminen menee jopa psykologiselle ja filosofiselle tasolle, jossa meiltä kielletään identiteetti ja moraalinen edustus. Suomalaisvastaisille globalisteille suomalaisten oma identiteetti ja sen puolustaminen moraalisesti on rasismia. Näin ollen myös suomalaisten keskeinen sosialisoituminen, yhteistyö ja kaikenlainen altruismi toinen toisiaan kohtaan edustaa globalisteille rasismia. Edunvalvonta on kuitenkin olemassaolon edellytys, sillä ilman aktiivista toimintaa yksilön tai yhteisön olemassaolon puolesta ei olemassaolo ole mitenkään mahdollista.

Koska globalistinen suomalaisvastainen eliitti haluaa hävittää suomalaiset ovat he maalanneet suomalaisten edunvalvon vihaksi ja rasismiksi. Tämä räikeä suomalaisvastaisten valheellinen syytös vihaamisesta on väite, jolla suomalaisuus määritellään irrationaaliseksi (tyhmäksi) ja pahaksi (moraalittomaksi). Näin he hyökkäävät retoorisesti moraalisella ja loogisella rintamalla yrittäen iskostaa arvomaailmaa ja ajattelua, joka saisi suomalaiset apaattisiksi, nihilistisiksi ja hylkäämään oman suomalaisuutensa. Suomalaisuudessa ei tietenkään ole kyse muiden vihaamisesta, vaan oman olemassaolon vaalimisessa ja oman ainutlaatuisuuden ja suomalaisuuden rakastamisesta ja säilyttämisestä. Tämä on selkeää psykologista sodankäyntiä ja YK:n kansanmurhamääritteen mukaan hyökkäys suomalaisten hävittämiseksi

He ovat räätälöineet ja markkinoineet suomalaisvastaista vihaansa suvaitsevaisuutena. Meidän pitää suvaita ja täten laittaa oma edunvalvontamme toissijaiseksi asiaksi muiden intressien edessä. He julistavat suomalaisuuden tuhoamista antirasismin nimeen. He puhuvat suvaitsevaisuudesta, mutta eivät osoita mitään suvaitsevaisuutta suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan. He näin ollen ovat antisuomalaisia.

Ovatko nämä edistykselliseksi ja antirasisteiksi itseään nimittävät suomalaisia vihaavat antisuomalaiset oikeasti noin aivottomia, että eivät näe logiikassaan mitään ristiriitaista ja vahingollista suomen tulevaisuudelle ja nykyiselle yhteiskunnalliselle rauhalle? Luulevatko he tosiaan, että erilaisuus on rikkaus ja että erilaisuus ei luo konfliktia? Ainoastaan täysin todellisuudesta irtaantunut ihminen uskoo näin. Uskoisin kuitenkin, että valtaosa ymmärtää tämän, mutta he eivät identifoidu suomalaisiksi ja täten heille on aivan sama häviääkö suomalaiset. Sillä onhan suomalaisuus kuten yleisesti valkoisuus moraalisesti leimattu pahuudeksi, jolloin se toimii henkilökohtaisesti moraalisena oikeutuksena ja selityksenä miksi on hyvä, että etniset suomalaiset ja kaikki valkoiset kaukaasialaiset surjäytetään ja hävitetään sukupuuttoon.

Yhteiskuntamme ei ole mikään Taru sormusten herrasta, jossa eeppinen seikkailu johtaa onnelliseen lopputulokseen ja että onnelliseen lopputulokseen tarvitaan hobitteja, haltioita, vaeltajia, kääpiö, kiintiö homoja ja maahanmuuttajia. Erilaisuus luo konfliktia, koska eri identiteetit taistelevat keskenään vallasta. Luonto on kamppailua ja ainoa rauha on eriävien poliittisten identiteettien eristäminen tai totaalinen tuho. Sanonta: "hyvä aita tekee hyviä naapureita", pitää paikkaansa. Siksi on naurettavaa tuoda tänne kokonaisia ihmisryhmiä ja olettaa, että he eivät ala ajamaan omaa poliittista agendaansa ja kilpailemaan meitä vastaan.

Monikulttuurisuudella pyritään syrjäyttämään suomalainen etninen identiteetti yhteiskunnastamme. Rasisminvastaisuuden nimissä USA:ssa on jo suunnitteilla kiintiövähemmistö pakko. Presidentti Obama on jo luonut lakeja, jotka pakottavat valkoisille asuinalueille monikulttuurisuus pakkoa. Suomalaisvastaiset haluavat pakottaa tätä samaa monikulttuurisuutta Suomeen kysymättä meiltä suomalaisilta mitään.

Jos Suomi ei kuulu suomalaisille, niin kenelle sitten? Nämä suomalaisvastaiset väittävät että Suomi kuuluu kaikille, eikä suomalaisilla ole oikeutta omaan etniseen valtioon. Suomalaisvastaiset tulevat tulevaisuudessa pyrkimään kohti monikulttuurisuuslakia, joka pakottaa kaikki instituutiot, kerhot, yhdistykset ja yritykset ottamaan pakolliset pakolaiskiintiöt käytäntöön ja pakottamaan monikulttuurisuutta "suvaitsevaisuuden" nimissä. He eivät suvaitse suomalaisuutta ja haluavat tuhota sen sekoittamalla muita etnisiä ja kulttuurisia identiteettejä yhteen.

Meille TYRKYTETÄÄN monikulttuurisuutta VÄKISIN ilman mitään kansanäänestystä ja silti väitetään että kyseessä on demokratia ja kansan korruptoimaton ja vilpitön tahto. Tämä on tyypillistä valheellista demokraattista dogmaa. Vaikka väite kansan tahdosta olisikin totta, niin se ei silti tarkoita että kansa osaa ja ymmärtää päättää asioistaan pitkällä aikavälillä. Media ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat julistaneet suomalaisvihamielistä propagandaa jo pitkään ja saaneet ihmiset vihaamaan ja väheksymään omaa suomalaisuuttaan, mutta silti kehtaavat puhua ruskealla kielellä demokraattisesta kansanäänestyksestä. He ajavat hedonismia ja ylistävät hetkellisyyttä, mutta vaativat demokratiaa, joka vaatii äänestäjiltä omistautumista kansan puolesta, ja pitkäaikaista opiskelua, sekä syvällistä ymmärtämistä poliittisesta ja yhteiskunnalisesta dynamiikasta. Yhteiskunta, jonka arvot ovat hetkellisyydessä, hedonismissa ja rahassa ei pysty ylläpitämään kansalaistensa hyvinvointia.

Koska päättäjämme ja media on niin korruptoitunutta on nykyisessä yhteiskunnallisessa tilassa hyvin haitallista pitää mitään demokraattista äänestystä, koska media ja valtaapitävät puolueet vääristelevät uutisointia ja harhauttavat mustavalkoisen retoriikallaan äänestäjiä tahallaan harhaan. Kansalaisilla ei välttämättä löydy tarvittavaa ymmärrystä ja näkemystä nähdä median ajaman propagandan läpi ja tunnistaa minkälainen soppa ja ongelma tuommoisesta monikulttuurisesta muutoksesta oikeasti syntyisi meille suomalaisille. Media levittää tunnepitoista retoriikkaa, hedonismia ja hetkellisyyttä, mutta samaan aikaan puolustaa demokratiaa ja sanoo sen olevan looginen ja paras hallintomuoto.

Katsotaan vaikkapa Britanniaa, Saksaa, Ranskaa, Tanskaa, Norjaa tai Ruotsia? Onko mitään paikkaa jossa monikulttuurisuus olisi toiminut ja tuottanut turvallisen yhteiskunnan? Ei ole! Ei ole mitään toimivaa esimerkkiä monikulttuurisuudesta, ja mitä demokratiaan tulee, niin se ei ole minkään "hyvän" yhteiskunnan itseisarvo. Erilaisuus luo konfliktia ja kasvava erilaisuus yhteiskunnassa tulee luomaan enemmän ja enemmän kilpailua ja konfliktia suomalaisten keskuudessa. Kilpailun kasvaessa korruptio ja pahoinvointi kansalaisten keskuudessa kasvaa. Tässä korruptoituneessa kapitalistisessa "demokratiassa" ei ole mitään hyvää ja toivottavaa.

Maahanmuuttoa pakotetaan ja maahanmuuttajista rakennetaan korkeampaa luokkaa. Heille annetaan kaikki valtiolliset mahdollisuudet samalla kun media ylistää ja rakentaa positiivista kuvaa maahanmuuttajista. Mediamme on täynnä julkisia vähemmistökulttuurin edustajia. Valtaväestöä edustaa vähemmistö ja median ajama epäterveellinen rappiollisuus. Nuorille suomalaisille ei tarjota median kautta mitään tervettä suomalaista maskuliinista ja älykkäitä miesroolimalleja. Kaikki ovat karikatyyrejä juopoista ja junteista.

Ennen julkisuus ja arvostus piti ansaita, mutta nykyään media tuo esiin juoppoja ja "elämän_koululaisia" edustamaan kantasuomalaisia, koska medialla on agenda ja se on suomalaisuuden syrjiminen ja suomivastaisuuden lietsominen suomalaisten keskuudessa. Maahanmuuttajista ja liberaaleista koostuu loput median julki tuoma kirjo. Media tuo jatkuvasti esiin julkisuuteen henkilöitä, jotka esittävät järkevää ja suvaitsevaa ja laukovat suomalaisvastaisia mielipiteitään suvaitsevaisuuden nimissä. Pitää vähintään olla joku seksuaalivähemmistön edustaja, jotta valkoinen terve, atleettinen ja älykäs mies pääsee televisioon, koska terve valkoinen heteromies on heidän mielestään liikaa.

Stereotyyppinen monikulttuurinen identiteetti on uusi modernin kapitalistisen mediayhtiöiden luoma suomalaisuuden identiteetti kaikille maailmassa asuville ihmisille. Suomalaisuus ei globalististen suomalaisvastaisten mielestä ole enää etninen määrite, vaan kaikki maailman ihmiset voivat olla suomalaisia jos he julistavat itsensä suomalaiseksi ja muuttamalla Suomeen.

Kun kansa on yhtenäinen ja määrätietoinen oman tulevaisuutensa puolustamisessa, ja omaa vahvan yhdistävän kansallisidentiteetin, niin silloin kansa määritellään moraalittomaksi ja rasistiseksi suomalaisvastaisten mielestä, mutta kun kansa koostuu väliinpitämättömistä hedonisteista, itsekeskeisistä narsisteista ja itsevihasta, niin silloin suomalaiset ovat suvaitsevainen ja demokraattinen kansa.

Me emme anna suomalaisvastaisten määrittää suomalaisuutta. Me emme hyväksy rappiollisuutta. Me otamme tulevaisuutemme omiin käsiimme ja rakennamme itse oman tulevaisuutemme kysymättä lupaa suomalaisia vihaavilta suomalaisvastaisilta. Suomalaisilla on oikeus itsenäiseen tulevaisuuteen! 

Poliittinen realismi: Vastakkainasettelun ongelma Suomessa

Ongelma modernissa yhteiskunnassamme on teennäinen ja vääristynyt vastakkainasettelu. Oikealla on kapitalistit, joita edustaa kokoomus ja RKP. Vasemmalla vähätuloisia ja työväkeä edustaa itsensä jalustalle nostaneet SDP ja Vasemmistoliitto. Nämä kaksi jälkimmäistä väittävät edustavansa vähätuloisia julistaen itsensä ainoaksi vaihtoehdoksi korkealuokan ja suurpääoman sortoa vastaan. Todellisuudessa he edustavat aivan samalla tavalla suurpääomaa ja tätä globaalistista kapitalistista yhteiskuntaa ja sen uusliberalistista arvomaailmaa kuin "oikeisto".

Kaikki, jotka kyseenalaistavat nykyistä taloudellista, kulttuurista, arvomaailmallista ja poliittista ilmapiiriä marginalisoidaan haukkumalla neljällä eri marginalisointiin suunnitellulla kutsumanimellä. Nuo termit ovat äärioikeisto, natsi, fasisti ja rasisti. Koska nuo termit omaavat negatiivisen assosiaation toisen maailmansodan jälkeen, on valtapelaajien helpompi käyttää jo valmista retorista lyömäasetta, kuin puhua ja kuvata maailmaa todenmukaisesti ja rehellisesti ilman aikaisempaa retorista pohjaa. Voittajat määrittelevät moraalin ja historian, jolla sitten sorretaan hävinneitä ja moraalisoidaan voittoa.

Todellisuudessa noissa neljässä termissä ei itsessään ole mitään vikaa ja väärää, jos kaivaudumme moralismin läpi, ja keskitymme oikeasti ymmärtämään mielipiteitä objektiivisesti. Kyse on moraalisesta latautumisesta, joka kumpuaa liberaalisesta ajattelusta ja dogmasta. Halu samaistua on kaiken ymmärryksen lähtökohta, joka estetään moraalisella stigmatisoinnilla.

Tietysti nykyisessä ylisosialisoituneessa maailmassamme yksilön on vaikea pystyä keskittymään mihinkään epäkorrektiin mielipiteeseen objektiivisesti, koska olet saman tien leimattu ja sosiaaliseti häpäisty. Ylisosialisoituminen mahdollistaa poliittisen korrektiivisuuden käytön sosiaalisena aseena. Lammas, joka elää tunteissa ja haluaa seurata sitä mikä on yleisesti hyväksyttävää, ei ole kykenevä kyseenalaista moraalista dogmaa vaan myötäilee sitä. Ihmiset elävät tunnepitoisessa ymmärryksessä, jonka valtamedia poliittisen korrektiivisuuden kautta on ihmisille luonut. Lampaat tuntevat moraalista ylärintamaa muita ihmisiä kohtaan, jotka puolustavat itseään moralistiselta alistamiselta ja median luomalta moraalirakenteelta.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa yhteinen kulttuuri on paheksuttavaa; varsinkin kulttuuri joka ei myötäile liberaalia kapitalistista globalismia. Suomalainen etninen ja kulttuurinen identiteetti on maalattu moralismin kautta pahaksi, ja kaikki joka vastustaa suomalaisuutta on maalattu hyväksi. Monikulttuurisuus, liberalistinen globalismi ja antirasismi edustaa suomalaisvihamielisyyttä, sillä se yrittää vähätellä ja tuhota suomalaista identiteettiä kieltämällä sen ja häpäisemällä sen rasismiksi. Tiestysti nämä liberalistit määrittelevät itsensä hyviksi ihmisiksi ja kaikki muut pahoiksi ihmisiksi. Heidän maailmansa vaatii dualismia ja dualistista hyvä-paha -jaottelua.

Tämä orjamoraalinen jaottelu hyvään ja pahaan on vanha kirkon ja valtion ajama tapa vainota poliittista vastapuolta. Sekulaarinen humanismi, liberalismi, kapitalismi ja egalitarismi ovat yhteiskuntaamme hallitseva poliittinen taho, joka on julistanut etnisen suomalaisuuden ja samalla eurooppalaisen valkoisuuden rasismiksi ja näin ollen pahaksi. He haluavat hallita ja tuhota vastapuolensa totaalisesti. He maalaavat itsestään oikeutettua moraalista soturia pahuutta vastaan samalla kun he yrittävät tuhota kaikkea etnistä ja alkuperäistä eurooppalaisuutta ja suomalaisuutta. Suomessa antirasistit hyökkäävät kaikkea suomalaisuutta ja avoimesti julkisia kansallismielisiä ihmisiä kohtaan julistaen omaa moraaliaan absoluuttisesti. Antirasismi on synonyymi suomalaisvihan ja suomalaisvastaisen rasismin kanssa.

Tämä ei tietystikään olisi mahdollista, jos ihmisen psykologia ei sallisi itsevihaa. Patologinen itseviha on mahdollista sosialisoitumisen ja sosiaalisten normien muokkaamisen kautta, jossa itsevihasta tehdään sosiaalisesti positiivinen asia. Tuota itsevihaa suomalaisten keskuudessa levitetään vähättelemällä suomalaisuutta kaikissa kulttuurisissa tilanteissa ja tarjoamalla ei-suomalaisia kulttuurisia vaikutteita paikkaamaan "huonot", "vanhentuneet" ja "juntit" suomalaiset kulttuuriset tavat ja perinteet. Tätä vihaa omaa etnisyyttä kohtaan kutsutaan etnomasokismiksi ja se on selvä henkinen sairaus. Liberalistinen yhteiskunta luo entistä enemmän mielenterveysongelmaisia, alkoholisteja, syrjäytyneitä ja henkisesti laiskoja ihmisiä. Liberalismi on rappion ideologia ja se ei edes pyri piilottamaan tätä edistämällä avoimesti huumeiden laillistamista, alkoholin käytön ihannointia, vastuutonta seksiä ja hetkessä elämistä.

Tämä yhteiskunnallinen ongelma on kaikkea muuta kuin maahanmuuttokysymys. Jos tarkastelemme tätä ongelmaa pelkästään maahanmuutto-ongelmana, emmekä esimerkiksi koko yhteiskuntaamme hallitsevana arvo- ja kulttuuri-ilmapiirinä nimeltä liberalismi, niin emme kykene koskaan ymmärtämään tätä ongelmaa, saati korjaamaan sitä.

Valtamedia määrittelee koko poliittisen kentän dualistisesti kahteen napaan ja kutsuu napojen kärkiä "ääri"-etuliitteellä. Todellisuudessa tuollainen maailmankuva on tyhmää ja idioottimaista. Maailma ei ole dualistinen. Dualismi on yksinkertaistamista ja reaktio monimutkaiseen maailmaan. Yksinkertaistaminen helpottaa monimutkaisen maailman ymmärtämistä, mutta se voi myös olla psykologinen pakokeino välttää vaikeilta ja haastavilta asioista, joiden ymmärtäminen vaatii paneutumista, keskittymistä, asiayhteyksien luomista ja tunteellisten dogmaattisten mielipiteiden kadottamista. Maailman ymmärtäminen dualismin kautta on ihmisen aivojen rakenteellinen ominaisuus, mutta se ei aina korreloi todellisuuden kanssa. Me haluamme nähdä maailman mustavalkoisena, koska se on helppoa ja yksinkertaista, mutta todellisuudessa maailma on värikäs ja sekava paikka.

Ääri-etuliite viittaa rakenteellisesti dualistiseen vasemmisto-oikeisto akseliin. Todellisuudessa poliittista spektriä ei voi jakaa realistisesti kahteen osaan, joten tuo jo itsessään osoittaa että ääri-etuliitteen käyttäjät eivät ymmärrä dualismin ulkopuolelta dialektiikkaa. He käyttävät sanastoa ja termejä, jotka ohjaavat heitä ajattelemaan tietyllä maailmankatsomuksella, eivätkä pyri kehittämään omaa ymmärrystään ympäristöstään ja ympäröivästä sosiaalisesta dynamiikasta.

Ääri-etuliitteelle olisi parempi vastine sana "fanaattinen". Ihminen voi olla fanaattinen jalkapallofani, kulinaristi, harrastelija, filosofi, kalastaja, postimerkinkerääjä tai ihan mitä tahansa aktiviteettia harrastava. Fanaattisuus ei tee ihmisestä tyhmää. Fanaattinen ihminen on omistautunut ja todennäköisesti ymmärtää asiastaan enemmän kuin ei-fanaattinen ihminen. Fanaattisuuden haukkuminen on kuulunut valtaapitävien dialogiin jo pitkään, jonka mukaan passivisoidaan ihmisiä haukkumalla ja vähättelemällä heidän omaa poliittista aktiivisuuttaan. Tämä negatiivinen assosiaatio tarkoittaa, että ihmiset välttelevät politiikkaa ja kuluttavat omaa energiaansa mieluiten ihmissuhteisiin ja hetkelliseen huvitteluun, kuin oman poliittisen etunsa tavoitteluun. Tämä on tehnyt kansalaisista helppoa karjaa, jota voidaan ohjailla kohti globalismia, EU-liittovaltiota ja Suomen itsenäisyyden tuhoamista.

Vastakkainasettelua pääasiallisesti johtavat edistykselliset tahot, jotka painavat yhteiskuntaa kohti edistystä. Nämä "edistykselliset" ovat pääasiallisesti hippejä, vihervasemmistolaisia, liberaaleja, mokuttajia, marxisteja, anarkisteja, punaisia, tai ihan millä nimityksellä ihmiset haluat näitä ihmisiä kutsua. He vihaavat miehisyyttä ja suomalaisuutta, koska miehisyys on aina vastuullista ja fasistista oman identiteetin vaalimista ja suojelemista. He eivät halua, että ihmiset kantavat vastuuta suomalaisuudesta, Suomesta ja yhteisestä tulevaisuudestamme. Tämä oman tulevaisuuden poliittinen, kulttuurinen ja arvomaailmallinen puolustaminen luo ongelmia edistyksellisten tavoitteisiin.

Huvittavaa miten moni marxisti, kommunisti, anarkisti ja punainen sanoo vihaavansa patriarkaattista kapitalistista fasistista länsikulttuuria, mutta puolustavat sitä ja jopa edustavat sitä elämällä juurikin miten media haluaa heidän elävän elämäänsä. He kuluttavat viinaa ja roskaruokaa kuin kunnon kuluttajat ja elävät valtion napanuorasta, vaikka he voisivat olla omavaraisia ja itsenäisiä. Media ja valtaapitävät haluavat Suomesta monikulttuurisen yhteiskunnan ja vasemmisto tässä kohtaa seuraa globaalien rahakeisareiden ja eliitin käskyjä kohti teurastamoa kuten lammaslauma valmiina teurastettavaksi.

He julistavat vallankumouksen nimeen. He puhuvat vallankumouksesta ja ihannoivat kommunistisia ja anarkistisia vallankumouksellisia, mutta eivät elä vallankumouksellisen ideaalin mukaan. He eivät oikeasti halua vallankumousta, koska oikea vallankumous tarkoittaisi helposta ja turvallisesta elämisestä luopumista ja vastuun kantoa. Kuitenkin he pauhaavat vallankumouksesta hakkaamalla hevosia ja rikkomalla yhteistä ja julkista omaisuutta, sekä tekemällä normaalien työssäkäyvien ihmisten elämisen hankalaksi. He osoittavat vihaansa yhteiskuntaa kohtaan hyökkäämällä keski- ja vähätuloisia vastaan.

Moni vasemmistolainen uhoaa työväen nimeen kaikenlaista, mutta itse eivät edes käy töissä vaan paskovat suomalaisten työntekijöiden päälle tukemalla monikansallisia yrityksiä, töiden ulkoistamista ja halpatyövoiman tuomista Suomeen kilpailemaan suomalaisten kanssa. Kaikki tämä on ristiriidassa suomalaisen työväen etujen kanssa. He vakuuttelevat itselleen taistelevansa työväen puolesta, mutta oikeasti eivät olisi valmiita kuolemaan työväen, kenenkään muunkaan, tai edes itsensä puolesta.

"Vasemmistolta" puuttuu selkäranka, mutta silti he lapsellisesti huutavat vallankumousta ja pitävät ylpeinä vallankumouksellisia merkkejä ja julistavat omissa kulttuuritapahtumissaan ja musiikeissaan vallankumousta, vaikka heille vallankumous on viinaa ja rappiota. He ajattelevat että tämmöinen vallankumous olisi mahdollista ilman aseita ja väkivaltaa. Tämä väkivallaton vallankumous on järjetön idea, eikä ole koskaan oikeasti toiminut. Todellisuudessa kaikki väkivallattomaksi nimetyt vallankumoukset ovat olleet väkivaltaisia, mutta niiden väkivalta on piilotettu ja vähätelty moralismin nimissä. Antifasistinen toiminta 80- ja 90-luvulla jo itsessään osoittaa, että he joutuvat käyttämään väkivaltaa tukahduttaessaan etnisen ja kansallisen identiteetin anarkistisen nousun kansojen syvissä riveissä eri puolilla maailmaa.

Elämme niin sairaassa maailmassa, jossa itseään anarkisteiksi, antirasisteiksi ja antifasisteiksi julistavat ryhmittymät tekevät yhteistyötä avoimesti globalististen valtiovallan ja kapitalistisen eliitin kanssa ottaen rahoituksia ja toimitiloja vastaan tilaisuuksiensa järjestämisessä, ja oikeat yhteiskunnan ulkopuolella toimivat anarkistiset ryhmittymät ovat kansallismielisiä, joita valtio ja valtion neljäs siipi(media) vainoaa.

Kansallismielinen toiminta on ympäri maailmaa ollut jo pitkään toiminnaltaan anarkistista, kun taas anarkistiset tahot ovat nauttineet valtion hyväksyntää ja tukea avoimesti. Anarkistit voivat vapaasti järjestää tilaisuuksia kaduilla ja levittää propagandaa ilman poliisin, median tai kansalaisten väliintuloa. Jos kansallismieliset ryhmät tai yksilöt levittävät propagandaa, niin poliisi on paikalla vähintään 30 minuutin sisällä, ja joku kännissä örveltävä idiootti on huutamassa ja solvaamassa, sekä seuraavana päivänä media kirjoittaa miten "natsit luovat pahennusta keskustassa", vaikka todellisuudessa joku liberaali puliukko tuli jakamaan mielipiteitään väkivallan muodossa.

Anarkisteja ei vainoa nyky-yhteiskunnassamme oikeastaan kukaan. Anarkismi ja liberalismi ovat ideologisesti sama asia. Tästä syystä liberaali yhteiskunta ei hyökkää anarkisteja vastaan ja sallii tämän toiminnan. Anarkisteja ei vainota poliittisesti, vaan heidän rikollisen toimintansa takia, kun taas kansallismielisiä vainotaan heidän politiikkansa takia. Yleensä anarkismi on tyhmää ja päätöntä riehumista valtiovaltaa vastaan ilman mitään oikeaa poliittista päämäärää. Anarkistit eivät tule koskaan hyökkäämään oikeaa valtaeliittiä vastaan, tai muuten heidän pelleilynsä loppuisi hyvin nopeasti seinään.

He eivät hyökkää yksityisiä suuryrityksiä, monikansallisia kapitalisteja tai EU-instituutiollisia valtarakenteita ja heidän symbolejaan vastaan. Tuommoinen agressio saattaisi oikeasti hermostuttaa valtaeliitin ja suurpääoman, joka taas saisi heidän larppaamisensa loppumaan hyvin lyhyeen. He haluavat leikkiä vallankumouksellista ja päättävät hyökätä yhteiskunnallisesti ja moraalisesti helppoa kohdetta vastaan. He sanovat hyökkäävänsä fasismia vastaan, mutta missään yhteiskunnassamme fasismia ei ole näkyvissä. Siksi he joutuvat määrittelemään fasismin uudestaan, jotta voivat leimata yksittäisiä ja poliittisesti mitättömiä ihmisiä fasisteiksi. Tämä on tyypillistä kiusaajan logiikkaa. Kiusaaja ei kiusaa vahvempia, vaan etsii itseään heikompia tahoja kiusattavaksi.

He hyökkäävät epätoivoisesti verojaan maksavia työssä käyviä suomalaisia vastaan vaikeuttamalla heidän elämäänsä. He hyökkäävät infrastruktuuria vastaan, valloittavat katuja, tuhoavat VR:n ratavaihdekoppeja, estävät bussiliikennettä, töhrivät seiniä, tai rikkovat yhteisiä pankkiautomaatteja ja omaisuutta, jotta normaali työssäkäyvä veronmaksaja joutuu maksamaan
verorahoillaan korjauksen.

Anarkistien ja punaisten antifasistien ainoa kunnon hyökkäys rahavaltaa vastaan tapahtui suomalaisten omistamaan osuuspankin konttoriin, joka oli naurettavaa lasien rikkomista. He hyökkäsivät osuuspankkia vastaan, joka on keskituloisten ja työväen pankki, eikä esimerkiksi monikansallisia yksityisomistuspankkeja vastaan, jotka ovat pääsyyllisiä suomalaisten velkaantumiseen. Taas kerran hyökkäys oli enemmän hyökkäys kansalaisia ja vähätuloisia kohtaan, kuin monikansallisia rahakeisareita vastaan.

Radikaalivasemmisto on eliitin tapa ohjata kansalaisten turhautumista pois itse eliitistä. He ovat radikaaleja korkealuokalle ja valtaeliitille, eikä heidän seuraaminen tuota mitään mitä se ei ole viimeiseen 30-vuoteen tuottanut.