Kamppailun filosofiaa

Kamppailu vastustajaa ja vastoinkäymistä vastaan voidaan määrittää passiivisena ja aktiivisena kamppailuna. Passiivinen kamppailu määräytyy yleisesti vastoinkäymisissä, joiden ylitsepääseminen vaatii ongelmanratkaisu kykyä, eli tulkintakykyä, kykyä kerätä resursseja ja kykyä ohjata ja kanavoida energiaa ja resursseja ongelman ratkaisemiseksi. Aktiivinen kamppailu vaatii samoja kykyjä, mutta se myös vaatii myös dynaamista ja reaktiopohjaista suhtautumista takaisin hyökkäävään vastustajaan.

Ymmärtääksesi vastustajaasi ja iteäsi on ymmärrettävä mikä motivoi ja kannustaa ihmisiä. On ymmärrettävä ihmisen psykologiaa, mutta ennen kaikkea vastustajasi. On monia ajatuksia, joiden takia ihmiset taistelevat. Jokaisella on varmasti ihanteita ja päämääriä, jonka eteen he näkevät työtä ja vaivaa, sekä ovat valmiita uhraamaan itsensä. Monesti tämä uhraaminen vaatii soturimaista ajattelua, jossa vastoinkäymiset ovat tapa mitata oma kyvykkyys ja kasvattaa niitä.

Sotaa käydään fyysisesti, mutta myös henkisesti. Aivan kuten fyysisessä kamppailussa, niin myös soturi taistelee sosiaalista painostusta ja subjektiivisuutta vastaan. Hänen on ymmärrettävä kamppailua kokonaisuudessaan, eli saavutettava objektiivisuutta. Filosofia perustuu totuuden etsimiseen, ja kaikki tunnetut antiikin filosofit olivat sotureita. Tiede, ymmärrys ja totuuden tavoittelu ovat filosofiaa, mutta olennainen osa konfliktin informaation tulkintaa. Vastustajasi yrittää harhauttaa, hujata ja valehdella, ja silloin sinun on pystyttävä näkemään ja tunnistamaan petokset, harhautukset ja valheet.  Filosofi on kuin soturi sodassa valheellisuutta vastaan ja soturin on oltava kuin filosofi, jotta hän pysyy hengissä.

Harjoittelu on kaiken kehityksen takana. Harjoittelussa häviäminen antaa mahdollisuuden hävitä, mutta oppia virheistä. Taistelussa ei ole uudelleen yrityksen mahdollisuutta. Häviöt nostavat meitä ihmisinä ja opettavat meille enemmän kuin yksittäiset voitot. Me kasvamme henkilönä vastoinkäymistemme kautta. Kaikki ihmiset kuolee, jopa suuret kenraalit, kuin kerjäläiset, mutta vain harva elämäänsä oikeasti elää. On siis parempi elää päivä leijonana, kuin koko elämänsä lampaana. Vain yrittämällä yhä uudestaan ja uudestaan voimme kehittyä ja saavuttaa tavoitteemme. Pystymmekö nousemaan vahvempana kuin me olimme ennen koettelemuksiamme. Pari karvasta vastoinkäymistä testaa ja opettaa meille enemmän kuin tuhat helppoa voittoa. "Mikä ei tapa se vahvistaa", sanoi Friedrick Nietzsche. Näin ollen harjoittele, harjoittele ja harjoittele.

Miten me nousemme vastoinkäymisistä ja miten me elämme voittoissamme kertoo paljon meistä ihmisinä. Tyydymmekö yksittäisiin voittoihin, vai haluammeko saavuttaa enemmän. Soturi voittaessaan jo etsii seuraavaa haastetta. Voitto on hetkellisesti juhlittu, kun taas vastuksia on loputtomasti valmiin nuuhkimaan heikkouttasi ja hyväksikäyttämään sitä. Vältä heikkoutta. Yritä kehittyä henkisesti kuin fyysisesti. Heikkous kasvaa ylimielisyydestä ja  lyhytnäköisyydestä. Ylimielisyys ja lyhytnäköisyys luovat väärän turvallisuuden tunteen. Kaikki heikkous tulee ennalta-arvattavuudesta.

Kamppailu kuten elämä ei koskaan sitä mitä ihminen haluaa tai toivoo kamppailun olevan, vaan kamppailu yksinkertaisesti sanottuna "ON". Me emme päätä minne me synnymme ja mitä vihollisemme tekee. Kamppailu on kaaosta, ja kamppailijan tehtävä on tuoda järjestystä kaaokseen. On pystyttävä analysoimaan ja lajittelemaan tilanteita. Tulet löytämään itsesi usein vaikeista ja joskus mahdottomista tilanteista, joiden edessä moni heikompi soturi luovuttaisi. Soturi ei luovuta, vaan tutkii mahdollisuuksia ja etsii tiensä voittoon.

Maailma ei ole tasa-arvoinen ja reilu paikka. Alkutilanne kamppailuun lähtiessä ei koskaan ole tasapuolinen ja reilu. Jos löydät itsesi reilusta kamppailusta kertoo se, että strategiasi on epäonnistunut. Elämä on entropiaa, jossa kilpailevat voimat taistelevat elintilansa hallinnasta ja vallasta sortaen heikompia yksilöitä. Sinun on hyväksyttävä nämä tosiasiat ja vastoinkäymiset, ja laitettava vastustajasi kokemaan vastoinkäymisiä isommassa suhteessa kuin sinä koet niitä. Soturin on tultava toimeen niillä korteilla mitkä hänelle on jaettu, mutta viisas ja juoni soturi on järjestänyt pakan. Vastustajasi ei tule koskaan vapaaehtoisesti auttamaan sinua, joten sinun on turha anella ja kysyä armoa. Kukaan ei halua hävitä, tulla kakkoseksi, tai päätyä viimeiseksi, vaan jokainen meistä haluaa voittaa ja tulla juhlituksi. Jokainen meistä haluaa voittaa, jopa vastustajasi!

Usein motivaatiota nostattaessa sanotaan että häviö ei ole mikään mahdollisuus, mutta tämä on väärin. Häviäminen on aina mahdollisuus, koska se on vaihtoehdosta kaikken yleisin. Häviämisen mahdollisuus on aina läsnä. Mikään ei ole niin helppoa kuin häviäminen. Mikä on vaikeaa on voittaminen. Voittaminen vaatii työtä. Häviäminen on helppoa, sillä se vaan vaatii luovuttamisen. Henkisesti heikko ihminen alistuu ja luovuttaa pelkästään päästäkseen pois tukalasta tilanteesta. Luovuttaminen on osoitus henkisestä heikkoudesta. Tämä on syy miksi kamppailussa kamppailijan psyyke on tärkeää. Mielen pitää olla luja kamppailulla taottu. Soturin mieli pitää koostua määrätietoisuudesta ja itsevarmuudesta, joka tulee vain harjoittelemalla ja hiellä haetulla kokemuksella. Siksi on tärkeää treenata ja valmistautua hyvin, jotta ymmärtää mitkä tiet johtaa häviöön ja mitkä voittoon, jotta voi välttää häviämistä itsevarmasti ja määrätietoisesti.

Kamppailun strategiat ja taktiikat eivät voi perustua siihen ylimieliseen olettamukseen, että vastustajasi olisi hidas, heikko, tyhmä, tai passiivinen. Kamppailussa käytettävien strategioiden ja taktiikoiden pitää perustua siihen olettamukseen, että vastustajasi on nopea, vahva, viisas ja aktiivinen. Näin ei kohdallasi tapahdu yllätyksiä ja olet varautunut pahimpaan. Sinun pitää aina luottaa että vastustajaltasi löytyy ainakin saman verran, ellei enemmän taitoa, kyvykkyyttä ja motivaatiota kuin sinulta. On luotava strategiaa ja taktiikkaa, jotka perustuvat petokseen, sillä vihollisesi ei luovuta.

Älä luota onneen, jumalaan, tai vastustajasi hyvään tahtoon. Sinä voitat TYÖLLÄ ja ainoastaan työllä. Työ tarkoittaa valmistautumista ja harjoittelemista määrätietoisesti kohti kamppailua. Rauhan aikana valmistaudutaan aina sotaan ja hyvä valmistautuminen on puoli voittoa. Voidaan jopa sanoa, että harjoitus on yhtä tärkeää kuin itse kamppailutilanne. Mitä enemmän sinä hikoilet harjoituksissa, sitä vähemmän sinä vuodatat verta taistelussa. Sinä luot oman tulevaisuutesi ja oman voittosi. Kukaan muu ei harjoittele tai sodi puolestasi. Ja jos toinen sotii peolestasi, niin et voi syyttää häntä huonosta lopputuloksestasi. Kaikki kamppailussa on tehtävä itse, jos haluat varmistua lopputuloksesta.

Kaikki kamppailutilanteet sodasta, politiikasta, lautapeleistä, nyrkkitappeluihin ja katumellakoihin perustuvat vastustajasi tuottamaan panostukseen ja tuon vastustajasi tuoman panostuksen ymmärtämiseen. Ymmärrä siis vastustajasi luomaa kohdistettua energiaa ja käsittele sitä reagoimalla siihen taktisesti. Voima ei ole yksin mitään, ellei sitä kohdista määrätietoisesti ja käytä älykkäästi. Tunnistamalla häviämiseen ja voittamiseen johtavat mahdollisuudet voit tilanteesta riippuen reagoida muuttuviin tekijöihin. Muuttuvat tekijät määrittävät vaadittavan reaktion kussakin tilanteessa. Kamppailutilanne ja vastustajasi on siis ongelma, johon sinun on löydettävä ratkaisu taktisesti, strategisesti ja kapasiteetillisesti..

Kamppailu on hallintaa

Kamppailu kaikessa yksinkertaisuudessaan on ongelman ratkaisua. Tarkemmin määriteltynä vastustajasi on sinun liikkeisiisi reagoiva ongelma, jota sinä yrität ennakoida ja taktisesti valjastaa ja hallita. Voit siis suhtautua järjestelmällisesti ja matemaattisesti kamppailuun samalla tavalla kuin ratkaisisit matemaattisia ongelmia. Sinun on kuitenkin ymmärrettävä ongelman sisällä tapahtuvat muuttujat, jotta pystyt reagoimaan ongelmaan oikealla tavalla. Sinun on ymmärrettävä mitä, mistä ja miten sinun edessäsi oleva abstrakti ongelma koostuu ja minkälaiset sen fyysinen ominaisuus, mekaniikka, toiminto ja rajoitukset oikein ovat. Näin pystyt määrittelemään suhtautumisesi ongelmaan ja luomaan käsityksiä ja lähestymistapoja ongelman ratkaisuun.

Kaikki kamppailu perustuu hallintaan. Hallinta tarkoittaa kaikkea vuorovaikutusta, joka vaikuttaa käytävän kamppailun lopputulokseen. Sinä kamppailevana osapuolena yrität vaikuttaa muuttujiin ja sitä kautta luoda vuorovaikutusta, jonka lopputuloksena on sinun voittosi. Absoluuttinen hallinta on kaiken kamppailun perimmäinen tavoite, eli vastustajasi täydellinen nujertaminen. Kaikki kamppailu tapahtuu hallinnan kautta. Molemmat osapuolet yrittävät hallita vastakkaista osapuolta ja taivuttaa häntä tahtonsa mukaan. Hallinta ja hallinnan ymmärtämäninen on kaiken kamppailun ja strategian perimmäinen tavoite. Tätä hallintaa voidaan kuvata hyvin jatkuvien vastavoimien kanssa tasapainotteluna.

Nyrkkeilijä hallitsee itsensä ja vastustajansa välimatkaa yrittäen pysyä kaukana vastustajansa lyönneistä, mutta samalla yrittää itse ylettyä lyömään vastustajaansa juuri oikealta välimatkalta. Tämä hiuksen hieno välimatkan hallinta on nimen omaan tärkeää, koska nyrkkeilijän lyönnit ja liike perustuvat nopeuteen. Jos nyrkkeilijä ei hallitse välimatkaa vastustajaansa, ei hän ehdi reagoimaan kohti tuleviin lyönteihin. Välimatkan hallinnan tärkeys nousee samassa suhteessa nopeuden kanssa. Nopeus on tässä tilanteessa muuttuja, jota pitää huomioida välimatkaa hallittaessa, ja näin ollen se on tärkeä osa nyrkkeilyn mekaniikkaa.

Toinen hyvä esimerkki kamppailussa tapahtuvan hallintakonseptin merkityksestä voidaan esittää painia tarkastelemalla, jossa vastustajan hallinta ei tapahdu niinkään välimatkan tulkinnalla, vaan fyysisellä kosketuksella. Painissa haetaan hallitsevia positioita ja otteita, jotka määrittelevät painijoiden hallintasuhteen toisiinsa nähden. Riippuen liikkeestä ja positiosta voi painija tehdä erilaisia taktisia vastaliikkeitä, jotka kääntävät hallintasuheen painijoiden välillä.

Kolmanneksi esimerkiksi voimme käyttää sotia ja aseellisia konflikteja, joissa hallinta perustuu aseiden vaikutusalueeseen, maantieteellisten kohteiden hallintaan ja huoltoon. Sodassa hallitaan siltoja, teitä, kukkuloita, jokia ja muita joukkojen ja huollon liikehdinnän kannalta elintärkeitä "kuristus" kohteita. Huollon ja joukkojen dynaaminen liikehdintä vaatii juuri kuristuskohtien hallinnan ja näin tuo hallinta mahdollistaa monimutkaisempia taktisia ratkaisuja ja näin ollen myös muokkaa yleistä lähestymistapaa/strategiaa.

Ymmärtäminen auttaa ennakoimaan. Ennakointia vaaditaan kun halutaan hallita. Jotta voimme ennakoida on meidän ymmärrettävä hallittavan luontoa, ajatuksia, funktiota, tahtoa, joka taas selviää ymmärtämällä kohteen historiaa. Jotta voit ennakoida tulevaisuutta on sinun ymmärrettävä menneisyyttä ja nykyistä tilannetta. Informaatio ja huomioiden tekeminen on aina elintärkeää kamppailussa. Jotta kamppailua voidaan ymmärtää laskelmoivasti on hyvä ajatella kamppailua pelinä ja jakaa tuo peli yksinkertaisempin osa-alueisiin. Yksinkertaistamalla kamppailun voi kamppailua tarkastella systemaattisesti ja jopa tieteellisesti. Moderni vapaaotteju ja bjj ovat hyviä esimerkkejä tieteellisestä lähestymistavasta kamppailuun ja kamppailun jakaminen osa-alueisiin.

Jotta voit ymmärtää vaikeaa kokonaisuutta on se helpompi jakaa helposti ymmärrettäviin osiin. Halkaisemalla ongelman osiin voit systemaattisesti määrittää eri tilanteita ja tunnistaa taktisia heikkouksia ja vahvuuksia. Mitä pienempiin osiin ongelma jaetaan, sitä monipuolisempi kokonaiskuva karttuu. Ongelmaksi saattaa tulla asioiden monimutkaisuus, joka yleensä helpottuu kun harjoittelee ja istuu ajatusten päällä vähän kauemmin.

Ongelmaksi monesti nouseekin ihmisen oma käsitys asioiden kulusta, jossa toiveajattelu eikä todellisuus ohjaa todellisuusyksilön käsittelyä pois objektiivisesta tarkkailusta. Tässä pitää muistuttaa, että kamppailu ei ole sitä mitä sinä haluat kamppailun olevan, se yksinkertaisesti on. Siksi on tärkeä aina testata omaa ymmärrystä vähän väliä kamppailemalla. Kamppailun ymmärtäminen todellisen paikan edessä pakottaa yksilön karsimaan turhia tekniikoita ja taktiikoita pois. Se pakottaa kamppailijaa pysymään perusteissa, realiteetin punnitsemisessa ja suoraviivaisuudessa. Mitä paremmin me luulemme ymmärtävämme kokonaista mekaniikkaa, sitä ylimielisempiä meistä tulee ja todellinen näkemyksellinen ymmärryksemme peittyy toiveajatteluun. Siispä on aina pidettävä jalat maassa ja ymmärrettävä realiteetit ja omat heikkoudet.

Dynaaminen voittaa aina staattisen

Kamppailu on aina dynaaminen tilanne. Älä koskaan eksy ajattelemaan kamppailua staattisena. Älä koskaan aliarvioi röyhkeyttä ja yllätyksen tuomaa etua, joka tulee esiin parhaiten dynaamisissa tilanteissa. Dynamiikka kamppailussa tarkoittaa tunnustelevaa hyökkäämistä ja tehdyistä voitoista saavutettujen etujen maksimaalista irtiottoa. Dynaaminen ajattelu on ajatus, joka rikkoo helposti kaikki muistisäännöt ja strategiat, koska sen tuoma tulos riippuu vastustajan antamista mahdollisuuksista, eikä ennalta suunnitelluista päätöksistä, muistisäännöistä, taikka mielikuvista.

Suurin ongelma dynaamisen kamppailun ymmärtämisessä on juuri kokonaisdynaaminen ajattelu ja mahdollisuuksien tunnistaminen ja tilanteeseen tarttuminen. Tästä tuleekin sananlasku: "olet saattanut voittaa tämän taistelun, mutta et missään nimessä koko sotaa", koska keskittyminen yksityiskohtiin ja hetkellisiin voittoihin saattaa sokaista kokonaiskuvaa. Kokonaiskuvaa ei saa unohtaa! Palaa siis aina perusteisiin! Yksinkertaisiin muistisääntöihin eli kokonaiskuvan ymmärtämiseen ja hallinnan harjoittamiseen.

Siksi on tärkeä rakentaa kokonaisvaltaista kamppailua ohjaavaa suuntaa eli strategiaa. Strategia on suuntaa antava päämäärä, mutta se ei saa koskaan rajoittaa dynaamista ja taktista toimintaa. Kerätessäsi tietoa vastustajastasi ja kartuttaessasi ymmärrystä kerää tietoa syvällisesti ja monipuolisesti, mutta kun rakennat suunnitelmiasi, toteuta toimintasi yksinkertaisesti, suoraviivaisesti ja nopeasti.

Ajattele rajojen ulkopuolelta. Älä anna ennalta määrättyjen ajatusten rajoittaa ymmärrystäsi. Kamppailun voittaa se, joka on valmistautunut paremmin, on voimakkaampi ja osaa toimia älykkäästi tilanteesta riippuvien vaatimusten mukaan.

Vielä viimeiseksi haluaisin sanoa että kaikkeen löytyy rationaalinen lähestymistapa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme ilman tunteita ja intohimoja. Tunteet rakentavat meitä ihmisinä, motivoivat meitä ja antavat meille voimaa. Ihminen pystyy tekemään yllättäviä asioita oikein motivoituneena. Siispä hallitse omia tunteitasi ja säätele niitä hienostuneesti. Tunne itsesi ja omat rajoituksesi, mutta älä koskaan lopeta testaamasta omia rajojasi. Kehitystä ei tapahdu ellet vie itseäsi yli  rajojesi. Jokainen meistä vaatii esimerkkejä, idoleja, henkilöitä, joita ihannoida ja tavoitella. Ei pelkästään lapset vaadi esimerkkiä, vaan myös me aikuiset. Moderni kapitalistinen maailmamme tekee meistä intohimottomia ja masentuneita. Rakentakaamme arvomaailmaamme sen ulkopuolelta.

Rappiokulttuuri ja nihilismi

Länsimaita ja Suomea riepotteleva rappiokulttuuri on luonnon kieltävän nihilismin, paternalistisen holhoamisen ja pakkomielteisen hedonistisen arvomaailman tuotosta. Nämä kolme asiaa ajavat yksilön ja yhteiskunnan kohti rappiota, eivätkä voi olla kestävän tulevaisuuden rakentamisen perusta kenellekään.  Ihmiset kieltävät neuroottisesti elämäänsä vaikuttavia tosiasioita vain siksi, että he eivät halua kohdata todellisuutta ja kantaa vastuuta itsestään, lähimmäisistään ja yhteiskunnasta.

Tämä rappioitumista ihannoiva kulttuurimme on täysin mediamme ja yhteiskuntamme eliitin hetkellisyyden, vastuuttomuuden ja tyhmyyden aikaansaama. "Niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla", kuuluu hermetistinen sananlasku. Eliittimme ja "kansallissankarimme" nyky-yhteiskunnassa koostuu rappioituneista mediapersoonista ja juopoista, jotka omalla esimerkillään ja teennäisillä meriiteillään opettavat omaa rappeutunutta moraalista esimerkkiään kansalaisille. Kansa seuraa perässä tavoitellen "elitismiä" toistaen heidän arvomaailmansa näkemystä. Siten he kokevat nostavansa omaa valtaansa valtahierarkiaan samaistumalla. Oma kulttuurinen ulosanti, tarkkailu ja vastuullinen esiintyminen julkisuudessa on jokaisen kansallinen velvollisuus.

Miten me yhteiskunnassa tuomme itseämme ja muita esille luo yhteiskunnallisen ilmapiiriä ja rakentaa yhteistä tulevaisuuttamme, joten meidän on oltava erittäin varovaisia mitä arvoja ja näkemyksiä me tuomme julkisesti esiin. On siis tärkeää edustaa arvoja, jotka nostattavat koko yhteiskunnan tulevaisuutta, kuten rohkeutta, rehellisyyttä, ylpeyttä, veljeyttä, auttamisen vilpittömyyttä, sekä esi-isien kunnioittamista ja seuraavan sukupolven tulevaisuuden takaamista.

Nyky-yhteiskunnassa rappiollisuutta edistetään monella eri osa-alueella aina huumorin nimissä. Kaikenlainen saasta ja rappiollisuus huumeiden käytöstä ja seksuaalisesta rappiosta aina kulttuuriseen ja kapitalistiseen rappeutumiseen oikeutetaan aina huumorin alaisuudessa ja relatiivisuudella. Todellisuudessa tämä rappio on syvästi iskostunut ihmisen psyykkeeseen nihilismin kautta, jossa yksilö kokee olevansa alempiarvoinen, mutta kieltää kaiken hierarkian, koska ei halua tunnustaa ja hyväksyä vastuuta omasta käyttäytymisestään.   

Hyvänä esimerkkinä tyhmästä rappiosta on henkilö, joka yrittää tavoitella muiden hyväksyntää pelleilemällä, esiintymällä ja venyttelemällä naamaansa. Hän pelleilee ja aluksi se onkin kaikkien mielestä hauskaa, mutta jossain kohtaa vitsi vanhenee. Vitsi ei enää naurata. Tietystikään tyhmä ei ymmärrä, että vitsi vanheni, vaan jatkaa naamansa vääntämistä, pelleilyä ja esiintymistä, koska hän haluaa toistaa saman hetkellisen reaktion uudestaan ja uudestaan. Tyhmä koki hetkellistä hyväksyntää ja luulee, että toistamalla samat asiat uudestaan hän saavuttaisi muiden hyväksynnän uudestaan. Hän yrittää ja yrittää, mutta ihmettelee miksi ihmisten reaktio ei ole sama kuin se oli ensimmäisellä kerralla.

Muut ovat menneet ajatuksissaan ja huumorissaan eteenpäin, eikä teennäinen naamanvääntäminen  enää onnistu, koska se vaati tietyn humoristisen ilmapiirin, jota ei valitettavasti ole enää. Aika ei odota ketään ja vuodet vierivät, mutta tyhmä ei kykene sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön. Hän ei ymmärrä miksi ihmiset alkavat karttamaan häntä. Muut haluavat kehittyä ja rakentaa älyllistä, vahvaa, terveellistä, sekä luotettava ilmapiiriä. Kukaan ei halua enää oikein olla tyhmän kanssa ja samaistua tyhmän tekemisiin, koska hän on onnistunut myrkyttämään ilmapiirin, eikä osaa edes tunnistaa sosiaalisessa ilmapiirissä näkyviä negatiivisia merkkejä, jotka sanovat että "LOPETA JO!".

Hän on tehnyt itsestään pellen ja on tehnyt sitä jo niin kauan, että hänestä on tullut itsensä muiden silmissä: pelle, jolla ei ole muuta arvoa kuin se, mitä hän on itsestään rakentanut. Tyhmä loi oman identiteettinsä pelleksi heittäytymällä, ja näin hän on määrittänyt itse itsensä. Hän aloitti parodialla, mutta hänestä tuli oma parodiansa. Tämä on miten minä näen nykyiset juopot, julkihomot, nistit ja muut rappioituneet rappiokulttuurin edustajat, jotka käyttäytyvät kuten tuo kuvaamani tyhmä pelle, joka ei osannut lukea ilmapiiriä ja rakentaa kestävää tulevaisuutta, vaan piti vanhentuneesta ja hetkellisestä vitsistään kiinni, koska se kerran nauratti jotakuta.

Julkinen homoseksuaalisuus, juopottelu ja huumeiden käyttö vapauden nimissä ei enää sokeeraa, naurata, viihdytä, taikka edusta mitään minkä päälle haluaisin tulevaisuutta rakentaa. Juopot ja homoseksuaalisuuteen pakottajat ovat juurikin noita rappiollisia tyhmiä, jotka ihmettelevät miksi muut eivät naura ja hyväksy heitä. Kukaan ei hyväksy heitä, koska he ovat vastenmielisiä ja omalla käytöksellään huonona esimerkkinä muille. Heitä ei kuulu ylistää tai laittaa jalustalle. 

Nihilismi tuhoaa tulevaisuutta rakentamalla siitä huonoa, rumaa, tymää, koska se kieltää kategoroimasta ja tunnistamasta mitään edessänsä näyttäytyvää hierarkiaa. Nihilisti kieltäytyy tunnistamasta luontoa ja tosiasioita kuten hierarkiaa, vertailtavaa arvoa ja kamppailua. Näin he eivät osaa suhtautua luontoon ja todellisuuteen. He eivät taistele vastoinkäymisten yli, laita itselleen tavoitteita, tai kategoroi laittamalla asioita hierarkisesti yhteen. He kieltävät hierarkian olemassaolon, ja tätä kautta kieltävät itseltään kipuamisen hierarkiassa korkeammalle. Näin heillä ei ole parempaa tulevaisuutta, koska paremmuus ja sen tavoittelu on jo heidän nihilistisen arvomaailman kautta estetty.

Tämä hierarkian eli luonnon kieltäminen on nihilismiä. Hierarkian totaalinen kieltäminen näkyy ihmisessä parhaiten silloin, kun hän kieltäytyy tuomitsemasta, arvostelemasta, erottelemasta sitä minkä hän selvästi tunnistaa olevan laadultaan erilaista ja eriarvoista. Nihilismi on hierarkian eli laadun kieltämistä. Laadulla tarkoitan eri asioiden vertailua ja lajittelua huonompaan ja parempaan. Nihilistille mikään ei ole kaunista tai rumaa, arvokkaampaa tai arvotonta, tuoksuja tai hajuja, maukkaampaa tai pahan makuista. Kaikkea ohjaa hedonistinen nälkä kokea ja maistaa. Mikään ei ole suunniteltua ja hartaudella rakennettua, vaan kaikki on hetkellistä ja nyt.

Kaikki on nihilistille samanarvoista, koska hän haluaa palvoa yhteistuntaa ja sen nihilististä egalitaristista liberaalikulttuuria. Hän ei halua erottua ja erotella ketään joukosta ja olla muita parempi, koska se loisi konfliktia. Naisellinen nihilisti karttaa konfliktia ja näin ollen on valmis uhraamaan oman identiteettinsä totuuden ja oman etunsa toiseuden edessä. Konflikti tekisi hänestä sosiaalisesti hylätyn hänen sosiaalioikeussotureidensa keskuudessa ja sosiaalisessa ilmapiirissä leijuvat ajatukset ja niiden kyseenalaistaminen olisi antisosiaalista. Yleisesti nämä nihilistit ovat ylisosialisoituneita yksilöitä, jotka luovat oman identiteettinsä muiden hyväksynnän kautta. He ovat erittäin emaskuloituja ja naisellisia, koska he ottavat mielipiteensä, käyttäytymisensä, vitsinsä, pukeutumisensa ja kertomansa jutut muilta samanlaisilta naisellisilta idiooteilta. Maskuliinisuus on autoriteetin kyseenalaistamista ja näin ollen itsenäinen ajattelu ja poliittinen korrektiivisuus eivät voi mennä käsikädessä.

Älykäs on henkilö, joka pystyy ajattelemaan itsenäisesti välittämättä mitä muut ajattelevat hänestä ja hänen ajatuksistaan. Ylisosialisoitunut ihminen on lähtökohtaisesti tyhmä, koska hän luottaa muiden ajattelevan hänen puolestaan. Tyhmä ottaa vastaan muiden ajatuksia kyseenalaistamatta, koska hänelle käsitys totuudesta ei tarkoita mitään vaan esitetyn ajatuksen sosiaalinen painoarvo.

Älykäs yrittää ymmärtää ympäröivää sosiaalista, kapitalistista, materialistista ja kulttuurista maailmaa ja käsittää, mikä on totta ja mikä ei. Totuus on tavoite, jota kaikki filosofit ja ajattelijat yrittävät tavoittaa. Totuus ei ole sitä mitä minä tai sinä haluamme sen olevan. Totuus ei välitä meidän subjektiivisista mielipiteistä. Totuus yksinkertaisesti ON. Ylisosialisituneelle nihilistille totuus ei merkitse mitään. Mikä merkitsee onko totuus sosiaalisesti hyväksyttyä vai ei, koska nihilisti välittää enemmän omasta hedonistisesta hyvästä olostaan, muiden mielipiteistä ja muutenkin sosiaalisesta ilmapiiristä, kuin totuudesta, luonnosta ja todellisuudesta.

Kansallismielinen talousohjelma

Jotta Suomen talous saataisiin nousemaan ja kansalaisten elintasoa kohennettua on tapahduttava täysi asenteellinen ja talouspoliittinen muutos. Valtiollisen budjetin on perustuttava säästöihin eikä velkaan. Valtion budjettia, ja näin ollen verotaakkaa ala- ja keskiluokalta on laskettava radikaalisti. Verotuksen on kohdistuttava suuryrityksiin ja korkeatuloisiin, eikä keski- ja pientuloisiin. On naurettavaa verottaa suhteessa enemmän niitä, joilla ei lähtökohtaisesti ole mitään. Siksi kovatuloisten ja suuryritysten verotusta pitää nostaa.

Työpaikkoja on rakennettava lisää, jotta kansalaiset voivat ansaita rehellisesti tulonsa, ja kulutushyödykkeiden kotimaisuusaste nousee. On kuitenkin valvottava, että pääomaa ei valu talousalueemme ulkopuolelle ja valtiomme ei velkaannu. Tämä tarkoittaa sitä, että työpaikkojen kasvun ei pidä tapahtua palvelu- ja myyntisektorilla, vaan suomalaisen talouden pitää perustua tuotantoon. Näin kaikki hyödykkeet ja palvelut tuotettaisiin Suomessa, eikä ulkomailla, joka loisi työpaikkoja suomalaisille, ja työttömyysastetta saataisiin radikaalisti alemmas.

Rahan arvo ei saa tulla osakespekulaatiosta ja kansainvälisestä valuuttamarkkinasta, vaan rahan arvon on tultava suomalaisesta työstä ja hyödykkeistä. Painostan toisen kerran, että tuotanto tulisi palauttaa välittömästi takaisin Suomeen. Maatalous ja elintarvikkeiden tuotanto pitää elvyttää välittömästi! Kaikki markkina-alueet ja suomalaiset työpaikat vaativat suojelua ja tämä tarkoittaa kansainvälisen kilpailun lopettamista suomalaisten ja Suomen kustannuksella! Jotta tämä olisi mahdollista, on tuontia ulkomailta verotettava rankalla kädellä ja jopa estää joissakin tapauksissa. Ulkomainen työvoima ja hyödyke ei saa paikata suomalaista työtä! Suomalaisen työvoiman on oltava valtiollisen suojeluksen alla! Monikansallisten suuryrityksien vaikutus Suomen markkina-alueella pitää minimoida. Kaiken tuonnin ja viennin on tapahduttava suomalaismarkkinoita kunnioittaen!

Suomen on päästävä irti kansainvälisestä velkaorjuudesta. Tämä tarkoittaa kolmea asiaa. Velat pankeille on likvidoitava, ja nykyinen pankkijärjestelmä ja sen ympärillä toimiva koronkiskonta on lopetettava välittömästi ja julistettava laittomaksi koko maassa, ja Suomen on irtauduttava EU:n vähimmäisvarantojärjestelmästä oman valuutan kautta. Suomen valtion on rakennettava uusi kansallinen pankki, joka luo ja valvoo omaa itsenäistä valuuttaa. Raha tulisi kiertoon lainoilla kuten aina ennenkin, mutta ilman ylimääräistä korkoa. Lainan saantia on vakavasti valvottava ja lainan ottamisen syyn pitää täyttää kansalliset kriteerit. Lainaa ei enää valvo yksityiset pankit, vaan nyt lainan takaajana on kansallinen valtion omistama pankki. Itsenäisen valtion on omistettava oma kansallinen pankki, jotta päättäjät valtiopankin kautta voivat reagoida ulko- ja sisämarkkinan tuomiin haasteisiin. Suomen on suunnattava kohti taloudellista omavaraisuutta työn, hyödykkeiden ja rahan valvonnassa.

Taloudellinen kansallismielisyys on juuri yhteisen taloudellisen vastuun kantamista, eikä maamiestesi sortamista ja hyväksikäyttöä, kunten nykyisessä uusliberalistisessa talouspolitiikassa tarkoittaa. Kiellämme kuitenkin totaalisen tuotannon kommunistisen kansallistamisen, jossa yksityisellä kansalaisella ei ole yksityistä omaisuutta, ja samalla sokean vapaamarkkinatalouden jossa kaikki on yksityisten ostettavissa ja kaikella on hintalappunsa. Taloudellinen kansallismielisyys tarkoittaa, että ajamme kansallista, eli kansalaisten taloudellista etua. Tämä tarkoittaa markkinavastuuta, eli jos yhtiön markkinaosuus kasvaa, nii myös yhteiskunnallinen vastuu kasvaa samassa suhteessa. Taloutemme kansalaisen kannalta perustuu yksityisomistukseen, mutta yksityisomistuksen nimissä ei saa varastaa, hyväksikäyttää, tai toteuttaa suomalaisia sortavaa taloudellista toimintaa. Pääoma on valtaa, ja valta vastuuta. Jokaisella suomalaisella yrittäjällä ja yhtiöllä on kansallinen vastuu Suomen hyvinvoinnista. Sama vastuullisuuden ajatus pätee muualla yhteiskuntahierarkiaa käsittelevissä asiossa. Esimerkiksi työnantajalta vaadimme vastuullisuutta omista työntekijöistään.

Näemme talouden loputtoman kasvun järjettömänä uusliberalistisena utopiana. Valtiontalous ei voi kasvaa loputtomasti jatkuvaa kasvavaa voittoa tavoitellen. Mikään materiaali tai rahamäärä ei riitä jos voiton maksimointi on ainoa arvo. Se on loputon suo. Jos lähdemme seuraamaan tuota ajattelua, niin yhteiskuntamme kaatuu pelkästään taloudelliseen kilpailuun. Valtiontalouden tehtävä on ylläpitää korkeaa suomalaista elintasoa ja reagoida muuttuviin markkinavaatimuksiin. Siispä taloudellinen kasvu ei saa mennä suomalaisten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden tielle. Ihmisen on hallittava rahaa, eikä raha ihmistä!

Evoluutiopsykologiaa: Rakkaus

Rakkaus

Haluaisin ensiksi sanoa, että rakkautta kulttuurissamme on tunteistettu romantisoimalla ja moralisoimalla, sekä valjastettu massojen liikuttelua ja poliittisten voimien hyväksikäyttöä varten. Tästä syystä rakkaus käsitteenä on hyvin pinnallinen, abstrakti ja kulttuuripohjainen. Käsitys rakkaudesta on irtaantunut sen luonnollisesta lähtökohdasta, joka on lisääntyminen ja jälkikasvun turvallinen kasvaminen altruistisessa sosiaalisessa ympäristössä. Psykologisesti rakkaus mahdollistaa altruismin.

Psykologisesti rakkaus on samaistumista toiseuteen. Tämä on halu kuulua yhteen ja samaistaa oma identiteetti ja jossain tapauksissa nähdä toisen identiteetti omaa tärkeämpänä. Tästä syystä sokea rakkaus voidaan jopa nähdä eräänlaisena hulluutena, joka voi kasvattaa epäterveitä pakkomielteitä ja sosiaalisesti haitalista käyttäytymistä.

Vaikka kaikki radio- ja televisiokanavat lähettävät rakkauden ilosanomaa päivästä päivään, niin rakkauden ymmärtämisestä ei psykologisesti paljoakaan keskustella julkisesti. Kasvavassa hedonistisessa kulttuurissamme rakkauskäsitteen rappeutuminen on johtanut rakkauden ymmärtämiseen osana seksiä. Tämä rakkauden ja seksin samaistus käsitteenä on erittäin tärkeä asia ymmärtää, jos haluamme ymmärtää yhteiskuntaamme ja sen modernistista luonnetta. Jos katsomme nyky-yhteiskunnan rappeutunutta avioliittoinstituutiota ja rikkinäisiä perheitä näemme selvästi seksin ja rakkauden merkityksessä muutoksen, joka peilaa yhteiskuntamme materialistista ja hedonistista luonnetta.

Tunteemme ovat evoluutiollisesti kehittyneet reaktioksi organismin ja ympäröivän luonnon välille. Rakkauden pääasiallinen tehtävä on toiseuteen samaistuminen. Aivojemme päällimmäinen tehtävä on kerätä informaatiota ympäristöstämme, varastoida sitä ja kategoroida, jotta aivomme kehittävät ymmärrystään ympäröivästä maailmasta ja sosiaalisista tilanteista. Aivojemme pääasiallinen tehtävä on muistaa ja luoda yleistyksiä.

Aivomme ovat kehittyneet tulkitsemaan aistiemme kautta saamiemme hermostollisia viestejä, jotka ilmenevät tunteina. Tunteiden rationalisointi on tapahtunut vasta itsetietoisuuden ja kielitaidon kehityttyä, kun taas ennen sitä organismi on reagoinut aistien ja tunteiden varassa ympärillään muuttuvaan ympäristöön. Mitä rakkaus sitten on? Jotta voimme vastata tuohon kysymykseen on meidän aloitettava evoluutiollisesta kehityksestä. Meidän on määriteltävä elämän kannalta ensisijaiset toiminnot ja tulkittava tunteiden kehitystä evoluutiollisesta näkökulmasta.

Väitteeni on että rakkaus on tunteena kehittynyt himosta, kun taas himo on puolestaan kehittynyt nälästä. Nälkä on organismin elämän kannalta tärkein ja alkukantaisin tunne, joka on ohjannut organismia eteenpäin keräten energiaa selvitäkseen muuttuvassa ympäristössä. Nälkä vaistona ohjaa organismia ja motivoi keräämään energiaa ympäröivästä ympäristöstä. Nälkä on myös ohjaava tekijä selviytymiskamppailussa, jossa vahvempi syö heikomman. Näin ollen nälän kehittyessä organismissa on myös syntynyt tunne uteliaisuudesta kokeilla ja syödä uutta. Nälän kehityttyä kohti yleistä hedonistista himoa uteliaisuudesta on kehittynyt oma tunnetilansa. Nälästä kehittyi pikkuhiljaa hedonistinen himo, joka on nähtävissä ei pelkästään kaikilla nisäkkäillä, mutta myös liskoilla, kaloilla ja jopa linnuilla.

Erittäin alkeellisten organismien kuten sienien ja bagteerien lisääntyminen tapahtuu syömisen yhteydessä, josta voimme tehdä lisää päätelmiä missä kohtaa juuri seksuaalisuuden ja nälän erottuminen organismia ohjaavana vaistona on saattanut tapahtua. Syöminen, lisääntyminen ja uteliaisuus ovat olleet jossain kohtaa kehitystämme sama epämääräinen vietti, mutta organismin kehityttyä monimutkaisemmaksi ja sukupuolten ilmaannuttua organismissa on täytynyt tapahtua myös seksuaalisen himon, nälän, sekä uteliaisuuden erottuminen.

Rakkaus käsitteenä on enemmän kulttuurinen ja sosiaalinen side, kuin hermoston kautta tapahtuva reaktio. Tästä voimme päätellä, että rakkauden on pitänyt kehittyä sosiaalisena reaktiona vastakkaisten sukupuolten välille. Rakkaus on siis kehittyneempi psykologinen mekaniikka sosiaalisen piirin yhteenkuuluvuuden takaamiseksi, jonka kautta ihminen hyväksyy toiseuden. Evoluutiollisesti eläimille on kehittynyt turva mekaniikka, jonka me tunnemme nimellä "pakene tai taistele"-mekaniikka. Pakene tai taistele mekaniikan tunteelliset vastineet ovat pelko(pakene) tai raivo(taistele).  Jotta urosta pienempi naaras ei rimpuilisi yhdynnän aikana ja yrittäisi paeta ja taistella päällekäyvää urosta kohtaan, joka yrittää tunkeutua naaraan sisälle väkivalloin ja maata naaraan väkisin, jotta saisi naaraan kantamaan uroksen jälkikasvua, kehittyi naaraalle psykologinen reaktio "rakkaus". Rakkaus saa naaraan hyväksymään itselleen edustavaa ulkopuolisuutta, joka taas saa hänet välittämään lapsistaan ja mahdollisesti itseään siittäneetä uroksesta. 

Evoluutiollinen kamppailu on muokannut rakkauden ja kiintymyksen vahvistamaan sosiaalista sidettä lauman sisällä, jotta eläin voi turvallisesti sosialisoitua ja lisääntyä. Rakkaus on siis korkeasti kehittynyt sosiaalinen vaisto. Rakkautta ja kiintymystä toisilleen osoittaneet eläimet onnistuvat toimimaan tiiviimmin yhdessä ja näin ollen he ovat pärjänneet paremmin, kuin eläimet joiden kanssa he ovat kilpailleet samasta elintilasta. Rakkaus on utelijaisuutta toiseutta kohtaan. Rakkaus näin ollen on kehittynyt himosta ja utelijaisuudesta, jonka takia organismin taistele tai pakene mekaniikka ei heitä heti päälle. Seksuaalinen himo motivoi ja tekee eläimestä uteliaan toiseutta kohtaan. Uteliaisuudesta ja himosta on tullut sosiaalinen mekaniikka, joka on saanut organismin hyväksymään ulkopuolisuuden, toiseuden, seksuaalisen kumppanin, joka muussa tapauksessa saattaisi herättää pelkoa ja vihaa.

Toisin sanoen rakkaus on kehittynyt seksuaalisesta uteliaisuudesta, himosta ja toiseuden hyväksymisestä.

Evoluutiopsykologia: Viha

Erilaisuuden tunnistaminen

Viha evoluutiollisessa psykologiassa tunnetaan pakene-taistele -mekaniikkassa taisteluna. Viha on  siis toiseuden hylkimistä, joka kumpuaa erinlaisuuden tunnustamisesta. Mitä vahvempi käsitys yksilöllä on omasta identiteetistään ja käsitys toisesta, sitä vahvemmin hän tunnistaa erottaa itsensä toiseudesta ja näin ollen kaikesta minkä hän kokee edustavan muuta kuin itseään.

Itsetietoisuus on evoluutiollisesti kasvanut toiseuden tunnistamisesta, eli aivoissa tapahtuneesta kategoroinnista ja vertailusta. Eläin tulee itsetietoiseksi vertailemalla itseään toiseen. Eläin tunnistaa että sillä on erillinen identiteetti verrattuna toiseen, joten viha ja pelko edustavat.

Ihminen joka syrjii, kategoroi, valikoi tietää vahvemmin kuka hän on. Tämä on itsensä edustamista. Elämme hyvin humanistisessa ja judeokristillisessä arvomaailmassa, jossa itsensä edustus nähdään paheena. Oman identiteetin puolustaminen vaatii toisen syrjintää. Viha on osoitus oman identiteetin eroamisesta vihattavan ja vihaajan välillä.

Tästä pääsemme sopivasti epäkorrektiin asiaan. Kognitiivinen kyvykkyys, yksityiskohtien huomiointi ja erilaisuuden suhteutettu vertailu ovat merkkejä korkeasta älykkyydestä. Korkea älykkyys, aistillisuus ja yksityiskohtien tunnistaminen korreloivat kaikki keskenään aktiivisen aivotoiminnan kanssa, koska aivoilla on enemmän kerättyä informaatiota jota verrata ja josta tehdä johtopäätöksiä. Ihminen jonka aivot eivät kerää informaatiota yhä paljon samaistaa ja samaistuu enemmän. Tyhmä ei ole kognitiivisilta kyvyiltään kykenevä keräämään ja vertailemaan tietoa yhtä paljon kuin korkeamman kognitiivisen kyvyn omaava yksilö.

Voidaan siis sanoa että älykkään henkilön aivot toimivat aktiivisesti ja näin ollen erottavat yksityiskohtia enemmän kuin tyhmän ihmisen aivot. Tietysti röyhkeä sosiaalisesti epämukava erottelu ja syrjintä ei ole koskaan sosiaalisesti järkevää, koska se rajoittaa mahdollisuuksia. Tästä syystä älykkäät ihmiset ovat sosiaalisesti paljon tietoisempia ja varovaisempia, ja eivätkä toteuta avoimesti huomioitavaa syrjintää. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa, että aktiivisemmin toimivat aivot etsivät aktiivisemmin yksityiskohtia ympäristöstämme ja yksityiskohtien kautta tulkitsee ympäröivää maailmaa ja erilaisuutta ja tekee niiden välillä vertailua.

Vaikka älykäs piiloittaisi tunteitaan erinlaisuudesta, hän silti erottelee ja analysoi keräämäänsä tietoa vertailemalla. Tästä syystä väitän että älykkään ihmisen aivot keräävät enemmän tietoa ja hän pystyy nakemään tästä syystä enemmän erilaisuutta tarkasteltavan yksityiskohdissa. Tästä samasta syystä hän näkee enemmän vertailtavaa yksityiskohtaa abstraktien yleistyksien keskeltä keräämästään informaatiosta. Tyhmä ei erota erilaisuutta vaikka hän yrittäisi. Kyse on siis fyysisestä kapasiteetista tunnistaa yksityiskohtia. Tyhmä ei pysty ja siksi samaistaa kahta ulkoisesti samalta näyttävää objektia keskenään, koska hänen aivonsa eivät kykene keräämään tarvittavaa tietoa erilaisuuden tunnistamiseksi.

Aistien kautta kerätyn tiedon yleistäminen on aivojen pääasiallinen tehtävä. Näin ollen aktiivinen kerätyn informaation kategorointi on osoitus älykkyydestä. Henkilö jonka aivot keräävät informaatiota ympäristöstään voi tehdä parempia valintoja evoluutiollisessa selviytymiskamppailussa keräämänsä informaation perusteella.

Älykkään yksilön aivot tunnistaa helposti kaksi eriävää objektia toisistaan, vaikka ne nopeasti katsottuna saattaisivat näyttää samalta,  koska hän tunnistaa erilaisuutta, vivahteita, tekstuuria, koostumusta, yksityiskohtia. Ihmisyys eli ihmislaji on Charles Darwinin määritteen mukaan seksuaaliseen lisääntymiseen viittaava termi, ja on identiteettinä kaikkein alin yhdistävä tekijä(lowest common denominator). Ihminen joka samaistuu "ihmisyyteen" ja kieltäytyy näkemästä ihmisten kesken eroavaisuuksia ideologisen ihmisyyden nimissä ja kuvittelee että ihmisyys on joku kaikkia identiteettejä korkeampi arvo ja vielä odottaa kaikkien muiden ihmisten kunnioittavan tätä samaa arvomaailmaa osoittaa omaa lapsellista naiviuttaan.

Tämä naivi lapsellinen asenne on saanut tukevan jalansijan yhteiskuntamme arvomaailmassa, jota mainostetaan kaikki eriäväisyydet voittavana absoluuttisen jumalallisena rakkautena. Yksinkertaisessa ja naivissa ajattelussa rakkaus voittaa aina vihan ja hyvä pahan. Tämä osoittaa miten yksilö samaistuu alhaisimpaan yhdistävään nimittäjään. Henkilö kieltäytyy tai ei yksinkertaisesti kykene kategoroimaan sosiaalisesti ja näin osoittaa alhaista sosiaalista lajittelua. Tämän kaltaisia ihmisiä voidaan helposti käyttää hyväksi, koska heiltä ei löydy halua tunnistaa ihmisten erilaisuutta ja näin ollen puolustaa omaa identiteettiään ja omaa etuaan, vaan olettaa että kaikki muut ihmiset ovat kuten he, ja heiltä löytyisi samanlainen halu samaistua absoluuttiseen kollektiiviseen toiseuteen/ihmisyyteen.

Tyhmälle erilaisuus ei merkitse mitään, koska tyhmä lähtee aina absoluuttisesta ja ennalta päätetystä lähtökohdasta liikkeelle, jossa hän peilaa omaa samankaltaisuuttaan muihin. Hän ei kerää informaatiota ympäristöstään ja yritä ymmärtää ympäröivää maailmaa ja toiseutta. Kaikki ihmiset ovat hänelle samalaisia oli henkilö ulkonäöltään, käytökseltään tai ajatuksiltaan kuinka erilainen tahansa. Ihminen joka ei pysty tunnistamaan erilaisuutta, tai kieltäytyy tunnistamasta erilaisuutta ideologisen uskonnollisuutensa johdosta osoittaa heikkoa älykkyyttä ja alhaista todellisuuden tajua.  Totuuden kieltäminen sosiaalisen paineen alla osoittaa myöskin heikkoa identiteettiä, koska henkilö on ylisosialisoitunut ja pelkää negatiivista sosiaalista leimaa. Hänen koko itsetuntonsa tulee muiden arvostuksesta ja näin ollen sosiaalisen normin rikkominen pelottaa häntä. Hän on valmis kieltämään totuuden ja todellisuuden muiden edessä, koska haluaa muiden hyväksyntää. Hän jopa kieltää terveen marginalisoinnin vain koska oma identiteetti on ihmisyyden edessä epäsosiaalista.

Älykkyys on kategorointia, syrjintää, tiedon keräämistä ja kerätystä tiedosta tehtäviä päätelmiä. Yleisesti älykkyydellä terminä viitataan ongelmanratkontaan, jota esimerkiksi sosiaalisesti voidaan käsitellä sosiaalisen vaikutusvallan ylläpitämisenä ja seurapiirihaukkana olemista. Älykäs on valikoivampi. Tyhmä samaistaa. 

Yksilö luo omaa identiteettiään vertaamalla itseään toiseuteen. Hän ottaa ympäristöstään sen minkä kokee olevan sosiaalisesti hyväksyttävää ja antavan hänelle evoluutiollisen edun sosiaalisessa kilpailussa. Samaistuminen ja syrjiminen ovat siis molemmat reaktioita sosiaalisessa psykologiassa, jotka perustuvat toiseuden tunnistamiseen, sekä keskenäiseen kategorointiin ja vertailuun.

Lopetan viestini hyvään lainaukseen Nietzscheltä.

”Kutsun eläintä, lajia tai yksilöä korruptoituneeksi, jos hän on menettänyt vaistonsa, jos hän valitsee tai valikoi sen mikä on haitaksi hänelle itselleen. ”Korkeamman moraalisuuden historia”, ”ihmisyyden ideaalit”, jo vietittää sen, kuin myös se, että minun pitää asiaa kommentoida, että miksi ihminen on niin rappeutunut. Elämä mielestäni esiintyy vaistona kehitykseen, selviytymiseen, voiman keräämiseen, valtaan. Siellä missä tahto valtaan epäonnistuu, siellä epäonni ja onnettomuus. Minun tahto on, että kaikkialla ihmisyys tulisi puhdistaa rappiota ja nihilismistä, joka nyt seisoo pyhimpänä.” – Friedrich Nietzsche, Antikristus  

Marxismin historia: Työväenliike ja internationalismi

Karl Marx ja internationaalinen sosialismi

Karl Marx ja Friedrich Engels aloittivat kansainvälisen sosialistisen liikehdinnän luomalla yhteiskuntateorioita ja yhteiskuntakritiikkiä, jotka perustuivat hegelistiseen dialektiikkaan. Teoriointi lähti käsittelemään yhteiskuntaa pääoman vaikutuksen ja luokkajaon kautta. Näin marxismi sai ideologsen alkunsa kaapaten samalla ideologisen vallan sosialistisesta liikehdinnästä tullessaan synonyymiksi sosialismin kanssa.

Marxismi haki vaikutusvaltaa työväenluokasta, jonka Karl Marx näki kilpailevan yhteiskunnallisesti korkeampaa luokkaa vastaan. Teoria luokkajaosta perustui käsitykseen tuloeroista ja näki tuloerokysymyksen korkeimpana identiteettikäsitteenä luokkaidentiteettiä määriteltäessä. Tästä syystä kristinusko ja kansallismielisyys nähtiin identiteettisinä uhkina luokkaidentiteetille, koska nuo identiteetit määrittivät tarkemmin ihmisen arvomaailmaa ja olivat arvomaailmaltaan suuremmassa yhteiskunnallisessa mittakaavassa kuin pääomalliset arvot ja luokkaidentiteetti.

Vaikka marxistinen teoria sai alkuunsa Karl Marxilta ja Friedrich Engelsiltä, eivät teoriat olleet muokkaantuneet lopulliseen muotoonsa kun vasta toisen internationaalin aikana. Marxistista teoriaa kehiteltiin aktiivisesti eteenpäin eri tahojen kautta ja näin syntyi eriäviä sosialistisia teorioita ja suuntauksia, jotka kilpailivat ja tukivat toisiaan.

Monet Marxin kuoleman jälkeen ilmestyneet "marxistiset" teoriat eivät enää perustuneet pelkästään pääomaan ja luokkaeroihin, vaan keskittyivät kulttuurisiin- ja arvomaailmakysymyksiin. Marxistiset teoriat alkoivat kritisoimaan ja hyökkäämään reaktionaarisina pitämiensä vaikutustekijöiden kimppuun. Valtio, uskonto ja kulttuuri nähtiin kapitalismia ja korkeampaa luokaa puolustavina reaktionaarisina käsitteinä, jonka takia marxistiset teoreetikot keskittivät suuren osan ajastaan ja energiastaan kriittisten toimintametodien rakentamiseen, termien kritisoimiseen ja yleiseen argumentaatioon.

Marxismin lopullista päämäärää on kuvattu monella eri tavalla eri koulukuntien kautta, josta onkin tullut ikuinen väittely siitä mitä marxismi tarkoittaa ja mikä marxismi oikeastaan on. Kaikkia marxistisia teorioita ja suuntauksia yhdistää kuitenkin sama utopistinen ajatus luokattomasta sosialistisesta maailmasta, jossa vallitsee globaali tasa-arvo ja vapaus.

Marxismin lopputulos olisi kommunismi. Kommunismissa ei olisi tarvetta pääomalle sekä kilpailulle, koska ihmiset elävät tasa-arvoisina ja vapaina. Teollistuminen mahdollistaisi globaalin yhteisöllisyyden, koska resursseja jaetaan tasa-arvoisuuden nimissä ja näin vapauttaen "työväen".

Marxistiset teoreetikot näkivät ongelmana yhteiskunnallisen valtarakenteen, kapitalistisen mekaniikan ja niiden ympärille kasaantuneen kulttuurisen identiteetin, jonka he kokivat sortavan ihmistä ja näin pakottaen ihmiset kilpailemaan keskenään kapitalistisessa kilpailussa. Heille kommunistinen "jalo villi" ihanne on alkutila ja automaattinen ihmisen sosiaalinen olotila ennen kapitalistisen kilpailun ja sivilisaation tuloa. Kulttuuriset vaikutteet, raha ja markkinakilpailu ylläpitivät yhteiskunnallista kilpailua ja rakensivat luokkaerot.

Marxismin 1900-luvun alun teoreetikoille tavoitteena ei kuitenkaan ollut korjata työväkeä vaivanneita ongelmia työtaistelussa, vaan saavuttaa utopistinen maailma, jossa ei ollut kapitalismin luomaa kilpailua ja luokkahierarkiaa. Tämä luonnollisen kilpailun ja hierarkian kieltävän yhteiskuntamuodon tavoitteleminen oli tärkeämpää kuin suora toiminta työolosuhteiden ja palkan parantamiseksi. Marxismista oli muodostumassa enemmän vallankumouksellinen ideologia, kuin työväen etua ajava ideologia. Ongelmana kuitenkin oli se, että tavoite oli täysin utopistinen ja epärealistinen, jonka takia työtaistelu venyi pitkälle 60-luvulle.

Kilpailu on luonnollinen osa luontoa ja kehitystä sekä elämää. Kilpailu ei keskity ainoastaan yhteiskuntaan ja pääomaan, vaan kilpailu rakentaa koko biologisen luonnon. Voimme kiteyttää ajatuksen sanomalla, "Luonto on kilpailua."  Näin ollen kilpailuton yhteiskunta on luonnoton ja luonnoton yhteiskunta ei voi missään nimessä olla terve. Luonnottomat asiat tarvitsevat jatkuvaa ylläpitoa ja huolehtimista, kun taas luonnolliset asiat hakeutuvat itsestään paikalleen, kun estävät tekijät väistyvät vaikuttamasta.

Marxistit näkivät luokattoman yhteiskunnan vallankumouksellisena lopputuloksena ja tästä heräsi kysymys siitä miten saavuttaa vallankumous ja luokaton yhteiskunta. Ainoana mahdollisuutena nähtiin luokkasota työväen ja porvarillisen kansanluokan välillä. Vasta kun työväki saavuttaisi valta-aseman yhteiskunnan sisällä ja reaktionaariset voimat olisi lopullisesti kukistettu olisi kommunistinen utopia viimeinkin mahdollinen. Tätä yhteiskunnallista vallanvaihtoa ja lopputulosta marxistit kutsuivat proletaariseksi diktatuuriksi ja tästä yksinkertaisesta ajatuksesta marxismi jakaantui kahteen eri leiriin.

Ensimmäinen internationaali eli kansainvälinen työväenliitto perustettiin Lontoossa vuonna 1864, jolloin yritettiin rakentaa ensimmäistä kansainvälistä ammattiliittoa. Kansainvälisen ammattiliiton piti kerätä kaikki vasemmalla olleet poliittiset liikkeet saman katon alle, yhdistää eri ammattikuntien edut ja yhdistää heidät kansainväliseksi vallankumoukselliseksi voimaksi. Ensimmäinen internationaali järjesti kaikkiaan kuusi kongressia eri puolilla Eurooppaa, joissa keskusteltiin ja päätettiin yhteisistä työsuojeluun ja työturvaan liittyvästä reformaatioista ja miten niitä saataisiin ajettua läpi eri puolilla Eurooppaa. Pääpiirteittäin ensimmäinen internationaali yritti hakea yhtenäistä globaalia työrintamaa ja ajaa kaikkien yhdistyksen toimintaan mukaan liittyneiden ammattikuntien yhteistä etua.

Baselin kaupungissa Sveitsissä järjestettiin viides ja toisiksi viimeinen ensimmäisen internationaalin kongressi, joka jakautui kahtia kommunistien ja anarkistien välillä. Anarkistit olivat proudhonistisen koulukunnan mutualisteja, jotka uskoivat väkivallattomaan sosialismiin. Anarkistit Mikhail Bakunin johdolla vastustivat ja syyttivät Karl Marxin kommunistisia veljiä totalitaristisiksi ja vastustivat kommunistien edustamaa parlamentarismia. Marx potki ulos Bakunin, jonka jälkeen ensimmäinen internationaali jakaantui kahtia ja molemmat ryhmittymät jatkoivat omaa kansainvälistä politiikkaansa omien internationaalien kautta. Ensimmäisen internationaalin viimeinen kokous järjestettiin Genevessä vuonna 1873.

Karl Marx kuoli sairaana ja henkisesti väsyneenä vuonna 1881, mutta idea internationaalista ei kuollut Marxin mukana, vaan  vuonna 1889 järjestettiin toinen internationaali. Toisessa internationaalissa oltiin jätetty anarkistit ulkopuolelle, mutta silti liberalistisosialistit ottivat oppositiollisen paikan anarkistien tilalle toisessa internationaalissa. Vaikka anarkismi oli kielletty kokouksesta, niin anti-autoriteettiset liberalistit hallitsivat pääosaa keskustelusta ja tämä johti toisen internationaalin ideologiseen hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan alkaessa.

Toinen internationaali jatkoi toimintaansa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka ja toimi epäsuorasti tukien Venäjän kommunisteja osoittaen tukensa  kommunistisen vallankumouksen puolesta. Toinen internationaali kuitenkin kaatui, kun työväki ei kapinoinut korkeampaa luokkaa vastaan, vaan päätti ylläpitää omaa kansallista identiteettiään luokkaidentiteettiä tärkeämpänä.

Rahan mekaniikka

Rahan arvo on suhteellista

Rahan tehtävänä on edustaa hyödykkeen arvoa osto- ja myyntitilanteessa ja toimia markkinoiden välisenä yhteisenä arvomittarina, eli ostajan ja myyjän vaihtoarvon välineenä. Raha on hyödykkeiden arvoa vertaileva arvoyksikkö.

Hyödykkeen takana on aina työtä ja näin ollen raha itsessään edustaa ostettavan hyödykkeen takana tapahtunutta työtä. Tehtävä työ kulminoituu lopputuloksena, eli myytävänä hyödykkeenä(tuotteena, palveluna). Hyödykkeinä voi olla mitä tahansa palvelustasta aina tuotteeseen. Eri hyödykkeet vaativat eriävän määrän aikaa, työtä ja resursseja, joka luo itsessään ongelman arvioitaessa tuotteen rahallista arvoa. Siksi hyödykkeen arvioitu rahallinen arvo on aina arvio sen valmistukseen kulutetusta ajasta ja energiasta.

Rahan arvo on tapauskohtainen ja symbolinen. Raha ei itse sisällä arvoa, vaan edustaa arvoa. Jotta rahan arvo olisi yhteinen, rahan arvoa on historiassamme pidetty kiinni arvometalleissa, sekä teollistumisen myötä maan viennissä ja tuonnissa. Tämä on kuitenkin vain teennäinen tapa antaa rahalle arvoa. Raha on vaihdon yhteydessä symbolinen ja tilannekohtainen. Tästä syystä rahan arvo on helposti manipuloitavissa spekulaation; valuutanvaihdon ja pörssikaupan kautta.

Valuutta on käytännössä arvoton ellei niillä ole valtion instituutiota ja lainsäädäntöä virallistamassa rahaa kuluttajien silmissä. Kyseessä on eräänlainen sekulaarinen uskonto. Rahaa palvovat kaikki markkina-alueella toimivat ihmiset ja koska yhteiskuntamme perustuu markkinatalouteen on raha ohjaava voima yhteiskunnassamme. Rahan arvo vaatii uskoa ja  tämän takia esimerkiksi väärennetty raha menettää arvonsa heti, kun se todetaan väärennetyksi. Tätä uskoa hallitsee pankki, joka kieltäytyy tallentamasta ja ottamasta vastaan rahaa, jos se on todettu väärennetyksi.

Raha omistaa arvon vain, kun rahaa lopullinen vastaanottava osapuoli pankki toteaa että raha on oikeaa. Kaikki muut osapuolet välttävät väärää rahaa, koska he eivät voi tallentaa rahaa pankkiin. Tässä tilanteessa korkein autoriteetti pankki määrää rahan lopullisen arvokkuuden tai arvottomuuden tarkastelemalla tallennettavaa rahaa ja sen aitoutta, mutta pankki ei määritä mitä hyödyke ja työ oikeasti vaativat arvoltaan.

Valtion lainsäädäntö ja markkina-alueella toimivat pankit virallistavat valuutan. Nämä autoriteetit luovat uskoa rahaan. Todellisuudessa rahan arvo on kuluttajalla, joka tekee päätöksen kuluttaa, koska uskoo rahan uudelleenkäyttöarvoon. Ongelmana on tietysti rahan tallentaminen pankkiin tai toiseen valuuttaan, jos raha ei ole virallistettu. 

Valuutta toimiakseen ei suoranaisesti tarvitse valtiota, instituutiota, markkina-aluetta, koska valuutan arvo on sopimus vaihtavien osapuolien kesken vaihdon yhteydessä. Tämä on siis vaihtokauppataloudessa, jossa valuuttana voi toimia mikä tahansa sovittu hyödyke. Ongelma syntyy vain suurissa talousalueissa, jossa rahan arvo on uskonto, eikä kiinni fyysisissä todellisuudessa hyödykkeissä ja sen takana olleessa työssä.

Valuutan arvoa spekuloidaan kokonais liikevaihdon kautta. Kuinka paljon kyseistä valuuttaa on kulloinkin kierrossa. Rahaa häviää talousalueesta kolmella tavalla: pankit perii velkoja, yksityiset keräävät rahaa säästöön eivätkä kuluta ja näin ollen ei päästä rahaa takaisin kiertoon, tai kolmantena vaihtoehtona raha menee talousalueen ulkopuolelle. Valuutan arvo nykyisessä taloudessa nousee sen uskottavuuden noustessa, eli käytännössä kun liikevaihto kasvaa ja tarpeeksi rahaa vaihtaa omistajaa. Valuutan arvo laskee, jos rahaa otetaan pois markkina-alueesta tai kukaan ei kuluta. Näin liikevaihto pienenee ja rahan arvo laskee.

Raha vaatii liikevaihtoa, jotta raha on arvokasta. Sitä enemmän tehdään liikevaihtoa rahalla, sitä arvokkaampaa raha on. Sama pätee arvometalleissa ja esimerkiksi kullassa, jonka arvo nousee sitä mukaan kun kansainvälisesti valuuttojen arvo tippuu. Valtiotaloudellisesti valuutta vaatii siis liikevaihtoa ja yksi tapa ylläpitää valuutan liikevaihtoa on virallistaa valuutta valtion kautta, tai valvoa talletuksia pankin kautta ja vain hyväksyä tiettyä valuutallista arvoa. Näin pankit päättävät mikä on arvoiltaan tallentamisen arvoista ja mikä ei ja esimerkiksi muu arvotavaraa ei pankkiin rahallisesti voi tallentaa.

Siispä voidaan sanoa, että raha vaatii valtiollista instituutiota rakentamaan uskoa ja luottamusta rahan arvoon. Rahan arvo tulee talousalueen spekulatiivisesta arviosta, jota arvioidaan markkina-alueen sisällä tapahtuvasta työstä ja sen ympärillä tapahtuvasta liikevaihdosta, eli tuotettavista hyödykkeistä. Jos ihmiset lopettavat uskomasta valuutan A arvoon lopettamalla kyseisen valuutan käytön ja siirtyvät käyttämään valuutta B. Menettää valuutta A arvonsa ja valuutta B kasvattaa arvoaan. Kaikki lainat, säästöt ja sijoitukset menettävät samalla arvonsa, jotka olivat sidottuna valuutta A:han, kun taas kaikki valuutta B:n spekulatiiviseen arvoon nojaavat osakkeet kasvattavat arvoaan.

Rahan arvon kaaduttua kaikki mikä ei ole kiinteää materiaa ja fyysisen työn tulosta on tuolloin arvotonta. Tietenkin yhden ihmisen uskonpuute arvoon ei muuta valuutan kokonaisarvoa, mutta jos vaikka kokonainen pörssi sanoo, että valuutta on "arvoton" niin valuutalle käy huonosti.

Rahan arvoa on yritetty vahvistaa liittämällä rahan arvoa kulta- ja hopeakantaan. Tämä tosiaan pitää rahan arvon tasaisempana ja kiinteämpänä, koska kulta ja hopea ovat konkreettisempaa kuin raha-arvon kelluva spekulaatio. Kultaa pidetään arvokkaana niiden hankalan kaivostuksen ja näin ollen harvinaisuuden takia. Kullan ja hopean arvo on yhtä lailla suhteellista, kuin rahankin ja on ainoastaan arvokasta kulttuurisen palvonnan takia.

Spekulaatio ohjaa uskoa rahan ja sijoitusten turvallisuuteen, mutta se voi myös heikentää sitä. Tämä on työkalu, jota monikansalliset rahakeplottelijat käyttävät hyödyksi voiton kasvattamiseksi. Spekulaatiota voidaan myös käyttää taloudellisena aseena ja sillä voidaan kaataa kilpailevia yrityksiä ja jopa kokonaisia valtioita, joiden talous nojaa ulkomaiseen kauppaan ja rahan vaihtoon. Tämä on syy miksi valtion talouspolitiikan pitäisi rajoittaa osaketoimintaa rankalla kädellä ja hiljentää talouskasvuspekulaation ja sitä kautta osakearvon venyttelyä.

Moderni talous perustuu kulutukseen ja siksi on luonnollista että talousalue ja markkinat haluavat kasvattaa omaa liikevaihtoaan. Pitää ymmärtää että valuutta ei saa suoraan voimaa ohjatusti, vaan valuutan arvo kasvaa vain jos tuotteen myyjä vaati maksuvälineeksi juuri kyseisen valuutan. Siispä ostaja ei määrää, vaan hyödykettään eteenpäin myyvä osapuoli. Hän on se joka päättää ottaa vastaan kyseisen valuutan maksuksi.

Mitä raha on? Tuo on kysymys johon pitää jokaisen pystyä vastaamaan, jos haluaa ymmärtää kapitalistista nyky-yhteiskuntaa ja kapitalismiin liittyviä ongelmia.

Rahan tehtävä ei ole pelkästään vaihtovälineenä toimiminen, tai edes arvon edustus. Rahan tehtävä on toimia yhteiskunnallisten rattaiden öljynä, jotta yhteiskunta jatkaa pyörimistään. Kaikki rahan kiertokulkua rajoittava toiminta tuottaa yhteiskunnallisia ongelmia. Siksi on erityisen tärkeää, että raha ei kasaannu suurissa määrin yksityisten taskuun, tai raha matkusta talousalueemme ulkopuolelle, jolloin työstä saatava arvo ei palaa takaisin talousalueeseen. Kaiken kansallisen talouspolitiikan pitäisi kulminoitua tähän käsitykseen.